Paluu Vähentäjiin, ennen paluuta Lopettajiin

Winston · Toukokuu 18, 2026, 2.57am

Joo, tämä olisi itse kunkin hyvä muistaa ja monissakin asioissa. Itsekin tuppaan välillä olemaan kova päsmäämään ja närkästyneenä ihmettelemään, että miten tuokin ei saa tuotakaan ongelmaansa ratkaistua, vaikka minulta se kävi suit sait sukkelaan. Silloin tulisi muistaa, että kaikki eivät suinkaan ole ongelmiensa ja ratkaisujensa kanssa samoista lähtökohdista, kuin minä. Vaikka olen sairas ja vaikka minulla on ollut kosolti huonoja vaiheita elämässäni, tietty, hyvinkin vahva perusturvallisuuden tunne on aina ollut, kun sellainen on lapsuudessani päässyt rakentumaan. Lisäksi tietysti ihan se synnynnäinen temperamentti, joka on mitä kenelläkin on ja sille ei oikein mitään ole tehtävissä. Näistä kantimista on helppoa olla se ratkaisukeskeinen tyyppi, joka esim. heittää poikaystävän(Puhun siis nuoruuden aikaisesta sellaisesta, tässä nykyisessä ukossa ei ole mitään vikaa) pihalle heti, kun ensimmäistä kertaa tuli turpiin. Jos jollekulle on ollut ihan normaalia se, että kotona tulee turpiin tavalla tai toisella, eikä ole oppinut koskaan, että itseään voi arvostaa ja suojellakin, niin mistä se oivallus yhtäkkiä päähän pälkähtäisi. Ja monia muita juttuja, mutta tuo nyt oli hyvä esimerkki.

Ihmisillä on elämässään niin monenlaista muuttujaa sieltä opituista malleista ja perusluonteesta aina tämän hetkisiin vaikuttaviin olosuhteisiin, että ei siinä kaikille päde se yksi ja sama tee näin, niin minäkin asian hoidin -temppu. Totta kai saa aina ehdottaa, että olisiko tämmöinen ja tämmöinen laitaa tässä tilanteessa. En lähde siihen, että mitään ei uskalla hienotunteisuuttaan tai mitä lie sanoa, vaikka toinen seisoisi korviaan myöden suossa, mutta pitäisi siinä silti edes yrittää ymmärtää, että ei se kaikille ole niin yksinkertaista. Ja toki minullakin on asioita, jotka tuntuvat olevan kovin monimutkaista tahittavaa, vaikka jollekulle toiselle ne ovat hoidettavissa sormen heilautuksella.

Voimia sinne surun kanssa <3. EIhän se vaarallista ole, mutta ymmärrettävästi käy raskaaksi, jos muutoinkin masentaa. Ja tsemppiä sen hoitajan kanssa. Ikävää, että homma tahii hoitotaholta.

Lintuanna · Toukokuu 21, 2026, 9.23am

Kiitos.

On välillä tosi vaikeaa erottaa haluaako joku neuvoja vai “vain” kuuntelevaa korvaa, ehkä myötätuntoakin. Yritän ennen kaikkea kuunnella ja tarjota tukea (välttää etenkin ns. poisselittämistä), mutta aloin myös jossain vaiheessa kysyä joissain tilanteissa ihan suoraan, että mitä toinen toivoo ja tarvitsee multa — haluaisiko hän ehkä kuulla jonkun neuvonkin. Tästä on tullut toistaiseksi pelkkää positiivista palautetta, vaikka ensin uumoilin monimutkaistanko tilanteita. En monimutkaistanut.

Netissä tämä ei kuitenkaan oikein toimi (mm. koska vastausta joutuu yleensä odottamaan ja asia menisi senkin myötä vain hankalammaksi), joten kommentointi on sanoilla taitelua. Sitäkin voi onneksi tehdä monella tavalla ja ensin osoittaa myös toisen tulleen kuulluksi. Ei munan kuorilla tarvitse tietenkään lähteä kävelemään, vuorovaikutuksessa nyt vain sattuu ja tapahtuu aina enemmän tai vähemmän, se on inhimillistä.

Hyvää viikonloppua, Winston ja kaikki muutkin!

Lintuanna · Toukokuu 25, 2026, 9.14am

On ollut muutama tosi vaikea päivä tässä vaihteeksi. Suruni ilmeneminen eteni siihen, että lopulta pystyin pitkästä aikaa itkemään (tämä on siis kyllä hyvä asia). Mutta kävi niin, että sattumalta samoihin aikoihin siskoni sekä lapseni petti luottamukseni.

