Kompsit. Ja mullakin kun loppui se alkoholistin sietokyky nin se johtui siitä kun tajusin että minä olen tosiaan se vahvempi osapuoli meistä kahdesta, niin mikä oikeus mulla on ruikuttaa kun enhän minä edes juo ja olen tilanteessa täysin vapaaehtoisesti. No enemmän mulla kuitnekin oli kyse voimien loppumisesta, eli yksinkertaisesti tajusin etten tuu jaksamaan.
Alkoholistiin on niin helppo kiintyä jos hakee etäistä miessuhdetta. Alunperin tykkäsin että san olla paljon yksin.S titen sairastuin “läheisriippuvuuteen” koska ajattelin että mies on kuin jokin maailman upein aarre ja komistus “mutta kun se juo” ja se juominen muka pilaa.
No, potkin miehen pois ja hän raitistui. No mikä mahtava mies. Aivan random kusipää jonka olen ojasta löytänyt, ja olis attumaa etten olisi koskaan tavannutkaan häntä. Jos en olisi tavannut häntä, niin ei olisi mitään ongelmaa. Todennäköisesti olisin kuitenkin etsinyt jonkun toisen “ongelmatapauksen” koska sellaiseen saumaan ne suhteet tulee, kun etsii muutosta ja on niin paljon omiakin ongelmia että sitä on sokea toiselle.
Hyväksyy kaiken kun itsekin on perseaukinen niin ei älyä katsoa että miksi aikamiehellä ei ole mitään. Kun sitä on niin hyvä ihminen itse, ettei koiraa karvoihin katsele. No ihan hyvin voi katsoa, ja ajatella sitä omaa hyvää.
Koska mitä tapahtui kun juoppis raitistui. No siitä tuli uhkapeluri, ei sen kielenkäyttökään parantunut, ihan yllätyksiä ne on että mitä sieltä edes kuoriutuu kun se viina otetaan pois. Jopa hyvät puolet voi johtua viinasta, kun alkoholisti hyvittelee. Onhan se mahtavaa jos rakastaa ihmistä ja joku sen juoponkin pelastaa ja kertoo sille että kuule, sinä juot liikaa. Se pitäsi olla kaikkien lähimmäisten velvollisuus, mutta täälä jotenkin varotaan ettei kerrota mielipidettä ajoissa ja annetaan ihmisten juoda itsensä aivan pultsariksi. Ei se kenenkään vika ole, kenekään yksittäisen, mutta ei se ketään autakaan että siinä menee muita ihmisiä paljon alas mukana. Rinnalla kärsiminen ei auta, mutta kaikki tuenhan voi antaa ja sanoa lähtiessään että olet paljon parempi oikeasti, jätä tuo viina pois nyt kuule.
Muttei sitä odottamaan kannata jäädä.
Moi kaikki jälleen tähän ketjuun. Pakko tulla purkamaan vitutusta. Asumisasiat ei meinaa järjestyä kun miehen kans ei saa mitään sopimusta aikaiseksi. Kun puhun lähtemisestä ja talon myynnistä/lunastamisesta niin tulee joko vittuilua “sen kun meet, pääsee sun nalkutuksestakin sitten eroon” tai sitten pyyntö “älä lähde, älä vie lapsia multa”. Juomisen lopettamisesta ei tulis hänellä mieleenkään keskustella. “Miten niin viina tai perhe? Mutta kun en mä halua valita! Älkää lähtekö!” Ja tuntia myöhemmin on jääkaappi taas ladattu täyteen kaljaa ja sidukkaa ja joka pöydän kulmalla taas täysi viinilaatikko. Käskin lähteä mökille ryyppäämään jos on pakko juoda. No lähtikin, yhdeksi yöksi. Sitten tuli taas takaisin kaljoittelemaan kotiin. Meinaa järki lähteä, siis todella.
Muutosta suhtautumiseen huomasin nyt kyllä itsessäni. Ekan kerran kun käskin lähteä mökille ryyppäämään niin se jotenkin satutti kun hän lähti. Mutta nyt ei enää niin paljon. tuntui hyvältä olla lasten kanssa, touhuta mitä touhuttiin ja en ajatellut miestä ja hänen juomahimoaan. Kai tässä kesälomien aikana on tullut viimeinkin mitta täyteen. Lopullinen niitti päätökseen taisi olla se kun jätin lapset hetkeksi miehen kanssa kotiin, lähdin käymään pikaisesti lähikaupassa. Mies ehti jo nukahtaa heti ruuan päälle mutta annoin nukkua hetken ja herättelin sitten. Oli mielestäni ihan hereillä ja olin arvioinut ettei varmaan kovin paljoa ole vielä juonut joten uskallan käydä nopsasti. Lähdin kauppaan, olin n. 10-15 min poissa. No kuinka ollakaan, mies on jatkanut uniaan, siellä kuorsasi sohvalla ja lapsi huhuili vessasta apua potallakäyntiin. “Isi ei herännyt kun huusin”. 
