Pitääkö suhteesta lähteä, kun toisella on addiktio?

Olen seurustellut vajaan vuoden miehen kanssa, joka oli alusta alkaen maailman ihanin ja rakastuttiin tosi nopeasti ja alettiin suunnittelemaan naimisiinmenoa yms tosi nopeasti.
Syksyn mittaan kun halusin keskustella tai olin jostain syystä alakuloinen, tuli riita.
Välillä oltiin jo erossakin ja nyt muutama kuukausi taas yhdessä.
Mies on välillä tosi hiljainen ja vetäytynyt, enkä saa mitään otetta ja jos kyselen, hän suuttuu.
Viime viikolla tajusin, että hän käyttää myös muuta kuin polttaa pilveä.
Olin kyllä tiennyt, että se käyttää välillä piriä tms. juhliessaan, mutta nyt kuulostaa, että tykkää kovasti viettää aikaa enemmän vanhojen piri-piiriensä kanssa.
Itse en käytä mitään enkä ymmärrä mitä tehdä enkä ymmärrä miksi noi kamat on sille niin tärkeitä, ja miksi se ei kerro mitä käyttää ja kuinka paljon. Sen sijaan suuttuu ja raivoaa, että pilaan aina kaiken.
Viikonloppuna sain tosiaan selville, että kantaa piriä jopa mukanaan ja huusi, ettei tule koskaan lopettamaan, koska on koko ikänsä käyttänyt.
Tuleeko tästä ikinä mitään, vai onko viisainta vaan lähteä pois, ettei itse hajoa enempää?
Haluaisin tietää koko totuuden, mutten sitä saa enkä edes tiedä miten asiasta pitää puhua, ettei se saisi raivaria.

Tää koko juttu kuulostaa nyt jotenkin kummalliselta kun en itsekään tiedä mistä on kysymys ja mitä tapahtuu. Mietin jo hätä-päissäni, että pitääkö tässä itekin alkaa vetämään jotain että ymmärtäisi paremmin. Tuntuu vaan että oma itsetunto menee ihan päin helvettiä, kun toisella onkin joku aivan muu elämä ja kun en osaa pitää sitä erillisenä, oon muka aivan kamalan vaikea tyyppi. Voiko tuollasen kanssa oikeasti koskaan perustaa mitään perhettä tai mitään?

Moi!

Vastaan sulle nyt vain lyhyesti, kun on kiire, mutta pakko kirjoittaa jotain.
Jos mies on päättänyt, että ei lopeta piriä, niin ei se sitä lopeta. Älä missään nimessä ala itse vetämään, ja ei, ei sellaisen miehen kanssa voi perhettä perustaa. Lue täältä tarinoita, opit niistä paljon :slight_smile:

Hei,

hyvä kun olet kirjoittanut tänne.

Todellakin, lue muiden tarinoita ja mieti hyvin tarkkaan. Älä anna itsesi ajatella, että teidän parisuhteenne olisi juuri se erityinen, että teille kävisi hyvin, vaikka muille ei olisikaan käynyt.

Älä vaivaa päätäsi sillä kerrotaanko sinulle kaikki. Ei, sinulle tuskin koskaan tullaan kertomaan koko totuutta.

Älä itse vedä mitään, et kostu siitä mitään. Kokemusta on.

Miehesi vastasi jo tärkeimpään, hän ei halua lopettaa vetämistä. Älä jää toivomaan muutosta, kun toinen ei sitä halua itsekään.

Valitse oma terveytesi ja onnesi.

Kuulostan kauheelta käskyttäjältä, mutta oikeasti nämä ovat minun pyyntöjäni Sinulle kaikella lähimmäisenrakkaudella.

