Löysin valokuva-albumeja laatikoistani etsiessäni vanhat Tukirengas.net keskustelufoorumin tunnukseni. Kirjoittelin sinne joskus vuosia sitten aika paljonkin. Nyt etsin foorumia ja selvis, että sitä ei ole enää olemassa. Ehkäpä ois parasta tutustua tuohon Surunauhan Keskustelualueeseen.
Mietit hautajaisia, ne asiat selvenee kyllä aika pitkälle, kun menee hautaustoimistoon. Jos pikkuveljesi on ollut ns. sossun asiakas (?), niin sosiaalitoimistosta saa apua kuluihin.
Pikkuveljesi asunnon tyhjentämiseen voisit ehkä mennä mukaankin, sillä myöhemmin voit kaivata jotain henkilökohtaista esinettä ? Toiset eivät halua mitään muistuttamaan läheisestään, mutta joillekin se taas on tärkeääkin. Jotkut katuvat myöhemmin, ettei heillä ole mitään muistoa. Kun näet pikkuveljesi asunnon, se voi antaa sinulle vastauksia niihin kysymyksiinkin, mitkä nyt askarruttavat sinua.
Kuolleen läheisen asunnon siivoaminen voi olla aika puhdistavaakin ja antaa vastauksia mielessä pyöriviin kysymyksiin!
Koska te ette olleet vuosiin enää kovin läheisiä etkä tiedä hänen elämästään paljoa muuta kuin että hänellä oli paha päihdeongelma niin asunnon siivoaminen voisi tuoda paljonkin uusia asioita hänestä esiin. Oliko hän taiteellisesti lahjakas nuorempana? Piirtelikö? Kirjoitteliko? Harrastiko musiikkia? Hänellä voi olla valokuvia, pöytälaatikkotekstejä, runoja, itse tehtyjä biisejä tallessa koneen muistissa, piirustuksia, ehkä jopa tauluja! 
Paljon sellaisia aarteita joita ei välttämättä ikinä olisi tullut ilmi jos kaikki vaan heitettäisiin jätesäkkeihin, vaikka olisikin elänyt pitempään.
Paljon voimia hautajaisten järjestelyyn ja otan osaa suruusi.
Näin viimeyönä ekan kerran unta pikkuveljestäni hänen kuolemansa jälkeen. Hän oli siinä unessa iloinen ja esitteli hymyillen vihreää kumipintaista älykelloaan, johon oli juuri saanut postissa uuden tehokkaamman prosessorin. Juotiin kahvia yhdessä. Samassa keittiössä oli myös isä, äiti ja muutama ystäväni paikalla juomassa kahvia kanssamme.
Samassa unessa keskustelin kolmen ihmisen kanssa, jotka olivat sisaruksia keskenään. En osaa sanoa olivatko he miehiä vai naisia. He kaikki kyselivät minulta ratkaisuja johonkin rakennustyömaaongelmiin. Tiesin, että heistä se neljäs sisarus olis se, jolla olis vastaukset kaikkiin kysymyksiin. Minä en osannut heille vastata. Se neljäs sisarus ei ollut paikalla eikä häntä tavoittanu puhelimella. Ihan niin kuin meillä nyt todellisuudessa on tilanne; me kolme sisarusta, jotka jäimme jäljelle, mietimme kysymyksiä, joihin vastaukset vain tietää se neljäs sisaruksemme, joka on nyt poissa.
Pikkuveljen hautajaiset on viikon päästä. Kaksi pikkusiskoani tyhjensivät asunnon. Ja äiti oli vielä kolmantena hoitamassa muita käytännön juttuja. Isä ei pysty tekemään mitään huonon terveytensä vuoksi. Ollaan sovittu mitä kaikkea kukin on ottanut muistoksi pikkuveljestäni. Itse saan omat muistoesineeni sitten kun menen noin viikon päästä hautajaisiin.
Selailin eilen uusinta Mikrobitti-lehteä. Siellä pisti silmään Googlen uusi projekti, jolla he aikovat mullistaa kännykkämarkkinat. Ideana on, että jokainen voi vaihdella itse haluamiaan osia helposti älykännykkäänsä. Esimerkiksi tehokkaamman PROSESSORIN! Eli just se juttu siitä mun unesta! Ihan kuin pikkuveli ois kertonu mulle tulevaisuudessa toteutuvia asioita. Tosin unessahan hänellä oli älykello, johon hän oli saanut postissa uuden prosessorin ja todellisuudessa nuo noin vuoden päästä myyntiin tulevat koottavat laitteet ovat älypuhelimia eivätkä älykelloja. Mutta älykellohan on älypuhelimen lisäosa. Ehkä siitäkin pian tulee itsekasattava versio markkinoille.
