Päihdetyön ammattilainen alkoholistina ja avuntarvitsijana

Dave, olen muotoillut otsikon ja tekstin juuri niin, kuten ongelman näen.
Uskon, että tämä ketju edistää juomattomuuspyrkimyksiä siinä kuin mikä tahansa muukin ketju täällä. Mitenkäs sinä päättelet sen, etten olisi oikeasti huolissaan? Koen nuo ensimmäisessä viestissäni esittämät asiat täysin todellisina ja se aiheuttaa huolta moneenkin suuntaan.

Raittiudesta…et tietenkään ollut tuolloin raitis, vaan yhä juova tuurijuoppo.

Omalla kohdalla raittius alkoi 27.8.2010. Viimeisen ryypyn kohdalla oli se ero aikaisempiin viimeisiin ryyppyihin, että se on toistaiseksi ollut viimeinen. Ajatus lopettamisesta sisälsi jo tuolloin, melko tiedostamattoman, mutta selkeän säikeen sitoutumisesta raittiiseen tulevaisuuteen.

Huomenta Dave. Mulle on kaikkein luonnollisinta olla nykyään sanomatta yhtään mitään. Poikkeuksena päihdeneuvojani jota tapailen jo 6 vuoden ajan säännöllisesti - ylihuomenna taas.
Tämä onkin raitis ammattilainen, joten minulla ei ole tälle ketjulle juurikaan mitään annettavaa. Eli seuraan mielenkiinnolla ja hyppään sisään jos huvittaa. Ketjun suuntaan tai muuhun enää sen kummemmin puuttumatta. :smiley:

Eipä ole mullakaan mitään, antaa olla.

Kuulostaa tosiaan aika kipeältä toiminnalta. :confused: Onneksi voi valikoida mitä ja kenen viestejä lukee ja kenen ei lue.

Toki pystyn, ja olinhan itse joskus aikoinaan ensimmäisenä myös puhumassa vihjailevaa ja piilovittuilevaa kolmannen persoonan käyttöä vastaan.
Olimme siis täysin samalla linjalla, Dave, ja olemme edelleen.

Syy että itse syyllistyin moiseen, oli myös se että halusin havainnollistaa kuinka typerää ja ilkeää moinen kolmannessa persoonassa tapahtuva “alkoholisti on sitä sun tätä…” -rääpiminen on.
Mutta tämä jää minun ostaltani tähän kertaan.

Kiitos hyvistä kommenteista, Dave.

Andante mainitsi jonkun ryhmän X, ja ryhmissähän kuten tiedämme, on ohjaajat joiden tehtävä on tarvittaessa rajata ryhmäläisiä tai heidän käytöstä. Jossain täysin autonomisessa AA-ryhmässäkin, jossa ei ole ammattimaista ohjaajaa vaan verteis-ryhmänvetäjä, se vetäjä voi käyttää sananvaltaansa ryhmän pitämisessä turvallisena ja kaikille mukavana.
So simple. :slight_smile:

Joskus ehkä, ja olen itsekin tavannut muutaman hoitajan, joihin vallankäytön motiivi voi sopia. Mutta aika harvinaista se kuitenkin on, onneksi. Toisaalta, en ole kauhean paljon työskennellyt missään sairaaloiden kroonikko-osastoilla, joissa vallankäyttöä esiintyy ehkä graaveimmillaan. Enkä meinaakaan työskennellä.

Mutta oma usko? Usko mihin?

Vallankäyttö, myös väkivallan käyttö, kohdistuu myös hoitajiin. Ilmeisintä se on jossain ensiapu-poliklinikoilla, joissa päihtyneet potilaat lyövät, potkivat, kiroilevat, möykkäävät, sylkevät, purevat ja tekevät muutenkin hoitamisensa ja auttamisensa mahdollisimman ikäväksi hommaksi hoitohenkilökunnalle.
Pari vuotta sitten kampanjoitiin paljonkin hoitajiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan, ja oli mm. “Älä riko hoitajaasi” -kampanja.

