Pitkä matka edessä...

Lataamo
1

Hei vaan kaikille - en oikein tiedä miten, mistä ja miksi tätä nyt tulen kirjoittamaan…
…toiveena on että ajatukset selkiytyisivät hieman kun niitä laittaa sanoina ruudulle.

Nykytilanne:

n. kymmeneen vuoteen olen ollut nyt ensimmäistä kertaa selvänä yli kuukauden. Viimeiksi olin omasta tahdosta muutaman kuukauden antabus-kuurilla burnoutin jälkeen. Sitä ennen pisin selvä jakso oli varmaan esiteini-iässä. Eli semmoiset rapiat 25 vuotta on tullut eleltyä alkoholin ehdoilla. Aina ei tietenkään päivittäistä mutta vähintään viikonloppuihin on aina kurlaukset kuuluneet.

Kuukausi sitten:

jostain syystä havahduin ajatukseen että tätäkö minä haluan lopun elämääni tehdä. Jouluna olin pari viikkoa tipattomalla mutta sen jälkeen alkoi maistua. Pari kuukautta meni n. 10-20 kaljan tai parin viinipullon päivätahtia. Samalla kuitenkin hoidin työni mitenkuten. Liukuva työaika salli krapulan poisnukkumisen - eikä minulle oikeaastaan krapulaa edes tullutkaan - väsymys vain.

Vuosi sitten:

pääsin muutaman kuukauden eroprosessin jälkeen muuttamaan omaan asuntoon ja traumoja lääkitsin päivittäisellä viinipullollisella tai parilla. Viikonloppuisin vähemmän koska lapset olivat luonani. Tosin usein silloinkin narahti korkki auki kun oli saanut lapset nukkumaan.

Sitä ennen:

nuorena alkoi maistumaan ja maistui hyvin. Bileitä riitti ja hauskaa pidettiin vaikka väkisin. Nappailtiin välillä pillereitä pilsnerin kanssa tai sitten keiteltiin kiljua. Ylä-asteella riitti PE&LA juomingit, lukiossa alkoi maistua jo keskiviikkoisinkin. Viina vei eikä lukio maistunut. Pidin välivuoden, muutin mutsille asumaan. Luin, söin, lihosin, erakoiduin - muutaman kerran kuussa piti päästä tuulettumaan - yleensä putkasta tuli herättyä niillä reissuilla.

Välivuosi ohi ja takaisin kokeilemaan lukiota. Ei nappaa. Kotikyliltä sain oman kämpän ja sitten olikin taas bileet päällä. Vieraita riitti ja “hauskaa” oli. Jo tuossa vaiheessa join vain ja ainoastaan sammuakseni. Että sai ajatukset hiljenemään. Välillä oltiin hanttihommissa ja välillä(useimmiten) työttömänä. Silloin 1. kerran päätin päättää päiväni - istuin jo sähköjohdot korvissa ja olin työntämässä pistokketta seinään kun ovikello soi ja ellei käsi olisi heilahtanut sivuun niin olisin säikähdyksestä sen työntänyt pohjaan. Tuntui että haluan silti elää.

Tuli armeija, joka vähän hidasti läträämistä ja kohotti kuntoa. Hain sen jälkeen amikseen ja sain jopa käytyä sen loppuun - poissaolojen takia kaikki neloset ja vitoset laskivat pari pykälää. Tyttöystäväkin löytyi ja heti koulun jälkeen pikkukylän poika kutsuttiin suureen ja mahtavaan Helsinkiin töihin. Elämähän hymyilee. Tätähän minä olen aina halunnut. Tehtiin töitä ja töiden jälkeen duuniporukalla paikalliseen puhumaan töistä ja ottamaan muutama rentouttava. Muuttihan se tyttöystäväkin lopulta perässä. Taisi raukka jäädä vähän yksin kun työt veivät mennessään.

Jatkui muutama vuosi kunnes kunto petti - fyysisesti ja henkisesti. Elopaino huiteli reilusti yli satasen ja kunto ei antanut periksi nousta portaita. Burnoutti vielä päälle niin avot. Diapamit ja antabukset naamaan ja pari kuukautta saikkua.

Kevät koitti ja töihinkin teki jo mieli palata - pamit ja antabukset nurkkaan. Pitihän se käydä seuraavana päivänä baarissa maistamassa yksi töihin paluun kunniaksi - äkkiä ulos naama punaisena.

