Eilisen jäätävän morkkiksen ja muutenkin krapulan kourissa piileskelin (ja piileskelen edelleen) makuuhuoneessa ja päädyin lueskelemaan näitä keskusteluja täällä. Niin kovin moneen tarinaan samauduin ja ajattelin kirjoittaa itsekin. Varmaan nyt alkuun aika varovasti ja ehkä sekavastikin.
Kipitin ottamaan lääkkeet ja mukin kahvia, kun mies oli pois kotoa. Tämän kertainen juopottelu alkoi viisi päivää sitten, kun illalla mies oli mennyt nukkumaan (nukumme eri huoneissa) ja pari vajaata viinipulloa huuteli houkuttelevasti keittiöstä. Ajattelin että ei siinä sen kummempaa, enempää ei talossa juotavaa ole, joten ei mitään vaaraa tässä ja huitaisin pullot tyhjäksi. Siinä sivistyneesti kun oli myös syötävää kylkeen niin ei muuta kuin nätisti nukkumaan. Seuraavana päivänä sitten se iski, olin juuri aloittanut uuden harrastuksen parissa ja aamulla yritin touhuta tätä hommaa, mutta ajatukset alkoivat pyöriä juomisessa. Minulla on lähimpään kauppaan matkaa ihan reilusti täältä maalta ja rahatkin nyt tällä hetkellä lopussa. Mutta mitään ei muka mahtanut, sydän jyskytti ja päässä sumeni jo ennen kuin pääsin autoon asti. Kävin nopeasti Alkosta viinipullon ja marketista olutlaatikon, pieni pullo vodkaakin eksyi kyytiin. Koko ajan tiedostin, että tämä on taas kaamea virhe, mutta en vain saanut pysäytettyä itseäni. Kotona lämmitin saunaa ja soitin taas jollekin kaverille, en muista keskustelusta juuri mitään, mutta viina menee kurkusta alas vielä sutjakkaammin kun on juttuseuraa. Ei mitään muistikuvia mihin aikaan olen mennyt nukkumaan, mutta kun heräsin edelleen humalassa ja olo oli ihan hyvä, niin muistin että olutta ja viiniäkin on vähän jäljellä, joten ei muuta kuin korjaamaan. Päivä kolme lähti siitä sitten, enää en osannut hävetä mitään, onnistuin puhumaan mieheni tuomaan vielä laatikon olutta. Ja sama kuvio toistuu, nyt tosin istuin keittiössä puuhellan vieressä ja höpötin jonkun kanssa puhelimessa niin että miehelle ei taatusti jäänyt mitään epäselvää. Aamuyön tunteina keksin sitten laittaa luurit korville ja hoilottaa vähän karaokea kurkku suorana.
Nyt tosiaan kaksi päivää mennyt sellaisessa fiiliksissä, että mä en yksinkertaisesti jaksa tämmöisiä morkkiksia enää koskaan. Itsetuhoiset fiilikset alkaa olla pahoja. Ja taustoista lyhyesti sen verran että olen viisikymppinen äiti ja isoäiti. Alkon kanssa ollut ongelmia jo kohta kolmisenkymmentä vuotta. Olen pariinkin otteeseen yrittänyt saada ammattiapua A- klinikalta, mutta jotenkin se tuntui aika turhauttavalta. Esim. parikin kertaa eri terapeutti sanoi, että en kyllä näytä yhtään siltä että joisin liikaa. Tuntui ettei oteta vakavasti.
Tammikuun olin juomatta ja helmikuukin meni aika vähillä, mutta sitten karkasi taas käsistä. Elämäntilanne on vieläpä sellainen, että olen kotona aika paljon ja rutiinit jäivät pois viime kuussa, eli aikaa on liian paljon käsissä. Kirjoittelen lisää kun ajatukset selkenee.
Tervetuloa palstalle @timski. Hyvä, kun tulit meidän kanssa kirjoittelemaan, sillä tavalla pääsee ajatuksissaan seuraavalle tasolle. Välillä voi tulla jumejakin, kuten minulla nyt ja motivaatio voi olla hukassa. Täältä sen voi kuitenkin uudelleen löytää. Suosittelen myös Päihdelinkin Uusi alku -kurssia.
