Oma päihteiden käytön ABC on vaatinut vaikka mitä.
Olen lähes 40v jo. Ja päihteet tuli elämääni ensimmäisen kerran 11 vuotiaana. Savuja amfea yms oli kokeiltuna jo ennen 16v kohtaa. Huomasin jo nuorena että olen helppo koukuttumaan eri päihteisiin.
Sain sen huomata kantapään kautta joka kerta. Aina se meni samaa rataa noudattaen, kun muut nuorena lähti kohti viikonlopun kotibileitä, olin minä bailannut jo sen viikon etukäteen ja olin hyvän matkaa edellä jo mentäessä kohti vk loppua ja niitä milloin mitäkin “muka” bileitä.
Ongelma käytön myönsin ensimmäisen kerran jo 18v katsoessani peiliin sanoin ääneen itselle minulla on paha monipäihde ongelma. Ja se oli tosi helppoa myöntää.
Jotenkin aina tuota miettinyt kun moni sanoo että vaikea myöntää ongelma niin itse oli helppoa.
Koska jo hyvin varhaisessa vaiheessa olin ihan tilanteessa että minä en käyttänyt päihteitä vaan päihteet käytti minua.
Aina oli alkuun hyvä syy lääkitä itseään milloin milläkin päihteellä. Ja aina oli hyvä päivä juhlia tai myöhemmin korjata olo normaaliksi.
Alkoholista se lähti mutta nopeasti kävi selväksi että se ei riitä. Siitä lähti imppaamiset yms käyntiin. Ja kun sekään ei riittänyt tuli sitten nämä mitä huumausaineeksi kutsutaan.
On tässä välissä ollut kuitenkin ihan normaaliakin elämää. Kaksi perhettä olen menettänyt vain sen takia että päihteet on lopulta ollut tärkeämpi. Toki ei aina päihde ole ollut eron syy vaan päihteitä on alettu käyttää heti kun tilanne tuntui liian tukalalta. Tai ei osannut käsitellä jotain niin päihteillä ja peiliin katsomisella mentiin isojen asioiden ääreen.
Olen kuitenkin onnellinen siitä että minulle on siunaantunut kaksi ihanaa lasta. Vaikken ole mikään vuoden enkä kahden vanhempi. Niin silti sen kaiken risaisen revityn ja särjetyn sisällä tunnen suurta rakkautta omia lapsiani kohtaan. Enkä koskaan toivo heille yhtä kivistä tietä kuljettavaksi.
Päihteiden takia on myös käyty vankilassa. Ja siellä on pitänyt käydä sitten kans useamman kerran kuinkas muutenkaan. Eihän mitään ole tullut opittua kerrasta ja kantapää koulua olen kulkenut ja kovaa.
Mutta kaikesta paheudesta ja kaikesta siitä miten paljon se on minulta vienyt olen silti tavallaan kiitollinen tästä elämästä. Meinaan toisten kohdalla se vain vaatii kertausta kertauksen päälle. Ja se kuljettu polku on tehnyt minusta ihmisen mitä olen tänä päivänä.
Nykyään vastaan vain itsestäni tai no parhaimman mukaan.
Asunnot yms perus asiat on kunnossa. Mutta silti aika käy aika ajoin pitkäksi ja päihde ihminen ottaa vallan ja rupeaa miettimään ennakkoon mitä ja minkä verran. Toisinaan se lähtee pahasti lapasista toisinaan ei.
Nykyään tulee onneksi pitkiä kuivia kausia 3-10kk jaksoja on aina ennen retkahdusta. Toki välissä oli yli 2v raittius. En tiedä tuo miten edes onnistui mutta onnistuipa siltikin.
En puhu toisaalta retkahtamisesta koska joka kerta olen tiennyt mitä olen tekemässä. Ja se on harkittu ollut.
Tottakait on välissä niitä kertoja missä on joku isompi muutos tai jotain muuta suurempaa sattunut. Niin vanha tapa käsitellä asiat on tullut käytettyä joka kerta jotain päihdettä siinä tilanteessa.
On sitä menty eikä meinattu tässä elämässä. Silti se on haaveena jossain etäisyyden päässä että koittaisi päivä kun huomaakin tosissaan että prkl. Minä en tarvitse mitään. Ja kun puhun päihteistä se myös tarkoittaa sitten aivan varmasti kaikkea mahdollista. Mistään päihteestä en ole koskaan kieltäytynyt kokeilemasta enkä sylkässy pulloonkaan . Aina siis lähestulkoon koko elämäni olen yrittänyt kiivetä kirjaimellisesti perse edellä puuhun.
