Sinullahan alkoi helmikuu hyvin. Onnea työpaikalle.
Kiitos Juulia.
Talvella sitä joutaa töitä tekemään.
On erikoista “ihmiskauppaa” nuo rekrytointifirmat. Ja on ne aika monimutkaisiakin. Jos ette kerro kenellekään niin oikaisin hieman tuota rekryä.
Hommahan menee yleensä näin:
- Täytät hakemuksen työpaikasta rekryn sivuilla, haet tiettyä paikkaa mutta liityt samalla rekryfirman työntekijäksi.
- Odotat puhelua tai s.postia rekrytointifirmalta muutaman päivän. Saat yhteyden ja rupattelet niitä näitä.
- Sovitaan tapaaminen tai videopuhelu. Saat videopuhelun viikon sisällä, hymyilet ja rupattelet lisää.
- Rekry vetäytyy neuvottelemaan itsensä kanssa ja kenties työpaikan edustajan kanssa, siis sen jolle oikeasti menet töitä tekemään.
- Rekry ilmoittaa muutaman päivän päästä mahdollisesta valinnastasi. Sovit Rekryn kanssa ajan jolloin voit käydä tutustumassa työpaikkaan, siis siellä missä oikeasti teet työtä. Työntekopaikan kanssa pitää tietysti sopia milloin heille sopii.
- No sitten viimein sopii kaikille, menet katsomaan miltä työ näyttää läheltä katsottuna. Juu-u, ihan ok, milloin voin aloittaa? Huomenna? Ei!
- Palaat kotiin ja sovit Rekryn kanssa tapaamisen, paperit pitää toki tehdä.
- Matkaat kenties seuraavalla viikolla tekemään sopimuksen. Tadaa…
- Olet saanut työpaikan, siis Rekryfirmasta, joka maksaa palkkasi ja lähettää sinut töihin sinne mihin olit ajatellut mennäkin.
- Uusi työsi ei oikein sujukkaan ja haluat lopettaa sen kuukauden koeajan jälkeen. Sehän onnistuu vaivatta. Kuukauden päästä vapaudut työstä joka ei Sinulle sopinut.
- Palaat kotiin.
- Saat postia Rekryfirmasta, joka on siis sinun oikea työnantajasi. He ovat löytäneet sinulle uuden työpaikan. Se on kyllä aika kaukana, mutta työssäkäyntialueesi sisällä. Vai 62km suuntaansa.
- Haluat kieltäytyä tarjotusta työstä, sitten muistat tee-keskuksen karenssin. Kolme kuukautta, jos kieltäydyt tarjotusta työstä!
Niin oikaisin vähän.
Rekryfirmasta kaivelin ensin tiedon mitä sain. Kysyin voinko saada osoitteen jossa työskentelen, kävisin paikan päällä odotellessani videopalaveria yms.?
" EI!!! Et voi mennä sinne ennenkuin olemme sopineet asiasta. "
- Okei, sovittiin seuraavaksi tuo videop…
Suljin puhelimen ja Googlesta etsin tietoja vastaavista firmoista jotka tekevät kyseisiä töitä.
- Soitin ja sovin tapaamisen samantien.
- Rupateltiin ja kierrettiin työpaikka.
- Perjantaina soitin, tiistaina töihin.
Onks kellään ideaa mitä sanon maanantain videopalaverissa?
Putkis, reklyilee… 
Röh
Huomenna on sitten työpäivä.
Sopimuksen allekirjoitus, työkamppeet, yms.
… ja huumetesti!
Aika yllättävä vaatimus. Ei sillä että siinä mitään ongelmaa minulle olisi. Olenhan ollut ilman päihteitä laskurini osoittaman ajan. Oikeastaan testiin ohjaus kertoo työnantajan nykyaikaisuudesta.
Erikoista tulevassa työssäni on lähin “työkaveri”. Olenhan joskus ketjussani kertonut tehneeni robotiikkaan liittyviä asennuksia ja ohjelmistoja. Nyt minun tehtävä on palvella robottia. Robotti tekee varsinaisen työn, minä olen apupoika. 
Putkis, apupoika.
No moro ny sit.
Päivän tein työtä uudessa työpaikassa. Oikein hyvä perehdytys, siis todella hyvä.
On sitten taas uudet ihmiset ympärillä, ei ilmeisesti yhtään edes näöltä tuttua. Hyvän vastaanoton olen saanut. Kommunikointia hieman työssä vaikeuttaa kova melu. Sain kyllä radiokuulosuojaimet käyttöön, mutta asioiden kysyminen on aika vaikeaa kun ei ääni meinaa itsellä riittää.