Muutenkin kaikkialla sosiaali- ja terveysalalla pitää olla aika pitkä vieteri, ja ymmärrys myös sitä asiakasta kohtaan joka uhoaa ja uhkailee päihtyneenä, tai narsistisesti mahtailee ja uhkailee Valviralla ja esimiehelle valittamisella.

Kyllä ihan vakaasti näkisin, että suurinta osaa hoito- ja sosiaalialalle hakeutuvia innottaa vilpitön halu tehdä hyödyllistä ja ihmisläheistä työtä, jolla on merkitys.
Tietysti myös alan työllisyysnäkymillä lie suuri merkitys. Palkkahan ei kovin suuri motivoija ole, jos joku korkeakoulutetun sairaanhoitajan peruspalkka on vain murto-osan siitä mitä hänen putkimies- tai tehdasduunari-aviomiehellään. :slight_smile:

Näinhän tämä toimii. Et vain pysty olemaan lukematta ja kommentoimatta, Keto. Mutta hyvä niin, ehkä jotain jää takaraivoon itämään. Siihen uskon, koska uskon hyvään ja siihen, että ihminen voi muuttua. :smiley:

Valtavasti (täysin ulkokohtaista) asiaa sinulle on siihen nähden, että et puoliakaan tämän ketjun viesteistä näe. :laughing:

Tämä ketju on mielestäni asiaton ja turha. Samoin ketju “alkoholisti on aina oikeassa vol.2”. Ensimmäisen “alkoholisti on aina oikeassa”-ketjun uskon olevan vilpittömästi sitä, mitä Basi sen sanoo olevan.

Näin se on, hyvät naiset.

t.Sheriffi

Ps mistäs Basi tietää kenenkin ryyppäämiset ja päihdeongelmat? Itse en pelkistä kirjoituksista kyllä pysty kenenkään juomisia päättelemään. Ketotikku on sanonut muutamaan otteeseen alkoholia ottaneensa, ei kovinkaan ongelmallisen kuuloisella tyylillä.

Se on semmoista se. Mikä kenellekin on tärkeää tai asiatonta ja turhaa. Täytyyhän se ainakin ilmoittaa, vaikka turhuus kai tulisi ilmi kommentoimattakin. Minulle tämä ketju ja aihe on tärkeä. Ihan liian kauan liialla ymmärtämiselläni ja konfliktien pelollani myötävaikuttanut kaikenlaiseen kiusaamiseen.

Tästä olemme jokseenkin samaa mieltä, BT. Ja voi toki kysyä, onko tämäkään ketju kovinkaan raittiin ja tasapainoisen mielen tuote. :question:
Ainakin sen perusteella mitä viestejä näen ja mitä Davekin ihan oikein kritisoi, meininki vaikuttaa aika kipeältä kaikenlaisine “työpaikalle kanteluineen” ynnä muineen. Vaikka ilkeillä joku haluaisikin, todellisuudentaju älköön ihan täysin kirjoittajia jättäkö. :laughing:

Itse otsikon asetelmahan on mielenkiintoinen kyllä, ja siltä pohjalta eilen kirjottelinkin näkemyksiäni edelliselle sivulle. Otsikossa oleva aihe ei siis sinänsä saa olla tabu.
Se, että moista tärkeää aihetta käytetään jonkun yksittäisen kirjoittajan mätkimiseen jollain anonyymillä vertaisfoorumilla, kertoo kyllä enemmän mätkijöistä kuin mätkittävästä. :smiley:

Mutta tuo Metsänreunan miehen kommentti jota kommentoin edellisessä viestissäni, oli ajatuksia herättävä. Itse asiassa lempiaiheitani nämä etiikkaan liittyvät jutut tässä yhteydessä, ja keskustelen niistä aina ihan innoissani.

