Paha olla

Olohuone
1

Iltaa.

Kirjoitan tänne, etten horise tyhmiä Facebookissa omalla tai kaverien seinällä tai erinäisissä ryhmissä. Ja tee ittestäni entistä tyhmempää, epävakaalta vaikuttavaa, itselleni vierasta pösilöä, jota tarttee hävetä sit taas muutama pvä. Katon just Yleltä Flinkkilä-Tastula -ohjelmaa, jossa jälleen hyvää keskustelua. Tällä krt aiheena äiti, joka on häiriintynyt. Myös mun lapsuudenkokemus, vaikka tarina tietenkin toisenlainen.

On taas tullut dokattua puolison kanssa. Tänään alettiin “vasta” n. klo 17. Huomenna yritetään taas juomattomuutta.

Niin paljon kerääntynyt paskaa yli viiskybäsen elämään. Monta perusasiaa kuitenkin ok. Mutta aina vaan jumitan, jämähdän, masennun, ahdistun ym. Lisänä varmaan nippu diagnosoimattomia häiriöitä, mm. ADHD. Joku dissosisaatiohäiriö tai hajonnut personallisuus myös voisi löytyä.

Oon joskus aiemmin tuonne Lopettajiin kirjoittanut, mutta en ole osannut juomista lopettaa. Taukoja on silti ollut, tipaton tammikuu ym. Opiskeluja ja keikkatöitä ollut viime vuodet. Erilaisia masennuslääkkeitä kokeilin, mutta huomasin käyttäväni niitä vain, jotta saisin unen eikä tarttis hakea lisää alkoholia. Nettiterapiaa oon kokeillut ahdistukseen, mutta en saanut siitä irti tarpeeksi apua. Ja ne terapeutit tais olla sitä mieltä, että tarviisin syvällisempää terapiaa. En viiti ees hakea tollasta, kun en oo rikas. Julkisella puolella riittää hommia vaikeampienkien tapausten kanssa.

En ny tiiä, mitä muuta tehä kuin tänne kirjoittaa. Anteeksi ja kiitos.

T. Poxu

2

Huomenta.
Paska olo jatkuu. Makaan sohvalla. Vieressä on jotain rojua, ei jaksa siirtää pois, mahdun väliin.
Syötiin aamupala. Pitäisi siivota, mutta ei jaksa. Telkkarin tuijottelua. Tänään pitäisi käydä suihkussa ja huomenna jo yrittää vääntäytyä opinahjooni leikkimään opiskelijaa. Työkeikkoja en pysty ottamaan varman ainakaan viikkoon.
Ikuinen kiertokulku, aina tämä toistuu. Olisi kiva, jos osaisin tehdä elämälleni jotain, niin että aikuiset lapseni saisivat vielä äidin.
Ystäviä ei enää ole. Sisarusten kanssa älit poikki. En halua olla muidenkaan sukulaisten kanssa tekemisissä.
En haluaisi taas lääkkeitä, mutta en tiedä, mitä muutakaan apua.

3

Hei. Varmaan olet saanut jo ohjeita riittämiin, ettet ehkä niitä halua edes lukea. Mutta mutta…
Luin kuin omaa tarinaa, joskus kauansitten, kun vielä join yhdessä mieheni kanssa. Minulle tuli kova pelko kuolemasta ja halu löytää uusi elämä. Monen mutkan kautta sitten kuin ihmeen kaupalla olinkin AA-ryhmässä. Raitistuin ja sillä tiellä olen edelleen. Jos haluaa lopettaa juomisen ja muuttaa suuntaa niin sieltä ehkä löytyy vertaistuki ja apu, kaikki olemme samanlaisia eikä enää tarvi hävetä.

4

Kiitos viestistäsi, joka on ainut saamani, kuten viestiketjusta näet. Mitään neuvoja tai apuja en ole saanut muualta. Aika harva tietää todellisen elämäntilanteeni. Edes puoliso ei aina tiedä, kuinka huonosti voin. Elän kaksoiselämää. Mitäpä näistä asioista puhumaan, jos en oikeasti edes osaa tai viitsi tarpeeksi etsiä muutosta.