Kiitos . Kerään rohkeutta kohdata todellisuus ja toivon että huomisesta alkaisi parempi suunta. Eilisen päivän uppouduin selviytymistarinoihin ja teidän kertomuksiinne ja viesteihin vielä tänään. Jotenkin tämä tuo lohtua suurimpaan ahdistukseen.
Kiva kun tulit joukkoon huimaan mukaan. Kirjoittaminen auttaa jäsentämään ajatuksia. Ajattele, jonain aamuna heräät hymy kasvoilla tuntien iloa ja rauhaa siitä että olet raitistunut. Se päivä vielä tulee. Sitä kohti
Kolmanteen päivään noustu liskodiskoyön jäljiltä. Tänään illalla pakollista menoa ihmisten ilmoille ja hirvittää pelkkä ajatuskin. On sellainen olo että kilometrien päähän näkyy juominen.
Eilen kun rohkaisin itseni ja kömmin ulos turvapaikastani, menin suoraan suihkuun, haisin hirveältä monen päivän pesemättömyyden jäljiltä. Sitten aloitin puolisolle tiuskimisen, mikä lie hyökkäys on paras puolustus - juttu, kunnes purskahdin itkuun ja sopersin tarvitsevani ulkopuolista apua. Tähän mieheni totesi, että jos nyt en olisi sanonut juuri tuota, hän olisi tulostanut avioeropaperit.
Otin yhteyttä erääseen tuottavaan, joka tuntee päihdekuntoutuspuolta. Hän selvitteli hiukan asiaa, mutta valitettavasti varattomalla ilmeisesti on aika vähän vaihtoehtoja. A klinikan kautta on joka tapauksessa mentävä tai sitten katkolle. Johon käsittääkseni ei välttämättä oteta, jos itse pystyy kuitenkin lopettamaan edes välillä…? Nuo Minnesotahoidot sun muut maksavat useita tuhansia. Onko jollain kokemusta, miten voi päästä laitoshoitoon, jos ei ole varaa maksaa itse?
No joka tapauksessa käytän tämän kolmannen päivän soitellen ja selvitellen mahdollisuuksia. Viikonloppuna pari päivää töitä ja rippijuhlat vielä sunnuntaina niin juominen pysynee aisoissa. Ei sinänsä, minulla on ollut tapana ratketa juomaan juuri silloin kun ei saisi. Olen esimerkiksi myöhästynyt hautajaisista kauhean krapulan takia ja joutunut melkein perumaan kummilapsen rippijuhliin menon samasta syystä .
Hei ja tervetuloa joukkoon.
Toivottavasti sä saat apua jostain.
Itse olen miettinyt,että on se kumma että päihderiippuvuus on sairautena sellainen,että yhteiskunnalla on varaa hoitaa sitö niin ala·arvoisesti.
tämä kohta iski itseeni oikein kovasti. Näin on lukemattomat kerrat käynyt myös itselle ja olen oppinut itsestäni että kun tilanteen päästää tuohon asti on jo liian myöhäistä tehdä mitään.
Syy miksi noin käy on mielestäni selvä: sairastan tautia alkoholismi ja tämän sairauden yksi ilmenemismuoto on juurikin tuo että kun päästää alkoholiin liittyvän tilanteen liian pitkälle seurauksena on juomaan lähteminen.
Olen todennut että ainut tapa ehkäistä tuota on säännöllinen ennakkohoito jotta tilanne ei pääse enää pisteeseen “sydän jyskytti ja päässä sumeni jo ennen kuin pääsin autoon asti”.
Omalla kohdalla paras tapa tähän ennalta ehkäisyyn on käydä säännöllisti vertaistuessa.