Lapseni asia nyt on siedettävämpi ja ikään kuin “kuuluu” vähän asiaan varhaisaikuisella, mutta siskoni teot satutti hyvin kipeästi. “Mökötin” koko viikonlopunkin peiton alla (tosin en kyllä juonut sitten, mikä on tietenkin hyvä juttu). Luojan kiitos, mulla on myös miesystäväni, jonka kanssa puhutaan lähes kaikesta, vastavuoroisesti jaetaan tai kuunnellaan ja tuetaan toisiamme.

Mutta se petetyksi tulemisen kipu, tuska on jotain ihan hirvittävää. Olen vielä niin herkkäkin, että menen tollaisista paniikkiin, alan pelätä lisäseurauksia ja lisäksi sattuu sitten vatsaankin hirveästi enkä pysty syömäänkään. Nukuinkin edellisinä öinä vain 3-4h/yö.

Edit. Lisäys: meillä on siskon kanssa yleensä ottaen hyvät ja läheiset välit (tai niin ainakin olen kokenut/luullut). Olen myös auttanut häntä aina suht paljon. Olen tietenkin myös lojaali hänelle, kuten kaikille muillekin elämäni ihmisille. (Pidän lojaaliutta tosi tärkeänä ja se on yksi arvoistanikin). Valitettavasti toiset ei välttämättä ole itse kuitenkaan lojaaleja.

Aiemmin elämässäni myös kaksi “ystävääni” paljastui epälojaaleiksi sekä epäluotettavaksi ja tuntuu, että nekin tuskalliset muistot nousi nyt voimalla pintaan. Kaiken pelon, kivun ja tuskan lisäksi on herännyt taas myös voimakkaita epäoikeudenmukaisuuden sekä epäreiluuden kokemuksia. Sattuu vaan niin paljon, etten välillä meinaa kestää.

Nyt viikonlopun pahimpien tunnemyrskyjen aikana mietin, että en ehkä enää ole siskoni kanssa juuri tekemissä enkä ehkä enää autakaan häntä. Samaan tapaan ainakaan. Noihin kahteen “ystävääni” katkaisin välit aiemmin. Liian myöhään kyllä, koska tuo toinen ystäväni on ollut kaltaisensa kyllä jo lapsesta ja nuoresta lähtien. Kutakuinkin kolmen vuosikymmenen aikana hän vähintään “kerran vuosikymmenessä” teki näitä pahimpia juttujaan, petti minut, rikkoi luottamukseni jne. eri tavoin. Lisäksi aikuisiällä hänen mulle vieras kaverikin oli jo laittanut mulle varoitusviestiä, missä kertoi mitä kaikkea ystäväni teki selkäni takana (mm. mustamaalasi, haukkui, levitteli yksityisviestejäni ja -asioitanikin näille muille ystävilleen). En tiedä miksi jatkoin edes senkään jälkeen. Menin vaan sitten aina lopulta antamaan anteeksi ja jatkamaan “ystävyyttämme”.

Vasta traumaterapiani aikana pystyin tekemään lopullisen välien katkaisun, kun terapeuttini painotti aikansa, että kyseessä on kaltoinkohteleva ystävyyssuhde (pahimpien juttujen lisäksi oli muutakin vahingollista). Kai sitten joku traumaside sai mut jatkamaan tätä ihmissuhdetta liian kauan, vaikka hänen konkreettisen tapaamisensa olin sentään tajunnut aiemmin jo lopettaa.

Osaan kyllä puolustaa oikeudenmukaisuutta ja itseäni. Pitää kiinni rajoistani sekä osoittaa rakentavasti, mutta napakasti ja suoraan, että en hyväksy tällaista toimintaa. Osaan hyvinkin.

Mutta toisinaan kuitenkin vaivun fawn-traumareaktioon, lamaannun ja alistun. Haitallista ja ärsyttävää on sekin, että en edelleenkään pysty koskaan tietämään etukäteen, koska vajoan tähän tilaan. Ja siinä tilassahan ei mitään itseä sitten puolustella.

No. Tänä aamuna sain itseni pakotettua kuitenkin ulos luontoon. Nyt on kieloaikakin näemmä jo. Näin myös lemmikkejä ja kukkivan syreenipensaan. Kaikki lempikukkiani. Nuuhkuttelin ihania tuoksuja ja hengittelin voimaa sekä rentoutta itseeni. Vielä surettaa ja sattuu, paljonkin, mutta sain hieman jo kiinni tunteesta, että selviän vielä tästäkin. Käy sitten miten käy.

Kesäistä alkanutta viikkoa kaikille.

