Nyt jännittää/hirvittää/ahdistaa. Kohta pitäisi lähteä. Pystynkö kohtaamaan useamman ihmisen? Uskon kyllä että kaikki ovat ystäviä. Tai eivät ainakaan vihamiehiä. Olenko valmis avautumaan? Tarvitseeko edes. Moi, minä oon minä ja minä olen hullu. Saako itseään sanoa hulluksi vai loukkaako se jotakuta?
Noh, eihän sinne tarvitse toista kertaa mennä jossei tunnu mukavalta.
Alkaa taas mieli taistelemaan vastaan. Et sinä oikeasti ole. Kunhan esität. Itket huomion ja säälin perään. Yksinäisyyttäsi. Paskoja ajatuksia. Kuinka saada muut uskomaan kun ei meinaa itsekään uskoa. Pitääkö edes saada muita uskomaan. Niin, mksi pitäisikään?
Selvisin - enkä edes pahasti hajoillut. Tai hajoilin mutta se ei haitannut. Pieni ryhmä. Hyviä ihmisiä. Kipeitä aiheita. Vanhoja konkareita - huumori on hyväksi. Itku vaihtui nopeasti nauruksi.
Omituista. Pyyteetön ystävällisyys - ehkä ystävyys. Ei normaalien maailmassa. Tottunut että ensin ajatellaan mitä hyötyä tuosta minulle on. Kuinka ja mihin voin käyttää häntä. Ellei hyötyä niin seuraava sisään.
Lämmin olo. Jos kaikki tämän luokan/joukon/ryhmän/paarian kansalaiset ovat yhtä mukavia niin minä olen löytänyt seurani ja olen tyytyväinen hulluna hullujen joukossa. Eläkööt normaalit omissa tuskissaan. Ja kun haluavat lopettaa itselleen valehtelun niin tervetuloa joukkoon - tänne mahtuu ja kivaa on.
Taidan olla siis sittenkin sosiaalinen eläin. Mahdollisesti läheisriippuvainen
Tai sitten tämä on lopun alkua ja maaninen kausi nostaa päätään - en tiedä sittenkään haluanko sitä. Jos jäisi väliin.
Hitailla mennään. Heräsin varmaan kuuden aikoihin muttei jaksanut edes silmiään aukaista. Makasin valveilla puoli kasiin asti jolloin oli pakko nousta sammuttamaan herätyskello. Silmiä oli vaikea pitää auki ja tokkura melkoinen. Pahaa krapulaa vastaava. Tosin ilman muita darran oireita.
Tasainen olo edelleen. Vähän vaan hajoilin terapiassa kun erehtyi kysymään liian arkoja asioita. Vaihdellaan mieluummin vaan kepeästi päivän kuulumiset. Heti aamusta se onkin helpointa kun on vasta herännyt eikä edes kunnolla hereillä vielä.
Aamukahvin kanssa sain syötyä kaksi ruisleipää. Alkuviikon saldo siis: 2 kananmunaa, 4 ruispalan puolikasta, 1 viipale vaaleaa leipää + muutamat siivut juustoa. Kyllähän tuolla raavas mies tulee toimeen - kun käyttää vararavinnot vyötäröltä. Jääkaapissa olisi ainekset kaali-punajuuri-kasvispataan. Melkein tekisi mieli tehdä. Ehkä tänään.
Pitäydyn nyt täällä omassa monologissani - jos jaksan jatkaa. Pelottaa liikaa lukea muiden tarinoita. Anon ymmärrystä. Paljon “uusia” tunteita vyöryy niskaan. Täytyy yrittää kohdata yksi kipukohta kerrallaan niiden tullessa omaa tahtiaan.
(en uskalla edes lukea mitä tuonne vertaisketjuun tulinkaan kirjoittaneeksi - hämärä muistikuva on että se oli jotain todella viisasta, osaaottavaa ja humoristisen lennokasta - eli todellisuudessa täyttä siansaksaa, josta ei itsekään enää ota selvää). Pahoitteluni.
Olipa Draco todella kauniita kuvia ja tuo sorsaperhe aww. Hyvä kun menit päivystykseen ja hienoa että sait noin hyvää palvelua. Joskus tosiaan kun liian nopealla vauhdilla avautuu, niin voi olo mennä vaikeaksi jälkeenpäin. En tiedä, itse olen kokenut hyväksi avautumisen, mutta jälkeenpäin on tullut hyvinkin raskas olo kun asiat jäävät mieleen.
