(opiaatit) lopettaneita?

Kuivaushuone
1

Hei

Paljonkohan tällä palstalla on henkilöitä jotka ovat onnistuneet lopettamaan opiaatit? Kai miksei kaikki muutkin huumeet, mutta kun tuntuisi että elämä ilman hitaita olisi kaikkein vaikeinta (mitenkään piriin koukahtaneita väheksymättä).
Miten kauan käyttöä (itsellä säännöllistä pari kolme vuotta) seuraava masennus kestää? Miten siitä pääsee yli? Mikä on ollut vaikeinta lopettamisen jälkeen?

Peruskysymyksiä, joihin ei ole yhtä ainoaa vastausta, mutta joihin kaipaisin täälläkin näkökulmia. Saunan puolella niitä ainakin on, pitää vaan testata kirjoittaa tänne :slight_smile:

2

Moro Exilim.

Lopetin kaikki huumeet reilu vuosi sitten. Käytin kaikkea mahdollista noin kymmenen vuoden ajan. Heroiini ja metadoni jäi kokeilematta.

Kaikista pahimmat (pisimmät) masennukset tuli bupren jälkeen. Puolesta vuodesta vuoteen masensi ihan selvästi.

Vaikeinta on ollut hyväksyä lopputulos, joka seuraa pidempiaikaisen käytön jälkeen. Sosiaalinen syrjäytyminen kirpaisee eniten :wink: .

Saat kyllä varmasti elämäsi parempaan kuntoon, jos lopettelet kokonaan. Elämän korjaantuminen/korjaaminen on vaan aika hidasta, siihen kannattaa varautua. On myös todella palkitsevaa, kun “saa elämänsä takaisin”.

3

Sosiaalinen syrjäytyminen…Niijoo, että ei ole enää samanlailla tuttuja/kavereita kun oli käyttäjäaikoina. Onneksi itse en ole koskaan tuntenut oloani kovinkaan kotoisaksi huumepiireissä, toisaalta en kyllä “tavistenkaan” kanssa.
Eli kyllä mulla lievä sosiaalinen riippuvuus kamapiireihin on, niissä piireissä ei ainakaan tuntenu/tunne olevansa ihan niin luuseri kuin vaikka porukassa X jossa muilla on duunit jne.

Enemmän riippuvuuteni tulee kyll ilmi just tuossa ett on tottunut hoitamaan masennustaan/ahistustaan opiaateilla. Ei perhana jos tää kestää jonkun vuoden…:frowning: Pitäs kai vaan hyväksyä tilanne ja pystyä aattelemaan pidemmällä aikavälillä eikä tavotella hetken helpotusta. Tai sitten saada se helpotus vaikka liikunnasta.

4

Niin, lisää mielipiteitä tästä hyvästä aiheesta?

Sosiaalinen tila, josta kerroitte tuossa. Siitä on keskustelua tälläkin palstalla käyty. Exilimin kirjoituksessa kiinnitän itse huomiota tuohon, jossa kamakaverit ovat jo takana, mutta edessäkään ei oikein ole ketään. On ikään kuin kahden maailman välissä. Ja kuten kirjoitit, niin jotenkin koet olevasi lähempänä kamakavereita. Miten on, voiko entinen käyttäjä koskaan sopeutua tavisten seuraan? Tai kokeeko entinen käyttäjä koskaan samankaltaisuutta tai yhteenkuuluvuuden tunnetta tavisten seurassa? Onko näistä kokemusta?

5

No siis, vaikka itse käytinkin sanaa “tavis”, ei se musta ihan ongelmaton käsite oo. Tai sanotaan niin että hyvää tarkoittavat vanhemmat haluisi että hankkisin itselleni kaverin joka on entinen käyttäjä ja osaisi sitten auttaa mua. Itse kuitenkin näen ett se ett on vetäny huumeita, ei juuri ihmisestä mitään kerro. Mikä siis on “tavis”, vaikea sanoa.

Toki “muiden” (tai käytetään nyt heistä nimitystä “tavikset”) mielestä huumepiirit on outoja, jopa pelottavia. Otetaan esimerkiksi tietyt riitit jotka luo yhteenkuuluvuutta, esim. piikitys, mutta itse oon tykännyt tehdä senkin vessassa, pois katseilta.