Emme ole juoneet tänään ja mulla on pelottavia ajatuksia. En tosin pelkää kuolemaa, kuten sinä, vaan elämää. Mun ongelmat eivät johdu pelkästä juomisesta; ahdistus, masennus, pelot ym. ovat olleet seuranani lapsesta asti. AA ei ole minua varten, sen olemassaolosta toki olen tiennyt ja lukenutkin sen auttaneen monia. On vaikea uskoa, että mua auttaa mikään. Ehkä lääkitystä tarvitaan, jos haluan pitää lasteni äidin elossa.

Toisaalta ehkä pitäisi vaan hyväksyä olevansa juoppo. Turha tässä on taistella, kaikki eivät löydä parasta itseään. Elellään välillä terveellisesti ja sitten taas joku jakso juodaan. Välillä juon yksin salaa, iltamyöhällä muutaman paukun (35 ml kirkasta), kun mies on nukahtanut selvinpäin. Kaksin juominen on liiallisempaa, vaikka aina ostetaan kotiin vain sen illan lasti, eikä nykyään örvelletä tai sammuta.

5

Hei. Mikset hakisi ammattiapuakin? Paikkakunnallasi voi olla päihdeklinikka tai vastaava, jossa voi asioida maksutta. Sellaiseen voi mennä keskustelemaan, vaikkei tavoite päihteiden suhteen vielä olisikaan selvillä.
Mikään lääke ei kuitenkaan ongelmia ratkaise niin kauan kuin dokaaminen jatkuu. Myöskään psykoterapiaan ei luultavasti pääse akuutin päihdeongelman kanssa, eikä siitä olisi hyötyäkään humalaiselle/krapulaiselle päälle.

6

Kiitos Vadelmamunkille viestistä, sun juttuja on tullut luettua joskus aiemminkin, varsinkin silloin kun hengasin Lopettajissa.

Pahoittelut siitä, että en tainnut lukea kunnolla Olohuoneen olemassaolon tarkoitusta. Etsin paikkaa, jonne kirjoittaa ja tämä mesta kolahti, kun alussa oli kysymys “Mitä sinulle kuuluu?”. Toisaalta, en halunnut alkaa kirjoittamaan tuonne juomista käsitteleville palstoille, koska koen, että juomisen lisäksi mulla on muita pahempia tai vaikeampia ongelmia, joita ratkomalla vähenisi juominenkin. Ei ollut/ole voimia siihen, että aletaan taas kertomaan, kuinka juomisen lopettaminen tai AA muuttaa mun elämäni. Mä olen alkanut ajattelemaan, että mun elämäni muuttuu, jos joku osaa auttaa mua löytämään vian mun päässäni, mielessäni, psyykessäni ja sitä kautta sopivat tavat korjata, paikkailla, lääkitä, ojentaa kävelykeppiä - mitä tahansa. Tietenkin ymmärrän, että juominen vain pahentaa asioita. Mutta se on myös helpottanut asoita.

Vadelmamunkki kysyy, jotta mikset hakisi ammattiapuakin. No siksi, koska en osaa viestiä pahasta olostani muulla tavoin kuin salaa ja piilossa. Ja koska saan taas samat ohjeet, että kannattaa lopettaa tai vähentää juomista. Minä myötäilen, nyökkäilen ja kuuntelen, esitän muka tietävänikin asioista. Ja saan harjoitustehtäviä, jotka teen tai en tee, ja jotka lopulta saavat minut voimaan pahoin - kun aluksi on noussut toivo siitä, että joku/jokin voisi auttaa. Kuntoilla pitäisi ja sitä sun tätä, ja kaikkea teen. Ruokavaliokin on terveellinen. Uutta tekemistä on yritetty keksiä. Sekä vältetty joitain ihmisiä että yritetty ystävystyä ihmisten kanssa.

Pettymys on kova, kun ei osaa, eikä sitä vuoristorataa halua, kun korjataan väärää kohtaa laitteessa. Vähän niinkuin Linnanmäelle toimitettaisiin uusia ja kauniita vaunuja viallisten tilalle, mutta vauhti ja suunta ja huimaus ei korjaannu, kun koko rakennelma on sortumassa. Tai ehkä pitäisi vaihtaa vain kolme pientä mutteria perustuksissa.