Mitä ihmettä? Eihän kenenkään tarvitse hävetä sitä, että ymmärtää toista. Mitään typerää et todellakaan ole kirjoittanut ja empatia on ainoastaan herkkyyttä. Eikä herkkyyttä pidä hävetä, se on todella lahja. Vaikkakin monin tavoin kaksiteräinen miekka. Eli sen kantaja saa kyllä myös kärsiä.
Mä itse kevennän tunnelmaa, sanomalla että olen vitun hullu, vaikka eihän se oikeasti pidä paikkaansa. Masennus ja mielenterveysongelmat ovat todella yleisiä. Niistä vaan eivät kaikki uskalla puhua. Se vaan onkin myös yksi ongelma, jos ei uskalla/ pysty myöntämään kärsivänsä jostain, niin ei voi myöskään parantua.
Kannattaa ainakin yrittää syödä jotain, vaikka väkisin koska myös se syömättömyys pahentaa omaa oloa. Tosin tähän en ole paras neuvoja, kun kärsin jonkun asteisesta syömishäiriöstä. Eli tulee syyllisyys syömisestä, enkä oikein osaa syödä normaalisti.
Toi ketipinor on todella aika myrkky. Siis sillä tavalla että väsyttää jumalattomasti. Tosin monille se sopii ja siihen tottuvat. Voimia taas jatkoon!
Kiitos taas. Jaksat valaa uskoa ja jaella auttavia sanoja.
Kohtuullisen mukavan tasainen olo edelleen - ei varmaan enää kumpikaan lääke vaikuta enää mutta antoivat voimia. Sekin riittää osaltaan että nyt tietää kaapista löytyvän jotain apua jos alkaa seinät kaatumaan päälle.
Nyt on lapset haettu viikonlopun viettoon ja niiden ruokinnan ohessa tulee varmasti syötyä itsekin - nyt jo tuntuu ihan nälkäkin. Positiivista. Sainkin kahden lapsen sijaan kolme - noh, enempi parempi. Kyllähän noilla on piristävä vaikutus.
Kiireellä juoksin kaupasta ruokatarvikkeet ja mennessä näin jonkun seisovan kyltin kanssa sateessa. Viestinä: “Tule juttelemaan” (vähän muutakin). Ei kovin paljoa selkeämpää vinkkiä voi toivoa. Hölmönä päätin käydä ensin ostokset tekemässä ja sitten rohkaista mieleni ja mennä puhumaan. Eipä tarvinut. Oli jo lähtenyt. Oikeastaan ihan hyvä. Sen verran herkillä taidetaan vielä mennä että parempi pitää hidasta tahtia ja totutella itseensä paremmin.
Kävin päivällä myös tutustumassa toiseen terapiaryhmään ja sielläkin oli turvallinen olo. Menen toistekin. Jos vaan aika antaa myöten. Napit riittävät nyt viikonlopuksi - jos tulee tarve ottaa. Ketipinorin kanssa ainakin harkiten - yli puolen päivän kesti hitaus ja se ei oikein toimi lasten kanssa. Maanantaina lääkärille katsomaan pidempi kuuri. Ja tiistaina taas terapiaan. Kiirettä pitää.
sen seitsemän tunnin yöunet takana. Vain opamoxin otin varmuuden vuoksi - ei oikeasti tainnut edes pelottaa että tarvitsisi - mutta ihan vaan siltä varalta.
Harmaus. Ei nyt anneta sen vaikuttaa synkistävästi. Huomista varten jos lähtisi etsimään pajunkissoja. Pääsisivät lapset jakelemaan risuja naapureille.
Jahas, alkaa porukka heräilemään - täytyy lähteä palvelemaan.
Jaksaa, jaksaa. Älä nyt väsy. Lapset touhuavat omiaan. Keskity. Kohta ruokaa pöytään. Sitten kirppikselle etsimään askartelutarvikkeita. Pajunoksia jostain puskasta. Pientä puuhaa.
Huomiseksi sovittu tuttavaperheen kanssa virpomiskeikka ja yhteinen illallinen. Vähän sosiaalista elämää. Ovat onneksi turvallisia ja läheisiä. Elämästä avioliiton aikaan. Hieman hirvittää. Jonkun verran ovat tietoisia mielialoista. Tiedä sitten kuinka oikeasti suhtautuvat.
Mieli vaan tahtoo ajautua omiin syövereihinsä. Hetkittäinen pirteys kostautuu aina. Pysytellä liikkeessä. Keskity muihin - unohda itsesi. Kohta on maanantai - kemiallinen apu lähellä. Saa taas levon. Voi keskittyä itseensä eikä ole pakko jaksaa.
