Pitäisikö uskoa korviaan? Vai sieluaan?

Kotikanava
1

Mieheni oli yksityisyrittäjä yli 10 vuoden ajan. Noin vuosi sitten lopetti yrityksensä ja jäi kotiin.
Noin 20 vuoden ajan on alkoholi maistunut - eikä loppua näy.

Kirjoitin viestiketjun Jäädäkö vai lähteä, ja kenen vuoksi (jos taustat kiinnostavat enemmän).

Mutta mutta. Olen viime keväästä asti katsellut lopen uupunutta, entistä yrittäjää, joka säännöllisesti lievittää tuskaansa pullosta. Laimentaa alkoholilla tuskaansa… :unamused:

Kuukausi sitten hänelle soitettiin kotiin, että kiinnostaisiko ns. lähetin työ. Mies lupautui ja minä kannustin parhaani mukaan. Sanoin, että mahtavaa, että tartut tilaisuuteen, vaikka palkka on huono ja työ ei ole vaativaa. (Oli kuitenkin omassa firmassaan useamman alaisen pomo jne.) Tsemppasin ja muistutin, kuinka tärkeä työyhteisö on ja sosiaaliset kontaktit.

Työpäivä alkoi seitsemältä ja autoilua pienellä pakulla koko päivä. Totta helvetissä hälytyskelloni soivat päässä niin maan perkeleesti :smiling_imp: Mietin, soitanko työnantajalle, että älä palkkaa miestäni. Työstä ei tule mitään. Vai soitanko poliisille, että seuratkaa. Vai sanonko miehelle, että älä uneksi, et sinä pysty edes lähettipojan työhön…

Ei, en tehnyt niin. Kuuntelin iltaisin kertomuksia ihmisistä, joita mieheni oli päivän aikana tavannut. Ja pakusta, joka oli ihan paska eikä lämppäri toiminut.

Kuuntelin myös pitkiä selityksiä siitä, miten pomo oli hoitanut huonosti monet asiat: logistiikan, rahat, palautteen annon, uuden ihmisen opastuksen. Kannustin miestäni antamaan em. asioista palautetta pomolleen ja muistutuin siitä, että sellaista yksityisyrittäjä kaipaakin, sparraajaa.

Näin ”liukumisen” merkit, mutta pidin kynsin hampain kiinni haavekuvastani: mieheni menee töihin ja näyttää lapsille mallia ja nostaa itse itsensä suosta ylös. Niskastaan…? :unamused:

Juu ei.

Viime viikon alussa mieheni soitti pomolleen illalla humalassa ja kertoi, että lopettaa työt. Minulta hän tivasi, olenko pettynyt siihen. Sanoin erittäin selvästi, että en ole siihen pettynyt, vaan siihen, että hän koko vajaan kuukauden työssäoloaikansa ajan joi viikolla, ja lähti mielestäni joinain aamuina ei ajokuntoisena töihin. Sanoin pahoittavani mieleni hänen juomisestaan ihan hirveästi ja toivoin, että hän hoidattaisi alkoholismiaan, kun ei sitä itse saa korjattua, enkä minä.

Mies oli pahoillaan itkuisesta purkauksestani ja sanoi pyrkivänsä siihen, ettei minulle tule paha mieli. Seuraavana päivänä mies tulikin selvänä töistä kotiin ja vielä seuraavanakin. Eilen sitten (viimeinen työpäivä), mies toi illan tullen minulle lonkun television ääreen ja oluen itselleen.

Katsoin juomia uskomatta silmiäni. Kysyin, eikö hän ymmärtänyt, mitä olin sanonut.
-Kyllä kyllä, mutta enhän mä paljoa juo. Ihan muutaman. En juo itseäni humalaan.

Siis WTF?!?!?! :open_mouth:

Olen niiiiin yksioikoinen kaikkien näiden kosteiden vuosien jälkeen, että minun mielestäni ihminen on joko selvä (jos hän ei ole juonut alkoholia) tai juonut alkoholia (jos hän on sitä juonut). Ja jälkimmäisestä tilasta sanoin miehelleni vain muutama päivä sitten, ETTÄ PAHOITAN SIITÄ IHAN JÄRJETTÖMÄSTI MIELENI.

