Siinähän ne, selkeät vaihtoehdot. Niistä on lähdettävä. Eiköhän me turista syntyjä syviä viimeistään viikonloppuna. Päivitän tilannetta sitten.
Mutta lukeeko tämän ketjun aloittaja ja muut ketjuun kirjoittaneet vielä näitä? Mitä teille kuuluu? Mikä on tilanne nyt? Miltä näyttää tulevaisuus?
Kirjoitin jokin aika sitten vieraana ja nyt lopulta sain oman käyttäjätunnuksen. Olin antanut avokilleni viimeisen mahdollisuuden ja hän möhli sen pelaamalla. Nyt kuitenkin on vielä yksi mahdollisuus, ja minä olen lähdössä muualle opiskelemaan ja hän jää hoitamaan taloutta yksin muutaman kuukauden ajaksi. Tällä hetkellä menee aika hyvin. Jossain vaiheessa avokkini pääsee Peli Poikki- ohjelmaan mukaan ja tällä hetkellä käy a-klinikalla keskustelemassa peliterapeutin kanssa. Yhdessä ollaan myös keskusteltu asiasta ja paljon.
Tällä hetkellä avokillani on pelaamisesta aika kovat vieroitusoireet, mutta hän yrittää taistella niitä vastaan. Edellinen kerta oli tosi kova paikka ja jätti tietysti aika jäljet molempiin kun useampi satanen hävisi veikkaukselle hetkessä. Muutama päivä sitten hän sai tililleen muutaman kympin kun möimme huutonetissä tavaraa. Sinä päivänä kun rahat tulivat, huomasin pelinhimon nostavan päätään, sen huomasi katseesta ja käyttäytymisestä, mutta hän ei pelannut! Sain kuitit ja tilitiedot nähtäväkseni, eikä valehdellut. Rahat meni sinne mihin pitikin, eli bensaan ja ruokaan! Olen niin ylpeä! Koska voitto se on pienikin! Pitää vain toivoa että hän jaksaa taistella silloinkin kun olen poissa ja varsinkin kun palkkapäivä lähestyy. Itse olen puolisona huomannut olevani onnellisempi nyt, kun ongelma on hoidossa ja päivittäin käsittelyssä. Aikaisemmin ajattelin naiivisti sen katoavan kuin itsestään, nyt ymmärrän asiat ihan toisin ja uskon osaavani tukea avokkiani paremmin.
Hoijjakkaa kuinka tuttua tekstiä täältä saa lukea… toisaalta helpottavaa, toisaalta he*vetin pelottavaa -se on todellakin sairaus.
Meillä tilanne on se, että mies on lopettanut pelaamisen. Luotan siihen> jäi kiinni, tajusi ongelman ja lopetti. Ihan noin helppoa se e ollut kuitenkaan, mutta vaikeuksien kautta näin.
No nyt. Talous päin p*rsettä ja tuntuu, että sekoan tähän epäluottamuksen määrään, vaikka kaiken pitäisi olla ok. Raha-asiat toivottavasti lutviutuvat, vaikka loputtomalta se tuntuu. Kuinka jaksan olla tukena. Kuinka jaksan kituutella toisen aiheuttamien rahahuolien takia ? Välillä tulee olo, että tahtois vain lähteä. Kaikki huolet olis poissa. En jaksa olla nalkuttava akka enää, en jaksa ‘kyylätä’ ja ressata ? Miksei häntä huoleta ? Kovasti edelleen koittaa välistä syyttää minua. Välillä mietin, että olenko todella tullut hulluksi ? Keksinkö kaiken ?
Sekavaa tekstiä… sekavat on ajatuksetkin, kun pitäs taas koittaa jutella miehelle, muttei siitä mitään tule> “Ole hiljaa, älä huuda, älä taas aloita, mä en nyt jaksa” jne, jne… Milloin tämä loppuu ? Miksei se loppunut, vaikka pelaaminen jäi ?
Pakko tähän yhtyä!
Vasta muutamia päiviä olen tiennyt kuuluvani ryhmään pelaajien puolisot. Elämäni on riekaleina ja usko puolisoon mennyt. Ennen niin täydelliseltä ja avoimelta tuntunut suhde murenee sisälläni palasiksi, koska sain tietää, että aviomieheni on valehdellut yli vuoden peitelläkseen kertyviä pelivelkoja. Juuri nyt kun itse kaipaisin tukea, pienen vauvan melko tuoreena äitinä, niin minun pitäisi pystyä toipumaan hetkessä tästä petetyksi tulemisen tunteesta ja koota itseni tukemaan miestäni yrityksessään lopettaa pelaaminen. Olen pihistänyt säästänyt ja tehnyt voltteja 2 vuotta, jotta saisimme opinto ym. velat maksettua. Nyt saan tietää, että kaikki mitä olen säästänyt onkin virran perheen toista reunaa pelikoneisiin uusien lainojen muodossa.
