Puolison mielialavaihtelut + alkoholi

Kotikanava
21

Kiitos viesteistänne ja näkökulmista. Teistä on oikeasti apua <3

Tiedän minne on muuttamassa (aika lähelle) ja on ns. tilapäiskämppä. Kertoo vievänsä sinne vain patjan ja makuupussin. Mulle tulee sellainen tunne, että rankaisee jotenkin itseään. Ei ole toista naista. Mies olisi halunnut jäädä tähän kotiin eron harkinta-ajaksi. Kuitenkin koko ajan olisi ollut selvää, että parisuhdetta ei ole ja lopulta muuttaa pois. En halunnut niin ja sovittiin, että mies alkaa etsimään kämppää ja sanoin, että ei ole kiire. Se, että muuttaa nopeasti on toki raskasta, mutta toisaalta helpottavaa. Jos olisi jäänyt, niin olisi kuorinut kermat kakun päältä. Itse on sanonut, että ei voi elää kanssani juomatta ja ei halua viettää päivisin/ iltaisin aikaa minun seurassa. Ei halua asua täällä jne. Mutta miksi olisi halunnut jäädä tähän hengaamaan?? Lapsetkin (9v. ja 16v.) sanoivat isäällen, että parempi kun iskä muuttaa pois.

Tää koko tilanne on vaan niin hämmentävä. Meillä ei varsinaisesti ole mitään syytä erota ja alkolia lukuunottamatta elämämme on ollut hyvää. Mutta miksi alkanut juomaan enemmän?? Jotenkin sellainen tunne, että jotain outoa tässä on takana?? Ei tästä ole kuin muutama kuukausi, kun viimeksi sanoi rakastavansa minua.

Mun mielestä etäisyys/ miehen pois muuttaminen on ainoa oikea ratkaisu, että hän saa miettiä mitä nyt elämältään haluaa. Ja mä myös pystyn alkamaan irrottautumaan. Toki meillä on kaikki yhteistä ja uuvuttavan paljon asioita täytyy selvittää ja sopia.

22

Mies muutti pois.
Tyhjä olo.

23

No varmasti on tyhjä olo. Kaikki kävi kuitenkin hyvin nopeasti.
Toivon, että saat jossain vaiheessa jonkun selityksen. Sehän jollain tapaa auttaisi käsittänään mitä oikein tapahtui. Aina sellaista ei kuitenkaan saa ja jää jotenkin hassu olo, että tunsiko sitä toista lopulta lainkaan.
Jotenkin hämmentävä tuo teidänkin tilanne… Siis jos mies on moisia pohtinut pitempään, muttei ole kyennyt sirä epäröitivaihettaan oikein kanssasi jakamaan. Onkohan miehen suvussa mitään mielenterveysongelmia? Esimerkiksi kaksisuuntainen mielialahäiriö saattaa puhjeta stressaavissa elämäntilanteissa ja ihminen laittaa hyvin nopeasti elämänsä uusiksi.
Noin nopeisiin käänteisiin usein saattaa liittyä kolmas pyöräkin… työpaikkaromanssii tai muu pettäminen, josta ei saa kertottua ja huonon omatuntonsa takia äksyilee ja käyttäytyy oudosti… eikös miehesi vaihtanut työtäkin hiljattain?

Tai alkoholi on saanut hänestä voimakkaan otteen ja kyvyttömyys lopettaa hävettää tai hän haluaa “juomisrauhan” .

Miehesi ajatuskulut ei pohtimalla aukea, ellei hän niitä avaa. Tärkeintä on sun saada oma toipuminen käyntiin. Varmasti miehen lähtö heti oli ihan hyvä ratkaisu. Olisi aivan liian raastavaa asua samassa asunnossa.

Auttaisiko sua joidenkin sarjojen katselu tai lukeminen, että saisit välillä päässä pyörivän ajatusmyllyn tauolle? Onneksi on niitä läheisiäkin tukena. Toivottavasti saat vähän nukuttua!

24

Hyvin nukuttu yö takana ja eilinen ilta lasten kanssa oli todella mukava. Nuoremman lapsen sanoin “täällä kotona ei ole onää painostava ilmapiiri”. Kun itse katson peiliin, niin siltä katsoo takaisin hymyilevä nainen. Olen ylpeä, että sain laitettua miehelleni rajat ja, että jäämisen sijaan hän muutti pois! Vielä eilen miehen lähdön hetkellä pohdin mielessäni, että toiminko oiken. Nyt jo tiedän toimineeni täysin oikein ja oikeasti ei ollut muuta vaihtoehtoa.

