Päiväkirjani kohti elämäniloa

Hyvää yötä, aamua, päivää tai mitä vuorokaudenaikaa elätkään nyt kun luet tekstiäni.

Minä olen rahapeliaddikti. Olen pelannut kymmeniä tuhansia euroja rahapeleihin elämäni aikana, eikä ikää ole edes vielä 30 vuottakaan. Pelaan pääsääntöisesti peliautomaatteja kaupoissa, kioskeilla ja huoltoasemilla, missä tahansa. Pahinta myrkkyä minulle on nettikasinot, joissa pystyy pelaamaan samantyylisiä pelejä, kuin peliautomaateissa. Minulla on ollut Gamban niminen sovellus kannettavassa tietokoneessani, sekä älypuhelimessa. Siitä ei ole ollut kuitenkaan apua, kun olen osannut kiertää ohjelman. Pankin avainlukulistani on ollut myös toisella ihmisellä hallussa, mutta pelikeinoja olen muita keksinyt siihenkin hätään. Olen pystynyt aikoinaan olemaan pidempiäkin aikoja pelaamatta, mutta aina se retkahdus, lipsahdus on tullut jossakin kohtaa. Minulla ei siis mitkään ns apukeinot auta. Suurin työ minun kohdalla tehdään omien korvien välissä. Tällä hetkellä en ole työelämässä. Lisäksi toinen ihminen hoitaa raha-asioitani suurimmaksi osaksi, joten en esimerkiksi pysty pelaamaan tärkeisiin asioihin meneviä rahojani, kuten esim sähkölasku rahaa. Luottotietoni eivät ole puhtaat, ulosoton tämänhetkistä määrää en tiedä.

Rahapelien vuoksi olen valehdellut monille ihmisille, varastanut ja pahimmassa epätoivossa jopa yrittänyt tappaa itseni. Tästä on vain suunta ylöspäin. Luovuttaminen ei ole vaihtoehto.

Halu lopettaa rahapelit on todella suuri, mutta tuntuu, että en pysty tähän yksin. Olen päättänyt hakea lisää apua. Aion soittaa ja varata lähipaikkakunnan a-klinikalle keskustelu ajan. Lisäksi olen miettinyt mahdollisesti aloittavani käymään pitkän matkan päässä GA-ryhmässä. Onko kenelläkään täällä kokemuksia ryhmästä?

Hei,
olen pahasti peliriippuvainen yli 10 vuoden ajalta.
Pisin pelaamaton jakso tänä aikana on ollut n. 2 viikkoa (olin HYKS:ssä teholla :unamused: )
Liityin GA:han huhtikuun puolivälissä ja nyt olen ollut kohta 4 kk pelaamatta.

Voin lämpimästi suositella GA:ta - vaikka kynnys mennä ensimmäistä kertaa oli korkea, tuntui kuin olisi kotiin mennyt !
Vertaistuessa on sellaista voimaa, mitä en saa mistään muualta !

Kiitos Gambler76 kokemuksesi jaosta!

Ensimmäinen päivä mennyt pelaamatta, koska ei ole rahaa. Huomenna saan rahaa. Olen koko päivän miettinyt mielessäni kuinka huomen aamulla herättyäni talletan nettikasinolle rahaa ja pelaan lempipeliäni. Minulla on siis jo suunnitelma. Tämä pitäisi saada katkaistua, mutta en tiedä miten. Työskennellä vaan lujasti omalla tahdon voimalla, jota tuskin yhtään?

Saavutin viime viikolla pohjan, kun yritin paeta ongelmaani oman käden kautta. Luovuttaminen ei ole vaihtoehto. Nyt on vain suunta ylöspäin. Rahapeliputken olen saanut poikki. Loppuelämän pelaamattomuuteen tähdätään pienin askelin eteenpäin, päivä kerrallaan. 6 päivää ilman rahapelejä kohta. Näytetään “pelipirulle”, että olemme vahvempia. Tsemppiä jokaiselle!

Oletko jo soittanut lähimpään a-klinikkaan? Käytkö missään juttusilla? Ei missään nimessä kannatta luovuttaa, olet vielä nuori kuten minäkin ja se olisi huono lähteä rahan takia. Velat on täälläkin niskassa ja silti tässä koittaa porskuttaa virtaa vastaan.

Kysyit noista ryhmistä… Mä olen ollut kaksi kertaa pelirajat’on ryhmässä. Vertaistukiryhmä jota vetää entiset pelurit. Useammalla paikkakunnalla ja voin suositella ehdottomasti. Nyt olen myös pelit poikki -ohjelmassa. Suosittelen näitä vaihtoehtoja, parhaimpai päätöksiä itselle tähän mennessä.