Siis mitä tässä tapahtuu? Kenen kuullun ymmärtämisessä on vikaa?

Kaiken hatuksi mieheni aloitti illalla pienessä sihneessä selittämään, että on suunnitellut uutta uraa.
-Ajattelin, että voisin ruveta ajaan taksia. Tunnen niin hyvin tämän kaupungin.

Siinä vaiheessa nousin ylös ja lähdin mankeloimaan pyykkejä. Toivoin vielä mankelinkin äärellä, että olisin kuullut väärin. Että olisin ymmärtänyt väärin. Että kohta joku sanoisi, että ”poikki poikki, tämä kohtaus ei ole uskottava”. Että joku olisi tullut siihen tilanteeseen ja sanonut, että koska toinen puhuu kiinaa ja toinen norjaa, tähän tarvitaan simultaanitulkki.

Kukaan ei tullut. Niinpä minä mankeloin pyykkivuorta ja mieheni katseli telkkaa pienessä sihneessä tyytyväisenä itseensä. ”Eihän tässä mitään hätää ole, minäpoika se kohta alankin ajamaan taksia! Minäpoika olen ajokuntoinen koska vain enkä saa mitään kimmokkeita humalaisista kuljetettavista. Jes vaimo, minäpoika pelastin taas tilanteen.”

Joskus voisi oksentaa pelkästä pahasta mielestä? :cry:

2

Oletko ystävä kallis lukenut tämän:
juoponkuolema.wordpress.com/2011 … 0-luvulta/

Päihdeongelmainen elää omassa todellisuudessaan, ei meidän muiden.

3

Cricket,vinkkaamasi linkki oli tosi hyvä. Kiitos. Oliko sun kirjoittama, vai oletko vain törmännyt siihen jossain yhteydessä?

Problematiikka tuollaisia lukiessa on se, että kun on ulkopuolinen (tässä tapauksessa lukija), ymmärtää ihan helposti sen, mikä on oikein ja väärin. Mikä on valetta ja totta.

Omassa alkoholistin puolison roolissa ei sitä näe niin selvästi. Eli ei näe yhtään. On niin siinä keskellä ja sisässä ja inessä, ettei tajua.

Esim kaiken sen pikku hörppimisen ja kiukuttelun ja irtisanoutumisen jne jälkeen (mistä kirjoitin aiemmin) mieheni kävi eilen mökillä lapsemme kanssa reippaalla ja iloisella ulkoilureissulla. Myös koira oli onnellisena juoksemassa hangella. Puuhakas ja SELVÄ kolmikko kävi mökkireissun jälkeen läheiseltä kalastajalta ostamassa kalan, jonka mieheni sitten laittoi meille iltapalaksi. Sen lisäksi hän lämmitti saunan ja oli koko la illan täysin selvin päin. Tänään heräsi aamulla hyväntuulisena ja lähti koiran kanssa metsään pitkälle lenkille.

Alkoholistin puolisona elän kuin huonosti leikatussa elokuvassa. Hetket eivät stemmaa toistensa kanssa. Elokuvan katsoja on koko ajan hieman pihalla. Hän ei näe kohtauksien asiayhteyttä eikä ymmärrä, miksi ohjaaja näyttää välillä toista ja välillä toista tunnelmaa ilman, että kukaan kertoja tai mikään tapahtuma antaisivat ymmärtää ja selittäisivät, että näin tässä vyörytään ns kronologisesti.

Mutta linkkisi Cricket auttoi hoksaaman selvemmin tuon asian, kiitos siitä :smiley: .

Ehkä nyt pitäisi nauttia tästä? Ja varautua taas sukellukseen pulloon, koska se on eittämättä edessä? Ehkä se tekee alkoholistin läheisen elämän niin helvetiksi, kun koko ajan tietää, mikä on name of the game. Liian hyvin. Liian tuskallisesti.

4

Ei ollut oma kirjoitukseni. Omat vanhempani ‘säästivät’ minut tuolta kuolemalla suht nuorena. Ikävä kyllä tuo voisi olla lasteni kirjoitus. Ex-mieheni jatkaa nykylääketieteen keinoin hyvää vauhtia.

