Onko miehelläni alkoholiongelma?

Olen 21 v. ja mieheni 22 ja ollaan seurusteltu nyt 1,5 vuotta. Asutaan yhdessä ja kihloihinkin ollaan ehditty. Suhde toimii pääasiassa tosi hyvin enkä ole ikinä tuntenut tällaista yhteyttä keneenkään saatika ollut näin rakastunut. Meillä on hauskaa yhdessä, yhteisiä unelmia, läheisyyttä, osataan keskustella asioista, jne.

Suhdetta kuitenkin tietyllä tapaa varjostaa mieheni alkoholinkäyttö. Isän puolen suvusta on hänellä ollut alkoholismia ja miehellänikin on kuulemma joskus ollut jonkin sortin rahapeliriippuvuus ja myös juonut nuorempana enemmän kuin nyt. Mieheni ei juo usein (ehkä 1-2 kertaa kuussa) ja usein määrät pysyvät kohtuullisina (esim. pari saunakaljaa tai lasillinen viiniä ravintolassa). Jos kuitenkin lähdemme yhdessä viihteelle, mies juo löhes aina liikaa. Joudun siis katsomaan hänen peräänsä, loppuillasta meinaa sammua esim. bussimatkalla kotiin, huutaa kovaan ääneen omis typeriä juttujaan, jne. Ei ole koskaan minun nähteni ainakaan käyttäytynyt väkivaltaisesti tai uhkaavasti humalassa. Selvin päin on etenkin todella huomaavainen ja kiltti mies.

Miehellä on käynyt muutama isompi ylilyönti elämänsä aikana alkoholin kanssa. Yksi oli jo ennen kuik tavattiin, oli kuulemma kostean illan jälkeen herännyt tuntemattomasta autosta paskat housussa :open_mouth: Kerran on joutunut putkaan. Vajaa vuosi sitten oli viettänyt saunailtaa kaverinsa kanssa, olivat ottaneet kaljaa ja jaloviinaa ja tappeluksihan se meno syystä X. Kämppä oli täynnä verta ja lasinsiruja ja olivat painineet alasti meidän kerrostalon pihalla. Molemmat joutui päivystykseen (mitään vakavia vammoja ei kummallakaan onneksi ollut) ja miehen kaveri myöhemmin päivystykseen aggressiivisen käytöksen vuoksi. Uskon siis, että tämä kaveri oli se enemmän ongelmallinen tapaus tuona iltana, mutta oli miehelläni tietty osuus asiaan. Tänä perjantaina lähdimme yhdessä opiskelijatapahtumaan ja se päättyi meidän väliseen pahaan riitaan, koska suutuin liiallisesta juomisesta.

Mies on aina tosi katuvainen ja pyytelee anteeksi, jos on tullut ylilyöntejä. Lupasi eilen pitää nyt taukoa juomisesta ja että jatkossa ei juo niin paljoa. Tiedostaa sukurasitteen ja alkoholismin riskit kyllä. Sanoo, että hän ei halua meidän suhdetta pilata alkoholin takia. Toivon niin, että nyt asia olisi mennyt perille enkä joutuisi enää pettymään. Sanoin myös, että en tiedä annanko enää yhtään mahdollisuutta jos sama meno jatkuu. En oikein tiedä mitä ajatella koko tilanteesta. Onko mun miehellä alkoholiongelma ja mitä mun pitäis oikein tehdä? Olinko tyhmä kun annoin uuden mahdollisuuden ja luotan miehen sanaan?

Ai niin, miehellä menee usein myös muisti, jos on ollut viihteellä eli ei muista juuri mitään illan tapahtumista

Itsehän käytän alkoholia varsin kohtuullisesti enkä käy viihtellä kovin usein. Nyt toki kun mulla on fuksivuosi alkanut ja loppukesästä oli festarit jne niin keskimääräistä enemmän mutta normaalisti ehkä 2-4 kertaa vuodessa käynyt esim. yökerhossa. Mulle esim. opinnoissa menestyminen, liikunta ja terveet elämäntavat on tärkeämpiä kuin miehelle. Toki hänkin lenkkeilee päivittäin yhteisen koiramme kanssa, auttaa kotitöissä ja ruuanlaitossa eli tilanne ei ole mitenkään toivoton.

