Laitoin saman tekstin myös vähentäjiin.
Otsikossahan se kysymys tuli. Onko toiveajattelua että ongelmakäyttäjä oppisi kohtuuteen? Voin olla viikkoja ilman alkoholia mutta kun otan juon aina itseni sammuksiin. Pitäisikö hyväksyä että en pysty muuhun, kun en näköjään pysty, ja lopettaa alkon käyttö kokonaan? Kellään kokemuksia miten kohtuukäyttö onnistuisi?
Jaa… no tätä ei nyt ihan taidettu kysyä. Mutta kuitenniin… on minulle paljon selkeämpi ratkaisumalli tämä että ei käytä ollenkaan. Säästyy paljon kaikenlaiselta murehtimiselta ja muulta pähkäilyltä. Kun se ei ole mikään tämmöinen status kysymyskään ollut enää pitkään aikaan. Se tapa millä minä juon, on kuitenkin aina semmoinen että siitä ei käteen jää koskaan mitään muuta kuin häpeää ja kyyneleitä.
Hölmöä sen asian kanssa olisi jäädä sen enempiä vänkäämään. Paljon onnellisempaa näin.
Ja niin… siihen itse kysymykseen. Niinhän ne kovasti väittävät, että alkoholisti ei kohtuukäyttöä opi ikinä. Itse välttelen kaikenmoisia fundamentalistisia ehdottomuuksia, mutta kyllä se minun kohdaltani ihan paikkansa pitää tuo mitä yllä kirjoitan. Kyllä se ihan ehti jo käydä selväksi.
Mutta kun se juttu onkin siinä, että eipä tässä ole mitään tarvetta mitään kohtuukäyttöä oppiakkaan. Mitään kun ei siinä menetä, vaikkei mokomaa ainetta sitten tule käyttäneeksi ollenkaan.
Onhan niitä, elämänpolkuja monenlaisia.
Näyttää kuitenkin siltä, että kysymyksesi sisältää jo vastauksen .omalla kohdallasi.
Aika monelle on helpompaa ja selkeämpää olla kokonaan ilman, jos alkoholinkäyttötapa on muodostunut tolkuttomaksi.
Tiukassa ovat, ne sisäistetyt kuviot.
Vastaukset kysymykseen voivat olla monensuuntaisesti risatiriitaisia… minullakin juttu on niin, että saattaisi hyvinkin olla mahdollista ottaa niin vähän ettei siitä mitään haittaa olisi…
Mutta kun asetin lopettaessani tavoitteksi sen, että alkoholi on minulle aivan yhdentekevä aine, niin nyt ei sitten enää ole minkäänlaista halua ottaa…
No, kun ilmeisesti oman vastauksesi tiesit, niin kysymys ehkä olikin enemmän retorinen ja avaus jollekin keskustelullew.
Millaiselle?
Terve Muija!
Onpa mukavan konstailematon nimimerkki Sinulla 
.
Olen nyt varmaan ilonpilaaja ja inhorealisti, mutta en usko, että kohtuukäyttöön palaaminen itsensä sammuksiin juovalta (jollainen itsekin olen ollut vuosia ja vuosia…) onnistuu poikkeusyksilöitä lukuunottamatta.
Minä yritin sitä lukemattomia kertoja, ennenkuin uskoin tämän asian, eikä siinä muiden kokemukset tai vakuuttelut auttaneet, itse tuo oli kantapään kautta opittava ja nyt vihdoin reilusti yli 40-vuotiaana vasta olen valmis myöntämään, että kohtuukäyttöön palaaminen ei minulle onnistu. Aluksi voi siltä tuntua - minulla “kohtuukäyttöön palaaminen” meni yleensä vaiheittain, kas näin:
)Se siitä kohtuukäytöstä.
Jokainen on erilainen ja onnea matkaan vähentämisessä/lopettamisessa (jos siihen päädyt)!
Minä ennen kirjoittelin (eri nimimerkilläkin) vähentäjiin, koska oli niin mahdoton ajatus itselleni lopettaa kokonaan.
Moi vaan.
Eipä taida ongelma käyttäjä oppia kohtuun käyttöön, tai ainakin aika harvinaista taitaa olla.
Mulla dokaaminen oli aina sitä että join itteni sammuksiin. Nuoruudessa oli hauskaakin bilettää ja viettää sosiaalista elämää. Viimeiset vuodet join kylläkin lähes aina yksin ja vaan saadakseni pääni sekaisin.
Sun täytyy varmaan itse miettiä antaako toi juominen sulle enemmän vai ottaako?
Onhan näitä esimerkkejä julkisuudessa kuinka hyvin se menee ja palstallakin vähän väliä.
Itse olin ns. oikea juoppo, joka joi juodessaan monta kuukautta ja vuosia PUTKEEN, eikä harrastanut näitä mehuhetkiä tai yhden päivän tai parin teinimeinkejä ja tavissäpinöitä.