Joo Blue, ei ole kauheesti ongelmia onneksi ollut, mutta pitää olla tarkkana ettei tulekaan. Hyvää pikkujouluaikaa sinullekin, jos sellasiin osallistut. :slight_smile:

Lopettakaa tää tyhmyys.

Homma etenee tutun kaavan mukaan. Jotta keskustelu pysyisi edes hiukan aiheessaan lainaan tuota ensimmäistä viestiäni. Tästä on kysymys:

Minulla on se etu(?) puolellani, että minulle olette kaikki oikeasti anonyymejä.

Ensimmäisestä tekstistä ei tullut esiin, että kyse on vertaisryhmästä. Koska “ei ole tietoa työpaikasta”, niin kyseessä lienee jokin AAn kaltainen vertaisryhmä.

Jos kyse olisi työntekijän asiakkailleen pitämästä ryhmästä tyyliin Kalliolan klinikat, niin silloin minusta olisi aiheellista ilmoittaa työnantajalle, koska kaikilla hoitajilla hoitopaikasta riippumatta on ylimääräistä arvovaltaa. Jos siis hoitoon liittyvässä ryhmässä tapahtuisi mainitunlaista kohtelua, niin se voisi aiheuttaa pahoja vammoja asiakkaille.

Jos kyseessä on itsenäinen ryhmä, niin keinot ovat vähissä. Esimerkiksi AAssa on kiellettyä tulla juovuksissa ryhmään ja se voidaan estää vaikka voimatoimin. Tietysti olisi kyseenalaista toteutuisiko AAn 3. perinne: “Ainoa jäseneksi pääsyn vaatimus on halu lopettaa [alkoholin] juominen”. Mutta jos toinen sanoo että haluaa, niin sitä ei voi AAn perinteiden mukaan kyseenalaistaa. Muutenkin AAssa pysyvät sellaisetkin henkilöt, jotka haluavat toisia satuttaa, satuttavat ja ovat siitä ylpeitä.

Ryhmän säännöt, jotka toivottavasti on laadittu kaikkiin vertaisryhmiin kertovat mahdollisuudet. joita ko ryhmässä on tällaisessa tilanteessa.

Jos joku on avuntarvitsija, mutta ei sitä itse myönnä, niin sille ei voi mitään. Apua ei voi tyrkyttää. Jos joku satuttaa toista fyysisesti, voidaan käyttää poliisia. Jos joku satuttaa toista henkisesti, niin ainoa mahdollisuus lienee toimia “tietävänä todistajana” eli kertoa uhrille, että minusta tuo satutti sinua. Se vähentää tunneperäisiä ja psyykkisiä vammoja.

Aivan. Oikeastihan ketjun aloittaja tarkoittaa tosin tätä foorumia ja kyseinen hirviö joka on puheenaiheena olen minä. :smiley: Ja se selviää kyllä myös ensimmäiseltä sivulta heti mm. Gripin ja Ikzun viesteistä.

Mutta jos nyt leikitään, että tarkoitus ei olisi tämä, niin tosiaan: miten AA ryhmässä toimitaan vastaavassa tilanteessa?
Käsittääkseni ryhmän vetäjä voi käyttää sanavaltaa, jos kyseessä on tosiaan yksi ihminen joka häiritsee koko ryhmää.

Sen sijaan jos tilanne olisi AA:ssakin sama kuin tässä Päihdelinkin foorumilla, että moisia syytöksiä käytetään vain henk.koht. kaunojen ja kiusaamisen välineenä, niin asia on tietysti mutkikkaampi. Erilaiset syytökset ja jonkun tekeminen syntipukiksi ovat myös vallankäytön ja kiusaamisen keinoja.
Onko AA:laisilla lisää kommentteja tästä?