Kyll mä kuitenkin näkisin että tietynlainen vieraantuminen maailmasta on ollut mussa paljon ennen huumeidenkäyttöäkin, oon aina tuntenut olevani hiukan yksinäinen ja ne yhteenkuuluvuuden tunteet muiden kanssa ovat olleet harvinaisia. Toki sellaisia on joskus ollut, esim. jalkapallopelissä (ja joita ei nykyisin oikein ole kun kunto on mitä on, ei paljon tuu pelattua). Väittäisin, että nisteissä on paljon herkkiä, ujoja ja tiettyä taipumusta eristäytymiseen omaavia yksilöitä, sellaisia kuin minä. Ainakin kirjassa “Se oli sitä koko elämä” olleet elämäntarinat/luonnekuvaukset tuntuivat melko tutuilta. Ehkä tää päihderiippuvuus on luonnevika, tietyt ominaisuudet altistaa sille…?

Toki Tuomo Seppälä on oikeessa siinä ett tietyllä tapaa olen kahden maailman välissä. Ehkä muotoilisin asian niin että kamaa vetäessäni olen myös yksin, mutta silloin se tunne ei haittaa, opiaatithan tukahduttaa kaikki ikävät tunteet (tunteet joista olisi hyötyä, esim. yksinäisyys voisi motivoida hakeutumaan ihmisten seuraan).

Piti vaan kommentoida tätä ettei keskustelu ihan lopu :slight_smile:

6

Kyl mä Exilim oon ainakii nyt “selcän” helvetin herkkä ja kaikki vanhat asiat nousee pintaa ja tuntee et kukaa ei ymmärrä. Oon siis pienel annoksel kh:dos. Vitun vaikeet, ku samat ongelmat edes ku alotti vetämisen. Mut koita jaksella, tääl ei enää ketää käy oikee ilm. Aika kuollu mesta; harmi sinänsä… :frowning:

7

Mä kirjotan tähän, vaikka en ole käyttänyt enkä lopettanut opiaatteja, vaan käytin ensin alkoholia teininä, nuorena ja vielä keski-iäskin, sitten lääkkeitä (todella pitkään), nyt vähän vaille pari kuukautta kokonaan ilman bentsoja, alkoholi jäi pikkuhiljaa poies aiemmin ja siihen ei enää ole halua jäljellä. Kirjoituksessasi Exilim oli nimittäin paljon tutulta vaikuttavia asioita ja mielenkiintoista pohdintaa. Kirjoitit ulkopuolisuudesta tai vieraantuneisuudesta ennen käyttöä ja siitä, että olet tuntenut yksinäisyyttä. Myös ujoudesta ja herkkyydestä kirjoitit. En tiedä, onko tyypillistä käyttäjää, ehkä on, mutta luulisin, että mihin tahansa päihteeseen voi turvautua juuri noista syistä. Mutta minusta herkkyys on hyvä piirre ihmisessä! Ujouskin on ihan ok, ei kaikkien tarvi olla suuna päänä. Mä olin ennen todella hiljainen ja syrjään vetäytyvä jännittäjä, mut kun sekoilin lääkkeiden kanssa (omia ja lopulta osteltuja, yliyliannostuksia, runsasta käyttöä, monenmoista kramppia ja nyrjähdystä, sairaalakeikkoja, laitoksia, riehumista, raivoomista, itsemurhayrityksiä, ou jeah :unamused: ), meni vähän niinkuin toiseen suuntaan… Eli on ollut hyvin vaikea löytää rauhaa. Mä olen keski-ikäisenä jotenkin alkanut hyväksymään myös omaa ns. erilaisuuttani enemmän. Viime kädessä kaikki ovat erilaisia! Mut tietty se, että jos ei ole normin mukainen ihminen, mitä se sit kenenkin mielestä onkaan, on mieluummin sellasten ihmisten seuras, jotka hyväksyy sen, kuin niitten, jotka ei hyväksy. Toisaalta olen alkanut ajattelemaan, että tärkeintä on se, mitä omasta tilanteesta ajattelee itse, koska enpä taida enää uskoa, että ns. yleistä mielipidettä edes onkaan. Jotkut tekevät itsestään normien ja yleisen mielipiteen äänitorven, mutta minen usko. Monet tuntemani “muut” (tosi hyvä ilmaus :exclamation: )itse asiassa hyväksyvät tosi paljon, ja hehän ovat mun läheisiäni. Meinaan nyt niitä ei-päihdeongelmaisia, ei mt-ongelmaisia (en siis tietty väitä, että kaikki päihteidenkäyttäjät ovat sitä, mut osa on “ratkonut” psyykkisiä ongelmiaan kemialla),joita kuiteskin tunnen useita - tosin monet asuu aika kaukana. Ja mitä todellisiin ystäviini täs kaupungis tulee, he ovat ensijaisesti ystäviäni, eivät sairaita tai päihdeongelmaisia, vaikka oman epävarmuuden ja jonkin opitun heikkoudenvihan vuoksi joskus olen itse ollut hyvinkin epälojaali. Tätä olen koittanut petrata. Lisäksi olen opetellut/ opettelen olemaan liikaa puuttumatta läheisteni elämän ongelmiin (en tiedä onko oikein vai väärin, en oikein enää jaksa sitä pohtia… :confused: ). Joskus autellaan kuiteskin. Lisäksi viime aikoina olen alkanut ajatteleen myös ns. muiden tai tavisten ja sitten itseni kenties pohjimmiltaan kuviteltua eroa…En osaa tätä perustella, ehkä, mutta mun kasvuun on sisältynyt käsitys siitä, että vaik ihmiset ovat yksilöinä erilaisia, meillä on aivan samat tunteet. Silloin kun on tosi kurja olla, on siinä uskossa, että toisten ihmisten murheet ovat aina pienempiä kuin mun, mut ehkäpä he eivät aina kerro kaikkea? Mä olen alkanut tajuamaan, että elämässä on m y ö s tuskaa ihan sen normaalissa kulussa. Menetyksiä, sairastumistakin, eroja, pettymyksiä…Asiat eivät aina mene niin kuin haluaa. En väitä, että kaikki saavat sitä tuskaa osakseen yhtä paljon ja samaa laatua, mutta sitä on kaikilla joskus. Kun uskoo näin, pääsee lähemmäksi niitä “muita”. Eikä sitä enää tarvitse niin julmetusti paeta. On ainutkertainen, mutta ei keskipiste… :confused: En tiedä, koitan ajatella näin…

Kirjotit kanssa siitä, että jos ei ole työssä, tuntee häpeää, jos ymmärsin oikein :question: Itse olen sairaseläkkeellä, mitä ei viitsi ihan kelle vaan puolitutulle kertoa, kun en jaksa kuunnella sitä menisitsinäkintöihinminunveromarkkanijapäläpälä- jurnutusta. Ne ihmiset eivät tiedä höykäsen pöläystä mun taustasta. eikä mun elämästä, eikä mun syistä eikä motiiveista… Köyhyys ei ole kivaa, ja välil saan tutulta työtä, mutta sosiaalinen status on mitä on, ainaskin täl hetkel. Toivon, että voisin sitä vielä parantaa, että löytäisin sellasta rohkeutta.

Yhden haaveen olen toteuttanut. Palasin tauon jälkeen tanssikouluun, ja olen käynyt hyvin ahkerasti, lisäksi välil treenaillut itsekin. Tunneillakin voi opetella sosiaalisessa tilanteessa olemista, toisten huomioonottamista, luottamista. Meillä on ihan mukavia ryhmiä, joinakin päivinä tosi kivoja, joinakin aika ahdasta, mikä joskus aiheuttaa hankausta, heh. Mut jos olet jalkapalloo pelannu, mikset jatkais? Kunto nousee, kun liikkuu…

Joo, taistellaan. :wink: :exclamation:

8

jaa ooisko mun kirjotukseen mittää kommentoivaa kellään… :frowning: :slight_smile: Ainahan sitä odottaa, että kun kirjottaa, tulis vastauksia, myönsi hän rehellisyyden puuskassaan… :laughing:

9

Niin, hyvä pointti. Itse en ihan aina kaikkeen kommentoi, tämä siksi, että oon odotellu itse myös että vertaistuelliset vastais. Mutta niin, tuohon vois kommentoida, josta jo toisessa ketjussa oli. Nimittäin “taviksen elämä”, tunteet ne on taviksellakin. Ongelmia on, mutta ongelmiin haetaan ratkaisuja jostain muusta kun päihteestä. ( ja päihdehän niitä ongelmia ratkaise, kuten tiedetään).
Sitten tuohon, että keski-ikä on ilmeisesti tuonut sinuun rauhallisuutta, ymmärrystä jne. Onko se mielestäsi ikä kysymys? Itse ajattelen, että sillä on oma vaikutuksensa, katsoo maailmaa vähän avarakatseisemmin muutenkin.

10

Juu ei ollu tarkotus syyttää ketään… :smiley: Tietenkin kaikil on tunteet! Se on just se ajatus, joka on lähentänyt niihin “muihin”…Uskon kyllä, että ikä on rauhoittanut. Kovin monet hakevat tunteisiin ratkaisua päihteistä, enkä mä sitä siinä mieles lähde tuomitsemaan, jos käyttö on kohtuullista… :question: Mulla, kuten niin monel muullakin se meni yli ja sekoitti tunne-elämää tosi pahasti, ja uskon, että myös sen lopettaminen on rauhoittanut. Ja asioiden pohtiminen, elämänkokemus, erilaisten ihmisten tunteminen. Mul yks keino on myös lukeminen. Kirjojen kautta on joskus helpompi ottaa vastaan vaikeitakin asioita, ja se on ollu yks keino mul kakarasta asti… Monia kurjia tunteita voi oppia sietämään ja l u o t t a m a a n, ettei paha olo kestä ikuisesti. Silloin kun lopettaa sekoilun, on tosi vaikea olla kärsivällinen, monesti täytyy vaan sietää. Kyl mä jotenkin arvostan myös itseäni - ja toki muitakin - sinnikkyydestä. Silloin kun kesäl lopetin sekoilun, oli tosi vaikeita aikoja, mut sain kyl tukeakin! Täältä ja läheisiltä ihmisiltä. Sain aloittaa myös sen tanssiterapian, ja se tuntui ainaski ekal kerral hyvältä. Tällä kertaa jopa luotan terapeuttiin, voin sanoa, jos joku asia loukkaa ja asiasta voidaan puhua. En tunne siel itseäni mitätöidyksi tai lytätyksi…mikä tietty on yks mun perusongelmiakin ollut…

Toivon sinnikkyyttä ja voimaa kaikil, jotka ovat alkuvaiheessa!!! Olen sitä mieltä, että ihmisen on hyvä uskoa, että asiat voi muuttua, lannistumisen hetkelläkin!!! :slight_smile: :bulb:

11

Kiitos, tämä pidetään mielessä.