Koronaan viikonloppuna sairastuneita vissiin 4-7, siis työpaikalla. Itse en altistunut viime viikolla, perjantaina tosin kävin näytillä… ai mutta P2 maskiahan silloin käytin.
Vajaa viikko sitten kirjoittelin vapaudesta elää metsien keskellä.
Tänään katsoin ikkunasta, parvekelasien läpi näin orapihlaja-aidan ja parkkipaikan. ?
Elämä kulkee, minä sen mukana.
Kirjoitin 26.01-22 näin:
" Voisiko asian tehdä toisin?
Minä olen aiemmin kertonut seurustelleeni jo vuodesta 1985, siis saman ihmisen kanssa. Me tunnemme toisemme, ehkäpä ajatuksia myöden. Toinen viihtyy kaupungissa, toinen korvessa. Voisin asua hänen kanssaan kerrostalossa. Parvekkeella istuskelisin, katselisin parkkipaikkaa ja orapihlaja-aitaa. Aamuneljältä kolahtaisi postiluukusta mainoksia…"
En tiedä tuleeko postia aamuyöstä, mutta vierestäni kuuluu jotenkin tuttua tuhinaa. ?
Putkis, kaupungissa.
Anteeksi, mutta:
No, ahdistaako nyt, kun olet poissa sieltä metsästä, etkä valvone yöllä ja puolisokin tuhisee vieressä? Vapaus kertomassasi mielessä meni. Töihinkin pitää mennä ja sovittaa treenaaminen uusien olosuhteiden mukaiseksi.
Onnea työpaikasta, mutta keittiöpsykologina kiinnostaa, miten kaksi viikkoa sitten kokemasi vapauden riemu on muuttunut nyt työssäkäyvän ihmisen arjeksi, missä mainitsemaasi vapautta valvoa yöllä ehkä rajoittaa se vieressä tuhiseva puoliso.
Eli oletko onnellinen tällaisessa elämässä kun ikkunasta näkyykin parveke, orapihlaja-aita ja parkkipaikka?
Kyselen, kun en ole oikein saanut kiinni siitä oletko vakaa raitistunut, vai oletko raitistunut, jolla jotain epävakautta siinä, mitä oikeasti haluaa loppuelämältä? Kun nuo elämän ja ympäristön arvot noinkin äkkiä muuttuvat.
Mielessä on myös käynyt: Esitätkö vaan. Voiko joku raitistua noin vain kompuroimatta?
Anteeksi siitä. Omia kokemuksia peilaan ja niiden kautta pohdiskelen.
Miksi kaikkea kyselen?
Siksi kun oma pää yhtenä päivänä yhtä ja toisena toista. Voi olla, että jo syntymästä asti olen ollut jotenkin epävakaa, mutta epäilen alkoholin tehneen aivoihin lisää aika isoja kytkentämuunnoksia hermoratoihin ja dopamiinin kulkuväyliin. Samalla ajattelen, eikö toisille ole tapahtunut samoin.
Minulla oli yhdessä vaiheessa kieltämisen vaihe, yritin salata asiaa kaikilta ja valehtelin päin naamaa läheisille, jotka kyselivät onko kaikki kunnossa. Niille näytin vastavetona, että minäpä juoksen jonkun X:n maratonin alle kolmen tunnin. Niin tein, voitin sarjani vaikka olin ennen juoksua käynyt kippaamassa kaljaa ja sama juoksun jälkeen. Ajattelin, ettei kai kukaan voi kuvitella tuollaisella urheilijalla olevan mitään alkoholiongelmaa. Mutta kyllä ne tiesivät, kertoivat myöhemmin.
Olen itsekin yhtenä päivänä joskus ollut sitä mieltä, että ei koskaan enää, mutta jo samana päivänä pubin tai Alkon ohi kulkiessa saattanut ajatella ja toimiakin mielellä, ettei se yksi mitään pahaa tee. Ja sitten saattoi kuitenkin tehdäkin.
Siksi ihmettelen, että voiko joku olla noin paljon parempi tässä asiassa, mitä minä. Kun oma juomahistoriani on omalla tavallaan vaatimaton kertomiisi määriin verrattuna. Joskin tuhoisampi omassa elämässäni vähäisistä määristä huolimatta.
Ihan hyvällä ja positiivisesti:
-kossu, joka rohkeni kysellä.
No hei Tuplattukossu!