5

Kirjoitin pitkät pätkät oivalluksestani ja nyt näköjään hukkasin tekstin. Grrrrrr.

Haluan kuitenkin muutamalla sanalla sen laittaa talteen, joten jäin siis miettimään sitä, MIKSI alkoholistin lähimmäinen eli minä, jään hyvän session jälkeen odottamaan eittämättä tulevaa huonoa aikaa?

Miksi minä en ymmärrä, että kalalounas, saunanlämmitys ja mukava aamuherätys eivät tarkoita, että mieheni olisi parantunut alkoholismistaan? Miten MINÄ voin olla noin h-tin tyhmä? Mies ei myönnä alkoholismiaan, ei halua hoitoon (koska ei sitä mielestään tarvitse) ja minä luulen yhden kalalounaan jälkeen, että jes. Ja tästä eikun ylöspäin.

Voi v-tu sanon minä :smiling_imp: Mikä ihme mua riivaa? Olen vielä tyhmempi kuin alkkis puolisoni, jipii. Enkö nyt jumalauta voisi uskoa, että niin kauan kuin pitkällistä sairautta ei ole hoidettu, niin siitä ei ole toiveitakaan parantua?
Kuinka minä muistaisin tämän? :open_mouth:

6

Tämä on niin hyvin sanottu!!! Tämän ilmiön takia mä totuin suhteeni aikana kirjoittamaan jatkuvasti asioita ylös, täytin niillä monta päiväkirjaa… jotta olisin pysynyt kärryillä siitä varsinaisesta juonesta joka kulki jossain kaiken sen nousun ja laskun takana. Tyyliin on ollut riitaa: ollaan ihania, ollaan oltu ihania: paskat välitetään jne jne. jne.

Mä, suhteesta toipuvana, jotenkin helpotuin tuosta mitä kirjoitit että ihminen ei muutu ja systeemi ei muutu vaikka välissä olisi joitakin hyviä päiviä. Kun mulla on tämä facebook-ongelma. No ei kukaan kirjoita sinne, että riideltiin avovaimon kanssa, uhkasin tappaa hänet, join kolme päivää putkeen, join kaikki talousrahat jne. Vaan sinne tulee juuri nämä “saunanlämmityspäivät” kun kaikki on niin hienosti. Sehän voi olla vain murto-osa totuudesta ja onkin kun kerran ongelma on säilynyt ja syventynytkin.
Kysyt, miksi sinä et huomaa, usko — miksi minäkään en uskonut — hulluinta kaikessa. miksi minä en usko vieläkään että alkoholistin kanssa elämä ei ole onnellista, siis seuraajallekaan.

7

Mua vielä naurattaa tuokin, mitä kerrot niin surkuhupaisasti miehesi urasuunnitelmista. Eksäni nimittäin muutama vuosi sitten sanoi jäävänsä eläkkeelle - ei hänestä ole enää työntekijäksi, kuulema. Nyt on juonut muutaman vuoden lisää, oli hetken aikaa ravintolatyössä ja kun se olikin ihan kliffaa niin ajatteli, että voisi nyt hakeutua varsinaiselle omalle alalleen, kun on kuitenkin niin innovatiivinen ja hyvä kaikessa mihin ryhtyy. Kun teki siis työnsä pilvessä.

Mutta ei mua pelkästään naurata - mua hävettää ja itkettää ja ennen kaikkea säälittää. En mä niin hirveä ole, ettenkö toivoisi, että hän työasioissaan onnistuisi!

8

Sama juttu, kyllä mulla piisaa elämäni (entiselle) rakkaudelle empatiaa ja sympatiaa niin paljon, että hänelle tod toivon pelkkää hyvää. Oikeasti. Toivon, että pääsisi jaloilleen.

Toivon myös, että raitistuisi, paranisi alkoholismistaan ja sen mukana tuomistaan sivuvaikutuksista (masennus, unettomuus, harhaisuus, ystävien menetys) ja saisi elämänsyrjästä kiinni.
Ja jättäisi minut.

