Enpä tämmöistä paikkaa tiennytkään ja nythän oikein innostuin, kun aikomuksena on lopettaa juominen kokonaan ja vertaistuki toimii minulle erittäin hyvin muissakin ongelmissa.
Tällä 43-vuotiaalla “sedällä” nyt reilu kolme kuukautta raittiutta takana ja vahva usko viimein sen pysymiseen on kova. Tosi nuorena aloitin juomisen ja ehkä olen läikyttänyt rinnuksille enemmän mitä moni on koko elämänsä aikana juonut. Monta pitkääkin raittiusjaksoa vuosien varrelle kuitenkin mahtuu, mutta aina on palattu takaisin samaan kurjuuteen huomaamatta.
Näin aloitan nyt tarinoinnin ja myöhemmin avaan elämäni koukeroita.
Tämä nyt jatkunut juomattomuus käynnistyi marraskuun lopulla, kun taas oli lähtenyt homma hanskasta. Sairastan kaksisuuntaista mielialahäiriötä ja oli pitkä masennusjakso taas menossa. Valitettavasti ainoa tuntemani keino saada sieltä hetkeksi itseni ylös on juominen ja juomisella saan itseasiassa hetkeksi ihanan manian päälle, jolloin todellakin tuntee olevansa jumalasta seuraava…ylöspäin. No hain taas kaksi laatikkoa olutta ja juotuani reilu neljäkymmentä olutta kaatusin pää edellä lattialle, mutta oli sitä juopon tuuria vielä jäljellä, että selvisin vain aika isolla “ihottumalla” otsassa. Tätä jatkui viikon verran ja alkoi juomisesta huolimatta ahdistus syvenemään, kuten aina edellisilläkin kerroilla. Joitain päiviä meni kotona todella alavireessä ja oli sitten hoitajan aika sopivasti. Kerroin tilanteen ja hän sai lääkärille heti ajan. No tie vei parin päivän päästä taas psykiatriselle osastolle hyvään hoitoon. Oli lääkärit ja hoitajatkin aika ihmeissään, kun kerroin näistä juomistani määristä ja näkyihän se verikokeissakin. Taas sattui mukava omahoitaja ja sen kanssa ruvettiin miettimään mitä pitäisi tehdä. Hän otti AA-ryhmän keskusteluissa esiin ja aluksi olin hiukan vastaan, koska en halunnut myöntää itselläni olevan niin pahan ongelman, että pitäisi lähteä ihan julkisesti sitä kuuluttamaan. Kyllä siinä muutamien päivien aikana keskusteluissa aloin ymmärtämään, että on tämä sairaus mennyt tosiaan niin pitkälle, että apua on saatava ja lupasinkin mennä ryhmään. No koti päästyäni selvitin alueen ryhmiä ja sitten rohkeasti vain sinne! Siellähän otettiin uusi tulokas vastaan oikein kivasti ja oli kiva kuunnella muiden tarinoita. Vaikka olen muuten erittäin sanavalmis niin jostain syystä olikin aika vaikea sanoittaa omia ongelmia. Nyt olen säännöllisesti käynyt kahdessa ryhmässä viikottain ja kyllä pikkuhiljaa alan olla niihin kotiutunut. Suunta on erittäin hyvä!
Seuraan läheltä erään ihmisen juomakuviota ja olen miettinyt pitkään, aiheuttaako masennus juomista vai juominen masennusta.
Kun juomisura on aloitettu jo teininä, niin aivokemiat on aivan solmussa, eikä ne parane muutamassa kuukaudessa. Reilun vuoden jälkeen alkaa moni kuitenkin havahtumaan positiiviseen muutokseen.
Tervetuloa palstalle, teit varmasti hyvän päätöksen kun avasit oman ketjun.
Kolme kuukautta on jo erinomainen alku, onnea siitä! Siinä ajassa keho ja aivot ovat jo pitkälti toipuneet. On hienoa, että olet saanut ja vastaanottanut apua. AA sopii monelle tukemaan uutta elämää ja tämä palsta on siihen hyvä lisä.
