Piukula tulee mukaan

Kotikanava
1

Tervehdys kaikille. Olen visiteerannut täällä jo vuosia, mutta vasta nyt tulen “oikeasti” mukaan. Kerron lyhyesti alkoholiavioliittohistoriani.

Seurustelin vuoden mieheni kanssa ennen naimisiinmenoa, molemmilla toinen avioliitto. Parin vuoden päästä saimme yhteisen lapsen, joka on nyt juuri aloittanut koulun. Vanhempi poikani asuu luonamme, miehen lapset aikaisemmasta liitosta asuvat äitinsä kanssa.

Kun yhteisen lapsemme oli syntynyt, tajusin, että mieheni on alkoholisti. Olin niin totaalisen sinisilmäinen ja tietämätön alkoholismista - ei ole ennen osunut kohdalle, ei kotona eikä aikaisemmissa suhteissa. Nyt on 7v alkoholistin puolisona täynnä. Tähän aikaan mahtuu 4 rattijuopumusta, joista kaksi viimeisintä törkeitä. Eka kerta oli 6pv häiden jälkeen, toka kerta kun yhteisemme oli 2kk vanha, kolmas kerta 6pv syöpädiagnoosini jälkeen ja neljäs kerta vuosi sitten, juuri kun oltiin tehty kuukausitolkulla töitä parisuhteen eteen. Kaikille meille on varmasti tuttua nämä rattijuopumusten seuraukset: sakot, ajokiellot, yhdyskuntapalvelut, vastuunjakamisen lisäkieroutuminen kun ei ole kuin yksi kuski talossa jne.

Mies on hakenut ja saanut hoitoa tänä aikana paljon: kuukauden hoitojakso Kalliolassa 3v sitten, kolme päivää kotiutumisen jälkeen alkoi taas juoda. Viime talvena oli 4kk A-kodissa, joutui lähtemään pari päivää ennen virallista lopetusta koska joi kotilomalla. On nyt ollut kotona 6kk ja juonut koko ajan. Ei yhtä paljoa kuin aikaisemmin, mutta tasaisesti koko ajan. Ehti olla 6 vkoa töissä kotiutumisen jälkeen kunnes irtisanottiin juomisen takia. On ollut nyt yli 4 kk kotona hakematta töitä, tekemättä mitään, palkka on sentään juossut viime viikkoon asti. Nyt saattaa olla 3kk karenssi edessä irtisanomisen syyn takia. Viime perjantaina hän kertoi myös peliriippuvuudestaan, jonka hän on salannut koko ajan. Vuosia kestänyttä jatkuvaa valehtelua ja kusetusta.

Mies koko ajan vähettelee juomisensa vaikutuksia. Eihän sillä ole mitään vaikutusta lapsiin, ei minuun, ei mihinkään. Kusettaa A-klinikan henkilökuntaa. Joku täällä kertoi, että mies pyysi antamaan Antabukset ja sittemmin paljastui, että mies kaatoi ne kukkapurkkiin. Meillä tapahtui samaa. Mies myös vaihtoi Antabusten tilalle jotain särkylääkettä, jota mä sille sitten juottelin. Jossain vaiheessa mies siirtyi ottamaan Antabukset A-klinikalle ja siinä vaiheessa hän keksi, että jos liemen oksentaa ulos puolen tunnin kuluessa, voi juoda! Hitto, että voi olla juoppo kekseliäs.

Kaiken tämän vuoksi, mulla on avioerohakemus valmiina. Tulostan sen huomenna, kun käytettävissäni on printteri, ja postitan. Haen samalla oikeudelta päätöstä yhteisasumisen lopettamiseksi. Miehen poismuutto järjestynee sitä kautta. Mulle riitti nyt.

2

Heippa Piukula ja tervetuloa kirjoittajienkin puolelle!

Minäkin olen varmaan pari vuotta lukenut täällä juttuja, mutta nyt aktivoiduin kirjoittamaan. Minun tarinani, siihen asti, kun sitä olen jaksanut kirjoittaa, on tuolla Vaimon pitkä ja kivinen tie-ketjussa. Samanlainen on varmaan sinunkin tiesi ollut.