Sitten vierähtää vuosikymmen mukavasti virran viedessä. avioliitto, Duunista kenkää, vaimo raskaana, oma firma pystyyn, tytär syntyy, konkka, muihin töihin, osakkaaksi, poika syntyy, konkka ja taas oma firma pystyyn ja konkka ja taas muille töihin, avioero, oma asunto, uusi suhde, suhde poikki, eikun jatketaankin seksisuhteena, eikun ei jatketakaan. Ja kaikki tottakai hyvin ja runsaasti marinoituna viinillä tai kaljalla. Väkevistä olen sentään älynnyt pysytellä suurimmaksi osin erossa.

Ja nyt ei enää taas jaksa. Psykan päivystykseen → pitäisi mies saada selviämään että tiedetään onko vika päässä vai huonossa viinassa → A-klinikalle juttelemaan. Noh, mieshän alkaa selviämään. Sitten rampataan arvioinneissa ja täytellään lappusia, joissa kysellään onko olo hyvä, huono vai vitun huono. Duuniporukalle ilmoitus etten taida tulla enää takaisin. Ja hakemuksia vetämään varastomieheksi tai roskakuskiksi.

Ja koko ajan aivan sanoinkuvaamaton ahdistus päällä. Hei minä olen selvä!!! Vittu, joo. Tosi juhlavaa. Nyt vaan vähän terapiaa ja elämä kuntoon ja viettelet sitten seuraavat 50 vuotta tervettä normaalia elämää.

Kait ne on vaan nämä ensiaskeleet. Olispa kiva muistaa kuinka lapset ne oppivat askeltamaan - mutta ei - paljon on menneisyyttä usvan peitossa.

Jaa, niin miksi lataamo? Kaiken läträämisen taustalla on kaksisuuntainen pohjavirtaus, jonka vuoksia ja luoteita olen koittanut lääkitä itse määrätyillä resepteillä. Ehkä. Kaiketi. Toisaalta olen varma että se on vain kilpirauhasen vajaatoimintaa tai testojen puutosta. Ei. Ei minun mielessäni ole mitään vikaa. Eihän? Ja kaikki kääntyy hyväksi kun keksin seuraavan projektin jota voin tehdä iltaisin ja öisin ja parin tunnin unien jälkeen mennä pirteänä hoitamaan päiväduunin. Ja kahden kuukauden päästä on taas seinä vastassa ja sitten sitä taas itketään pitkin internettiä miten on kovaa ja kamalaa kun kukaan ei ymmärrä, rakasta, lohduta, syötä, juota…

2

Wau,

tuohan helpotti - ei paljoa mutta jotain aukesi kuitenkin. Ja toisekseen nosti kauan uinuneen vihan pintaan. Vihan omaa heikkoutta kohtaan. Viha on hyvä. Vihasta saa voimaa. Viha on jotain muuta kuin ainaista tyhjää oloa sisuksissa.

Ainakin huomiseen taas pärjäilee. Ja kaupatkin menivät jo kiinni - eli vaikka houkkuttaisikin niin ostamatta jäi.

3

Nojaa,

pitkäänpä sitäkin sitten kesti. Hetken jo ehti toivoa että nyt alkaisi kääntymään taas pitkästä aikaa virrat päälle.

Taitaa olla parempi ruveta lääkkeitä anelemaan - ei vaan haluaisi vuosikausien kokeiluja eri vaihtoehdoilla.

Cipralexia + Stilnoctia söin muutaman kuukauden parisen vuotta sitten ja niistä jäi niin pahat muistot ettei tee mieli vastaavaa enää kokea. Järki meinasi lähteä kun muutaman kuudauden lopettamisen jälkeen erehdyin yhden unilääkkeen ottamaan ja seuraava päivä meni säpsähdellen töissä. Jännä fiilis kun muutaman minuutin välein säpsähdät hereille ja hetki menee tajuta missä sitä istuukaan ja miten siihen joutui. Ciprat taas veivät kaiken seksuaalisen halun ja pistivät muutenkin täysin zombiksi. On sekin sitten kivaa haahuilla päivät ympäri kämppää ja tuijotella ikkunoista ulos näkemättä mitään.

Toisaalta kemiallinen kastraatio voisi osaltaan kyllä auttaa taas tähän vaiheeseen - eipä tarvi pesän perään itkeskellä kun ei tee mieli.

Täytyisi varmaan koittaa saada itsensä suihkuun ja sänkyyn. Lueskelisi muutaman tunnin ja heräisi siihen kun kirja kopsahtaa nenään ja katsoisi saisiko sitä unen päästä kiinni enää sen jälkeen.