Lintuanna · Kesäkuu 20, 2026, 8.53am

Kaunista juhannusta kaikille tänne Plinkkiin

Mua jotenkin vapauttaa se, että ei ole enää tarvetta lähteä erikseen viettämään juhannusta jonnekin. Eilenkin ihan pokkana olin pyjamassa koko päivän ja tuijotin true crimeä sekä lueskelin, kun olin edeltävänä yönä nukkunut vain nelisen tuntia painajaisen ja säikähdyksen takia. Kuulin siis meteliä ikkunani takaa ja pelästyin, että vieläkö se stalkkeri käykin mun ikkunoiden takana (kävi viimeksi helmikuussa taskulampun kanssa siten, että näin hänet ), mutta tällä kertaa asialla olikin pikkuinen naakka, joka kopisteli heti ikkunani takana. Sen verran paljon säikähdin, että pamahdin aivan ylivireäksi sekunnin sadasosassa eli unta oli turha odottaa.

En ole taaskaan juonut pisaraakaan alkoholia tällä viikolla. Joskin tänään ostin joitain erikoisoluita, mitkä nautin myöhemmin uusien perunoiden, erilaisten kalojen, halloumin ja caesarsalaatin kanssa. Aiemmin kesäkuussa oli yksi huonompi viikko, jonka aikana join kahtena iltana.

Eilenillalla kuitenkin, kun läheiset ja ystävät viestitteli juhannuksen viettokuvia, tuli kuitenkin lopulta vähän haikea olo. Siis siten, että muistelin aiempia hauskoja juhannusten viettoja “ihmisteni” kanssa ja mietin, että olisihan se vieläkin varmasti kivaa. Tunne meni kyllä aika nopeasti ohi.

Päätin kuitenkin sitten käydä tänään ostamassa herkkuruokia minulle ja lapselleni, joka tulee hetkeksi kylään tänään eli vähän tulee juhannusta sittenkin vietettyä. Bongasin Hesarista “hölskypottujen” reseptin ja niitä teen tänään. Tosin ilman persiljaa ja sitruunaa. Sitruunaa tungetaan nykyään vähän kaikkeen, joten nyt teki mieli jo jättää väliin. Laitan noiden sijaan ruohosipulia.

Siskon kanssa on sopu, mutta en uskalla enää suorilta käsin luottaa enkä ota niin aktiivisesti yhteyttä. Pitkävihainen en onneksi ole, mutta luottamus hajoaa hyvin äkkiä, kun mulla on muutenkin sen kanssa ongelmia.

Tällaista tällä kertaa. Vaikken enää käy täällä usein, tulee silti mietittyä plinkkiläisten kuulumisia. Toivottavasti kaikille kuuluu mahdollisimman hyvää!

Winston · Heinäkuu 3, 2026, 9.12pm

Eikö lojaaliuden pitäisi olla vastavuoroista? Eikö siltä vähän lähde se arvo ja pohja, jos toinen on lojaali ja toinen pettää minkä ehtii ja viis veisaa toisesta? Näin mä ajattelen. En tietenkään tarkoita, että se on jokin skaba, jossa pitää olla tasoissa koko ajan ja laskea kaikki toisen sanomiset ja tekemiset. Kaikillahan on välillä näitä nk. huonoja päiviä ja joskus ei vain tajua, että esim. olisi voinut tuon toisen puolia pitää siinä ja siinäkin tilanteessa, mutta meinaan tällaisia oikeita luottamuksen pettämisiä ja tarkoituksellista paskaa käytöstä, jolle ei ole muuta selitystä, kuin no, paska käytös.

Oman lapsen kohdalla ymmärrän, jos sille on lojaali, teki se sitten mitä vain ja se on ihan okei. Tai mitäs minä näistä ymmärrän, kun omia lapsia ei ole, mutta voin kuvitella. Mutta sitten kaiken maailman kaverit ja ystävät ja puolisot. Kahden kauppahan tällaiset suhteet ovat. Ja eipä niitä sukulaisiaankaan voi oikein valita.

Enkä tarkoita sitäkään, että jos toinen pettää luottamuksen, pitäisi heittäytyä ihan kakaraksi ja kostaa potut pottuina ja lähteä nyt vaikkapa levittelemään sen toisen yksityisasioita ympäriinsä samalla mitalla, mutta siis jättää koko ihminen omaan arvoonsa.

Jep, itse tuossa taannoin vaivuin sangen vittumaisiin traumafläsäreihin. Vittumaisiin jo ihan siksikin, että nuo eivät olleet kiusanneet pitkään aikaan, mutta nyt sitten puskivat jostain ihan puskista . Hellittivät onneksi jo, mutta jessus perkele, se avuttomuus siinä tilassa on niin totaalista. Ei mulla tosin ollut siinä mitään sellaista tilannetta, että joku olisi oikeasti kohdellut minua jotenkin huonosti ja olisi tarvinnut puoliaan pitää, mutta jos olisi, niin eipä siitä mitään olisi tullut. Muutoin kyllä olen hyvinkin täpäkkä ja suoraviivainen, jos tarvitsee pitää puoliaan.

