Itse olen peliongelmaisen avopuoliso ja tätä helvettiä on jatkunut jo vuosikausia.( käyty läpi keskustelut, lupaukset, terapiat jne)
Sen vaan sanon että siitä ei ikinä parane ja parasta mitä voi tehdä, on ottaa ero ja jatkaa omaa elämää. Piste
Ei peliriippuvuudesta koskaan parane muuta kuin jotkut superharvat.
Haluan toisille sen verran kertoa, että kyllä tämän asian kanssa voi elää yhdessäkin - JOS toinen on rehellinen ja yrittää lopettaa pelaamisen. Meillä oli helvetillistä muutama vuosi - sen jälkeen ollaan rakennettu luottamusta pikku hiljaa. Ja maksettu loppumattomia velkoja. 
Repsahduskaan ei ole tuntunut maailmanlopulta, kun toinen on voinut sen heti jakaa ja kertoa. Valehtelu oli kaikkein pahinta. Ei tämä helppoa koskaan tule olemaan eikä ongelmasta tosiaan pääse eroon, mutta yhteiselämä voi olla antoisaakin. Kaikessa karuudessaan ja ennen kaikkea rehellisessä ilmapiirissä.
On yö jo ja kolme lastani nukkuvat vuoteissaan. Mieheni lähti jo aamupäivällä (muka kirjastoon), mutta ei ole tullut edelleenkään kotiin. Tiedän hänen olevan pelaamassa. Minua ahdistaa ja pelottaa se, paljonko hän tällä kertaa heittää taivaan tuuliin. Kaikki pois heitetty raha on suoraan pois perheeltämme. Hänen mielestään pelaaminen on hänen yksityisasiansa, eikä se kuulu muille tai vaikuta perheeseen millään tavalla. Mitä teenkin hänen palattuaan, miten ikinä reagoinkin, on vika minussa. Näihin kymmeneen vuoteen en ole mieheni mielestä osannut suhtautua asiaan oikein. Lapset kyselevät missä isä on, mitä siihen sanoisin?
Viime kerralla sanoin hänelle, että en jaksa tätä. Sanoin että en halua perheelleni tällaista elämää. Rakastan miestäni, enkä pysty vierestä katselemaan miten hän tuhoaa itsensä ja sen mitä olemme yhdessä rakentaneet. Minun mielenterveyteni ei kestä tällaista. Pyysin häntä valitsemaan perheen ja pelaamisen välillä. Hän vastasi pelaavansa ja minun tulisi se vain hyväksyä.
Mitä voin tehdä?
näin minä sinun tilassasi tekisin…
Surullista luettavaa.Vaikuttaa siltä että ero tulee vastaan jossain vaiheessa.Ehkä annat anteeksi vielä kerran tai 100 kertaa ,mutta viimeistään silloin kun lapset ja sinut vedetään mukaan kuoppaan niin silloin tiedät mitä valita.
Yritä saada tukea jostain koska tulet tarvitsemaan sitä.
Vika ei ole sinussa että näin on käynnyt.Miehesi on sanonut että hän jatkaa pelamista joten siniun pitää nyt olla erittäin vahva ja ajatella jääkylmästi asioita.
Ehkä miehesi hävisi 100 euroa tai voitti 1000euroa-yhdentekevää.Kaikki on pois perheestä.
Se että hän pystyy olemaan pois kotoa tuntikausia viittaa siheen että ongelma on vakava.
Jos miehesi ei tiedosta mitä on tekemässä niin miten voisit auttaa.Et millään.
Et voi ohjata toista ihmistä vaikka rakastaisit miten paljon tahansa.Eikä rakkaus aina riitä peluria pysäyttämään.
Tovottavasti lapset eivät joudu kärsimään liikaa.Pelurit eivät aina tiedä miten paljon tuskaa he aiheuttavat läheisilleen tai tietävät mutta eivät voi asialle mitään kun pelihimo on niin voimakas.