Kunpa hän olisi vain kertonut minulle…kaikki olisi nyt toisin…silloin ehkä voisin auttaa, koska voisin vielä luottaa häneen!
Pahinta on, että vihaa ja surua sisälläni en pysty käsittelemään, koska tiedän ja tunnen mieheni sairauden…olenhan vastaavaa seurannut jo aikaisemmin oman äitini ja isoäitini kanssa. Miksi tämä saasta seuraa minua aina hautaan asti…vai saattaako se minut sinne…en enää kohta tiedä.
Olen varannut itselleni ajan psykologille ja miehenikin on jo varannut itselleen ajan ammattiauttajalle. Hän on urhoollisesti heittäytynyt perheemme eteen ja luopunut jopa rahankäyttö oikeuksistaan, jotta voisin koota taas luottamusta häneen rauhassa…pelkäämättä lisä hankaluuksia taloudellisesti.
Miksi en sitten ole helpottunut ja onnellinen…mieheni selvästi rakastaa minua, koska hän on valmis ihan mihin tahansa perheensä pelastamiseksi…
En ole helpottunut, koska minä en halunnut mieheni vartijaksi. Minä olen pienen lapseni äiti… en mieheni!
Olen lopen väsynyt ja hädin tuskin jaksan huolehtia enää lapsestani…Minä en halunnut tätä…olenhan jo lapsuuteni uhrannut pelaamisen alttarille…miksi joku ei välillä huolehtisi minusta!
Itse olen kanssa pelaajan puoliso, mutta mieheni ei ole peliriippuvainen…“Ammatin” valinta ei tietysti ihan tavallinen, mutta mieheni haluaa myös opiskella yliopistossa koska pelkästään kotona tehtävä työ, on se sitten mitä tahansa on varmasti pidemmän päälle puuduttavaa…Varsinkin kun ollaan nuoria (itse 25)…Itsestä jotenkin tuntuu että ne addiktiot kumpuavat jo nuoresta monesti, itse varmasti olisin helposti addiktoituvaa tyyppiä, mutta pelit yms. ei juurikaan itseä kiinnosta…Mieheni taas on aina ollut erityyppinen, hirveän “jalat maassa” tyyppi joka ei kuvittele liikoja vaan pelaa ja elää hirveän realistisesti…Itseäni ei ole pelaaminen ikinä haitannut koska se ei ole ikinä vaikuttanut parisuhteesemme ja yhteiseen aikaan…Tärkeintä ollut, että kummallakin omat työt/opiskelut ja talous kunnossa…Elämisrahat on tullut pokerista mutta jos mietin itseäni tai suurinta osaa tuttujani niin harva kyllä pystyisi niin rauhallisesti ja järkevästi pelaamaan…Kunnioitan miestäni siitä (ei pelkästään pelaamiseen liittyen todellakaan), että hän on aina ollut varovainen ja laskelmoiva kun itse taas helposti tunneihminen…Ehkä tasapainotamme toisiamme…=)
Pokeriammattilaisuus on samanlainen duuni kuin takavuosien sijoitusammattilaisuuskin. Jengi luuli elättävänsä sillä itsensä leveästi kunnes tuli siperia ja opetti. Toisaalta - onhan sitä olemassa erittäin menestyneitä lottoammattilaisiakin 
Jos miehelläsi ei mielestäsi ongelmaa, niin mikä saa sinut näille sivuille?
Pelaaminen ei ole vain “tunneihmisten” ongelma. Nimenomaan ihmiset, jotka normaalisti pyrkivät toimimaan laskelmoivasti ja pyrkivät toiminnallaan pitämään elämänsä mahdollisimman järjestelmällisenä ja hallittuna, usein romahtavat riippuvuuksiin menettäessään elämänsä hallinnan. Näitä tilanteitä saattaa synnyttää niin lasten hankinta, kuin tavalliseen työelämään siirtyminen. Pelaajalle “tavallinen” elämä on tylsää! Hän tarvitsee sen irti oton…hetken ilman arjen ajatuksia, jonka pelin tuoma jännitys tarjoaa.
Tekstistäsi kumpuaa tietämättömyys…perehdy tähän riippuvuuden muotoon ja lue tarinoita näiltä sivuilta…saatat huomata sen jälkeen miehesi pelaamisessa uusia piirteitä!
