Hurraa! Ilmeisesti pari vuotta sitten olen viimeksi täällä postaillut. Ei onnistunut lopettaminen, ei. Tukevasti meni taas muutama vuosi tissutellessa, toleranssi kasvoi ja kaljaa kului. Pari vuotta lähes jokaisena päivänä päätin että huomenna loppuu. Oli toki päiviä, että päätin lopettaa jo tänään, mutta viimeistään “huomenna” päätin juoda vielä viimeisen kerran ja lopettaa sitten huomenna…
Kesällä oli vähän sydän ongelmia ja lääkäri määräsi mulle verenpaine lääkkeet. Ne toimi mulle kuin antavia, ryyppääminen jäi lääkityksen alettua ja tänään tuli 80 selvää päivää täyteen. Just nyt on sellainen fiilis, että ikinä en halua juoda. Hävettää monen vuoden ryyppyputki.
Onnea 80 selvästä päivästä. Niinhän ne juomismuistot hävettävät. Pidä tuo mieli, ettei ikinä enää.
Tuo on tuttu ajattelumalli, että huomenna vielä juon ja lopetan sitten huomenna. Huomenista kertyy viikkoja, sitten kuukausia ja vuosia.
Raittiita päiviä kannattaa kerätä ja etäisyyden kertyminen viimeiseen juomiseen helpottaa ja kannustaa elämään uudessa normaalissa.
Alkaa ajatella, ettei sitä alkoholia enää mihinkään tarvitsekaan.
Tsemppiä.
Heips, Juking.
Sydän oireilee kyllä vähemmästäkin.
Tahtoo tuo ryyppääminen nostaa verenpaineet korkealle.
Hyvällä alulla olet nyt.
Sitkeyttä vaan matkallesi.
Kiitos kannustuksesta Putkis ja Tabularasa. Nyt vaan hissunkisuun päivä kerrallaan. Todella alussa tässä ollaan. Rouva yrittää lopetella myös, mutta sillä on viinan piru hieman sitkeämmässä.
Ja Tabularasa: sulle tulee bentsoista kohta taas uusi kuukausi täyteen. Onnea siitä ?
Huomenta. Tsemppiä raittiuteen päivä tai hetki kerrallaan.
Juovana aikana olin naimisissa toisen alkoholistin kanssa, ja hän oli selvinpäin antabuksen voimalla ja omasta voimasta kolme kuukautta. Minä en pitänyt itseäni alkoholistina silloin, vielä, kuvittelin että se mieheni juominen aiheutti koko elämän vaikeudet. Sittenpä sain pikkuhiljaa huomata että itsehän minä juoppo olenkin. Tässä nyt tunnustan julkisesti että itse härnäsin mieheni takaisin juopottelemaan, tai ainakin se tuntui siltä silloin (oikeasti jokainen vastaa itse omasta juomisestaan). Toinen yritti olla selvinpäin (koska hän jos alkoi juomaan niin siinä meni viikkoja ja joka päivä kaatokännissä) ja minä hain alkosta viiniä ja lipitin sitä ja keljuilin. olen katunut sitä paljon. Pyytänyt jopa häneltä anteeksi sen jälkeen kun raitistuin. Miksen ollut toisen tukena? Mikä rakastava vaimo tekee sellaista että kiusaa toista? Muuksi en sitä ymmärrä kuin että olin silloin pahan vallassa. Olin katkera ja vihainen. Sellainen sitä ihminen on. Ja jos liikaa menisin nyt syyllisyyden pauloihin niin ei sekään olisi hyvä asia. Tehtyjä ei saa tekemättömäksi. Armoa ja anteeksiantoa tarvitsen.
lasten kanssa on myös pitänyt puhua ja puhua ja hyvittää. Hyvittää olemalla selvinpäin tänään, auttamalla ja kuuntelemalla. Kuuntelemalla myös syytökset. Pikkuhiljaa he ovat antaneet anteeksi. Mielestäni juuri siksi pitää elää vain päivä kerrallaan, vain tämä päivä, en olisi jakasnut enempää raittiuden alussa. Elin päivän, tein jotain mukavaa, iloista, kuntoilin, juoksin, maalasin, kirjoitin, mitä tahansa muuta kuin miettiä menneitä ja syyllistyä liikaa. Armoa ja anteeksiantoa tarvitsin paljon, ja rukouksia jollekkin voimalle joka auttaisi.