Ei juomattomuus aina ole pelkkää hattaraa ja torvisoittoa, mutta se antaa mahdollisuuden kohdata ja ratkoa elämän erilaisia haasteita ja vastoinkäymisiä.
Niin innostuin lukemaan tätä foorumia ja miettimään omaa elämääni, että en saanut hitto koko yönä unta. No alakuloisena olen koko alkuvuoden nukkunut liiankin paljon, joten kaivetaan niitä varastoja.
Tänään on AA-ryhmä ja pääsen innoissani kertomaan tästä ryhmästä!
Oli tarkoitus tässä illalla alkaa ruotimaan omaa historiaa, mutta aivot ovat nyt erikoisessa tilassa nukkumattomuuden ja osittain senkin tuoman hypomanian takia. Minun jutuissa saattaa tulevaisuudessa esiintyä tuo kaksisuuntainen ja ehkä joku sairautta tuntematon oppii siitä ja “kollegat” samaistuvat. Suurin manian lähde kyllä oli illalla tänne vahingossa ajautuminen! Olen useita ketjuja lukenut läpi aivan innoissani, kun on ollut niin pirusti samaistuttavia tarinoita.
Näiden juttujen lukeminen, aamuinen kiva hoitajan tapaaminen, kavereiden näkeminen ja niiden kanssa alkoholismistakin keskustelu ja illan päättänyt AA toi sellaisen olon, että tämä lopettamiskerta taitaa olla viimeinkin se lopullinen! Aivan uskomattoman motivoitunut olo ja pirukin on ollut olkapäällä jo tovin aika hiljaa.
Omat kokemukset alkoholista alkoi tosi nuorena, ehkä jo ennen kouluikää. Sain juoda iskän saunaoluesta vaahdot päältä ja vaikka se maistuikin pahalta niin siemen oli kylvetty. Myöhemmin jossain tapahtumassa sain ottaa ykkösolutta pullon ja ai että siitä tulikin ison pojan olo vaikka se ei erityisen hyvältä silloin maistunutkaaan.
Joskus noin kymmenen vanhana tuli löydettyä “teinilonkero” eli tuo noin 2,6 prosenttinen juoma, jota sai ostaa alaikäisetkin. Sitä sitten ruvettiin poikien kanssa kiskomaan kaksin käsin, kun sitä juodessa tuli jännä hyvä olo. No kaksi sellaistahan vastaa alkoholimäärältä melkein yhtä tavallista lonkeroa. Joskus saatettiin juoda koko korillinen ja siinä alkoi olla ihan oikeasti humalassa. Kiva tunne!
Ensimmäinen kosketus väkeviin juomiin tuli tarkalleen 11.2.1994 jolloin veljeni syntyi ja iskä valmistautui varpajaisiin. Kaverin kanssa salaa haettiin lonkeroon vähän terästystä ja kylläpäs tuli kiva olo. Mummoni tuli minua vahtimaan, kun iskä lähti juhlimaan ja olin oikeasti päissään ja tuli vähän sekoiltuakin. Olin tuolloin siis yksitoista ja kuukaudet päälle. En tiedä keskusteliko mummo vanhempieni kanssa asiasta, muttei kuitenkaan mitään seuraamuksia tullut.
Koulun vappujuhliin pukeuduttiin pultsareiksi, mutta opettaja kielsi oluen ja lonkeron tuomisen. Onneksi ratkaisuna oli 2,5%:n siideri tavallisessa pullossa ja se oli sallittua. No siitä sitten raavittiin pikku pöhnä päälle. Oltiin siis tosiaan ala-asteella…
Tälleen meni siis minun alkumatka kovin nuorena.
Moni voi nyt ajatella, että olen alkoholisti perheestä, mutta ihan tavallisesta rakastavasta perheestä, jossa toki alkoholia käytettiin. En koskaan joutunut pelkäämään mitään, vaikka joskus heillä oli aika kosteita illan istujaisia. Se vaan jotenkin tuntui niin normaalilta, että aikuiset välillä käyttäytyvät hiukan hassusti. Toki näin jälkikäteen ajateltuna olisivat voineet toimia toisin ja valistaa enemmän ja puuttua noihin ensimmäisiin kokeiluihin, mutta syyttelemään en ala.