“Pakollinen” neuvo kai tervetulotoivotusten yhteydessä on se, että pidät ennenkaikkean lapsistasi ja itsestäsi huolta ja pikkuhiljaa irrotat otteen ukon kurkusta. Al-Anonin yksi iskulauseista on “Näpit irti!” Siinä on ainakin minulla ollut kova opetteleminen, että kertakaikkiaan pidän näppini erossa hänen asioistaan. En neuvo, en ohjaile enkä myöskään v…ile, vaan yritän suhtautua ystävällisesti, mutta päättäväisesti. Hah, ihan niinkuin onnistuisikin … :laughing:

3

Seuraava askel otettu: avioerohakemus odottaa laukussa postitusta.

Saatiin eilen keskusteltua miehen kanssa rauhallisesti, tosin se yritti hieroa kauppoja mun kanssa: “et siis laita eroa vireille jos muutan pois?” jne. Sanoin laittavani. Kerroin olevani todella surullinen ja toivovani todella hänen raitistumistaan. Olen antanut lukemattomia mahdollisuuksia ja joka kerran hän on valinnut viinan. Koska hän ei saa tätä poikki, minä katkaisen sen, itseni ja lasteni vuoksi.

Oli huolissaan minne muuttaa kun ei ole tuloja ja kolmen kuukauden karenssi edessä. Kehotin selvittämään näitä tukiasuntovaihtoehtoja. Kotiin ei voi jäädä. Ei ole minun vastuullani elättää juovaa alkoholistia, joka on juonut työpaikkansa ja saa siitä syystä kolmen kuukauden karenssin. Miettiköön itse miten ja millä elää.

Voi kun se lähtisi nopeasti!

4

Erohakemus postissa! Eilen tuli ekaluokkalaisen opettajalta viesti, huolestuttavaa käytöstä, haluaa tavata. Mä en mitenkään jaksaisi taas aloittaa tätä… mutta pakkohan se on. Mun on tämä tilanne pakko siivota, koska olen omalta osaltani aiheuttanut sen.

Päivän ilonaihe on paikallisen perhekeskuksemme käsittämättömän nopea asiakaspalvelu! Kävin viime talvena perheneuvolassa kerran lasten kanssa. Jonothan näihin ovat niin pitkät, että olin jo itse saanut lapset rauhoitettua miehen rankan juomaputken ja hoitoonlähdön jälkeen. Totesimme tätien kanssa, että akuuttia avun tarvetta ei ole, mutta jäimme ns. jonoon. Reilu kuukausi sitten mulle ilmoitettiin, että meet poistetaan jonosta, koska ilmeisesti akuuttia tilannetta ei enää ole. No, nyt siis on, ekaluokkalainen temppuilee, aloitti jo kesällä ja heti tokalla kouluviikolla pääsen juttelemaan opetttajan kanssa. Soitin aamulla perheneuvolaan, jossa avulias keskustäti lupasi että mulle soitetaan lähiaikoina. Todella lähiaikoina - 15 min myöhemmin mulle soitettiin ja sain ajan ensi keskiviikoksi, siis 6 päivän kuluttua! Annoin sydämestäni positiivista palautetta henkilölle, joka mulle soitti.

Ehkä ne asiat alkaa näin järjestyä.

Holisti kotona ei usko, että olen laittanut eron vireille. On nyt ollut viitisen päivää juomatta (tai sitten on juonut niin vähän etten ole huomannut), leikkasi eilen nurmikon, tänään lupasi pestä ikkunoita. Ihan niin kuin se enää auttaisi.

5

Monessa ketjussa pohditaan parhaillaankin sitä, mistä sitä apua oikein itselleen saa. Karu totuus meidän alkoholistien läheisille on se, että holisti sairastuttaa n. 15 ihmistä lähipiiristään. Jollakin holistilla on niin monta läheistä, toiset sairastuttaa sen yhden paljon vakavammin. Näin kävi minulle, joten nämä ovat ihan omia kokemuksia… En oikein tiennyt, mihin näistä ketjuista vastaisin, mutta piukula otti puheeksi tuon perheneuvolan ja siitä olen kuullut muiltakin hyviä kokemuksia.

Itse aloitin työterveydestä, sain diagnoosin ja hoitoaikoja, mutta työterveyden psykologi oli yhtä tyhjän kanssa ja käänsi kaiken työuupumukseksi ja sanoi suoraan minulle päin naamaa, että mieheni ( nyt siis ex) valehtelee ja liioittelee alkoholinkulutustaan (ja lienee turhaakin sanoa, että minähän niitä pulloja siellä kotona katselin, ei psykologi…) Siinä tilanteessa katsoin parhaakseni hakea apua muualta.