( Sori, hieman sekavaa, oon väsy, työt…)
Kiitos ensinnäkin kirjoituksestasi. Oletkin näköjään liittynyt vasta muutamaviikko sitten Plinkkiin.
Et ilmeisesti tunne tarinaani täällä Plinkissä, jokaisellahan meillä omat tarinat.
Mutta nyt vastailen kysymyksiisi.
Ahdistaako? Ei.
Olen vain elänyt niin satumaisen ihmeellistä aikaa että pienetkin epämukavuudet tuntuvat suurilta. Tämä alkanut työ on nyt kolmas jonka olen hankkinut sen jälkeen kun raitistuin.
Vieressä tuhiseva puoliso on kyllä suuren kunnioituksen arvoinen. Siitä 100 pistettä!
Parveke on kiva, 50 pistettä. Orapihlaja-aita 20 pistettä ja parkkipaikka 10 pistettä.
Olen kuitenkin onnellinen vaikka vapauttani rajoittaa ihan normaali työelämä.
Olenko vakaa raitistuja?
Kyllä olen!
Kun vuonna 2017 kesäkuun alussa aloitin raittiin elämäni, olen siitä asti pyrkinyt rakentamaan kaikin tavoin itseäni niin että olen aina askeleen tai pari edellä alkoholismiani. Siksi myös kirjoittelen joskus huolestani. Suuret muutokset voivat viedä hallitsemattomaan, se on totta.
Kesällä 2017 tapahtui paljon sellaista joka muutti minua ihmisenä. Uskon että se muutos on myös pysyvää.
En aivan kompuroimatta selvinnyt kaikesta. Tosin en kait kertaakaan ole tosissani edes ajatellut ottaa alkoholia.
Niin siis kysymyksesi “olenko raitistunut noin vain?” Jos haluat siihen vilpittömän vastaukseni, etsi kirjastosta tai googlaa kirja nimeltä, Pelkään mutta en pakene. Se on minun kertomukseni. Kirjan tarina alkaa muutamia kuukausia ennen raitistumista. Kertoo sitten helvetillisestä puolesta vuodesta. Kun sitten viimein voitan vihani, elämä muuttuu täysin. Alkavat vaellukset. Siitä myös allekirjoitukseni; Rinkka, teltta ja kahvipannu.
Ehkä olet huomannut ketjussani olevat reissutarinat valokuvien kera. Harmi että suurin osa kuvista on kadonnut.
Sun kertomasi itsestäsi on kyllä jotenkin tuttua myös minulle.
Paljon pahaa olen minäkin saanut kännissä aikaan. Olen ollut kolmesta eri rikoksesta samaan aikaan ehdonalaisessa. Ai miten se muka on mahdollista? Sain tuomiot erityyppisistä rikoksista. Niin se vaan laki menee.
Kerron vielä jotain yllättävää.
Käyn säännöllisesti Pubissa (sitten kun ne taas aukeaa). Samassa kantapaikassa missä vietin vuosia, siis töiden jälkeen ja vkon loput, lomat. Nykyään en enää koe alkoholia tuollaisissa tilanteissa mitenkään ongelmaksi. Ei herätä mielihalua.
Se miksi siellä yhä käyn on oma tarinansa.
Ketjun sivulta 110 alkaa eräs reissu kuvin…
Putkis, onnellinen, ja työläinen.
Kiitos Putkis itsellesi.
Selasin ketjuasi sieltä alusta asti ja tsekkasin myös kirjaasi. Kotikirjastosta ei sitä löytynyt, mutta kannatuksen vuoksi voin sen vaikka tilata/ostaa itselleni. On tuo tarinasi aika uskomaton ja samalla toivoa antava.
Havahduit silloin 2017 kevätkesällä repussa kaljaa jossakin pudottuasi sillalta puroon. Jotain tuollaista, jos oikein muistan.
Olen ymmärtänyt, että jokin hengellinen herätys on ollut osallisena kurssisi muuttumiseen. Voisitko tuosta täällä myös kertoa reippaasti? Siksi että uskominen johonkin isompaan meitä johdattavaan on sellainen, mitä ei kannata piilotella. Itsekin uskon, vaikka en kirkkoon kuulu, johonkin meitä ihmisiä isompiin juttuihin. Voit ja saat uskoa ihan ev.lut. kirkon Jumalaan, eikä siinä ole mitään kenelläkään moittimista. Sehän on hieno asia. Toivoisin samanlaista tunnetta itsellenikin, mutta kun olen hieman skeptikko huolimatta siitä, että olen selittämättömiä kokenut. Jonkin sortin varjellustakin kai.
