Moi.
Askeleeni kulki taas tuttuun Pubiin. En toki juomaan mennyt, mutta katselemaan mitä vanhoille kavereille kuuluu. Raittiiden vuosieni varrella on tullut aika paljon uusiakin tuttavuuksia.
Nyt kohtasin kuitenkin vanhan tuttavan. Hänen olemuksensa oli kovin paljon muuttunut. Ryhdikäs askellus oli muuttunut keinahtelevaksi käynniksi. Katselin hänen vaellusta pubin pöydästä toiseen.
Mihinkään hän ei osannut asettua. Ehkä hän ei enää ollut tervetullut vanhojen “ystäviensä” joukkoon.
Aistin tuossa ihmisessä jotain hyvin surullista. Sillä kokemuksella, mitä alkoholismista tiedän, ymmärsin että tuo ihminen on rysähtänyt pohjalle. En päässyt hänen kanssaan keskustelemaan illan aikana.
Valomerkin jälkeen poistuin kadulle ja menin autooni. Käynnistin auton ja jäin vielä katselemaan ihmisten parveilua pubin edustalla. Vähitellen ihmiset kuljeksivat pois paikalta. Yksi ihminen jäi. Se oli juuri hän, jota olin illan aikana katseellani seurannut.
Tarjosin kyytiä. Hän tuli autoon ja oli hyvin raskaalla mielellä. Lähdin ajelemaan hänen kotiaan kohden. Matkaa oli vain muutama kilometri.
Hyvä juttu, pääsisin ennen kello kolmea itsekin nukkumaan. Toisin kuitenkin kävi.
Autossani soi Pekka Simojoen laulu: Särkyneiden majatalo.
Näin vieressä olevan ihmisen painuva kasaan. Hän itki hiljaa, aivan kuin yrittäen salata sen.
Vähän ennen kotiaan, hän pyysi: Voidaanko ajella hetkinen? Se sopi minulle aivan hyvin.
Keskustelimme vähäsanaisesti. Huomasin hänellä olevan joku suuri tuska sisällään. Viimein hän kertoi minulle, että ei enää jaksa elää. Ei ole enää mitään. Ei ole ketään. Kaikki on pelkkää pask…
Hän kertoi myös olleensa lähellä kuolemaa muutama päivä aiemmin. Voimat jatkaa elämää olivat tuolloin kadonneet, niin sain kuulla olevan nytkin.
Ajelimme aamu kuuteen asti. Yritin pelata aikaa. Odotin että väsymys voittaisi ja tuo ihminen haluaisi vain nukkumaan. Ei. Hänen kertomuksensa vain synkkeni ja tiesin hänen päättävän päivänsä, mikäli hän jäisi nyt yksin.
Ehdotin ensiapuun hakeutumista. Ystävänsä luokse menemistä ja muutamia muita apuja.
Ei, mikään ei kelvannut.
Keskustelun aikana sain tiedon eräistä “aineista”, joilla hän mahdollisesti, siis nyt jo todennäköisesti, tekisi itsemurhan. Pyysin saada nuo aineet haltuuni yhdeksi päiväksi. Palauttaisin ne sitten kun tilanne rauhoittuisi. Ei käynyt tuokaan oljenkorsi.
Minulle jäi vain yksi vaihtoehto.
Saatoin hänet kotiinsa. Autoin sisälle asti.
Näin oven sulkeutuvan ja sitten soitin hätäpuhelun.
Tuo ihminen sai ainakin yhden päivän lisää elämäänsä. Toivon että se päivä voi muuttaa kaiken paremmaksi.
Voimia Sinulle, ystäväni.
