Paluu Vähentäjiin, ennen paluuta Lopettajiin

Me Vähentäjät
851

Olen ihan sinut tilanteeni kanssa ja myöskin hyväksynyt jo kauan sitten sen, että suhteeni syömiseen ei tule koskaan olemaan normaali, mitä se normaali nyt taas tarkoittaakaan. Olen reippaasti alipainoinen(BMI 16,2), mutta on tämä terveempi ja parempi tilanne verrattuna siihen, että vuosia ja vuosikymmeniä BMI:ni oli usein siinä 14-15 välissä ja helposti meinasi tippua alle neljäntoistakin, jos en pitänyt varaani. Normaalia kuukautiskiertoa minulla ei ole koskaan ollut, osteoporoosilääkityksen sain jo alle nelikymppisenä(Siitä tosin pystyin luopumaan 3 vuoden käytön jälkeen) ja tämän tämmöistä syömishäiriöni on aiheuttanut.

Kuten jo aiemmassa viestissäni kerroin, mun on paljon helpompi syödä hyvin silloin, kun liikun paljon. Toki syömiseni silloinkin on tosi ortorektista, mutta se on silti niin fysiikan, kuin psyykenkin kannalta hitosti parempi, kuin anorektinen itseni näännyttäminen. Nyt liikuntakiellon ollessa päällänsä anoreksia meinaa nostaa päätään, mutta olen nyt vakaasti päättänyt, että syön kunnolla ainakin omalla mittapuullani. Enhän minä muuten koskaan toivu siksi superliikunnalliseksi tyypiksi, joka haluan olla.

Olen muuten jo yli kymmenen vuotta sitten tehnyt sen ratkaisun, että pidän 1-2 kertaa kuussa sallittuja ja ennalta suunniteltuja mättöpäiviä, jolloin saan syödä herkkuja ja ihan oikeaa ruokaakin niin, että napa ruskaa. Aikoinaan kun en sallinut itselleni tuollaisia mässyjä, se johti vain siihen, että jossakin vaiheessa ratkesin ahmimaan hallitsemattomasti ja se puolestaan johti hirveään ahdistukseen ja päätyi monesti itseaiheutettuun oksentamiseen, vaikken varsinaisesti bulimiasta kokenutkaan koskaan kärsiväni. Nämä luvalliset mättöpäivät eivät moisia ahdistuksia ja omatunnon tuskia aiheuta.

1 tykkäys
852

Tätä olen myöskin miettinyt viime aikoina. Itsellänihän on reilun vuoden ajan ollut sellaista aidosti kohtuukäytön kategoriaan kuuluvaa juomista. Ensinnäkin siinä on se jatkuva veitsenterällä taiteilu mistä sinäkin kirjoitat, eli säännöllisiä ja osin vaikeasti hallittavia ajatuksia siitä että haluaisi ostaa enemmän, juoda enemmän jne. Minulla ainakin tuo kertoo siitä, että suuremmat mieliteot ja vanhat tottumukset eivät ole poistuneet mihinkään.

Toinen juttu on se, että nyt kun olen saanut aikaiseksi jaksoja etten juo ollenkaan ja liikun & syön järkevästi, niin kyllä vaan olo kohenee todella huomattavasti. Eli niinsanottu kohtuukäyttö ei ole mitään harmitonta touhua sekään, vaan vaikuttaa mieleen ja jaksamiseen ja aktiivisuuteen todella voimakkaasti. Siis minulla se menee niin, jollakulla toisella vaikutukset ovat ehkä pienempiä ja harmittomampia.

4 tykkäystä
853

Kiitos @kaaosteoria66 sanoistasi. :smiling_face::heart: Edelleen jatkuu nämä muutoksen “hyvät tuulet” ja toivon juomisen kokonaan lopettamiseen liittyvän motivaationkin kasvavan tässä samalla koko ajan. Sen huomaan, että se on ainakin lisääntynyt aiemmasta.

2 tykkäystä
854

Kiitos vastauksesta. :smiling_face::heart: Sen, mitä tilanteestasi tiedän, niin jotain tällaista ajattelinkin. Hyvä, että tilanne on terveempi ja parempi. Kuulostaa hyvältä nuo sun ajatukset ja päätös syömisen suhteen. Ortoreksia lienee kuitenkin pienempi paha(?).