Jonkinlainen ongelma hänellä selvästi on. Hyvä merkki on, että puhuu alkoholinkäytöstään ja jossain määrin itse tiedostaa että siinä piilee ongelma. Vaikka ei juomista tapahtuisi usein, niin riski on suuri, että jotain joku päivä sattuu. Hän on vielä nuori, ja alkoholismi pahenee usein iän myötä. Kannattaisi ehkä hyvissä ajoin käydä juttelemassa ammattilaisen kanssa. Alkoholismi on järkyttävän piinallinen kaveri, ja jos sinä et alkoholinkäyttöä katso hyvällä, niin et alkoholistin kanssa tule olemaan onnellinen. Ette ole vielä aivan kasvaneet toisiinne kiinni, joten ero tässä vaiheessa on paljon helpompi kuin myöhemmin. Tunnustele miten tärkeä alkoholi hänelle on. Onko hän valmis sitä hoitamaan. Jos ei, niin en lähtisi perustamaan suhdetta jos et kestä kovan juomisen aiheuttamaa huolta. Alkoholi on alkoholistin aivan ykkösläheinen. Toiseksi jäävät niin vaimot kuin lapset. Vaikka selvinpäin tietysti ollaan kovasti mukavia. Mutta se syö hitaasti…
Ainakin jos lähdet hänen kanssaan suhteeseen, niin on osattava eron tullen kuitenkin arvostaa niitä hyviä hetkiä, ettei jää katkeruus siitä että elämä olisi mennyt hukkaan.

Jatkan vielä äskeistä vastaustani. Huomaan edelleen suhtautuvani liian sinisilmäisesti asiaan. Se tapahtui myös omalla kohdallani. Ja jälkeenpäin on vaikea antaa anteeksi itselleen esim sitä mitä lapset on saaneet kokea. Ei sen tarvitse olla väkivaltaa, sammumista eteiseen tai kuseksimista olohuoneen nurkkaan. Vähäisempikin lannistava ilmapiiri luo turvattomuutta. Mulla meni 10 v ennenkuin tajusin että puoliso on alkoholisti. Ja äkkiä siinä vierähtää seuraavat 14 vuotta ja vieläkin on ollut ittellä yritys auttaa. Nyt luovutan. Tai pikemminkin tajuan ettei alkoholistia oikein voi auttaa. Tai sitten halun parantua pitää olla todella kova. Mutta se on niin vaikea uskoa, ja alkoholisti on ärimmisen hyvä uskottelija. Varmadn siksi että uskovat itsekin omiin valheisiinsa ja vähättelyyn.
Sanoin että on hyvä merkki että puoliso tiedostaa ongelman. Kannattaa myös muistaa että alkoholisti aina vähättelee ja valehtelee. Ole siis valppana. Alkoholin hajun kyllä tunnistaa. Ei se ole hammastahna tai mynyhon pastilli, vaikka kuinka haluaisi niin uskoa.
Mutta koita pitää nyt mielesi kirkkaana. Äkkiä sitä kasvaa toiseen kiinni ja tottuu kaikenlaiseen. Kaikkea vaan ei jaksa loputtomiin.

Mietin aika pitkään kommentoinko ollenkaan, kun pelkään, että neuvoni osoittautuu vääräksi ajan kanssa. Edellinen kirjoittaja otti ilmeisesti sen kannan, että avopuolisosi on jo alkoholisoitunut ja ainoa keino on lopettaa alkoholin käyttö. Minä en ehkä olisi ihan niin jyrkkä, mutta voin toki olla väärässäkin.

Jos olit rehellinen, miehesi ei juo kovin usein. 1-2 kertaa kuussa on erittäin kohtuullinen kerta määrä, jos todella siinä pysyy. Ongelma kai oli niissä yksittäisissä kerroissa, joissa hän vetää ns. överit.