Pitkään oli vain gin/grape mutta myöhemmin tuli ainakin Vodka Lemon.
Oluen juontia tuli harjoiteltua myös alkoholittomalla oluella, joita 90-luvun alkupuolella oli vain pari erittäin pahan makuista. Onneksi tuo on nykyisin muuttunut ja tehtaat panostavat niihin ja valikoima on erittäin suuri. Joku voi miettiä, että uskaltaako vanha juoppo niitä käyttää, niin ainakin minä voin. Pidän oluen mausta ja suhtautumiseni niihin on ihan erilainen alkoholillisiin verrattuna. Alkoholittoman juon nautiskellen ihan vaan makuun keskittyen, mutta prosenttiversiot menevät makuun juurikaan keskittymättä ihan vain päihtyäkseen.
Jestas tämä kirjoittaminen on terapeuttista! Olen mielenterveyteeni liittyen tehnyt joskus päiväkirjaa, joka auttoi silloin aika paljon.
Nuoruus tai siis oikeammin lapsuus siis oli jo alkoholin käytön harjoittelua, mutta kerrat olivat vielä aika harvassa. Joskus tuli vanhemmilta salaa kähvellettyä hiukan jotain ja kun oli kerännyt sitä talteen niin sitten juopoteltiin. Vähän siinä oli esittämistäkin mukana, koska jostain ihmeen syystä änkyräkänni oli niin cool.
Käännekohta oli tammikuu 96, jolloin serkkupoika täytti 18. Hakija!!! Olin tuolloin siis loppuvuodesta 82 syntyneenä reilu kolmetoista. Nyt sitten alkoi olut virtaamaan enemmän ja sehän oli kivaa. Myöskin miedommat alkon tuotteet tulivat tutuiksi.
Ensimmäiset “lärvit” muistan loppuiltaa lukuunottamatta oikein hyvin. Kävi vahingossa niin, että olikin tuplahakijat ristiin sovittuna ja oli saman ikäisen serkun kanssa sitten reilu kaksikymmentä olutta per lurjus. Serkkulikka piti kotibileet ja siellä me kakarat sitten myös mukana esiinnyttiin. Aamulla heräsin sitten lattialta oksennuskasan vierestä armottomassa krapulassa. Voi hemmetti kun tuo olisi pelästyttänyt ja touhu olisi loppuelämäksi jäänyt siihen. Paskat.
Nyt alkoi juominen olla melko säännöllistä, mutta ei vielä viikottaista. Kosteita mökkireissuja ja yleistä sekoilua kylällä, mutta kännit olivat yleensä ihan maltillisia, kun vielä ei ollut kehittynyt sitä tapaa, että kaikki juomat on juotava väkisin sammumiseen asti. Hakijaakaan ei kohta enää tarvittu, kun siinä viidentoista ikäisenä alkoi saada ostettua itsekin.
Kerran olin löytänyt jostain pirtua ja kaveri litran vodkapullon. Kylille sitten poikain kanssa kännäämään ja jollain tuli sitten kuningasajatus, että koulun katolla olisi kiva olla. Viimeinen muistikuva on, kun tuntui maisema pyörivän. No oltiin poistumassa matalalta katolta ja jäin kuulemma roikkumaan räystäskourusta. Kouru petti ja olin tullut jaloilleni, mutta siitä sitten pää katuun. Pojat sitten ihan viisaana vei minut paikalliselle lääkärille, joka sitten soitti lanssin. Aamulla vanhemmat tulivat hakemaan sairaalasta ja saarna oli kyllä kova krapulaiselle katuvalle pojalle. Eipä tuokaan valitettavasti pelästyttänyt, kun tuolloin ei käsittääkseni lastensuojeluilmoitustakaan tehty. Oliko tuolloin edes sellaista tapanakaan tehdä.