Tällaisia kummallisia asioita olen nyt pyöritellyt parina päivänä mielessä. Samalla kun olen valinnut virsiä pikkuveljeni hautajaisiin.
Huomenna pitäis lähteä ajeleen toiselle puolelle Suomea. Siellä on pikkuveljen hautajaiset ylihuomenna.
Hautajaiset ovat takana. Pienet hautajaiset, joissa oli vain lähiperhe ja muutama pikkuveljen ystävä. Yksi ystävistä soitti sähkökitaralla hautajaisissa siunauskappelissa biisin: Metallica: Nothing else matters. Kanttori soitti mukana viululla. Se oli kaunista. Metallica oli yksi pikkuveljeni suosikkibändeistä ja tietysti suuri vaikuttaja kitaransoiton aloittamisessa ja jatkossakin, kuten niin monille nuorille maailmassa.
Otin pikkuveljen tietokoneen mukaan hautajaisten jälkeen tänne kotiin. Oon tutkinu sitä muutamina päivinä ja yrittäny vähän tutustua paremmin pikkuveljeeni vaikka on jo liian myöhäistä. Koneelta löytyi joitakin videopätkiä, joissa pikkuveljeni soittaa sähkökitaraa. Tiesin, että hän on hyvä soittamaan, mutta en tiennyt, että näin hyvä! Hän soittaa videoissa aivan upean hyvin! Hänestä olis voinu tulla maailmanlaajuinen tähti oikeilla suhteilla ja sattumilla. Mutta ei tullut.
Mun isä kuoli tänään.
Hän on ollut jo vuosia sairaana. Pikkuveljeni kuolema varmasti järkytti häntä niin, että vastustuskyky heikkeni. Hän oli kovassa kuumeessa ja keuhkoissa oli tulehdus, joiden vuoksi joutui sairaalaan eikä päässyt pikkuveljeni hautajaisiin. Käytiin häntä siellä sairaalassa katsomassa pari kertaa samalla, kun käytiin hautajaisissa pikkusiskoni kanssa.
Isän kuolema on monimutkainen juttu. Hän oli väkivaltainen alkoholisti, kun olin lapsi, nuori ja aikuinenkin. Hänen kuolemansa sureminen jää kyllä ihan mennen tullen pikkuveljen kuoleman suremisen alle. Mutta jotenkin jossain vaiheessa sekin on käsiteltävä.
Voimia sinulle Tiikeri75!!
Mulla tuli ihan tippa silmään kun lueskelin kauniita muistojasi. Ne toi mieleeni edesmenneen äitini, siitä on jo kauan.
Muistan kun hän muuttui alkoholin ja psyykelääkkeiden myötä käveleväksi ihmisraunioksi, vailla omia mielipiteitä. Olin itse silloin parikymppinen ja vaikka tuska oli suuri ajattelin, että nyt hänellä on hyvä olla. Ei enää viinan, mielenterveysongelmien, alkoholisti aviomiehen ja huumeidenkäyttäjä tyttären aiheuttamaa tuskaa harteilla. Vihdoin hän on huolistaan vapaa.
Hyvä että kirjoitat tarinaasi!
Samaistuin myös kun kerroit ettei ole kehittynyt ns yhteydenpito kulttuuria ennenkuin kumppanisi kautta. Meillä on sitä samaa. Siksi kai joulut ym perhejuhlat ovat niin ahdistavia.
Koita jaksaa! Hän elää muistoissasi
Voi Tiikeri75. Otan osaa isäsikin poismenoon!
Ymmärrän että tuska on ihan toisenlainen, jos ihminen on ollut hyvä tai paha.
Kiitos.
Menee varmaan aikalailla aikaa ennen kuin tunteet jotenkin avautuu niin, että pystyn isääni suremaan. Ehkä hautajaisissa. Tosin olin jotenkin tunteeton pikkuveljeni hautajaisissakin. Itkin todella paljon ennen niitä usein ja melko paljon niiden jälkeenkin. Mutta itse hautajaisseremonia oli jotenkin sellainen… olin vain tyyni… rauhallinen… tunteeton.