-piiras

Ihana kun vastasitte :slight_smile:
Oon kyllä itsekin ajatellut juuri noin, kun en kuitenkaan ole mikään ihan tyhmä.
Välillä vaan oma usko loppuu, enkä oikein tiedä, että olisko kaikki hyvin, jos vaan ummistaisin silmät
ja toivoisin parasta.
Vasta nyt kun se jätti mut kesken treffien yksin ja lähti hakemaan jostain jotain, vähän avasi silmiä.
Olin koko ajan kuvitellut, että se on rehellinen, kun ollaan parisuhteessa ja rakastetaan.
Tunsin vaan itteni niin järjettömätön tyhmäksi ja säälittäväksi, kun odottelin sitä pirinhaku-reissulta takasin kesken kaiken. Kun se palasi takasin ja oli mielettömän ihana, ajattelin, että jeejee, nyt tää asia lähensi meitä. Ajattelin, että sen on helpottunut olo, kun se sai sanottua, että menee hakemaan “pöhinää” ja ymmärsin että siksi en pääse mukaan vaan joudun jäädä sitä oottelemaan. En raukka edes tajunnut, että nyt ei kyse ollut mistään pilvestä, vaan jostain ihan muusta. Mistä ? En tiedä. On kuulemma yksityisasia. Ja kun asiasta kysyy, se saa järjettömän raivarin. Mutta ilmeisesti tää kaikki ihanuus olikin sitä, että se oli ihan kamoissaan. Nyt en enää tiedä, että onko kaikki meidän ihanuudet ollukin sitä, että se on sekasin ja ne huonot hetket sitä, että se toipuu. Millon se on ollut normaali?
Ihan kamalan vaikea ymmärtää koko asiaa ja sitä miksi se ei halua jakaa kaikkea. Tosin en tiedä onkokaan mun hyvä tietää kaikkea vai onko helpompi etten tiedä. Jos ei olisi tunteita, niin tottakai lähtisin. Nyt roikun ja ajattelen, että jos vaan jotenkin voisin olla ajattelematta, niin kaikki menisi hienosti ja elettäisiin onnellisina maailman loppuun…

Piiras oikeaan sanoikin kaikkein tärkeimmän: mies on itse kertonut, että ei tahdo lopettaa. Ja meistä täällä jokainen tietää, kuinka helvatun vaikeaa elämä on silloinkin kun mies on ilmaissut haluavansa aineista eroon…

Kyllä mä suosittelisin miettimään, miksi yleensä haluat olla tämän miehen kanssa. Mitä niin erityistä hänessä on? Huumeriippuvaiselle olet kuitenkin aina vain toisella sijalla. Huumeet tulevat ykkösenä. Sitä ei voi ymmärtää, kuin toinen huumeriippuvainen. Sinä et ole, joten vaikka piriä kokeilisit, et silti asiaa ymmärtäisi. Ja mitä merkitystä sillä oikeasti edes on?

Toki ymmärrän, miksi lähteminen on niin vaikeaa. Normaalisti erotaan, koska tunteet laimenevat. Huumeriippuvaisen kohdalla taas pitäisi käyttää pelkästään järkeä, eikä se ole helppoa. Pitäisi olla todella hyvä itsetunto. Eikä asiaa auta se, että nämä ihmiset eivät yleensä ymmärrä niitä eron syitä vaan lähettelevät tukoittain rakkauden tunnustuksia tai tekevät katteettomia lupauksia.

Sitten on vielä sekin asia, että kun miehesi kerran on niin innoissaan huumeista ja hänelle tulee niistä niin hyvä olo. Tämähän ei siis tule ikuisuuksia kestämään. Tulee aika, jolloin huumeet eivät enää tuo hyvää oloa, vaan pitävät pelkästään terveenä. Vaikka sulkisit silmäsi totuudelta, ette silti voi koskaan elää elämäänne onnellisena loppuun saakka. Se ei vain ole mahdollista.

Mietippä nyt tarkaan. Haluatko miehen , jonka kanssa voit suunnitella yhteistä tulevaisuutta, matkustella, kerätä omaisuutta, kasvattaa perhettä. Vai miehen, joka on itseään täynnä, tuhlaa rahanne huumeisiin, istuu tylsänä kotona tai juoksee pitkin kyliä huumeita metsästämässä? Tälläisen miehen kanssa olet todella yksin.