Minä herättämään miehen, mies säpsähti hereille ja kiukkuisena heti tokaisi että “en varmasti nukkunut! Ihan hereillä olin! Mitä v…ua sä selität!” Ja ryntäsi saunalle ryyppäämään vitutustaan. Tämä niin kuvaa täydellisesti sitä kuinka täysin vailla vastuuta hän katsoo olevansa tässä perheessä. Kyse ei ole siitä että mina olisin kieltänyt vastuun ottamisen, olen antanut tilaisuuksia kyllä mutta näin hän ne hoitaa!
No nyt pitäisi ositusasia saada sovittua. Tai edes jonkinlainen selvyys asiaan miten toimisin. Lisäaikaa saisin pelattua ottamalla vuokra-asunnon, sillä lailla saisin tehtyä selväksi että tämä ei ole mitään v…umaista manipulointia vaan olen ihan tosissani, mikä saisi ehkä hänetkin ajattelemaan niitä todellisia jäljellä olevia vaihtoehtoja. Mutta tarjonta on todella huono tällä alueella ja jos siirryn muulle alueelle, menee lasten hoitokuviot sekaisin. Mielestäni se on jo liikaa vaadittu että lasten kanssa joudutaan muuttamaan. Mutta todennäköisesti niin tulee käymään, ellen sitten löydä jotain keinoa saada miehen lähtemään talosta. Erittäin huonolta näyttää.
Ja henkisesti oon aivan loppu. Tässä on ollut monenlaista muutakin raskasta juttua mitä nyt elämässä tulee joskus. Kai hän sitten senkin takia ajattelee että hänessä ei ole mitään vikaa oikeasti, mun jaksamisen loppuminen johtuu ihan muista asioista kuin hänen kohtuuttomasta juomisestaan. Tein hiljattain mielialatestin tällä sivustolla ja kuten oon pelännyt, hiljalleen luisun koko ajan lähemmäs masennusta. Pakko tehdä jotain tälle. En oikeasti kestä tätä yhtään enää. Lomajuominen on jäänyt päälle vaikka arki on alkanut jo ajat sitten. Kun vain pääsisin tästä jotenkin pois, ja säilyttäisin mielenterveyteni tässä prosessissa. Helvetin paskapää kun tekee meidän perheelle tämän!!!
hei, saisitko apua oikeusaputoimistosta? Sehän ei kai maksakaan mitään, siis neuvot siellä. Ja lapsiperhe varmaan saa apua myös sosiaalitoimistosta… esim nopeammin vuokra-asunnon. Onko sulla jo ero vireillä? Käsittääkseni riitatilanteessa voidaan määrätä pesänjakaja selvittämään omaisuusasiat ja elatusmaksut ym. Tietysti jossain seudulla voi olla vaikea myydä taloa ja pystyykö toinen lunastamaan osuuttaan. Itse en näistä tiedä, kun omassa erossa kumpikin oli varaton. Kysy ihmeessä neuvoa, miten kannattaa tehdä.
Nyt kun alat toimia, sulla on vielä edes vähän voimia hoitaa asiat ennenkuin palat loppuun ja vaivut masennukseen… Kun sulla on vielä lapsia, joiden tukena täytyy muutoksessa olla, ja arjen täytyy pyöriä koko ajan. Mitä pidempään oottaa, sen väsyneempi stressistä ja kaikesta on. Ja kun puolisohan usein rupeaa ihan pirun hankalaksi, kun ns on totuus edessä ja viimeinkin alkaa tapahtua. Ehkä sinuna järjestelisin asioita aika valmiiksi ennen muuttoa… Mä tein sen virheen, että aattelin olla “reilu” ja mun helvetti ennen muuttoa kesti 3kk, kun toinen katsoi asiakseen rueta varsin vaikeaks, kun kerroin, että nyt tää yhdessäasuminen tosiaan loppuu.
Kovasti jaksamista sulle!