Kerran olin kylillä talvella jollakin kaverilla tissuttelemassa ja lähdin sitten polkemaan kotiin. No törmäsin yhteen vanhempaan alan mieheen ja sen kanssa sitten jäin juttusille. Hänellä oli eurokossu matkassa, jota sitten yhdessä rupesimme tuhoamaan. Aloin olla aika kunnossa ja lähdin polkemaan kotiin. Jonkin matkaa ajeltuani kaatusin ojaan ja jäin sinne makaamaan. Onneksi havahduin hetken päästä, koska olisi ollut viimeinen makoilu sillä niin syrjästä kukaan ei olisi minua ajoissa löytänyt. No pääsin kotiin ja hiljaa hiiviskelemällä omaan huoneeseen. No iskikin sitten vessahätä ja olinkin horjuessa fiksu ja istuin pytylle. No asian toimitettuani yritin nousta ylös, mutta rojahdinkin takaisin alas ja pöntön vesisäiliö paskaksi. Tuloksena isäukko keskellä yötä purkamaan lattiaa auki, koska vettä tuli tietysti paljon. No saarna oli pitkään armoton, mutta eipä tuokaan minua lopullisesti herättänyt tajuamaan asiaa, vaikka olinkin tuon jälkeen muistaakseni aika pitkään kunnolla.
Meinasin jatkaa tarinaa, mutta on jopa hiukan raskasta funtsia mennyttä elämää, joten jatkan toisella kertaa.
Ai että on mukava olla selvinpäin ja kuunnella hyvää musiikkia! Huomenna menen tutustumaan alueen toiseen AA-ryhmään ja se kivalla tavalla jännittää. Hiukan olen täällä tarinoita lueskellut liikaakin, mutta toisaalta se on saanut minun motivaationi ihan huippuunsa.
Olipas mukava uusi ryhmä ja aion mennä toistekin. Vanhat konkarit sanoivatkin, että kannattaa käydä monessa ryhmässä ja niin aionkin tehdä. Tää viikko on kyllä ollut todella hyvä ja motivaatio tosiaan ihan tapissaan! Taitaa olla kaksisuuntaisen masennusjaksokin olla häipymässä, kun heräsin aamulla aikaisin ja rupesin heti touhuilemaan. Kunhan se taas ei vaan menisi yli…
Muistelen tässä nyt vuotta 2000, joka oli siinä suhteessa käänteentekevä, että loppuvuodesta tulin täysi-ikäiseksi. Olin ammattikoulussa ja siinä samalla tein töitä, mutta elämä oli jotenkin luisumassa huonoon suuntaan ja aloin palamaan ensimmäistä kertaa loppuun. Aamulla kouluun, koulusta illaksi töihin ja viikonloput yleensä juovuksissa.
Juhannus oli tarkoitus viettää kaveriporukalla ja aikomuksenani oli ottaa melko maltillisesti. Ensimmäisenä iltana/yönä menikin sitten kaikki koko juhannukseksi varaamani juomat, mutta lisää sain “onneksi” hommattua. Alkoi muutaman päivän todella kaoottinen ryyppääminen, jossa itsesäälissä rypiessäni käyttäydyin aika itsetuhoisesti ja ihme etten vesillä päätynyt huonoihin tilastoihin. Sammuin yhdeksi yöksi ulos ja sain todella pahat allergiset reaktiot hyttysistä, jotka vaivasivat sitten koko kesän. Kun tämä juhannussessio päättyi olin todella huonossa kunnossa ja en muutamaan vuorokauteen pystynyt edes nukkumaan. Armottomia pelkotiloja ja epätodellisia oloja, mutta jotenkin pysyin kasassa.
Lokakuun lopulla koitti se paljon odotettu täysi-ikäisyyden hetki. Juhlapäivä oli lauantai ja juhliminen aloitettiin keskiviikkona ostamalla venäläiseltä rekkakuskilta vodkaa. Alkoi taas usean päivän todella rankka ryyppääminen, jossa ei ollut mitään järkeä. Baarista lensin vieraassa kaupungissa ulos ja harhailin aivan eksyksissä kylmissäni, mutta onneksi poliisit noukkivat erään talon pihalta talteen ja en edes joutunut putkaan, vaan pääsin kavereideni hakemana mökille jatkamaan ryyppäämistä. Tämän session jälkeen olin ensimmäisenä krapula-aamuna todella sekaisin. Arki kun koitti, niin menin lääkäriin, koska ääneni oli hävinnyt kokonaan. Kun olin saanut selvitettyäni ääniongelmani, niin kysyin voisinko päästä johonkin juttelemaan, koska henkinen vointini alkoi olla todella huono. No pääsin mielenterveyspalveluitten piiriin ja sillä tiellä edelleen ollaan reilu 25 vuotta myöhemmin.