Jos palaan menneeseen, niin kuin aika ajoin teen, niin kohtuu on kaukana, eikä edes tarkoituksena,
enkä usko oikeiden pultsareiden muuhun kykenevän, jälki aivoissa on eliniän mittainen,
eikä muuksi muutu, ellei halua leikkiä muuta tai olla ei-rehellinen itselleen ja esittää muille, mutta miksi ihmeessä.
paras tapa on tietenkin yrittää kohtuu-alkoholistiseksi juopoksi, vaikka kokeelliset 15 vuotta ja toivotaan-toivotaan metodilla tehdä uusi aluevaltaus, joka vakuuttaa jumalatkin, itse olen kuolevainen.
Tämän tajuaminen vaatii vähättely-osion elämässä, mieluiten hyppisin sen säälittävän vaiheen ohi, sitä kesti onneksi vain pari-kolme vuotta ja syy on täysin tuntematon, säkää ja tuuria pelkästään.
~ jos kaupunki tulvisi, vesireittejä pääsisi pakoon, mutta minä en ole kala.
Omakohtainen kokemus on että kohtuukäyttö ei olisi yhtään kivaa. Se olisi hirmuista itsen kiusaamista. Eikä vuosienkaan tauko sitä muuksi muuta. Samansuuntaisia kokemuksia kertovat hyvin monet alkoholistiksi itseään kutsuvat ihmiset AA-kokouksissa. (Yleensä sanotaan jopa että kohtuukäyttö on alkoholistille mahdotonta, ei pelkästään itsen kiusaamista.)
Morjens Muija.
Siinä vaiheessa kun alkoholin käyttö on muodostunut ongelmaksi, on siihen muodostunut addiktio. Todennäköisesti vieläpä voimakas, jos tuntee olevansa ongelmakäyttäjä. Myös vähäisempi käyttö ruokkii addiktiota ja tekee kohtuukäytön tavoittelusta raskasta. Itselläni on reilun kymmenen vuoden kokemus kohtuukäytön yrityksistä ja epäonnistumisista. Sitä onnistumista ei tullut, vaan samaa rataa touhu meni kuin mitä Mrs.MiddleAge tuossa ylempänä kuvasi. Välillä minulla tuli koviakin pohjakosketuksia, putkia katkaistiin katkaisuhoidon avulla ja itsetunnon rippeitä kaavittiin sitten pohjamudista kasaan. Lopulta raitistumispäätös oli kohdallani ainoa mahdollinen. Ja ainut mitä kadun, on että en tajunnut tehdä sitä aiemmin 
Muistelen lukeneeni, että noin 1 % alkoholiongelmaisista voi palata kohtuukäyttäjiksi. Tässä suhteessa liityn itse ilonpilaajiin. En usko! En usko, että voisit juoda kohtuullisesti ja saada siitä nautintoa. Ehkä voit juoda ainakin hetkellisesti kohtuullisesti ja hammasta purren jättää aina kesken, juoda liian vähän. Näinköhän kuitenkaan sitä haet.
Moni pelkää raitistumispäätöstä, koska se tuntuu jotenkin niin lopulliselta. Mutta sen voi ajatella toisinkin. Päätät että tänään en juo! Huomisesta ei kukaan tiedä, huominen on huomenna.
Tsemppiä ja voimia raitistumiseen
Kiitos vastauksista. Kaipaan kaiketi vahvistusta sille minkä itse jo tiedän, minusta ei ole kohtuukäyttöön 
En koe olevani perintesesti alkkis koska voin olla viikkoja juomatta. Samoin juon vain yhden illan. Mutta juon itseni aina tajuttomaksi.
Kyllä mahdollinen raitistuminen pelottaa. En tiedä olisiko minusta siihen, ja yksinäisyys tuntuu armottomalta. Ystäväpiirini on kovin kosteaa valitettavasti.
Ja olen siis määritellyt itseni jotenki et minulla on alkoholiongelma. En vaan pysty sanomaan itseäni alkoholistiksi. Mutta ongelma on ja helvetin paha.
Ja vituttaa etten pysty olemaan kunnolla. Miksi just mulle on tullu tämmönen ongelma Miksei tää oo naapurilla vaan mulla??
Mitä kowtb todella menettäväsi jos jätät juomisen ?
Jos uskot että onnistut -
tai että et onnistu-
Olet todennäköisesti oikeassa.
Useimpien kohdalla kysymys on siitä että pitäisi itselleen selvittää, miten haluaa elää.
Sen jälkeen on sitten tehtävä päätökset.
Erilaisten leimojen ja nimitysten antaminen itselle on tietysti vapaaehtoista, eikä asia nimilappuja otsaan liimailemalla edes parane.
Jos ihminen antaa itselleen luvan juoda tolkuttomasti (eli käytännössä uskoo juovansa kohtuuttomasti kun juo)
se toimii takuuvarmasti. Käyttäytyminen on urautunut niin tehokkaasti että pöhnässä asiat sitten etenevät ihan omaa rataansa.
Onhan sitä toki tapahtunut maailman sivu, että jotkut ihmiset vähentävät juopotteluaan.
Mutta monimutkaisempaa se varmasti on kuin selvänä oleminen.
Valinnan vaikeus- se kai siinä on.