Noin kaikkiaan, moni asia sun kirjoituksessa kuulostaa tutulta. Mullakin oli mm. aiemmin toi “mättöpäivä” käytössä ja, koska se aktivoi aineenvaihduntaa, niin ehkä palaan siihen uudelleenkin.

Kertonee ehkä jotain (omasta) syömishäiriö -problematiikastani, että en oikein löydä mitään hyvää tapaa lopettaa tätä viestiä.

Sanonkin, että toivottavasti voit mahdollisimman hyvin. :heart:

855

Kiitos kommentistasi @Sarvikuoma. :smiling_face:

Asiaa kirjoitat.

Tuli mieleen, kun ollessani joku parikymppinen nuori nainen, istuin yhdellä psykiatrin pitämällä luennolla ja hän kertoi, että jo yksi keskiolut huonontaa unen laatua. Tuolloinkaan en itse käyttänyt lainkaan alkoholia (urheilin hulluna :roll_eyes:), mutta se jäi silti toki mieleeni.

Olen monesti miettinyt kohtuukäyttöä sen eri puolineen ja tutkinut sitäkin asiaa erilaisista luotettavista terveyteen liittyvistä nettilähteistä. Ja, kuten aiemminkin totesin: En mä sitäkään halua. Ja oikeassa olet siinäkin, että kyllä se kohtuukäyttökin meihin kaikkiin vaikuttaa.

1 tykkäys
856

Tämä viikko menikin nyt sitten huonommin. Pohdiskelin, mistä kaikesta se mahdollisesti voisi johtua. Ennen kaikkea toki alkoholiriippuvuudesta. Sen lisäksi mietin kuitenkin, miten siihen ehkä vaikutti se, että sain järkyttävän uutisen heti alkuviikosta. Itkin kyllä tosi paljon, puhuin asiasta läheisteni kanssa, rauhoittelin itseäni sisäisellä puheella ja hengityksellä ym., mutta tällä kertaa se ei ehkä riittänyt. Harmillisesti joudun nyt elämään toistaiseksi epätietoisuudessa, mitä siedän välillä huonosti. Nyt sitten taas olosuhteiden pakottamana taas aktiivisemmin opettelen sitä.

Mietin myös vaikuttiko tähän viikkoon se, että olin etukäteen päättänyt, että ensi viikosta lähtien vähennän taas entisestään. Mullehan on silloin joskus aiemmin käynyt niin, että kun on / tulee juomisen lopettamisen aika, juonkin vain enemmän. Etsin lyhyehkösti tästä ilmiöstä tosiaan aiemmin tutkimustietoakin (olen maininnut siis tästä täällä aiemminkin) ja löysin tutkimusnäyttöä mm. siitä, että niin sanotut “kielletyt hedelmät” ja niiden pelkkä ajattelukin saa aikaan voimistunutta dopamiinin erittymistä. Lisäksi, ainakin joskus aiemmin, mulla oli myös jotain epäkypsää, nopeaa ja helposti saavutettavaa mielihyvää tavoittelevaa sekä kapeakatseista uhmakkuutta, että jos juominen on se mun lähes ainoa ihan oma juttu, niin minähän hitto vie juon. En tällä viikolla kyllä ole ainakaan tunnistanut tätä itsessäni, mutta tiedä sitten.

No, en nyt jää näiden syiden pohtimiseen kiinni, vaikka se mielenkiintoista ja opettavaista onkin. Orientoin jo itseni vielä voimakkaammin siihen suunnitelmaan, että ensi viikosta lähtien tämä nykyinenkin juominen saa luvan alkaa taas vähentymään. Eli taas vaihteeksi on niiden konkreettisten tekojen vuoro.

Hyvää viikonloppua kaikille :heart_exclamation::blush:

4 tykkäystä
857

Minäkään en pystynyt enää PikkuRuun jälkeen kissanpentua ottamaan, vaikka sylini on niin tyhjä ja kaipaan niin olla äiti… Sillä äiti minäkin olin, vaikka lapseni olivatkin eri lajia kuin minä. PikkuRuun menetyksen jälkeisenä kesänä päädyin tuntemattomalle uimarannalle, jossa oli nainen pienen, ehkä noin kaksi-kolmivuotiaan tyttärensä kanssa. Tuska kuristi ja repi ja raateli sydäntäni, tai mitä siitä enää oli jäljellä, niin kovaa että jouduin pakenemaan sieltä uimarannalta. Olen vuosien ajan aina katsellut uimarannoilla äitejä ja isiä lapsiensa kanssa, ja tuntenut suurta halua mennä sinne vedenrajaan santaan istumaan ja leikkimään lasten kanssa. Kun PikkuRuu tuli, konttasin pienen karvakasani perässä täällä kotonani, meillä oli palloleikki, höyhenleikki, perhosleikki, muovipussileikki… Kaikki olivat niin onnellisia puolestani, varsinkin se entinen mieheni, jonka kanssa jouduimme silloin kauan aikaa sitten eroamaan. Tiedän että hän on tuntenut syyllisyyttä saadessaan ihmislapsia jonkun toisen kanssa.

Vaikka elämä kulkee eteenpäin, on sydämeni jäänyt loppukesään ja syksyyn 2023, Riian ja PikkuRuun kanssa viettämääni aikaan. Ei omaa sydäntään voi pakottaa jatkamaan matkaa. Tai ainakaan minä en siihen pysty.

En kuitenkaan pysty elämään ilman kissaa, jotain elävää olentoa josta voin pitää huolta ja olla vastuussa. Ajaudun väistämättä niin syviin merkityksettömyyden ja tyhjyyden tunteisiin, lakkaan välittämästä itsestäni ja siitä mitä minulle tapahtuu, itsetuhoinen kierre juomisineen ja kuolemanhaluineen odottaa. Siksi päädyin silloin 2024 ottamaan Usvan (olisi ollut mukava saada pitää Usva, hänestä ehti kuoriutua kainalossa nukkuja ja innokas naamani nuoleskelija ennen kuin sairaus vei) ja sitten Taikan. Vaikka en ole enää kissaäiti, niin olen nyt sitten auttaja ja huolenpitäjä. En tiedä pystynkö enää koskaan rakastamaan, mutta välittämään pystyn. Taikan kanssa on aika erilaista elää kuin muiden kissojeni kanssa, välillä raskastakin, mutta sitten ne pienet luottamuksenosoitukset, eteenpäinmenot palkitsevat.

Anteeksi, tästä tuli nyt minun avautumiseni sinun ketjuun, mutta jotenkin tuntui luontevammalta kirjoittaa näitä ajatuksia ja tuntemuksia tänne, kuin omaan ketjuuni. Koen, että sinä ymmärrät <3

5 tykkäystä
858

Kiva, kun kirjoitit, vaikka vaikeaa on ollut sullakin. Mä itsekin ainakin luulen ymmärtäväni sua hyvinkin. Tällaiset eläimiä (ja lapsia) koskevat asiat on jotenkin niin sydänpohjia myöten riipaisevia, että välillä tulee oloja, että eihän tällaisesta selviä ja mulle tulee välillä ainakin ihan sekoamisen tunteitakin (eniten silloin, kun rakas pieni koirani kuoli, mutta ajoittain aina sitä ennen sekä sen jälkeenkin, että": tällainenko maailma tosiaan on?)

Toivottavasti Taikan luottamus suhun koko ajan lisääntyy ja tilanne helpottuu; ei varmasti ole helppoa.:heart:

Ymmärrän kyllä tuon tosi hyvinkin, että uusi kissa oli tervetullut sulle. Mullekin aina ajoittain tulee vahvastikin olo, että pitäiskö kuitenkin vielä ottaa oma, pieni koira. (Kissankin haluaisin, mutta oon niin allerginen kissoille, että se on ihan poissuljettu.) Kaipaisin sellaista niin paljon, mutta en vaan uskalla. Mutta on siihen uskalluksen lisäksi tällä hetkellä järkisyitäkin: oma terveydentila ja elämäntilanne sekä (erityis)lapseni terveys, vaikka hän toki aikuinen onkin.

Lämmin tsemppihalaus sulle ja Taikalle​:heart_exclamation: Vaikka ei varmasti helppoa olekaan, niin arvostan tuota(kin) elettä.

Edit. Ei todellakaan tarvitse pyytää anteeksi; mun ketjussa saa avautua niin paljon kuin tarpeelliseksi kokee!

1 tykkäys
859

“Lyhyt” päivitys tämän hetkisestä tilanteestani. Viime viikko meni onneksi ja helpotuksekseni hyvin ja onnistuin entisestään suunnitelmani mukaisesti vähentämäänkin. Epäonnistuin kuitenkin tällä viikolla jo heti alkuviikosta ja join pitkästä aikaa jopa kahtena päivänä peräkkäinkin.

Sehän on selvää, että addiktioni, myös tämä oma addiktiotaipumukseni tätä aikaan saa ennen kaikkea. Kuitenkaan en voi kieltää, että eikö tämän hetkinen tilanteeni tähän vaikuttaisi (jopa hyvin alkoholivastainen psyk.hoitajani sanoi “tavallaan ymmärtävänsä”.)

Haluaisin niin paljon kirjoittaa ajankohtaisesta tilanteestani ja siitä kaikesta tänne, mutta nyt on sen verran harvinaista asiaa meneillään, että tunnistamisriski on liian suuri.

Kuitenkin; siitäkin kaikesta huolimatta, tietenkin kaikista optimaalisin tilanne olisi se, että en tällä(kään) hetkellä käyttäisi alkoholia lainkaan. Epätietoisuutta on näemmä edelleen ihan älyttömän vaikea kestää, mutta puhun siitä läheisteni kanssa sen, minkä pystyn. Kyse on nyt elämästä ja kuolemasta enkä itse tietenkään voi vaikuttaa asiaan lainkaan. Tuntuu vain, että en ole vieläkään toipunut edes koirani ja toisen vanhempani kuolemista (ne tapahtuivat täysraittiuteni aikana) ja nyt elämän pahimmat realiteetit niin sanotusti potkivat taas päätäni.

Suuntaan ensi viikkoon silti mm. alkoholin vähentämissuunnitelmin. Yritin saada hoitajaltani myös tihennettyjä aikoja tai edes yhtä kriisiaikaa, mutta kun hänellä(kään) ei ylimääräistä aikaa ole, niin olen sitten sen suhteen yksin.

6 tykkäystä
860

Moikka @Lintuanna, onpa tosi kurja että kriisiaika ei järjestynyt tähän tilanteeseen. Onkohan mitään mahdollista saada keskusteluapua jotain muuta kautta? Seurakunnilta tms.? Tuli vain mieleen. Mutta ymmärrän, että tällaisessa tilanteessa voi tuntua kuormittavammalta selvittää tällaista asiaa. Isosti voimia sinne​:heart:

1 tykkäys
861

Hurjasti tsemppiä @Lintuanna Siellä sinä vain porskutat sisulla eteenpäin, vaikka ympärilläsi myrskyääkin nyt kovasti ja tuota sinun sinnikkyyttäsi olen myös aina ihaillut.

itselläni on ollut jossain määrin aika vaikea vuosi ei ehkä kuitenkaan aivan elämän ja kuoleman kysymysten merkeissä, mutta olen kuitenkin huomannut sen, että keskeneräisyyttä ja epävarmuutta minunkin on välillä vaikea elämässäni sietää. Varsinkin silloin, kun asiat eivät ole minun käsissäni. Usko tulevaan tuntuu sumenevan siitäkin huolimatta, vaikka uskoisin ymmärtäväni epätäydellisyyden olevan väistämätön osa elämää, ja milloin missäkin yhteydessä se nostaan päätään. Ja varmasti lisäkuormaa sinäkin saat myös siitä, kun menneistä menetyksistä on vielä surutyötäkin tehtävänä. Mutta ei auta kun jatkaa eteenpäin, ja luottaa siihen, että kaikki vielä järjestyy ja kaikelle on sitten aikanaan oma voimansa. Päivä kerrallaan sopii oivallisesti kaikkeen muuhunkin tässä elämässä, eikä vain päihdeongelman selittämiseen.

3 tykkäystä
862

Moikka. Tuuminkin tuossa hiljan, mitä sulle mahtaa kuulua, mutta en saanut aikaiseksi kysyä.

Ikävää, että nyt on tuollainen tilanne. Voimia siihen :heart:. Epätietoisuus on mullekin ihan pirun vaikeaa sietää. Paljon mieluummin otan vastaan vaikka kuinka hirveät uutiset, kuin vellon siinä välitilassa. Tässä mielessä tieto ei siis lisää tuskaa minun kohdallani. Tosin kenellepä ne epätietoisuustilat niin helppoja olisivat. Jotkut toki osaavat ottaa lunkimmin, että tulee mitä tulee, ei se vatvomalla parane.

Minäkin olen kissan(ja jo edesmenneiden kissojen) äiti. Se on ihan sama, mitä tosikot ja eläintenvihaajat rutisevat biologisista mahdottomuuksista :grinning_face_with_smiling_eyes:. Voimia myös sinulle, Reepu, oli tilanteesi mikä vain. En ole siihen “ehtinyt” niin perehtyä.

2 tykkäystä
863

Kiitos Elea, Setämies ja Winston. :heart:

Pitääpä tutkia vielä noita muita keskustelumahdollisuuksia. Tässä mielessä on harmi, että asun pienessä kylässä - ei niitä palveluita ole läheskään samalla tavalla kuin isoissa kaupungeissa. Viime yönä valvoskellessani mietinkin, että käyn läpi myös netissä olevat vaihtoehdot. Mutta eilenillalla sain miesystäväni parhaan ystävän sähköpostiosoitteen, sillä hänellä on osin kokemusta tällaisesta samanlaisesta tilanteesta. Laitoinkin jo illalla hänelle sähköpostia ja nyt odottelen vastausta. Olen tosi kiitollinen tästäkin mahdollisuudesta.

Setämies, ymmärtänemme siis hyvin toisiamme. Koen ja ajattelen sanoin tuostakin, että tiedän ja hyväksyn kyllä elämän epätäydellisyyden ja meidän ihmisten keskeneräisyyden, mutta sitten taas käytännössä niitä on aina ajoittain hankalaa sietää. Päivä kerrallaan yritän nyt taas mennä, ei tässä muu auta. Olen nyt taas tämänkin viikonlopun juomatta ja yritän saada oloani mahdollisimman siedettäväksi. Välillä vain hengittelen. Toivottavasti tästä vuodesta tulee sulle kevyempi kuin menneestä :heart_exclamation:

Mulla taitaa, Winston, olla tuo ihan sama, että mieluummin vaikka ne huonot uutiset kuin tällaista epämääräisyyttä ja avuttomuuden kokemusta. Tuntuu, ettei kaiken epätietoisuuden takia saa ikään kuin kunnolla otetta niistäkään asioista, mitkä muuten sujuu hyvin. Pidän silti nyt kiinni rutiineista, tai nyt eritoten, että säilyy jatkuvuuden tunnetta kaikesta huolimatta. Olen huomannut myös, että joillakin ihmisillä on selvästi vahvempi luottamus siihen, että “elämä kantaa”. Mitenhän sellaistakin saisi itselleenkin ammennettua.

6 tykkäystä
864

Elämä ei aina tunnu siltä että se kantaisi, mutta hyvä sen on vaan antaa silti jatkua. Että uudet, paremmat päivät pääsevät tulemaan. Halaus @Lintuanna, ja voimia vaikeisiin hetkiin. :heart:

4 tykkäystä
865

Kiitos Räpistelijä sinullekin. :heart:

Niinhän se tosiaan on, että ei se elämä aina tunnu kantavan. Näillä mennään.

3 tykkäystä
866

Hei vain kaikille, päivittelen vähän kuulumisiani. Tuntuu, että olisin vasta tänne kirjoittanut, mutta yllätyksekseni huomasinkin edellisestä kirjoituksesta olevan 20pv aikaa.

Vaikea tilanteeni on edelleenkin päällä enkä tiedä edelleenkään koska helpottaa. Nyt, jos koskaan, on ollut hyödyksi kaikki opettelemani itsesäätelykeinot hengityksestä ja ylimääräisen lihasjännityksen rentouttamisesta tiedon hakuun ja myötätuntoiseseen sisäiseen puheeseen. Jostain syystä tämän tilanteen aikana itsekriittisyyteni nousi taas voimalla pintaan. Mielessäni olen haukkunut ja ruoskinut itseäni maanrakoon, vaikka luulin tästä jo poisoppineeni. Toisaalta, niinhän sitä sanotaan, että kriisien aikana kaikki vanhakin voi palata mieleen. Ihan kuin kriisissä ei olisi jo tarpeeksi. :smirking_face:

Suoraan sanottuna itselleni tuli yllätyksenä, että vähentely on silti onnistunut. Ajankohtaisen tilanteeni alussa ajattelin, että näinköhän juominen alkaa taas repsahdella pahempaan suuntaan ja pidin sitä ihan mahdollisena. En hahmota mistä kaikesta johtuu (todnäk useammastakin tekijästä), mutta vähentely on siis jatkunut. Nytkin olen ollut taas puolitoista viikkoa täysin alkoholitta eikä jääkaappiin jääneet kaksi oluttakaan ole suuntaansa minua houkutelleet.

Kaikesta kivusta ja tuskasta huolimatta aikakin on yllättäen silti mennyt nopeasti eikä mitään vieroitusoireitakaan ole ollut. Juominen on toki käynyt mielessä kutakuinkin päivittäin; ehkä vähimmillään kerran ja enimmillään joku nelisen viitisen kertaa. Mutta ei ole tullut edes yllykkeitä lähteä alkoholia ostamaan. Mieluummin olen levännyt ja katsellut kiinnostavia dokumentteja. Nyt minulla on menossa sarja Touretten syndroomasta kärsivästä, mutta varsin hellyyttävästä nuoresta naisesta (HBO; Baylen out loud), mikä laajentaa taas omaakin ajatteluani uudelleen siitä, minkälaista elämä voisi myös olla.

Minulla on vähän huononakin tapana varautua etukäteen aina siihen kaikista pahimpaan, koska muun muassa aiemmin elämässä koetut traumaattiset asiat, neuroottisuus, epäonnistumisen ja pettymysten pelko on tehnyt luotostani elämään paikoin hyvinkin hauraan. Olen kuitenkin huomannut, että tässä ajan kuluessa, traumapsykoterapian ja vertaistuenkin avulla, olen luopunut jo enimmästä kontrollista. En oikeastaan useinkaan koe edes tarvetta kontrolloida mitään, mutta sen verran kuin sitä nyt aiemmin minulla oli (ja edelleen jonkun verran on), on se palvellut turvallisuuden tunteen ylläpitoani. Nyt sekin asia on kuitenkin siis muutoksessa ja, vaikka elämä (ja ihmiset) pelottaa minua välillä edelleen ihan liikaakin, koen kuitenkin jonkinlaista kutkuttavaa mielenkiintoa siihen, mitä tulevaisuudella voi vielä olla minullekin tarjottavanaan.

Juomisen lopullista lopetuspäätöstä en ole tehnyt edelleenkään, vaikka loppujen lopuksi se on edelleen se juttu, mihin pyrin. Omalla tavallani ja tahdillani. Sen suhteen en kuitenkaan voi laskea suojiani, koska addiktio on varsin epäluotettava kaveri. Vähentelyä joka tapauksessa jatkan.

Kevät on minulle aina vaikeampaa aikaa, mutta en suo sille juurikaan ajatuksia, vaan yritän elellä päivä tai viikko kerrallaan ja katsella, mitä elämä tuo tullessaan. Keskitän ajatuksiani mieluummin siihen aikaan, kun kaikki ihana vihreä alkaa tulla esiin ja luonto ikään kuin herää uudelleen eloon.

Loppuun vielä yksi esimerkki hyvistä (jopa ihanista) jutuista, mitä tässä elämäntilanteestani huolimatta on silti jonkun verran ollut. Miesystäväni osti minulle tuossa aiemmin kroonisten kipujeni helpottamiseen auttavan Bluetens-laitteen. Nyt vasta tutkailen sitä vaikutuksineen, mutta luulen, että siitä saattaa hyvinkin olla apua. Joskus aikoinaan kävin kipujeni takia fysioterapiassa TNS-hoidossa ja se ainakin auttoi.

Toivottelen myös teille kaikille mahdollisimman hyviä vointeja. :smiling_face::heart:

4 tykkäystä