Juteltiin tosi pitkään pikkusiskoni kanssa eilen. Siinä samalla etsittiin netistä laajan sukumme juttuja ensikertaa. Ajattelin, että kyllä varmaan joku on tehnyt jotain sukututkimusta. Ja löytyihän sieltä sit mummon (isän äiti) sukujuuria 1700-luvun puoliväliin asti. Valitettavasti kyseisistä luetteloista ei löytynyt ollenkaan mummon lasten ja lastenlasten tietoja. Ne olisivat olleet niitä kiinnostavimpia. Laskin nimittäin jo 90-luvun lopussa, että serkkuja ja serkkujen lapsia oli silloin vähän yli 100. Nyt jotenkin tuntuu, että haluais vähän tutustua noihin lähisukulaisiin, joiden kanssa ei ole ollut missään tekemisissä pariinkymmeneen vuoteen.
Nyt on isän hautajaiset takana. Tuli ajettua taas 1000 kilometrin reissu pikkusiskon kans kahdestaan. Tällä kertaa ei puhuttu läheskään niin paljoa kuin pikkuveljen hautajaisreissulla. Kai se vaan oli niin tiedossa oleva tuleva tapahtuma kaikille tuo isän kuolema. Kaikki oli tietyssä mielessä jo sanottu vuosien varrella.
Pikkuveljestä kyllä puhuttiin yhdessä lisää. Pikkusiskoni on alkanut opettelemaan sähkökitaran soittoa. Hän aloitti joskus opettelun ja pyysi pikkuveljeämmekin opettamaan jossain vaiheessa ja jotain ohjeita saikin, mutta se jäi pikkuveljen eläessä kesken, kun into lopahti. Nyt hänellä on tarve jatkaa opettelua. Hän aikoo olla joskus yhtä hyvä soittamaan kuin pikkuveljemme oli. En tiedä onko se mahdollista. Hyvä kuitenkin, että yrittää.
Yhteydenpito perheemme kesken on vähentynyt viime viikkoina aika paljon. Nyt on sekä mulla että tällä nuoremmalla pikkusiskollani (jonka kans siis kävimme yhdessä hautajaisissa) ollut väsynyt ja voimaton olo. Ei vaan jaksa puhua. Eikä oikein jaksa mitään.
Luulin ennen, että työpäivästä selviäminen on raskasta, mutta nyt tiedän, että ei se silloin sitä ollut. Pikkuveljen ja isän kuoleman jälkeen työpäivästä selviäminen on ollut oikeasti raskasta.
Soitin eilen tädilleni, isän siskolle. Noin 20 vuoden tauon jälkeen.
Olen aikonut soittaa vuosien varrella usein, mutta aina se vain on jäänyt. Hänkin on aikonut soittaa mulle ja välillä on yrittänytkin, mutta puhelinnumeroni on tänä aikana vaihtunut monta kertaa, joten minua ei ole tavoittanut.
Olimme joskus todella läheisiä. Tuntui hyvältä jutella hänen kanssaan vaikka onkin kulunut ihan liian pitkä aika.
Pikkuveljen ja isän kuoleman jälkeen suku alkoi tuntua tärkeämmältä kuin koskaan aiemmin. Haluan taas muistaa setieni ja tätieni nimet ja heidän lastensa nimet ja heidänkin lastensa nimet. Minulla on satoja sukulaisia, joita en ole koskaan tavannut. Haluan muutoksen siihen.
Jäin viikko sitten kahden viikon sairaslomalle töistä. En jaksanu asiakaspalvelutyössä kuunnella ihmisten turhanpäiväisiä juttuja. Tuntui että alan kohta huutaa heille, että mitä ihmeen väliä sillä on minkä värinen mikäkin on, kun sinä kuitenkin olet itse elossa ja sun veli ja isä on elossa!
En muistanut enää ollenkaan lähimpien työkavereiden nimiä. En kestäny pienintäkään stressiä. En ymmärtäny kysymyksiä, joita työkaverit tai asiakkaat kyseli.
Lisäksi tää suru on alkanu nostaa sisältä vanhoja pahoja oloja ja elämänhallinnan ongelmia. Niitä mitkä on vielä hoitamatta tai selvittely on kesken. Niinpä yritän hakeutua pitempiaikaiseen terapiaan, että saan asiat selvitettyä. Aloitin myös miedon lääkehoidon, josta en tosin usko oikein olevan apua, mutta teen sen, että saan B-lausunnon terapiaa varten syksyllä. Lääkärin puheilla täyttämäni testilappu kuulemma kertoi mun olevan vakavasti masentunu, mutta tietysti tulokseen vaikuttaa paljon suru pikkuveljen kuolemasta. Ja isän myös.
