Mitä jos ne päästää näitä tuotteita tarkoituksella Tullin läpi että voi myöhemmin sakottaa koko määrästä? Vaikea arvioida kuinka suuri osa jää haaviin ja tuleeko se lopulta halvemmaksi kun sakkomaksut lasketaan mukaan. Ja siitä tulee turhaa työtä viranomaisille joilla olisi oleellisempaakin tekemistä. Hyvä kyllä että poltat edelleen sähkötupakkaa minun esimerkkini mukaisesti, itsekään en ole enää vuosiin polttanut oikeaa röökiä paitsi joskus ryypätessä tupakoitsijoiden seurassa.
Taas yksi aamu kun en herännyt hirveään krapulaan/morkkikseen/muistamattomuuteen , vaan sain kahvit juotua aamupalan syötyä ja mielikin on suhteellisen virkeä, päivä kerrallaan.
Kaikki kärsimys on suuhteellista, vaikka itse olen mielestäni erittäin huonossa kunnossa niin se ei ole mitään verrattuna Nnaanan ja vanamon psyykiseen tilaan. Vaikka ainakin Nnaana ignoraa minua nykyään niin toivon hänelle paranemista koko sydämeni pohjasta.
Heräsin jälleen ilman krapulaa, tai kamojen tuomia oloja. Vaikka todella huonosti nukunkin, Niin olen tyytyväinen.
Tullin kautta kulkee päivittäin niin jumalaton määrä paketteja, ettei niillä ole mitään mahdollisuutta kollata niitä kaikkia käsikopelolla läpi. Jos paketti sisältää skannerin mukaan tai vaikkapa koiran haistamana nesteitä, kemikaaleja, räjähteitä tai sen kaltaisia aineita, huumeita, käteistä rahaa tmv. epäilyttävää, Tulli kiinnostuu niistä, mutta toki tällaisiakin lähetyksiä pääsee läpi alvariinsa. Myös mm. paketin suuri koko tai lähettäjä saattavat herättää epäilyksiä. Luin joskus jonkun Tullin ison pomon haastattelun, jossa kertoili, kuinka paljon lähetyksiä kulkee Tullin kautta ja kuinka paljon niitä syynätään yhtään tarkemmin. En enää millään voi muistaa noita lukuja, mutta joka tapauksessa ensimmäinen oli tosi iso määrä ja jälkimmäinen hyvin pieni. Toki ne Tullissa joutessaan tekevät pistokokeita tai sitten voivat “vahingossa” kiinnostua jostakin ihan viattoman oloisesta paketista, eli aina se mahdollista on, että minunkin sähkötupakkatilaukseni jää Tullin haaviin, mutta se on sitten sen ajan murhe. Jos näin kävisi ja Tulli ottaisi muhun yhteyttä, sanoisin vain, etten mä mitään ole tilannut ja eiköhän asia olisi aikalailla siinä. Meinaan, että tuskin alkaisivat nähdä vaivaa tuollaisen pikkurikoksen selvittämiseksi, kun työtä oikeidenkin rikollisten kanssa riittää aivan tarpeeksi. Tietysti se olisi hyvin helppoa selvittää rahaliikenteestäni, olenko oikeasti tilannut, koska ihan omissa nimissäni olevaa tiliä, PayPalia ja dollareita käytän näiden tilausten maksamiseen, mutta kuten sanottu; mahtaisiko olla tuonkaan vähän vaivan väärti rikoksen vähäisyys huomioiden. Se olisikin sitten eri asia, jos joku olisi tilannut kartonkikaupalla tupakkaa tai kuution kokoisen laatikon sähkötupakkavermeitä, koska sellaiset määrät tuskin enää menevät ihan omaan käyttöön.