4

Sehän meinas nukuttaa. Oikein hämmästyin kuinka valoisaa on kun raotin ensimmäisen kerran silmiä. Tottunut että vähintään pari kertaa pitää yöllä herätä pimeyteen.

Näyttäisi tulevan aurinkoinen päivä. Täytynee käydä muutama säde nappaamassa itseensä.

Uniset aivot eivät ilmeisesti ole vielä täysillä todellisuudessa mukana - jotenkin toiveikas olo.

5

Onko tuo Cipralex ainoa lääkekokeilusi, ja oli ilmeisesti niin, että se ei sopinut sulle yhtään? Mä itse olen kärsinyt masennuksesta, paniikkihäiriöistä ja ahdistuksesta ja syönyt niihin lääkkeitä yli 20 v. Olen pystynyt käymään koulut, ja olla töissä ja ryyppäsin vaan viikonloppuisin. Nyt on tilanne, että mun masennus pari vuotta sitten muuttui ihan hirvittäväksi, menetin työpaikan ja olen nyt työtön mutta silti sairaslomalla.

Mietin et pitäiskö sun mahdollisesti uskaltaa kokeilla vielä jotain muuta lääkettä mitä ne tarjoaa, jos masennuksesta kärsit. Jatkuva alkoholinkäyttö kyllä tuhoaa sun elimistöä ja psyykettä nopeasti. Mitä ikinä sitten päätätkään tehdä, voimia! <3

6

Kiitos Lucrezia - monologi alkoikin jo käymään tylsäksi.

Muutama viikko pameja silloin kymmenen vuotta sitten ja Ciprat ovat ainoat lääkärin määräämät lääkkeet joita olen kokeillut. Ja tosiaan paljon pitää tapahtua ennenkuin suostun kokeilemaan uudelleen. Se tunne kun mikään ei tunnu miltään oli vaan jotenkin karmivaa. Tai se tunne on jäänyt mieleen. En niistä parista kuukaudesta muista oikeastaan yhtään mitään muuta. Hmmm… Silloin saatoin muuten olla myös juomatta kuukaden tai pari.

Nyt paistaa aurinko ja usko omiin voimiinkin tuntuu palailevan. Huomenna ja perjantaina taas ammattilaisten juttusille - eiköhän tämä tästä. Tänään sain jo pakotettua itseni syömään muutaman leivän ja kananmunan. Sehän se tästä puuttuu että onnistun anoreksian kehittämään itselleni (pahoitteluni oikeasti sitä sairastavilta - ei ole tarkoitus vähätellä)…
…ei vaan ole muutamaan päivään tehnyt mieli ruokaa.

Vakaa aikomus on nyt pysytellä erossa alkoholista - jos taas rupean juomaan niin luulen sen olevan viimeinen ryyppyreissu. Ei pitäisi olla liian ankara itselleen…
…tahtoo siis sanoa että jos nyt annan heikkoudelleni periksi niin sen jälkeen juominen loppuu sillan alla tai lepositeissä.

Voimia sinullekin. Taitaa tosiaan olla pitkä tie kuljettavana. Pelottavaa. En minä jaksa tätä olotilaa kahta vuotta. Yhden vanhan tutun kanssa tuli rupateltua - kehui olleensa 16 vuotta kuivilla ja oli niin tyytyväinen saavutukseensa. Osasin vain ajatella että ei helvetti - eikö tätä voi unohtaa koskaan. Niin, eli edelleen on epävarmaa olenko masentunut juomisen takia vai juonut masennuksen takia…
…tiedä sitten selviääkö se koskaan. Ei kait voi vielä kuukauden jälkeen sanoa varmaksi.

Voisi kokeilla kävelyä ulkoilmassa - kamera kaulaan jotta voi tuijotella tyhjyyteen ja näyttää kuvaajalta miettimässä parasta kuvakulmaa ja valaistusta - tuskin tulee yhtään räpsyä otettua.

7

Joo turruttaahan ne masennuslääkkeet tunteita jonkun verran. Ikään kuin vie tunteilta terän. Tosin mä join jo nuorena masennukseen ym. Niin lääkkeet tuli kuvioihin väkisin. Enää en juo, mutta kauan join. Olisinko n. 5 vuotta sitten suunnilleen lopettanut alkoholin ja pirin käytön kokonaan. Muutamia takapakkeja lukuun ottamatta. Mutta se mun juominen painottui vaan viikonloppuihin ja koulut ja työt tuli hoidettua. Silti se selkeesti pahentaa masennusta, kuten myös piri, miksi molemmat lopetinkin.