No niin, nyt kadotin taas punaisen langan. En muista, mitä mun piti kirjoittaa. Ärsyttävä pää! Mölinä päässäni on ylitsevuotavainen, kun yritän jotain sanoa.

Mutta ulospäin näytän tänään Siistiltä. Eräskin tyyppi väitti näkevänsä minut jatkuvasti ahkeroimassa ohi kulkiessaan, vaikka en ollut koulussa viime viikolla kuin yhtenä päivänä. Olen helvetin hyvä huijaamaan ihmisiä.

7

Skeida täällä taas, päivää.

Luin noi omat horinani, eikä niissä ole tolkkua. Ylimielinen ja laiska kuva taitaa musta tulla ja luultavasti vain pahennan oloani jauhamalla lisää paskaa. Haiseeeee! Mutta mun tarttee nyt tehdä jotain tässä tietokoneella istuessani, että en pelkästään toljota tyhjyyteen. Itteäni varten varmaan tämän huijausnäytelmän olen järjestänyt, että voisin siirtyä hetkestä toiseen, pikkuhiljaa ajassa eteenpäin. Taaksepäin ei pääse, eikä poistua saa ilman lupaa: äitinä mulla on velvollisuus istua paikallani vaikka sata vuotta kuin hyljätä kaikki. Viis siitä, millaista paskaa tämä on.

Joku psykologi sanoi, että ei tunteita tartte pelätä. Mun olot on vain tunteita! Tai sitten tunteettomuutta, puutuneisuutta. Kohtaa tunteesi! Kohtaa itsesi! Miten se tapahtuu? Kuinka monta vuosikymmentä vielä pitää kelata sitä, kuinka paska olen ja kuinka pahalta tuntuu? Katso itseäsi peiliin! Ja hän katsoi ja tunsi taas itseinhoa. Mutta mitäpä siitä, se on vain tunne, älä pelkää, vihaa ihan rauhassa itseäsi.

Välillä olisi kiva olla elossa, että ei tarttis hävetä itseään lasten silmissä, tai näytellä heidänkin edessään sitä, että olen niin hajalla. Siksi harkitsen jälleen lääkkeiden syömistä, masiskuuria. Että osaisin leikkiä elossa olevaa. Vaikka kyllä minä tiedän, että mikään lääke ei kuitenkaan ongelmia ratkaise. Mutta kun minä en yritä ratkaista ongelmia, tarkoitukseni on vain pysyä hengissä niin kauan kuin on pakko.

Juomisella olen saanut hetken iloa, toimeliaisuutta, toiveikkuutta ja vapautta ahdistuksesta. Mutta voi kai tässä jatkaa olemassaoloa robottinakin. Eiku ei, robotilla ei ole tunteita, robotti osaa toimia. Mulla on tunteet ja niitä ei kuulemma pidä pelätä.

V mitä ruikutusta. Kyllä taas hävettää olla näin lapsellinen. Hei kamoon, ihmisillä on oikeitakin ongelmia! Luuletko sinä, että muilla ei ole vaikeaa? Luuletko olevasti jotenkin erikoinen kipunesi? Sinä et vaan halua apua! Sinä haluat vain huomiota! Mulletännekaikkiheti! En pane tikkua ristiin!

8

Tarinasi ja huonon olosi kuvaus jotenkin liikutti minua. Itsekin olen keski-ikäinen, aikuisten lasten äiti. Pahasta olostakin ja dokaamisesta tiedän valitettavan paljon. Tilanne kriisiytyi kohdallani niin, että oli pakko hakea apua. Eli katkolle, jonka jälkeen pitkä kuntoutus. Kiitos kotikuntani, tolkuttiman kallis hoito oli. Nyt uuden elämän edessä olen ja kyllä, uskon että vain täysi raittius tuo mielenrauhan ja hyvän elämän. Sen yritän, kyllä vaan; AA:n ja 12 askeleen avulla saavuttaa. En olisi ikinä vielä 4 kk:tta sitten uskonut, että olen näinkin tyyni ja rauhallinen. Ja olen vasta toipumiseni alussa. Uskon, nyt, että mistä tahansa suosta voi nousta, kun ottaa vastuun toipumisestaan ja nöyrtyy Psykoterapia viidaan aloittaa vasta, kun raittiutta on tukevasti takana. Avun hakemisen voi aloittaa vaikka perusterveydenhuollosta, vaatii rehellisyyttä aidosti hakea apua. Tsemppiä sinulle :slight_smile:

9

Oon tullut siihen tulokseen, että mun on turha yrittää yhtään mitään.