Eikä se auta että käsket hänet lopettamaan.Hän tekee itse ratkaisunsa ja sinä vastaavasti
En nyt lukenut läheskään kaikkea, mutta itsekin aikanaan aika reippaasti pelanneena ja sen ajatuslogiikan muistavana, sekä useata “vähän” liikaa pelaavaa tuttua seuraavana niin yksi oleellinen ongelma tuppaa parisuhteessa ja perheessä pelaavalla olevan, eli:
On olemassa kahdet eri rahat →
a) Perheen yhteiset/toisen(kin) osapuolen rahat, ns. talousrahat
b) MUN rahat, jotka voin ihan huoletta pelata, koska niin kauan kuin kohdan a rahaa on MINUN mielestäni tarpeeksi, niin turpa kiinni, minä pelaan nämä. Jos häviän niin jäädään kummiskin (minun logiikkani mukaan) omillemme, kunnes tulevat seuraavat rahat jotka voimme taas jakaa tällä samalla tavoin.
Eli parisuhde on vähän ongelmallinenkin juttu monelle pelurille siksi, että joko valheellinen tai aito turvaverkko on sikäli aina olemassa useimmiten. Eli se piste kun on “kaikki” pelattu, ei kuitenkaan ole se jossa vielä ovat loppu kuin pelihillot ja hammastenkiristys alkaa siitä. Ei tajuta, eikä halutakaan tajuta että ei se nyt ihan mene niin JA vaikka oikeasti menisikin niin, meneekö silti nallekarkit oikein että toisen palkalla maksetaan laskut ja kustannetaan eläminen ja toinen pistää massit peleihin. Vedoten usein siihen, että hei tässähän sitä rahaa ja taloustilannetta juuri yritetään kasvattaa.
Usein silmät juuri avaa juuri se jokin radikaali tilanne kun syystä tai toisesta (no okei, esim. juuri erotilanne) saakin huomaamaan, että se turvaverkko sieltä katoaa alta ja onkin vain MUN rahat, joilla pitää sitten omassa elämässä hoitaa tuo toinenkin “pieni” osa-alue eli ruoka, katto pään päälle ja laskujen maksu…
Ehkä yleistän, mutta tämä on aika stereotyyppinen ajattelu niin kauan, kuin on mahdollista mielessä erottaa tuo “ylimääräinen raha” ja se raha, joka tuo kummiskin sen ruoan pöytään ja katon pään päälle, vaikka oma kukkaro olisikin typötyhjä.
Itse tosin kun edellisessä aviossa (ero ei johtunut peleistä) pelasin näin jälkikäteen ajatellen vielä aivan liian paljon, niin sikäli oli helppoa kun teki keikkahommia päivähommien päälle ja oikeastaan kaikki mitä toi säännöllisen palkkakuitin lisäksi kotiin, oli aina “Osta itselles jotain kivaa” tai “pane talousrahoihin” tuppasi olemaan, että “oi kuinka hienoa! Voi kun sä teet niin paljon töitä ja ihanaa kun tuot näin ylimääräistä elämiseen ja saa ostettua vähän ylimääräistäkin”. No…säästin siltä tiedolta aina, että tapanani oli pistää visusti jemmaan aina joku osa, joskus aika murto-osa siitä mitä ihan oikeasti oli saanut… sitten pelasi jonkun leijonaosan (muka) “ylimääräisestä” vaikka laskuja sun muuta oli kyllä yllinkyllin ja muita menoeriä, mutta kotona hymyiltiin kun toi niin ahkerasti tuota ylimääräistä myös kotiin asti. Eli ei tietoa, ei tuskaa…
Kunnes tuli se päivä, että tuli avioero ja kumpikin alkoi maksaa omissa nimissä olleitaan. Sillon vit…i, sanon suoraan. Mutta itseä opetti kyllä Siperia hyvin. Nyt ei ole enää tuota valheellista ajattelua ja rahojen jaottelua eri leireihin ja luokkiin. Kaippa jokainen sen tietyn pisteen tarvitsee, että VOI oppia. Joku oppii, joku ei… Itse nyt otin ankeista ajoista vähän jopa vaarin. Mutta jokainen peluri taitaa tarvita aina jonkin, edes kuinka pienen asian tahansa, jolla perustella itselleen ja muille asiaa. Kun ei muuta enää keksitä, niin se on sama kuin alkoholistilla eli mä juon koska akka nalkuttaa, no miksi se akka sitten nalkuttaa? -No kun mä juon. (Tosin tuo viimeinen lause muutetaan toki kavereille, omaan päähän ja muulle ympäristölle sellaiseksi, että vika on nimenomaan tuossa toisessa osapuolessa “vaikka mä kaiken teen ja mun on pakko saada vähän rentoutua raskaiden töiden jälkeen kun tuon leivän taloon”)-> Eli ryyppään to-iltana pienen hönön, perjantaina lähden aiemmin töistä, ja vedän sunnuntaihin asti. Mutta se on mun yksityisasia. Sama se koskee pelaamistakin, jokaisella riippuvuudella on tietyt vakiokuviot.)