12

Mä en kyenny lopettamaan itsekseni 5vuotta pääasiassa bubrea käytin,eihän se enää n.vuoden kuluttua toiminu,ku piti vaan viekkarit pois,käväsin katkolla,kun tiesin että jos korvaushoitoon haluan,on oltava ainakin yksi katko jakso taustalla,oli vaan pakko kärsiä olot,ja vaikka bubre oli poistunu n.3viikossa elimistöstäni,viekkarit oli pahat,niin henkiset kuin fyysiset,ja kun kotiin pääsin meni pari päivää,kun sanoin miehellenni itselleni valehdellen"haluan kokeilla vielä yhdesti miltä se tuntuu",siitä se lähti taas se kierre,subutexi on niin salakavala aine,etten toiseen ole huume vuosinani törmännyt,se oli rakkautta ensi kokemalla,ja amfetamiinni oli toinen. Olin jo toinen jalka haudassa,psyyke petti ja otin 2 kertaa lääkkeiden yliannostuksen,joista ihmeenkaupalla selvisin,tosin heräsin aina teho-osastolla hengityskoneessa,jonotin korvaushoitoon ja kun sinne pääsin alotukseen,olin innoissani,ei enään sitä helvettiä,aloituksessa oli todella mukavaa olla,aikuisten puolella ei ollut kuin minä ja yksi katkolainen,siivoskelin,kävin/käytiin shoppaileen,juteltiin hoitajan kanssa syvempiäkin tuntemuksia läpi,olin onnekas ja pääsin hyvään aloituspaikkaan,lisäksi,sain toiminta terapiaa,ja oli fa.tuoli,joka auttoi vieroiutusoireissa,olin koko heinäkuun aloituksessa ja kun tulin kotiin annos oli 28milliä suboxonea+muut lääkkeet,no bentsoista tärkeimmät xanorit 6mg ja tenoxit 2 20mg,minulla kun ei auta psyykkisiin oireisiin muut bentsot kuin xanorit. Jo katkolla lääkäri oli sitä mieltä että sopisin korvaushoitoon,hän kait näki etten tule itsekseni pääsemään subusta.Korvaushoito vaatii sitoutumista mutta se on sen arvoista,eikä sen tarvitse kestää koko loppuelämää,vaan sen ajan että on kuntoutunut,olen ollut nyt sen yli 2vuotta hoidossa ja olen pudottanut 28:sta 22milliin suboxonea,ja jonkuajan päästä tiputan 2 milliä pois.Olen kuntoutunut hyvin,paitsi psyykkeeni on välillä huonossa kunnossa,ei ole kovin kauaa kun psyykkeeni petti ja otin 3:nen kerran lääkkeiden yliannostuksen ja oli tällä kertaa hiuskarvan varassa selviänkö,mutta tässä sitä vielä ollaan. Aviomieheni on ollut yli 6vuotta korvaushoidossa,hänelle vaihdettiin metadoni,ja hän on hyvin sitä pystynyt tiputtamaan. Kun hänet tapasin hän jonotti korvaushoitoon ja itse en käyttänyt mitään aineita mutta kun toinen käyttää,ei siinä kauaa mene kun toinenkin käyttää. Mutta ne ovat menneitä,nyt olemme ansainneet 2 vapaapäivää,äitini on tukihenkilönä,ja hän käy antamassa meille lääkkeet niinä kahtena päivänä. Eli hyvin nyt menee :slight_smile: En edes alkoholia käytä,tupakka ainut pahe :slight_smile: Olen iloinen että valitsin tien raittiuteen,enkä jatkanut sitä samaa rataa.Tsemppiä kaikille lopettajille! Se ei ole helppoa,mutta ota mahdollisuuksista selvää,minkä avulla voisit päästä aineista irti,mikä sopii sinulle,korvaushoito,jokin tukiryhmä esim na-kerho.yms.ja läheisten tukiverkostokin on tärkeä,äitini ei tiedäkkään kuin paljon auttoi minua matkalla raittiuteen,sama koskee aviomiestäni :slight_smile:

13

Nostan tämän, kun oli hyvää juttua siitä, että mihin kuuluu ex-käyttäjä.

Itse en oo koskaan kokenut kuuluvani käyttäjäpiireihin, siis en ole digannut vierailla luukuissa jne. En oo halunnut lähteä mukaan rikoksiin ja välillä tuli sellainen fiilis, että jos ei käyttäydy kuin muut, niin sit ei oo kunnon nisti. Ihan kuin sillä olisi väliä, mitä muut kelaa. Ja kun tää mun päihteily on ollut aina enemmän tai vähemmän salaista, niin en ole edes kulissien takia halunnut lähteä tiettyihin juttuihin mukaan. Siksi oon varmaan aika harvinainen tapaus, kun en oo rikoksia joutunut tekemään, jos siis käyttöä jne. ei lasketa.

Viime vuosina oon suunnannut käyttöni ja energiani lähinnä jarruihin ja hakenut ne resepteillä. Se ei tarkoita, että olis mennyt ihan putkeen, mut siis on usein ollut turvattu seuraava annos ja tein esim. panacodien kanssa niin, että kävin parina päivänä lääkäreillä hakemassa muutaman viikon lääkkeet, jolloin loppuajan sai vain vetää. En tiedä oliko loppujen lopuksi hyvä vai huono juttu, mut ei niin paljon ahdistanut tabujen väheneminen.