Paljon palstalla viime syksyn ja talven aikana olleissa aktiivisissa ketjuissa tästä puhuttiinkin ja asiaa pohdittiin. Toiset meistä eivät kaipaa apua, joillekin al-anon tuo ratkaisun, joku tarvitsee omaa henk.koht. terapeuttia - vaihtoehtoja on monia ja niiden sopivuus on yksilöllistä. Itse päätin asiaa harkittuani ottaa yhteyden seurakunnan perheasiankeskukseen. Silloin tavoitteena oli vielä käydä siellä retkun kanssa parina ja koittaa saada asiat kuntoon ja avioliittokin toimivaksi - vaikkakin olimme jo tavallaan päättäneet erota jatkuvien retkahdusten takia… Yllätyksekseni perheasiankeskuksen hoiviin sai jäädä, vaikka erosimmekin. Yhä edelleen käyn siellä toisinaan juttelemassa ja pohtimassa sekä eroa, retkun ja alkoholin jättämiä ehkä ikuisia arpia, sekä elämääni. Tässä vaiheessa lienee paikallaan sanoa, että huolimatta nimestä, kertaakaan ei ole puhuttu uskosta tai kirkosta. Retku ei edes kuulunut kirkkoon ja omakin suhde kirkkoon on niin ja näin. Tämän lisäksi olen käynyt vertaistukiryhmässä, mikä on tarkoitettu pelkästään naisille. Ryhmässä käsitellään lähinnä elämään liittyviä asioita, varsinaista alaotsikkoa ei ole, vaan ryhmän jäsenillä on hyvinkin erilaisia ongelmia ja pulmia, mitä jokainen haluaa selvitellä.

Apua on saatavilla ja muistaakseni a-klinikatkin hoitavat ja tapaavat meitä läheisiä. Kovin paljon on kiinni siitä, minkälaisen auttajan tapaa ensimmäisenä. Mikäli en olisi itse tajunnut tarvitsevani apua, olisin varmastikin kuvitellut, että koko yhteiskunta on yhtä silmänsäsulkevaa sorttia kuin työterveyden psykologi. Palstalta ja keskusteluista tuli kuitenkin onneksi apu ensin sen oman tilanteen pohtimiseen ja lopulta sitten paljon vinkkejä ja neuvoja siitä, mistä apua voi saada. Kohdallani kävi hyvin, sillä en usko, että olisin ilman ammattiapua tästä selvinnyt.

Vaikeinta on se, että sen väsymyksen ja uupumuksen keskellä pitää ehkä joutua taistelemaan asiansa puolesta. Jonot ovat pitkät ja joskus ne vastaanottavat henkilöt tyhjäpäitä. Kai koitan jotenkin sanoa, ettei kannata luovuttaa. Al-anoniin ei taida olla jonoa, näitä naisten vertaistukiryhmiä alkaa isoissa kaupungeissa kaksi kertaa vuodessa, sieltä seurakunnan perheasiankeskuksestakin voi saada ajan todella nopeasti, kuten myös puikulan mainitsemasta perheneuvolasta. Ja ei ne kaikki työterveyden psykologit voi olla ihan niin höpöjä kuin se, joka sattui kohdalleni. Voimia ja jaksamista, mutta ennen kaikkea rohkeutta hakea apua itselle!!

6

Tervetuloa palstalle piukula :slight_smile:

Mä laitan tähän vielä pahoittelut toisen ketjussa huutelemisesta… :blush:

Kuulostaa siltä, että olet jo matkalla aikamoisin askelin omassa prosessissa ja siinä kaikessa mitä siihen kuuluukaan. Toiset meistä loikkii nopeasti eteenpäin ja jotku hidastelee ja analysoi ennen toimimista. Palsta toimi ainakin minulla hyvänä pääntuuletuspaikkana ja ennen kaikkea auttoi omaa prosessia pois siitä holistin varjostamasta elämästä. Nykyisin olen enemmän tämmönen taustalta seuraaja ja toisinaan kommentoiva… Mutta tuo avun saaminen herätti vain ajatuksia näköjään kilometrin verran… :wink:

Toivottavasti pikkukaverilla ei ole suuria murheita koulussa ja kaikki selviää. Niinhän niillä asioilla tosin on tapana: järjestyä tavalla tai toisella :smiley: Tsemppiä!