Minusta on kiva lukea tarinoita. Kirjoitan myös itse tänne omaani tästä hetkestä. Saa ikään kuin purettua heti asiat päästään, että taakka irtoaa. Olen joskus kirjoittanut koko tarinan elämänkertaan. Tsemppiä! Jatka kirjoittamista.
Toivottavasti sinulla on sairauteesi nyt lääkitys, ettei tosiaan lähde mopo ihan käsistä. Tiedät kuinka nopeasti raitistumisen jälkeen alkaa voimaantumaan ja jos tuollainen sairaus takana, niin ainakin suosittelen pitämään lääkityksen lääkärin määräämällä annoksella.
Lääkitys on ollut nyt sen reilu 25 vuotta, mutta tällä hetkellä en ole varma onko sopiva. Sain joskus 2012 kaksisuuntaisen diagnoosin ja siihen on vähän huonoin tuloksin etsitty oikeaa lääkettä. Toki olen ryyppäämällä sotkenut sen hoitoa.
Koulut hoidin kaikesta sekoilusta huolimatta aika hyvin, vaikka yläasteella joskus naukkailin repusta jopa tunnillakin. Lukioon minua yritettiin koulun toimesta patistaa, koska olin päälle kasin oppilas, mutta se ei kiinnostanut pätkääkään. Menin siis ammattikouluun suht vaativalle linjalle.
Ammattikoulussa alkoi olla joskus rokulipäiviä ryyppäämisen takia, mutta olin tosi motivoitunut alaan. 2001 talvella oli paha flunssa ja yritin ryypätä sitä pois, mutta päässäni meni jotain vikaan ja olin useita päiviä ihan omissa maailmoissa. Yhtäkkiä sain todella pahan paniikkikohtauksen ja päädyin psykiatriselle osastolle todella huonossa kunnossa ja kevättalvi meni osastolla. Päätin lopettaa silloin juomisen ja olinkin kesään asti juomatta, mutta sitten se taas lähti. Kolmannen luokan jouduin suorittamaan uudelleen, mutta suoritinkin sen sitten huippupaperein.
Yksi pieni tarina amisajoilta: Oltiin porukan kanssa päätetty lähteä Tallinnaan ja opettaja pyysi minua vahtimaan “poikia”, koska olin tosiaan vuotta vanhempi. No lopputulemana olin menomatkalla kaksi kertaa laivan putkassa ja aivan jengat sekaisin. Maissa meni ihan sekoiluksi ja olin vähällä päätyä väärään laivaankin. Pojat joutuivat sitten paluumatkalla pukemaan vaatteetkin päälle, koska olin niin huonossa kunnossa.
Sitten tuli aika siirtyä ammattikorkeakouluun ja se oli kaikilla tavoilla virhe tuohon vaiheeseen. Oli vauhtivaihe päällä, rahaa tilillä kesätöistä reilusti ja asuinpaikka baarin vieressä. Voisi sanoa hommien lähteneen ihan lapasesta. Kaksi viikkoa jaksoin sitä lähes päivittäistä dokaamista ja päätin lopettaa koulun.
Oli tarkoitus ruveta muistelemaan alkoholin sävyttämää työuraa, mutta tuli jotenkin paha olo sitä muistellessa. Lukemattomia sairaslomapäiviä ties millä verukkeella, synkät aamuyön tunnit tietäen työpäivästä tulevan aivan karmean, pelokkaat ajelut töihin promilleissa, salaa piilossa juodut tasoittavat jne. Ehkä palaan asiaan joskus.