Innostuminen saa mun pään sekaisin, ei sitä mulle siis. Ei mun tartte tehdä kaikkea kivaa, vaikka mieli tekisi ja osaisin. Tai olen osannut. Ihmisten seura saa mut tolaltani, parempi kehittää itseriittoisuuttaan ja hyväksyä yksinäisyys ystäväkseen. Fiksussa seurassa on kivaa, mutta rauhallinen mieli on parempaa seuraa kuin uudet ideat.

Vetelen rajoja itteni sisään, ulkopuolelle, rutiineihini ja maalliseen romumäärääni. Rajoitan, supistan ja juoksen pakoon. Annan itteni olla tällanen riekale, eikä musta tartte tulla ehjää. Saan pelätä ja pysyä piilossa.

Voin juoda tai olla juomatta. Mutta eipä ny oo tullu kitattua, kun en halua pilata hyvää kurjuutuskuuria. Paska mikä paska. Mieskin ollut viinatta. Hän on siitä omituinen, että ei kärsi tipattomasta pätkääkään.

10

Raivotar, kiitos viestistäsi ja ajattelemisen aiheista.

Kirjoittelin samaan aikaan tuota ed. viestiäni, eikä siis ole vastaus sulle. Omaa ripulinvalutusta vaan.

11

En kirjoita sen takia että lukisit tai tekisit mitään. Kirjoitan jos joku lukee ja huomaa jotain kullanarvoista millä kohentaa omaa elämäänsä.

Minäkin olin ja elin omassa pahassa olossani, liejussa, jossa jokin minussa halusi minun olevan. Mikä lie? Miksi ihminen tekee niin itselleen? Kyllä olen miettinyt sitä? Mutta sitten tuli onneksi kuoleman pelko, hätä joka pakotti minut etsimään apua tai en etsinyt, ne tulivat minun luo: toiset ihmiset sanoivat: mene mielenterveysasemalle—menin, kiltisti tottelin. Mene ryhmään, tein niin. Ja vaikka kuinka paljon hyviä “sattumia” tuli elämään: ihmisiä jotka sanoivat, kertoivat ja ymmärsin kuunnella ja uskoa. Psykiatri sanoi, ettei jatka terapiaa jos alan juoda, uskoin häntä.

Ajan myötä olen tajunnut että olen itsepäinen enkä halua elää muiden ohjeiden mukaan vaan minun on itse kokeiltava ja tunnettava mikä on oikein ja mikä väärin. Mutta en enää halua elää pahassa olossa, jos voin siihen vaikuttaa.
On olemassa myös oikeaa surua, surutyötä joka on tehtävä, eikä siitä pääse pois ennenkuin ajan kans. Eli onko sinulla suru-aika? Onko joku rakas kuollut tai jättänyt?
Minulla oli montakin surua ja pettymystä jota en ollut käsitellyt, avioerot, työttömyys, lapsen kanssa välit poikki… paljon surua jota en tajunnut surra vaan itseäni syytin ja vihasin kun luulin että olin vikapää, huono ja kelvoton. Oli ihanaa kun terapiassa sain puhua ja itkeä ja ymmärtää ettei kaikki olekaan minun syytä.

12

Moi Vieras, ja kiitos viestistäsi.

Tarinoita on monia. On erilaisia romahduksia ja toisistaan poikkeavia kasvutarinoita, nousuja ja (t)uhoja, havahtumisia, oivalluksia, kohtaamisia ja elämänmuutoksia. Osa niistä tarinoista on täällä, osa muualla mihinkään kirjaamatta - ja ihan omalla kaavalla, eikä se kaikki välttämättä ole itsepäisyyttä, jos vaikka se sun kohdallasi sellaista on ollut.