Joo tilanne on kyllä ihan tosi hankala. Näin sen eilen ja yritin jotain nyyhkiä, mutta ei se tietenkään mitään tajua.
Nyt se sen sijaan on aivan maailman ihanin.
Oma itsetunto ei tosiaan ole kohdillaan ja vaikka mietinkin paljon, että lähtisin ja etten todella tartte mitään narkkaria elämääni, niin kuitenkin itken sen perään ja pyytelen anteeksi kun oon ollu niin hankala, että näytän nyrpeetä naamaa ja pilaan kaiken. Tuntuu selvästi siltä, että kaikki menee hienosti kun oon ihana ja kiva, mutta huonoja päiviä tai masentuneita fiiliksiä ei saa olla ollenkaan. Sillä ajattelinkin, ettei tää mikään järkevä suhde ole…
Silloin en edes tajunnut mitään. Tai sanoi se jo alussa että polttaa pilveä. Sitten se kertoi, että käyttää satunnaisesti amfetamiinia bile-tarkoituksessa. Mutta nyt en enää tiedä onko se vaan noin ja jos on, niin onko se paha vai voiko sen kanssa elää. Tiedän että ummistan jo nyt silmiä ja vähättelen tätä asiaa ja toisaalta pelkään että kusetan jo itteenikin ja saan vielä turpaani tässä touhussa. Puuh.

Täytyy vastata, kun kuvailemasi suhde kouraisi minua syvältä. On niin perkeleen tuttua: kumppanin ailahtelevaisuus, äksyily, lupausten ja sopimusten mitätöinti…
Jopa säikähdin aluksi, että ou nou, onko täällä nyt exäni uusin tyttöystävä (joista en tosin mitään tiedä, en edes sitä, että onko hänellä tyttöystävää) kirjoittamassa, niin oli tuttua kuvailemasi toiminta.

Tuo on kauhea kierre: minä ex liitossani yritin katkaista sitä, mutta en onnistunut. Havahduin monta kertaa siihen, että miten tämä taas kääntyi näin: minä ilmaisin loukkaantumiseni siitä, että hän oli esim. tehnyt toisin kuin oli sovittu ja sen vuoksi olin jäänyt ikävään tilanteeseen, niin hän suuttui ja raivosi ja lopulta huomasin anelevani anteeksi sitä, että olin ollut niin kamala ja hankala ihminen, että ilmaisin loukkaantumisen tunteeni.

Juuri näin.

Voin kokemuksesta sanoa, että on äärimmäisen raskasta elää suhteessa ikäänkuin varpaillaan koko ajan tunnustellen, että mistäs päin tänään tuulee: mielialat vaihtelee aivan arvaamatta (tod.näk. pirin käytön aiheuttamaa). Minulla olisi paljonkin esimerkkejä siitä, miten yht’äkkiä, ilman näkyvää vakavaa syytä, rauhaisa hetki kääntyy siihen, että toinen raivoaa ja lähtee ovet paukkuen pois ja itse jää siihen miettimään, että mitähän minä nyt tein väärin.

Sellainen on hirveää vallankäyttöä ja toisen hallintaa. Stressaavaa ja arvottomuuden tunnetta aiheuttamaa.

Mitä todennäköisemmin et tiedä mitä kaikkea ja paljonko hän käyttää. Kaikki addiktit vähättelevät. (Minäkin vähättelen ja piilottelen viinan litkimistäni. Turha tässä on olla toista parempi, kun totuus on mikä on.)
Minä tajusin sen vasta eromme jälkeen: tajusin, että en tainnut tietää kuin murto-osan siitä, mitä hän teki, mitä veti, missä oli…

sillä hän ei kykene asettautumaan toisen tilanteeseen, ei tukemaan toista, koska hänellä on itsellään hankala olo oman riippuvuutensa vuoksi.

En näe mitään syytä miksi jäisit suhteeseen. Ihan oikeasti. Säästä itseäsi.