Tän vuoden puolella alotin taas juomisen ja siihen hän se sitten ajoi mut, itseni viiltelemiseen ja hirttäytymisyritykseen. Eli ei vaan voi käyttää sitä enää. Uskon, että pystyn edelleen juhlissa ja jouluisin ottamaan lasin tai pari mutta mitään muuta en mitenkään muuten en enää aio alkoholia käyttää.

Nykyään en enää huomaa sitä noissa masennuslääkkeissä, että ne veis tunteista mitään. Niin kauan syönyt eri lääkkeitä, että on tottunut siihen. Tunteet tulee tosi rajusti läpi silti.

Toivotaan, että pystyt olemaan juomatta ja että mieliala nousee, voimia sulle myös <3

8

Kyllähän ne tosiaan väittää että pitäisi syödä pidempään että se oikea vaikutus alkaa ja sitten vaihdella vielä…
…minä yritän välttää jos suinkin mahdollista - mutta jos olo menee pahemmaksi niin tartun kyllä tuohon oljenkorteen.

Tänään sain itseni ulos - piti röökiä käydä ostamassa ja jalat veivät sitten pidemmälle lenkille. Jostain kumpusi voimakas olo ja melkein hymyilin vastaantulijoille.

Päässyt vaihtamaan ajatuksia uuden tuttavuuden kanssa - kovasti pieneltä tuntuvat omat murheet. Oman heikkouden tunnustaminen tuntuu avaavan aika monella vanhoja patoutumia ja sitä huomaakin olevansa itse se lohduttaja.

Ei minulla mitään sitä vastaan ole (enkä tarkoita nyt sinua Lucrezia) - olen aina tuntunut olevan se ihminen jolle muut avautuvat. Aika rankkojakin tarinoita on tullut kuultua täysin yllättäen ja tuntemattomilta.

Minä taas en usko että minusta enää koskaan tulee kohtuukäyttäjää - se vaan tulee lähtemään lapasesta. Eikä se juominen minulle ole vuosikausiin mitään nautintoa tuottanut - ellei lasketa sitä että se saa pään hiljenemään.

Toivon todella paljon voimia sinulle. Pysy selvänä ja huominen on aina parempi.

9

Taas uusi päivä edessä. Tänään taas muutama palikkatestilappunen täytettävä istunnossa - ihan kiva kuitenkin päästä taas juttelemaan ammattilaisen kanssa.

Eilen oli jokseenkin levoton ilta - taisi olla 3 yöllä ennenkuin uni tuli - en edes yrittänyt väkisinmaata itseäni. Aamulla kuitenkin ennen kasia silmät auki ja kahvia keittämään. Sisäinen herätyskello on päättänyt että nyt ei nukuta puolillepäivin.

Hieman alkoi tuntumaan että olotila kääntyy vilkkaaseen suuntaan - toisaalta olisi tervetullutta saada taas virtaa ja voimaa - toisaalta taas pelottaa mihin kaikkeen se johtaa. Onneksi rahaa ei ole eikä velkaa voi ottaa - ei tule tehtyä typeriä ostoksia. Frendin kanssa oli puhetta että lainaisin siltä moottoripyörää kun näytti niin aurinkoiselta eilen…
…noh, sitä joutuu nyt vielä hetkeksi lykkäämään - olisi kyllä iso henkireikä päästä vapauteen ajelemaan.

Yksinäisyys ahdistaa hetkittäin. Ja kuitenkin olen omasta valinnastani yksin - tai omien valintojen seurauksena. Parasta saattaa päänuppi ensin hieman paremmalle tolalle ennenkuin seuraavia suhteita edes ajattelee. Kunhan nyt selailee netistä tarjontaa - ei pitäisi kyllä sitäkään. Raadollinen on netin treffipalstaelämä - vaatimuksia esitetään isot pinot ja silti pienen pintaraapaisun jälkeen toisesta paljastuu ihan yhtä rikkinäinen ihminen - tai pahempikin, koska ei pysty tunnustamaan edes itselleen. Tai sitten sitä vaan heijastelee omia olojaan muiden lauseisiin.

Kiitos Winstonille - jos satut tämän lukemaan - en nyt kehtaa toiseen ketjuun tulla pelkästään kiittämään.