Voimia sinulle Tiikeri75!
Hyvä, että otit itsellesi aikaa asioiden selvittelyyn. Älä kuitenkaan eristäydy mielesi sisälle asioita liiaksi pohtimaan, vaan pidä myös elämästä ja rutiineista kiinni. Ei ole tärkeää tekeekö asioita hyvin tai tehokkaasti, kunhan tekee jotain. Joskus masentuneena minullakin voi tuntua, että “en mitenkään jaksa tehdä tätä tai tuota” (vaikka vain vähän siivota). Jos kuitenkin millään jaksaa niin tekee jotain, käy vaikka kävelyllä etanavauhdilla laahustaen tai ripustaa pyykit. Oman voinnin mukaan. Hienoa, että pääset terapiaan. On hyvä saada kaikupintaa omille ajatuksille.
Lämmin osanottoni suruissasi. Kohdallesi on osunut paljon kovia ja vaikeita asioita ja niiden on luonnollista ja lupa tuntua. Ei ihminen ole mikään kone, joka kaiken aina jaksaa.
Ota reilusti tukea kaikkialta, mistä voit sitä saada. Kuolema usein tuo pintaan vanhoja henkisiä haavoja ja tunnearpia, ja vaikean vanhemman kuolema erityisesti. Anna itsellesi aikaa ja koeta olla kärsivällinen - kun satuttaneita asioita käsittelee, ne muistot muuttuvat vähitellen miedommiksi.
Oma väkivaltainen isäni teki itsemurhan noin 30 vuotta sitten, ja kaikkien siitä seuraneiden tunnemyrskyjen käsittely vei vuosia ja vaati ajoittain myös ammattiapua.
virtuaalihalauksia jos ne ovat tervetulleita
Hei kaikki pitkästä aikaa!
En ole jaksanut kirjoittaa tänne enkä muuallekaan pitkään aikaan. Näköjään melkein vuosi edellisestä kerrasta. Vuodessa asiat ovat muuttuneet paljon. Ihan liikaa.
Tämänpäiväiset itsetuhoiset ajatukset saivat nyt sitten taas kirjoittamaan. Olen kyllä silloin tällöin aikonut lukea tekstejä täältä sivustolta ja kirjoittaakin jo muutaman kuukauden ajan, mutta aina se on vain jäänyt.
Asun nyt yksin. Muutin pois vaimoni ja tyttäreni luota. En kestänyt elämää vaimoni kanssa. Joka päivä tuntui kidutukselta. Haluaisin pystyä elämään yhdessä heidän kanssaan, mutta en pysty. Nykyään tyttäreni on luonani joka toinen viikonloppu. Lisäksi silloin tällöin autan tarvittaessa hoitamisessa.
Vaihdoin työpaikkaa. Vanhassa paikassa työntekijämäärä vähennettiin viidessä vuodessa puoleen entisestä vaikka työn määrä ei vähentynyt kovinkaan paljoa. En kestänyt enää sitä stressiä. Uudessa paikassa on samanverran työntekijöitä kuin vanhassa, mutta se on paljon paljon pienempi paikka. Eli suhteessa moninkertainen määrä työntekijöitä. Siellä saa rauhassa tehdä työnsä loppuun kunnolla. Edellisessä paikassa oli kokoajan liian kiire ja kaikki jäi kesken tai tuli hoidettua huonosti.
Rahapeliriippuvuus vaivaa pahasti. Saan maksettua vuokran, sähkölaskun, elatusmaksun ja joitakin laskuja, mutta ihan liikaa jää hoitamatta. Pelaamisen takia ei ole rahaa ruokaan 1-3 viikkoa kuukaudessa. Tilanne on täysin sietämätön ja saa miettimään itsemurhaa. Tiedättekö miltä tuntuu, kun on päivästä toiseen nälkä ja tietää, että se on oma vika? Minulla olisi ollut rahaa ostaa ruokaa, mutta hävisin ne peleihin. Se on sietämätön ajatus.
Olen sopinut vaimon kanssa, että maksan elatusmaksun lisäksi isäviikonloppujen ruokarahat hänen tililleen ja hän sitten antaa viikonlopun rahat takaisin mulle kun haen tytön. Se on toiminut hyvin. Tyttäreni ei joudu kärsimään vuokseni. Ja itsekin saan syötyä niinä viikonloppuina, kun tyttäreni on luonani. En koskaan pelaa hänen läsnäollessaan. Tai muidenkaan tuttujen. Vain yksin.
