Palasin Järvenpäästä toissa perjantaina 13.päivä, ja heti juomaan. Ja seuraava päivä tietty. Sunnuntaina oli jo aika finaalissa, heräsin kämpillä ja avasin läppärin ja korkkasin kaljan mut ei uponnut. Lopetin. Sunnuntain elvyin ja huohotin ja nukuin seuraavan yön hyvin sekavasti. Maanantaina korkkasin puolilta päivin ja join ihan tolkuttomasti niinkuin asiaan kuuluu. Tiistaina olin niin paskana että en pystynyt millään juomaan edes yhtä olutta vaikka yritin. kulaus ja laatta. toinen kulaus ja laatta. kolmas kulaus ja laatta. Sitten lopetin. Vielä en ollut siltikään ihan täysin valmis koska eilisaamuna kun herätyskello soi niin suljin sen, vaikka oli tarkoitus mennä aamuryhmään. Ja nyt hämmästyttää ihan miten se kävikään niin että kello 12 olin juomassa tietokoneen ääressä.
Nyt on sellainen krapula että vittu tästä jos vielä jatkan juomista niin tapan itseni.
Nyt perkele riitti. Nyt alkaa mies tekemään työtä asian eteen. On Pakko!
Järkeily ei helvetti soikoon auta, mä en jaksa enää. Yksin tästä selviäminen on utopia, johon olen salaa yhä ja yhä vielä luottanut. Luottamus on mennyt ihan täysin.
Huomenna on ryhmä, mutta aamu/päivä on toimittava. Kummin kanssa huomisaamuna puhelimitse palaveri.
Vittu mä olen paskana! Hyi vittu, mä en jaksa tätä.
…elämämme oli muodostunut sellaiseksi että emme omin voimin kyenneet selviytymään…
Takaisin vain sinne ryhmiin, kyllä se raittius vielä tarttuu sinuunkin. Anna itsellesi anteeksi,ole armollinen. Ei ole toivottomia tapauksia ,on vain toivottomia ihmisiä.
Olet aivan hyvä ihminen, sairastat vain alkoholismia sen vakavassa muodossa. Mutta kun moni muu on selvinnyt samasta tilanteesta ja pahemmastakin, niin miksipä ei sinullakin olisi mahdollisuus.
Elämänhalua ! Elämää jatkavat voimavarat ovat kuitenkin suuremmat kuin sitä tuhoavat !
Olen sen vihdoin tajunnut ainakin että rypeminen/negatiiviset tunteet ja -ajatukset eivät paranna/auta. Rypeminen on syvältä.
Pää meinaa räjähtää koko ajan mutta en mä siihen kuole, tai jos kuolen, niin sittempä kuolen. Hyväksyn senkin.
Nyt ei ole millään muulla väliä kuin sillä, että jos herään aamulla niin herään selvin päin ja ryhdyn tuumasta toimeen.
AA ei ole paikka mihin paeta, been there/done that. Menen nyt sinne sen takia koska pn pakko, mutta en pakota itseäni sinne. Tahdon mennä.
Saatana ei ole Paha. Minä se paha olen, ja saan pahaa niin kauan kuin toimin väärin.
Kukaan ei minua tuomitse paitsi minä itse.
Hyvä että kasassa pysyy. Mutta yritetään. Ensi yö on oleva vittumainen, mutta ei se mitään, en mä kuole unettomuuteen/levottomuuteen. Tästä pohjasta on otettava kaikki irti.
Hyvin surullista. Tuolta pohjalta on noustu ja jokainen alkoholistin selvä päivä on pieni ihme. Pieniä ihmeitä sinä Mystico tarvitset, mutta niitäkin sattuu. Yrittämällä ja enemmän yrittämällä se ei onnistu. Alkoholi on meitä vahvempi ja karhun kanssa painiessa vain väsyy. Mene maahan makaamaan ja luovuta, luovuta luovuta… 7xviikossa AA:ta 3 kuukauden ajan, Persettä penkkiin ja päivä kerralla selvin päin. Pysähdyt joka aamu miettimään, olisitko tämän päivän selvinpäin vai ottaisitko kunnon kännit. Jos illalla menet selvinpäin nukkumaan, laitat kätesi ristiin ja kiität selvästä päivästä, sillä silloin on tapahtunut pieni ihme.
Voi Mystikko kuule, mä ihan aattelin sua yks päivä että mitähän sinulle mahtaa kuulua, ettei vaan olisi huonoilla teillä nyt koko poika. Ja niinhän se olikin.
Eipä siinä mitä, nyt ei muuta kuin uutta yritystä raittiuden tielle ja pääasia että oot elossa!