Se miksi sinua hieman ahdistelin edellisessä viestissä oli, että silloin tammikuun lopussa jotenkin korostit vapauttasi. Vapautta olla yksin, kai mökilläsi, ja vapautta vaikka valvoa yöllä.
Sitten äkkiä olitkin taajamassa kai naisesi/vaimosi asunnossa ja kiinni työelämässä. Siksi ihmettelin kun niin äkkiä vaihdoit oman vapauden siihen työssäkäymiseen ja asumiseen puolison kanssa, jonka kerroit silloin tammikuun lopussa sen ehkä sinua ahdistavan.
Mietin, että miten mieli niin nopeasti muuttuu. Olin näkeväni jotakin epävakautta suhtautumisessasi elämiseen.
Emmehän me kukaan toki kaikkea itsestämme täällä kerro, emmekä avaudu elämän olosuhteistammekaan, joten voi olla väärä käsitys, mitä olen viestinnästäsi saanut ja varmaan jotakin väärin tulkinnutkin.
Joka tapauksessa hienoa, että olet raitistunut ja tehnyt noita juttuja. Valloittanut vuoria ja tuntureita. Mahtava muutos elämässäsi on tapahtunut, jota arvostan todella. Mukavaa töissäkäyntiä, hyviä lenkkejä, onnistuneita vaelluksia ja hyvää kaikkeen mitä teetkin. Kaikkea hyvää sinulle ja läheisillesi.
-kossu
Heips Kossu.
Tiesitkö että kossun myyntikoodi oli aikoinaan 0132?
Et mitenkään ahdistanut kysymyksillä. 
Kirjaani en tietystikään voi täällä kaupata, kuten en mitään muutakaan. Kokeile Googlaamalla kirjan nimellä tai katso kirjallisuus-ja blogivinkkejä ketju, sivu 10.
(Ainiin, Putkis 0132 youtube)
Juu, kyllä kerran sammuin eräälle pikku sillalle matkatessani järvelle. Pää edellä siitä putosin ojaan, jossa vettä jonkin verran. Kaljareppu tietysti selässä. Se oli vain yksi esimerkki siitä kuinka voi kännissä kuolla.
Jatkoin tuon tapauksen jälkeen juopottelua vielä viikon verran. Sitten törmäsin johonkin sellaiseen joka lopetti juomisen.
Olen toki kertonut uskostani avoimesti ketjussani ( mm. sivu 49 tai 50) , kuten myös pubissa ja monessa muussakin paikassa.
En peitä, enkä häpeä tuota asiaa!
Kuitenkaan en halua saarnata tai toitottaa kyseistä asiaa liikaa. Minun tapani kertoa tuosta asiasta on elää niin että se jotenkin näkyy ilman sanojakin. Siis esimerkiksi kun käyn pubissa. Vanhat “juoppoystäväni” näkevät minun oikeasti muuttuneen.
En muuten kuulu mihinkään uskonnolliseen yhteisöön. Kirkosta erosin yli kymmenen vuotta sitten. Halusin säästää kirkollisveron, join sen. 
Näin kävi 2017 kesän alussa…
Olen aamulla saanut lopputilin työstä jossa olin 30 vuotta. En kuitenkaan viinan takia potkuja saanut. Juonut jo viikon ja saanut hermoromahduksen. Olen ensiavussa sekavassa tilassa ja sydän alkanut ahdistamaan. Verenpaineet muistaakseni tuolloin 208/128. Tupakkalakossa ollut myös puolivuotta.
Ote kirjasta…
Tuossa hetkessä tapahtui jotain, joka aloitti suuren muutoksen.
Tein silloin myös ensimmäisen “Pyhiinvaellukseni”, ehkä kaikkein merkittävimmän, vaelsin katkolle viikoksi.
Kuluvan kesän ja syksyn aikana tapahtui paljon erikoisia asioita. Todella murskaavia, mutta myös jotain käsittämättömän suurta, voimaannuttavaa.
Puolivuotisen helvetin jälkeen vihani laantui ja elämä pääsi voitolle.
Ihmisrauniona hiihdin talvella 2018 ensimmäiset kolmesataa metriä, puuskutin ja hikoilin.
Vuotta myöhemmin kävelin Pyhiinvaeltajana Ranskan Saint Jean Pied de portista Espanjan Sandiago de Compostelaan. Vajaassa kuukaudessa 850km ja askeleita tuli otettua 1 200 000.