Kun olin hieman sinua nuorempi seurustelin parikymppisen miehen kanssa, jolla oli sama ongelma. Tänä päivänä hän hallitsee oikein hyvin alkoholin käyttönsä, eikä siitä koskaan päässyt muodostumaan todellista ongelmaa. Hän onnistui tämän asian osalta kasvaa aikuiseksi. Kaikille näin ei käy ja se vaatii kyllä itsetutkiskelua, jotta se tapahtuu, ei hoidu itsestään.

Tuon silloisen poikaystäväni kohdalla kehitys oli sellainen, että minä kieltäydyin lähtemästä hänen kanssaan minnekään, jos hän aikoo juoda överit. Sanoin, että en halua nähdä häntä ennen kuin vasta taas selvänä. Samoin hänen erittäin hyvä ystävänsä (kenen kanssa kävi baareissa) puuttui samaan asiaan. Kun mies ei saanut mistään kannatusta lärvien vetämiselle hän pikku hiljaa lopetti sen kokonaan. Vaati kyllä sen, että hän todella sisäisti, että hän EI ole kenenkään mielestä hauska ja että hänelläkin on hauskempaa, jos ottaa maltilla.

Sanoisin siis, että toivoa on muutenkin kuin täysraittiudella, mutta vaatii harjoittelua. Ja ymmärrystä siitä, että jos harjoittelu ei tuota tulosta niin sitten todella kannattaa miettiä alkoholista luopumista.

Joo, tiedostaa kyllä ongelman olemassaolon. Halusi ihan itse tehdä AUDIT-kyselyn ja sai siitä aika korkeat pisteet. Vaikutti oikeasti, että tämä toimi jonkinlaisena herätyksenä ja puhuttiin yhdessä, että on nyt vähän aikaa täysin ilman. Lupasin antaa vielä yhden mahdollisuuden, että hän voi näyttää esim. illanvietossa osaavansa säännöstellä juomista ja ottaa ns. ”nätisti”. Katsottiin tähän myös yhdessä vinkkejä. Jos ylilyöntejä vielä tulee, aion vaatia täysraittiutta (mies on sanonut olevansa tähän valmis). Jos siitä ei tule mitään, alan kyllä valavasti harkita eroa. Toivoa siis on vielä, mutta luottamukseeni on tullut särö enkä aio katsoa enempää perseilyä.

Olen pahoillani siitä mitä olet joutunut kokemaan. Sitä itsekin mietin, että jos sama meno jatkuu, en tämän miehen kanssa halua mennä naimisiin ja perustaa perhettä. Vaikeita asioita :frowning: En pidä miestäni alkoholistina, mutta risikäyttäjänä kylläkin…

Keskimäärin ehkä 1-4 kertaa kuussa olisi parempi arvio. Toki viime aikoina ollaan molemmat juotu useammin, koska oltiin ulkomailla (Kreikassa tuli nautittua lähes päivittäin vähän viiniä ja mies lisäksi myös olutta) ja nyt on ollut opiskelijatapahtumia. Miehellä lähtee kyllä alkoholinkäyttö helpommin käsistä kuin mulla. Pystyy kyllä olemaan pitkiäkin aikoja ilman, esim. alkuvuodesta oltiin molemmat 4 kk tipattomalla. Hankalaa tässä onkon erottaa, mikä on ns. normaalia nuoruuden juhlimista ja mikä sitten ongelmallista :confused: Miehen sukurasite ja menneisyys huomioiden tiedostetaan kyllä molemmat, että alkoholismin ”siemen” on olemassa.

Pientä tilannepäivitystä. Eli ollaan viime viikonlopun jälkeen keskusteltu miehen alkoholinkäytöstä päivittäin, hyvässä hengessä kylläkin. Erityisesti ollaan käsitelty perjantaina opiskelijabileiden jälkeen tapahtunutta riitaamme, joka oli melko raju meidän mittapuulla. Mies on ymmärtänyt todella hyvin, miksi olin vihainen ja pettynyt ja on luvannut näyttää minulle, että juominen ei lähde käsistä viihteellä ollessa. Ensi viikolla ollaankin menossa jälleen opiskelijatapahtumaan ja se on miehelle ”näytön paikka”. Jos silloinkin menee överiksi, aion kyllä ottaa pienen aikalisän ja vaatia mieheltä vastauksia: Onko hänellä omasta mielestään alkoholiongelma? Olisiko hän valmis raitistumaan täysin? Ja ennen kaikkea, mihin tämä suhde on menossa?