Ikävä mielikuvitusta. Mielessä muistuma muutaman vuoden takaa. Näin lasten kanssa puun oksiin tarttuneen repaleisen kankaan. Kerroin kuinka oravat ovat sen ripustaneet siihen itselleen riippumatoksi ja iltaisin makoilevat siinä pähkinöitä pureskellen. Hetkinen silmät kirkkaina lapsilla. Valaistuminen - äääh, isi, nyt sä juksaat
Piti minunkin tulla ihan varta vasten vain kehumaan, että kirjoitat todella hyvin. Oikein ilo lukea noin hienosti kirjoitettua tekstiä . Aiheet eivät tokikaan ole välttämättä kovin iloisia, mutta kuulunee palstan henkeen. Ja on sulla toki myös paljon noita positiivisia asioita elämässäsi. Jatka samaan malliin, mutta älä suotta paineita ota .
Olen heikko. Päädyin pilleriin. Mä tuun niin jäämään koukkuun näihin. Mutta tämä on vaan jotain niin nautinnollista. Tasainen olo. Jaksaa hassutella lasten kanssa. Puuhailla. En voi sanoa että iloinen. Vaan tasainen. Aivot käyvät kevyellä pintakaasulla. Ykkönen silmässä. Hiljalleen valutellen eteenpäin.
Ehkä pystyisi käsittelemään toista puolta itsestään. Itsesäälin syövereissä vaikertavan ihmisraunion rinnalla on kulkenut aina toinen minä. Voittamaton minä. Mies joka korskeasti askeltaen katselee halveksuen toisia pitkin nenänvartaan. Leuka pystyssä. Ylpeänä. Vahvana. Heikot väistykööt tieltä tai tulkoot jyrätyiksi.
Silloin flirttaillaan naamakirjassa, hanskataan monta profiilia eri deittipalstoilla. Jaellaan käyntikortteja baarissa. Soita mulle kun oot vapaa. Vink-vink-you-know… Syödään hyvin. Kalliisti. Ei olla köyhiä eikä kipeitä. Käydään bisnespartnereiden kanssa strippiklubeilla. Poistutaan tyttö kainalossa taksilla.
Se ei ole hyvä minä. Silloin loukkaan lähimpiäni. Saan heidät tuntemaan itsensä mitättömiksi olioiksi. Kylmä ja täysin välinpitämätön kenenkään ongelmiin. Oma vikasi heikko paska. Silloin on aika kostaa maailmalle kaikki toiselle minälle tehdyt vääryydet. Saatetaan olla kohteliasta, ymmärtäväistä - etsitään heikkoa kohtaa.
Noin, lapset laiteltu nukkumaan. Taas yksi päivä kohta takana. Huomenna puuhaa taas riittää. Näprättävä lasten kanssa virpomisvitsat, pestävä akvaarion suodatin, ruoanlaittoa ja tiskaamista. Normaalia arkea. Iltapäivällä sitten kyläilemään. Vaihtelua. Ei stressiä. Mukava päästä rupattelemaan. Siellä on vastassa aina iloiset lapset.
Lapset, koirat ja kissat ovat omituisia. Tunsit itsesi kuinka huonoksi tahansa niin ne vaan tuntuvat viihtyvän seurassa. Tykkäävän jopa. Ja eihän sitä voi pitkään vakavana olla kun pieni pää työntää itsensä melkein nenään kiinni ja alkaa kyselemään kaikkea mahdollista tai siis yleensä mahdotonta. Parrasta kiva repiä ja kaljusänkeä pitää päästä kokeilemaan. Pieniä itsensä unohtamisen hetkiä. Kissat villeinä puskemassa päätään kainaloon kynsillään kyljessä roikkuen. Koirien omistajat ihmettelevät ettei tämä meidän rekku yleensä vieraista perusta. Ja siinä se rekku vaan kerjää lisää rapsutusta häntä heiluen.
Piti päästä vähän kepeämpiin tunnelmiin. Toisen minän olemassaolo pelottaa pahasti. Ei halua. Pakko sekin aikanaan kohdata - toivottavasti työkalut ovat hyvässä terässä kun sen taistelun aika tulee. Onneksi pahimmista kausista on jo vuosia aikaa - hieman hämärtyvät jo mielestä. Kokonaan tuskin koskaan. Itseään ei karkuun pääse. Yrittää voi monin eri tavoin mutta koskaan se ei tule onnistumaan.