Luoja miten toivonkaan sitä.

Mutta tässä vaiheessa elämänkoulua (jumalauta en edes halunnut tällaiseen höykytykseen!! :imp: ) tajuan, että minun toiveskeluilla ei pitkälle pötkitä.

On vain tekoja. MINUN tekoja. Joko minä teen ja kannan seuraukset (hyvät ja huonot) tai sitten olen tekemättä ja tyydyn päätökseen. Toivominen on turhaa ja hukkaanheitettyä aikaa. Jos tätä meidänkin parisuhdetta olisi toivomalla eheytetty, niin kyllä nyt oltais Annan kannessa otsikolla IHANNEPARI ON LÖYTYNYT!! :mrgreen:

Parveke: aivan samaa olen miettinyt fb-maailmassa. On vain hyviä tai vielä parempia päiviä ja erinomaisia tai täydellisiä parisuhteita… On se vaan ihmemaailma :stuck_out_tongue:

9

Hei, älä toivo että hän jättää sut. Ainakaan mun tapauksessa katkeruudella ei ole sen jälkeen mitään rajaa. Lähde itse - sattuu varmasti vähemmän.

10

Täällä yksi alkoholistin uusia urasuunnitelmia ja juomisen vähättelyä 4 vuotta kuunnellut. Ja toki niitä ihaniakin päiviä oli, paljonkin. Silti jo pitkään arvoin lähtemistä ja jäämistä. Vaikka päätös pelottikin, lähdin. Luulin, että jättäjänä olisi helpompaa. Ei ole ollut. Ollaan exän kanssa kummatkin rikki omalla tavallamme: hän on päässyt dokaamisessa uusiin ulottovuuksiin ja ennätyksiin, mä olen ihan puhki surusta, huolehtimisesta ja syyllisyydestä. Ja silti orastavasti onnellinen, että tein päätöksen, toteutin sen ja elän nyt läpi tätä kamalaa vaihetta, josta varmaan kuitenkin versoaa jotain uutta.
Arvuuttelin pitkään samaa: uskonko sitä, mitä minulle sanotaan vai sitä, miltä tuntuu sielussa. Yksi viisas ihminen sanoi minulle, että “Kyllä ihminen tietää, mitä sen pitää tehdä”. Niin tietääkin.
Vaikeinta on ollut kantaa syyllisyyttä siitä, että on osallisena siihen, että toinen on nyt ihan deekiksellä. Piti erota “nätisti”, mutta rumaahan tästä tuli. Nyt on vain vihaa ja katkeruutta, vaikka luulin, että voitaisiin olla ystäviä. Ei voida olla, koska en enää tue toisen alkoholismia vaan olen jättänyt hänet selviämään yksin. Mutta oli pakko, että selviäisin itse. En edes tajunnut, mihin kaikkeen asioihin alkoholistin kanssa seurustelu vaikuttaa, mutta nyt kun olen yksin niin tajuan, mikä ero olossa on.
Voimia kaikille arvuuttelijoille. Kyllä se vastaus aikanaan soi korvissa, kunhan sieluaan kuuntelee tarkasti. Niitä kuiskauksiakin.

11

Hyvin sanottu. Kiitos.
Mäkin olen ajatellut, että erotaan ystävinä tyyliin: pitkä matka, mutta lopulta eri intressit. :unamused:
Ehkä se sit ei onnistu? Toki ihmiset/parisuhteet erilaisia.

Se on varmaan totta, ettei sitä näin inessä olevana ehkä tajuakaan, mihin kaikkeen holistin puolisona taipuu? Miten vääristely vääristää ihan kaikkea?

Tuo oli kauniisti toivotettu: voimia arvuuttelijoille. :slight_smile: Kiitos.
Mä olen niiiin kauan odottanut vastausta ja koettanut muistaa ohjeet, että sen saa, mistä luopuu jne.