Sitä ihminen näemmä tottuu ja sokaistuu aikamouseen paskaan. Alkoholismi/ alkoholin hyvin runsas käyttö on todellakin koko perheeseen vaikuttava ja myrkyttää kaiken ympärillään.

Omat läheiseni tietävät alkoholin osuudesta eroon ja miehen pois muuttamiseen. Pohdinkin nyt, että miten ilman, että mustamaalaan/ panettelen miestäni kerron tästä miehen puolen (minullekin) läheisille sukulaisille (appivanhemmat, miehen sisarukset) tai miehen ystäville, jotka myös minä tunnen hyvin. Nimittäin 20 vuoden aikana monesta miehelle tärkeästä ihmisestä on tullut myös minulle tärkeä.

Vaikeaa tulee olemaan se, että miten mies ymmärtää, että hänen alkoholinkäyttö ja käytös johtivat tähän tilanteeseen.

Olen jo varautunut siihen, että mies tulee syyttämään minua liioittelusta, koska äitini on alkoholisti. Toki viimeiset 8 vuotta äitini on ollut selvinpäin. Isäni pisti stopin äitini juomiselle vasta yli 30 vuoden jälkeen. Itse lapsuuteni viettäneenä alkoholisti kodissa ja kotoa muutettuani sivusta seuranneena vanhempieni kampoailua, tiedän että alkolisti ei lopeta juomista ennen kuin on selkä seinää vasten ja haluaa itse myöntää ongelmansa ja lopettaa juomusen. Kaikki toki eivät silloinkaan. Tällä hetkellä vanhempani elävät onnellisena yhdessä.

Koen, että traumatisoitumiseen sijaan olen pystynyt kasvamaan vahvemmaksi ihimeksi lapsuuteni vuoksi.

Kirjoittelen tänne jatkossakin kuulumisia ja tilanteemme vaiheista. Vaikka nyt on hyvö, niin tiedän että tästä ei tule helppoa. Mutta minä (ja lapset) tästä selvitään <3

25

Hyvä sinä! :slight_smile: Rajojen laittaminen oli hyvä ratkaisu. Jos mies on lähdössä, niin mitäpä sitä enää jäädä siihen pyörimään ja vieläpä omilla ehdoillaan eli juoden.

Minä puhuin ihmisille erilleen muuton ja eron syistä siihen tyyliin, että meillä alkoi olla liian erilaiset näkemykset vapaa-ajan vietosta ja alkoholinkäytöstä. Tuntui, että se oli sopivan neutraali, mutta siitä oli asia ymmärrettävissä.
Onhan miehesi tilanne voinut tavallaan olla osalla tiedossakin. Usein ei tiedetä, miten asiasta puhuisi ja sitten siitä vaietaan, vaikka jotain huomataankin. Alkoholinkäyttö on varsin vaikeaa ottaa puheeksi niin töissä kuin ihmissuhteissakin. Toivottavasti miehesi sukulaisten ja ystävien puoleltakin saat ymmärrystä edes jossain määrin ja ehkä yhteys voi säilyä.

Tilanteelleen sokaistuu ja aika ankea ja ahdistava ilmapiiri muuttuu normaaliksi. Lastenkin voi olla hankalaa tuoda omia huoliaan esille kun ovat kuitenkin solidaarisia vanhemmilleen. Omakin lapsuudenperheeni oli monin tavoin ongelmallinen ja hassusti ajatuskulkuni menivät lapsena niin, että koska isillä ei ole ketään kaveria, mun täytyy olla isin kaveri. Jollain tavalla aloin jo pienenä vanhemmaksi omalle isälleni ja koitin tukea häntä. Siltikin laillasi koen, että nykyään taustani on enemmän vahvuus.