Kiitos empatiasta. Mun piti sanoa se tonne aiemminkin viestineelle, mutta olen niin tönkkö, tällaiset asiat tulee mieleen vasta jälkeenpäin. Hah, tunteet siis. Ehkä autismin kirjossa killun, eräs viisas asiantuntijatuttu vähän asiaa mulle avasi, ei siis omaa arvuutteluani.

Hyvä toi pointti, että kirjoitat, että joku lukee ja huomaa jotain kullanarvoista, jolla kohentaa omaa elämäänsä. Kyllä, kommentoiminen kannattaa, jos joku asia kolahtaa, koska se voi antaa oljenkorsia tai näkökulmaa monelle muulle, joka näitä juttuja lukee. Nämä inhimilliset tarinat täällä ovat muakin auttaneet kelaamaan omaa elämääni kokonaisvaltaisesti.

Sulle tuli kuolemanpelko, joka pakotti etsimään apua. Mulla se on yhä elämänpelko, joka ahistaa. Tai siis niin monet asiat lapsuuden häiriintyneistä kiintymyssuhteista alkaen. Periaatteessa, tai ulkoapäin katsoen, mun elämäni voisi olla todella hieno. Niin paljon hyviä asioita, joista pitäisi osata olla kiitollinen. Mutta. Noniin, tuleeko mieleen vanha mummeli, jolla oli puhdasta päällä ja sai ruokaa ja huolenpitoa, lapsetkin käviviät kylässä, lapsenlapset leikkimässä iloisen askartelijan luona, harrastuksia oli, ja niin moni ihminen olisi halunnut sen vanhan ihmisen ystäväksi. Mutta aina, kun mummeli yritti kertoa lapsuudesta, joka rikkoi hänet, saarnattiin anteeksiannosta tai terapioitiin ajattelemaan positiivisesti tai luennoitiin löytämään omat voimavarat jiiänee. Juu ei. Mä voisin olla toi mummeli. Kuoli tukehtuen omaan ahdistukseensa ja viimeinen elekin tulkittiin hymyksi. So what.

Vieras hyvä, kysyit että onko mulla suruaika, onko joku kuollut. On. En saanut tilaisuutta hyvästellä perhesuhteiden takia. Tai valmistautua sairastumiseen ja tapaamiseen ennen kuolemaa. Tai seliseli. En pystynyt kohtaamaan tätäkään kuolemaa. Mutta ei kuolleet kuole.

13

Huomenta.
Minulla on kyllä ihan eri kokemus sekä psykiatrian että papin suunnalta. Ei minua käsketty tai annettu ymmärtää, että pitää antaa heti anteeksi, eikä olemaan kiitollinen tms. ennenkuin olin valmis siihen.
Psykiatri päinvastoin kehoitti tonkimaan kaiken mikä painoi mieltä, ja puhuin itkin ja puhuin. Kunnes olin tyhjä kaikesta ja aloin nähdä myös lapsuuden hyvät asiat, niitäkinhän oli.
Pappi kuunteli ripittäytymistäni eikä tuominnut eikä käskenyt anteeksiantoon. Vain omat syntini tunnustin en muiden. Sain jättää muiden tuomitsemisen ja anteeksiantamisen isommille hartioille yms.
Tänään kuuntelin erästä hengellistä ohjelmaa ja siinä puhuja sanoi aika viisaasti: Jos ei tunnista edes jotain mikä on väärin (sanoi esimerkin, että jos ihminen seisoo vesilätäkössä polvia myöten eikä tunnista, että on märkä ja kylmä, niin ei hän tajua pois siitä lähteä), jos ei tunnusta, että jokin on vialla, niin ei voi tehdä muutosta, parannusta elämäänsä.
Niin se kävi minunkin kohdalla, itse jouduin hankaluuksiin elämässäni, kovia kolauksia, kun en tunnistanut, että suunta oli väärä, tekemiseni olivat vääriä, eivätkä johda mihinkään hyvään. Olin oppinut väärille tavoille menneisyydessä, oli opeteltava uutta. Mutta olihan se hävettävää että aikuinen ihminen tajuaa tekevänsä väärin, tunsin olevani keskenkasvuiseksi jäänyt, joitain asioita en ollut oppinut, en vain ollut tajunnut opetella. Muut sisarukset ja kaverit olivat oppineet ajallaan, minä vasta aikuisena. Mutta niin sanoinkin että oli jäänyt murrosikä elämättä, elän sen nyt ja opettelen kokemusten kautta mitä kannattaa tehdä ja miten olla täällä maanpäällä. Tarpeeksi kun sain kolhuja niin jopa opin :slight_smile:
Tsemppiä päivään kaikille.

