Ostin Iloinen jouluporo -teetä. Se on ihan tavallista mustaa teetä maustettuna appelsiinilla, kuusenkerkällä ja inkiväärillä, mutta paketissa on niin hulvattoman pölvästin näköinen poron kuva, että nauroin kaupassa monta minuuttia
. Ei tullut edes kalliiksi tämä heräteostokseni. Ainoastaan Lipton oli kilohinnaltaan halvempaa ja sitä nyt ei kukaan ostaa kuitenkaan.
^ Jouluporo on kiva, vaikken itse saanut nauruhalvausta itse kuvasta.
Oon kehittänyt kympillä toimivan Saunaamon “lukukokemuksen”, jota oon käyttänyt vaihtelevasti viime vuodet.
Vilkasen palstan kerran viikossa maanantaiaamupäivällä.
Modet tekee ihan timankia duunia. Ja tämän tulin kertomaan. Iloitsen tästä ja koen
tämän sangen toimivaksi muuten toimimattomassa alustassa ja tarpeettomalla palstaleella.
then why are you here, vois kysyä. emmä ookaan täällä, vois vastata.
No, eipä täällä oikeestaan muuta sisältöä olekaan,
kuin minä ja winstoni. Jotain pientä sanan tynkää,
pihisevässä määrässä ja epämääräsessä mittasuhteessa.
Osallistumisaktiviteetti on niiiin olematonta.
Reijo Salmisen sanoin:
aikaa on nyt todella vähän
==》
Pakkasta ja lunta sen verran, että maa on valkea. Ei tarvitse rämpiä loskassa ja vaeltaa aivan täydessä kaamospimeydessä. Mua kyllä paleltaa pirusti, mutta parempi silti, että tähän aikaan vuodesta on talvista.
^ Jee, juurikin näin. Itsekin nautin tästä ja arvostan ja toivon tämän kuulaan kylmyyden vaan jatkuvan iäti tai ens kevääseen asti.
On sillä vaan iso merkitys, että kulkeeko sitä heti aamusta savipellossa tai kahlaa kuin pottualtaassa vai
onko maa kiinteänä ja roudasta kumarallaan astua, etenkin kun oon koirallinen vieläkin ja
tulee myös oltua ulkona aivan joka jumamalattomalla säällä ja kelillä,
eikä siinä ole silleen valikoitavuutta, kuten monella muulla tyypillä.
Ja ettei Saunaamossa päät kolise yhteen ja ole juuri ketään, juuri koskaan, juuri missään. Nice.
Ja ensi kuun jälkeen on Helmikuu ja siitä sen kevään voi sopia alkavan tai kesän, sillä
ehkä riippuu vähän, miten vinhaan tän vanhan pallukan tuhoutumiskierre syveneepi.
Luuntiheysmittauksessa käyty ja kolmen vuoden osteoporoosilääkitys on tepsinyt sen verran hyvin, että voin lopettaa sen. Oli aikamoista säätämistä ja kikkailua sen lääkkeen ottaminen. Onneksi sitä ei tarvinnut ottaa, kuin kerran viikossa ja onneksi en saanut siitä mitään pahoja haittavaikutuksia, vaikka ne ovat hyvin mahdollisia kyseisen myrkyn kanssa. Niin ja hieno asia toki sekin, että luustoni on nyt sen verran paremmassa kondiksessa, ettei tarvitse pelätä ja varoa pahempiakin murtumia, jos vähänkin itseään kolhaisee.
Multa otettiin myös laajemmat verikokeet ja kaikki arvot ovat niin hyvät, kuin tällaisella aneemisella anorektikolla nyt voivat olla. Maksa-arvot ovat niin priimaa, kuin en olisi eläissäni juonut pisaraakaan viinaa
. Nykyisellä ryyppäämiselläni ei tosin saa kukaan maksaansa paskaksi, mutta kuumottelen maksa-arvoja usein suorastaan neuroottisesti, koska joskus aikoinaan pomppasivat mulla taivaisiin. Se johtui kyllä silloisesta lääkityksestäni ja arvot laskivat heti, kun lääkitys lopetettiin, mutta tuskinpa samanaikainen viinan tinttaamiseni asiaa ainakaan paransi
:mrgreen: .
Ohi on joulu. Meni hyvinkin kivuttomasti, vaikka etukäteen stressasin ja ahdistelin leviääkö psyykeni, kun oli ensimmäinen joulu veljeni kuoleman jälkeen. Positiivista sekin, että joulu oli valkoinen. Talvipäivänseisauskin oli ja meni ja nyt mennään taas kohti valoa
.
Aatonaattona tuli pieni härdelli parista hajonneesta kodinkoneesta johtuen. Siinä iski pienimuotoinen paniikki, notta tuskin näitä saa hoidettua kuntoon enää juuri ennen pyhiä, mutta sekin homma hoitui, kun pistettiin hoitumaan. Kyllä nykyään palvelu pelaa.