Ero on varmasti uusi alku ja teille lasten kanssa tulee kiva uusi elämä ja lasten isä kyky ja halu olla lasten elämässä mukava selviää pikkuhiljaa. :slight_smile:

26

On tää ihmisen mieli kummallinen. Tällä hetkellä pohdin, että voisiko sittenkin kaikki syy olla minussa. Olenko ollut niin huono ja kylmä puoliso, että mies on sen vuoksi alkanut juomaan? Olenko minä hylännyt, vaikka hän olisi tarvinnut apua? Olenko liioitellut miehen juomista päässäni ja alkoholin osuutta eroon ja miehen pois muuttamiseen?

27

ihan normaalia tuo aaltoilu. Ja se voi jatkua pitkäänkin. Luin äsken Iina Reinikaisen kirjan “Sinä päivänä hän lähti” ja se toi mieleeni hyvin oman sahaavan olotilan eroni aikaan.

Kun sitä tavallaan haluaisi jonkun käsitettävän, järkeenkäyvän syyn… eikä sitä aina löydy, eikä toinen osapuoli kykene omista syistään ajatuksiaan avaamaan. Tuossa kirjassakin mies.oli myötäillyr hääsuunnitelmia, sanonut rakastavansa… valehdellutkin ja häipyi yhtäkkiä työpäivän aikana jättäen kirjeen pöydälle.

Meillä voi olla haavoja ja traumoja ja luonteenpiirteitä, ettei ole helppoa tuoda omia ajatuksiaan julki… jos ne jättää kertomatta, kertominen muuttuu ehkä jossain kohtaa mahdottomaksi. Nyt kun mietin, niin taisin nuoruudessa yhden heilan jättää yhtä törkeällä tavalla kuin nyt miehesi teki. Olin kiltteyttäni ajanut itseni tilanteeseen, jota en kyennyt muuten ratkaisemaan. Se toinen olisi varmasti kuunnellut ja ymmärtänyt, mutten kestänyt omaa vajavaisuuttani…
Ero aviomiehestä taas tuli hoidettua hyvin ja reilulla tavalla.

Mutta niin minun aikanaan kuin nyt miehesi vastuulla olisi ollut kissan nostaminen pöydälle ajoissa. Sinun syysi ei ole se, jos mies on ollut siinä suhteessa kyvytön!

Voimia tähän päivään!

28

Näistä oman mielen aallokoista on hyvä kirjoittaa tänne, koska te monet muut olette olleet samoissa myrskyissä.

Juuri nyt mö en halua/ toivo mitään muuta kuin, että mies ottaisi yhteyttä. Sanoisi, että rakastaa edelleen ja haluaa lopettaa juomisen minun ja lasten vuoksi. Mutta tiedän, että näin ei tule tapahtumaan. Mutta nämäkin tunteet vaan täytyy kohdata ja antaa niille hetki tilaa ja sitten ymmärtää ja hyväksyä tosiasiat.

29

Olen lukenut paljon täältä päihdelinkistä teidän muiden kertomuksia, jutellut ystävieni, perheenjäsenten, työkavereiden jne. kanssa ja nyt vihdoin pystyn varmasti toteamaan, että mieheni on alkoholisti. Hänen tilansa on vaan pahentunut näiden viimeisten kuukausien aikana ja olen nyt aidosti hänestä huolissani. Mielialan vaihtelut, persoonan muutos, juomisen salaaminen, minun syyttely jne. kertovat karua totuutta siitä, että mieheni ei enää millään tavalla hallitse juomistaan. Tiedän kuitenkin, että hänen täytyy itse myöntää ongelma ja haluta saada apua.

Nyt kun mieheni ei enää asu kanssani, niin pohdin, että miten tästä eteenpäin. Minulla ei ole aikomustakaan kytätä hänen juomistaan, mutta tärkeää olisi kuitenkin tietää, että juoko hän edelleen ja miten paljon. Meillä kuitenkin on yhteiset lapset ja mieheni on pohjimmiltaan hyvä mies/ hyvä isä ja on tietyllä tavalla ilman omaa syytään ajautunut tilanteeseen mitä ei enää hallitse.

  1. Otanko itse mieheni kanssa puheeksi alkoholin liiallisen käytön ja sen selvät vaikutukset miehen hyvinvointiin. Voinko tarvittaessa käyttää “lapsikorttia” eli jos ei minun, niin lasten vuoksi olisi myönnettävä ongelma ja haettava apua.
  2. Otan yhteyttä johonkin miehen läheiseen ystävään ja pyydän häntä keskustelemaan mieheni kanssa.
  3. En tee mitään, vaan katson tilannetta miten se etenee. Koska mies on sanonut, että ei ole enää tarvetta juoda, koska ei asu kanssani (uskoo ken haluaa, teot puhukoot puolestaan, ei sanat), tai antaa hänen mennä kunnolla pohjalle.