7

Oi voi, en minäkään tähän pisteeseen nopeasti päässyt. Olisin lähtenyt jo 6v sitten, jos olisin keksinyt miten sen teen. Olin äitiyslomalla (olisin voinut lähteä vaikka mihin), mutta esikoinen oli toisella luokalla koulussa (ei oltaisi voitu lähteä kovin kauas). En voinut myöskään hankkia omaa asuntoa koska ei mulla olisi ollut varaa siihen.

Reilut kaksi vuotta sitten olin niin pitkällä, että olin heittämässä miestä ulos, mutta sitten multa löydettiin syöpä. Oli “pakko” jättää ukko kotiin, koska ajattelin etten pärjää sytostaattien aikana ilman miestä. Pieleen meni. Sairastamiseni alkoi sillä, että mies ajoi 1,8 promillen pöhnässä 100km/h ratsiaan, kyydissä vaimo ja 3 lasta. Ja mä en edes huomannut, että se oli juonut!!! Koska miehellä ei ollut korttia, kävin taksilla kaksi syöpäleikkausta ja omalla autolla jälkitarkastukset jne. Kun systostaatit alkoivat, mies oli saanut kortin takaisin (se kävi äkkiä, ei tarvinnut kantaa vastuuta rattijuopumuksen seurauksista kun itki tuomarin edessä vaimon syöpää ja miten hänen täytyy nyt hoitaa koko arki). Yhtään ainokaista kertaa mies ei lähtenyt mun kanssa syöpäklinikalle, ei vaikka pyysin. Bussilla menin ja taksilla tulin takaisin. Mies teki mielellään kotitoimistopäiviä tipan jälkeen, kun olin huonovointinen. Mulle ei siitä mitään apua ollut, mutta mies sai rauhassa juoda kotona, ei tarvinut juoda töissä salaa.

Kaikkea mäkin olen katsellut !?!?!?

8

Nyt olen käynyt ekaluokkalasen koulussa pillittämässä. Mukana oli opettaja ja rehtori. Olivat siis huolissaan lapsen vihasta. Minä itkeä pillitin ja kerroin lapsen elämän parin viime vuoden tapahtumat: äidin syöpä, isän pahentuva juominen, isän pitkä hoitojakso, kotiinpaluu ja juomisen jatkuminen. Lapsen opettajakin itki :confused:

Tiesin, että tämä on edessä, tein tämän jo päiväkodissa sekä eskarissa, mutta tässä asiassa harjoitus ei tee mestaria, joka kerta tuntuu yhtä pahalle.

Koulu oli kovin iloinen avoimuudestani, tietävät nyt miten tukea lasta, tietävät että olen hakenut eroa ja että tilanne todennäköisesti pahenee siihen asti kunnes mies lähtee. Sitten tulee parin viikon kiukkukliimaksi ja sitten tilanne alkaa rauhoittua. Näin kävi ainakin viime talvena.

Mä en voi ymmärtää miten mä olen antanut tilanteen ajautua näin pitkälle.

9

.

Joskus tilanteet ajautuu vaan tosi pitkälle ennenkuin saavuttavat päätepisteensä. Ehkä et aiemmin ole kuitenkaan ollut valmis tähän muutokseen. Hyvä että kävit koulussa “pillittämässä” vaikka se vaikealta on varmasti tuntunutkin. Nyt lapsenkin on varmasti helpompi olla koulussa kun opettajat osaavat suhtautua hänen kiukkuunsa ja vihaansa ehkä eri tavalla.

10

Teit oikein, kun tilitit koko sopan koululle. Nyt poikaa ei ainakaan heti leimata häiriköksi, vaan tiedetään mitä taustalla piilee ja miksi lapsi oireilee. Ja hyväähän se teki sinullekin, purkaa kaikki pois ja itkeä vollottaa. Eikö vaan?

Eihän tämä elo näitten retkujen kanssa helppoa ole koskaan, mutta uskon ja toivon, että teilläkin eron myötä elämä rauhoittuu ja ajautuu turvallisiin uomiinsa, jossa ei enää retkun retket elämää hetkauta. Aikaa kaikki vaatii, mutta kyllä se päivä paistaa vielä risukasaankin. Mulla on ainakin vakaa usko siihen.