Tein kaikenlaista muutakin kivaa. Kaikki tuntui onnistuvan… Kävin Katri Helenan konsertissa ja vaihdoin muutaman sanan hänen kanssaan.
Tapasin myös kirjassani kertomani lauluntekijän, siis laulun sävellys/sovitus Herra kädelläsi, Pekka Simojoen.
Ensikerran kuuntelin kappaleen sydänkoneen johtoihin kytkettynä, sitten satoja kertoja autossani, ajellessani päihdeklinikalle. Lopulta kuuntelin livenä seurakuntatalolla, sitten kirkossa.
Eräänä iltana istuin Pekan kutsumana seurakuntatalon majapaikassa. Pekka keitteli kahvia ja tarjoili minulle. Kysyi otanko pullaa vai keksejä? En muista mitä vastasin.
Pekka haastatteli ja kirjoitti tarinaa muistiin.
Nyt tarinani on mini koossa Pekka Simojoen kirjoittamana hänen uusimmassa kirjassaan, Ihmejuttuja.
Olen siinä luvussa Pyhiinvaeltaja. Nimeni tietysti Putkis.
Vapaudesta työhön.
Olisiko helppo ja hyvä vastaus raha, tai oikeammin sen puute. Kyllä se niin on.
Aloin haeskelemaan töitä ja oletin etten kovin nopeaan työllisty. Kunhan vähän haeskelen. En todellakaan arvannut että työllistyisin heti. Toisaalta niinhän työttömänä tuleekin toimia, etsiä kokopäiväisesti töitä.
Homma taitaa lähteä kokonaan “lapasesta”. Tämän viikon tein yksinkertaista vaihetyötä. Tein ilmeisesti jonkinlaisen positiivisen vaikutuksen olemuksellani. Ensi viikolla alan opettelemaan erään osaston hallintaa. Materiaalivirtaa, pakkausta, lähetystä… kaiken kruunaa robottisolu, joka on aivan uusi. Robotiikkaa käytin viimeksi vuonna 2017, keväällä, ehkä vain 12h ennen kuin jouduin sydänkoneen syleilyyn.
… minä kun menin vain apupojaksi…
Tässä itse Pekka Simojoki esiintyy.
youtu.be/9hzZvLH-UQQ
Simojoki soittaa kitaraa ja Et Cetera kuoro.
Kuvaaja Putkis ite.
aijaa.com/sU9Xta
“Olen ymmärtänyt, että jokin hengellinen herätys on ollut osallisena kurssisi muuttumiseen. Voisitko tuosta täällä myös kertoa reippaasti?”
Oliks riittävän reipasta? 
Kiitos Kossu ja kaikkea hyvää myös Sinulle.
Putkis 0132
Mielenkiintoinen tarina luettavaksi. Onnea raittiudesta! Hienoa lukea myös siitä, että sait ja otit vastaan apua, ja se auttoi alkuun. Monia lopettajia/vähentäjiä kiinnostaa varmasti myös, kuinka käsittelet vaikeita tunteita nykyään. Alkoholismi kun mielletään tunne-elämän sairaudeksi. Siinä missä toinen ratkeaa juomaan pinnan riittävästi kiristyessä pienessä kaupunkiasunnossa ärsyttäväksi käyneen puolison edesauttamana, mikä on sinun tyylisi käsitellä vastaavia tilannetta ilman paluuta takaisin juopotteluun? On muuten rohkeaa olla läsnä baareissa, joissa juodaan. Muutaman kerran olen itse baareissa selvinpäin istumalla ratkennut yhden kautta kymmeneen.
Onnea ja menestystä uuteen työhön! ? Hyvää jatkoa esimerkilliselle raittiudellesi.
Kiitos viestistä.
Kysymyksiisi vastaan kun saan ajatuksen kasaan.
Putkis
Saunomista ja makkaranpaisto.
Hieman itseäkin hymyilytti saunajuoma, rasvatonta maitoa.
Niin, kiitos Lempeä kettu.
Apua toki tarvitsin. Olisin sitä kai tarvinnut monta kertaa aiemminkin, aika ei vain ollut kypsä.
Se kaikki mitä nykyisestä elämästäni kerron, on kovin hienoa ja helppoa. Totuus on juuri niin. En nyt jaksa muistaa mitään hermoja suuremmin kiristäviä asioita, siis noin neljään vuoteen. Raitistumisen ensimmäinen puolivuotta olikin jotain aivan muuta kuin helppoa. Ehkä se aika muutti… Siis se aika muutti minun ajatusmaailmaa.