Hirveää vallankäyttöä? Kun ihmisellä on riippuvuus ja paha olla, tai psyykkinen sairaus, hän toimii sen mukaisesti. Valtaa me käytämme kaikki. Mikä on “hirveää” vallankäyttöä? Tuskin se suunniteltua on, tai sen “hirveän vallankäyttäjän” hallinnassa yhtään sen enempää, kuin sen henkilön, joka on vallankäytön uhrina. Siihen kyllä voivat syyllistyä monet ei-addiktitkin… Mutta tietenkään ei ole pakko jäädä suhteeseen. Itseään saa suojella, ja voi löytää jonkun, jonka addiktiosta ei joudu kärsimään. Siis, jos itsellä ei ole addiktiota, kannattaa varmaan etsiä tasa-arvoisempi suhde. Omat tarpeet jäävät helposti sivuun ja tulee turhia syyllisyyksiä, ja voi sairastua itsekin… On toki niitäkin, jotka pystyvät olemaan päihderiippuvaisen kanssa, vaikkei itsellä olisi päihderiippuvuutta, ottamaan etäisyyttä, vaatimaan, että asialle on tehtävä jotain, asettaa sen vaikka ehdoksi. Oma ahdistus ja kärsimys ovat ihan hyviä kriteereitä, ja ihmisellä on oikeus ajatella omaa hyvinvointiaan! Etäämmältä voi ehkä ymmärtääkin paremmin, kun toisen ongelma ei enää kohdistu itseen… Mutta jos minut olisivat kaikki hylänneet, joita kohtaan olen tehnyt väärin addiktioni takia, ei mulla olisi enää ketään. Tietty useat näistä ihmisistä ovat itsekin tavalla tai toisella päihderiippuvaisia… Mutta eivät kaikki. Monta monituista ihmistä olen menettänyt oman addiktioni takia :frowning: [sori, luin vain viimeisimmän viestin, en ekaa]

Hei Iloinen-not,
Dahlia, UusiTäällä ja muut käyttäjän puolisot, tyttöystävät ja exät ovat jo hyvin vastanneet sinulle. Kompaan heitä ja pyydän, että luepa näitä viestiketjuja, joissa tätä ollakko vai eikö olla -ongelmaa olemme pohtineet.

Kun olet näin varhaisessa vaiheessa suhdetta, kannustan sinua hetimmiten irrottautumaan suhteesta. Sinun itsesi tähden. Poikaystäväsi kuulostaa siltä, että hänelle ei ole juolahtanutkaan mieleen, miksi hänen pitäisi lopettaa. Siksi hän ei aiokaan sitä tehdä ja sinun kyselyisi taatusti ärsyttävät häntä. Hyvä, että olet havahtunut ongelmaan ajoissa. Olet saanut esimakua siitä, millaista suhde narkomaanin kanssa on. Aineet ovat se suuri rakkaus ja sinä tulet jossain hyvin kaukana, vaikka hän rakastaisikin sinua.

Voi itku… Olisin itse voinut kirjoittaa ton aloitusviestin sanasta sanaan reilu vuosi sitten… Paitsi että meillä oli jo silloin lapsia…

Tulee niin elävänä mieleen kun yritin puhua, toisella seinä vastassa. Toinen suuttuu kun sille yrittää järkeä puhua. Minun vika, ei voi olla vetämättä kun nalkutan. Ja varsinkin tuo, pitäisikö tässä itsekin vetää että tajuaisi mistä on kyse :frowning:

Ei pidä… Onneksi minulla on lapset, muuten varmaan olisin epätoivoisena monen vuoden avioliiton jälkeen sen tehnytkin. Tupakkalakko petti (olin vuoden ollut polttamatta), mutta muuten onnistuin pysymään raiteillani. Eihän siinä oikeasti ole edes kyse mistään muusta kuin RIIPPUVUUDESTA. Ja se riippuvuus menee niin yli kaiken järjen ettei sitä pysty ymmärtämään. Niin, no, ellei itse kokeile, mutta sen asian tietäminen ei varmasti ole sen arvoista…

Kyllä minä vuoden jälkeen näin mieheni silmistä ihan rehellisen helvetin. Sellaista kärsimystä en ole ikinä kenenkään silmistä nähnyt. Juu-u, itku kurkussa näitä juttuja lueskellessa, ei pysty kyllä montaa kerrallaan… Liian kipeitä asioita, jos vaikka illalla taas hetken pystyisi lueskelemaan.

ei saa antaa periksi suhteelle,jos se muuten toimii. Kyllä se rauhoittuu,kun ikää tulee.Ja lopettaminen kannattaa pitää mielessä ettei tule mitään yliannostustapauksia pitemmällä käytöllä.