Oma mieli on nyt vahvasti selviytymis-moodissa. Oma hyvinvointini takaa lasteni hyvinvoinnin. Sain ajan työpsykologille ja pääsen työstämään tätä kaikkea nyt myös ihan ammattilaisen avulla.

30

Miksi se olisi tärkeää? Kenelle ja kenen kannalta? Rauhoittaisi sinun mieltäsi? Käytännössähän et voi tehdä yhtään mitään, vaikka hän joisi kuinka paljon.

Tietysti niinkin on, mutta tosiasiassa toisen juomien ei enää eron jälkeen kuulu sille entiselle puolisolle. Teillä on lapsetkin niin isoja, että osaavat kertoa, jos isän tapaamisissa on jotain ongelmaa ja hän on humalassa.

Ymmärrän näkökulmasi ja huolen. Tunnen ajoittain surua ja huolta exäni juomisestakin ja sen vaikutuksesta terveyteen. Joskus kun tapaamme, katselen salaa, näkyykö maksakirroosin merkkejä… keltaisuutta tai pullistunutta vatsaa ja olen joskus itkenytkin hänen tilannettaan kun alkoholismi on “lävähtänyt” silmieni eteen vaikkapa kadulle lasolitonkan viereen sammuneen ihmisen muodossa… Miten helvetin vaikea sairaus alkoholiriippuvuus pahimmillaan on.

Juominen on kuitenkin samankaltainen asia kuin ylipaino, epäterveellinen ruokavalio, tupakointi ja liikkumattomuus; ihmisellä on sen suhteen itsemääräämisoikeus, eikä niistä ole tilivelvollinen kenellekään. Niihin puuttuminen ja jatkuva puheeksiottaminen useimpia meistä ärsyttää ja saa aikaan halun vetäytyä.

Eikö mies ole jo huomannut tilanteensa, ainakin osittain? Puhuitte juomisesta, olet varmaan ilmaissut huolesi ja hän on nyt muuttanut pois sen sijaan, että olisi hakeutunut hoitoon. Hän taisi mainita, että jos ei pysty olemaan kuukautta selvänä, myöntää ongelman… Eihän hän varmaan niin tyhmä ole, etteikö olisi jo vetänyt johtopäätöksen, että homma on lähtenyt lapasesta, ekä hän hallitse sitä lainkaan. Miksi yhtäkkiä lapsiin vetoaminen auttaisi?

Puheeksiottamisesta sopivassa tilanteessa saattaa myöhemmin olla järkeä tai jopa apua, mutta luulen, ettei miehesi ole siihen valmis nyt. Eikähän vielä ole nähtävissä, mihin suuntaan tilanne kehittyy ja mitä valintoja mies muidenkaan asioiden suhteen tekee… Minne asettuu asumaan, miten sovitte lasten asiat ja millä tavoin olette tekemisissä lapsiin liittyvissä asioissa.

Eli itse antaisin miehen olla rauhassa, varsinkin, jos hän ei itse ota mitään yhteyttä. Ottaisin asian puheeksi sopivassa tilanteessa joskus myöhemmin, jos se näyttää tarpeelliselta ja jos silloin olisi mieli muuttunut, auttaisin hakeutumaan hoitoon.

31

“3. En tee mitään, vaan katson tilannetta miten se etenee. Koska mies on sanonut, että ei ole enää tarvetta juoda, koska ei asu kanssani (uskoo ken haluaa, teot puhukoot puolestaan, ei sanat), tai antaa hänen mennä kunnolla pohjalle.”

Tämä on ainoa oikea vaihtoehto toimia. Sinun on annettava miehen mennä sinne pohjalle, jos on mennäkseen. Vaikka kuinka haluaisit auttaa, et voi. Ainoa tie parantumiseen on se, että kaikenlainen hyysääminen ja puuttuminen pitää lopettaa.

