HUIKEE auringonlaskukuva!
Tuliko kalaa? …täytyy muistaa joku päivä laittaa sulle kuva meidän ennätyskuhasta muutaman vuoden takaa… 5,89 kg… oli aikamoinen…
Telttaa on testailtu ahkeraan… …tosin kun olen aika allerginen ja astmanen… niin tuntuu tänä keväänä tosi tukkoselta nyt tää meni kun on koivun siitinpölyä niin älyttömästi…mutta silti…kyllä ulkona nukkuu aina makeammin…kyllähän sinä sen tiiätkin 
!
Tuossa meidän ennätyskuhan kuva, joka saatiin sukulaispoikien kanssa!
^No ei ole mikään natiainen tuo ahvenkaan…aivan älyttömän kokonen ahveneksi…tuon kanssa saa jo vähän urheillakin…jos siis ongen kanssa ylös otit!
Retkitarinaa.
Rinkan ulkoilutus jatkuu. Vuorossa oli Etelä-Konnenveden kansallispuisto. Reittinä kolmen vuoren vaellus. Vaellusreitti luokiteltu vaativaksi jota se todellakin oli. Jyrkkiä nousuja ja kivikkoisia polkuja. Esimerkiksi Kalajanvuorelle nousua lammenrannalta on 77 metriä.
Rinkan painona oli maksimi kuorma eli 22kg. Nämä seikat yhdistettynä helteeseen +27 antoi oikeaa vaellustuntumaa. Matkaa puistossa taivalsin 18km. Toki yö tuli teltassa vietettyä. Maanantaina vaellustunteja tuli kymmenkunta ankarassa helteessä.
Puisto on käymisen arvoinen. Suosittelen “lämpimästi”.
Huom.
Kalajanvuori ei ole Kaljavuori.
Tässä on kaljavuori. Muisto menneisyydestä.
Kolmetoista yötä reissuun. 
Hurjaa hommaa näillä keleillä!
Upeita kuvia ja maisemia!
…melkonen Eräjorma kyllä olet!.. kengätkin ilmeisesti toimii hyvin? 
Helteet koettelee vaeltajaa. Vettä reissulla kului runsaasti. Loukkuvuorelle noustessani tankkasin mukaan 4,5 litraa, joka muutamassa tunnissa hupeni. Helteessä vaeltaminen vaatii kärsivällisyyttä ja hidasta etenemistä. Pieniä lepotaukoja pidettävä tiuhaan tahtiin.
Onpahan kokeiltu rajoja tässäkin suhteessa, jos sattuis siellä Karhunkierroksella hellettä oleen.
Mitenkähän se lumitilanne Kuusamon ja Sallan välillä?
Kengät toimii erinomaisesti oikeassa ympäristössään. Hyvät kiipeillä jyrkkiä rinteitä. Kahdella pitkävartisella sukalla mentiin eilenkin. Ei kastu sukat edes tällä kelillä. Toki kosteanoloiset mutta ei märät.
Kaikenlaisilla sitä elämää on. Sammalta vai jäkälää?
Wau mitä maisemia!
Oot kova jätkä, putkanvahti.
Jep! Kova jätkä… ja asenne kohdallaan! Työttömäksi jäämisestä voi ottaa myös kaiken hyödyn irti, sen sijaan että jäisi paikoilleen märehtiin ja masentuun ja kohta maistuisi taas alkomahooli!
Tosi hyvä meininki sulla!
Niin nyt se on kunto kohdillaan tulevaan koitokseen. Töitä olen sen eteen tehnyt innolla. Muutamat kansallispuistot kiertänyt ja lenkkeiltyä on tullut 270km. Oikea koipi vielä välillä valittelee, mutta en anna sen haitata liikoja. Rinkka on selkään sopuisasti sopeutunut. Kaikki vaellusvarusteet testattu. Ruuat valittu ja niitäkin toki reissuilla nautiskellut.
Kun jokunen viikko sitten laskeskelin “lentoonlähtöpainoa”:
Arvioitu lentoonlähtöpainoni toukokuun lopussa varusteineen ( omapaino+vaatteet+rinkka) 85kg+5kg+20kg=110kg.
Nyt on kuitenkin käynyt niin että omapaino on kutistunut 5kg. On siis vapaus ottaa rinkkaan jotain ylimääräisiä herkkuja.
Lipunkin varasin bussi kyytiin. Omalla autollakin olisi tietysti voinut mennä mutta fiiliksen vuoksi bussilla menen. Paluulippua en vielä tilannut kun en tiedä koska palaan. (heh heh, hiihii)
Lumesta ei tietääkseni ole enää haittaa, eikä tulvatkaan esteenä.
Kuten aikoinaan kirjoitin idean reissusta saatuani:
1.6.2018 tulisi 1v raitista elämää täyteen.
Olisi hieno herätä aamulla metsän keskellä.
Kenties joku lintu visertäisi, tuuli humisisi puissa. Aurinko paistaisi. Kosken kuohunta kuuluisi.
