Päivät kevenevät, ehkä.
Marraskuu on kuukausista hirvein. Minä kuitenkin olen jo joskus aika nuorena kehittänyt itselleni kyvyn vaipua vuoden pimeimpänä aikana omaan maailmaani, sellaiseen jossa kuvitellaan.
On oikeastaan aika harmi, ettei tämä aiemmin ole riittänyt. Että oheen on tarvittu myös se viinipullo.
Kai se on vain johtunut siitä, että haasteena on elämässä ollut muutakin kuin vain pimeys ja loska. Ja aika helvetisti sitä kaikkea haastetta on ollutkin.
Eilen kävin baarissa. Seurani oli rakas mutta raskas ja puheetkin raskaita, sen lisäksi että pöydän toisella puolen nopeaa nousuhumalaa seurasi jonkinlainen henkisen nuokkumisen tila.
Eipä huvittanut lähteä siihen mukaan. Pysyttelin alkoholittomassa. Ei edes tehnyt mieli muuta.
Tästä on tullut jokin uusi säätö nyt. Se näyttää pysyvän päällä ilman hirveää kamppailua, alkoholivipua ei tarvitse pitää off-asennossa kaksin käsin.
Ei se ihan helppoa aina ole ja viiniajatuksia on, mutta en oikein tiedä mitä ne viiniajatukset nyt sitten ovat, muuta kuin jotain takaraivon epämääräistä kohtuukäytön suunnitelmaa, jota en vaan viitsi toteuttaa. Koska justhan siitä päästiin, minun kohtuukäytöstäni, viime huhtikuussa.
Se minun kohtuukäyttöni oli niin raskasta etten tahdo siihen takaisin. Kun siinä piti niin usein kohtuukäyttää itseltään muisti katkolle ja jalat mustelmille.
Alkoholittoman tilaaminen baaritiskillä alkuillasta jossain mukavassa paikassa, jossa kynttilät palavat ja ympärillä on nuorten ihmisten iloista ja pääosin-ehkä-vielä-alkoholisoitumatonta puheensorinaa, tuntuu hieman lannistuneelta nöyrtymiseltä oman ongelman edessä.
Ja sitä kai se onkin. Nöyrtymistä. Että kyllä, tähän on tultu, ja ei, sinne iloiseen nuoreen puheensorinaan ei vaan enää pääse takaisin ottamalla jotain missä on prosentteja.
Ovi sinne on jo kiinni.
Alkoholittoman tilaaminen on siitä vain muistutus. Ja kun se oma ei-niin-mieluisa juoma (koska mistään ei koskaan saa hyvää alkoholitonta kuohuviiniä muuten kuin mukaan kotona juotavaksi) on maksettu, ja se kädessä kuljetaan omaan pöytään omalle paikalle kaikkien niiden laatuviinien ja erikoisoluiden läpi,
no, se nyt vaan on sitten semmoista. Että ei, meille alkoholisteille ei ole varattuna täällä mitään valtavaa valikoimaa laatujuomia. Vain tuleville alkoholisteille on.
Se on sitten semmoista. Ja vaikka se listan ainoa alkoholiton siideri onkin aivan liian makeaa, sellaista jota ei olisi kuuna päivänä kitaansa kaatanut juovina aikoinaan, jolloin listalta sai valita niin montaa paremman makuista muuta, niin nyt ei auta kuin muistella sitä tosiasiaa että hetken ilman oltuaan kaikki ne entiset hyvänmakuiset juomat maistuisivat kumminkin nyt pahalta. Koska niistä maistaa läpi sen etanolin (ks. tämän ketju kesäkuun lopussa).
Että tämä on nyt sitten tämmöistä. Jotain vähän lannistunutta, jatkuvaa pientä nöyrtymistä, mutta silti jotain, mistä voi päivä toisensa perään silti olla ylpeä.
Ja joka ei enää sisällä häpeää.
Oman alkoholisminsa häpeäminen on kummallinen kuvio. Enemmän minua hävetti tilata baarissa jo valmiiksi kännissä se kuudes laatuviinilasi kuin tämä liian makea alkoholiton siideri. Jälkimmäisen kumminkin voi tilata sopertelematta ja ilman, että tarvitsee esittää ettei olisi jo aivan päissään, vaikka on ja vaikka se kyllä näkyy.
Alkoholittoman tilatessaan voi olla itsestään ylpeä. Oman alkoholismin häpeä on nyt jäänyt niihin aikoihin, joina sitä alkoi myöntää itselleen. Hissukseen. Ja opetella sanomaan sitä jollekin ääneen.
Ääneen puhumalla häpeä alkoi hälvetä. Ja tekoihin edetessä, siihen siis että toistuvasti tilaa vain sen alkoholittoman, se on jo melkein kokonaan kadonnut.
Ehkä haluan jättää tämän tiedon tähän lohduksi heille, jotka vielä kamppailevat sen kaiken yli käyvän häpeänsä kanssa, miettivät että miten tässä nyt näin kävi, käyvät läpi menneitä törttöilyjään ja kauhulla sitä, keneltä ehkä joskus saa jotain anteeksi ja keneltä ei, pohtivat mitä vielä voi korjata ja mitä ei.
Sen hetken voi korjata, jona seisoo siinä baaritiskillä taas. Sen voi korjata sellaiseksi ettei enää tutki laatuviinien ja erikoisoluiden listaa muka-kiinnostuneena, vaikka oikeasti listalla lukee vain etanoli, etanoli, etanoli,
voimistuva ääni, etenevä jankutus, syvenevä sopertelu, alta pettävät jalat,
riita, ohari, krapula ja kuvotus. Ja lopuksi harmaa masennus.
Sen hetken voi korjata, koska se korjaa seuraavat. Ja kun kuluu aikaa, häpeä jää niihin menneisiin hetkiin.
Häpeään ei kannata juoda. Koska juomalla se vain syvenee. Häpeään kannattaa jättää juomatta, koska siten siitä pääsee eroon.
Mukavaa sunnnuntaita kaikille.
) joutilaisuus välillä enemmän kuin tervetullutta.