10

Vahvasti taas heittelee äärilaidasta toiseen. Dösärillä odotellessa meinasin revetä itkuun. Ja vastaanotolla sitten padot aukesivat. Viimeiksi itkenyt puolisentoista vuotta sitten kännissä kun x ilmoitti löytäneensä uuden.

Hävettää. Vituttaa. Pelottaa. Minä, jonka piti olla vahva, vetistelen kuin pikkutyttö jonka uusiin housuihin on tullut polveen reikä. Hyväähän sen pitäisi kyynelkanaville tehdä. Mutta eihän miehen kuulu itkeä. Ei. Purra vaan hampaita yhteen niin että paikat tippuu ja otsasuonet katkeilee. Samperi soikoon.

Ymmärrän lohduttavat sanat ja tiedostan niiden tarkoituksen ja totuuden. Ei vaan jaksa uskoa että niillä mitään vaikutusta on. Pitäisi syödä. Pitäisi pakottaa itsensä syömään. Mutta kun kroppa ei halua. Pitäisi juoda vettä. Sitten saa ravata vessassa vähän väliä. Pitäisi antaa itselleen anteeksi. Ei pitäisi olla niin ankara. Pitäisi. Pitäisi. Pitäisi.

MIKSI?

Ei. Älkää vastatko. Tyhjää sanahelinää, jolla ei ole mitään vaikutusta. Ei mies tarvitse kuin pullon ja pillua.

11

Aaahhhh…

kyllä kroppa tietää mikä mielelle on hyväksi. Nyt tuntuu kuinka liikkeet ja elintoiminnot alkavat hidastua. Autuas raukeus. Kokoajan jylläävät ajatukset hiljenevät. Väsymys. Ilman päihteitä ja pillereitä. Nyt on ihan hyvä.

Kävin vanhaa ystävää jeesaamassa ja matkalla tapasin kohtalotoverin. Asunnoton. Sanoi olleensa puoli vuotta juomatta. Kertoi että kyllä tämä kohta helpottaa. Uskoin. Ainakin juomattomuuden. Annoin viimeiset hilut lompakosta ja toka vikan röökin. Teki mieli auttaa. Olla ystävällinen. Eihän se paljoa ollut mutta toivottavasti auttoi edes vähän.

Kiva oli olla kaverillekin avuksi. Pääsi samalla salakuuntelemaan melko legendaarisen Suomalaisen metallibändin treenejä - muhkeeta settiä. Mukava lämmitellä vanhaa ystävyyttä. Parikymmentä vuotta olikin hiljaisempaa.

Perjantaina 1. terapiasessio edessä. Jännittää. Tänään meinasin mennä akupunktioryhmään tutustumaan - harmi että eivät päästäneet. Pitää ensin käydä infotilaisuudessa. 3 viikkoa.

Samalla mietin pitäisikö kokeilla jotain ryhmää. Tai sitten AA-kerhoa. Arveluttaa vain. Omat motiivit lähinnä. Menenkö sinne oikeasti hakemaan apua. Tai mitä ryhmissä nyt tehdäänkään. Vai onko se vain saalistusvietti joka yrittää vetää ihmisten pariin. Sen tiedän ettei minulla yhdellekään normaalille naiselle ole mitään annettavaa. Pitää toivoa että jossain törmäisi johonkuhun joka olisi sopivasti samalla tavalla rikki.

Yksinäisyys. Yksin yksin ja yksin yhdessä. Kun luulet löytäneesi jotain hyvää niin sitten pitää itse mennä ryssimään. Toinen olisi mukava ja ihana. Sanoo yhden väärän sanan. Vetäydyt kuoreesi. Sulkeudut suojamuurien sisään. Ja niin se taas alkaa hiipumaan. Kuihtuu hiljalleen. Ei suurta draamaa. Nähdään yhä vähemmän. Kunnes tulee ilmoitus ettei kannata sitäkään vähää enää. Ihan oikein. En minä voi vaatia että tätä kenenkään muun pitäisi kantaa puolestani. Oma on taisteluni ja henkilökohtainen helvettini. Helppo on kirjoittaa ja laitella sanoja perätysten. Vaikea on elää niiden mukaisesti.

12

Niin tosiaan, ei kaikilla masennuslääkkeillä todellakaan ole samaa efektiä kun noilla muutamilla mitä kokeilin, jos niitä tulet joskus tarvitsemaan. Silti sanoisin, että typerin ikinä keksitty lause on, että mies ei itke. Kukaan nainen ei halua miestä, joka ei osaa ilmaista tunteitaan. Ei niitä nyt aina ilmaista pelkästään itkemällä, mutta joskus niinkin.