Kaikkea hyvää sinulle ja miehellesi…toivottavasti olen väärässä!!
Kiitos, samoin sinulle!
Uskon myöskin, että peliriippuvaisella se juuri onkin niin, että peleistä haetaan juuri jännitystä yms…Itselleni kävisi varmaan juuri niin. Mieheni taas suhtautuu peliin työnä. Eli tekee työtä sen verran kuin täytyy ja muuten muita juttuja. Kaverit, urheilu, opiskelu yms on tärkeämpiä ja työ on vain työtä. Myönnän kyllä silloin kun rupesimme aikoinaan seurustelemaan olin aluksi skeptinen, että mitä se pokeri on ja juuri, että tarkoittaako se, että jää riippuvaiseksi yms…Sitten kun muutimme yhteen ja näin, että se on hänelle vain työtä ja opin arvostamaan hänen taitojaan, ymmärsin että hänen kohdalla sellaista riskiä ei ole. Valitettavaa kyllä on tietysti että monelle se voi muuttuua riippuvuudeksi ja varmaan monella on ollut sitten jo aikaisemmin jonkinlaisia peli tms addiktioita. En itse suosittelisi pokeria tai mitään pelejä kenellekkään koska tiedän että on varmasti monia ihmisiä kenelle ei sovi ja voittaminen pitkässä juoksussa ei ole helppoa, jokaisen pitää löytää oma tiensä. Mieheni on nyt about 3,5vuotta pelannut työkseen ja hyvin on mennyt, mutta ei sekään työ ole pelkästään helppoa ja voittamista niin kuin monet luulevat että elämme pelkkää luksuselämää yms. Ehkä kuvaava on se kun tulimme lomamatkalta vähän aikaa sitten takaisin Suomeen, mieheni sanoi ensiksi kotiin päästyään, että hän jatkaa lomaa vielä kotona muutaman päivän kun ei huvita tehdä heti töitä. Jatkettiin “lomaa” sitten kotona, juotiin viiniä ja syötiin hyvin muutaman päivän ennen kuin piti taas koulun penkille mennä ja hänen “töihin”.=)
Kiinnostaisi tietää, mikä on tärkein syy, jonka takia miehesi pelaa pokeria “ammatikseen”? Parempi tuntipalkka vai jotain muuta? Kuitenkin ilmeisesti vielä opinnot kesken ja siihenkin suuntaan on jotain ambitioita.
Pelaako miehesi muuten netissä?
Pelaa netissä…Joskus tietysti Grand casinolla kun on isoimpia tapahtumia…Mieheni on nukkumassa, niin en voi häneltä kysyä nyt mitä olit kirjoittanut, mutta mitä olen käsittänyt niin sen takia hän on jäänyt pokeriammattilaiseksi juuri tulojen takia(niin kuin varmaan suurinosa). Opiskelu on häntä myös aina kiinnostanut, mutta osanaikaa ollut ihan vain ammattilaisena…Nyt häntä ruvennut kiinnostamaan “duunipäivien” jälkeen taas opiskelut (kavereita samassa tiedekunnassa yms=), opiskelu on aina jees…Tähän asti tulotaso pysynyt hyvänä vaikka joutuu töitä ja koulua yhdistämään, mutta ei se niin vaarallista olis vaikka jossain vaiheessa joutuis pikkusen tiukemmalla elämään…opiskelu yms mielestäni aina hyvä juttu, duunia on se sitten pokeria tai muuta ehtii tekemään…
“jotain muuta tekemään”…unohtui sana välistä
Sinulle, Usko.
Kirjoituksesi oli kuin suoraan omasta elämästäni. Olen vain arka kirjoittamaan yksityisasioista täällä yleisellä foorumilla, privana voisin kirjoittaa avoimemmin. Mutta sen verran kuitenkin, että rahaa on mennyt, valheita, pettymyksiä, juuri tuo kuvaamasi petetyksi tulemisen tunne on valtava. Perusluottamus järkkynyt. Voiko suhdetta näin jatkaa?? Meillä myös kaksi pientä lasta. ja minä -myös- ajattelen että pärjäisin paremmin, ainakin henkisesti, yksinhuoltajana. Taloudellisesti ei voisi huonommin mennä, sillä ies pelaa velaksi koko ajan… Tämä on helvettiä. Minulla on ehto miehelleni; joko lopettaa KAIKKI rahapelit tai lähtee kodistamme. Seinän on tultava vastaan. Tuon valehtelun ja itsekkään käytöksen, perheemme rahojen tuhlaamisen vuoksi mielestäni minulla on oikeus vaatia tuota ehtoa. Rakastan miestäni enkä haluaisi hajottaa perhettämme. Näin ei ole kuitenkaan kenelläään hyvä olla.
