Tervehdys kaikille kirjoittajille!
Olen lukenut jo vuoden päivät Plinkkiä ja saanut ajattelemisen aihetta ja apua raitistumisyrityksiini jotka valitettavasti ovat jäänet varsin lyhyiksi.
Ihailen teistä niin monia jotka olette päässeet raittiiseen elämään kiinni.
Ensialkuun lyhyt cv juomahistoriasta:
-
nuoruusaika: viikonloppubaarikännejä, olin aina ensimmäinen joka sammui ja loppuaikoina ei päässyt edes sisään
-
ensirakkaus: maaseutuelämää tyyliin Kuusamoon viikonloppuna pikkubaareja kiertämään ja siellä opittiin läpiviikonloppuinen juominen, viikolla hitaanlaisesti edistyviä korkeakoulupintoja ja tilapäistöitä univormut ja jakkupuvut päällä, loppui ensirakkauden kuolemaan auto-onnettomuudessa kännissä olevan kuskin ajamana
-
- avioliitto: tiukkatapainen uhelilijamies ja yhtä hyvä vuorovaikutus kuin toteemipaalun kanssa, miehen uran rakentamista, ok- talon laittamista ja omien tunteiden kuolettamista, kolme selvää vuotta mutta loppuaikoina viini kuvioihin, liitto päättyi eroon miehen jättäessä, samaan aikaan valmistuminen ja eka työpaikka
-
itsenäisen naisen uran rakentamista ja kasvavaa pelkoa ettei sittenkään riitä ja osaa, iso vastuu, pelon laimentaminen tapahtui työpäivän jälkeen nollaamalla viinillä, ensin puolella pullolla, sitten pullolla, sitten kahdella, mieleen palasi nuoruusajan krapularyypyn ihana helpotus ja sitä hankittiinkin lopulta joka aamu
Samaan aikaan ensikontakti AA:n kanssa joka loppui lähempään kontaktiin sikäläisestä ryhmästä peräisin olevan miehen kanssa joka oli ollut raittiina 15 vuotta ja minä kolme kuukautta, vakuutti jättävänsä avopuolisonsa eikä kuulemma ollut mitään yhteistä enää, minä tulin hylätyksi lopulta taas
5.kokonaan oma yritys ja uusi avioliitto, jälleen vieläkin tiukkatapaisemman urheilijan kanssa, juomisen syöksykierre kesästä 2006 syyskesään 2007 jolloin mieheni kirjaimellisesti kainaloista kantaen saattoi minut kuivan elämän (= hänen takiansa juomattomuuden) alkuun, yrityksiä AA:ssa joiden pahin kompastus olivat AA -“ystävät” jotka lainasivat rahaa, jättivät maksamatta ja asioivat yrityksessäni jättäen laskunsa maksamatta, kyse on kauan raittiina olleista eikä mistään tulokkaista
- lyhyitä raittiita jaksoja, keväästä saakka jälleen syöksykierrettä
Viime syöksykierteen lopputulos: niin hirveät fyysiset vaivat että tuntuu kon sisikunta tulisi joka oksennuksella ulos.
Juomamäärät: syöksykierteessä puolitoista litraa kirkasta/ 24 h, kierteen alussa pari lirtaa viiniä samassa ajassa.
Halu: lopettaa juominen.
Pohjalla on tämä akka.
PS SoiKannel jos luet laita reply olen samaistunut sinun kanssa lukemalla kirjoituksiasi, kiitos niistä.