.
.
.
.
.
.
.
Teidän tunteet, muuta en osaa sanoa. Helpottaa jollain sairaalla tavalla aina, kun lukee et jollakin muullakin on samanlaisia ongelmia ja fiiliksiä.
Moi:) kirjoitin sulle pitkän kirjeen, mutta kiitos loistavien näpytystaitojeni, se pääsi häviämään minne lie:( mä haluan vaan , että tiedät kuinka tärkeitä sun ajatukset on. Luen niitä ja ne auttaa mua jotenkin ymmärtämään edes vähän. Mun mies pelaa. On pelannut omansa, lainatut ja siinä sivussa munkin rahat. Muuten hän on ns. Upea mies ja isä. Olen itsekin joutunut takiaan taloudelliseen ahdinkoon. Se ei kuitenkaan tunnu olevan mitään sen tunnepuolen ahdingon kanssa, joka syntyy kun ajattelen mitä me molemmat menetämme, jos hän ei lopeta. Rakkaus ei ole hävinnyt. Surullisuus on kuitenkin nyt päällimmäisenä. Pelattuaan rahani hän pitkän kitkuttelun jälkeen tunnusti näin käyneen. Olin ensin vihainen sitten surullinen. Nyt lähes epätoivoinen. Tunnustettuaan sotkeneensa myös mun t-asiat, hän tuntui olevansa avoin ja nöyrä ongelmaansa kohtaan . Mä en odota nöyristelyä, jos on mokannu. Mä odotan ongelman ratkaisemista yhdessä. Tunnustuksesta on jo kulunut nelisen kuukautta. Pari kuukautta sitten hän alkoi olla omituinen. Ei hellyyttä, seksiä, tuskin puhettakaan. Ajattelin, että mussa on jotain vikaa. Hänellä on toinen kenties? Vaikea oli sellaista ajatella kuitenkin, kun rakkaudesta toistemme kanssa olemme. Yritin puhua lempeästi, rohkaista kertomaan mikä vaivaa… Kysyin jopa suoraan rauhallisesti suhteesta. Suhdekyselyihin hän vastasi ei. Muuten hän ei puhunut… Mitään. Hiljaisuutta-minulla turvaton olo. Kiukuttelua ja ylireagoimista väärien asioiden johdosta seurasi. Päätin selvittää, onko hänellä toinen, kun usein vasta aamulla yövuorosta tuli. Ei ole ylpeilyn aihe, mutta menin vakoilemaan työpaikan ulkopuolelle. Ei ketään epäilyttävää. Menin sisään ja hänhän pelasi. Sain hänet pois peliltä juttelemaan, mutta pyynnöistäni huolimatta hän ilmoitti, että hän aikoo vielä pelata. Rentoutua. Hän oli todella agressiivinen ja vihainen, että yritin häntä estää! Istuin lähes tunnin ja odotin. Itkin itsekseni. Hän vaan vaihtoi rahaa. Päätin lähteä pois, mutta sitä ennen katsoin pelikassalle. Hän oli pelannut vajaassa tunnissa 200 euroa ja se on vielä pientä?! Lähdin itkuisena. Rakastan häntä, haluaisin elää hänen kanssaan. Jos ei hän lopeta, en kuitenkaan voi. En voi kannatella yksin koko palettia. Sun kirjoitusten lukeminen auttaa mua. Mieheni ei varmaan halua nyt apua, niin kova ja sisäänpäinkääntynyt hän on. Enkä tiedä, miten ne solmut avaisin :,( <3 Yritä sinä jaksaa ja kirjottele. Se helpottaa sua ja mua. Älä päätä elämääsi tämän takia-ton himon on oltava voitettavissa !!! 
halaus <3
Moro! Kirjoittelin viime viikolla tuonne “Ongelma” otsikon alle vähän omia juttujani vieras-tilassa (en jostain syystä päässyt kirjautumaan). Kirjoituksistasi päättelin, että olet ottanut jonkinlaisen pohjakosketuksen. Nyt ei muuta kuin katsot totuutta silmiin, niin tiedostat tilanteesi, ehkä siitä lähtee käyntiin prosessi, jonka avulla saat elämäsi oikeasti hallintaan. Silloin kun asiat myöntää itselleen, vaikeudet on paljon helpommin voitettavissa. Itse en pysty kohtuupelaamiseen, joten nollatoleranssi on ainoa vaihtoehto. Ja kohta tulee täyteen kaksi viikkoa pelaamatta. Usko itseesi, kaikki on oikeasti mahdollista. Tsemppiä!!
.
.
.
.
heips!
kannattaisko kysellä paikalliselta a-klinikalta apuja? siellä ne osaa neuvoa sua ja pääsisit ainakin juttelemaan fiiliksistäs johonki…?
paikkakuntas velkaneuvojaan kannattais myös ottaa yhteyttä.
tsemppiä sulle.
.
.
.
.
.