Eilen meillä oli taas niin idylliä, että oltais Avotakkaan voitu mennä niinemme. Vau. :laughing:
Tänään mies ollut jo toista päivää vain kotona (koska lopetti perjantaina työt). Yhtään ei voi tietää, onko selvä kun menen kotiin. Mutta vaikka olisi juonut, se ei johdu hänestä. Vaan… joko minusta (olen hermostuttanut häntä) tai lapsista (aina mankumassa jotain), äidistään (taas piti selvitellä jotain asiaa hänelle), koirasta (ainaista lenkittämistä) tai vaikka Sonerasta (joka lähettää niitä helvetin laskujaan!!).

Joten 50/50, onko MUUT PAKOTTANEET PASKALLA KÄYTTÄYTYMISELLÄÄN MIEHENI JUOMAAN. Ei voi tietää… :mrgreen:

12

Sama juttu. Meillä oli takana lähes 6 vuotta, ja 2 lasta. Pidin pääni, ja päätin että nyt riittää… Aikani kuunneltua juuri Hintriikan luettelemia asioita: mm. “mä alotan bisneksen ja sitten rikastutaan”, tai “ei mulla ole alkoholiongelmaa, mä vaan sillon tällön otan niinkuin muutkin miehet, onko siinä nyt jotain nalkutettavaa?!” Sitten tuli niitä pettämisjuttuja ja sitten riitti. Vaikeaa oli arvuutella teinkö oikein kuin irrotin ja jätin exän “oman onnen nojaan”. Luulin että kaikki menisi hyvin, ottaisi itseään niskasta kiinni jne… Ja voitaisiin olla onnellisia omilla tahoillamme ja nauttia lasten kasvamisesta. Noo, juu oli naiivia. :slight_smile:

Nyt ex-mies tapaa lapsia harvakseltaan. Liian usein sovitut tapaamiset menee mönkään, kun on juomassa tai krapulassa. Ja minä saan valehdella lapsille, että “juu-u isi tahtoisi nähdä, mutta nyt sillä on koulussa niiiiin kiire ettei ehdi, katsotaan joku toinen päivä.” Lapset ovat niin pieniä, ettei totuuden kertominen kannata. Surkea tilanne, mutta surkea se olisi jos entiseenkin oltaisiin jääty. :wink: That’s it. Nyt MINÄ en ole niin hukassa kuin ennen, mä olen OMAN elämäni herra ja saan annettua lapsille paljon enemmän… Näkevät isää kun on mahdollista, ja minä sain elämäni takaisin.

Ja minä olen löytänyt aivan mahtavan miehen, joka tukee mua kaikessa. Ei tarvitse pelätä, vahdata ja epäillä. Toinen pitää huolen omista asioista, omasta terveydestään/raha-asioista/työasioista ja tarpeen tullen minustakin! Uskomatonta. :slight_smile: Mietin vieläkin, teinkö väärin lapsille kun “riistin” isän… Isän, joka silloin tällöin oli kuin kuka tahansa isä, leikki ja puuhaili, mutta liian usein lähti reissuilleen, oli kireä ja välillä teki laittomuuksia kännipäissään. Ai teinkö väärin: en! Kannattaa kuunnella tarkkaan itseään. Sieltä se totuus pulpahtaa pintaan, kun aika on kypsä.

Kun Liisa kysyi Ihmemaassa “Kumman tien valitsisin?”, kuului vastakysymys “Minne haluat mennä?”. Siihen Liisa vastasi: “En ole oikein varma”. “Valitse silloin aivan mikä tie tahansa, sillä ei oikeastaan ole väliä minkä valitset”, kuului vastaus.

Ja mä huomasin omassa “ihmemaassani” jossain vaiheessa, että mulla oli 2 tietä: toiselle olin lähtenyt liian usein ja silti löysin aina itseni uudelleen samasta risteyksestä. Lopulta päätin: jumankauta, kokeillaan sitten tuota toista tietä. Pelotti, enhän koskaan ollut sitä tietä kulkenut, enkä tiennyt mihin se johtaa. Mutta sanon sen: KYLLÄ KANNATTI USKALTAA! Nyt mä en enää ikinä joudu pettymään, ja kasaamaan itseäni olemalla tuhannen kerran samassa risteyksessä. Pistäähän se saman kierroksen kulkeminen jossain vaiheessa sapettaa… :wink:

13

Hienosti sanottu Kat! Kiitos :smiley: . Ihmemaan Liisana olo käy kieltämättä voimille… :laughing:

Mietin, kun totesit, että itseänsä kuuntelemalla totuus omasta tahdosta tulee esiin. Siihen en ole vielä törmännyt. Enkö osaa kuunnella? Miksi? Mikä estää? Vai enkö vielä tiedä, mitä teen?