Yleensä viimeisenä pisteenä taitaa olla juuri se ns. viimeinen pako tilanteesta eli uhkailu itsemurhalla. Tosin se vaatii sitten sen, että sillä tosiaan saa huomion. Jos tämä ei tuo toivottua vastakaikua tai kylmästi sanoen ei kiinnosta ketään, niin se toki ei kanna kovin pitkälle. Yleensä itsemurhauhkaukset inflatoivat muutenkin itse itsensä, jos se vedetään kilpenä aina eteen kun yritetään vaikkapa ottaa kipeitä asioita puheiksi tai halutaan vain käpertyä muurin taakse, kun huomataan ettei tätä pistettä uskalla ympäristö ylittää vaan jättää rauhaan. Itsekin olen lähisuvussa ja perheessä pariakin täten toimivaa ihmistä joutunut katsomaan. Lapsena se toki pelotti, mutta oikeasti kun aika kului ja aina vain samaa jauhamista ja reagointia, niin tarpeeksi moni kun käänsi selkänsä eikä jaksanut enää vastakaikua antaa tuolle, niin sitten se ajallaan loppuikin. Eipä kumpikaan yrittänyt koskaan… (ei toki voi yleistää, mutta kyllä ainaiseen tähän vetoamiseen jokainen turtuu jossain vaiheessa ja välittäminen sekä huoli lakkaa ihan jo oman mielenterveyden kannalta. Se joka on tehdäkseen itsemurhan, kyllä sitä useimmiten yrittää aika pian uhkausten alettua tai aivan tosiyrittäjät vain tekevät. Se joka uhkailee vuosikausia, haluaa huomiota).
Itse petin itseäni aviossa ollessa tuolla, että kun näki hymyilevän vaimon kun tuot ylimääräistä kotio. No, mähän olin itse tehnyt jonkun raskaan lisäurakan jossain päin joten MUN rahat, eli jos pelasin 5000e ja toin kotiin 500e niin suhde oli ihan kohdallaan rahassa. Eli asia ok. Kummiskin kun sivuhommana teki, vaikkakin ihan kortilla, mutta isoilla veroprosenteilla jne (Vaimolle nyt tietty vielä paljon isommilla, kuin oikeasti…) ja noiden duunien posti kiersi eri kautta, eikä niiden perään koskaan edes kyselty kotosalla. Niin homma oli iisiä. Kaikki oli vain plussaa mitä toi kotio. Tosin kyllä siinä tietty oli pieni pelko persiissä, että ex-vaimo olisi joskus sattunut juttelemaan joidenkin saman alan ihmisten kanssa ja olisikin herännyt miettimään, että tota…mä vähän kuulin että tuossa tienais vähän enempi, teetkö sä alennuksella. Daamikaan kun ei ollut tyhmä, ei vain ollut perillä tuon aika monimutkaisen kuvion virroista.
Käykö täällä enää kukaan kommentoimassa?
