Tsemppiä sinne. Muista että tunnelin pää on lähempänä jokainen minuutti. Ahdistus on vain tunne, se menee ohitse. Yritä keksiä jotain tekemistä, jotta saat aikaa tapettua. Ja syö hyvin tai olo on entistäkin huonompi.
Noilla konsteilla itse olen pahimpien ylitse sinnitellyt.
Voi että kun tää alkaa olla jo ihan naurettavaa.
Sitten edellisen avautumisen sain vaihteeks vähän huonoja uutisia. Periaatteessa ne jo tiesinkin, mutta nytpä tiedän virallisesti.
Sen enempää yksityiskohtiin menemättä, olen jo aikasemminkin tainnu kertoa, että mun elämä on monella tapaa ihan kivaa (ja kunnossa), monella tapaa taas ei. Ja nyt tuli taas kerran turpiin. Normaali reaktio vastaavaan olis, ylläri ylläri, reippaat kännit ja itkupotkuraivarit.
Mun olotilan tekee erityisen tuskaseks se, että kyllähän mä muuten alkasin olla kypsä esmes A-klinikalle, mutta ja iso mutta: mä olen siinä oletuksessa, että jos mä ongelmastani teen tän julkisempaa, johtaa se siihen että parisuhde kariutuu. Ja kun se nyt kuitenkin on yks harvoista asioista, jotka mun elämässä on kunnossa.
Kunnossa siis niin kauan kuin äijä kuvittelee, että mä olen sitä mitä mä esitän olevani. Eli jos en nyt mikään edustusrouva, niin kuitenkin kelvollinen avokki. Alkoholismi ei kuulu kelvollisen avokin ominaisuuksiin. Eikä tietenkään se, että asian peitteleminen on vaatinu aika paljon…eh, peittelyä. Eli valehtelua.
Näinpä lopputulos tällä hetkellä on se, että mä en oikein näe muita vaihtoehtoja, kuin aivan itekseni tässä nyt fiksata tämä “pieni ongelmani”, pelastaa sillä parisuhde ja jossain välissä hoitaa muukin elämä mallillensa.
Noh, tänään en juo. Otan Lämpömittari ohjeesta vaarin ja kokeilen hiilariövereitä.
Lähes hyvin nukutun yön jälkeen vihdoin vähän kirkkaampi olo.
Oletan myös, että kaikki tänne oksennettu on vähän tyhjentäny päätä. Asiat näyttää edes vähän selvemmiltä, kun ne on luettavassa bittimuodossa. Eilen illalla oli vielä täysin sellanen olo, että mun elämä on ku yks perkeleen sotkussa oleva joulukuusenvalosarja. Sellanen jota kun yrittää avata, ei lopputulos voi olla mitään muuta ku lamput rikki tai johdot poikki. Ja kauhee pettymys kun ei kuusi loista.
Lisäks tein eilen yhten aivan älyttömän nolon mokan, joka olis voinu eskaloitua vaikka kuinka pitkälle. [Lyhyesti ja yksinkertaisesti lipsautin siis jotain aivan väärään paikkaan.] Ehdin saada päälle hirveät pelkotilat ja kuvitella vaikka mitä. Noh, asia sitten kuitenkin kuittaantu ihan tosta vaan, tai on pieni mahdollisuus, että se ehkä jopa johtaakin johonkin hyvään.
Ton episodin jälkeen sain pelkotilojen jälkeisissä endorfiineissä ja hiilarirasvasuolaövereissä vihdoin unta.
Toivorikasta tiistaita palstalle!
Tsemppiä sinne!
Itellä vasta toinen kokonainen selvä toipumuspäivä käynnissä semipitkän, annosmäärällisesti rankan putken jälkeen. Eli vielä ei ole elämä kirkastumaan päin.
Kiits Runoilija, nytpä sitä tsemppiä tosiaan tarvitaan, kun aletaan kattoa kestääkö tämä mun kovasti uhoama uusi elämä viikon vai kenties jopa kaksi…
Ja tsemppiä kärsimykseen sulle, osaatko yhtään arvioida kuinka kauan pahimmat olot vielä kestää?
Kyl meiän täytyy todella rakastaa tätä lajia, että sen piikkiin pistetään ittemme läpi näistä henkis-fyysisistä helveteistä. Ja kaikesta muusta mukavasta.