Tiedätkö, kirjoittaessani palaan siihen aikaan ja tunnelmaan. Hämmästyn yhä ja kirjoittaminen pysähtyy.
Kysyit kuinka käsittelen vaikeita tunteita?
Olen yrittänyt löytää vastausta, vastaan en tiedä.
Okei, pitkään taas tässä mietin… Olisiko sanassa anteeksianto jotain. Siis ymmärrän itse tehneeni paljon vääriä tekoja ja sen kautta jotenkin hyväksyn ehkä helpommin minuun kohdistuvan ärsytyksen. Ei sekään oikein istu, tuntuu selittelyltä. Vieressä oleva tuhisia saattaisi romuttaa tuon ajatelman hyvinkin helposti.
Pidän kysymyksen mielessä, ehkä löydän siihen vastauksen.
Vai onkohan se vastaus kuitenkin siinä hetkessä kun roikuin sydänkoneen johdoissa?
Ajatelkaa te jotka luette, totuushan on että suuri muutos alkoi tuosta hetkestä.
Merkillistä.
Putkis
Hei vielä!
Olet kyllä aikamoinen ihme selviytymistarinasi kanssa. Moni on pudonnut pohjalle ja päättänyt raitistua. Hyvin harvalla se lienee onnistunut tuolla tavalla kuin sinulla. Puoli vuotta tuskaista kamppailua ja sitten olitkin jo täällä putkanvartijana ja aloit suunnitella ensimmäistä vaellustasi.
Itselläni on kuolema ollut lähellä ja niitä ei koskaan enää pisaraakaan -päätöksiä on tullut tehtyä. Aina sitten on kuitenkin jossakin vaiheessa tullut pudottua takaisin radalle.
Olohuoneen puolella oli sananmuunnoksista juttua, mistä tuli mieleeni että sinä taisit parin kulautuksen jälkeen tehdä kurin palautuksen ja entisen humalahakuisen juomisen tilalle sinulle tuli Jumalahakuinen huominen
Jeps,
Moni on sukeltanut elämän sillalta pohjamutiin. Monta tuttavaani jo löytyy hautausmaalta. Muutamat sinne kiiruhtavat.
On kyllä kaikessa hiljaisuudessa raitistuneitakin.
Tänään hieman pääkipua ja olo aika väsy. Tiedän sen johtuvan työpaikan melusta. Naulapyssyillä paukutetaan joka puolella. Purunpoistoimurit vonkuu jne. Työnantaja kyllä tarjosi kohtuullisen hyviä radiokuulosuojaimia, mutta ostin itse astetta paremmat. Sellaiset aktiivisuojaimet sankamikrofonilla. Bluetooth yhteydellä.
On hämmästyttävää kuinka tuollaisilla suojaimilla voi soittaa puhelun kovasta tehdasmelusta. Sankamikrofonin kaksoismikki osaa suodattaa ympäristön melun pois, jopa niin ettei puhelun vastaanottaja kuule tehtaan ääniä ollenkaan. Testasin viikonloppuna suojainten ominaisuuksia. Aurasin mökillä pihaa vanhalla traktorilla. Soitin kaverille ja rupattelimme niitänäitä. Nousin jopa traktorista ja menin aivan moottorin viereen jatkaen puhelua. Vaikka moottori kävi kovilla kierroksilla ei kaverini kuullut moottorin ääntä ollenkaan.
Tuollainen naulapyssyn impulssimelu on aika ikävää. Vaikka korvat suojaa niin ääniaallot iskee koko kehoon. Verenpaine taitaa siitä sitten hiljakseen nousta ja levottomuus lisääntyy.
Hmm…
Olen aavistavinani tulevan ongelman tuossa työssä. Odotanko vai varaudunko?
Ahaa, käytän alkoholismin tuomaa viisautta hyväkseni. Erikoista sinänsä että työelämän vaikeuksien ratkaisemiseen voi käyttää alkoholismia apuna. Siis EI juomalla, vaan aivan uudella tavalla.
Ennakointi ja varasuunnitelma.
Vanha viisaus: On myöhäistä rykiä kun on… ööö… Corona.
Ennen kuin mahdollisesti joudun tilanteeseen jossa joudun lopettamaan työn, siksi etten kestä impulssimelua, teen varasuunnitelman.
Sitä en vielä kerro. Arvatkoon kuka tahtoo.
Tuttua on minulle myös tuo “ei koskaan enää”.