Haluaisin kertoa oman kokemukseni peliriippuvaisen puolisona. Olen tiennyt toisen peliriippuvuudesta suhteemme alkuajoilta lähtien, mutta en silloin vielä kyennyt ymmärtämään mistä on oikein kyse. Nyt muutaman vuoden yhteiselon jälkeen olen saanut enemmän tietooni. Kuvittelin aiemmin, että voisin jotenkin auttaa häntä. Nyt huomaan, että näin ei todellisuudessa taida olla. Tämä taitaa olla hänen oma taistelunsa, minkä hän käy yksin. Yritän jaksaa vierellä, vaikka olenkin jatkuvasti ihan pimennossa tilanteesta. Puolison on todella vaikea puhua asiasta; tuntemuksistaan ja raha-asioistaan. Meillä on omat rahamme ja tilimme, joten olen todella elänyt pimennossa todellisuudesta. Sain juuri tietää pienen etsiskelyn jälkeen hänen velkansa todellisen summan (ei todellakaan ole tapaistani tonkia toisten tekemisiä! 
)
Olen itse aina ollut kova tekemään töitä ja ollut hyvä säästämään. Tämä tilanne aiheuttaa valtavasti stressiä, kun pelkään puolisoni joutuvan tosissaan ongelmiin ja että minun pitäisi itse pystyä maksamaan molempien eläminen, koska hän on varaton. Ei minullakaan sellaisia varoja enää ole. Hän on vielä luottokelpoinen perheensä ja minun avun ansiosta… mutta nyt alkavat varat loppua myös auttajilta. Mitähän käy, kun varat on tosiaan loppu? Tuskin pelaaminen siihen loppuu, vai onko sen pakko? Voikko luottotietonsa menettänyt saada vielä jostain lisää lainaa??
En voisi kuvitella elämääni ilman häntä. Haluaisin edelleen vain jotenkin auttaa ja korjata asiat. Voiko puoliso oikeasti mitenkään auttaa, kun ei asiasta pystytä puhumaan? Kannattaako painostaa puhumaan, vai pahentaako se tilannetta ja salailua?
Pitääpä vähän avautua. Miehelläni on eräänlainen peliongelma, pelaa tosin netissä ilmaispelejä,
omien sanojensa mukaan myös sellaisia pikkupelejä pokeria, joissa pelataan mm. muutaman kymmenen sentin panoksia. Kuulemma siksi että pelaaminen ei ole ongelma, jos pyöritettävät summat eivät ole suuria.
Mutta jokin siinä häiritsee, kun molemmat ollaan opiskelijoita ja ruokapudjetti on noin 100-200 euroa kuussa…
Niiin joka kauppareissulla se työntää rajha automaattiin kaikki kolikot.
Välillä se voittaa, ja tulee innoissaan kilistelemään kolikoita…
Mutta jotenkin epäilyttää, että itse kattelen kaupan hyllyssä että otanko maitopurkin vai leipää…ja kerään niitä pennosia talteen. Niin mies laittaa koneeseen joka reissulla euron pari.
jos kaupassa käydään noin 20-30 kertaa viikossa, ja joka kerta menee euro koneeseen,
niin se on ainakin 30 -60 euroa kuussa…ja kukaan ei voi tietää, mikä on todellinen summa mitä mulle ei kerrota.
No…ei kuulu minulle, mutta kun yhdessä ollaan kokoajan, ja kuun lopussa rahat loppuu, niin mulla vilkkuu silmissä se peliautomaatilla seisovan miehen kuva, että jos olisi edes euro nuudeleihin jäljellä! Niin se euro on mennyt koneeseen.
Mä en usko että se ainakaan voitolle voi jäädä, ja jos on niin vähän rahaa kuten meillä on, niin voiko se olla mahdollista että kannattaa pelata?
No nyt olin kotoa poissa muutaman päivän, täällä ei ollut siivottu eikä mitään. Viikon vanhat astiat pöydillä,.
ja sanoi pelanneensa pokeria vaan netissä kokoajan…
V-tuttaa tuommonen. Ja joka viikko pitää laittaa lottoa ja muita veikkauksia, kenot ja muut lotot, ja aina pitää olla vähintään viidellä eurolla…Mulla ärsyttää semmoinen raplaaminen, että mitä järkeä on laittaa monta kymppiä koneisiin, ja jos muka väittää että niistä voittaa rahaa, niin miksi me ollaan nälissämme joka kuussa aina se viimeinen viikko?
