Kiitos Medusa tsempistä.
Osuva huomio on tämä kaikennielevä nöyryyden ja voimattomuuden ja luovuttamisen korostaminen.
En voi itse myöntää enemmän täydellisesti että huikan kanssa on täydelleen tappiolla. Kuitenkin toipumisestaan on ihminen itse vastuussa. Sen ei tarvitse tarkoittaa omavoimaisuutta. Se voi tarkoittaa sitäkin että nyt eletään elämää eteenpäin ja se isokin laiva kääntyy ja kurssi vakiintuu, päihteettömänä.
Kukaan (joka on juonut samoissa mitoissa kuin itse olen) ei voi väittää että olisi vailla mitään ponnisteluja vastustaa sitä viinapirua joka ainakin selviintymisen alkuaikoina vaanii. Joiltakin ihmisiltä otetaan viinan himo pois piankin ja siunaan sitä tilannetta ja toivon että tulisi kohdalle.
On kokemusta sohvalla vietetystä viikosta jolloin keskityin vain siihen että olen sairas, sairas, alkoholisti, alkoholisti ja totta kai se oli hyvä että pysyin juomatta silläkin keinolla. Työt jäi tekemättä vielä enemmän kuin juovana aikana ja lisäsi ahdistusta siihen mittan että siitä oli enemmänkin haittaa raitistumiselle. Anteeksi nyt kaikki toisinajattelijat, olen tällä hetkellä siinä atomien hajoamispisteessä että täytyy purkaa rehellisesti ajatuksia.
En kuulu siihen joukkoon että voisin ottaa sairauslomaa ja lähteä kuukaudeksi Minnesotaan. Aina en pysty edes AA-ryhmässä käymään kovin usein kun matkatyöt vievät ajan.
Voi tietysti olla että oravanpyörää pyöritän; vaihtoehdot on että jään vain hoitamaan itseäni ja yritys kaatuu tai sitten juon kuoliaaksi jolloin tulos on sama.
Ajattelen kuitenkin että vielä vapaalle ihmiselle voi olla olemassa se kolmas vaihtoehto: vastuuta kantava arki ja raittius jatkuvat niin kuin junanraiteet kahdella kiskolla samaan päämäärään eli normaalin ihmisen tasapainoiseen elämään vieden.
Voin olla väärässä, sitähän olen ollut suurimman osan elämästäni ainakin valinnoissani joita olen tehnyt.
Lopettelen nyt tämän päivän työt vaikka tuskanhiki virtaa katsellessa tekemättömien pinoa. Menen kotiin kylpyyn ja nukahdan sohvalle - arjen pieniä iloja - ja lämmittelen hirvipaistia hiljalleen. Mietin elämän suuntaa ja kerään rohkeutta tuleviin ratkaisuihin. Mieheni on väkivaltainen, vaikkakin täysverinen urheilija josta kukaan ei uskoisi, enhän minäkään uskonut. Väkivaltaisuus on korostunut raittiina kausinani enemmän, silloin olen ollut kiltti lammas, juoneena olen hullunrohkeana laittanut hanttiin. Ei hyvä yhtälö.
Sekavaa mutta ottakaa tämä ymmärryksen suolalla, sekavana olen itsekin vieläkin.
Akka Pohjan