Phuuh, kylläpä mä nyt koettelen henkisen sietokykyni rajoja. Huteraa on.
Mä olen oletettavasti pystyny pitämään alko-ongelmani niinkin hyvin salassa kuin olen, siks että mä olen muutenkin vähän turhan hyvä salailemaan asioita. Tavallaan ihan turhiakin asioita. Tai lähinnä sellasia, jotka aluks olis ihan turhia salailtaviks, mutta sitten kun sitä on jonkin aikaa jatkanut, ei enää voikaan ihan vaan kevyesti kertoa. Ja mitä pitemmälle homma eskaloituu, sitä hankalampi siitä tulee.
Nyt tässä putkenjälkeisessä morkkiksessa omatunto (joka kai multa kuitenkin löytyy) on kolkutellut aika kovaa.
Noh, hoidin äsken erään asian joka olis pitäny hoitaa jo…monta vuotta sitten mielellään. Ihan siis alunperin neutraalin/hyvän asian, joka vaan vaati sellasta avoimuutta, johon mun on vaikee kyetä.
Stressihormonitasoja vois varmaan tällä hetkellä mitata promillemittarilla, eikä aivokemiatkaan toki vielä kunnossa ole (jos ne mulla koskaan on). Toivon että tää nyt kuitenkin pitemmän päälle helpottais mun oloa.
Mä en nyt vielä ole päässy kovin syvälle siinä, mitkä mun ongelmien alkuperäset syyt on ja mitkä sitten enempi vähempi seurauksia. Joulukuusenvalovertausta jatkaen, vielä on etsinnässä se, mitkä lampuista oikeesti on rikki ja mitkä ei vaan niiden rikkonaisten takia pala.
Kyllähän mä voisin luetella vaikka millasen listan lieventäviä asianhaaroja, ihan hyviäkin syitä sille miks tässä ollaan. Toisaalta musta tuntuu vahvasti myös, että ihan ite olen tehnyt elämästäni tarpeettoman hankalaa, ihan vaan noin ohimennen. Loogista toki olis, että tän hetkinen tilanne on noiden molempien tekijäryhmien summa. Tai jopa tulo.
Noh, ei nyt ainakaan janota.
Tänään tuliski sitten viikko täyteen.
Kyllä aika menee nopeesti kun on kivaa. Toivottavasti jälkeenpäin muistelen tätä kärsimystä lämmöllä.
Tänään vielä yks epämukava juttu edessä, semmonen jonka jälkeen entisillä tavoillani rauhottaisin hermojani muutamalla sidukalla. En kylläkään pelkää tänään käyvän niin, mutta en kyllä malttais odottaa että päivä kuluis.
Moi Tyräkki. Lueskelin tässä kokonaan tän ketjun läpi. AIka ollut kortilla välillä ettei ole tullut kaikkia juttuja luettua eikä kirjoiteltua.
Kyllähän mä voisin luetella vaikka millasen listan lieventäviä asianhaaroja, ihan hyviäkin syitä sille miks tässä ollaan. Toisaalta musta tuntuu vahvasti myös, että ihan ite olen tehnyt elämästäni tarpeettoman hankalaa, ihan vaan noin ohimennen. Loogista toki olis, että tän hetkinen tilanne on noiden molempien tekijäryhmien summa. Tai jopa tulo.
tuo tuossa on se mitä jäin miettimään ja tuota joulukuusenvalovyyhtiä.
Siis kun mun elämässä on niin valtavasti tapahtunut kaikkea surullista viime vuosina ja siihen kun lisää mieltymyksen viinin lipittelyyn. Aattelin jo, että teenköhän mä ite asioista liian suuria ja vaikeita. Pääkoppa kun on muutenkin täynnä ajatuksia ja sitten vielä alkoholiriippuvuus päälle. Toki kun hieman päässyt eteenpäin tässä vähentämisessä ettei se juomatta jättäminen on välillä jopa ihan luontaista niin huomaa, että muille ongelmille saa enemmän tilaa.
Mutta kun tässä on ollut menossa eräs paska juttu nyt pari viikkoa niin kyllä mä huomaan taas ajattelevani, että jos vähän turruttas tunteita. Sitähän mä yritin viikonloppuna vaan eihän se mitään auttanut 
luonnollisestikkaan.