Hyvä että olet ryhmiin menossa, mutta etkös sä AA -ryhmien avulla (tai ainakin niihin meinaamisella?) yrittänyt viimeksikin, ja näin nyt kävi. `
Oliko siitä Järvenpäästä yhtään mitään hyötyä, ja saitko sieltä minkäänlaisia eväitä raittiimpaan elämään?
Sinuna mä tekisin nyt sillä lailla, että menisin lääkärin juttusille ja itkemällä ruinaisin lähetettä johonkin intensiiviseen hoitoon; vaikkapa Myllyhoitoon® . ← [size=85]Oi kas, minä mainostin kaupallista hoitotuotetta: registered trademark : )[/size]
Luovana ja fiksuna heebona saattasit sopia myllyyn® kuin nenä naamariin!
Miksei joku muukin hoitolaitos voisi sopia, mutta sen saisi määritellä lääkäri. Ja mieluiten päihdeasioiden tuntemusta omaava. Kumma kyllä jos se Järvenpää oli turha reissu. Se on ollut mun tietääkseni ihan pätevän mestan maineessa.
Noh, tää on taas tätä. Helppohan täältä katsomosta on neuvoja huudella, kun kentällä on kovat paikat.
Ei mikään paikka raitista, mutta kaikki jättävät jälkensä ja tekevät juomisesta vaikeampaa. Osoittavat, mikä ero on passiivisen ‘toiveen’ ja aktiivisen ‘teon’ välillä. Valinta on vielä teoreettinen kun ollaan turvassa neljän seinän sisällä.
Se viimeinen askel raitistumiseen pitää kuitenkin ottaa itse, pitää itse aktiivisesti valita raittius. Sillä kynnyksellä on toivokseni nyt Mysticokin.
Voimia!
Näin on. Toivomalla pelkästään en koskaan tullut humalaankaan vaan päihtyminen vaati aina aktiivista toimintaa. Joskus jopa ankaraa jalkatyötä räntäsateessa pullon perässä ja monesti nöyryyttävää rahan lainaamista .
Voi vitsi… mul on ihan sama fiilis, taas juon, perkele! Jätin antabuksen työpaikan koulutusreissun takia, ne kun tuppaavat olemaan kosteita… firma tarjoo juttuja.
Tänäänki töissä selvisin vaan diapamin ja seroquelin voimalla ja ihan sekasin… mä ihmettelen, ettei ne oo vielä tajunnu työpaikalla Ku vaan tietäs miten tästä suosta taas selvitään. Katkolle en voi mennä enää ku olen ollu jo tänä vuonna kahdesti osastohoidossa, eli sossu vie lapset jos vielä törppöilen.
Päihdekuntoutus on luvattu vasta ens kesäks… sinne menen lasten kanssa. Tod.näk Järvenpäähän.
Mystico: täällä myös tölkin kanssa tietokoneen ääressä ja pelottaa!!!
Niin, tai ehkäpä ne onkin tajunnu työpaikalla, mutta kaikki on “niinkuin ei oliskaan”, eli asiaa hyssytellään ja peitellään, enintään selän takana supistaan. Tyypillinen ilmiö työelämässäkin.
Mutta mitä jos sä et nyt pysty tosiaan lopettamaan juomista ilman katkoa? Pakkohan sun on sinne mennä sitten, sanoi sossu mitä tahansa. Koska et sä nyt kuitenkaan voi alkaa ensi kesää odottamaan niiden tölkkien kanssa, ethän?
Ensi kesähän on sama kuin 100 vuoden päästä.
Yritä nyt katkasta se juominen ja bentsot edes, tossa järjestyksessä. Seroquelin kanssa voit tietty jatkaa, jos ja kun se on lekurin määräämä.
Toivotan voimia ja ihan tsemppiä tosissaan! Ja kaikesta huolimatta; parempaa tiistaipäivää.
Niinpä RC, epäilen toki, että työpaikalla on tajuttu. Mutta olen sairaalassa töissä… tai itse asiassa kai juuri sen takia
asiaan ei puututa, niin kauan kun ihminen työnsä mitenkuten hoitaa.
Mun kaikki lääkkeet on lääkärin määräämiä… mielenterveysongelmiin sekä alko-ongelmaan… bentsot on vierotusvaiheessa 2x2ml… Eilen tosin otin hurjat 6ml… Ei mulla lääkkeidenväärinkäyttöä ole alkoholin vain!
^ Ou? Eikö ne työpaikalla yhtään sitten epäluulosena jo kyttää, että jos työntekijällä epäillään päihdeongelmaa ja sillä on hallussa esim. pääsy lääkekaapeille ja varastoihin tms.