Vieläkö en ole itse itselleni hennosti kuiskannut omaa tahtoani, toivettani?

Tämä paikallaan junnaaminen ja arvuuttelu (vuodesta toiseen) vievät ihan hirveästi voimia!! Miettiminen, mikä olisi oikein.
Mutta ajatus, minkä jokunen päivä sitten sain, kantaa edelleen. Eli se, että jos mies on alkoholisti, hän ei siitä parane, vaikka kuinka olisi päivän tai kaksi selvänä. Tai vaikka viikon. Eikä parane, vaikka kuinka imuroisi, juttelisi mukavia ja ostaisi kukkia (niin kuin tänään tapahtui!!).

En usko, että kukkakaupassa sanoi: otan tämän puskan ja jätän vastalahjana tämän riippuvaisuuteni tänne teille. Sen voi myydä halvalla seuraavalle… :mrgreen:

Mies on edelleen yhtä viinaan menevä. Lahjoo vain minua ja koettaa hyvitellä sitä, että olen ollut hänen juomisensa takia pahalla mielellä. Ja taas pyörä pyörii ja ruletti jatkuu…

14

Kauhea, miten olen poikki! Täysin raato.
Olen käynyt al anonissa toista vuotta, mutta lopetin sen loppusyksystä, koska en saanut ryhmästä irti niin paljon, kuin olisin halunnut ja tarvinnut. Eilen kuitenkin treffasin ns. kummiani, mutta ehkä latasin liikaa odotusta yhden ihmisen harteille? :confused:

Joskushan tapaamiset ja juttutuokiot ihmisten kanssa voimaannuttavat ihan valtavasti, mutta illalla tuntui, kuin olisin ollut käytetty kondomi. Ja SE ei ole kiva tunne :unamused:

Sama tunne jatkui aamullakin ja nyt työnteko on (Leena Hefnerin mukaan) hirrrrveän hirrrveän rashkassta.

15

Olen pienessä päässäni tehnyt suuria havaintoja. Ja siitä hyvin ylpeä.

Luin taas näitä ketjuja ja ne ovat kyllä aivan loistavia!! Antavat sellaista vertaistukea, ettei hyvä tosikaan. Mä kävin viime kesän ihan jouluun asti A-klinikalla päihdetyöntekijän juttusilla. Se oli upeaa aikaa. Kerran viikossa viisas nainen istui nojatuolissaan ja kuunteli MINUA. Jouluna hän sitten jäi pois (oli sijainen), mutta kannan vieläkin sieltä saamiani ajatuksia mukanani.

Viime viikolla pyysin miestäni avominnen luennolle. Hän tuli ns. pitkin hampain. Muistutti vielä matkalla, että hän todellakin tuli vain minun mielikseni. 3 tunnin luento oli mahtava!! Siis minun mielestäni. Alkoholistiosio oli todella mielenkiintoinen ja luennoitsija hyvä. Siinä vaiheessa kun alettiin puhua läheisestä (ja koko perheestä), mieheni vaivautui. Kun luennoitsija sanoi, että läheinen saattaa vaikka sairastua masennukseen (minä), kyyneleet valuivat poskillani solkenaan. En nähnyt mitään, en niistänyt, en pyyhkinyt kyyneleitä. Ne valuivat kastellen puseroni.

Luennoitsijan ehdotuksesta en ole tentannut miestäni ko. sessiosta. Mutta sen jälk hän on ollut selvä. Saas nähdä mitä tässä käy.

Mutta eihän se poljettu ja lokaan tallattu rakkaus mistään nouse. Huomasin aamulla, etten halunnut vaihtaa makuuhuoneen kelloa kesäaikaan (tuntia edemmäks), koska silloin mieheni nousisi, kun toteaisi kellon olevan jo paljon… Haloo minua :confused:

16

Kiitos Hintriikka kun nostit tätä.