Voin sanoa, että tuskin niin normaalia ihmistä onkaan, joka ei olisi joskus mokannut, ollut rikki ja riippuvainen jostakin. Sikäli sun on turha pelätä, että hyvää naista et enää löytäisi, mistä tahansa. Joka tapauksessa on hienoa, että yrität jättää sen alkoholin. Mikä ei tapa, vahvistaa - on tyhmä sanonta, mikä ei tapa heti, tappaa hitaasti niin riippuvaisuuksien kanssa taistellessa kuin muissakin asioissa. Voimia kuitenkin kovasti ja tervetuloa tänne munkin puolesta.

13

Kiitos kaunis.

Kirjoittaminen on niin paljon helpompaa kuin puhuminen tai naamatusten tunteiden näyttäminen. Ehkä senkin vielä opin tällä matkalla. Ehkä tuli vedettyä hieman parodian tahi perus-suomi-mies-karikatyyrin puolelle. En ole oikein koskaan katsonut kuuluvani kategoriaan Mies. Yrittänyt tarpoa omana itsenäni elämän suota. Tai siis hukuttanut itseni ympäristön vaatimusten ja odotusten täyttämisyritysten seurauksena.

Tuleva viikonloppu pelottaa nyt eniten - pitäisi jaksaa lasten kanssa olla. Tai siis ei se oleminen. Mutta se tyhjä tunne kun on lapset taas palautettu. Pelottaa myös kuinka pystyn olemaan “normaali” - olemaan isä. Olenko sitä ollutkaan. Ja jos joutuu oikeasti näyttelemään koko viikonlopun hyväntuulista ja hyvinvoivaa niin mikä on tilanne sunnuntai-iltana. Onhan heillä yleensä ollut piristävä vaikutus. Mutta saanko enää itsestäni irti mitään.

Yllättävän “helppoa” on pysytellä erossa alkoholista. Jos helpoksi lasketaan himaan erakoituminen ja melkein kaiken välttely. Muuten vaan ajatukset vellovat sinne ja tänne. Haluaisi olla olematta minä. Olla vahva ja parempi. Musiikki on hyvä. Kunhan ei erehdy soittamaan mitään mikä tuo muistoja mieleen. Hassua miten jokin biisi laukaisee yli kahdenkymmenen vuoden takaisia tunteita.

Edelleen toivotan paljon voimia sinullekin Lucrezia omaan taisteluusi. Sinä kyllä voitat. Ei noin monen vuoden jälkeen voi enää antautua. Kaikki tämä kääntyy vielä vahvuudeksi.

14

Hei mahtavaa lukea DracoRubeum sun kirjoituksia. Hyvä, että et oo vaipunut täysin synkkyyteen, vaan pidät tekstissäsi myös huumoria yllä. En tiedä onko mulla mitään viisaita sanoja sulle tarjota, mutta toivotan sulle jaksamisia. Kirjoita ihmeessä lisää. Se on todella terapeuttista. Ite oon kirjoittanut päiväkirjaan omia fiiliksiä jo parin vuoden ajan. On ollut todella helpottavaa purkaa tuntemuksiaan tällä tavoin.

15

Kiitos Cocahontas - hulppea nimi :smiley:

Ei kait sitä auta alkaa synkistelemään jos meinaa hulluksi ryhtyä. Juu, en minä viisaita sanoja ihmeemmin kaipaakaan - kun en niitä usko kuitenkaan.

Siinä olet kyllä oikeassa että tämä auttaa. Saa ajatuksia pois päästään. Täytyy varmaan luetuttaa nämä terapeutille - jos vaikka ei tarvitsisi yrittää puhua :slight_smile:

Ja onneksi täällä saa aika huolettomasti kirjoitella sen mitä päähän pälkähtää. Normaalien kanssa kun on yrittänyt saada ajatuksiaan ulos niin kommentit on niin luokattomia että turha edes yrittää saada itseään ymmärretyksi. “Älä nyt masennu - ei se kannata.” Juu, ei kannata ei. Kiitos neuvosta ja kuulemiin.

Hihkaise rohkeasti välikommentteja - vaikka kiellänkin vastaamasta. Minua ei kannata ottaa tosissaan - en tee sitä itsekään. Tuetaan toisiamme vertaisina. Kiva törmätä uusiin kohtaloihin tällä matkalla. Paljon olette jo silmiäni aukaisseet.