Miten voit nyt? Kaikkea hyvää kesääsi

Lintuanna · Heinäkuu 9, 2026, 10.27am

Kiitos viestistä.

Juu, kyllähän sitä mielellään ajattelis, että lojaalius on vastavuoroista, mutta käytännössä se ei vaan valitettavasti aina mene niin. Mä en silti oikein osaa olla olematta lojaali enkä kyllä lopulta haluaisikaan. Toki sit välillä tilanteissa, mitkä paljastaa tuon vastavuoroisuuden puutteen, koen kyllä pahaa mieltä, epäreiluuden ja epäoikeudenmukaisuuden kokemuksia sekä ajattelen kostoajatuksiakin. Mutta ne, kun saan koettua ja käsiteltyä, taas helpottaa ja jatkan valitsemallani tiellä. Se omien arvojen ja periaatteiden mukaan eläminen on kuitenkin tärkeämpää mulle.

Joidenkin jättämistä omaan arvoonsa oon tosiaan joutunut vuosien varrella harjoittelemaankin. Ja se on kyllä kannattanut. Pyrin välttämään jälkiviisautta, mutten voi kieltää, etteikö olisi käynyt mielessä, miksen tehnyt niitä aiemmin, vaan kärsin turhan pitkään. (Tätä samaa on muuten myös alkoholin käytön uudelleen aloittamisesta..)

Inhottavia noi traumatakaumat. Hyvä kuitenkin, että meni ohi jo!

Mikä sua muuten auttaa siinä, että saat ne loppumaan ja ehkä hermostonkin rauhoittumaan? Mulla ei auta välillä muu kuin aika ja se, että yritän väkisin vaan pitää rutiineista yms. kiinni, mutta huhhuh miten kuormittavaa se on. Välillä auttaa nykyhetkeen orientoituminen, hengitysharjoitukset, perhostaputus, kehomeditaatio ym. Mutta kyllä mua ihan suoraan sanottuna välillä v**uttaa, miten hitosti joudun edelleen noita tekemään eikä ne aina todellakaan välttämättä auta edes.

Nyt oon voinut vaihdellen, kiitos kysymästä. Välillä jopa aika siedettävä olo, välillä tavalliseen tapaan ihan ahdistunut, “paniikkinen”, alakuloinen, surullinen ym. Mulla on tavoilleni poiketen ollut joitain ihan uudenlaisia ärsyyntymis- ja inhotusajatuksia eri asioista ja muista ihmisistäkin, eikä todellakaan mielekkäitä. Jostain syystä oon myös ollut jo n. kuukauden verran vielä tavallista uupumustakin väsyneempi. En osaa sanoa, mistä vois johtua. Toisaalta hyvää siinä on se, että eipä tule juotua: varsinkaan, kun en jaksa juuri käydä kaupassakaan. En jotenkaan oo edelleenkään päässyt “kesätunnelmaan”, pikemminkin ootan vaan jo syksyä. Kesäsateista oon kyllä pystynyt nauttimaan, ja kukkien, perhosten ynnä muiden vastaavien näkemisestä.

Ai niin, vielä yksi edit. Oon ihastellut kyllä muiden ihania kesämekkoja ja haaveillut uusien sellaisten ostoa itsellenikin. Johan näitä nykyisiä mekkoja on tullut käytettyäkin. Tykkään pukeutua siististi ja nätisti, mutta inhoan shoppailua, joten saa nähdä jäävätkö kauppaan…

Kivoja kesäpäiviä sulle ja muillekin plinkkiläisille

Winston · Heinäkuu 13, 2026, 11.26pm

Eipä minullakaan auta oikeastaan muu, kuin aika. Nykyään en tosin jaksa noissa viikkoa kauempaa velloa ja viikko nyt on varsin lyhyt periodi, kun muutoin elämä on usein oikeinkin kivaa. Tosin ei sitä siinä tilanteen ollessa pahimmillaan päällä tietenkään osaa ajatella, että kohta taas helpottaa. Jossakin taustalla se ajatus silti väijynee, että aina ennenkin nämä ovat menneet ohitse ja kaipa se auttaa jaksamaan.

Rutiineista ja niistä omista tärkeistä jutuistani kiinni pitäminen on myös tosi tärkeää yleensäkin mielenterveyteni kannalta. Tietysti se voi olla aikamoista väkisin puskemista siinä vaiheessa, kun traumat oikein innostuvat kummittelemaan, mutta parempi se silti on, kuin vain heittäytyä makaamaan jonnekin ja esim. olla lähtemättä ulos.

Nykyhetkeen orientoituminen jos ja kun onnistuu toki auttaa, koska eihän minulla tässä nykyisessä elämäntilanteessani ole mitään hätää.