Oma elämä, millaisessa tilanteessa nyt itse elät? Onko perhe koossa vai oletko yksin lasten kanssa?

Ensimmäistä kertaa eksyin eilen tälle sivustolle lukemaan viestejä kun varmistuin siitä, että avomiehelle on alkanut taas piri maistua enemmän ja enemmän… Jäi kiinni kun tyhjensin taskuja pyykkikonetta varten…
Kun lätkäsin pussin pöydälle sen eteen tuli sekunninmurto-osassa vastaus “Se ei oo mun”…joopa joo… jota seurasi tietysti syyllistäminen “Mitä sä kaivelet mun taskuja”… Vähän ajan päästä myönsi, että vetää taas…Ilmeisesti ymmärsi että ei enää voi kieltää tai että en sitä enää uskoisikaan… (se paljonko/miten usein on vähän arvoitus, mutta käytöksen perusteella useammin kun mitä myöntää)
Mietin sitä jo kauemman aikaa kun saattoi yhtäkkiä alkaa kesken keskustelun raivoamaan ja painua ovesta ulos… kuulemma ryyppäämään, mutta tiesinhän minä paremmin…en kai vain myöntänyt sitä itselleni.

Tiesin jo suhteen alussa (pari vuotta sitten), että hän on käynyt pohjalla huumeiden takia ja vetänyt kaikkea mitä vaan on käsiinsä saanut…se loppui vankilassa ja pian sen jälkeen me tavattiinkin… Itse en ole koskaan käyttänyt muuta kun alkoholia ja sitäkin vain rajallisesti jos lapsi hoidossa…

On vain jotenkin vihanen olo…pettynyt, loukkaantunut, surullinen…hän tiesi nimittän alusta asti, että jos alkaa taas käyttämään niin minä näytän ovea… en ala elämään siinä valheiden,turhien riitojen/lupausten ja loukkaavien tekojen maailmassa…

Yhden ainoan mahdollisuuden olen (kai lapsenkin takia) luvannut antaa, mutta sanoin myös, että hänen lupauksillaan ei ole paljoa painoarvoa, että nyt on tekojen vuoro… saa nähdä…

Lupasi jättää kaveripiirinsä, josta myös kiukkusi minulle “etkö tajuu ettei mulla ole sit kavereita ollenkaan”
Ja kun kysyin, että miten se kaveripiirin jättäminen käytännössä tapahtuu niin siihen vastattiin “Älä kysele tyhmiä”…
En ole tällä hetkellä ollenkaan vakuuttunut siitä, että haluaako se oikeasti lopettaa ja olla perheensä kanssa…mutta en voi pakottaa aikuista ihmistä sellaseen mitä se ei halua…

Siinäkin menee aikaa ja en tiedä miten pitkään enää kestän sitä ainaista epäilystä…

Terve ach,
ja tervetuloa mukaan Vilpolaan. Täältä löytyy sinulle paljon vertaistukea, joten kannustan sinua lukemaan näitä keskusteluja aiheesta. Uskon, että saat niistä paljon mietittävää ja vertaistukea omaan tilanteeseesi.

Hei ach,
Tervetuloa mukaan vaihtamaan ajatuksia ja kokemuksia. Kuten Lauri sanoi, meitä ex-tai nykyisiä puolisoita on täällä monta.
Halusit antaa yhden mahdollisuuden miehellesi ja ajattelit siinä lastasi. Onko lapsi teidän yhteinen? Miehelläsi on pitkä huumetausta. Kuten huomaat, kun luet eri ketjuja, narkomaanin kanssa elämä on lupauksia ja pettymyksiä. Mietit lopussa kauanko epäilemistä jaksaa, yllättävän kauan. Liian kauan.