Kirkkaaseen koskenveteen keittelisin aamukahvin. Olisin vapaa. Olisin onnellinen.
Minä, minä itse, oma tahto ja oma elämä. Rinkka, teltta ja kahvipannu!
Yhdeksän yötä Karhunkierrokselle.
0132 sinun ilosta ilahdun minäkin. En voi kuin ihmetellä päättäväisyyttäsi, suunnitelmallisuuttasi ja puhdasta luonnonvoiman vastaanottamista.
Seuraan takuulla reissukuulumisiasi.
Iloa ja onnea! 
Oi kiitos, JuuliaS, maaliskuu17 ja muut menninkäiset.
Kirjoittelen toki matkaltani.
Raittiina rallatellen retkelle.
Aivan mahtavaa meininkiä 0132!
Upea yksivuotisraittiushaavelma!..muista tehdä sitten raporttia… eiks oonkin mukava kun elämä tuntuu tällain raittiina välillä kuin olisi sellanen touhukas pikkupoika jälleen… mäkin tulin vasta juur tuolta mun puuverstaalta kun touhuun siellä sellasia koristelistoja… hirveä hinku touhottaa ja väsätä koko ajan kaikkea… ainiin… lentsikankin sain käyntiin yks päivä… mutta kiinnostus vähän taas toistaiseksi lopahti siihen!
Ollaan linjoilla!
Mikä on nyt lähtöpäivä 0132? Innostuneena odotan, kuten kai muutkin, patikointikuulumisia. Toivottavasti jalka ei ala protestoida matkalla ja kaikki menee hyvin.
Siis alkuperäisen suunnitelman mukaan lähtöpäivä 28.5. Voi olla että joutuu illalla turvautumaan unilääkkeeseen .
Lumitilannekin on nyt hallinnassa aikaisemmista epäilyistä huolimatta.
Muutaman ylämäki retkeilyn teen vielä rinkan kanssa jotta jalat ja muu kroppa pysyy vireessä.
Ehkä yksi pieni kansallispuistokin odottais vaellusta…
Kahdeksan yötä lähtöön.
Otin vielä pienet ennen isompaa reissuu…
Käväsin Pyhä-Häkin kansallispuistossa patikoimassa. Kansallispuistoista vissiin pienin. Mahtava puusto kuitenkin, ja on siellä suotakin riittämiin.
No muutaman kuvan räppäsin muistoksi.
Tässä puista suurin, tosin jo kuollut. ( Kuinka kuvata järkevästi 26m korkea puu keskellä tiheää aarniometsää? )
Ex neidon mitat.
Metsäpalojen jälkiä on paljon alueella.
Palojälkien perusteella voidaan laskea viisi ehkä kuusi eri metsäpaloa, jotka ovat vuosisatojen aikana alueella riehuneet.
Suota ja pitkospuita.
Muisto muinaisesta vaeltajasta.
Seitsemän yötä reissuun.
Voihan väsy.
Tässä aloin latautuu reissua varten, niin sitten ystävä soitteli josko talon maalaus kiinnostais… tarttis apuja.
No autettavahan se on, tottakait. Maalannu nyt sitten kaks päivää ikkunanpieluksia. Räystäänalusia unohtamatta! Onneks maali pääs loppuun tänään jo kahdeksanaikoihin niin pääsin kotiutuun ajoissa.
Tulin juoneeksi myös purkista kokista. No, eihän se sinänsä ihmeellistä ole. Punainen alumiinitölkki…
Olihan niitä jokunen tallissa ja kellarissa reilu vuosi sitten. Olikohan 6000.
Viisi yötä reissuun.
Paljon ihmiset puhuvat siitä ettei kännit silloin tällöin ole mitenkään kauhean vaarallisia.
Kestäähän se maksa ja munuaiset. Pääkin kivustaan selviää.
Tapaturmaisesti humalaisia loukkaantuu, vammautuu tai jopa kuolee vuosittain. Kuinka paljon sitä en tiedä. Tilastoa siitäkin tietysti löytyy.
Paljon puhutaan humalaisen tuurista ja kuinka se suojelee henkiriepua. Itse en enää sen varaan laskisi elämääni.
Kuvassa olevalle sillalle saavuin toukokuussa -17. Olin ympäripäissäni ja väsymyskin alkoi painaa. Päätin huilata hetken polvillani. Taisin siinä vielä hörpätä kaljankin. Reppu oli selässä ja siinä täyslasti, kaljaa tietysti. Uni painoi silmät kiinni.
Havahduin siihen kun olin putoamassa pääedellä sillalta.
Molskista.
Olin törmännyt kirjaimellisesti pääedellä pohjaan. Jääkylmä vesi tunkeutui vaatteiden alle. Reppu painoi pään veden alle. Paniikissa aloin ryömiä penkkaa myöden pois ojasta. Aikani ryvettyä pääsin ylös. Alkoi kylmä taival josta onneksi selvisin.
Entä jos…