Koitahan jaksella ja pura tänne, tänne mahtuu kaikki paha olo.

11

Minni1, olet varmaan oikeassa, ehkä en ollut aikaisemin valmis tähän muutokseen. Ja nyt voin ainakin sanoa tehneeni kaikkeni tämän suhteen eteen, antaneeni miehelle kaikki mahdollisuudet tehdä mitä pitää tehdä jos haluaa elää parisuhteessa.

Tigera, itku teki hyvää, olisi vain tehnyt mieli itkeä saman tien vuorokausi putkeen. Mä en olekaan pitkään aikaan itkenyt, ei enää oikein jaksa sitäkään.

Mies sinnitteli juomatta viikon. Eilen ja tänään sitten jo dokasi. Kykenin aivan käsittämättömään itsehillintään kun en alkanut kirkua suoraa huutoa joka kerran kun näin sen makaamassa olohuoneen sohvalla kuorsaamassa - mun pikku Rinssi Ruusunen - ihanaa kun joku pitää huolen siitä ettei sohva lähde leijumaan. Tosin se onneton rinssi voi saada makuuhaavoja kohta… minäkö katkera??? En toki.

Mulla on A-klinikalla aika 2 vkon päästä, miten mä selviän selväpäisenä sinne asti? Miten mä selviän selväpäisenä siihen asti että saan tuon juopon ulos? Mulla on paha viikonloppu takana, tiedän että tämä menee ohi, mutta tänään on ahdistanut tosi pahasti. Vatsaan sattuu koko ajan ja tekisi vain mieli huutaa.

12

No huuda. Minä tein sitä joskus autossa työmatkalla. Huusin niin kovaa kuin ääntä lähti. Eipä se juuri mitään auttanut, mutta tulipa purettua kiukkua. Kirjoittele tänne, marise, valita, kärvistele tai porise muuten vaan. Sekin helpottaa kummasti.

Kyllä sä selviät.

13

Kävin tänään juniorin kanssa perheneuvolassa. Kaksi psykologia eikä mitään tulosta. Lopputulosta en odottanutkaan, mutta edes jotain jonka kanssa edetä. Mun pitää saada ukko ensin ulos, soittaa niille ja sitten he voivat taas kysellä lapselta, että miltä sinusta tuntuu.

Kyllä on odottavan aika pitkä. Ei ole tullut avioerohakemus tiedoksi miehelle vielä. Ei ole mies laittanut tikkua ristiin muuttaakseen vaan on ihan niin kuin kaikki olisi hyvin: “tuonko jotain kaupasta?” Kieltäminen jatkuu täysillä. Kun ehdin, soitan jonnekin ja tilaan jotain papereita, joilla voi hakea johonkin sossun tukemaan asumispaikkaan.

14

Varmaan tiedät itsekin, että ei sitä asiat kertakäynnillä ratkea. Ei lapsi välttämättä ihan heti avaudu vieraalle ihmiselle ja varsinkin, jos niitä on vielä kaksin kappalein. Jutteleeko lapsi sinulle asioistaan? Minäkin nimittäin kiikutin silloin 5-vuotiasta poikaani avioeron aikaan perheneuvolaan, kun tuntui etten pysty käsittelemään lapsen tuskaa ja raivoa. Ei se auttanut mitään. Ei poika avautunut vieraalle, mutta onneksi meillä oli keskusteluyhteys keskenämme. Juteltiin monena iltana, itkettiin yhdessä ja yritin olla niin rehellinen kuin vain lapselle voi näissä asioissa olla. Pikkuhiljaa lapsen tuska ja suru hellitti. Onneksi.

Ehkäpä teillä nyt tuo tilanne kotona on vain sitä odottamista ja epävarmuutta ja lapsi siksi oireilee. Tilanne on lapsellekin varmasti raskas kun se isä siinä vielä pyörii kuvioissa, mutta tietää (ilmeisesti) että se on lähdössä pois. Vaikka se isä olisi millainen retku äidin mielestä, lapsen silmissä se on kuitenkin Isä, isolla iillä. Lisäksi kun pojalla on nyt alkanut koulu, sekin on uusi tilanne ja jännittää. Luokassa haetaan omaa paikkaa ja siitä voi selkkauksia syntyä. Onko pojan luokkakaverit ennestään tuttuja vai onko vieraassa porukassa?