Tsemppiä.
Tuo “paha vaanii” laulu on minulla nyt soinut viime aikoina, minusta niin hauska laulu.
Puoli vuotta tuli pari päivää sitten täyteen. Mitä pidemmälle aika kuluu, sitä alkaa itselleen uskottelemaan että jos sitä pari kaljaa. Fakta on kumminkin se, että ne pari kaljaa todennäköisesti kestäisi taas vuosia. Eilen juttelin yhden 30 vuotta raittiina olleen alkoholistin kanssa. Kertoi, että ekat kymmenen vuotta alko pyörii ajoittain mielessä. Että on tässä vielä työmaata… Eipä mulla tässä muuta. Tsemppiä kohtalotoverit taipaleillanne ?.
Jee, tästä tulee niiiin iloiseksi, kun näkee niin monella sujuvan hyvin. Hurjasti onnea puolen vuoden rajapyykin saavuttamisesta, se on jotakin se. Eiköhän se alkoholi mielessä pyöri ajoittain hyvinkin pitkään. Niin pyöri tupakkakin aikanaan, unissa joskus vielä useita vuosia lopettamisen jälkeen. Mutta siinähän pyörähtelee, kunhan ei johda tekoihin. Luulen, että mitä pontevammin ajatuksia yrittää kieltää, sitä todennäköisemmin niitä tulee.
Tsemppiä jatkoon! Kiva, jos muistat jatkossakin välillä käydä täällä kuulumisia päivittämässä.
Niin siinä sitten kävi. Hieman edellisen postauksen jälkeen ilmeisesti kuvittelin parantuneeni alkoholismista ja eräänä iltana pienen juhlan kunniaksi päätin ottaa ihan vain pari olutta ja se saisi luvan jäädä sitten siihen. Niin jäikin, mutta ne pari olutta voi kertoa hyvin tuhannella. Aluksi kun viinan piru oli päästetty valloilleen sitä veti kaksin käsin, ilmeisesti tarkoituksena oli juoda kaikki puolen vuoden aikana väliin jääneet kaljat takaisin.
Reilu kolme viikkoa on nyt tullut oltua juomatta. Kuluva viikonloppu oli todella haastava, mutta tällä kertaa minä potkin viinan pirua perseelle, eikä hän minua. Perjantai ja lauantai ilta olivat todella tylsiä. Odotti vain, että pääsee nukkumaan. Mökki on mulle just se vaaran paikka, kun siellä harvemmin on tullut oltua selvinpäin. Kaupungissa on kumminkin aina jotain tekemistä ja jos tylsyys pääsee yllättämään, niin tekee vaikka jonkun urheilusuorituksen tms. Viimeiset viikot ovat olleet lähes maanisia. Juomista yrittää paikata kaikella mahdollisella ja koittaa keksiä lähes jokaiselle sekunnille jonkinlaista aktiviteettiä että kaljat pysyisi poissa mielestä. Viimeisten viikkojen aikana työn lisäksi olen alkanut opiskelemaan avoimessa AMK:ssa, treenaan 4-5 krt viikossa, juoksen kaiken maailman yhdistyksien hyväntekijänä ym. Hieman ehkä pelottaa, milloin nämä ylikierrokset laittaa kropan tilttaamaan. Sitä kun ei ihan poikanen kumminkaan enää ole.
Aika perinteiset mulle. Väsymys vaikka yöunet meni, valtava hikoilu ja viikon verran ahdisti ihan perkeleesti. Just tällä hetkellä tuntuu, että ei hirveesti haluaisi kokeilla uudelleen. Viikon se kesti ja sitten alkoi tämä hyperaktiivinen vaihe.