Et voi käyttää lapsikorttia. Sillä saattaa saada aikaiseksi hetkellisen helpotuksen, mutta pidemmän päälle miehen pitää itse haluta raitistumista. Mikään ulkoinen kannuste/pakote ei toimi pidemmän päälle.

Keskity nyt vain itseesi, lapsiisi ja omaan toipumiseesi. Anna miehesi löytää oma pohjansa, vaikka se sattuu sydänjuuria myöten.

32

Önnisen tilanteessahan nimenomaan juova mies halusi erota. Sehän on siinä mielessä tavallaan helpompi ja vapauttaa sinut jättäjän syyllisyydestä ja koetusta vastuusta.
Jos puoliso haluaa erota ja juova vastustaa eroa, lopputuloksena on usein hirveä syyllistäminen kuinka hänet on hylätty ja siihen joutuu juomaan ja kuinka raitistuu/vähentää varmasti, jos palataan yhteen. Siinä joutuu todella taistelemaan, ettei palaa takaisin ja suostu maanitteluihin ja tyhjiin lupauksiin, kun tulee syyllinen olo; jos mies juo itsensä hengiltä se tuntuu omalle syylle. Siksikin moni erohaluinen vaimo roikkuu suhteessa juopon kanssa, vaikka haluaisi lähteä.

Teillähän nyt ei ole vielä nähty, alkaako mies kohta hinkua takaisin vai onko hän tehnyt vakaan päätöksensä, jossa pysyy. Ja mitä hän on lasten suhteen miettinyt; huoltajuus, tapaamiset ym.

33

Joskus sitä täytyy kaivautua vähän syvemmälle, että asiat alkavat loksahtelemaan paikoilleen ja pohtia kuukausien sijaan vuosien päähän.

Miehelläni on jo pitkään (aina…) ollut tyytymättömyyttä vähän kaikkeen ja onnellisuuden aste on vaihdellut. Milloin on ollut tyytymätön työhön, työkavereihin, etätyöhön, harrasteporukkaan, helteisiin jne, jne. Olen vuosikausia kuunnellut ja tukenut häntä, mutta viimeinen vuosi on itsellä ollut sellainen, että mies on varmasti kokenut, että en ole aina jaksanut olla häntä varten, ja tiedän, että minun ei ole tarvinnutkaan olla. Olen kipuillut tyytymättömyydessä työhöni, opiskellut, valmistunut ja saanut unelmieni työpaikan ja minä olen ollut tyytyväinen elämääni!! Minun tyytymättömyyteni hänen tyytymättömyyteensä on kieltämättä tämän kevään aina kasvanut koko ajan ja olen usein todennut hänelle “tee aivan kuten itse haluat”. Nyt hän on tyytymätön elämäänsä, perheeseen ja parisuhteeseen. Tyytymättömyyttään hän on aina lääkinnyt alkoholilla, mutta ei niin paljon kuin viimeisen reilun puolen vuoden aikana.

Eilen käytiin rehellisen oloisesti keskustelua siitä, että mies ei ole nyt muuton jälkeen juonut kuin pari olutta/ ilta. Kertoo, että ei ole kokenut tarvetta juoda. Ei vaikuttanut ahdistuneelta. Otin puheeksi viime aikojen runsaan juomisen ja sen vaikutuksen miehen persoonaan ja mies sanoi “olen hyvin tietoinen asiasta”. Myöntää nyt, että pois muutto kotoa oli hyvä ratkaisu, että saadaan etäisyyttä.

En tällä hetkellä usko (eikä mieskään usko), että saamme enää parisuhdettamme toimimaan, mutta tuohon krooniseen tyytymättömyyteen hänen olisi varmasti hyvä hakea apua. Jos ihminen on jatkuvasti tyytymätön, mikään ei riitä ja ei osaa sanoa millaista elämää haluaisi elää, niin se on kyllä jotenkin vähän surullista. Vähemmästäkin sitä ahdistuu ja jos on yhtään “viinaan menevä”, niin pulloon on helppo tarttua ja turruttaa omia tuntemuksiaan. Sitä hän on itsekin sanonut, että päässä on niin paljon kaikkea, että vain alkoholi turruttaa sen kaaoksen.

