Pitkästä aikaa taas täällä. Kirjoittelin viimeksi joskus reilu vuosi sitten varmaankin ja nyt ajattelin palata tänne, jotta saisin apua pelaamisen lopettamiseen uudestaan…
Alunperin tilanne oli se, että pelasin, otin vippejä pelaamiseen , menetin luottotiedot, pelasin miehenkin rahoja jne. Ajattelin, että tilanne helpottuu, kun sain töitä. Olen käynyt peli poikki-ohjelman myös läpi. Ollut pelaamatta pidempiä ja lyhyempiä aikoja.
Tilanne tällä hetkellä on se, että olen edelleen töissä (töissä olo ja palkan saaminen oli varmaan yksi syy pelaamisen uudelleen aloittamiseen), pelannut olen säännöllisen epäsäännöllisesti vuoden alusta alkaen, en muista tarkkaan koska aloitin uudestaan. Tämän vuoden lopussa saan viimeisenkin velan maksettua pois, velka on ulosotossa, mutta maksan suoraan velkojalle. Olen kovasti yrittänyt slottien pelaamista lopettaa ja olen vaikeuttanut sitä mahdollisimman paljon, jotta himon iskiessä en pystyisi pelaamaan. Pankin avainlukukortti on tällä hetkellä äitini luona. Kasinot johon voi tallettaa ilman avainlukukorttia olen sulkenut, onneksi niitä ei nykyään paljoa ole, olen myös nostanut ison osan rahoista automaatilta ulos. Retkahduksia on sattunut silti, olen esim. laskuja maksaessani siirtänyt rahaa pelitilille tai käynyt ostamassa paysafe-kortteja. Haluaisin todella paljon lopettaa kokonaan. koska edelleen osa palkasta menee peleihin, haluaisin… se halu pelata on vaan todella kova silloin kun se iskee:(
Koitan nyt taas kirjoittelua tänne, silloin kun tekee mieli pelata, siitä oli viimeksi ainakin paljon apua. Nyt lueskelemaan muiden juttuja. Mukavaa tiistaita kaikille.