Kiitos kommentista ait0lainen❤️. Juuri ennen kuin luin viestisi, mietin että seuraavan kerran kun viinan himo iskee, kuka voisi olla se henkilö jolle voisi soittaa välittömästi ennen kuin tilanne pääsee käsistä. Minulla on pari ystävää, mutta jotenkin tuntuu hankalalta kaataa heidän niskaansa tätä asiaa. Tulee olemaan pitkä aika tuonne kuun loppuun jolloin pääsen A klinikkalle ensimmäiselle käynnille, eikä sitäkään kautta ilmeisesti mitään tukihenkilöä saa. AA kerho olisi tietysti yksi vaihtoehto, mutta niin paljon kuin olen lukenut tuosta kokemuksia, tuntuu ettei ehkä sovi minulle. Joskus aikoinaan kun kävin A klinikan kautta muutaman kerran heidän terapeutillaan, myös tämä terapeutti sanoi, ettei oikein näe sitä minun paikkana, ei kyllä eritellyt sen kummemmin miksi.
Ihan mielenkiinnosta mistä ja millaisia kokemuksia olet lukenut? Itse käyn juurikin AA:ssa ja ryhmiä on yhtä monta erilaista kuin ryhmiä olemassa ylipäätään
Ihan täällä somessa, selasin kaikkea mahdollista läpi, en pysty erittelemään enää mitä kaikkea tuli luettua. Ehkä on ennakkoasennekin vähän huono, kun tosiaan oletettavasti ammattilainen oli sitä mieltä ettei oikein sovi minulle. Lisäksi uskonnollinen aspekti hiukan mietityttää
Jahas, päivä neljä. Fyysinen krapula alkaa olla ohi, vatsa toki kuralla, mikä saattaa johtua siitä että kiskon röökiä ja litkin kahvia ketjussa. Eiliset velvollisuudet tuli hoidettua suht kunnolla ja illalla oli ihan kohtuullisen voittajafiilis. Kunnes tänään jo herätessä ahdisti aivan hulluna. Pitäisi käydä kaupassa ja siivota ja sitä sun tätä, en saa edes puettua päälle. Ajatukset kiertää yhtä kehää, mietin miten ihmiset ovat kaikonneet ympäriltä ja olen kohta aivan yksin, mitä kamalaa olen aiheuttanut lasten elämässä, pystyykö puoliso antamaan anteeksi miljoonat turhat lupaukset, voiko kukaan luottaa minuun enää ikinä, entä jos en saa apua ja ratkean taas, olen maailman paskin ihminen. Joo, itsesäälissä vellomista kai. Nyt pitäisi varmaan ottaa itseään siitä kuuluisasta niskasta kiinni, pukea päälle, syödä jotain ja alkaa touhuta että saisi ajatukset käännettyä johonkin muuhun. Toisaalta olen vuosikausia tukahduttanut paskoja fiiliksiä juurikin juomalla niin, että taatusti unohtuu, joten ehkä näitä tuntoja pitää koittaa vaan sietää ja antaa nyt tulla päälle oikein kunnolla.
Huhhuh, nyt ahdistaa ja lujaa. Ei tee yhtään mieli juoda, mutta koko ajan sellainen stressitila päällä ettei tiedä mitä tehdä. Sydän takoo hullun lailla, vatsa on aivan sekaisin, päätä särkee ja koko yläkroppa on ihan jumissa. Päätin samaan syssyyn vieroittaa itseni Panacodeista, en niitä paljon ottanut, mutta viime viikkoina joka päivä puolikkaan tai yhden kokonaisen. Humalassa saattoi mennä parikin, koska muuten en pystynyt nukkumaan. Olen sitä tyyppiä, joka voi valvoa kaksi päivää juodessa, joten “taltutin” itseni jossain vaiheessa aamuyöstä tällä tavoin. Tiedän, että lääkkeellä saisin itseni rauhoittumaan, mutta ilo on tietenkin lyhyt aikainen.
Toivottavasti tämä hiukan alkaa helpottaa, pari päivää töitä edessä, muuta ajateltavaa onneksi.
Tsemppiä ja voimia ahdistukseen! Omasta kokemuksesta tiedän, että se voi olla ihan kamalaa.