Voi, “vieras”
niin paljon tuttua… niin paljon samankaltaisia tuntemuksia minulla, kahden pienen lapsen äitinä. Mies jäi myös pelaamisesta kiinni, ottanut lainaa lainan päälle, pelaa lainalla ja maksaa pelivelkojaan lainalla. AHDISTAA!!! En tiedä miten tästä selviämme. Luottamus on mennyt. Kaiken lisäksi mieheni ei ole vakuuttanut minua, että tekee kaikkensa lopettaakseen pelaamisen. Asia on kääntynyt niin, että minä yritän tehdä kaikkeni saadakseni hänet lopettamaan. Toitotan hänelle, että on pelaaaminen sen arvoista, etttä perheemme hajoaa, mutta siihen ei osaa vastata… kamalaa. Missä se ihana mies on, johon rakastuin…itkettää.
En halua lannistaa, mutta meillä koko pelaamishelvetti alkoi juri tuolla fiksulla ja järkevällä pokerin pelaamisella. Nimenomaan laskelmointia, opusten lukemista, alan seurantaa, ehkä jopa haaveilua siitä, että sillä tienaisikin. No, kyllä sitten vähän matkusteltiin ja saatiin kaikkea mukavaa ja kallista materiaa, mutta mitä väliä sillä nyt on, kun pelivelat painaa ja lisää luotolle pelataan…! Uskon, että mieheni tarina on aika tyypillinen: “vähän lisätienestiä pokerilla” kunnes homma leviää käsiin. Sydämestäni toivon, että teillä pelaaminen onnistuu oikeasti noin, ja että oikeasti kukaan ei kärsi tai tule kärsimään siitä. Sillä siitä on hiuksenhieno matka suoraan helvettiin.
m
Voimia teille! Itse uskoisin että jos asiat hyvin parisuhteessa, ystävät, harrastukset yms tärkeitä ja se “live-elämä” tärkeintä, ei ole mitään hätää…Monen vuoden suhteen jälkeen perusasiat tärkeimpiä…Työ tehdään mutta muuten opiskelut, ystävät ja ihanaa kun kun Suomeenkin tullut kesä, grillaamisen ja matkustamisen kanssa…
Täällä on käyty vilkasta keskustelua pelaajan läheisenä elämisestä. Toivottaisinkin kaikki palstalle kirjoittaneet ja juttuja lukeneet läheiset tervetulleeksi Tuuletin-foorumille. Jos olet jo rekisteröitynyt Päihdelinkkiin, tarvitsee sinun enää lähettää sähköpostiosoitteesi ja nimimerkkisi tuuletin(at)peluuri.fi ja saat kirjoitusoikeuden foorumille. Mainitsethan viestissäsi myös oletko pelaajan puoliso, vanhempi, lapsi tms. Näin voimme miettiä juuri sinua koskettavia aiheita pohdittavaksi foorumilla.
Keskustelevaa kesää toivottaen, Anne Matilainen (Tuuletin-foorumin keskusteluihin osallistuva Peluurin työntekijä)
Enpä tiedä lukeeko näitä enää ketään, mutta haluaisin vain kertoa vielä miten menee…
Olen itse kirjoittanut tänne pahimpina mahdollisina hetkinä ja usein miettinyt, että pitäisi nyt pää “selvänä” kirjoittaa…
Pyysin täältä ensimmäistä kertaa apua, mieheni on peliongelmainen ja velkaa on 100tuhannen väärällä puolella, kaikki keinot käytin ja apua haettiin miehelle… oikeastaan nyt neljän vuoden aikana mikään ei ole auttanut, mutta nyt ollaan paremmalla puolella… Luottamusta haetaan kokoajan takaisin ja vaikka velka on suuri ja rahat riittää juuri elämiseen, ei silti onneksi oo iloa puuttunu elämästä… Nuoria ollaan ja kaikki ympäriltä perustaa perheitä ja aina samat kysymykset tulee vastaan, että “koskas te ostatte oman asunnon ja koskas niitä lapsia tulee?”… Ilkeitähän ne kysymykset on mutta olen huomannut että olen löytänyt itselleni miehen johon voin kyllä kaikesta huolimatta luottaa ja suhteemme tulee olemaan todella vakaalla pohjalla tulevaisuudessa, koska on näin isoista asioista on selvitty/selviimässä…
Jotkut voi sanoa että olen liian sinisilmäinen ja usea onkin niin sanonut, että kyllä se mies vielä luottamuksen pettää, ja itse olen ihan samaa mieltä, tämä helvetti ei ole vielä ohi, mutta yhdessä siinä ollaan vaikka ei olekaan minun ongelmani… En vaan ymmärrä miten voisin itselleni vaatia ymmärrystä jos hylkäisin mieheni, ei hän tätä ole ilkeyttään tehnyt ja sairas hän on… Rakkaus ei oo loppunut meidän suhteesta ja kaiken pahan alta se on aina pakko muistaa, en menettänyt miestäni kuten luulin ja olen onnellinen hänen kanssaan… Joku päivä voi vielä tulla kun hän pettää luottamukseni ja siihen varaudun, mutta tiedän että siitä selviää ja nämä keskustelupaikat ovat suuri apu sillä hetkellä…
Mutta en osaa muuta sanoa, kuin koittakaa muutkin jaksaa, joskus sen auringon on pakko paskakasaankin paistaa…
Vastaan nyt samat tarinat tähänkin ketjuun kun osuu myös lähelle. Muutaman kirjoittajan ajatukset oli kuin suoraan omasta päästä, tää peliongelmaisen puolison rooli on monella tapaa aivan yhtä paha kuin olisi itse se peliongelmainen.