Heips. Aika normaaliahan se on että kun tekee elämäntapamuutoksen. oli se sitten mistä addiktista lieneekään niin vieroitusoireet tulee. Ja epäily että teinkö sittenkin väärän ratkaisun. Jonkun aikaa on ainakin minulla ollut epävarma olo, mieli heilunut eestaas, jopa kauhu ja paniikki iskenyt.
Varsinkin kun lopetin alkon käytön niin oli se niin raskasta aikaa etten enää siihen haluaisi palata. Siksi olen edelleen vuosien päästäkin vain päivän kerrallaan juomatta, poltamatta ja yritän etten haali itselleni muutakaan addiktia enää.
Tervetuloa takaisin palstalle!
Alkuun se juominen on tosiaan mielessä aamusta iltaan, ja jatkuvasti saa olla keksimässä jotain korvaavaa toimintaa.
Mutta pikkuhiljaa sen pakonomaisen tekemisen pitäisi myös hellittää, kun alkaa saamaan juomiseen vähän etäisyyttä.
Itseäni auttoi se ajatus, että ihan vain lepääminen ja oleminen on myös todella tärkeää tekemistä, koska me ihmiset tarvitaan myös lepoa palautumiseen. Aloin siis suorittamaan lepäämistä ja teen sitä edelleen. Meditointi auttoi itseäni siinä aika kivasti ensi alkuun.
Hei @Juking, hienoa että olet takaisin täällä ja kiitos tarinastasi. On tämä vaan tauti josta ei pääse kuin kuolemalla. Itse olen toista kertaa raittiina, edellisestä n. 3kk yrityksestä pyörähti 10 vuotta ennen kuin toimeuduin yrittämään uudelleen.
Ikävä homma että omalta kylältä on hankala saada apua, ymmärrän täysin ammattikulman. Itse olen kokenut AA-tapaamiset (tänne kirjoittelun ja lukemisen lisäksi) kaikista parhaimmaksi avuksi. Minulle riittää tällä hetkellä tapaaminen kuukaudessa, saan siitä riittävästi voimaa ja ajattelun aihetta. Olisiko tapaaminen toisessa kylässä mahdollinen? Bensaahan siinä saa menemään, mutta vain tuskin enempää kuin sixpackin hinnan verran?
Kiitos kaikille kommentoineille. Viisaita sanoja jokaiselta.
Eilen tulin taas yksin mökille. Keskellä järveä möllötti yksinäinen kuikka. Sama tyyppi, jonka kanssa olemme toisiamme tuijotelleet jo vuosia. Toinen tulevassa keskiolut humalassa ja toinen todennäköisesti selvinpäin. Pelkästään kuikan näkeminen iski salaman lailla juomahalut. Todellakin se paha vaanii just siellä ja sellaisella tavalla mihin ei osaa varautua. Kesti hetken ja elämä jatkui selvänä. Helpompi oli äsken puolisolle sanoa vahva ei, kun viestillä kysyi että tuoko kaljaa. Siihen osaan jo varautua, vaikka usein kyllä hetkellisesti syvältä kirpaisee, että josko sitä vain pari saunakaljaa.
Tuota maanista tekemistä ja suorittamista olen pohtinut viime päivinä. Just tällä hetkellä elämä selvinpäin on helvetin tylsää ja yksinäistä. Sitä mä pelkään. Pelkään vain odottaa, että pääsen nukkumaan. Jollain tavalla sen asian käsitteleminen hieman helpotti. Tekis mieli lisätä tähän kuva. Nytkin makaan tässä reporankana. Selvinpäin. Kuten ylempänä sanottu, laiskottelu pitää opetella. Sitä minä opettelen, eikä tämä itseasiassa niin paskaa olekkaan, mutta ei kyllä helppokaan.