4 pelitön päivä menossa minulla tänään. Peliajatuksia tulee, mutta myös menee. Ensimmäinen viikko pelaamatta vaikeaa saada joka kerta, vähintään 3 viikon kohdalla aina lipsuu. On ollut suht aktiivinen arki. En ole GA- ryhmään menossa, välimatka osoittautui esteeksi. A-klinikka on myös poissa laskuista, koska olisin saanut samalle ihmiselle ajan kuin aikoinaan kenellä kävin. Kyseinen henkilö haukkui lähipiiriäni syyttä. Lähes omin voimin mennään.

Miten menee venco? Eikös A-klinikalla ole mahdollisuus vaihtaa työntekijää?? Todennäköisesti siellä ei ole tiedossa ettei kyseinen työntekijä sinulle sopinut ja kuvittelivat tekevänsä “palveluksen” kun tutun työntekijän tarjosivat… Aika vaikea paikka olla yksin tällaisessa tilanteessa! Toivottavasti saisit tukea jostain. Paljon tsemppiä sinulle!

Menee tosi huonosti. Minun mielestäni ainakin. Olen alle 2 viikossa pelannut rahapeleihin noin 400€. Miten? Siten, että rahapelasin käyttörahani, valehtelin ihmiselle jolla rahani halussa, että tarvitsen siihen ja siihen rahaa, vaikka oikeasti pelasin ne. Menee siis aika päin peetä. Laskin pivosta, että olen nettikasinoille lahjoittanut rahaa noin 2200€, siihen päälle käteinen raha veikkauksen pelikoneisiin. Siis vuoden 2018 aikana. Itsetuhoiset ajatukset ovat välillä olleet mielessä. A-klinikalle uudelleen soittaminen tuntuu ylivoimaiselta. Päivät menee persaus homeessa neljän seinän sisällä. Mahdollisuuksia mennä ihmisten ilmoille on, mutta lähtemisen vaikeus on iso oireilu minun mielenterveys ongelmissani tällä hetkellä. Tosiaan elämän luovuttaminen kävi viimeksi tänään mielessäni ajaessani autoa.

Pataloginen valehtelija olen.

Haluan kovasti päästä irti rahapeleistä, mutta ei tämä helppoa ole.

Pitäisi opetella osaamaan olemaan itselle ensin rehellinen. Poistaa avainlukulistan kuvat puhelimesta. Pitäisi varmaankin luopua älypuhelimesta. Pitäisi täyttää päivät mielekkäällä tekemisellä.

Tiedän mitä pitää tehdä. Kaikki tuntuu vain helvetin vaikealta.

En aio kuitenkaan luovuttaa.

Pelaamattomuus laskuri rullaa reunassa ja elämä soljuu eteenpäin ihan mukavasti. En ole ollut yhteydessä a-klinikalle tms. Etenen päivä kerrallaan. Katson mitä se tuo aina tullessaan. Yritän päiviä suunnitella ja täyttää toiminnalla. Helppoa ei se ole, kun ei ole mitään ns säännöllistä, kuten työpaikkaa. Kaikki ihan ok minulla. Tänäänkään minun ei tarvitse pelata. Eletään hetkessä.

Soitin lähimpään a-klinikkaan. Kysyin voinko saada jonkun muun työntekijän, kuin sen kenellä olin viimeksi. Minulle sanottiin että ei onnistu, vaikka selitin tilanteen. No se siitä. Lähimmät ga ryhmät yli 100kmn päässä.

Yksin. Niin yksin tämän ongelman kanssa.

Tänään on kuudes päivä ilman rahapelejä. Tuntuu ihan hyvältä, kun on rahaa eikä murheita pelaamisesta. Tänään olisin varmasti repsahtanut pelaamaan, mutta avainlukulistani on toisella paikkakunnalla kuin minä. Onneksi. Kohti viikon pelitöntä elämää mennään.

Saman verran, kun olen ollut pelaamatta rahapelejä olen myös ollut ilman karkkia ja limsaa. Tuntuu sekin hyvältä, ennen niitä meni paljon.

2 viikkoa lähenee. Tuntunut jotenkin helpolta. En aio silti liian itsevarma olla. Päivä kerrallaan. Tänään en pelaa.

Enemmän tehnyt herkkuja mieli, kuin rahapelejä.

Jos ja kun olen vuoden ilman rahapelejä, karkkia ja limsaa minut palkitaan ruhtinaallisesti. En tiedä vielä mikä se olisi. Lisähaasteena joulun aikaan pitäisi saada leuanvetoja ja jaksaa lankuttaa 10min. Haaste on kova, mutta kohti sitä!

0 pelitöntä päivää.

A-klinikalle on aika varattu.

Olen käyttänyt tätä netin vertaistukea vuodesta 2012. Paljon enemmän lukijan roolissa. En ole tälläisestä avusta kauheasti hyötynyt. Tulen jatkossa lukemaan suht säännöllisesti, kirjoittamaan harvemmin. Yritän yhä saada rahapelit seis.