14

Sohvan pohjalta terveisiä. Jalkopäässä viikon postit, ilmaisjakelua pääasiassa. Nenäverenvuodon sain juuri tyrehdytettyä. Oon nukkunut pätkissä, ottanut yöllä jonkin särkylääkkeen, aamulla betasalpaajan (miehen), jos vaikka se auttaisi nukkumaan.

Olen kettuillut taas joillekin tutuille, viisauksia ladellut, kännissä tietenkin. Esto on nyt laitettu mulle, ei ole enää näitä ystäviä.

Oon juonut salaa nyt pidempään, selviä päiviä on viikossa vähemmän kuin kännisiä. Olen juonut iltamylhällä tai tipottain pitkin päivää, eikä mies ole huomannut. Hyvä tekosyy olla pyykkihommissa ym. Nyt olen saanut miehenkin juomaan kolme päivää. Tänään meillä alkaa taas tipaton.

Vihaan olla minä. Elämä ei ole kivaa.

15

Hiljaista. Siirryin sänkyyn, jos vaikka nukahtais. Ankara ahdistus. Olen hajalla, en tiedä kuka/mikä olen, en tiedä mikä on minua ja mikä ei, olen hahmotonta mössöä. Vasen ohimo kipeä, särkee aina juotuani, löin pääni pahasti muutama vuosi sitten siitä kohtaa. Tänään en ole juonut, koska ei ole juomista. En pääse millään verukkeella kauppaan, ellei mies nukahda päiväunille. Eilen oltiin eräässä tapahtumassa ja mulla oli repussa piilossa iso oluttölkki, vaikka en missään välissä olisi voinut sitä juoda. Hörppäsin sen heti kotona, ootellessani miestä Alkosta, hän toi 0,5 l kirkasta mulle. Joka on aika maltillinen määrä mulle, perusannos ilman sen kamalampaa känniä, tolkku ja muisti pysyy tallella.

Salaa juomisesta on tullut pakkomielle, se ikäänkuin vahvistaa minussa minua, erillisyyttäni toisista ihmisistä. Salaa olen olemassa, enkä näkymätön. Salaa saan olla hetken onnellinen.

En ymmärrä, mistä voisin saada apua, tai millaista apua tarvitsisin tai osaisin ottaa vastaan. Nytkin on oljenkortena vain tämä yksinäinen, pateettinen, lapsellinen naputtelu tänne.

Rukoilen ja juttelen suojelusenkelille välillä. Ehkä siitä on jotain lohtua.

16

Heips Pocahonzu :slight_smile:

Sen verran tulin kommentoimaan, että ensinnäkään ei tarvitse pyydellä anteeksi. Avoin nettifoorumi mt ja päihdeongelmaisille, joten siitä vaan ja vain siitä, ehkäpä kirjoittelu(si) jotain itsellesi(kin) tarjoaa. Samanlaisia piirteitä on itselläni(kin), mieli jatkuvasti overdrive tilassa mikä tarkoittaa että paljon jää kirjoittamatta / kertomatta, etenkin mitä lähemmäksi iltaa mennään… jnejnejnejnejnejne…
Ja mitäs muuta sitten pitikin sanoa… siis noin 30 sekuntia sitten… noh jääköön sitten sanomatta - ja eikun eteenpäin kohti iltaa tjsp. Huoh :blush:

Päässäni on jotakin vikaa, se on selvää, mutta ehkäpä kysymys onkin, haluaako siitä kukaan ottaa selvää ja kantaa vastuuta lopputulemasta koska… I will not beg because this is how I am.

Jaksamisia.

17

Kiitos viestistäsi, t-petsku. Hiukan inhimillisempi olo, kun joku reagoi höpinääni. Tattista myös edelliselle kirjoittajalle, jonka viestiin en jaksanut edes vastata.