Ja toden totta. Bensaa saa rahalla ja aika pitkälle pääsee kuukaudessa reilun kahdensadan tölkin hinnalla. Miksipä en siis menisi naapuri kaupungin AA:han? Pannaan vahvaan harkintaan.
Edelleen nöyrä kiitos teille kaikille. Lähden tekemään itteni hyödylliseksi.
Toivottavasti saat tilanteet haltuun ja potkaset sitä viinapirua päin naamaa, omasta tahdostasi ja meidän kaikkien muidenkin puolesta. Me ollaan sun puolella.
AA-ryhmiä on myös netissä. Itse en ole sellaisessa mukana mutta voihan sitäkin kokeilla.
Hyvä että kykenit sanomaan ei, kaljan tuojalle. Minullakin oli silloin kun raististuin heti eka viikon jälkeen “tulikoe”, eli oven takana oli ystävä jolla oli kaljapussi mukana, sanoin että tervetuloa mutta kaljat jätät ulkopuolelle, minun kotiin ei enää kaljaa tai muutakaan tuoda. Ja kerroin hänelle että olen lopettanut ja liittynyt AA-ryhmään. Vuosia myöhemmin näin hänet tosi huonossa kunnossa, ei hän minua edes tervehtinyt.
Se on oikeasti oma valinta silloin kun päättää ettei juo. Tukea saa siihen päätökseen sitten samanhenkisiltä ihmisiltä jotka ovat myös lopettaneet käytön.
Tsemppiä
Tuo netti AA on kyllä käynyt mielessä. Pitääpä tutustua siihen hieman tarkemmin.
Tuo lopettaminen on todellakin ihan henkilökohtainen asia. Vuosia piti puolison kanssa lopettaa yhdessä, mutta hänellä se piru on vielä sitkeämmässä. Hänellä taitaa olla vielä sen verran kaljoja juomatta, että ei taida keritä minun mukaan näissä hommissa. Jännää, että reilun kuukauden selvän jakson jälkeen suhteesta on lähtenyt puolet pois, mitä sitä oli vielä keskikesällä. Ihan henkisesti ja ajallisestikkin. Kun toinen juo, niin mä vetäydyn tilanteesta. Keksin sitten jotain muuta. Oluen haju tai tölkkien näkeminen ei sytytä. Olut tölkin avaus taas iskee sähköiskun lailla.
Pari vuotta sitten olin muutamia kuukausia juomatta, mutta liian kilttinä ihmisenä oli helpompi luovuttaa ja alkaa taas juomaan, kuin olla juomatta. Kun katsoo tuota puolisoa yksin juomassa niin sääliksi käy. Hän on menettänyt parhaan juomakaverinsa. Ollaan me siitä puhuttu, kuinka mun juomattomuus ja toisen juominen tuntuu pahalta. Varsinkin kun itse tietää todella hyvin, minkälainen tyyppi se viinan piru on ja minkälaiset voimat se tyyppi omistaa. Nyt viikonloppuna lupasi olla selvinpäin, aika näyttää. Lupasihan hän olla kolme edellistäkin.
Voi että tulee niin mieleen oma kohtalo… elin kauan, liian kauan, toisen alkoholistin (hän ei koskaan tunnustanut olevansa alkoholisti) kanssa. yritettiin olla joskus juomatta, mutta aina toinen houkutteli toisen juomaan.
Itse en uskalla olla juovan henkilön kanssa parisuhteessa. Tajuan olevani liian heikko, tai kiltti. Muttei se tarkoita etteikö jollakin onnistu elää ns.normaali käyttäjän kanssa.
Ja ryhmässä kuulen tarinoita joissa elävät vielä juovan kanssa eikä heillä tuota ongelmaa olla siinä. Joten uskon että löydätte ratkaisun siihen ettei sinun tarvi alkaa kaveriksi juomaan. Puhumallahan ne asiat selviää.
Tuliko sulle minkälaisia vieroitusoireita, kun lopetit juomisen?