Pysy vahvana ja koita jaksaa. Uskon, että kotona tilanne helpottaa sitä mukaa kun saatte asioita järjestymään. Sinulla on nyt paljon asioita huolehdittavana, jos joudut hoitamaan miehesi asiatkin hänen puolestaan ja siihen lisäksi vielä lapsen ongelmat. Laiha lohtu, mutta kyllä se siitä vielä helpottaa.

15

Hei Piukula!
Kurjaa, että joudut kantamaan nyt noin paljon :frowning: . Mietin tuota lisähuoltasi esikoisestasi. Näkisin samoin kuin Tigera, teillä asiat ovat tällä hetkellä niin levällään, odottamassa, eikä lapsella varsinkaan ole aavistusta mitä on odotettavissa. Muutosta kuitenkin.

En tiedä helpottaako tämä, mutta itse saan jotain iloa asioiden luokittelusta… :sunglasses: Eräs kaverini joskus puhui elämän stressipisteistä: niitä tuli monesta, suunnilleen jokaisesta pienestäkin muutoksesta, mutta suuria stressipisteitä sai mm. läheisen menettämisestä, muuttamisesta, remontoinnista, koulun aloittamisesta, uudesta työpaikasta, valmistumisesta… jne. jne. Koulun alku on valtava muutos jokaiselle, mutta esikoisellasi on tällä hetkellä ainakin yksi stressipiste enemmän kuin muilla koulukavereillaan: iso muutos perheessä. Erikoisen käytöksen taustalla voi nyt olla näiden hänen elämänsä muutosten aiheuttama stressi, eikä hän ehkä ole vielä edes valmis niitä edes sanallisesti käsittelemään. Eihän se ole helppoa meille aikuisillekaan, miten sitten lapsellekaan.

Koulussa tulee yksi juttu uutena kotiin kannettavaksi rutiiniksi: läksyt. Jospa lasta rentouttaisi se, että voisit keskittyä olemaan hänen seurassaan kun hän tekee niitä (tyyliin: saanko mä kuunnella kun luet tuota läksyä? Ja sitten vaan ollaan siinä ja kuunnellaan, ei korjata virheitä ja kiitetään lopussa. Ja sellainen on kivaa, että valitsee niistä lapsen kirjoittamista kirjaimista kultakin riviltä kauneimman ja sitten sellaisen, jota voisi korjata). Siinä yhdessä ollessa lapsi saattaa huomaamattaan alkaa puhumaankin niistä huolistaan, ketkä koulussa ovat riidelleet tai leikkineet tai vaikka kysellä kotitilanteesta.

Tuttujahan nämä asiat sinulle varmaan on (tuntuu jopa nolota neuvoa, mutta ajattelin jos se auttaisi keskittymään johonkin pieneen ja käsillä olevaan kaiken myllerryksen keskellä. Ja itselläni ainakin oli opettelemista siinäkin, että osasin auttaa poikaani tekemään läksynsä, alkuun kun hän ei millään olisi niitä halunnut tehdä) ja ymmärrän kyllä että niitä stressipisteitä riittää sinullakin ihan jaettavaksi. Mutta kiva kun olet päätynyt tänne :slight_smile: , ja täällähän meitä kymmenen pisteen rouvia riittää :laughing: .

16

Olette siskot ihan oikeassa lapsen suhteen ja kyllä mä tämän tiedänkin. Mulle poika puhuu ja me saamme tämän selvitettyä. Olen tuonut jo yhden lapsen läpi parhaimman kaverin kuoleman ja vanhempien avioeron, jotka molemmat tapahtuivat samana kesänä, joten kyllä mä hoidan tämänkin. Olisin kaivannut hieman tukea, mutta sitä ei ainakaan perheneuvolasta saa.