2 x 2 ml pameja tai vastaavaa ei oo tosiaan järkyn iso päiväannos ryyppykierteestä vierotukseen, mutta niiku varmaan tiedätkin että riippuvuuden kehittymisen riski on bentsoissa ja vastaavissa melkonen.
Eli annos nousee heleposti ajan mittaan, ja voipi joutua ojasta allikkoon.
Se ei toki tapahdu kaikille automaattisesti niinku jotkut lääkefoobikot pelottelee, mutta riski siihen toki on…
Sain lääkäriin yhteyden… ja AA-päivystävässä puhelimessa puhuin pari tuntia. Lääkäri kirjotti reviaa ja sairaslomaa.
Perhetyö päätti kaikestahuolimatta ottaa lapset huostaan… Eli soittivat sosiaalipäivystykseen ja veimme yhdessä lapset vastaanottokotiin. Nyt vaan pitäs päättää, mitä ite teen… osastolle vai katkolle vai ryyppäämään vai itsemurha… nyt meni hermot!!! Meillä ei kuitenkaan lapsilla ole mitään muuta hätää ollut… ruokaa ovat saaneet jne. ja koti on siisti… ja tänäänkin kun jäimme kokoporukka kotiin, niin olen leikkinyt lasten kanssa ja he ovat katsoneet ohjelmia…
Mutta näin kävi
Katso saman tien ryhmän palaveriaika ja käy purkamassa ajatuksia naamakkain sinne pöydän ääreen, jos et jo sopinutkin tulosta Auttavassa jutellessasi. Helpottaa heti ainakin jonkin verran, tiedän. Kaikki järjestyy kyllä.
Osanottoni Inkivääri - nyt sulla on tosipaikka (niin kuin meillä kaikilla) ottaa raittius tosissaan ja tärkeimmäksi työksi, ainoastaan sitä kautta voit saada lapsesi mahdollisesti joskus takaisin.
Olen lenkkeillyt, käynyt kerran ryhmässä sekä pari kertaa klinikalla sekä parisuhdeterapiassa tällä viikolla. Tänään piti mennä uimaan mutta se meni mönkään. Rahatilanne on taas niin paska ettei ole ruokaa kaapissa ja viimeiset viruvat hellalla. Toivon mukaan saan rahaa lainaan ruokaan eräältä.
Ajatus viinasta oksettaa - joitain kertoja on käynyt, hullua kylläkin - mielessä pakeneminen sinne. Se kuuluu asiaan.
Vittu mä en enää halua juoda, mutta uhmalla mä en pitkälle pötki sekä pelkällä ryhmässä käynnillä mikä sekin on ollut pakopaikka/kivun lievittäjä/turvapaikka mulle. Ja sitten niitä asioita en ole saanut hoidettua/aloitettua mitkä ovat olennainen osa elämää/raitistumista. Harrastukset/säännönmukainen rytmi/ruoka. AA:ssa aion vast edes käydä säännöllisesti mutta en liikaa - mä olen liiaksi antanut tiettyjen aa-tahojen aivopesun ja neuvomisen olla esteenä sopivalle määrälle aa-apua ja sitä kautta vastenmielisyys/aa-vastaiset ajatukset ja tuntemukset/naamaongelmat noita opettajia kohtaan aina alkavat. Ja varmasti en enää mene tiettyihin ryhmiin! kotiryhmän 4 palaverista viikossa saan jo varmasti ihan riittävän aa-tuen, mä en yksinkertaisesti halua siirtää riippuvuuttani yhtään mihinkään ja kahlita mahdollista raittiutta/ehdollistua/aivopestä itseäni ajattelemaan niin kuin osa aa-väestä on tehnyt - ei suinkaan kaikki - tiedän paljon “aitoa” porukkaa niistä piireistä joille se ei ole mikään pakopaikka ja väärä elämäntapa toisin sanoen ainoa asia elämässä.
Voisin kirjoittaa hyvin laajasti tästä aiheesta, sillä nyt olen tajunnut mikä on ylläpitänyt ongelmaa/ongelmia enkä ole saanut laisinkaan raittiutta tämän 3 vuoden raitistumisyritystaipaleen aikana.
Tämä varmaan pudottaa hetkeksi joitakuita fundiksia jalustoiltaan tähän tasaiselle mutta tässähän sitä saamme ajatuksemme kohtaamaan eikä tarvitse huutaa jotta kuulee!
Ja niinhän se olikin.
`
Niin, tai ehkäpä ne onkin tajunnu työpaikalla, mutta kaikki on “niinkuin ei oliskaan”, eli asiaa hyssytellään ja peitellään, enintään selän takana supistaan. Tyypillinen ilmiö työelämässäkin.