Luin ajatuksella, pariin kertaan (ensin mobiilisti ja vielä nyt koneella, kun sain tovin omaa aikaa).

Nyök, nyök. Kiitos. Ei sen enempää.

17

Kultakala,
joskus joku teksti osuu ja uppoo. :slight_smile: Just silloin tietää, ettei ole yksin. Ja/tai tulossa hulluksi ajatuksineen…

Mä niin diggaan Kaija Koota, muun muassa tätä biisiä:
"Sä oot kerran jo hiljaa elänyt
niinkuin pyydetään
ja tosi hienosti jaksoit sitäkin roolia esittää
mutta älä unohda, että nyt lopultakin
on sun vuoro taas.
ja mä voin luvata, ettei se satuta,
kun kaiken pudottaa.

Sä alat vihdoin viimein käsittää
ettet sä tarvii lupaa keneltäkään.
Oot liian kaunis häpeemään,
etkä voi yhtään mitään menettää,
joten anna mennä,
anna mennä…"

youtube.com/watch?v=wydRTWe_8v8

18

Kun juova alkoholisti kertoo tulevaisuudensuunnitelmistaan, niin silloin älä usko korviasi.
Kun juova alkoholisti kaataa “altaallisen paskaa” päällesi, niin usko sieluasi.
Kun mietit irroittautumista, ajattele järjellä.
Kun mietit, miten voisit jatkaa huonoa suhdettasi, niin ajattele järjellä ja muista kaikki se paska, mikä tulee varmasti jatkumaan.
Kaikki asiat, joilla yrität saada puolisosi raitistumaan, mahdollistaa juomisen.

Avominnestä saat “läheishoitoa”, vaikka puolisosi ei itse haluaisikaan hoitaa itseään.

“suosittelin kaverille tervettä itsekuria terveen itsekunnioituksen saavuttamiseksi minä, joka itse ensimmäisenä epäilen ihmisiä jotka kertovat, miten pitäisi elää” - Tero Vaara -

Voimia kaikille!

  • pyykkipoika -
19

Miten tuon tekstin pääsee lukemaan? Ei aukaise vaan sanoo, että on yksityinen blogi ja ei aukaise siksi…

  • pyykkis -
20

Pyykkipoika: ei ehkä mitenkään enää ilman salasanaa? Silloin kun itse luin sen, se aukeni suoraan. Harmi sinulle :confused: . Toisaalta, Päihdelinkistä löydät ihan yhtä elämänmakuisia tekstejä! :smiley:

Tulin kirjoittamaan omaan ketjuuni ylös tämän aamun (ja eilisen ehtoon) tapahtumat, JOTTA EN UNOHTAISI.

Nyt on maanantai. Viime ti olimme siis mieheni kanssa avominnen luennolla, emmekä ole siitä ohjeiden mukaan juuri keskustelleet. Sen verran kuitenkin (minun aloitteestani), että mieheni mielestä “nainen oli melkoinen puhekone” ja “puolison ja perheen ongelmat oli kyllä kirjoitettu niin, että kuka tahansa voi niihin samaistua. Sinne oli kerätty aivan kaikki. Minäkin löysin sieltä itseni, vaikka en ole holistiperheestä.”
Just. No mikäs siinä.

Luennon hyviä anteja (tiedon lisäksi) oli myös se, että mieheni ei juonut tiistaina. Ei myöskään ke eikä to. Meillä oli oikeasti mukavaa kuopuksen kanssa kolmistaan (vanhimmat lapset lähteneet maailmalle). Pe sanoi ip:llä, että uusi korttelipubi avaa ovensa ja kaverit ovat pyydelleet… Mieheni keskittyy lähinnä kotona kalsarikänneihin, niin olin melkein iloinen siitä, että hänelläkin on jotain elämää. Sanoin, että mene, jos huvittaa. Päätös on sinun.