Tänään kävi hauskasti, nyt siis naurattaa, mutta ei silloin kun tapahtui. Lähdin aamulla aikaisin sairaalaan yhtä operaatiota varten. Mies oli tästä hyvin tietoinen, moneen kertaan puhuttu asia. Kun tulin takaisin, totesin, että päädymme ehkä samaan bussiin, miehen A-kilta loppui vähän aikaisemmin. Istuin bussissa ja niinhän se mies sinne tupsahti. Jäi heti kuskin takana olevan penkin viereen seisomaan, avasi reppunsa, otti povitaskusta lompakon ja laittoi sen reppuun, otti toisesta povitaskusta votkapullon ja laittoi sen reppuun. Mä istuin 2 penkkirivin päässä eikä se nähnyt mua. Sitten se alkoi katsella mihin menisi istumaan, näki minut ja oli hirveän hämmästynyt: “missä sä olet ollut???” Saman tien se tajusi, että mä olin varmasti nähnyt tämän pulloepisodin ja sanoi: “taidan käydä nyt kuitenkin hoitamassa sen yhden asian, menen junalla” ja hyppäsi ulos liikkuvasta bussista. Samainen bussi olisi ajanut sen paikan ohi mihin hän oli muka menossa, mutta eihän se voinut jäädä mun lähelle viinalle haisten.

Sydän löi muutaman kerran tyhjää ja vatsaa kouristi. Laitoin miehelle viestin, ettei tulisi kotiin. Emme jaksa katsella harittavia silmiä ja kuunnella sammaltavaa puhetta. Kotiin päästyäni lähetin vielä tekstarina jonkun alkoholistien yömajan puhelinnumeron ja käskin kysellä sieltä majoitusta. Mitään ei ole vielä miehestä kuulunut, saa katsoa kuinka tässä käy.

A-killasta Alkoon - sopiva slogan mun miehelle.

17

Voi miten kurja juttu. Jotenkin vaan nuo alkkisten tempaukset on niin älyttömiä. Eihän ne oikeasti paljon naurata, kun tuovat niin paljon mielipahaa tullessaan, mutta onhan ne lopulta jälkikäteen ajatellen ihan lapsellisen naurettavia.

Koitahan jaksaa siellä jossain. Pidä itsestäsi ja lapsistasi huolta, alkkis pärjätköön omillaan. Onhan se kuitenkin aikuinen ihminen.

18

Hitsi, rustasin tähän pitkän jutun ja sitten selain kaatui. Ukko ei ollut saanut viestejäni, koska puhelimesta loppui akku - muka. Tuli siis kotiin. Pullon hän oli löytänyt kuulemma maasta ja oli palauttamassa sitä, nuuka kun on, tarjosi mulle 10 senttistä pullosta. Ja oli sekaisin koko illan. Sillä menee lähimuisti ihan kokonaan. Ei muista 10 minuuttia sitten puhuttuja asioita.

Huomenna tulee vieraita. Ehdotin miehelle, että menisi veljensä luo, siellä on ollut jo kaksi edellistä lauantaita. En halua sitä tänne silmät harittaen heittelemään letkeitä lausahduksia, jotka eivät naurata ketään muuta kuin häntä itseään.

Juniori otti meen riidan rauhallisesti tänään. Sanoi vain, että älkää viitsikö. Virtahepo on nostettu pöydälle, mitään ei tarvitse enää salailla.

19

No voi kun hianoo. On sulla rehellinen mies. Kas kun ei vienyt sitä löytötavaratoimistoon. Varmaan olis omistaja halunnut omansa takaisin. :laughing:

Sori, ei ole naurun asia oikeasti, mutta noi selitykset… ne on vailla vertaa.

20

Niinhän siinä kävi, että mies oli humalassa kun vieraat tuli. Istui pöydän ääressä naama punoittaen, silmät harittaen ja puhui vieraita kieliä mielestään niin sujuvasti. Yksinkertaisimmatkin sanat olivat täysin hukassa. Me muut herkuttelimme kasvimaan antimilla pitkän kaavan mukaan ja herra vaan tuijotti sellainen juopuneen idioottihymy naamalla. Eikä koskenutkaan ruokaan, se on sen tapa mullitella, ei kelpaa vaimon ruoka.

Kertokaas nyt kuka tietää, että mistä sille saadaan asunto? Työpaikkaa ei siis ole, sai potkut juomisen takia viime keväänä. Tulojakaan ei ole, irtisanomisen syyn takia on kolmen kuukauden karenssi. Ilmeisesti sosiaalivirasto, mutta onko niilläkään asuntoja työttömälle juopolle? Vapailta markkinoilta se ei ainakaan asuntoa saa.