Pääsääntöisesti vietän aikaani vain sellaisten ihmisten kanssa, jotka ei käytä muuta kuin alkoholia. Hyvinä ajanjaksoina se menee ihan hyvin, mut huonoina on kavereita hävinnyt paljon ympäriltä, kun ne ei ole jaksaneet seurata mun sekoilua. Tavallaan kun maine on mitä on, niin kaveritkin olettaa, että oon aina ihan pöllyssä. Vaikka oon paljon saanut apua parhailta frendeiltä, niin niistä näkee välillä, että sietokyky alkaa olla aika lopussa. Onneks on paljon parempaan suuntaan mennyt. Nyt vois olla eka kevät viiteen vuoteen, jolloin en olis täysin huonossa hapessa. Yleensä kun talviin ja keväisiin on ajoittunut se mun pahin pohja aina milloin minkäkin aineen kanssa.

Eli siis lähinnä menee niin, et otan tabuja, jotta pystyn elää ns. taviselämää ja peittää käytön. Ilmeisen hyvin se sujuu, koska jos jollekin on selvinnyt mun käyttö, niin usein se on johtunut joko siitä, että oon taustastani halunnut kertoa tai sitten ollaan oltu jossain yötä yhdessä, jolloin on asia ilmennyt paremmin. Erot mielialassa ja käyttäytymisessä kun on usein vaikea huomata, jos jonkun kanssa on pari tuntia, mut jos on pidemmän ajan, niin helposti sit näkee. Siis varsinkin, jos osaa epäillä jotain.

Toki siis tulee tilanteita, et kaverit dokaa ja mä vedän jotain muuta ja sit ollaan kaikki sekaisin. Silloin, kun vielä join enemmän, niin sitä tapahtui enemmän, mut nykyään vähän harvemmin, onneksi. On sit vähemmän syitä övereihin.

14

…Joo-o, kyllä mun mielestä voi sopeutua. Itselläni on nyt takana 2.vuotta kuivilla oloo takana joista 1,5-vuotta korvaus hoidossa,halusin vaihtaa paikkakuntaa kun aloitin k.hoidon joten muutin vaimoni kanssa takaisin lapsuuden kaupunkiini.
Olen saanut uusia “tavis” kavereíta ja osa heistä tietää että olen ex-nisti ja osa ei…
On se jotenkin jännä juttu,kun tutustuu uusiin ihmisiin ja ehkä rupeaa kaveeraamaan niiden kanssa,
niin sitten kun heille kertoo menneisyydestään ja riippuvuus sairaudestaan ni johan monella loksahtaa suu
auki ja silmät pyörähtää ympäri… puhumattakaan siitä että monelle tulee käsityksenä sinusta
mieltymyksen tilalle inho…
Ei tietenkään kaikille, jotkut kyllä ymmärtävät ja ovat sitä mieltä että kaikki ansaitsevat toisen mahdollisuuden
Mutta minua ärsyttää yli-kaiken kun menen vaikka johonkin virastoon asioimaan,ja siellä sitten kerron asiani kohteliaasti ja käyttäydyn muutenkin korrektisti niin minua kyllä kohdellaan kuin ketä tahansa miellyttävää asiakasta…
siihen asti kunnes tiedoistani (tai tiesmistä?!?) selviää että olen NARKOMAANI (HUI ETTÄ!!)
Kyllä ääni muuttuu yli-mieliseksi ja katse on kuin olisin jokin inhottava vesieste (lue: kusi) hänen tiellään mukavaan päivään.
Joten en tiedä voiko entinen käyttäjä tuntea samankaltaisuutta “tavisten” kanssa… uskon kyllä että kuka tahansa
voi sopeutua mihinkä tahansa yhteiskuntaluokkaan tai sosiaaliseen ryhmään… jos vain haluaa…
Ja vaikka minulla on “tavis” kavereita niin täytyy kyllä välillä jutella käyttäjien ja mieluiten entisten käyttäjien
kanssa, vaikka sitten täällä…(siis ei ollenkaan huono paikka saada vertaistukea) tai jossain ryhmissä,
koska “tavikset” ei tietenkään ymmärrä addiktin haluja,juttuja,mieltä etc.etc…
mut nyt täytyy taas mennä “hymyilemään” sossun tädeille…

15

Tän topikin perusteella opiaateista ei pääse eroon ilman korvaushoitoa :smiley: :frowning: Mitenkään vattuilematta, musta on hiukan kyseenalaista väittää ett on lopettanu opiaatit jos on korvaushoidossa. Toki sekin on rutkasti, rutkasti parempi kuin narkkielämänä…

Käsitinkö oikein ett J.B. ei enää ole kh-hoidossa eli on putsi…?