Sinun tulee ajatella nyt ennen kaikkea itseäsi ja lastasi. Miehen elämäntyyli alkaa nopeasti hallita koko perheen elämää. Älä lähde mukaan siihen oravanpyörään.
Terveisin Jekaterina

Hei ach,
Miten sinulla nyt menee?
Haluaisin vielä kysyä sinulta yhden kysymyksen: mitä olet suunnitellut tekeväsi, jos miehesi lupaus ei pidä? Vaihtoehtoja on hyvä punnita ja miettiä erittäin konkreettisia asioita.

Terveisin
Jekaterina

Tervetuloa Ach vaan minunkin puolestani!

Minkä ikäinen lapsi teillä on? Meillä mies “sekosi” molempien lasten pikkuvauva vaiheen aikana. Hän oli niin väsynyt ja koki niin suurta voimattomuutta, että haki taas turvaa huumeista. Huumeisille pitäisi olla jokin ryhmä, jossa voisivat käydä keskustelemassa tunteistaan. No asiat kyllä tasaantuivat ajan kanssa, mutta erilleen muutto oli kuitenkin välttämätön. Oletko lukenut ketjuni Narkista eroon? Siellä tulee aika hyvin esiin se , mitä arki voi päihderiippuvaisen kanssa olla. Jatkan aiheesta myöhemmin lisää. Nyt täytyy mennä. Mukavaa päivää sinne! :slight_smile:

Hei vaan kaikille,

kirjoitan tänne nyt tarinani olen riippuvainen subutexiä 5 vuotta iv:nä käyttävästä miehestä ja yritän nyt kaikkeni ,että pääsisin eroon, en ole mitenkään valmiiksi miettinyt tätä rakennetta kirjoitan vaan niitä mitä mieleen tulee, paljon jää varmastikin sanomatta, koitin tiivistää, mutta tuli valitettavasti aika pitkä, lukekaa jos jaksatte, itselleni tämä teki hyvää, vaikka samalla hävettääkin. En tässä vaiheessa kerro kauheasti tunteistani ja oloistani, haluan ensin kertoa vain tarinan. Varoitan nyt, että tässä on aika intiimejä ja arkojakin juttuja, mutta mielestäni ne kuuluivat tähän niin oleellisesti.

Kaksi ja puoli vuotta sitten lopetin suhteeni edelliseen, täysin normaali ja ihana ihminen, mutta minun osaltani suhteesta oli loppunut intohimo, kaikki läheisyys ahdisti ja tuntui kuin olisin asunut veljeni kanssa.
Vain muutama kuukausi tämän suhteen loppumisen jälkeen tapasin ulkoisesti hyvin komean miehen, lihaksikas, piti itsestään huolta, opiskeli (oli jopa hakenut lääkkikseen), teki ohessa töitä, taloudellisesti hyvin toimeentuleva etc… Ennen kaikkia mies oli hyvin huomioonottava, heti ensi tapaamisemme jälkeen alkoi lähettää ihania viestejä ja hyvin pian jo seurustelimmekin. Suhteessa oli kaipaamani intohimoa ja se sytytti minussa aivan uudenlaisen liekin, olin niin rakastunut kuin olla ja voi. Pilveä mies poltteli melko usein pidin sitä outona, mutta en jaksanut välittää.

Melko pian huomasin, kun vietin aikaa miehen luona, että ei hän juuri töissä saati opiskelemassa käynyt. Oli kuulemma loppunut vähän motivaatio. Asuimme eri kaupungeissa ja sain paljon ohareita, mies ei oikein jaksanut käydä minun luonani, mutta oli aina ilomielin ottamassa minua hänen kotiinsa. Alkoi tapahtumaan outoja juttuja minulta katosi rahaa, oli pitkiä aikoja vessassa, ulosottomieheltä tuli postia ja mies valehteli erinäisistä asioista ja kun kysyin menikö asia nyt näin niin sai kauheat syytökset epäilenkö hänen muka valehtelevan. Mutta edelleen mies näytti tunteensa erittäin voimakkaasti. Eräs ystäväni kerran ihmettelikin, että mikä tuota miestä vaivaa, kun on sanonut varmaan 60 kertaa tämän päivän aikana rakastavansa minua.