Eikö niissä opiskelijabileissä voisi olla selvinpäin? Mietin vaan, että oletko miettinyt omaa alkoholinkäyttöäsi? Nytkin kirjoitit, että miehellä lähtee juominen käsistä helpommin kuin sinulla…
Kokemuksesta tiedän, että parisuhteessa, jossa toisella on jo hiukan pahempi ongelma, oma juominen näyttäytyy sen rinnalla vähäiselle ja alkaa itsekin alkoholisoitua huomaamattaan. Meille tuli sitten liki 15v yhteiselon jälkeen ero, kun halusin lopettaa juomisen kokonaan, ihan terveyssyistäkin, enkä kestänyt krapuloita, mokailua, riitoja jne. Mies sen sijaan hyvään vauhtiin päästyään vaan lisäsi juomistaan ja alkaa olla aika surullisessa jamassa ja vähintäänkin tissuttelee joka päivä…

Matkat ja opiskelijabileet ovat nyt “hyvä” tekosyy juoda tiheästi ja kun se maistua alkaa, seuraavia syitä kyllä löytyy… on stressiä, on paineita, on loma, on juhlia… omia ja kavereiden kihlajaisia, läksiäisiä, valmistujaisia… Jos ei opettele osallistumaan niihin selvinpäin, “joutuu” juomaan jatkuvasti. Toisekseen raittiina on hepompi miettiä elämänsä suuntaa ja olla ajautumatta itselleen vahingollisiin ihmissuhteissiin.

Nämä nyt oli vaan omia mietteitäni…

Olen miettinyt paljonkin, mutta koen juovani erittäin kohtuullisesti verrattuna suureen osaan opiskelijoista. Monissa opiskelijatapahtumissa olen ollut selvinpäin, mutta yökerhoon meno tuntuu kyllä oudolta jos ei ole yhtään hiprakassa; sen enempää en yleensä juokaan enkä ole ikinä esim. sammunut, menettänyt muistia tai kokenut kunnon krapulaakaan. Kyllähän sitä miettii että voisiko omaakin käyttöä vähentää, mutta tottumuksen ja/tai ryhmäpaineen takia en kyllä tapahtumien jatkoilla ole täysin selvin päin ollut. Mua kyllä kiinnostaa ihan täysraittiuskin, mutta vielä en ole sille tielle lähtenyt.

Miehelle kuitenkin on vaikea lopettaa, jos on ”kunnolla” juomaan alkanut mitä ongelmaa mulla ei koskaan ole ollut. Minä tiedän missä omat rajani menevät ja pysyn niissä, mies taas yleensä ei. Itse en ole ikinä sekoillut humalassa, mies taas lähes aina. Se on totta, että (teko)syitä juoda löytyy aina ja sen takia tarkkailenkin nyt fuksivuonna omaa juomistani jatkuvasti. Mitä enemmän ”juomistapahtumia” on ja etenkin mitä enemmän mies toheloi humalassa, sitä enemmän alkaa koko alkoholi tuntua itselle vastenmieliseltä…

Luulen, että tässä onkin asian ydin; osa meistä, joille alkoholista kehityy ongelma pystyy lähtökohtaisesti käyttämään alkohoia kohtuudella, osalla taas kyky säädellä juomistaan katoaa heti ensimmäisestä annoksesta alkoholia. Ehkä syy on geneettinen, ehkä joku muu. Ja tietysti ne, jotka eivät koskaan alkoholisoidu, pystyvät yleensä säätelemään käyttöään, eikä liiallinen himo juoda laukea yhdestä juomasta.

Itse olin alusta saakka sellainen ettei mulla ollut kuin 2 vaihdetta on ja off. En edes nähnyt mitään mieltä parissa kaljassa. Ex-mieheni oli tissuttelija; hänellä ei ollut mikään kiire humaltua. Silti hän on meistä kahdesta se joka alkoholisoitui pahemmin ja nyt hän sekä tissuttelee, että vetää rajuja kännejä. Itse olin ollut koko yhteiselomme ajan välillä täysin juomatta ja välillä viikonloppujuominen oli rajua ja jatkuvaa. Mies joi tasaisesti määriä lisäten koko ajan. Ehkä mun oli helpompi lopettaa, kun kokemusta selvistä kausista ja elämästä nauttimisesta selvänä oli kokemusta.