Ja jos se käy töissä ja tienaa vähän rahaa, niin heti pitää alkaa elämään kuin herroiksi että laitellaan rahaa joka automaattiin, lotataan taas enemmän, ja jopa lahjoitetaan kerjäläisille.
Ja ei siinä mitään, mutta mikä TARVE on niin vähistä rahoista pelata, ja ilmaispelejä…että onko se pelaamisen tarve niin suuri. Ärsyttää että sillä on jotain omia rahavarantoja, se ei koskaan kerro totuutta paljonko se voitti, tai paljonko hävisi…vaan vastaukset on ympäripyöreitä, jos on 20 senttiä hävinnyt se kerroptaan, tai jos on voittanut yliu 20 euroa, niin se kerrotaan, mutta siihen väliin jää harmaa alue.
Joskus on kiva että se tulee taskut täynnä kolikoita kotiin, mutta kun epäilyttää tämä koko pelaaminen, että
pitäskö sitä kehua vai olla huolissaan. Että miksi VÄHISTÄ rahoista pitää antaa ray-lle. Ja tiedän että summat kasvaa tulojen mukana. tai miksi pitää yrittää “hallita” sitä pelaamista pelaamalla pienillä panoksilla.,
kun mielestäni se on jostain oire että pitää lotata tai pelata rikastumisen toivossa, ja se on kuitenkikn niin epätodennäköistä että se on ihan sama tekeekö kympillä lottoa, vai vaan sen yhden rivin…ja näin kesällä on niin ihana kun mies yllättää, että lähdetäänkö käymään kaupassa hakemassa jäätelöt. Niin jäätelön osto kestää aina 15 minuuttia, ja jotenkin epäilyttää että haluaako se ilahduttaa minua vai onko se vaan kiva päästä käymään kaupassa. Ja jos joku kahvi tai joku on loppu, mies ehdottaa ensimmäisenä että hän voi lähteä, ja on sitten puolituntia viiden minuutin reissulla.
Sehän siinä on lieroa, kun luen nyt omia ajatuksia,
että kun mies muka tekee minulle palveluksen “ei tarvi käydä kaupassa, voin minä käydä”…
ja minä innoissani luulen että onpa mulla hyvä mies. Niin mies ei teekään sitä minun takia, vaan haluaa käydä kaupassa pelaamassa, ja samalla kerää myös pojoja minulta kuinka mahtava on.
Jos nimittäin alan imuroimaan, niin mies ei ole todellakaan yhtä innoissaan “kyllä mä voin imuroida”. vaan päinvastoin, lempihommat on kaupassakäynti ja muut.
Ja asiaan ei voi puuttua, koska en tiedä mistä päästä voin tarttua asiaan…jos epäilen että pelaa liikaa, niin mies sanoo että summat on pieniä. Vaikka ajattelisi miten päin, niin en voi oikein hyvällä omalla tunnolla alkaa kritisoimaan koska en TIEDÄ…pelaaminenhan ei näy naamasta, kuten alkoholinkäyttö. Että mistä mää olisin vihainen. Siitäkö että ei ole rahaa…kun en edes tiedä jothuuko rahapulamme pelaamisesta. Sen muistan vain, että yksin asuessa en ikinä nähnyt viimeistä viikkoa nälkää…
Mutta mistä voin tietää, olenko itse vaan tuhlannut niin on molemmat rahattomia…
Ja alanko säästää kuititi…ja jos miehellä ei ole rahaa, niin silti joudun itselle ostamaan ruokaa joten en voi sanoa että mene ulos ja syä vaikka ruohoa. Koska en tiedä, kuinka paljon pelaamiseen on mennyt…
Mulla epäilyttää, että mies sotkee nyt jälkensä tosi taitavasti. Epäilen omaa järkeäni, ja epäluuloisuuttani että mies ei ajattele minun parastani sittenkään, ja pitäisikö?