Eräänä aamuna otin miehen nukkuessa häneltä puhelimen tyynyn alta ja lähdin ulos lukemaan ja mitä sieltä paljastuikaan aivan totaalinen kaksoiselämä. Mies oli väittänyt entisen tyttöystävän roikkuvan hänessä, mutta miehen puhelin olin täynnä ”rakastan sinua” viestejä myös tälle entiselle sekä viestejä entiselle miespuoleiselle työnantajalle ”90 euroa imuista”, sekä muutamalle muulle miehellä näitä samanlaisia eli toisin sanottuna jonkinlaisia seksipalveluita hän myi. Tässä vaiheessa kerron myös, että vanhemmat maksoivat täysin muun elämän, asunto oli miehen oma ja kaikki laskut maksoivat vanhemmille ja vanhemmat antoivat vielä melko paljon käyttörahaankin, mutta eihän tämä riittänyt. Kaikki opiskelut ja työt oli aivan keksittyjä.

Tässä vaiheessa hävettää tunnustaa, että jäin suhteeseen. Kerroin entiselle tyttöystävälle nämä kaikki ja hän kertoi kuinka mies oli taas kertonut hänelle säälivänsä minua niin paljon, ettei ole uskaltanut jättää minua vielä, mutta on kyllä tekemässä sen. Tällä entisellä ja myös sitä edellisellä oli mennyt miehen kanssa poikki pettämisen takia, mutta molemmat olivat jääneet pitkiksi ajoiksi kiinni mieheen ja mies oli heidänkin kanssa elänyt täysin kaksoiselämää.

Kuulin pian mutkan kautta miehen käyttävän subutexia, mutta mies kiisti. Melko pian hän kuitenkin jäi kiinni, löysin ensin neuloja taskusta, kiisti ja väitti vetävänsä hormoneita niillä, vaikka jo siinä vaiheessa tiesin, että kyse on huume- eikä hormonineuloista. Kerran löysin subutex kuoret ja palan miehen taskusta. Ensin yrittikin keksiä kaikkea utopistista, mutta myönsi lopuksi, tosin nokittavansa sitä. Käskin hakeutumaan hoitoon ja kertomaan vanhemmilleen. Valehteli minulle sujuvasti kertoneensa ja käyneensä psykiatrilla ja a-klinikalla. Ei pitänyt paikkaansa myöhemmin selvisi.

Aikaa kului en uskonut miehen lopettaneen, koska olin lukenut kuinka vaikeaa subutexin lopettaminen oli. Päivittäisen pilvenpolton kyllä lopetti ja elämä alkoi saada myönteisiä merkkejä. Sain tästä lähin tarkistaa kaiken puhelimet, tietokoneen, taskut ja tutkia kaikki paikat.

Viime kesänä mies alkoi laihtua, mutta teki satunnaisesti töitä, löysin neulan ja mies ”tunnusti” piikittävänsä piriä aina silloin tällöin ja oli kuulemma sen avulla päässyt subusta eroon. Tässä vaiheessa vasta tunnusti, vaikka olin kokoajan tiennyt, että piikitti aikoinaan myös subua. Tässä vaiheessa voin kertoa, vaikka moni jo asioista tietävä varmaan arvasikin, ettei subu ollut mihinkään jäänyt. Tosin tämä paljastui vasta tänä kesänä, vaikka epäily edelleenkin minulla oli. Näihin aikoihin oli myös mitä kummallisempia seksuaalisia juttuja, miehen koneella oli vaikka kuinka paljon homopornoa, sanoi johtuvan piristä, se kuulemma laittoi haluamaan näitä juttuja. Häpesi paljon. Halusi minua kuitenkin kovasti, eikä ilman piriä näitä juttuja ollut. Aloin huomaamaan milloin mies oli ottanut amfetamiini oli tosiaankin ihan eri maailmassa ja alkoi seksuaalisesti haluamaan kaikkea kummallista, mitä ei ikinä halunnut ”selvin päin”. En ymmärrä tätä juttua vieläkään, en ole kuullut kenenkään haluavan eri asioita seksuaalisesti amfetamiinin vaikutuksen alaisena, vaikkakin seksuaalisuus tietysti voi lisääntyä. Kertoi myös kaikkien näiden, kun miehet saivat ottaa häneltä suihin tapahtuneen amfetamiinin alaisena.