Tuttua on myös aamulla herääminen, kauhun kokeminen ja valtava epätoivo: Ei!!! taasko!
“Humalahakuisen juomisen tilalle tuli Jumalahakuinen huominen.”
Kiitos.
Jk.
Muistuipa mieleeni tuo hetki jolloin elämäni suunta muuttui. Olinhan silloin sydänfilmissä, juuri sinä hetkenä.
Aika mielenkiintoista olisi tietysti nähdä tuo filmi. Kuka on sen tuottaja, käsikirjoittaja?
Aika hyvä filmi siitä taisi kuitenkin tulla.
Putkis, äänessä.
Nyt ollaan niin vitun heikoissa oloissa. Ahdistaa aivan helvetisti kaikki se, mitä on ite tullut tehtyä koskaan. On tullut oltua niin vitun idiootti, toisten ihmisten oikeuksista piittaamaton kusipää ja mä en ees tarkoita läheisiä vaan ihan tuntemattomillekin ihmisille oon ollut niin kusipää kuin olla ja voi.
Just nyt tuntuu siltä, että haluan vain kuolla. Mun piti viedä yks itse kokemani väkivaltajuttu eteenpäin, mutta just nyt tuntuu että se on ihan ansaittua paskaa koska oon niin paska ihminen. Haluaisin vaan pyyhkiä ne kaikki väärät teot pois. Anteeksi ihan kaikille.
Oijoi!
Nyt olet kovia kokenut ja antanut myös. Pysy kuitenkin hengissä. Kyllä olotila paranee vaikka elämä laitoja kolistelee .
Huomaan kuitenkin viestistäsi erään hyvin hienon piirteen Sinussa. Ota siitä voimaa itsellesi. Olet selvästi eräällä tavalla vahvoilla. Huomaatko itse?
Sinä kadut tekemisiäsi vääriä asioita, kadut aivan oikeasti.
Vaikka en kiroilusta enää juurikaan piittaa, hyväksyn täysin kirjoittamasi.
Hätä ei lue lakia.
Väkivalta.
Se on minullekin tuttua.
Olen katsonut vierestä ja olen ollut kohteena. Sitten viimein olen tehnyt väkivaltaa…
Miksi ajauduit tuollaiseen tilanteeseen?
Huomaa vielä tämä asia!
Kun Sinä joudut väkivallan kohteeksi, älä peräänny rikosilmoituksen teossa. Se joka tekee väkivaltaa Sinua kohtaan, vastatkoon siitä oikeuden edessä. Jos tuollaisen asian jättää hoitamatta eteenpäin on todennäköistä että se ei lopu.
Putkis, jokainen ihminen on tärkeä!
En sano mitään.
Putkis, ei mee jakeluun.
Joopa,
Postikin siis kulkee.
Netflixiä katselen. On varmaankin toinen kerta koko elämäni aikana. Katselin eilen erään seikkailijan elämän tarinaa. Oli mahtavaa katsella kuinka hän nousi korkealle lumiselle vuorelle, aurinko paistoi ja taivas oli pilvetön. Hän nosti kädet ilmaan ja huusi vapauden huudon.
Rinkka selässä kulki, ilman kiirettä ja ahdistusta.
… Joskus vuosia sitten olen tuollaisia kuvia katsellut elokuvissa tai jossain muualla… Silloin ne olivat vain kuvia jonkun toisen elämästä. Eivät mitenkään todellisia minulle.
Toisin oli nyt. Katsellessani hänen vuoristossa kulkuaan seurasin aivan toisella tapaa ympäristöä ja kulkijan varusteita. Tunsin ilman raikkauden ja kivien pinnat. Arvioin etäisyyksiä, katselin vesipaikkoja. Puntaroin mahdollisia vaaratekijöitä, suojapaikkojakin katselin.
Ensiviikolla töissä pitäisi alkaa opettelemaan robotiikkaa. Palkkaakin tarjottiin lisää.
Työ olisi vakituinen.
(Kuva netistä)
Elämä on valintoja.
Putkis, nyt ahdistaa.
Ehkäpä sittenkin…
youtu.be/htSraRXueIw
Luin muutaman viestin tästä ketjusta ja onpa mukava lukea, että olet selviytynyt raittiiksi.
Tämä antaa toivoa ja voimia muillekin. Itse olen jo vuosia ollut raittiina, mutta silti tarvitsen muiden tukea. Käyn täällä joskus lukemassa ja jonkun sanasenkin kirjoitan.
Tsemppiä eteenkin päin.