Läheisyys. Yksinäisyys. Läheisyyden kaipuu. Ikävintä elää sen tiedon varassa että itse omilla teoillasi olet aiheuttanut yksinäisyytesi. Tai luulon. Onhan niihin juttuihin aina kaksi tarvittu. Mutta nyt kun on alkanut hieman paremmin käsittämään itseään niin ei sitä oikein voi ketään muuta syyttää. Tottakai olen syyttänyt. Ainahan se vika on helpompi löytää itsensä ulkopuolelta.
Onneksi kemikaalit pitävät tunteet hallinnassa. Hirvittävä yksinäisyyden tuska on kaihoisa kaipaus vain. Mukava olisi saada kumppani kainaloon. Silitellä huolet pois. Kuunnella kun toisen hengitys tasaantuu. Pieni tuhina korvan juuressa. Suudelma otsalle. Tyytyväinen uninen ynähdys.
Miksei sitä osaa arvostaa silloin kun on? Miksi ihmeessä kaikki on niin monimutkaista. Olla yhdessä. Jakaa ilot ja murheet. Aina pieniä pettymyksiä. Et osaa sanoa. Keräät ne. Kasvatat. Kunnes ei enää mahdu sisääsi. Sitten kaikki purkautuu kerralla johonkin onnettoman pieneen juttuun. Pahinta kun kumpikaan ei ymmärrä toistaan.
Tähän täytyy nyt lopettaa. Suihku ja sänkyyn. Ei lisää kemikaaleja. Kirja riittää tänään. Nukkukaa levollisesti.
Harmaata huomenta. Ei paista aurinko tänäänkään. Antaa odotuttaa itseään.
Nukahdin muutaman sivun jälkeen. Oli levollinen olo - tuntui että oli saanut taas pienen palasen itsestään korjattua. Kenties kemikaalien luoma harhakuva. Surullisiin aatoksiin kuitenkin heräsin. Tytär kertoi eilen joutuneensa käymään yksin hammaslääkärissä. Ei olisi halunnut. Harmitti kun en voinut olla paikalla.
Olisinpa voinut tarjota lapsilleni turvallisen lapsuuden. Mutta ei - piti hylätä. Pitkään yritin. Liian pitkään. Katkeroitin itseni.
Tänään täytyy vältellä nappeja - ainakin iltaan asti. Katsoa ja kokeilla mitkä ne todelliset tunteet on nyt. Liian aikaista. TIedän. Pitää itsensä liikkeessä. Tavata turvallisia ihmisiä.
Pelottaa ja vapisuttaa. Joko vieroitusoireita? Täytyy pysyä vahvana. Ei saa hukata itseään kemialliseen usvaan. Muistaa syödä. Banaani oli hyvä. Vähän jotain lisää.
Huominen lääkäri arveluttaa. Tulenko ymmärretyksi. Jos menen hitailla paikalle niin pystyn esittämään että kaikki on hyvin. Ei ole. Jos menen ilman lääkitystä niin osaanko ilmaista itseni oikein. Saanko sanottua ne oikeat sanat, joilla voidaan oikea diagnoosi tehdä. Sotkeudun kuitenkin sanoissa ja ajatuksissa.
Nyt askartelemaan ja valmistautumaan lähtöön. Ärrällä taisi olla ilmaiset jäätelöt tänään - vähän yllätysherkkuja lapsille.
Väsynyt mutta tyytyväinen. Ystävyyden voima on ihmeellinen.
Se kun huomaat olevasi tervetullut kaikkine vikoinesi ja murheinesikin. Saa olla ihan oma omituinen itsensä. Ei tarvitse esittää mitään. Ei haittaa vaikka välissä on kuukausia ettei kontaktia ole - juttu luistaa heti aivan kuin olisi viimeiksi eilen puhuttu. Tai jos mitään sanottavaa ei ole niin hiljaisuuskaan ei vaivaa. Kohta taas muistuu mieleen jotain mikä on jäänyt kertomatta.
Mukava laittaa yhdessä ruokaa. Istua isolla perheellä pöytään ja syödä hyvin. Rupatella niitä näitä. Katsoa että lapset edes maistavat kaikkea - eivät kuulemma bataateista välitä - pienin pyysi ainakin kolmasti lisää minun tekemiäni
Tällä lääkkeellä minä pärjään huomiseen. Muuta en tarvitse.
Ai, niin, sorruin vanhoille rikollisille poluille matkalla takaisin. Ostin röökiä alaikäiselle. Oli niin kohtelias, melkein täysi-ikäinen, nuoriherra etten voinut kieltäytyä. Kysy ystävällisesti niin sinua autetaan.