Joskus päihteiden takia meni asunnotkin ja vaihtui siinä muuten maakin välissä kun Suomi ei pelkästään riiittänyt. Ja niilläkin retkillä osa pidempi osa lyhempi päihteet oli arkipäivää.
Ja kyllä toisinaan pysähdyn miettimään että ihme ja kumma että olen vielä suhteellisen järjissään. Lääkäri/psykiatri ja psykologi toki ihmetteli ääneen sitä että ylipäätään istuin heidän vastapäätä kun joskus kävin läpi elettyä elämää.
On oltu teho osastollakin muutamaan otteeseen ja ei sinne olisi kas kummaa jouduttu edes ilman päihtymys tilaa.
On joitain tapaturmia sattunut ja on sydän pysähtynyt. Mutta aina se on päätynyt uudelleen lähteä lyömään.
Monesti olen miettinyt että pitäisi olla itselleen armollinen että tässä on niin monta mahdollisuutta saatu palata elävien kirjoihin että ei pitäisi leikkiä sillä.
Mutta joo tätäkin kirjoittaessa piti perjantain kunniaksi vähän vikkelää ottaa että ei totuus unohdu.
Tästä alkaa melkoinen stoori jo tulla mutta tulkoon. Haluan vain purkaa elämääni sanoiksi se on itselle helppoa tuo kirjoittaminen aina ollut. Ja se on myös ollut tapa käsitellä omaa elämää
Joskus tänne satoja ellei yli tuhannen viestin mennyt vaan kyllästyin välillä foorumiin ja siihen ettei siitä taaskaan tullut raitista. Eikä siinä foorumi toimii itselle vertaistukena ja toivottavasti tekstikin auttaa jotain ihmistä huomaamaan että ei prkl jollain muullakin on elämä mennyt lujaa.
Töitä tuli joskus nuorena kokeiltua monessa piti saada olla mukana ja montaa asiaa piti kokeilla mutta mikään ei tuntunut omalta. Ja aina mietin sitä että ei saatana ihmiset tekee sitä rahan takia. Itse näen asian niin että pitää tehdä elämässä asioita tai työtä mistä tykkää ja mitä tekisi ilmaiseksikin. Eihän mitään voi vain rahan takia tehdä siinähän menisi järki.
Raha ei tuo onnea sitä on joskus ollut enemmän kuin sitä oli kulutettavaksi. Opin siitäkin että kaikkea sellaista tulee helposti ostettua mitä ei edes oikeasti tarvitsisi.
Toki isolla rahalla tullut sitten päihteitäkin käytettyä. En edes halua miettiä sitä summaa mikä on laitettu siihen että saa itseään pala palalta tuhottua ja aina kokeiltua mitä se kestää.
Jep siinä perjantai/lauantai yön välisiä ajatuksia ja vähän elämää käyty pika kelaamalla läpi. Palaan tähän ketjuun vielä varmasti halusin tehdä kokonaan uuden raikkaan julkaisun. Koska taukoa ollut täältä päihde puolen foorumilta. Ja näen että tarve taas palailla tänne. Täältä joskus saatu sitä tukea niihin pitkiin yli 1v raittius jaksoihin.
Mutta joo omat pidemmät raittiit jaksot ovat niitä missä ympärilläni oli asia mitä perheeksi kutsutaan.
Enää en tiedä kestäisinkö menettää niinkin isoa asiaa kuin perhe. Ei kyllä varmasti laittaisin siihen kaiken likoon ettei se menisi alta.
Mutta kunhan tässä nyt ensin yrittää itsestään huolta pitää miettii sitten sitä seurustelua sun muuta. Koska kyllähän meistä jokainen yleensä vierelleen kaipaa sitä kuuluisaa olkapäätä. Itse en sitä kaipaa sen takia että saisin syyn olla raitis. Vaan itse kaipaan sitä sen tunteen vuoksi, sen tunteen mitä kutsutaan rakkaudeksi.
Jep palaan tänne piakkoin tähän samaan ketjuun. Kiitos jos jaksoit lukea tänne asti.