Näinhän se on ettei ne asiat aina ole mahottomia vaan se oma asenne niihin.
Mä oon nyt tätä taivalta käynyt alkuvuodesta asti ja kyllä tää jatkuu vielä pitkään. Vaikka välillä tuntuu, että jos luovuttas koko homman entiselleen vaan se joku uus juttu minussa kuintekin ONNEKSI vielä vetää puoleensa enemmän kuin se viinipiru. Vaikka sekin paskiainen sinnikkäästi kyttäilee nurkilla otollista hetkeä.
Tsemppiä sulle Tyräkki!
Huoh, ylimääräset stressikärvistelyt nyt ohi. Voin rauhassa Plinkki & chill.
Kiits viestistä vilmasto, olenkin nikkiisi törmäillyt täällä, nyt kun olen täällä paljon kuluttanut aikaani 
Ja täältä mä taisin myös jostain lukea " että ei niin pahaa ongelmaa olekaan, etteikö alkoholi sitä pahentaisi". Mutta kun välillä se vaan tuntuu niin oikeelta ratkasulta, ei tosin sitten enää yleensä seuraavana aamuna.
Mä olen ajoittain aatellu jo iäisyyden, että mun täytyis tehdä alkoholinkäytölleni jotain, mutta lopputulos on ollu pelkkää aaltoilua. Mutta nyt on pakko, alkaa olla jo liian riskialtista hommaa. Voi olla, ettei musta enää ole edes pelkäks vähentäjäks.
Mutta, hyvän olon ja hyvän mielen kautta kohti viikonloppua!
Päivän tunne Prisman parkkikselta: syyllisyys. Kui helvetis täs nyt näin kävi. Tai siis tarkemmin, miten helvetissä mä annoin näin tapahtua.
Ja vielä jatkot Cittarin pihalta, en siis ole hakemassa hirmu satseja sidukkaa kahden pysähdyksen taktiikalla, nollailu jatkuu, mutta siis noin niinku ylipäätänsä kui näi kävi.
Ai miten pääsi käymään noin? Pikku hiljaa Tyräkkiseni, pikku hiljaa.
Ei sairaalloisen ylipainoinen ihminenkään ole viikossa lihonnut 200-kiloiseksi. Se on kerännyt pikkuhiljaa sitä vuosien kuluessa. Kun on painaa 105 kiloa, ei tunnu kummoiseltakaan jos joskus vaaka näyttää 106. Ja siitä tulee uusi normaali. Ja sen jälkeen 107 jne.
Meille siitä julmetusta dokaamisesta on tullut uusi normaali. Yksi päivä facebookissa joku oli taas laittanut kuvan Oak Barrelista kaljalta ennen reissua ja sanoi että parasta lomalle lähdössä on että voi juoda kaljan aamulla. Mä hymähdin sisäänpäin kun mulla tuo on kuulunut ihan arkeen ainakin viisi vuotta.
Tsemppiä sinne!
Huhhei Lämpömittari, huhhei, taisinpa just tajuta, että mä olen ehtiny enempi vähempi säännöllisesti ja enempi vähempi holtittomasti dokata jo koko tän vuostuhannen.
Vietin tossa muutaman tunnin auton ratissa. Oli jotensakin vahvat “ajelenpa tästä nyt auringonlaskuun”-fiilikset [ei nyt sentään että ajelenpa kallioleikkaukseen]. Nostalgiatrippailin yrittämällä rikkoa tärykalvot ja mun pian paalauskuntosen kauppakassin pellit 2000-luvun alun “helmillä”. Sillon oli vielä elämä jännää ja kaikki mahdollista.
Oak Barrel -juttuun viitatakseni ihmettelin tänään lounasaikaan, kun akkojen whatsapp-ryhmästä ei kilahtanu yhtään “salaatti & valkkari aurinkoisen perjantain kunniaks”-kuvaa. Tuli vast kahelta ja teemalla “nautinnollinen lomanaloitusperjantaiolut terassilla ihanasti auringonpaisteessa”.
Mahtaak se sitten olla kesän kaunein lauantai.
Ei janota ja värit näkyy taas. Sain vähän velvollisuuksianikin hoideltua.
Yritin myös ylläpitää sosiaalisia suhteita. Se nyt oli vähän kankeeta, kun mitäs kuuluu -kysymykseen ei kuitenkaan voi vastata, että deekistä ja morkkista.