16

Huomenta,

sisäinen herätyskello siirtyy koko ajan aikaisemmaksi. Nosti ylös jo ennen seiskaa. Hammaspesu. Punnitus. Taas on kilo lähtenyt. Ei varmaan ole enää kaljapöhöä ja nestettä mitä lähtee. Kovin montaa kiloa ei olisi kyllä enää varaa lähteä.

Yö oli melkoisen villi - pitkästä aikaa muistan uniakin. Painajaisia. Kroppaan kasvoi paiseita ja niitä puristelin pitkin yötä.

Pilvettömältä näyttää taivas. Täytyisi yrittää imeä taas auringonsäteistä voimaa sisäänsä. Häikäisee mokoma. Päätä särkee jo valmiiksi.

Mietityttää. Tätäkö tämä. Voisko olla olematta. Pitääkö oikeasti se lääkitys hakea että pystyy enää sopeutumaan normaaliin elämään. Tiedä sitten onko oma niin normaalia ollut tähän asti. Mutta siihen normaaliin joka suurinpiirtein yleisesti hyväksytyn kaavan mukaan menee. Kun ei juo ja kun ei näköjään ruokaakaan tarvi kuin kerran kuussa niin sitähän tulee toimeen aika vähällä. Askeesi.

Katsotaan nyt taas tämäkin päivä.

17

Mä luulen, että toi on nyt sun alkua. Kun alat voimistumaan, niin ulkona käynti ja kaupassa käynti yms. normaaliasiat alkavat tuntumaan ihan tavallisilta jutuilta taas pikku hiljaa.

Toki tossa vaiheessa on helpompi kirjottaa asioita ylös ja parasta onkin tällanen foorumityyppinen, missä niitä voi kommentoida myös joku jos haluaa. Mä uskon, että sun viikonloppu lapsien kanssa tulee menemään ihan hyvin. Eihän sun koko ajan tarvitse mitenkään mielettömän hyvällä tuulella olla. Uskon että lapsien kanssa touhuaminen saa sutkin paremmalle mielelle loppu peleissä. Katsokaa yhdessä jotain elokuvia ja syökää hyvin. Käykää vähän ulkona, vaikka leikkipuistossa tai kävelemässä. Lapset tykkää yllättävän pienistä jutuista. Mun vanhemmat eros kun olin 5-vuotias ja mun isoveli 7 v. niin isälle oli aina kiva mennä (käytiin joka toinen viikonloppu). Isällä oli niin erilaista kun himassa. Sai katsoa elokuvia, syötiin hyvin ja namia ja käytiin vähän kävelemässä tai leikittiin pihalla. Joskus kesäisin käytiin eläintarhassa ja sellaista.

Isähän on edelleen mun idoli. Loppujen lopuksi meni niin, että nuorena isälle pystyin puhumaan kaikista asioista, enkä äidille. Että musta ja isästä tuli tosi läheiset. <3

Sitten toki kirjottaminen on helpompaa kun kasvotusten puhuminen, mutta senkin tulee oppimaan matkallaan. Mä olen käytännössä ollut 15-vuotiaasta asti masentunut ja kärsinyt paniikkihäiriöstä. Aloitin juomisen paniikkioireiden poispitämiseksi jo 14-vuotiaana, että munkin oli aikanaan vaikea jättää alkoholi ja piri erityisesti. Piriä ilman olen ollut pari vuotta, ellei satunnaisretkahduksia lasketa. Mutta kun laski + ja - yhteen, niin tiesin että alkoholi oli jätettävä. Aviomiehen kanssa olis tullut muuten ero takuulla. Nuorena join alkoholia viikollakin ja ennen koulua. Sit täysikäisenä yliopistossa ja töissä en enää, mut silloin mulla oli rauhottavia masennuslääkityksen lisäksi käytössä tarvittaessa.

Uskon, että kun aikaa kuluu ja selvin päin oleminen tulee sulle normaaliolotilaksi, niin huomaat että uskallat tehdä enemmän ja enemmän asioita selvin päin. Siis puhua vaikeista asioista kasvotusten jne. Mä olen kyllä ihme ongelmakimppu, kun olen jo nuoresta asti kerännyt ympärilleni masennuksesta kärsiviä, tai muuten rikkinäisiä ihmisiä. Kukaan ei siis koskaan ole sanonut, että älä masennu, kun itse tietävät mistä siinä on kyse.