Mies meni ja minä kävin illalla ajoissa nukkumaan. Lauantaiaamuna mies heräsi hyväntuulisena ja kertaili, ketä avajaisissa oli ollut. Odotin koko illan juomisen jatkumista, mutta OLIN VÄÄRÄSSÄ. Saunoimme koko porukka hyvillä mielin ja minä leivoin pitkästä aikaa. Avasin El Tiempo -valkoviinin ja kaadoin siitä itselleni yhden lasillisen niin, että mies ei nähnyt enkä häneltä kysynyt, maistuisiko.

Sunnuntai aukeni tietysti mukavana, kun kaikki olivat selviä. Kävin jopa hiihtämässä, olin niin onnellinen. Illalla mies kyseli lapselta, onko tämän nimestä ikinä väännelty mitään. Lapsi sanoi ei, jolloin mies väänsi siitä kummallisen, irstaan pilkan. Katsoin miestä hämmästyneenä. Sen jälkeen tämä selitti säätiedotusta, että ”helvetin hyvä, ettei se vitun lumisade ainakaan meille tule”.
Pyysin olemaan kiroilematta; meillä ei yleensä koskaan kiroilla.

Sen jälkeen mies muisti muutaman härskin käännöslauseen, mitä Pastori Luttinen Putous-ohjelmassa ei ollut huomannut käyttää ja nauroi niille makeasti hokien niitä lapsellemme (jo 16 vee, mutta kuitenkin).

Kiiruhdin välittömästi auton takarontille etsimään tölkkejä. Mitään ei löytynyt ja koettelin miehen takin lahnakossun löytämisen toivossa. Mitään ei löytynyt. Aamulla kävin ensi töikseni huvimajasta katsomassa, josko siellä olisi jemma. Saattoi olla, en löytänyt. :open_mouth:

Lopulta kun tulin keittiöön, tajusin, että jääkaapista El Tiemponi oli hotkaistu niin, että vain pohjalla oli enää hieman viiniä. Olin siis ottanut siitä vain yhden lasillisen.

Mietin pääni puhki, sanonko asiasta vai en. Jos en sano, hän ostaa uuden, ottaa siitä lasillisen ja luulee, etten tiedä. Niinpä päätin sanoa. Ja tästähän riemu repesi…

Minä: Olet juonut viinipulloni melkein tyhjäksi. Eilen oli sunnuntai. Joitko sunnuntaina yksiksesi salaa minun pullostani viiniä?
Mies: Maistoin siitä vähän.
Minä: Maistoit? Olet melkein juonut sen!!
Mies: Maistoin vain, minkä makuista se on, ei sen ihmeempää.
Minä: Valkkari oli El Tiempoa, jota olet elämässäsi juonut saavitolkulla. Totta helvetissä tiesit, miltä se maistuu!!
Mies pyöritteli päätään loukkaantuneena. Hän oli vain vähän essiavellanina maistellut viinin aromia ja heti armoton vaimo otti pulttia. Voi häntä raukkaa…

Koska olimme eri hiippakunnassa tässä asiassa, muistutin miestä, että miten tämä oli halpamaisesti ja lapsellisesti vääntänyt pilkkanimen lapsemme nimestä. Mies jatkoi syyttömän uhrin ilmettä ja sanoi ”no jos et sanaväännöksiä ymmärrä, niin eihän se ole minun asia”
Sanoin, että hän puhui rumasti ja se oli kännin syy. Tiedämme, että hän (tai minä) emme koskaan puhu lapsellemme tai kodissamme niin.
Mies mutisi, että hän ei voi sille mitään, jos meillä on erilainen huumorintaju. Sen sijaan kovemmalla äänellä hän sanoi, ettei ollut kännissä. :mrgreen:

Hmm. Selvä. Mies myöntää juoneensa lähes viinipullollisen sunnuntai-iltana, mutta kieltää olleensa kännissä. Olisiko oikea sanavalintani ollut ”alkoholin vaikutuksen alaisena”.

Mies otti äsken iloisena koiran ja lähti sen kanssa lenkille. Miettii tod näk, että näytinpä vaimolle! Turha häntä tulla syyttelemään.
Just.

Ja jumalauta, MÄ ELÄN TÄLLÄISTÄ ELÄMÄÄ?! :smiling_imp: