Hei pitkästä aikaa!
Muutamassa vuodessa ehtii tapahtua niin paljon. Eroaminen oli minulle elämäni paras asia. En olisi pystynyt siihen ilman muutaman vuoden miettimistä, että mitä haluan ja mitä järkeä tässä kurjuudessa on. Al-anon oli todella hyvä osoite. Ystävät tukivat, ja paikkakunnan muutos oli tosi hyvä asia, koska sain välimatkaa. Tämä palsta, ihan jo sen lukeminen, auttoi miettimään tosi paljon että mitä haluan elämältäni.
Olen nyt onnellinen. Minulla on mukava työ, löysin vähitellen paikkani uudelta paikkakunnalta ja nyt olen suhteessa tasapainoisen miehen kanssa, joka ei ratkaise ongelmia alkoholilla vaan miettimällä ja puhumalla. Saamme perheenlisäystä ensi keväänä 
Lisäksi pääsin kuntouttavaan psykoterapiaan. Se on mielestäni ihan uskomatonta tuuria. Terapiassa minulle on tullut paljon vanhoja asioita mieleen vanhasta suhteestani, paljon tunnetiloja ja paljon hetkiä, jotka saavat vieläkin käteni tärisemään ja minut itkemään. Olen niellyt hirvittävän määrän paskaa ja omia tunteitani, enkä vieläkään aina tunnista tunteita. Olen lukossa vielä monelta osin, mutta nyt maailma on avoin.
Eksäni elämä on minulle aika vieras, mutta kuulemme toisistamme harvakseltaan. Mitä tiedän hänen elämästään niin kuulostaa siltä, ettei hän varsinaisesti ole mennyt eteenpäin, jos ei ehkä hirveää takapakkiakaan. Juomat maistuvat.
Vielä vuoden 2012 aikana hän soitteli kännipuheluita aika ajoin. Menin paniikkiin, kun näin luurissa hänen nimensä. Onnistuin kuitenkin rauhoittumaan ja olemaan vastaamatta, jos esim. kellonaika oli minusta sellainen että ei tarvitse kenenkään soitella silloin. Onnistuin sanomaan myös, että humalassa tai myöhään illalla ei tarvitse soittaa. Hän loukkaantui, tietenkin, että aha, ei tarvii yhteyttä pitää ollenkaan. No, ei, jos kerta ollaan aina humalassa… Rajan pitäminen on helpottunut tuon jälkeen koko ajan. Kun vain saa tehtyä ne ekat päätökset, että ei enää tällaista käytöstä.
Törmäsin häneen sattumalta tänä syksynä, ja se oli mielenkiintoista. Toisaalta oli tosi mukavaa nähdä ja jutella. Tämäkin mies on fiksu ja herkkä ihminen, ja näin ne hyvät puolet, mitä hänessä rakastin.
Toisaalta, hän oli humalassa. Oli niin valtava helpotus tajuta, että tämä on tosiaan mennyttä, minä olen vapaa. Elän elämääni, johon hän ei vaikuta, enkä ole antanut muidenkaan viedä ja määrätä elämääni. Tunsin oloni rauhalliseksi, kylläkin surulliseksi kun näin hänen kuntonsa, mutta en alkanut höösätä. Pystyn nyt sanomaan, että toivon hänelle kaikkea hyvää. En ajattele sitä, pystyykö hän raitistumaan, koska minun on sitä turha miettiä, toivon vain hyvää.
Hyvää toivon myös kaikille, joiden läheisillä päihteet vievät. Itseni on ollut “helppo” erota ja jättää asia taakse, koska olin vapaaehtoisesti suhteessa. Olen miettinyt usein, millaista on jos oma lähisukulainen (jota ei voi valita) käyttää päihteitä. Kuvittelen, että rajan tekeminen silloin on vaikeampaa ja huoli on toisenlaista. Eksäni perheeseen pidän satunnaisesti yhteyttä, ja tunnen joskus niiden soittojen jälkeen syyllisyyttä: minä vapauduin huolesta. Heidän pitää vain seurata vieressä ja yrittää pitää järki päässä.
Toivon voimia ihan jokaiselle. Voimia raitistumiseen, voimia elämään alkoholistin lähellä. Ja suuri, suuri kiitos kaikille jotka tähän aikoinaan kirjoittivat mietteitään. Vertaistuki oli todella tärkeää. Enää ei itketä, kun luen näitä viestejä.