En usko, että avioero ja poismuutto millään tavalla lisäävät hänen tyytyväisyyttään. Uskon, että tyytymättömyys vaan pahenee ja syvenee ja löytää jatkuvasti uusia muotoja. Sopivan tilaisuuden tullen kehotan häntä hakeutumaa esim. työpsykologille ja tässä kohtaa kyllä kylmästi vetoan siihen, että jos hän haluaa olla hyvä isä lapsilleen, niin päässä täytyy saada palikoita edes hieman paikoilleen. En kyllä usko hänen hakeutuvat keskusteluavun piiriin, koska hän on jo valmiiksi tyytymätön siihen mahdolliseen apuun (eli ei usko saavansa mitään apua) mitä keskustelusta voisi saada. Haluan kuitenkin yrittää häntä auttaa, mutta tiedän, että tässäkin asiassa apua pitää haluta saada.

Itse katson jo elämää hieman eteenpäin ja uskon tulevaisuuden olevan minulle ja lapsille hyvä. Parisuhteeseen liittyvät hyvät muistot ajoittain valtaavat mieleni ja sitten itkettää. En kuitenkaan missään tapauksessa haluisi palata vanhaan ja jokseenkin ainakin ajoittain kurjaan elämääni.

34

Hienoja oivalluksia!
Kyse kai oikeastaan on joko elämänasenteesta tai masennuksesta… joillakin ihmisillä lasi on puolityhjä, toinen näkee sen puolitäytenä, mikä tietysti tällä palstalla on vähän ontuva vertaus.
Kykeneekö ja haluaako nähdä elämässään ne hyvin omevat asiat vai keskittyykö etsimään alituiseen niitä huonoja…

kaipa kuvaamaasi ongelmaan muuten usein liittyy se, että “vika” on aina muka muissa tai ympäristössä, sitä omaa negatiivista ajattelumallia ei osata kyseenalaistaa. Mun äiti on tällainen myös. Nauratti tässä kesällä, kun hän huokaili, miten voikukat ovat vallanneet nurmikon ja on hirveä työ kaivaa niitä pois… itse olin juuri ehtinyt miettiä, miten ihanan keltaisena kaikki loistaa ja pörriäisillekin on ruokaa.

Önninen, miehesi elämänasenne on varmasti kuormittanut sinuakin paljon, juomisen ohella ja hienosti olet silti jaksanut pysytellä itse pinnalla!

35

Hei vaan kaikille. Vaikka on ajoittain vähän rankaa, niin sitä huomaa että elämä jatkuu. Kun saa syötyä, nukuttua, tehtyä ruokaa, käytyä kaupassa, lenkitettyä koiran ja suunniteltua, että mitä sitä huomenna tekisi, niin voi taputtaa itseään olkapäälle.

Tämä varmaan kuuluu tähän prosessiin ja en tästä aio puhua kenellekään muulle kuin teille. Miksi minua jäytää takaraivossa ajatus siitä, että tämä ei nyt mene oikein?! Minulla on aina ollut hyvin vahva sisäinen ääni (onko se nyt sitten intuitiota vai tunneälyä vai jotain muuta) ja olen antanut tälle äänelle aina mahdollisuuden vaikuttaa toimintaani ja päätöksentekoon. En ole koskaan katunut sitä, että olen kuunnellut sisäistä ääntäni.

Nyt tilanne on hyvä ja olemme toimineet oikein. Mies asuu muualla ja kaikilla on parempi olla. En halua palata entiseen. Miksi kuitenkin tunnen, että juna on menossa aivan väärään suuntaan? Aion antaa sisäisen ääneni kuiskailla, mutta en anna sen vaikuttaa toimintaani tai elämäni jatkumiseen. Katsotaan nyt, että hiljeneekö se ajan kanssa. Koen, että tarvitsen mieheen etäisyyttä ja myös aikaa täytyy kulua, että pystyn tarkastelemaan tilannetta enemmän järjellä kuin tunteella. Se myös varmasti auttaa, että tulevien kuukausien aikana (toivottavasti) pystymme miehen kanssa käymään läpi tätä tilannetta ja eroon johtaneita syitä.

36

Tai sitten alkoholismista. Pitkällä tähtäimellä se on hyvä syy juoda kun mikään ei ole kohdallaan. Tämä on helppo tapa ihmiselle itselleen selitellä miksi olisi taas hyvä ottaa olut tai pari tai vaikka vähän useampikin. Tuommoisessa tilanteessa pitäisi olla ensin muutama vuosi ilman alkoholia niin nähtäisiin että alkaako elämä näyttämään valoisammalta vai onko kysymys jostain muusta.