Yksi asia, joka pitää päätä kasassa ja estää hermostoa heittämästä totaalisille ylikierroksille, mutta ei todellakaan ole itsestäänselvyys: Saan kuitenkin nukuttua hyvin, vaikka olisi ydinsota meneillään ja vieläpä ilman mitään mömmöjä. Tätä osaan todellakin arvostaa. Näin ei aina ole ollut. Olen aikoinani kärsinyt erittäin pahoista univaikeuksista ja näihin en luonnollisesti edes laske mitään itseaiheutettuja pirivalvomisia. Viimeiset 10 vuotta ainakin on mennyt hyvillä yöunilla, pl. satunnaiset unettomat yöt, joita on max. kerran viikossa. Tuo nyt on ihan normaalia ja minulla ne johtuvat järjestäen siitä, että olen niin innoissani jostakin asiasta, etten kykene rauhoittumaan, ei siitä, että olisi paha olla. Se taannoinen ylikuormitustila kyllä vei yöunet hyvin tehokkaasti, mutta siitä olen päässyt jo aika hyvin ylitse ja nukkuminen on normalisoitunut jo hyvän aikaa sitten. Tästä olen todella kiitollinen, mutta tiedän, että paska vinkki, koska eipä se uni käskemällä tule. Vituttaakin aina, kun kaiken maailman terveys- ja hyvinvointiohjeistuksissa käsketään nukkua tarpeeksi . No, hyvä ohje niille, jotka tahallaan sabotoivat yöunensa haalimalla tekemistä enemmän, kuin vuorokaudessa on tunteja tai roikkumalla somessa kaiket yöt, mutta täyttä vittuilua niille, joilla uni ei vain tule, vaikka tekisi kaiken taiteen sääntöjen mukaan.

Heh, minäkin vihaan shoppailua, vaikka tykkään tosi paljon vaatteista. Mulla vielä se, että alusvaatteita, sukkia ja lenkkikamppeita lukuun ottamatta hankin lähes kaikki vaatteeni second handista, ties mistä kirppareilta ja kuolinpesistä. Se tietää tietysti paljon isompaa penkomista ja hakemista, kuin jos menisi vain johonkin ketjuliikkeeseen hakemaan sen rätin, jota mainostettiin. No, nyt ei tarvitse shoppailuja miettiä mitenkään akuutisti. Kaapit ovat ennestään aivan tukossa oikein ihania ja käyttökelpoisia vaatteita, joita en varmaan ehdi edes elinaikanani käyttää, jos en nyt paina kaasua pohjaan . Ehkä ennemmin pitäisi hankkiutua jostakin eroon. Jos shoppailu yhtään jaksaa hotsittaa, osta ihmeessä uusi mekko, jos se piristäisi .

Kaikkea hyvää .

Fincoco · Heinäkuu 22, 2026, 5.31am

En kommentoi muuten lojaalisuutta mutta kerron omasta elämästäni:

Minulla on kaksoisveli. Olimme lapsena erottamattomat. Näimme samat painajaiset samoina öinä. Unemme oli identtiset. Veli oli paras ystäväni.

Menimme yläasteelle ja veli alkoi johtaa kiusaajieni porukkaa. Kiusasi koulussa mut kotona osasi köyttöytyä. En tiennyt miten suhtautua. Annoin joka päivä mielessäni anteeksi. Murrosikä eteni ja veli alkoi riehua myös kotona. Kohdisti minuun väkivaltaa ja piti kutsua poliisit ja veli lähti sairaalaan rauhoittumaan. Niin kävi monesti.

Tiemme etääntyi toisella asteella. Veli meni syvemmälle päihteisiin ja teki rikoksia. Minä jatkoin yhteydenpitoa.

Vuonna 2003 kun olin 20v veljeni puukotti minua. Olin yön terveyskeskuksessa ja pääsin aamulla kotiin. Sinä päivänä veli tuli kotiin ja minä menin hönen viereen kiikkuun istumaan… Annoin senkin anteeksi.

veli jatkoi hölmöylyjään ja otti pikkuvelhen panttivangiksi,varasti autoni ja minä annoin anteeksi. Olin sentään hänen kaksoisveli.

vuonna 2009 hön syyllistyi taponyritykseen ja joutui vankilaan. Pidin yhteyttä ja otin luokseni lomalle. Vein 2014 vankilasta mummon hautajaisiin ja paluumatkalla piti pysähtyä huoltoasemalla. Selvisi mylhemmin että käytti minua hyväkseen ja köytti mummon hautajaisia hyvökseen ja kävi huoltsikalta vankilaan huumeita. Asetti minut vaaraan mut annoin anteeksi.

Vuonna 2017 huomautin hälle ettei ole ikinä pyytänyt anteeksi puukotusta. Sanoi ettei aio sitä ikinä tehdä. Kertoi samalla että silloin hällä oli tarkoitus tappaa minut. Hämmennyin mut jatkoin yhteydenpitoa.