Pidän myös noiden yksittäisten tilausten hinnan aina niin pienenä, ettei niistä tarvitse maksaa alveja/tulleja ja tämänkään vuoksi Tulli ei ole niistä kiinnostunut. Jos ja kun Tullista välillä pääsee noita alvillisia/tullattavia paketteja läpi niin, ettei vastaanottaja joudu maksamaan alveja/tulleja ja jää tästä jälkeenpäin kiinni, niin käsittääkseni eivät yleensä näistä mitään erillisiä sakkolappuja kirjoittele, vaan verottaja mätkäisee sitten nuo maksut henkilön seuraavaan verotuspäätökseen. Riippuu nyt tietenkin siitä, kuinka ammattimaisesti niitä veroja kiertelee, mutta puhun tässä nyt näistä tapauksista, että on kerran tilannut yhden paketin jotakin omaan käyttöön tulevaa harrastusromua.
Nikotiininesteitä en ole ulkomailta/netitse tilannut enää sen jälkeen, kun siitä tuli laitonta. Siinä kiinnijäämisen riski olisi huomattavasti korkeampi ja kyseessä olisi myös lääkeainerikos, eli astetta vakavampi juttu, kuin sähkötupakkanippeleiden ja -nappeleiden tilaaminen. No, sakoilla tuostakin selviäisi, mutta eipä näin nuukana ihmisenä huvita niitäkään maksella. Ei tosin sen puoleen jättää maksamattakaan, koska siinä vasta tekisinkin itselleni hallaa.
Isännälle kävi tuossa taannoin niin, että sai Tullista paketin läpi ilman, että joutui tullaamaan sitä. Kyseinen lähetys ei siis sisältänyt minkään valtakunnan laittomuuksia/epämääräisyyksiä, mutta tavaroiden hinta ylitti kevyesti sen 150 € ja ne oli tilattu EU:n ulkopuolelta, joten sen vuoksi niistä olisi pitänyt maksaa tullit. En tiedä, miten ja miksi se paketti vältti tullauksen, mutta kaipa niillä tullissakin valvonta falskaa ihan niin kuin missä tahansa muussakin instanssissa. Toistaiseksi ei ole kukaan perään kysellyt, mutta vielä toki ehtii, kun rikos ei ole ehtinyt vanhentua.
Jos tuota Vittumaisissa kertomaani lukko levisi -episodia ei lasketa, niin tänään on ollut kyllä todella hyvä ja huoleton fiilis
. Olen nukkunutkin nyt parina yönä niin hyvin, että alkaa mennä jo miltei överiksi.
Olen saamassa poikaani takaisin elämääni. Nyt raittiina ollessa kykenee ja jaksaa leikkiä 3 vuotiaan vauhtipään kanssa.
Mä näin tänään supikoiran.
Olen saamassa poikaani takaisin elämääni. Nyt raittiina ollessa kykenee ja jaksaa leikkiä 3 vuotiaan vauhtipään kanssa.
Olet aivan selvästi saamassa pikkuhiljaa elämäsi takaisin. Lapsesi on vasta hyvin nuori joten sinulla on vielä hyvää aikaa kasvattaa häntä kohti terveellisiä elämäntapoja ja elämää missä molemmat vanhemmat tukevat ja kannustavat lasta, vaikka asut tällä hetkellä erillään lapsen biologisesta äidistä.
Olen saanut vanhan rakkaan harrastukseni takaisin “frisbeegolf”. Nyt kun fyysinen kunto , krampit yms ovat poissa.
Olen todella kiitollinen itselleni joka aamu kun herään etten poe “oloja”. Aion nauttia joka ikisestä hetkestä / tapahtumasta oli se sitten pientä tai suurta niin täysin rinnoin että oksat pois.
Näin tänään neljä sarvipäistä valkohäntäpeura pukkia. Hieno näky.
Tuli tehtyä tuossa männä viikonloppuna kotimaan reissu festarimeiningistä nauttien. Hauskaa oli ja hyviä bändejä, tuli tavattua sellaisia tuttuja, joita ei muutoin paljoa näekään ja ilmojakin piteli juuri passelisti
. Eipä tätä herkkua tänä kesänä ihan liikaa olekaan riittänyt. Onneksi ehdimme isännän kanssa vielä tuon reissun heittää. Saattaapi olla, että vetävät taas pian rajoitukset tiukemmalle, kun koronatartunnat ovat kääntyneet jälleen nousuun
.