Kyllähän tää tässä. Kysymys on vaan että kuinka kauan.
On noi välittäjäaineet kovaa kamaa. Mua ei janota, mua ei nälätä, mua ei harmita eikä ärsytä. Mä voin melke maistaa suussani serotoniinin. Joku vois ehkä jopa diagnosoida, että kuivahumala.
Noh, serotoniiniä en ehkä maista, sen takaisinoton estäjän kylläkin. Jooh, ohan mulla tommonen keskikevyt masislääkitys yleiseen suiviintuneisuuteen. Ja jooh, mikään ehkä ei ole hölmöläisemmän hommaa kuin dokata masisnappien kanssa. Jos siis haluais että ne auttais jotain. Viihdesekakäyttöarvoahan noilla ei sentään ole. Mutta ei siis ihme jos tuntuu elämä vaihteeks aurinkoiselta.
Eihän tässä olis ku yks oikee ratkasu noin niinku tulevan suhteen.
Edelleen ihmisen parasta aikaa.
Olen jopa nukahtanu ja heränny hyvin, ja se ei mulla todellakaan ole mitenkään oletusasetuksena.
Tein viitseliäisyyteni ylärajoja hipovaa lihapullapastaa, jota eineksiinkin tottunut äijäraukka kovasti kehu. Kohta Netflix & chill.
Oliks mulla muka joku ongelmakin?
edit: On, joten soitin myös A-klinikalle, suosittelivat paluuta asiaan lomien jälkeen.
Jahas, ilo oli ennenaikasta ja liioiteltua.
Kello nollaviiden vaaranpaikat, en nuku, mitään syytä ei ole vielä nousta, vähän jos ottais väkeviä, saattais ihanasti vielä sammahtaa. Tähän on moni päivä kaatunu, useimmiten toki pohjalla on ollut jo jotain.
Pakko tää nyt vaan on kärvistellä ja oottaa, että aika parantais vrk-rytmiä. Tosin 35 vuotta ei sitä ole tehny. Onneks phonella plinkkaaminen on hiljasta hommaa.
Kieriskelin aamulla vajaat pari tuntia ja uinahdin sitten vielä vähäks aikaa. Ilman viinaa. Muu ei varmaan auta, ku yö kerrallaan kärvistellä ja yrittää oppia pois pahoilta tavoilta.
Himassa on kovin herttasta. Välillä omatunto toki kolkuttaa ja musta tuntuu Pohjoismaiden paskimmalta akalta.
Parasta tällä hetkellä on ehdottomasti autoilu, se on jotenkin tyynnyttävää. Pitäis keksiä joku projekti, nyt kun mulla on ylimäärästä energiaa ja ainakin toistaseks vielä paljon myös ylimäärästä aikaa.
Iski viestissäsi silmiin toi autoilu. Mulle se on myös parasta terapiaa kun viinapiru kuiskuttelee korvaan!
Mukavaa autoilua!
t. Juhani
Haa, lisää samankaltaisuuksia. Autoilu on tosiaan yksi parhaista rentoutumiskeinoista näissä tiloissa. Normaalisti en autolla ajosta tykkää, mutta nyt siinä saa jotenkin itsensä ulkoistettua pahalta ololta.
Tosin se pitää saada suorittaa yksin ja maantiellä, mieluiten ilman muuta liikennettä. Kaupungissa ja porukkaa kyydissä hommasta tulee stressaavaa.
Mulla päivä 9 päällä ja nyt on pari päivää ollut tosi huonoa. En jaksa mitään ja roikun vain netissä. Se aiheuttaa vielä enemmän väsymystä ja huonoa henkistä oloa. Mutta kun niin vaikeaa aloittaa nyt edes mitään pientä. Pelkästään ruuan lämmittäminen mikrossa on liian vaivalloista. Syömisestä puhumattakaan.
Edes urheilu ei nyt tunnu auttavan.
Mutta. Yskä lähtee yskimällä ja kärsimys kärsimällä. Tämä on tilattu vuosien tinaamisella.
Ja ihmiset ovat selvinneet paljon pahemmastakin. Tätä “kärsimystä” kun menisi valittamaan vaikka syöpäsairaalle, niin tuskinpa ymmärrystä siltä suunnalta paljoa tulisi. Asiat siis oikeaan perspektiiviin.