Asia voi olla niin, että sun miehellä on siinä mielessä huonot kortit kourassa, että vaikka hän kuinka yrittäisi ottaa kohtuudella, se on mahdotonta, koska jo yksi annos saa kyvyn säädellä juomista katoamaan. Kokeilut on pään hakkamista seinään. Onnistuihan multakin tuurilla joskus ottaa pari ja kaikki meni hyvin, mutta se mun ominaisuus oli vaan sellainen, että seuraava aivan liikaa juominen oli vain ajan kysymys ja niihin liittyi riitoja, putkareissuja, itseni telomista ja kaikkea vähemmän kivaa. Kunnon juomarilta (nen itsensäkin niin toivoma) kohtuukäyttö ei vaan onnistu.

Ehkä sinä olet sillä tavalla onnekas, että riski alkoholisoitumiseen on pieni, joskin sekin voisi huonolla tuurilla tapahtua, jos joku seikka (vaikka alkoholisti-puoliso, raskaat elämäntilanteet tms) saisi sinut ajautumaan tissutteluun, joka salakavalasti lisääntyisi.

Tänään ja eilen ollaan taas keskusteltu miehen kanssa meidän suhteen ja molempien alkoholinkäytön jatkosta. Ensi viikon torstaina olisi jälleen opiskelijabileet, joihin ajattelimme mennä kolmestaan miehen ja hänen kaverinsa kanssa (samainen kaveri, jonka kanssa päätyi humalassa riehumaan n. vuosi sitten). Mies on itse kahden vaiheilla, aikooko olla kokonaan selvin päin vai ottaa ‘‘vain pari’’. Myönsi itsekin, ettei tiedä pystyykö lopettamaan parin juoman jälkeen vai lähteekö taas käsistä, etenkin ryhmäpaineen alaisena. Kysyy jatkuvasti mun mielipidettä asiaan ja olen vain sanonut, että hänen pitää itse miettiä, pystyykö juomaan kohtuudella vai onko parempi olla kokonaan ilman. En halua tehdä päätöksiä aikuisen ihmisen puolesta.

Mies sanoo, että haluaa olla mun luottamuksen arvoinen eikä vaarantaa meidän parisuhdetta alkoholin takia. Itse kuitenkin mietin, että jos hän haluaa pohtia omaa alkoholinkäyttöä vain minun ja meidän suhteen takia, onko muutos edes kestävällä pohjalla? Huomaan kelaavani meidän suhdetta jatkuvasti taaksepäin ja olen tajunnut, että olen lähes aina pahoittanut mieleni, kun olemme olleet yhdessä viihteellä. Milloin mies on pelannut kaikki rahansa (nykyään ei pelaa rahapelejä, koska estot päällä), milloin meinannut sammua jatkuvasti ja milloin käyttäytynyt muuten vain nolosti. Onneksi ei sentään omaa ‘‘rähinäviina-geeniä’’ :confused: Huomaan hieman jännittäväni tulevaa illanviettoa jo etukäteen ihan vain senkin takia, että mies ei itsekään tiedä millaisella strategialla aikoo juhlimaan lähteä. Olen jo miettinyt, että jos taas menee överiksi, lähden viikonlopuksi vanhemmilleni ja mies saa yksin miettiä käytöstään…

Olenko idiootti, jos annan tämän ‘‘ongelman’’ häiritä fiilistäni muuten hyvästä suhteesta? Vai olenko idiootti nimenomaan silloin, jos luotan miehen sanaan lukuisten pettymysten jälkeen ja annan jälleen uuden mahdollisuuden?

luultavimmin tuota epävarmuutta ja hermoilua on tiedossa tulevaisuudessakin ja enenevässä määrin… siis jos juominen jatkuu.