37

Näinkin on. Oma äitini, josta kirjoitin, on kylläkin raitis. Ex-mieheni taas koki ns. “stressiä” kaikesta ja se oli syy juoda. Töissä oli stressiä, lomalla oli stressiä, työttömänä oli stressiä. Oli ollut paska elämä niin mitä muuta voi kuin juoda… :open_mouth:
Eli onhan tuo alkoholiriippuvuudenkin oire, mutta voi sitä esiintyä muutenkin. Alkoholia toki on voitu alkaa käyttää itsehoitolääkkeenä ja alkuperäisen masennuksen/asenneongelman oireiden päälle on tullut lisää samoja oireita alkoholiriippuvuudesta.

Önninen kirjoitit että äitisi on alkoholisti. Omaa lapsuuttani varjosti vanhempien mielenterveysongelmat. Kävin joskus vertaitukiryhmissäkin (aikuiset alkoholistien tai toimintahäiriöisten perheiden lapset) ja perehdyin moisen vaikutuksesta myöhempään elämään. Tajusin, että olin valinnut kumppaneita oikeastaan väärin perustein ja solahtanut parisuhteessa aina samaan rooliin, mikä minulla oli vanhempieni tukijana. Kumppaneiksi valikoin aina jotenkin rikkinäisiä ihmisiä, joita koitin tukea ja auttaa ja tehdä onnelliseksi. Parisuhteet oli vinoja monin tavoin ja vaikka tuin ja autoin toista, jäin itse tukea vaille. Jotenkin luulin säälinsekaista auttamisenhaluani rakkauden tunteeksi. Toki avioliitossani oli paljon hyvääkin.
Luulen, että jokaiselle olisi hyödyksi pohtia, mihin omaantarpeeseen sen kumppanin on valinnut ja mitä toivonut ja mitä saanut. Suosittelen Marianna Stolbowin kirjoja kaikille, jotka suinkin jaksavat ja ehtivät niitä lukea. (mm “Erosta eteenpäin” sekä “Vanhempieni kaltainen”) Ainakin itse löysin paljon apua omalla polullani eteenpäin.

Mainitsemasi intuitio on kiinnostava ja näitä sisäisiä tuntemuksia on tosiaan hyvä kuunnella ja koittaa tutkia, mitä niiden takana on. Jos tunne jotenkin hahmottuisi . Minulla ne ovat usein liittyneet vaaraan tai uhkaan jollain tapaa, mutta voivtathan ne olla muutakin. Miehesi ei ilmeisesti ole ollut koskaan väkivaltainen tai vaikuta itsetuhoiselta?

38

Mies ei ole koskaan ollut väkivaltainen, eikä itsetuhoinen. Eikä meillä aina ole ollut näin paskaa. Enkä usko, että äitini alkoholismi on vaikuttanut parin valintaani. Oltiin niin nuoria, parkymppisiä, kun päädyttiin yhteen. Eikä mies silloin juonut “normaalia” enempää.

Mutta nyt iskee vihavaihdetta päälle. Tänään tuli eropaperit, jotka allekirjoitin. Alkoi tosissaan vituttamaan koko tilanne ja toisen paskamainen käytös. Piti oikein pinnistellä, että en pakannut kaikkia tulevan ex-mieheni tavaroita jätesäkkeihin tai, että en soittanut hänelle raivopuhelua. Soitin ystävälle ja hän kuunteli <3

39

Viisaasti toimittu. Eroa ja sen herättämiä moninaisia tunteita on järkevämpää käsitellä muiden kuin tulevan exän kanssa. Vihakin on niin ymmärrettävä tunne, kun tulee jotenkin yllättäen jätetyksi. Varmaan tuossa vituttaa ja surettaa sekin, että miksei mies ole puhunut mietteistään. Jos itse ajattelit, että suhde on suht ok ja puheyhteys toimii ja toinen onkin kuitenkin salannut noin paljon itsestään ja ei oikein edes kykene sanomaan, mikä on pielessä. Sanonut, että rakastaa, vaikka on ehkä empinyt omia tunteitaan ja pohtinut eroa.