Hypokondriset oireiluni ja kuumotteluni ovat loistaneet tyystin poissaolollaan… Ööö… Ainakin pari-kolme viikkoa. Kylläpä on vapautunut fiilis
. Toivottavasti nuo eivät nyt palaa heti, kun innostuin hehkuttamaan :mrgreen: . Riittää tässä kyllä muunlaisia pakkoajatuksia ja -oireita(Juuri tällä haavaa tosin varsin seesteinen tilanne niidenkin osalta), mutta kyllä niitä mukavammin kestää, kun ei kaiken muun lisäksi tarvitse koko ajan miettiä ja pelätä onko mulla syöpä, ALS tahi jokin muu kammottava tauti.
Mulla alkaa olla rahaa niin, etten kohta paskalle taivu
. Sitä se teettää, kun koronapoikkeustilan vuoksi ei ole tullut tuhlattua kaikenmaailman rientoihin.
Vk loppuna rock tapahtumassa selvinpäin ja ylipäätään
hienoa asioista voi nauttia selvinpäinkin. Vaikka meinasin useamman kerran joutua parisuhde terapeutiksi.
Mikäs RokkiTapahtuma oli? Mä olin vimeksi SteelChaos 2018…
Vieläkin hyvät fiilikset männä viikonlopusta, kun sai nauttia vielä (oletettavasti) viimeisistä kesäisistä ilmoista, sekä pienimuotoisesta maakuntamatkailusta ![]()
Mun “mitä kirjaa luet nyt” ketju on kerännyt suurta intoa Olohuoneen puolella se on jatkuvasti top ykkösessä. Saunalaisia se ei kovinkaan paljon kiinostanut.
Ihan selvinpäin ollaan.
Erinäiset hieman stressanneet käytännön asiat alkavat selvitä parhain päin, Kustikin polki sitten lopulta tilaukseni perille ja mielialani on hurjan paljon parempi, kuin mitä se oli vielä vähän aikaa sitten. Typerä ihastuksenikin lakkasi jo vaivaamasta. Niin ja kissamme on jälleen elämänsä kunnossa, kuten tuolla lemmikkiketjussa jo äsken mainitsin
. Ehdinkin jo pelästyä, että se on hänen kohdallaan menoa nyt, mutta loppu hyvin, kaikki hyvin, kuten eräs typerä sanonta kuuluu.
Yllätyinpä positiivisesti omasta englanninkielen taidostani. Aina mä olen pärjännyt hyvin rallienglannillani ulkomailla/englantia taitavien ulkomaalaisten kanssa jutellessa ja saanut helposti tehtyä selväksi tärkeät ja myös ne vähemmän tärkeät asiani. Ymmärrän mielestäni ihan riittävän hyvin myös kirjoitettua ja puhuttua enkkua ja jos ja kun en tiedä/muista jotakin yksittäistä sanaa, sen voi korvata jollakin selvityksellä tai tsekata sanakirjasta, semminkin, kun sanakirja kulkee nykyään näppärästi mukana puhelimessa. Nyt jouduin skriivailemaan eräälle instanssille englanniksi sellaista sähköpostia, joka sisälsi ns. virallisempaa jargonia. Hirveät suorituspaineet taas etukäteen, mutta sehän meni yllättävän helposti, eikä mun tarvinnut turvautua sanakirjaankaan, kuin kerran. Sain jo vastauksenkin, josta päätellen tulin hyvin ymmärretyksi siellä vastaanottajan päädyssäkin. Ei tuollaista sanastoa/kieltä ihan hirveästi tule treenattua, kun tilaa kaljaa, kyselee reittineuvoja, jauhaa huvikseen paskaa tai vaikkapa kuuntelee populaarimusiikin sanoituksia ja kun se mun koulutuksenikin on mitä on :mrgreen: …