Vuosien edetessä välit etääntyi ja alkoi tuntua ettei suhde tee mulle hyvää mut hän oli veljeni. Hölle syntyi lapsi ja minusta tuli hänen kummisetä. Yhteydenpito jatkui ja veöi alkoi ottaa minuun yhteuttä aina kun tarvitsi jotain. Milloin rahaa,toisinaan apua.

Isä kuoli 2023 ja veli raivostui. Haukkui minut ja sisarukseni. Uhkasi hakata ja aiheuttaa kaaoksen hautajaisissa. Lähti pois meidän veljesten whatsapp ryhmästä eikö ikinä tullut takaisin. Yhteydenpito vöheni ja välit etääntyi. Lakkasin pitämästä yhteyttä kertoakseni muuten vain kuulumisia. En lakannut kuitenkaan olemasta lojaali vaikka alkoi käyttäö huumeita,uhkaili ja haukkui sosiaalisessa mediassa. Olin lojaali ja yritin auttaa irti huumeista. Tein jopa kerran katoamisilmoituksen. Ymmärsin etten voi auttaa.

Viime elokuussa sortui uudelleen. Menetti perheen ja työn. Olin lojaali ja autoin siskon kanssa uuteen alkuun. Sortui uudelleen ja menetti hallinnan.

Olin lojaali. Hän on kaksoisveljeni…

Hän liittyi moottoripyöräkerhoon, sai itselleen lähestymiskiellon ex naisystäväänsä kohtaan mut pidin yhteyttä.

Lopulta hän murhasi ihmisen. Joutuo vankilaan,lähetin rahaa ja kirjoitin kirjeitä ja kövimme katsomassa… olin lojaali.

Tullessamme vankilasta kotiin bussilla meinasin oksentaa. Olin niin ahdistunut.

Ymmärsin että on aika lopettaa yhteydenpito vaikka on veljeni. Oli aika lopettaa olemasta lojaali. Ne tuhat hyvää asiaa mitä hälle tein niin hön kohdisti minuun vöhintään saman verran paskaa. Ymmärsin et olin hälle resurssi. Hyväksikäytettävä idiotti jonka oli onnistunut saamaan otteeseensa.

Ymmärsin ettei hön ole ollut minulle lojaali yläasteen alkamisen jälkeen vaikka minä olin ollut hänelle. Hän haukkui, arvosteli ja kuppasi rahaa.

Olin antanut niin paljon anteeksi…

Mut rajansa kaikella

Oli aika jättää hänet

Metsanpoika · Heinäkuu 22, 2026, 6.03am

Olet tehnyt oikean päätöksen. En osaa muuta sanoa. En ole tarpeeksi viisas, ymmärtääkseni ihmisen pahuutta, saatikka että minulla olisi sinulle lohdutuksen sanoja. Ehkä on helpompi ajatella ja uskoa, että mm.päihteet ja paha seura ovat jo pahasti sekoittaneet veljesi pään, eikä paluuta ole.

Olet tehnyt oikean päätöksen!

Lintuanna · Heinäkuu 24, 2026, 11.35am

Voi että, mitä kaikkea ootkaan käynyt läpi. Olet todellakin ollut lojaali — enemmänkin kuin tarpeeksi. Itseään on lupa suojella ja mullekin syntyi vaikutelma, että olet tehnyt oikean ratkaisun. Olet teidän äidin omaishoitajakin ja omaankin elämään ja hyvinvointiin on tärkeää satsata. Kaikkeen ei tarvitse revetä.

Tää saattaa olla toki välillä helpommin sanottu kuin tehty — etenkin, jos sulla (mullakin) on vastuunkantajan ja huolehtijan rooli teidän perheessä, miltä ainakin kuulostaa. Rajojenkin laitto kyllä vaikuttaa luonnistuvan, hyvä. Mäkin osaan sitä paremmin tätä nykyä.

Onpa muuten tätäkin kaikkea vasten ihanaa, että löysit rakkaudenkin.

Kiitos jakamisesta sekä rentoja ja romanttisiakin kesäpäiviä sinne

Lintuanna · Heinäkuu 24, 2026, 12.44pm

Kiitti jälleen kirjoituksesta ja jakamisesta, arvostan sitä.

Hyvä kyllä, jos voit jostain asiasta valita, että et jaksa sitä enempää ja, että elämä on usein kivaa. Itse oon kokenut helpottavana, että terapia loppui ja sen myötä asioiden prosessointi on ihan huomattavasti vähentynyt. Ihanaa ajatella nykyään vaikka sammakoita tai mitä vaan vastaavaa kevyttä ja kivaa.