Hei Vaakkuli ja muut, kyllä ovat totisesti tuttuja teidän ongelmanne ja ajatuksenne! Peliriippuvainen käyttäytyy aivan samoin kuin alkoholisti, eli vähättelee tai kieltää ongelman ja harrastaa salailua ja valehtelua. En usko tilannetta helpottavan, että läheinen yrittää hienotunteisesti olla urkkimatta pelaajalta, missä mennään, se vain mahdollistaa pelaamisen jatkumisen.- Itse olen elänyt peliriippuvaisen puolisoni kanssa yli kaksikymmentä vuotta, pelaaminen on tullut kuvioon ehkä kymmenisen vuotta sitten. En ole antanut helposti periksi, vaikka mieheltä ovat menneet kodit, autot ja kesämökit, mutta tämän kokemuksen jälkeen voin todeta, että olisi pitänyt hypätä kelkasta HETI ja olla ehdoton siinä, että yhteiselämä ei jatku, jos pelaaminen ei lopu. Nämä vuodet ovat olleet koko perheelle piinaa. Nyt vasta mieheni on ottanut hätääntyneenä vastaan ammattiapua, kun olen vihdoin tajunnut pelastaa oman elämäni ja hakenut avioeroa.
Tiedän miltä susta tuntuu, olin itse samassa tilanteessa vuosi sitten. Haluan painottaa nyt sulle, että ota asia puheeksi puolisosi kanssa. Saa hänet ymmärtämään mitä pelaaminen tekee sinulle, taloudellenne ja koko tulevaisuudellenne. Hae tietoa peliongelmasta ja näytä puolisollesi, näytät samalla sen, että välität ja aiot pysyä hänen vierellään. Tee kuitenkin selväksi, että hänen tulee haluta muuttua, sillä jos hän ei sitä halua niin teillä on edessänne täysi tuhoutuminen. Minun mieheni haluaa muuttua, mutta silti elämämme on yhtä selviytymistä joka päivä. Silti se on parempi kuin asian kieltäminen. Lupaan, että kun pääsette siihen pisteeseen, että voitte puhua asiasta avoimesti, se on suuri helpotus molemmille. Paras vinkki mitä voin antaa on, että pidä huoli omista rahoistasi, äläkä anna miehellesi mahdollisuutta päästä pankkitiliisi käsiksi. Peliriippuvainen ei mieti toisten ihmisten tunteita, kun pelihimo iskee.
Virkistetäänpä tätä ketjua hieman.
Olen peliongelmaisen vaimo. Siitä kun ongelma tuli julkisuuteen on reilu puolitoista vuotta. Yhdessä olemme olleet kaksi ja puoli vuotta josta naimisissakin jo jonkin aikaa. Pelaamattomuspäätös syntyi viimevuoden lopulla jolloin mieheni meni klinikan tapaamisiin mukaan. Kesällä kävi ikävä repsahdus joka valkeni minulle vasta hiljattain kun pikavippilasku (yksi niistä monista) kolahti postiluukusta. Olen hoitovapaalla eikä itsellä siis kummoiset tulot tällä hetkellä. Rahaa oli kerätty lisäduunillani jotta voisin hoitaa lasta kotona kaksivuotiaaksi. Järkytys oli kun sain selville että velaksi on pelailtu useammalla tonnilla… toisaalta itsestäni ei tuntunut miltään. Ihan kuin olisi tiennyt jotenkin että näin vielä kävisi. Aloin heti venyttämään penniä mielessäni ja miettimään miten saisi pikavippien maksamiseen rahat riittämään. Tähän saakka miehen vanhemmat ovat tulleet avuksi kaksi kertaa samanlaisessa tilanteessa. He tietävät ongelmapelaamisesta koska käskin mieheni tunnustamaan edellisellä kerralla. Rakastan miestäni, hän on ihana ihminen ja isä. Ilman tätä ongelmaa elämämme olisi mahtavaa. Pelaamattomuuspäätöksen yhteydessä suljimme miehen luottokortin ja aloimme