alkoholismi on etenevä sairaus ja se olisi helpointa pysäyttää alkuvaiheessa. siksi on ihan perusteltua, että sanoisit puolisollesi suoraan miten paljon hänän juomisensa aiheuttaa sinulle huolta ja kuormitusta jo nyt ja että sinun on kivempaa olla hänen seurassaan kun hän on selvä. jatkuvat kehityskeskustelut alkoholinkäytöstä ja asian pohtiminen vievät helvetisti aikaa ja voimavaroja sinultakin ja se on pois muusta. sitkun ajattelu ei väkttämättä kannata. jos toisen dokaaminen aiheuttaa harmia nyt, ongelma ei itsestään poistu vaan pahenee
.
jos hän on itse sanonut, ettei halua pilata suhdettanne juomalla, minusta siihen kannattaa tarttua ja sanoa hänelle suoraan, että se pilaa sitä jo. teillähän pitäisi olla yhdessä juhliessa kivaa ja rentoa.

miksette kokeilisi olla vaikka kuukauden nyt juomatta? käytte bileissä ja isompaa numeroa tekemättä juotte alkoholittomia juomia. eihän sitä lasista tiedä onko siideri tai olut tavallista vai alkoholitonta. niitä illanviettoja voitte sitten vertailla niihin joina on juotu ja onnistuuko kokeilu miehen osalta ensinkään.

vähän kuulostaa, että miehellä ns suu napsaa ja hän ei halua sopia mitään etukäteen, että on vapaa juomaan mielensä mukaan. alkoholistista vedätysta, kun tavoite ja suunnitelma ei ole selvillä ja sovittu, sinä elät epävarmuudessa ja miten suunnitelmassa pysymistä voi mitata ilman kummankin tietämää selkeää suunnitemaa?

Sovimme nyt, että mies ainakin on nyt toistaiseksi kokonaan ilman alkoholia, myös ensi viikon bileissä. Sanoin kyllä, että voin itsekin olla hänen tukenaan tipattomalla, mutta mies sanoi, että se ei ole tarpeen… Joka tapauksessa tein nyt miehelle selväksi, että hänen juomisensa vaikuttaa jo negatiivisesti meidän suhteeseen, mistä mies oli hyvin pahoillaan ja sanoi, ettei ikinä haluaisi minua menettää. Lupasi tehdä kaikkensa, että saisin luottamukseni häneen takaisin. Sanoin nimittäin suoraan, että mulla on jonkinlainen ‘‘suojamuuri’’ jo noussut pystyyn ja olen tietyllä tapaa varuillani.

Mies sanoi, että hänellä ei mielestään vielä ole alkoholiongelmaa, mutta riskikäyttäjä hän kyllä tunnustaa olevansa. Sanoi, että haluaa pysäyttää kierteen ajoissa ja lopettaa ainakin humalahakuisen juomisen kokonaan meidän parisuhteen ja oman terveytensä vuoksi. Lupasin itsekin, että jos mies nyt tekee kaikkensa ja arki rullaa hyvin, niin varmasti viime viikonlopun fiasko painuu taka-alalle, luottamus palautuu ja voimme siirtyä eteenpäin. Jos taas joudun vielä pettymään, otan kyllä pienen aikalisän ja mietin, onko tämä se mies, jonka kanssa haluan naimisiin ja perustaa perheen. Jos mies ei pysty juomistaan vähentämään, hän menettää minut, koska mulle terveelliset elämäntavat on tärkeitä. Silloin olemme yksinkertaisesti liian erilaisia. Olen kuitenkin nyt päättänyt antaa vielä yhden mahdollisuuden ja olo on ihan toiveikas.

Kuulostaa järkevältä tuo pohdintasi. Ja miehesi ajatukset myös. Hän saattaa hyvinkin olla tienhaarassa ja voi vielä vaikuttaa paljonkin siihen, kehittyykö hänelle paha alkoholirippuvuus vai ei.
Jos itse pääsisin takaisin nuoruuteen (aloin käyttää alkoholia vasta parikymppisenä ja se lähti melkein heti lapasesta ja pitkä parisuhde runsaasti juovan kanssa ei ongelmaa pienentänyt), hakeutuisin ennemmin raittiiden ja terveitä elämäntapoja, luonnossa liikkumista yms arvostavien seuraan, joissa nämä omat arvot saisivat vahvistusta. Juomiseen ja läheisen juomiseen liittyvät raskaat asiat nakertavat kuitenkin mielenterveyttä ja fyysistäkin terveyttä ja vievät valtavasti aikaa ja voimavaroja.