Just nytkin on nälkä. Kaapissa ei ole ruokaa ja tilillä on vain 26 senttiä rahaa. Lisää rahaa saan tasan viikon päästä. Ihan turhaa tällainen elämä. Haluaisin elää ihan toisenlaista elämää.
Olen käynyt terapiassa, mutta sekin on jäänyt, kun olisi pitänyt hakea Kelan tukea sitä varten. Mulla on kyllä se B-lausuntokin, mutta en ole vain saanut haettua.
Kohta taitaa alkaa taas ulosotto. Mulla oli aiemmin pitkään maksuja ulosotossa, mutta sain hoidettua ne lopulta kokonaan pois. Ajattelin silloin, että enää koskaan en joudu samaan tilanteeseen. Nyt kuitenkin on velkoja hoitamatta ja ensimmäiset luottotietomerkinnät on jo tulleet.
Älä Tiikeri lannistu! Mä oon sua 2v vanhempi nainen, eläkkeellä mt-syistä. Takana anoreksia, 10v jokapäiväinen mieletön oksennusrumba, jossa meni hampaat ja olin välillä tiputuksessa, alkoholiongelmaa, avioliitto, joka päätyi eroon… Miten kaksi rikkinäistä muka voisi selvitä?! Ja se paskamainen paha olo, kun haluais… ihmissuhteen tai jotain ja koko hemmetin ajan teitää, että on kyvytön siihen… Että se vika on MINUSSA, kun mut on jo lapsena särjetty, kun toinen vanhempi oli mielisairas…
Mutta mutta. Sunkaan ei tarvii tuntea huonommuuutta, sä olet just sä. Sä olet maailman paras SÄ. Ihan niinkuin minäkin. Me ollaan olemassa tässä elämässä vaan just näistä geeniyhdistelmistä. Piste. Ollaan tai sit ei oltas ollenkaan. Mä lakkasin jo kauan sitten yrittämästä semmosta mihin en pysty. Rahat on välillä loppu, luottarit menny ja asiat vaikeita. Mietit nyt vaan selviytymisstrategian. Kun tulee rahaa, ostat kahvia, lidlin uht-maitoja jotka säilyy, hernekeittoa, näkkäriä, floraa, tonnikalaa ym ettet joudu oleen ihan ruuatta. Sietn pelaamiseen (mulla juomiseen) jää vähemmän rahaa ja loppukuu on kivempi. Mä olen monet kerrat kytännyt nettipankissa jo yöllä millon rahat tulee ja sit viuh menoks.
Tää ei nyt vaan oo kaikille niin yksinkertasta tää elo. Pointti on se että keksii miten selviää. Jos rahat hävis parissa päivässä, niin show what. älä suomi ittees. Sun kuviot on kuitenkin semmoset, ettei muut kärsi. Se mitä ulkopuoliset aattelee on samantekevää. Kun olet pa menet kirjastoon, käyt lenkillä ym ilmasta. Ulosotto ja maksuhäiriöt on mun tuttavapiirissä ihan arkipäivää. Samoin rahattomuus.
Voimahali sulle raitakaveri! Ei elämä tähän lopu. Jos stressaat tuntuu vaan pahemmalta.
Kiitos.
Oon näköjään jatkanu elämää tähän asti.
Kaikki ois niin paljon helpompaa jos edes joku mua taakoittavista asioista ois poissa.
Jos ois rahaa niin vois keskittyä vaan niihin muihin ongelmiin.
Jos ois parisuhde kunnossa niin vois keskittyä vaan siihen rahaongelmaan ja muihin.
Jne.
Mutta ei.
Kaipaan pikkuveljeäni usein. Ja isääkin joskus. Tytärtäni kaipaan aina vaikka vaimo ei
sitä uskokaan. Hän on sitä mieltä, että rakastan pelaamista koska pelaan ja että olen
itse valinnut mielummin pelaamisen kuin tyttäreni. Ja hän luulee, että vihaan häntä
vaikka oikeasti haluaisin elää vapaana uhkapelaamisesta ja yhdessä heidän molempien
kanssa samassa kodissa.
Ennen luulin, että meillä on vaikeaa, kun asuttiin yhdessä enkä pelannut ollenkaan ja
riideltiin rahasta. Se tuntuu tällä hetkellä niin tavoittelemisen arvoiselta unelmatilanteelta.
Silloin oikeasti oli kaikki hyvin vaikka emme sitä tienneet.