pitämään kirjaa kaikista tuloista ja menoista säännöllisesti jotta molemmat pysyy kärryillä todellisesta taloustilanteesta. Tämä oli hyvä juttu, kaikki laskut on maksettu ajoissa ja toivon että mieheni olisi oppinut rahan arvon ymmärtämään vielä paremmin. Lisäksi seuraan silloin tällöin hänen tiliään. Tilin seuraaminen jäi kesällä ja silloin uusin repsahtaminen tapahtuikin. Nyt tällä kierroksella klinikkakäynnit alkavat uudestaan ja mieheni joustoluotto suljettiin. Lisäksi vireillä on vapaaehtoinen luotonantoesto. Koneelle laitettiin esto pelisivuille (ongelma on siis jalkapallovedonlyönnin kanssa). Mieheni vanhempien kanssa keskusteltiin taas tämä asia läpi. Itse aion vielä etsiä meille paikan avioliittoleirille, koska luottamus on ollut liitossa koetuksella. Itse olen päässyt nyt kiukun yli mikä tuli siitä kun mies ei voinut kertoa pelaamisen aloittamisesta heti alussa, vaan sain tietää vasta laskun tultua kotiin, sittenkin jouduin tenttaamaan asiasta. Toivon että ensi kerralla jos repsahdus käy, hän kertoisi välittömästi, tai tietenkin vielä parempi, kertoisi jos peliajatukset ovat käyneet mielessä. Voisin kuvitella että mitä läheisempiä ollaan, sitä varmemmin hän uskaltaisi ja haluaisi kertoa heti, ennen kuin isompaa vahinkoa syntyy.
Hei pikkuvaimo!
Luin viestisi ja ikävää että noin päässyt käymään 
Sitä saattaa olla vaikea ymmärtää miksei pysty puhumaan repsahduksesta tai jopa kuten mainitsit, heti kun tulee mielitekoja peleistä! Vaikeita asioita… Ehkä se on miehelläsi, kuten meillä muillakin riippuvaisilla, ollut kynnys aivan liian suuri kertoa asiasta. Pelko taustalla ja itseinho mikä on yllä Pahanlaisen riippuvuuden olemme itsellemme onnistuneet hankkimaan…
Sinulla on suuri sydän kun jaksat ymmärtää miestäsi jopa tämän jälkeen 
Vaatii todella paljon ihmiseltä joka ei itse ole riippuvainen, että osaa eläytyä ja kuvitella tilannetta.
Toki en halua mitenkään puolustella miehesi pelaamista! Todella ikävää että näin pääsi käymään . Voimia ja jaksamista sinne 
Olette ottaneet paljon jo apukonsteja käyttöön mikä on hienoa. Riippuvuudet ovat hankalia, niiden selättäminen vaatii itse riippuvaiselta paljon, todella paljon ja myös läheisiltä Iso asia mikä auttaa varmasti miehesi toipumista on kaltaisesi rakastava ja ymmärtäväinen vaimo
Hei!
Pikkuvaimo täällä päivittelee fiiliksiä. Mieheni on ollut nyt täysin pelaamatta ja repsahduksitta kohta kaksi vuotta! Ihmeitä tapahtuu Hän kävi ohjaajakoulutuksen vertaistukiryhmän vetäjäksi ryhtyessään. Uskon että vetäjänä oleminen on vahvistanut pelaamattomuuspäätöksen ja oikein syventänyt ymmärrystä peliongelmista. Puhumme nykyään asiasta avoimesti silloin tällöin kun jutellaan varta vasten ongelmapelaamisesta. Nykyään myös kaikille läheisille on kerrottu asiasta. Joustoluotto pienenee ollen enää muutaman tonnin. Vanhemmilleen on maksanut velat ja meillä on useampi tonni jo säästössäkin! Säästäminen on ylpeyden asia nyt miehelleni joka uskaltaa jättää rahaakin jo omalle tilille. Tsekkaan silti tilin silloin tällöin tukitoimenpiteenä.
Kyllä peliongelman selättäminen on mahdollista! Tsemppiä kaikille.