Mutta valitettavasti kyllä just viimeksi toissa päivänä totesin, että mulla sitä takaumien ja muidenkin kivuliaiden asioiden mieleen pompahtamista on vaan edelleen tosi usein ja se on hemmetin raskasta ja rasittavaa. En mäkään niihin jää kiinni, mutta sitä mieleen tuloahan en voi itse estää ja se jo riittää aiheuttamaan kipua ja vaikeita tunteita. Toisaalta kyllä niin monia vuosia tuli paettua tunteiden kokemista, että nyt on kai edelleen vaan jälkipyykin aika. Palautan sitten kyllä tietty mahdollisuuksien mukaan fokustani aina takaisin tähän hetkeen, vaikka etenkin noi ptsd:hen liittyvät takaumat on sitkeitä pirulaisia.

Hmm, ehkä voisin tota kuitenkin taas lisätä, että rauhoittelisin myös ton muistelulla, että nää menee aina jossain vaiheessa ohi. En oikeastaan tiedä miksi edes oon unohtanut sen. Kiitti siis muistutuksesta ja noista muistakin esimerkeistä, ehkä niissäkin oon mennyt jonnekin luovuttamisen suuntaan, en tiedä.

Toi on kyllä tosi hyvä asia, että saat nukuttua hyvin! Unen arvo on valtavan suuri. Kyllä kadehdinkin teitä hyväunisia. Ja joo, todellakin ottaa päähän, kun joku tulee toteamaan, että nuku tai neuvoo niitä iän ikuisia unihygienia -neuvoja, joita oon toteuttanut jo vuosikausia. Myös raittiina. No eipä ole auttaneet (pidän niistä silti kyllä kiinni). Nykyäänhän mulla on sitten jo useampia unta auttavia lääkkeitä ja silti unta ei riitä kuin 2–5h(parempina öinä) ja sitten vain lisää lääkkeitä, että saan siitä hyvällä tuurilla tunnin parin päästä vielä 1-3h lisää unta. Painajaiset ja kivutkin herättelee ja valvottaa.

On vetänyt ihan sanattomaksi, kun oon ainakin kolmisen kertaa unohtanut iltalääkkeet (kun ylifokusoin johonkin ohjelmaan tai lukemiseen) enkä sitä edes muista tarkistaa, niin hitto vieköön ei unta tule ilman lääkkeitä enää ollenkaan. Siis kirjaimellisesti ollenkaan. Ei tule edes sitä niin tärkeää uni-ikkunaa, en ala haukotella en mitään. Ilmeisesti oon edelleen sitten vain niin ylivireäkin. Sitten vasta seuraavana päivänä oon hoksannut, että pahus, tossahan ne eilisillan lääkkeet vielä tököttää — että ilmankos en nukkunut sitäkään vähää. Päikkäreitä taas en myöskään ole enää vuosiin pystynyt nukkumaan, mutta yöunien kannaltahan tää onkin vain hyvä juttu.

No, mutta oonkin ihan älyttömän kiitollinen siitä, että viimeisten parin vuoden aikana nukkuminen on ihan hieman parantunut. Vissiin kiitos lääkelisäysten, mutta ei sen väliä. Oon kuitenkin myös alkanut hyväksyä sen, että mun kannattanee vaan luopua niiden parempien tai hyvien unien odottamisesta, koska mietin ettei silloin se pettymys pääsis niin usein vaivaamaan. En siis enää odota nukkumiseltani mitään. Välillä se on vaikeaa, kun kyllähän ne toiveet hyvistä unista ihan itsestäänkin välillä nousee, mutta sitten vain palautan fokuksen siihen hyväksymiseen.

Vaikken ole huomannut juomisen lisäävän uniongelmia, niin kyllähän mä sen tiedän, että se syvän unen määrä saattaa silti vähentyä. Siis jos sitä ylipäänsä edes on. Ehkä mulla on tähän liittyenkin jotain epäkypsää juomista ylläpitävää kapinaa, koska mullehan jo raittiina vuosina älykello usein ilmoitti, että syvää unta “ihanat” 0% tai joku ihan minimaalinen määrä. Kun siihen ymppää mun monin tavoin ihan sysipaskan terveyden, mikä on myös ollut jo vuosia huolimatta tosi terveellisistä elämäntavoistani, niin kyllä vaan välillä ajattelen, että hälläväliä sitten. Vaikka totta kai oikeasti tiedän, ettei sekään pidemmän päälle kannata.

Lisääkin voisin kirjoitella, mutta paranee lopetella tällä kertaa tähän, ettei tule vielä pidempää kilometriviestiä.

Kaikkea hyvää sinnekin.

Ps. Uusi mekko on ostamatta, ties vaikka tulisi jotain kesäaleissa vielä vastaan.