Itse olen peliongelmaisen naisen puoliso ja olen seurustellut kyseisen henkilön kanssa melkein 10 vuotta. Itse kuulin hänen pelaamisestaan vasta kun kaikki oli jo tapahtunut eli mitään ei ollut tehtävissä, pelaaminen on jatkunut vuosikausia ja velkaa on kertynyt noin 150.000€. Miten hyvä pitää olla näyttelemään että tuommoinen pysyy salassa? Velkaa pelaamisesta on hänellä siis puolet enemmän kuin esim. meidän asunnosta on lainaa jäljellä (omakotitalo).
Myös tässä tapauksessa vanhemmat tulivat auttamaan ja kun heillä sattuu olemaan sijoitusasunto niin ovat sitä nyt myymässä että saisivat kuitattua tuon armottoman kokoisen velan pois. Pahuutta lisää se että hänen vanhemmat tiesivät tilanteesta jo yli vuosi sitten, he vain maksoivat ensimmäisen osan veloista pois. Minulle ei kukaan viitsinyt kertoa mitään, olenhan täysin sivullinen henkilö ilmeisesti? Heti kun itse kuulin hommasta noin kuukausi sitten niin ohjasin kumppanin hoitoon ja estin lisäpelaamisen kaikilla mahdollisilla tavoilla (oli siihen halukas itsekkin).
Tätä pahaa tuskaa lisää se että useamman vuoden yrityksen jälkeen meille olisi tulossa perheenlisäystä… no se tulee jokatapauksessa mutta tilanne voisi olla parempikin. Lapsen lisäksi on vielä toinenkin isompi juttu eli kumppanin uhkailut siitä että aikoo tappaa itsensä. Voitte varmaan kuvitella ettei tämä tee hyvää minullekkaan?
Mietin parhaillaan että mitä pahaa olen voinut tehdä että joudun itse tämmöisen jutun keskelle? Nyt on tilanne se että mietin eroa mutta sitä vaikeuttaa erityisen paljon lapsi ja uhkailut itsemurhalla. Toinenkin vaihtoehto on erittäin huono eli jääminen tähän ns. suhteeseen… onko täällä ketään joka on ollut tai on vastaavassa tilanteessa?
Ennen tätä elämä kulki hyvin niin työn kuin muidenkin asioiden osalta. Nyt on koko elämä sekaisin vaikka mielestäni olen aina yrittänyt hoitaa kaikki asiat hyvin ja en tässäkään tapauksessa ole käsittääkseni mitään pahaa tehnyt…Mies79
Peliriippuvuudesta kärsii yhä useampi pelaajan omainen. Harva uskaltaa kuitenkaan kertoa asiasta julkisesti, mikä on yksityisyyden suojaamisen kannalta ymmärrettävää. Asiasta julkisesti kertominen saattaisi kuitenkin auttaa monia ja helpottaa omaakin oloa. Etsin TV2 Asiaohjelmien Suhdekorjaamoon pelaajien läheisiä ja pelaajia. Tarjoamme ammattiapua ja seurantaa. Kotisivut: www.yle.fi/suhdekorjaamo. Soita, niin jutellaan asiasta. Terveisin toimittaja Kirsi Kangas, 0400 983 890.