Kannustan siis sinuakin pitämään kiinni omista hyvistä arvoistasi ja valitsemaan elämäsi sellaisa asioita ja ihmisiä, jotka tukevat ja vievät kohti parempaa oloa ja hyvinvointia ja rajata pois niitä, jotka syvät voimia ja satuttavat.

En diagnosoi miestäsi alkoholistiksi tietenkään. Kelle tahansa seuraavat linkit ovta hyödyksi katsoa ja lukea, kun miettii omaa elämäänsä ja suhdettaan omaan ja läheisten alkoholinkäyttöön.
Tieto ja muiden kokemukset auttavat tekemään itselle parempia päätöksiä ja valintoja. Kuten nimimerkkisin “hämmentynyt” kuvaa, liikaa juovan läheisenä on usein hyvin hämmästynyt ja ihmeissään toisen toiminnasta. En minäkään jotenkin (vaikka olen juonu liikaa itsekin) tajua, miksi exäni ei edes halunnut yrittää raitistua… että tavallaan alkoholi parisuhdettamme ja yhteistä historiaa tärkeämpi ja hän valitsi sen… tai ehkä hän oli vaan uponnut niin syvälle riippuvuuteen ja juominen jollain tapaa samanlainen elinehto kuin syöminen tai hengittäminen… ainakin hän ehkä koki niin.

kantamo.fi/alkoholistin-laheisen-hapea/

areena.yle.fi/1-50996092

Lisäyksenä sekin, että kannattaa lukea täällä myös Lopettajien-palstaa. Läheisellekin se avaa hyvin alkoholiriippuvuuden problematiikkaa; halua raitistua, retkahduksia, pettymystä… Osa nimimerkeistä vaihtelee lopettajista vähentäjiin ja ylilyöntien jälkeen taas lopettajiin. Pahaksi päässyt riippuvuus on perkeleellinen vaiva.

Ja näistä kotikanavan ketjustakin voi lukea, miten viheliäistä elämä voi olla kun puoliso tai vanhempi juo liikaa ja miten vaikea suhteesta on silti irtautua.

On hyvä saada tietoa molemmilta puolilta ja mahdollisimman nuorena, niin ongelminen sattuessa kohdalle, ymmärtää paremmin, mistä on kysymys.

Näköjään neuvoja on menty kyselemään Lopettajien palstaltakin. En aivan sitä tarkoittanut… monella on toipuminen pahasti kesken ja syyllisyydentunteet omista teoista voi olla aika kovat, kun omien tekojen vaikutukset läheisiin ovat alkaneet valjeta. Täällä on ihan syystäkin omat palstat läheisille ja toipuville alkoholisteille.
Tarkoitin lähinnä sitä, että lukemalla heidän kirjoituksiaan omasta kamppailustaan, saa vähän kuvaa siitä, mitä alkoholiongelmainen käy läpi.

On inhimillistä yrittää kaikin tavoin etsiä vastausta, että löytyisi joku ihminen joka sanoisi, mitä pitää tehdä, että sen puolison saa raittiiksi. On hyvin vaikeaa uskoa, ettei sellaista ihmistä tai keinoa ole. Mistään ei löydy kaikkiin tilanteisiin sopivaa ohjekirjaa tai gurua, jonka neuvoja noudattamalla sen juovan puolison saa raittiiksi ja sitten elellään onnellisina eämän loppuun saakka.

Sellaisen etsiminen on vähän vaarallistakin; eihän oman elämänsä isoja päätöksiä voi, eikä kannata ulkoistaa kenellekään, kun niiden seuraukset joutuu kuitenkin tse kantamaan. Omasta elämästä ja onnellisuudesta on hyvä ottaa vastuu. Tietysti myös niistä (kuten lapset ja eläimet), jotka eivät voi itse olosuhteitaan valita.