Tällaisia työntekijän vetämiä ryhmiä on monissa hoitopaikoissa, mm. A-klinikalla, ja itselläni on kokemusta niistä… hmm… monelta kantilta. :slight_smile:
Oikeastaan ikinä ei ole näissä ryhmissä osunut kohdalle pahempia kriisitapauksia. Joskushan joutuu jotakuta rajaamaan esim. asiattoman kielenkäytön tai päihtymyksen vuoksi, mutta nämä tilanteet on harvinaisia. Toisinaan sitten on lievempää harmia, esim. joku ryhmäläinen saattaa ärsyttää muita liian pitkillä jaarittelevilla puheenvuoroilla ym. jollon myös ohjaajan homma on ottaa ohjat välillä käsiin.

Minun mielestäni ryhmänohjaajan on hyvä olla melko hiljaa ja tarkkaileva ja puuttua puheeseen vain kun on pakko, tai tarvitaan johdattelevia kysymyksiä tai kommantteja keskustelun eteenpäin viemiseksi.
Olen sitä koulukuntaa, jonka mukaan ryhmä on sitä onnistuneempi mitä vähemmän ohjaajan on tarvinnut olla äänessä.

Sitten tuo “pahoja vammoja…”. Jaa-a, sanosin että päihdeasiakkaat on keskimäärin kuitenkin aika kovapintaisia verrattuna moniin muihin sos.terv. alan asiakasryhmiin. Ei juopot ja huumeidenkäyttäjät ihan helposti rikki mene, muulla kuin omalla päihteidenkäytöllään. :smiley:
Päihdetoipujat on myös aika itsenäisiä (ja joskus itsepäisiä : ) ja oikeuksistaan tietoisia, ja se on minusta ihan hienoakin. <3 Suorapuheisuuttakaan ei heiltä yleensä puutu, jos tuntevat tulleensa väärin kohdelluksi.

Näin on. Apua voi tyrkyttää väkisin tosin työnantaja jos päihdeongelma häiritsee työntekoa, tai lastensuojelu, jos päihdeongelmaisella on alaikäisiä lapsia.

Ensinimainitusta tilanteesta kirjotinkin jo pitkän kommentin tämän ketjun ekan sivun loppuun. :slight_smile: Mutta entäs tuo viimeksimainittu asetelma?

Aina en ole ihan samoilla linjoilla Fernetin kanssa ollut mutta tässä tapauksessa olen 110% samaa mieltä.

^ Mun mielestä otsikon aihe on kyllä hyvä. Ja samoin tämä ryhmä-aihe on kiinnostava. Ketju näyttää myös melko siistiltä minulle, kun osa kirjoittajista on blokattu.

Itse tunnen muutamankin uudelleen päihdeongelmaan sairastuneen ja sen takia työnsä vaakalaudalle saattaneen omakokemuksellisen päihdetyöntekijän, mutta en voi puhua paljon ulkopuolisista koska on aina se tunnistamisen riski.

Aihe on siis minulle läheinen, mutta ei ehkä ihan sillä tavalla kuin ketjun aloittaja on aikonut. :laughing:

Ja kyseiset ihmiset ovat siis kovan linjan huumeidenkäyttäjiä joilla mm. rikollinen historia, eivät mitään satunnaisia kaljan tissuttelijoita.