Voimaa ja valoa arkeenne.

Toinen pelitön päivä menossa.

A-klinikalla käyty yhden kerran. Oli mielestäni antoisa ja hyödyllinen käynti. Keskustelimme ja sain siinä ajatuksen, jonka toteutin eilen, koska tulin vihaiseksi saatuani Veikkaukselta tekstiviestin. Laitoin ison lasipurkin kylkeen Veikkauksen kirjekuoresta mahdollisuuksia tekstin ja kannen päälle paperin jossa lukee: “Rahaa, jotka olisin voinut rahapelata. Veikkaus, haista v…!”
Vihalla on ollut positiivista vaikutusta, lasipurkin sisällä mukavasti jo rahaa.

Päiviiini on tullut rutkasti urheilua. Kuntopyöräilyä, kävelyä, kuntosali jne. Monipuolista. Painon suhteen lähinnä nousua tai samassa pysynyt, koska herkut kuuluvat päiviin isolla määrällä. Pelkään, että minulla todetaan 2-tyypin diabetes, jonka vuoksi näitä herkkuja pitäisi vähentää edes. En aio nyt stressata liikoja, kunhan ensiksi saisin pidemmän pelaamatta olevan jakson tähän ensin.

Yksi päivä kerrallaan. TänäänKÄÄN en pelaa rahapelejä. Voimia ja jaksamista arkeenne.

Mainio idea tuo lasipurkki! Varmasti kiva seurata miten sinne kertyy rahaa. Ja varmasti kynnys ottaa sieltä rahaa pelaamiseen on suuri.

Asia kerrallaan, kuten itsekin sanoit. Itselläni nyt alkaa olla talous sen verran tasapainossa, että on aika aloittaa seuraavaksi hoitamaan fyysistä puolta kuntoon.

Tsemppiä!

Kiva kun kävit lukemassa sarjista ja tsemppiä sullekin pelaamattomuuteen.
Suosittelen oikeasti laittamaan kylmän viileästi vain viestiä kasinoille, että laittavat pelitilit kiinni peliongelman takia ni hankaloituu tuo pelaaminen huomattavasti.
Tuossa nuo osoitteet vielä: https://pastebin.com/yWyd5xd9
Tuli oikeesti heti paljon kevyempi olo ku painoi “lähetä” :slight_smile:

Kiitos. Mulla on “kaikki” kasinot kiinni. Lainausmerkit koska uusia tulee kuin sieniä sateella. Tuli ekana mieleen ajatus, että onko niitä oikeasti vain 300… Musta tuntuu et oon avannut ja sulkenut nettikasinoita tuhansia… Ehkä vain tunne.

Toki voin laittaa nuo meilit, pitää lauantaina tehdä kun pääsen sukulaisen tietokoneella käymään. Omistan itse vain tämän älypuhelimen tällä hetkellä. Tuntuu että se on hankala lähettää puhelimella.

Joo on niitä varmasti enemmän, nuo nyt oli vasta yhdeltä affi-sivulta otettu :smiley: Mut tottahan se on, että uusia kyllä pukkaa tasaseen tahtiin, siks laitoin viestiin että estävät myös saman lafkan uusiin kasinoihin pääsyn. Vaihtelevia vastauksia tuli, varsinkin “isommille sivustoille” on enää turha mennä mutta sitten on nää curagaon ryöstöfirmat jotka varmaan mielellään ottais fyrkat multa :laughing: Mut ei tuosta viestin laitosta ainakaan haittaa oo + saapahan cassun aspat hommia.
Mut kaikki keinot käyttöön, kyllä tää piru vielä selätetään!

Kävi pieni retkahdus maanantaina illalla. Sen verran vakava retkahdus, että loppuviikko ilman rahaa. Onneksi on jotakin ruokaa kaapeissa, en nälkään kuole.

Olen eräälle sukulaiselle velkaa ison summan rahaa sen vuoksi, kun olen pataloginen valehtelija ja pyytänyt rahaa siihen ja siihen, vaikka oikeasti rahapelit veivät ne rahat. Tämä sukulainen sanoi, että ei niillä rahoilla ole kovin kiire. Tällä sukulaisella on haaveena ulkomaanmatka. Ajattelin, ehkä hyötyä velasta itsekin. Jos tämä mahdollista. Aion säästää tämän vuoden puolella tuon velan ja enemmän ja kysyä sukulaiselta mentäiskö yhdessä ulkomaille.

Pitää vain saada nyt rahapelit seis. “pakon edessä” 6 päivää tulossa, kun ei rahaa.

Moikka. Sullahan piti olla kaikki casinot kiinni? Miten näin pääsi käymään, vai avasitko taas uuden? Tsemppiä viikkoon, toivottavasti sukulaisesi saa ulkomaan matkansa <3