Lähtisin pohtimaan sitä omaa elämää. Niin tein itsekin aikoinaan. Eroprosessi kesti oikeastaan vuosia. Asuimme välillä eri asunnoissakin ja taas yhdessä. Siitä veivaamisesta oli tietysti se hyöty, että näin, miten oloni parani, kun olin etäämmällä ja huononi taas kun “altistuin” kokoaikaisesti juomisen tuomille ongelmille. Sen havainnoinnissa voisi auttaa ihan muutaman viikon lomakin.
Juovasta tulee helposti puolisolle jonkinlainen pakkomielle ja tuntee voimakasta tarvetta vahtia ja valvoa tätä koko ajan. Juova ja juovan tilanne on kuin päivän säätila; se asettaa reunaehdot, mitä voi tehdä ja mitä ei.

Miten kukin sen ainutkertaisen elämänsä haluaa käyttää… Haluaako odotella jotain epämääräistä vuosikymmeniksi vaihtuvia vuosia? Onnettomaksi tekee vuorenvarmasti se, jos ripustaa toivonsa ja onnellisuutensa toisen raitistumiseen… Odottaa sitä kuin loton päävoittoa. Niin se kuin puolison raitistuminen jää kovin usein saamatta.
Ei tule onnellisia yhteisiä eläkepäiviä, eihän niitä kaikille tule muutenkaan, ilman alkoholiongelmaa. Omat riitaisat vanhempanikin niitä odottivat kuvitelle hassusti, että taivas aukeaa 65-vuotiaana… että elämä ja parisuhde olisi jotenkin itsestään muuuttunut auvoisaksi.

Elämä tapahtuu tässä ja nyt. Joko sitä eroaa tai jää ja yrittää nauttia niistä hyvistä hetkistä ja pyrkii siihen että kumpikin kohtelee toista pääsääntöisesti kunnioittavasti ongelmista riippumatta. Kuluttavinta on loputon riitely, jankkaaminen, pyrkimys muuttaa ja kontrolloida toista (mikä muuten on henkistä väkivaltaa)…
Ainakin itse haluan tehdä sellaisia valintoja, jotka tukevat omaa hyvinvointia ja luulen, että olisin jäämällä tuhoutunut. Oloni oli unettomuuden ja stressin takia jo niin huono, että jonkinlainen sairastuminen oli vain ajan kysymys.

Voimia ja rohkeutta kullekin tarkastella elämäänsä rehellisesti ja etsiä apua!

Kirjoituksestasi miestäsi kohtaan on melko ristiriitaista. Sanoistasi nousee valitettavasti itseriittoisuus ja tuo kuinka olet valmis puolisosi dumppaamaan koska tahansa, mikäli hänen alkoholin riskikäyttönsä pahenisi ja mikäli sinun elämänarvonsa ei ole hänenkin elämänarvot. Oma mieheni teki eropäivänämme itsemurhan noin 2,5v sitten. Ennen sitä minäkin taisin pitää tätä maailmaa samalla tavalla itsestäänselvänä kuin sinä kirjoituksinesi. Ymmärrän, että 21-vuotiaana koet tietäväsi miten maailma pyörii ja miten ei, mutta oikeasti, mikä on tärkeintä? Mitä rakkaus sulle todella merkitsee? Se on välittämistä, ei hylkäämistä oman kapeakatseisuuden vuoksi. Harmittaa miehesi puolesta…minun korvaani annoit ymmärtää hänen käsittävän tilanteensa riskikäyttäjänä ja halukkuuden muuttamaan suuntaa ennen kuin on liian myöhäistä. Toivottavasti oivallat jonain päivänä kuinka itsekkäältä kuulostat. Toki terve itsekkyys on usein hyväksi, mutta ei noin… Ei todellakaan mitään tuollaista. Ei ihmiset ole mitään sinun lautapelisi pelinappuloita, joiden suuri pyhä täydellinen hallitus sijaitsee vain sinun virheettömässä päässäsi. Paljon olisi sielläpääs vielä selkeästi nähtävä, opittava, TAJUTTAVA…

Miten teillä meni bileet?