Ehkä olen tullut kuuroksi(ja varmaan myös sokeaksi ja latvastani entistä lahommaksi), mutta toissayönä ja -iltana uuden vuoden raketit eivät häirinneet mua lainkaan. En siis kuullut ensimmäistäkään pamausta, en läheltä, enkä kauempaa
. Toinen vaihtoehto on, että näiden huudien roskasakki on kokenut jonkin joukkovalaistumisen ja todennut moisen räiskimisen turhaksi. Todennäköisempänä pidän kuitenkin sitä, että ovat niin persaukisia, että käyttivät viimeiset roponsa mieluummin päihtymiseen, kuin paukuttelivat ne taivaan tuuliin. Nukuin uuden vuoden yön kyllä muutenkin tosi hyvin, mutta olen mä silti aina ennen vähintään havahtunut puolilta öin siihen kolmanteen maailmansotaan ja on se paukuttelu aiemmin alkanut jo alkuillasta ennen kun olen ollut nukkumassa. Ei ole ollut ensinkään tavatonta, että ovat aloittaneet sen jo heti joulupyhien jälkeen, kun raketit ovat tulleet myyntiin.
Ollut selvinpäin ja kävin hakemassa KORVAUSHOITO piikin siinäkait ne minun tärkeimmät. Positiivista on se että herää terveenä.
Aurinko paistanut tänään jo suorastaan keväisesti
.
Kyllä nyt kelpaa ulkoilla vittumaisimmassakin Suomi-kelissä. Ostin Sievin talvikengät ja saa olla todellinen guru, jos niillä onnistuu kaatumaan. Maksoivathan ne paljon, mutta laatu maksaa ja vanha totuus sekin, että köyhällä ei ole varaa ostaa halpaa. Paskat mä tosin mikään köyhä ole, vaikka mut sellaiseksi pieneläketulojeni perusteella luokitellaankin.
Huh, jopas helpotti. Eilen kämpässämme kävivät kosteusvaurio-homevaurio-ties mitkä -huoltotyypit ja totesivat, ettei ole mitään tarvetta remppatoimenpiteille. Taannoin siis seinänaapurissamme sattui vesivahinko ja se kämppä jouduttiin remppaamaan. Jo silloin meidän kämpässämme kävivät kosteusmittaajat ja sanoivat, että vettä ei ole tullut meidän puolellemme, mutta nyt kävivät vielä jälkikäteen varmistamassa, ettei mitään vahinkoja ole päässyt syntymään. Ehdin jo stressata itseni miltei hengiltä, että joudutaanko tässä elämään remontin keskellä tai peräti evakkoon, mutta nyt on ainakin toistaiseksi se huoli pois painamasta.
Ei ole Venäjän tankit vielä Suomen rajalla. ![]()
^ Ei tunnu Putinilla menevän kovin hyvin nyt muutenkaan. Ei se tosin ukrainalaisten tilanteessa liikoja lohduta.
Tänään on virallisesti kevään ensimmäinen päivä ja viimeisetkin koronarajoitukset poistuvat
. Ainakin niiden pitäisi. Ei tässä vielä aivan täysillä uskalla iloita. Sen verran kauan jatkunut tätä soutamista ja huopaamista.
Todella positiivista, kun koronarajoituksista on viimein päästy, ainakin toistaiseksi. Olimme isännän kanssa viime perjantaina Helsingissä Kvelertakin keikalla. Hyvä keikka oli
. Siellä en oksentanut tuoppiin, enkä mihinkään muuallekaan :mrgreen:
. Tykkään nykyään ottaa bändien keikat sen verran skarpisti, että musiikkiin keskittyminen on se pääasia. Pleksit voi sitten vetää keikan jälkeen, jos hirveä tarvis on.
Kevätpäivänseisaus oli jo viikko sitten, eli valoa kohti mennään hyvää vauhtia
. Vielä kun tulisi lämpimämpää, mutta eiköhän sekin siitä. Kaikkea kivaa, pienempää ja isompaa, rientoakin luvassa tässä, kun koronarajoitukset eivät ole enää sotkemassa suunnitelmia.
Tietysti kevät ja aurinko. Pari uutta(tai “uutta”) hienoa kirppislöytöä. Pääsin taas sisustamaan ja kämpästä tuli oikein kivan näköinen. Lisäksi multa kysyttiin henkkarit, kun tuossa pääsiäisen alla ostin kaljaa
. Täytän siis 42 ensi kuussa.
Ainakaan toistaiseksi ei ole ikäkriisi iskenyt, vaikka olen taas vuoden vanhempi, enkä suinkaan mikään nuori tytön tyllerö enää
.
Ukkokultani voi taas paremmin fyysisesti ja sitä myötä myös henkisesti. Kiitoksia vain ammattitaitoisille lekureille ja fysioterapeuteille.
Bongasin fasaanin monien muiden, “tavallisempien” lähimetsikön eläinten lisäksi
.
Ihana ilma ulkona tänään. Olisi juuri passeli sää pussikaljoittelulle ja/tai terassille, jos napsuttaisi. Lienee ihan positiivista sekin, ettei napsuta.
Ihanaa, kun se käristyshelle helpotti. Nyt on oikein passeli kesälämpötila, ei palele, muttei läkähdykään. Ei helle tosin onneksi liikoja haitannut viime viikonlopun bailaamistani Tuska-festareilla ja Helsingin Pridessa. Oikein kivaa oli, eikä viinankaan kanssa mennyt överiksi. Sellainen hauska hiprakka pysyi yllä loppuun asti, mitään muistinhukkaamisörveltämisiä ei tullut harrastettua tällä kertaa
.
huomasin että olen ollut hieman pidempään käyttämättä kuin pjotr. ![]()