Tuosta aloitusviestistä en ainakaan itse saa täyttä varmuutta, mitä kaikkea
siinä tarkoitetaan, osittaen ymmärrän sen olevan tiettyyn henkilöön kohdistuvaa
kritiikkiä ja ihan aiheesta.
Jos dave väittää että ketostix on ollut ainoastaan kahta henkilöä täältä pois ajamassa
muistaa hän asiat haluamallaan tavalla. heitä on ollut useampia ja muutama tosi
hyvä ja tärkeä kirjoittaja(mielestäni)
ketostixilla on tarve pitää vihanpitoa aina jonkun kanssa, tällä kertaa basin,
miksi, sitä on aika vaikea aina tajuta.
jokin hajoita ja hallitse- kuvio näyttäisi olevan alituiseen käynnissä,
miksi asia sitten minua häiritsee tai minulle kuuluu?
ehkä siksi että totuus merkkaa mulle jotain ja se nyt ei miksikään muutu vaikka
ketostix ja dave miten tahansa asiat koettaisivat käännellä.
ehkä ketostixilla on jotain jollekkin täällä kirjoittavalle annettavaa, ehkä paljonkin,
kuitenkaan en tajua mitä ketään hyödyttää tuo jatkuva riitely milloin kenenkin kanssa.
se myös kummaksuttaa, miten ketostix saa joka kerta lyhyemmän kirjoituskiellon kuin
toinen osapuoli…eihän tuosta voi oikein muuta johtopäätöstä vetää, kuin että hänellä
on jotain suhteita toimitukseen tai toimitus pitää omien puolta(me hoitajat),
toinen syy miksi otan kantaa on tuo basin mainitsema: ihmiset käyttäytyvät aika
kummallisilla tavoilla(ei kovin hyödyllisillä aina) jos heidän annetaan,suvaitaan,
ollaan kuin ei oltaisikaan, ei oteta kantaa, katsotaan pois…
en minä ainakaan tänään halua olla täältä ketään poisajamassa ja kaikkien viestejä voin
lukea milloin sattuu huvittamaan…ei vaan mielestäni ketostixin tyylisellä touhulla
ole minusta hyötyä täällä…jotain viihdearvoa kenties, jos tykkää tuota vänkäilyä
seurata…
juu…ja jos ketostixilla on annettavaa muille, niin hyvä…se ei liene mitään minulta
pois???

Foo

Nuo oli ne jotka mieleeni tulivat, en vaan ole kiinnittänyt sillai huomiota. Ole ystävällinen virkistä muistiani. En minäkään riitelystä tykkää. Itse asiassa olen IRL kärsinyt siitä kovasti koska lähisukalisellani on diagnosoitu sekä rajatilapersoonallisuus että ns vaativa luonne ym ja hänen kanssaan on hyvin hannkala tulla toimeen niin ettei huutaminen ja haukkuminen aina ala. Parhaaksi taktiikaksi olen havainnut vain olla hiljaa vaikka pahaltahan sekin välillä tuntuu.
En minä yritä mitään väännellä. Kirjoitan vain kuten minusta tuntuu ja kuinka nään asiat. Aivan selvää on kuitenkin, että rintamalinjoja on vedetty ja poteroihin kaivauduttu.

Mitä bänneihin tulee niin missään tapauksessa en usko mihinknään suhteisiin.Ehkäpä modeilla oikeasti on objektiivisempi katsantokanta asioihin kuin monesti tasapainottomilla nykyisillä ja toipuvilla alkoholisteilla, joilla toisilla vaikuttaa kaikenlaisia muitakin mielenterveysongelmia olevan.

Sitten on sellainenkin asia, että toiset osaavat kirjoittaa niin ovelasti, että asian kyllä tajuaa mutta siitä ei oikein bänniä voi antaa.

Tottakai parasta olisi se, ettei kenellekkään tarvitsisi bannia antaa.

tulee mieleen seuraavat: smokki&sikari,rahvas,mies metsänreunasta…voin olla
väärässä heidän suhteen…noin olen asian kuitenkin tajunnut tai kokenut…uskoisin
muitakin olevan.

Ei kai MM mihinkään ole hävinnyt. Rahvas oli itse änkyrä riidanhaastaja, esiintyi aiemmin jollain toisella nimimerkillä jota en nyt muista. Smokin lopettamiseen en ole kiinnittänyt huomiota. Voi ola että on syy voi olla että ei. Kyllä minäkin pidän välillä taukoa kun huomaan, että jotkut loppumattomat jankkaukset tai muut mielestäni typeryydet ärsyttävät.

Mulla on muutakin elämää kuin plinkki, joten en aina niin kiinnitä huomiota.