Tuli mieleen, että kannattaakohan lopettaa ihan samaan aikaan sekä juomista että Panacodia? Jos se ei tunnu liian vaikealta, niin mikäs siinä! Kunhan ei vaan vaadi itseltä mahdottomia, mahdottomuuteen saattaa koko juttu kaatuakin.
Jos vain oppisi pikkuhiljaa sietämään ne karseat tunnetilat, käymällä niitä läpi. Hyväksyy menneen ja suuntaa katseen tulevaan. Eikä sen tulevan tartte kaukana olla, ihan vaan vaikka huomispäivä.
Raittiina olemisessa ei voi hypätä suoraan päivään sata. Ykkösestä se alkaa😊
Kymmenes päivä menossa ilman alkoholia eikä ole kyllä tehnyt mielikään. Viikonloppuna oli töitä ja muutakin puuhaa niin paljon että ei ehtinyt edes ajatella. Nyt on sitten sellainen olo tänään, että väsyttää aivan järjettömästi ja nukuttua ei saanut yöllä. Päiväunet otin kun pelkkä kaupassa käynti vei voimat. Tämä on kuitenkin ilmeisesti jonkinlainen oire juomattomuudesta, aivot tekevät työtä kun ei alkoholi ole sotkemassa:thinking:. Ahdistaa, kun olisi hirveästi tehtävää ja monta projektia kesken, mutta ei millään saa aloitettua mitään. Ajatukset säntäilevät paikasta toiseen vaan kroppa ei suostu nousemaan sohvasta. Koitan olla itselleni armollinen ja antaa aikaa levätä, se on vaan niin kovin vaikeaa, kun on tottunut koko ajan touhuamaan jotain. Yleensä käyn ylikierroksilla enkä pysty rauhoittumaan ollenkaan muuta kuin humalassa. Se on yksi tekosyistäni juoda, kun ei muka muuten pysty olemaan paikoillaan. No, ehkä huomenna jo piristyy ja jaksaa lähteä vaikka pienelle lenkille
Päivä 12. Väsymys jatkuu vaan. Yleensä kun olen ollut juomatta pidemmän aikaa, energiataso on noussut huimasti ja olen jaksanut touhuta vaikka mitä. Olen herännyt hyvään ja pirteään oloon, oikein odottanut, että pääsen puuhastelemaan jotain mielekästä. Jos olen ollut kotona, jopa siivoaminen on maistunut, lenkillä käyminen, pihalla puuhastelu, leipominen ja ruoanlaitto, askartelu ja remontointihommat, kaikki mikä juodessa jää, on suorastaan riemastuttavaa ilman krapulaa. Mutta nyt, olen aivan lamaantunut. Aloitan jotain ja jätän kesken, mikään ei tunnu hyvältä . Edelleen ei tee yhtään mieli kuitenkaan juoda, mutta mieli on maassa. Olo on myös todella tylsistynyt ja aika käy pitkäksi, kun ei ole töitä eikä mitään pakollista menoa. Lukeminen ei kiinnosta, ulos meneminen ei huvita, telkkaria ei jaksa katsoa, kaikki aloittamani askarteluprokektit lähinnä ahdistavat keskeneräisyydellään. En oikein tunnista tätä olotilaa, toivottavasti on ohimenevää.
Olisi kiva kuulla, jos jollain on samankaltaisia kokemuksia
Kestää monesti pitkään ennenkuin aivojen kemia alkaa toipua. On varmasti vaikeaa sietää tuollaista oloa,mutta jos kärsivällisesti jaksat niin kyllä sitä mielihyvää ja kiinnostusta tekemiseen alkaa tulla.
. Kerään rohkeutta kohdata todellisuus ja toivon että huomisesta alkaisi parempi suunta. Eilisen päivän uppouduin selviytymistarinoihin ja teidän kertomuksiinne ja viesteihin vielä tänään. Jotenkin tämä tuo lohtua suurimpaan ahdistukseen.
.