Kiva jos täällä kirjottamisesta on sulle yhtään apua, ja täällä on se hyvä puoli erona päiväkirjaan että joku saa tosiaan tulla kommentoimaan ja jopa tsemppaamaan sua. Vähän vuorovaikutusta puolin ja toisin. Ikään kuin jonkunlaista virtuaalista vertaistukea, jossain määrin. Voimia taas toivottelen päivääsi <3

18

Kiitos - siinä tuli monta viisasta sanaa - osa jopa kolahti melkein perille asti.

Aina ollut kohtuu kärsimätön - ei jaksaisi odottaa mitään vaan kaikki saatava nyt ja heti. Tajuan kyllä ettei 25 vuoden henkisiä tuhoja korjata viikossa tai edes kuukaudessa. Arveluttaa vain kuinka monta vuotta tätä jatkuukaan.

Sain sovittua tutusmiskäynnin Mielimaasta ry:n ryhmätapaamiseen ja teen parhaani saadakseni itseni sinne tänään. Jos vielä jalat kantaa. Nyt alkaa fyysiset voimat olemaan aika loppu. Vapisuttaa. Paleltaa. Panadol auttoi päänsärkyyn. Mutta pääasia on ettei aivoillakaan ole liikaa energiaa. Helpompi keskittyä vain tähän hetkeen. Aina kun erehtyy ajattelemaan tulevaisuutta niin meinaa usko loppua.

Lapset ovat kyllä aina (tai, no, melkein aina) olleet piristäviä tekijöitä. Tuleehan noita hemmoteltua vähän liikaa - olkoon sallittua viikonloppuisin. Saa hyvällä omallatunnolla säveltää erilaisia herkkuja, joita ei pelkästään itselle tulisi tehtyä. Vaikka kyllä niitä on sitten itsekin syönyt. Mmmmm… omatekoista mustikka-vadelma-hilloa ja vaniljajäätelöä sekoitettuna violetiksi möhjöksi.

Nyt täytyy oikeasti saada itsensä ulos. Ei noin kirkasta taivasta voi jättää väliin.

19

Pääsin kuin pääsinkin ulos. Aurinkolahti tuntui kutsuvalta nimeltä. Oli aurinkoa. Sain jopa muutaman räpsyn otettua. Samalla huomasin vihdoin ymmärtäväni kameraa ja sen säätöjä. Enää ei mennä pelkän automatiikan varassa.

Taas törmäsin kohtalotoveriin. Ei ollut kuin muutama tupakka antaa hänelle. Toivottaa hyvää jatkoa.

Paluumatka oli taas itsensä kiusaamista. Itäkeskuksesta nousin samaan metroon mukavan näköisen tyttösen kanssa ja päädyin vielä istumaan puoliksi vastapäätä. Hieman surullisen oloinen hänkin. Hymyili kuitenkin välillä kauniin vienosti. Olisi tehnyt mieli hymyillä takaisin - vaikkei minulle hymyillytkään. Aistin sukulaissielun. Potkin itseäni päähän. Nyt. Sano jotain. Mutta ei. Ei vaan saa suutaan auki. Siinä istuin piilossa aurinkolasien takana. Kamera kaulassa.

Kävelimme melkein vierekkäin ulos asemalta. Lyhyen matkaa samaan suuntaan. Toivoin. Pummaa nyt edes rööki. Jotain. Pieni vinkki. Että saan murrettua itseni ulos pääni sisältä. Aukaistua suuni.

Anteeksi. Olisin hymyillyt sinulle jos olisin osannut.

20

Ryhmäsessiota odotellessa ryhdyin perkaamaan vanhoja kuvia - mukava oli havaita että on sitä joskus nähnyt maailman kauneudenkin.

flickr.com/photos/118470613@N07/

Täytyy jatkaa joskus lisäilyä. Vaarallista puuhaa. Tuli kuvia vastaan joita en muistanutkaan ottaneeni ja osa riipaisi pahasti. Toisaalta tuli kyllä hyvät ajatkin mieleen.

Ja tiedän. Mutta en aio enää hävetä enkä pelätä mitään itseeni tai ajatuksiini liittyvää. En halua enää koskaan näytellä jotain muuta kuin se mitä olen. Hyvässä ja pahassa. Haluan oppia hyväksymään itseni. Olla sitä kautta parempi ihminen. Hyväksyä ja antaa anteeksi muiden puutteet. Pitänyt itseään muka niin vahvana ja vaatinut sitä liikaa muilta.