Niin paljon erilaisia tarinoita elämässä, minun on vain yksi merkityksetön häivähdys loputtomassa kaaoksessa. Enkä minä kuitenkaan osaa muuta kuin pyöriä pikku maailmassani.

Hävettää niin saatanasti tämän v.lopun päänaukomisviestini. Kuka minä oikein luulen olevani?! Joku häiriintynyt sekopää. Voimansa tunnossa. Itseäni lopulta rampautan eniten omalla käytökselläni. Miksi minussa tuntuu olevan useita eri persoonallisuuksia. Toimin ja puhun eri ihmisten seurassa eri tavalla. Joskus on tullut hämmentäviä tilanteita, kun eri roolini menevät sekaisin, tai joku näkee minussa persoonan, jota ei ole ennen tiennyt olevan. Enkä minä tiedä, kuka on oikea minä. Tai miten nämä eri puolet saisi koottua yhteen.

18

Levällään vaeltavat mielenkappaleet saivat eheyttävää liimaa, mies haki muutaman loivarin apteekkireissullaan. Älytöntä: koska en uskonut hänen tuovan juomaa, kipitin pikaisesti itse myös hakemassa muutaman ölpän hänen poissaollessaan. No, nyt on ollut keskittymiskykyä ladata pyykkejä ja tiskejä koneeseen. Hetken olen ihminen, vaikken tiedä kuka ja millainen.

Huomenna sit tipatonta. Tiedän, että mies pystyy siihen, onpa hän siinä luulossa, että ollaan oltu koko syksy vähemmällä juomalla. Tottahan se toisaalta onkin, enemmän oltais kitattu, jos oltais tehty sitä yhdessä entiseen tapaan. Jotenkin kai mulla on tarvetta ottaa selvää (hah, eiku känniä) omasta riippuvuudestani ja mielenliikkeistäni omilla ehdoillani. Ei se toimi, jos pelkästään toteutan toisen ihmisen mulle asettamia sääntöjä. Vaikka niitä taidan välillä tarvitankin.

Mitähän piti vielä sepustaa, olikohan se tuosta salailusta, että en sellaista halua pidemmän päälle, kun luottamus on tärkeä suhteessamme. En tiedä, mikä ihmeen ihmiskoe mulla on menossa itteni kanssa. Haluan muutosta. Aika moni älähtäisi nyt vaan, että juoppu, alkoholisti - huijaa itseään ja muita.

Joku salama sais iskeä päähän. Mutta huomenna ny kuitenki taas tsemppiä. Jotenkin pitäisi pyytää anteeksi ihmisiltä, joita ole loukannut. Tai selittää. Mutta kun ei oikein itsekään ole vakuuttunut, onko mitään selityksiä. Että oon vaan hullu, sairas, doku, kusipää.

19

Tää on nyt varmaan sitä, että alkoholi huijaa mut ajattelemaan, että en ollut ollenkaan niin julma tyypeille, joille auoin päätäni yksityisviesteissäni. Selvinpäin olen sitä mieltä, että kaikkikaikki paska tai pahoinvointi elämässäni on itseni aiheuttamaa. Kännissä, selvin sanakääntein, kerron joskus ihmisille asioista ja ajatuksistani, joista en kykene selvinpäin kertomaan. Ristiriita on siinä, että tarttis elää selvinpäin. Ois kiva olla raitis. Mutta vain alkoholin avulla saan kontaktin sisuksiini ja tunteisiini. Monet ihmissuhdekuviot ym. näkyvät selvemmin, kun pääsen pois selvinpäisestä ahdistuksesta, joka ei anna armoa.

Joo, tyhmää. Juoppojuoppojuoppo, huijaat itteäs.

20

Iltapalaksi katotaan Walk the line tallenteena. Siivous saatu taas käyntiin, vielä on arpeetia. Ens vkol uusia kivoja juttuja. Saa nähä, mikä kohtaaminen, duuni, innostuminen, epäonnistuminen sinkoaa taas mut maata kiertävälle radalle.

Ihmeellinen kaunis sattuma antoi tänään kauneutta, toivoa ja lohtua.