Mitä teille muille väsyneille vaimoille kuuluu? Mulla on tämmöinen välitila ja kiirastuli meneillään nyt, pääsin eroasiaoissa niin pitkälle että hommasin vuokra-asunnon. Paperit piti allekirjoittaa samana päivänä kun mies sanoi aikovansa tosissaan yrittää olla juomatta. En siihen juomattomuuteen oikein uskonut niin allekirjoitin vuokrasopimuksen silti. Nyt on vuokra-asunto viimeistä muuttokuormaa vaille valmis, mutta muuttopäivä on siirtynyt jo pari kuukautta. Niin kauan se (semi) juomattomuus on kestänyt. sen takia semi, että täydellinen juomattomuus ei näytä onnistuvan. oon antanut sen verran periksi, että saa mennä muualle juomaan, mutta kotona ei juoda. Harvakseltaan käy kavereiden kanssa ulkona. en voi täysin luottaa siihen että on pystynyt olemaan juomatta, mutta pientä muutosta huomaan kyllä. Mies ei ole ihan niin levoton kun on juomattomina päivinä tavannut olla. Ja lapset suhtautuu häneen paremmin kun hän on enemmän läsnä, henkisestikin. Mä olen saanut siirrettyä hitusen kerrallaan lastenhoitoa hänenkin vastuulleen. Mutta epäilys kytee. Vuokra-asunto on edelleen muuttovalmiina odottamassa. Hyvä niin vaikka kalliiksi se tulee. Se on mun henkivakuutus ja mielenrauhan turvaaja. Nyt vaan toivon rauhallista joulua, ja ettei pullon kutsu vie miestä lomien aikana.
Tuppaudunpas mitäkin mukaan keskusteluun, kun tässä on niin monia niin samanlaisia tarinoita tullut luettua. Moni viesti olis voinut olla suoraan mun näppikseltäni…
Meilläkin on työssäkäyvä, selvin päin “reipas” ja ulos päin normaalilta vaikuttava isä perheessä, mutta joka todellisuudessa on suurkuluttaja ja mielestäni ihan rehellisesti alkoholisti. Hoitaa työnsä ihan ok (välillä menee aamut pitkäksi ja satunnaisesti ollut rokulipäiviä), mutta heti kotiin tultua “rentoutuu” ja viettää 90% valveillaoloajastaan autotallissa (pl nukkuminen). Minäkin olen työssäkäyvä. Lapset 4 ja 1,5v. Muutama koira, jotka puhtaasti mun harrastus.
Juominen on tavallaan vähentynyt, koska on jättänyt väkevät juomat hyvin pitkälti pois, sen ansiosta “rähinäkännit” ovat nykyään tosi harvassa. Ei siis ole väkivaltainen, mutta vittumainen kyllä. Provosoi, ärsyyntyy herkästi, tiuskii lapsille, piikittelee mua… Kyllä te tiedätte. Ja em. lisäksi lääppii ja hempeilee, vakuuttaa rakastamista (yhtenä iltana laskin tunnissa 10 rakkaudentunnustusta), tosin minuutin päästä saattaa tulla “painu vittuun” -toivotus.
Itse asiassa mua kiinnostaiskin kuulla, miten teillä muilla samassa tilanteessa olleilla on ollut läheisyyden ja seksin kanssa? Onko sitä? Mä en ole kovinkaan seksuaalinen enkä läheisyyttä kaipaava, mies on. Erityisesti se korostuu kännissä, mikä on vittumainen yhtälö. Toinen lääppii, mua ällöttää. Ja kyllähän se ällötys on tavallaan jäänyt päälle, kun kuvio on tarpeeks kauan jatkunut. Läheisyyden määrä siis entisestäänkin vähentynyt, seksin määrä vähentynyt, miestä vituttaa → syy juoda lisää. Ja vitutuksessa kaikki normaali elämä (mun mielestäni) vituttaa, ei kestä juomatta.
Monta kertaa olen kysynyt, miksi haluaa elää meidän kanssamme, jos se kerran niin suunnattomasti vituttaa. Olen siis esittänyt eroamista vaihtoehtona monet kerrat. Ei kuitenkaan halua, vaan haluaa olla meidän kanssamme. Riitatilanteissa kyllä esittää “vittuun painumista” ja muuta eri teille lähtemistä hänkin, mutta koskaan ei ole sitä puhunut tosissaan kuten minä. En tiedä onko rakkaudentunnustuksiin uskomista, eikä sillä oikeastaan ole väliäkään. Rakastaa tai ei, sillä ei ole merkitystä jos rakkaus juomiseen on kuitenkin suurempi. Kyllä hän voisi vähentää, jos olisi varmuudella tiedossa, että tilalle tulee jotain mukavampaa, että elämä muuttuu paremmaksi. Ts. mä olisin mukavampi, antavampi ja muutenkin vähemmän ärsyttävä ihminen kuin nyt. En pysty minäkään sitä lupaamaan, koska nämä vuodet ovat voineet olla jo liikaa. Vaikka hän lopettaisi juomisen kokonaan, niin voisinko vielä kaiken kokemani jälkeen vielä rakastaa? En ole varma. Haluaisin, että perhe pysyisi kasassa ja meillä olisi mukavaa, tavallista (siitä mikä on tavallista, meillä on miehen kanssa ilmeisesti aika eriävä näkemys) elämää yhdessä. Pahoin vaan pelkään, ettei se ole mahdollista.