Tunsiko toista lainkaan ja mikä yhteisesä elämässä edes oli totta? Mihin asti jaoitte saman kokemuksen suhteen tilasta ja yhteisestä elämästä ja missä vaihessa se muuttui ja miksi? Kiilasiko alkoholiriippuvuus teidät erilleen vai joku muu syy? Varmasti aika hämmentävä koko tilanne.

Huonosti hoidettu miehesi puolelta tuo ero on, mutta ehkäpä hän ei syystä tai toisesta muuhun kykene tai ole aiemminkaan kyennyt.
Toipuminen voi viedä pitkäänkin, anna itsellesi aikaa. Toivottavasti sulla on elämässä muuten suht stabiili tilanne, että voimat riittäävät tuon kaiken käsittelyyn.

Toivon viikoloppuusi pieniä valonpilkahduksia ja ilon hetkiä aina väliin.

40

Önninen338, tekstisi puhutteli vahvasti, koska muistutti todella paljon asioita, jotka itse kävin läpi reilu 7 vuotta sitten erotessani miehestäni. Mekin olimme olleet yhdessä reilut 20 vuotta; tyttäret olivat erotessamme noin 17 ja 20. Suurin osa elämästämme oli tasapainoista, toisiamme arvostavaa, turvallista, kivaa, antoisaa jne, mutta kun miehelle tuli “vaihe”, jolloin halusi käydä terasseilla tai ottaa perjantai-iltaisin olutta, niin jotenkin se söi minulta hyvinvointia tosi vahvasti. Itse kun en ollut lasten synnyttyä kaivannut juurikaan päihtymisen tunnetta tms, vaan elämä tuntui hyväältä ja täydeltä ilman sitäkin. Kun mieskin pystyi kuukausikaupalla olemaan ilman kännejä, niin en vaan voinut ymmärtää, miksi sitten välittä tuli joku ihmeen “juoksuaika”, jolloin häntä ei pidellyt oikein mikään.
Hän oli, ja on varmasti edelleen, kovin kriittinen joka asiasta, negatiivinen ja tyytymätön. Omien sanojensa mukaan eli vankilassa (voi hemmetti; kun tietäisitte, miten vapaa hän oli liikkumaan) jne. No, lopulta vapautin vankilasta, josta hän hyvin nöyränä myös poistui. Olisi toki halunnut takaisin, mutta omasta mielestäni olimme kulkeneet yhteisen polkumme loppuun.

Vielä tänäkin päivänä mies on minun ja erityisesti tyttöjensä tukena, jos tiukka paikka tulee. Hän on mennyt uudelleen naimisiin, nykyinen vaimo viihtyy hänen kanssaan baareissa, mutta kun tytöt viimeksi tapasivat isäänsä, niin isä kuulemma vaikutti oikein hyvinvoivalta eli olisikohan nyt se “kunnon elämä” -vaihe taas voimissaan. Edellisellä tapaamisella taisi olla päissään, jos oikein muistan.

Ainiin, meillä paljastui vasta erilleen muutettuamme, että miehellä oli ollut joku toinen nainen kuvioissa kai useamman vuoden ajan. Oletan, että ei ihan säännöllisesti, vaan juurikin noina “menovaiheina”. Elämää kokeneena, silloin lähes viiskymppisenä naisena, olin tuotakin vaihtoehtoa miettinyt ja tarjonnut miehelle vapautta jo aiemmin, mutta hän ei halunnut lähteä. Nähtävästi tuo suhde lopahti meidän eroon.

Ja hei; minäkin sain eron myötä hymyilevän itseni takaisin :stuck_out_tongue: Uskalsin jälleen suunnitella elämää pitkälle eteenpäin, kun vielä avioliiton aikana ei voinut tietää, mikä “tilanne” oli tulossa milloinkin.

Kaikkea hyvää sinulle ja tulevalle ex-miehellesikin, Önninen338! Ja toki teidän lapsille. Tuolla elämänasenteella, ymmärtäväisyydellä ja analysointikyvylläsi tulet varmasti selviämään eroprosessista, mutta tosiaan; älä liikaa auta miestäsi, vaan anna hänelle tilaa nousta omin voimin jaloilleen. Tottakai tukea voit tarjota, niinkuin varmaan tarjoat muillekin läheisillesi, mutta ensisijassa pidä huoli omasta jaksamisestasi!