16

On täälläkin lopettanu ainakin kaks ihmist ihan seinään; siinä on vain oltava helvetin tiukka itsekuri ja selkeä päämäärä! Tietenkään raitistuneet harvemmin tänne kirjoittelevat :wink: … Tuolla yli 200 sivun seassa ovat ne tarinat…

17

Aha, sä sitten siirryit tänne katkeroimaan korvaushoidosta…Miksi et voi tajuta, että se on oikeasti hoitoa niille, ketkä sen hoitona ottaa. :mrgreen:

18

[quote="Alexandra45…että se on oikeasti hoitoa niille, ketkä sen hoitona ottaa. :mrgreen:[/quote]
Tuohon voisin kommentoida. Tätä voi ajatella ihan yleisestikkin kaikkeen päihdehoitoon. Oikealla asenteella kun on liikenteessä, niin silloin se homma toimii.

19

Olen vielä(kin) k-hoidossa,nyt 2v. täynnä. Mutta ajattelen kyllä itseäni putsina!!
Tämän vuoden aikana oon “retkahtanu” polttaan pilvee 3xkertaa, (sen takia ""heittomerkit ku en oikein pidä myssyä
minään…)
Ja siitäkin on puol vuotta aikaa ku viimex poltin…Eli siis en oo vuoteen ottanu mitään muuta ku oman metadonini.
Ja juu kyl opiaatteista voi päästä ilman k-hoitookin eroon,mut se on HELVETIN VAIKEETA!! ja monet sortuu käytään
uudestaan…mulla oli takana 6 katkaisu yritystä,joista pisin oli 3kk. keskellä metsää sijainneessa kuntoutus laitoksessa…Vasta sen jälkeen kun aloin heti taas käyttään pollee,tajusin että en pääse eroon ilman korvaavaa hoitoa.
olin itsekin TOSI skeptinen k-hoitoa kohtaan, koska moni tuttuni joka on hoidossa oli samassa jamassa kuin ennen hoitoa… oli vaan niin hiton kivaa kun sai ilmaset opiaatit, ni jäi rahaa enemmän muihin douppeihin… :confused:
Mutta nyt en edes uskalla ajatella missä olisin ilman k-hoitoo,mulla on kaks mailman ihaninta poikaa ja nainen
joka haluaa olla mun kanssa ja joka ei tietenkään käytä…
Ainoa asia joka vähän harmittaa on se et kaikiki kaverit piti jättä pois,sellasetkin jotka oli frendejä jo ennen
käytön alkua…mut minä en ainakaan pystyis oleen kuivilla jos kaikki frendit vetäis vieressä roinaa…
K-hoito on hyvä juttu ei huono,jotkut vaan pilaa tän hoidon mainetta myymällä/narkkaamalla lääkkeensä…
…valitettavasti… :frowning:

20

Niin totta.
Pakko vaan kommentoida tähän, että ihanaa kuulla, että on olemassa ihminen jolla kh menee hienosti, ja joka toimii sääntöjen mukaan. Tiedänpä sitten jo neljä meitä, woohoo. (Siis en tarkoita, että kaikki muut khlaiset joita tiedän välttis vetää muuta, mutten tiedä varmaksi.) Järkytyin kyllä kun luin tos Saunas ton VH:n viestin noista kh-lääkkeiden myynnistä, en vaan tahdo uskoa, että jopa enemmistö tekee niin. Onneks sitä on meitäkin, jotka voi osoittaa elämällään, miten kh:sta oikeasti voi hyötyä ja sen avulla päästä narkkielämästä kokonaan eroon! Kiitos J.B, kun pysyt kuivilla!