Winston · Elokuu 6, 2026, 8.03pm

Siis en minä tokikaan ihan rationaalisella päätöksellä vain voi naps lopettaa traumafläsäreissä tai joissakin muissa rassaavissa haitta-ajatuksissa vellomista. Jos voisin, niin olisikin helppoa vain lopettaa homma ennen kuin se ehtii alkaakaan. Tuolla, etten jaksa pitkään tarkoitin, että jossakin vaiheessa iskee vain sellainen totaalinen uupumus siihen sen hetkiseen pyörittelyyn. Se on ikään kuin loppuun kaluttu sillä kertaa ja mieli ei vain saa siitä enää mitään irti. Parhaillaan olen vääntänyt aivan vitun rasittavassa ja energiaa ja aikaa vievässä pakko-oirekierteessä ihan muuhun asiaan liittyen. Nyt alkaa taas tuntua siltä, että kyllä se tästä helpottaa, kun se on käyty nyt niin perusteellisesti läpi, ettei mitään irtoa. Seuraavaa neuroosia odotellessa . Jos siis viittasit tuohon, kun kirjoitin, että nykyään en jaksa viikkoa kauempaa velloa traumatakaumissa ymv.

Nukkumisesta vielä. En tarkoita, että sinun univaikeutesi johtuisivat tästä ja tiedän kyllä, että todellisissa univaikeuksissa ei auta oikein mikään muu, kuin tarpeeksi vahva lääkitys ja mikä sitten kenellekin on tarpeeksi vahva. Tuli vain mieleen, kun kirjoitit tuosta uni-ikkunasta. Uskon vahvasti, että tosi monen ihmisen univaikeudet johtuvat siitä, että yrittävät pakottaa itsensä tähän täysin teollisuusyhteiskunnan keksimään unirytmiin, jossa “oikea” aika nukkua on se 22-6. Eihän siitä mitään tule, jos se ei ole sen ihmisen luontainen vuorokausirytmi. Iltavirkku ei saa unta ajoissa ja iltatorkulla puolestaan menee ohi se nukahtamisaikansa, minkä jälkeen uni ei sitten niin vain tulekaan. Yksilöllinen vuorokausirytmi on asia, jota ei oikein saa muuksi muutettua. Yrittää voi, mutta yleensä ei kovin hyvällä lopputuloksella. Toki työelämässä olevien ja/tai muita säännöllisiä velvoitteita hoitavien ihmisten voi käytännössä olla aika vaikeaa nukkua silloin, kun oikeasti nukuttaisi, jos rytmi kovasti poikkeaa tuosta yhteiskunnan sanelemasta.

Omat pahimmat univaikeuteni ovat johtuneet muistakin asioista ja se on monen asian summa, että nykyään nukun pääasiassa hyvin, mutta tosi olennainen oivallus minulle oli se, että alan suosiolla nukkua oman rytmini mukaan. Nuorempana ajattelin, että kyllähän sitä aikuisen ihmisen pitää jaksaa valvoa lähemmäs puolta yötä ja myöhään nukkuminen on jotakin luksusta, johon tulee pyrkiä, kun se on “normaalia”. No, aika plörinäksi ne nukkumiseni tuolla menivät. Sitten kun annoin piutpaut “normaaleille” ja tajusin, että vuorokausirytmini yksinkertaisesti on se aamuvirkku ja iltatorkku, niin johan alkoi uni maittaa. Rytmini on siis sellainen, että normaalisti herään neljän aikaan aamulla ja nukkumaan menen viimeistään ysiltä illalla. Tuolla tyylillä nukun hyvin hyvälaatuista unta ja herään virkkuna. Minun on taas helppoa huudella, kun olen työkyvyttömyyseläkkeellä ja suht harvoin on muitakaan välttämättömiä velvoitteita, jotka pitää hoitaa “väärään aikaan”. Ei tämä maailma toki minunkaan rytmini mukaan pyöri, mutta jos sabotoin yöuneni, se johtuu yleensä ihan vapaaehtoisista ja kivoista iltariennoista. Kyllä minä niidenkin jälkeen jossakin vaiheessa saan unenpäästä kiinni, mutta sitten nukun liian myöhään ja sen jälkeen on hiton pöhkö olo ja päivä pilalla. Tuollaiset nyt tietysti kestää, kun niihin ihan vapaaehtoisesti ryhtyy ja nopeasti se rytmi taas tasoittuu. Pitäähän sitä elämässä välillä muutakin olla, kuin orjallista vuorokausirytminsä suorittamista.

Nyt on kyllä unetonta, mutta se johtuu vain positiivisesta täpinästä, kun on reissuun lähtö edessä . Tällaista se on aina näissä tilanteissa, mutta kyllä tämän kestää, kun muutoin olen nukkunut viime aikoina hyvin.