Kohtalaisen levoton yö. Unettomuus tuntuu taas nostavan päätään. Ei nyt säikähdetä yhtä yötä - katsotaan josko taas kroonistuu.
Ajatukset kiertelevät päässä omia kehiään. Jostain syystä ei ahdista niin paljoa. Luultavasti lääkärikammo. Mieli yrittää uskotella itselleen ettei ole mitään tarvetta mennä.
Parempi kuitenkin on olla huijaamatta itseään. Hetkelliset hyvät olot ovat aina kostautuneet kaksinverroin.
Onkos sulla siis lääkäriaikaa tosta myös mahdollisesta masennuksesta puhumista varten? Kerro sitten miten meni. Mä olen niin väsynyt ja unirytmi niin sekaisin, ettei jaksais tehdä yhtään mitään. Saa nähdä tuleeko taas siirrettyä menoja, ei pitäisi mutta…
Jeps, lekurilla käyty ja mirtatsapiininia määrättiin. Minimiannostuksella. Kokeillaan kuukausi ja vaihdetaan sitten jossei tunnu tehoavan tai kasvatetaan annostusta. Kunnes olet koukussa ja riittävän turta. Mukavalta näyttää sitten tuleva lista vieroitusoireista.
Täytyy harkita haenko napit vai jätänkö apteekkiin. Taidan jättää hakematta. Ainakin toistaiseksi. Nyt vaan jostain heräsi niin vahva halu pärjätä täysin omin voimin. Ilman kemikaaleja. Antaa itselleen oikeuden olla heikko silloin kun siltä tuntuu ja osata ottaa vastaan myös iloiset asiat silloin kun niitä tulee. Ei niin että mikään ei tunnu miltään.
Lucrezia - ota vaan ihan omaan tahtiisi. Ei se sinusta huonoa ihmistä tee. Koittaa vielä se aurinkoinen päivä jolloin jaksamistakin löytyy.
Nyt taidan laittaa rockia soimaan ja tanssia imurin kanssa.
^ Mirtatsapiini toimii monilla(myös allekirjoittaneella) hyvänä unilääkkeenä nimenomaan pienellä annoksella ihan satunnaisestikin otettuna. Suuremmilla annoksilla se alkaa sitten ennemmin piristää ja toimia mielipidelääkkeenä. Ehkä paras lääke nukkumiseen, mitä olen koskaan kokeillut, mutta muuten sivuvaikutukset olivatkin ihan perseestä, mm. tolkuton lihominen ja kauhea ärtymys aamuisin. Niillä isommilla mielipidelääkeannoksilla sain tuosta lähinnä ne samat haitat, mitä muistakin mielipidelääkkeistä. Tuota voi kuitenkin käyttää unitroppina tarvittaessa, mikäli se sulle siihen tarkoitukseen sopii ilman, että tarvitsee syödä pidempää kuuria.
Kiitos Winston. Katsotaan nyt mihin suuntaan tämä tästä lähtee. Onpahan nyt resepti taskussa jos tulee kutina että tarvii apuja nukahtamiseen. Ei minua haittaa lukeakaan. Monta lukematonta hyvää kirjaa on vielä hyllyssä.
Vielä jokunen hetki on mahdollista vietellä vapaaherran elämää ennenkuin täytyy taas tarttua töihin. Saa siis nukkua päiväunet jos siltä tuntuu. Ei tämä tietenkään mitenkään ylellistä elämää ole - kaali ja punajuuret ovat halpoja ja niilläkin tuntuu ihminen elävän. Muutamalla eurolla tekee ihan syötävän kasvispadan ja siitä riittää pariksi-kolmeksi päiväksi.
Juuri saanut kaljapöhön pois niin ei hirveästi kiinnosta turvottaa itseään lääkkeillä. Ketään tuomitsematta. Toivon todella että koin jo pahimmat hetkeni ja jos selvisin niistä näin helpolla niin olen enemmän kuin tyytyväinen. Edelleenkään en voi kuin ihmetellä heitä joilla vastaavat olotilat jatkuvat vuodesta toiseen. Voimia taisteluun - täydestä sydämestäni.
. Aiheet eivät tokikaan ole välttämättä kovin iloisia, mutta kuulunee palstan henkeen. Ja on sulla toki myös paljon noita positiivisia asioita elämässäsi. Jatka samaan malliin, mutta älä suotta paineita ota