Jos sinusta ei selvänä olisi kivaa, niin vaikea siihen sitten kenenkään muun on tarttua juomisen lopettamista tyrkyttäen.
Mun lähes koko sosiaalinen elämä pyörii kapakkaelämän ympärillä. Yksinäisyys pelottaa. Ja tietysti muutos on aina pelottavaa. Ja onhan nousuhumalassa helvetin hauskaa. Vituttaa etten pystyis nauttimaan siitä oman ääliömäisyyden takia. Mut joo, en usko et pytyn kohtuukäyttöön. Luulen et pääsisin helpommalla ku yritäisin suoraan lopettaa enkä vähentää.
Ja pelottaa seki et jos en pysty lopettamaan. Jos oonki niin itsekuriton tapaus etten pysty. Entä jos alkoholisoidun enemmän? Mulla on liikaa menetettävää, niikö kaikilla. Lapset, työ, terveys.
Hei Muija ja tervetuloa plinkkiin,
Tyytyisitkö kohtuukäyttöön ja oletko selvittänyt itsellesi, mitä sillä tarkoitat? Tuntuuko ajatus juomisen lopettamisesta kesken parhaan nousuhumalan kivalta vaihtoehdolta, vai haluisitko mieluummin jatkaa tappiin asti? Minulle ei tissuttelu riitä mihinkään, ja sen vuoksi valitsin raittiuden,josta olen nyt saanut nauttia 28 päivää.
Sepä se et miksi muut ei juo itseään tajuttomaksi? Mikä minut pistää tekemään niin? Minähän juon itseni ulos kapakasta parissa tunnissa, en ole aikoihin ollu baarissa puolen yön yli. Siinä vaiheessa oon lentäny jo pihalle ja nukkumassa.
kysymykseen juomistavoista löytyy tietysti vastauksia. Sosiologisia, psykologisia, osittain geneettisiäkin jne tekijöitä joiden yhteissumma sitten on se mikä on.
(Erikseen ovat ne hengelliset selitykset ja korjauskeinot, mutta minä en viitsisi niihin enää sekaantua, onhan niitä täällä veulattu)
Miten paljon asiassa on jotain perinnöllistä, geeneihin liittyvää, miten suuri osuus taas on opitulla juomistavalla, omalla psyykellä, arvoilla, käyttäytymismalleilla yleensä, elämäntilanteen aikaansaamalla poikkeamalla, ihmisten erilaisilla mielihyvätuntemuksilla ja kyvyllä siirtää nautinmtoa tuonnemmaksi… melkoista shakkipeliä monitasoisilla muuttujilla.
On mahdollista muuttua, muutummehan me muutenkin kaikissa suhteissa koko ajan. Mutta kun ajattelee sen vaatimaa työtä, niin onko siitä vastaavaa hyötyä?
Silti, jos ihminen päättää muuttaa elämäntapojaan, ei ole aivan välttämätöntä -ehkei ollenkaan tarpeellista- ryhtyä opiskelemaan kaikkia noita tieteenaloja pystyäkseen selvittämään oman käyttäytymisensä millimetrin tarkkuudella.
Usein riittää, kun päättää halutun lopputuloksen ja tavallaan aivopesee itsensä uskomaan sen toteutumiseen.
Omia asenteitaan ja arvojensa järjestystä voi muuttaa, eikä se lopulta ole edes vaikeaa.
Jos perusajatukseksi jättä sen, että juominen on mukavaa, juovuksissa on mukava olla, olen iloinen ja seurallinen kun olen kännissä jne… aika toivotonta päätyä olotilaan jossa pystyisi nauttimaan elämästä ilman taustalla hiipivää halua juoda alkoholia.
En liene ainoa täällä, joka on pitänyt vuosikymmenet täysin luonnollisena olotilana omalla kohdallaan juovuksissa oloa, ja selvänä elämistä jotenkin oman luonteen vastaisena -enkä myöskään ainoa joka on huomannut että omiin ajatuksiinsa voi vaikuttaa todella paljon -ei siinä vuosikausien terapioita, kärvistelyjä tai pelkoja viinapirujen vainoista tarvitse kärsiä.
Ei tää selvänäolo niin kauheeta ole…
Minulla on kaksikin ongelmaa. Kyvyttömyys nauttia alkoholin kohtuukäytöstä ja huono sävelkorva (niin huono etten pysty laulamaan nuotilleen). Jos saisin edes toisen jutun kondikseen niin tahtoisin sen sävelkorvan.
Nousuhumala on mukavaa. Valehtelisin jos väittäisin etten ole tätä mieltä. Mutta onko se hetken euforia sen arvosta et kuljen kylillä kuset housuissa ja oksennukset rinnuksilla. Sitä sietää miettiä. Olen välillä raitistellu joitaki kuukausia ja se henkinen hyvinvointi on ollu aivan käsittämättömän upeaa. Sillon olen aina ollu sitä mieltä et pärjään ilman kännejä. Jostain syystä tämä syksy on ollu käänne huonompaan, pelkään et kuolen vielä jollaki reissullani.