Kerroin hänen vanhemmille tässä vaiheessa kaikista huumeista ja jo isoiksi kasvaneista veloista, mitkä mies oli salannut. Vanhemmilla oli näennäisesti erittäin läheiset välit poikaansa ja he maksoivat velat ja maksoivat jotain psykiatri käyntejä, minulta eivät halunneet apua vaan halusivat hoitaa poikansa yksin.

Tämän jälkeen miehen elämä sai täysin uuden suunnan, löysi työn jossa menestyi hyvin, sai provisioilla tienattua melko hyvin, en enää löytänyt ikinä neuloja, vaikka pengoin aina hänen tavaransa kun hän oli meillä ja hänen kotinsa kun olin heillä. Kaikki muutkin kummalliset jutut jäi, vaihtoi minun käskystä numeroa ja ei ollut enää ikinä puheluita huumeiden välittäjille. Ei ollut enää niin kauaa vessassa. Tässä vaiheessa aloin jo uskomaan, että ehkä subutex sitten on jäänyt, kun ei merkkejä ollut, pieni epäily kuitenkin. Meidän elämä oli ihan normaalia. No ei tietysti jäänyt, hän vain tuli ovelaksi.

Mies kertoi ylpeänä minulle ajatella kuinka hieno asia, että hän on pystynyt lopettamaan pirin, ihmettelin eikö subun vetämisen lopettaminen ole paljon kovempi juttu. Sitten sain hänet nyt kesäkuussa kiinni neulat ja subut taskussa. Yritti selittää jostain parista kuukaudesta, mutta tiesin jo tässä vaiheessa jo enemmän subusta ja myönsikin sitten, ettei ollut ikinä lopettanut. Valehdellut 1,5 vuotta.

Vein pojan, neulat ja subut vanhemmille. Pian mies lähtikin katkolle, tuli parin päivän päästä pois ja meni avokatkolle, koska suljetulla kuulemma myytiin huumeita. Enää ei pysty minulle valehtelemaan, koska olen ymmärtänyt osittain tämän aineen luonteen ja tiedän, että vetää, vaikka yrittää välillä jotain panacode/subuxonea nokkaan selitystä. Alkoi olemaan tekemisissä myös tämän entisen tyttöystävän kanssa, joka oli suhteen alussa. Ei kai mitään muuta, kun selvitti välejä, mutta minä en kestänyt enää. Nyt olen ollut kaksi viikkoa erossa, pisin ero ikinä, välillä olemme yhteydessä ja rakastan edelleen, nyt vaan on pakko toimia. Pakko keksiä jotain. Ystävät tukee ja auttaa minua pois tästä. Hajoaa psyyke muuten.

Tällä hetkellä mies siis käy työssä, odottaa jotain lääkärikäyntiä olikohan se yksityisellä ja ehkä mahd. korvaushoitoa ja tietysti vetää. Haluaa lopettaa, haluaa maailman eniten olla minun kanssani. Tämä suhde on ollut niin täyttä valetta koko kaksi vuotta, silti näen miehessä jotain hyvää, jotain mitä minä haluan.

Hei taas Nepu,
kiitokset rohkeudestasi kirjoittaa tarinasi. Melkoista vedätystä ja manipulointia olet joutunut sietämään. Ihmettelenpä melkoisesti, mistä olet saanut voimat kestää moisen ryöpytyksen.

Kirjoitit loppusanoiksi seuraavasti: “Tämä suhde on ollut niin täyttä valetta koko kaksi vuotta, silti näen miehessä jotain hyvää, jotain mitä minä haluan.” Osaisitko kuvailla tai määritellä, mitä se jokin hyvä on mitä haluat?