Tuttua juttua tuo, ettei kiinnosta tehdä mitään yhteistä miehen kanssa. Ravintolaillallinen, yhteinen viikonloppu, juhlat… Juomiseen ne päättyvät kuitenkin. Ei todellakaan kiinnosta lähteä viettämään mitään parisuhdeviikonloppua, kun toinen keskittyy juomiseen ja sitten vittuuntuu, kun ei muija annakaan läheisyyttä ja seksiä. On vaan “kuin jääpala”, kuten mua kuvailee.
Noh, tässä nyt tällainen aloitus, vuodatan todennäköisesti lisää myöhemmin.
Palaan asiaan heti. Olen pitkään miettinyt miehen syitä juoda, mistä se alun alkaen on lähtenyt. Hän on juonut jo ennen mua, aikanaan enemmänkin kuin nyt (se miksi silti olen lyönyt hynttyyt yhteen, on välillä arvoitus itellenikin). Äidilleen maistuu myös keppana liiankin kanssa. Mielestäni mies on oppinut kotoaan sellaisen perusnegatiivisen elämänasenteen, lähtien huonosta itsetunnosta. Hän haluaa olla paras, tehdä kaiken vimpan päälle ja muutenkin, että kaikki onnistuu ja menee kuten hän haluaa. Kun sitten niin ei tapahdu, niin iskee ahdistus. Pienetkin vastoinkäymiset tuntuvat maailmanlopulta. Lapsiperheen elämän normaalit asiat, kuten hälinä, itkeminen, sotkuisuus (meillä on oikeasti ihan siisti kämppä ja harvoin kaaosta, kiitos minun) saavat pinnan kiristymään, puhumattakaan työstressistä. Tekemättömät ja keskeneräiset asiat painavat mieltä ja aiheuttavat sitä kiristymistä → syyn juoda. Rahallisesti meillä menee mun mielestä ihan ok:sti, mutta tuntuu että miehen mielestä ollaan jatkuvan konkurssin partaalla. Ja hän joutuu maksamaan “kaiken” (maksaakin enemmän kuin minä, kun tienaakin enemmän), saamatta mitään vastapalvelukseksi. Mä kyllä hoidan lapset ja kotijutut yli 90-prosenttisesti, hänen vastuualueenaan on tekniset jutut taloon liittyen.
Juomisen lieveilmiöinä on tullut unettomuutta (valvoo aamuyöt), mahavaivoja (juodessaan ei juuri syö), rikosrekisteri (ajanut kännissä, kolaroinutkin ja ylinopeutta) sun muuta. Tyypillistä varmaan sekin, että mä saan negatiivista palautetta hyvin herkästi ja ihan mitättömistä asioista. Siis minun mielestäni mitättömistä, miehen mielestä on äärimmäisen tärkeää esim. olla nojaamatta seiniin (likaantuu). Muutenkaan mua ei kuulemma kiinnosta mikään, “paskaks vaan kaikki”.
Mies tunnustaa runsaan alkoholinkäytön, joskus sanoo itseään alkoholistiksikin. Ei kuitenkaan näe, että siitä olis meidän elolle mitään haittaa. Hän hoitaa työnsä, maksaa asioita ja hoitaa ne talojutut - mun pitäis olla tyytyväinen ja tajuta levittää haarat vähintään pari kertaa viikossa, ja olla tyytyväinen. Ja lasten suhteen häneltä riittää se, että “en tykkää pikkulapsista ja olen kertonut sen jo hyvissä ajoin” (on kyllä hyväksynyt niiden hankinnan, ei yksin mun päätökseni). Näillä perusteluilla saadaan musta myös vastuullinen tilanteeseen.
Ystävä, jonka miehellä ollut useamman vuoden ongelmia alkoholin kanssa, avautui hiljattain ja sanoi, ettei ole mitään hellyyttä tai sänkypuuhia ollut useaan vuoteen. Luottamusta ei ole ja ällöttää kuulemma myös. Lasten takia sinnittelevät vielä. Surullista, mutta ymmärrettävää kyllä.