Hei Sinullekin Vieraammaksi54 ja kiitos.
Olet kyllä tuttu nimimerkki minulle. Helpolla ei ole elämä sinuakaan kuljettanut.
Jos pitkän raittiuden jälkeen tarvitsee muiden tukea, on käytettävä muiden tukea. Niin yksinkertaista, ainakin jos on tukijoita. Alkoholinkäytöstä kannattaa pysyä erossa, senhän me kaikki hyvin tiedämme.
Eilen poikkesin pubiin istumaan. Ihmisiä oli kohtuullisesti liikkeellä. Yllättävän vähän liikaa juopuneita. Eräs ystäväni on pitkän tauon jälkeen alkanut taas käyttämään alkoholia. Jotenkin näen hänen kulkevan kovin tuttua tietä, taas. Jotain Ikävää kenties sattunut ja sitten helpotusta hakee.
Karaoke alkaa vasta nyt lauantaina. Saatan käydä kuuntelemassa.
Työ?
Kerroinkin muutama viesti sitten ahdistuksen kasvavan…
Työ jonka itse hain ja valitsin, yllätti minut.
Haluan jotain muuta kuin tehdashallin meteliä, kiireistä deadline elämää, kolmivuoroa, sydämmen päällä roikkuvaa kellokorttia… aloin tukehtumaan jo näinä kahtena viikkona. Katsoessani elokuvaa vuorten vapaudessa kulkevasta vaeltajasta, ymmärsin että minun on tehtävä kiireesti jotain. Epätoivo, sitä tunnen. Olen saanut vakituisen työpaikan. Olen jo osa järjestelmää. Uhraisinko elämääni jälleen tehtaan tuotannon ylläpitämiseen?
Tein jo yhden uhrauksen.
Vajosin aika syvälle, ihan “pohjalle”.
Työkenkieni pohjalliset hajosivat, juuri ne pohjalliset joiden päällä astelin halki Pohjois-Espanjan. Korvasin rikkinäiset pohjalliset vaelluskengistä ottamillani. Nyt en voi lähteä lenkille kun ei ole pohjallisia.
Tehdastyö söi pienen palasen hyvää ja kallisarvoista elämää. Pohjalliset toki saan uudet, mutta entä vapaus?
Missä Matkaoppaani neuvot nyt on? Kuuleeko ääneni, tietääkö unelmani?
Putkis, pohjaton kaipaus.
Tämä kertomus saa yllättävän käänteen!!
Tarinani tuntuu jatkuvan onnellisesti. Teen toki paljon työtä sen eteen että elämäni olisi mielekästä.
Harrastan siis pienimuotoisesti mutta täydellä sydämellä vaeltamista rinkkani kera. Tämä tiedoksi niille jotka eivät tarinaani vielä tunne.
Koska matkailen Pohjolan kukkuloilla ja laaksoissa on ymmärrettävää että talvisin reissut on vähissä. Voisin kyllä hiihtäenkin reissuja tehdä. Talvisessa luonnossa on kuitenkin paljon enemmän vaaroja kuin kesäisessä luonnossa.
Talvet käytän varusteiden suunnitteluun ja hankintaan. Kaikki tarvittava minulla kyllä jo on. Varusteissani ei ole kalliita merkkilogoja. Ainiin, vaelluspuvun hihassa on kyllä pieni risti. Sen hinta on jokaisen päätettävä itse.
Telttasauna joka autossani kulkee mukana, on lienee yksi esimerkki varusteiden tasosta. Vaatimaton, itsetehty, mutta erittäin toimiva ja monikäyttöinen.
Ongelma:
Ilman työtä ei ole rahaa vaeltaa, mutta aikaa on.
Työstä saan rahaa, mutta sitten ei ole aikaa vaeltaa.
Nykyinen työni vie mahdollisuuden lähteä vaellukselle ensi kesänä. No, sitten 2023 kesällä olisi lomaa nelisen viikkoa. Rahaakin saattaisi olla säästössä, jos vaikka Afrikassa asti kävisi. Sitkun sitkun elämää…
Pureuduin tuohon ongelmaan. Kuinka voisin ratkaista visaisen tilanteen?
Eikun pullo pöyt… äh… pullaa pöytään ja kahvi tippumaan.
Pitäisi saada työ jossa olisi kesät vapaata. Laskettelukeskus? Lumenpudottaja? Talvikalastaja? Jäätientekijä? Jäätelönmyyjä, ei kun se on kesähommia.
Ei ei…
Putkis, jäässä