Voi tätä onnenpäivää! Saimme tyttäremme muutamaksi päiväksi kotiimme, ja hän lupasi
ettei enää koskaan sotkeennu mihinkään muuhun kuin viinaan ja kaljaan. Tällä kertaa
minä uskon ja luotan. Annoin hänen myös lukea tämän blogini, ja hän sanoi miten voi
koskaan korvata aiheuttamansa tuskan meille. Minä sanoin että se riittää että pysyt
aineista erossa. Olen niin onnellinen ettei ole sanoja. Laitoin hänelle linkin
“riippuvuuden
elinkaari”, löytyy jos googlaatte, sekä youtubesta Jonne Aaronin esittämän kappaleen
“kylmä ilman sua” hänen facebook -seinälleen, ehkä nämäkin herättivät hänet. Ja
voihan se olla että hän ei ollut vielä niin pahasti koukussa, kuin olin luullut.
Heitin myös omat huokaukseni tuonne
yläkertaan, ja ehkä vastaus tuli sieltä. Voi että minä toivon/rukoilen sydämestäni
myös teille ja teidän rakkaille lapsille yhtä onnellista loppua. Mutta älkää
luovuttako, tolkuttakaa lapsillenne kuinka paljon heitä rakastatte, olivatpa he
millaisia tahansa. Myös tuo linkki
“riippuvuuden elinkaari” on aika puhutteleva. Meinasin jo tilata ajan
työpaikkalääkärille, koska alkoi tuntumaan siltä että oma pää räjähtää, mutta nyt
minun ei tarvitse. Voimia kaikille, olette mielessäni, älkää luovuttako!
^ Tosi hieno juttu, Tykki 
. Toivotaan, että tuo pitää. Mä en halua maalata piruja seinille, enkä kuulostaa töykeältä, mutta pienen varoituksen sanan sanoisin. Mulla tuota eriasteista käyttöhistoriaa on takana jo pian 20 vuotta, siis ihan penskasta lähtien, ja kyllä mullekin on aina välillä tullut äitiä ikävä ja olen rauhoittanut menoani, kun olo on alkanut mennä liian huonoksi tai olen kyllästynyt siihen narkkipaskatouhuun, mutta silti en ole aineista kokonaan erossa vieläkään, enkä tiedä tulenko koskaan olemaankaan, vaikka ikä ja muukin tietty vakaus elämässä onkin nykyään mua melko kiltisti pitänyt. Tyttösi tosin on vielä nuori, eikä ehkä uponnut niin syvälle huumemaailmaan ja koukuttanut itseään niin pahasti mihinkään(sekä psyykkinen että fyysinen koukku), että saatoitte selvitä ihan vain säikähdyksellä, sekä sinä, että tyttösi. Vielä suosittelisin kuitenkin olemaan hieman varuillaan, mutta toivokaamme, että tässä tapauksessa kyseessä oli vain yksi nuoruuden harha-askel. Kaikkea hyvää teille jatkossa 
.
Kiitos Winston! Niin, toivottavasti oli vain nuoruuden hairahdus. Tottakai mietin että romahdan taas, jos jotain vielä tulee, mutta tällä hetkellä vuodatan kuitenkin onnen kyyneleitä. Pakko on luottaa, kukapa häneen luottaa jos ei oma äiti. Kaikkea hyvää sinulle!
^ Kiitoksia . Yritän pärjäillä. Tosiaan, kannattaa keskittyä nyt siihen hyvään, mitä on ja muistaa, että toivo elää aina. Turha huomisesta murehtiminen vain pilaa elämän.
Niin juu, ja jos suinkin jaksat ja sinua huvittaa, niin palaile jatkossakin kertomaan kuulumisianne, vaikka menisi ihan hyvinkin. Kyllä täällä niitä onnellisiakin loppuja kaivataan.
Juu, kyllä minä käyn näillä sivuilla ja laitan päivityksiä. Noita onnellisia loppuja haluaisin kuulla minäkin!
Toivoa siis on! Onnea teille matkaan Tykki.
Nyt ei tarvitse miettiä huomista tai tulevaa muutenkaan, nauti tästä hetkestä täysin siemauksin!
Ja tosiaan jos jaksat niin kirjoittele jossain vaiheessa kuulumisia. Onnellisia loppuja ei täällä tosiaan ole liikaa…
Mä jaksan ihmetellä miten noin älykkään tuntunen ihminen kun sinä Winston, voi olla sekaantunut huumeisiin, mutta valitettavasti sillä ei taida järjen kanssa olla mitään tekemistä. 
^ Älykäs ja älykäs, tiedä tuosta… Saattaisin ehkä olla, jollen olisi niin innokkaasti päätäni tuhonnut. Kiitos kohteliaisuudesta kuitenkin . Yleisesti ottaen, monet narkomaanit ja/tai alkoholistit ovat juuri niitä älykkäitä ja herkkiä ihmisiä. Kun miettii ja tiedostaa liikaa maailman pahuutta, niin sitä ei välttämättä kestä selvinpäin. Psyykkiset ongelmat ovat myös monella, minä mukaan lukien, siellä päihdeongelman takana ja ne ongelmathan eivät älykkyyttä katso, vaikka järjen saattavatkin viedä. Toki päihdeongelmaisissa on yhtä lailla myös niitä vähemmän älykkäitä ja herkkiä tapauksia. Tuosta herkkyydestä vielä, että monella narkilla on sydän paikallaan ja vahvatkin tunteet(siis ihan positiiviset tunteet) läheisiään kohtaan, ainakin siellä jossain piilossa, vaikka toki addiktio, ainakin pahimmillaan ollessaan, ajaa tekoihin ja käytökseen, joka ei niin kovin empaattiselta, epäitsekäältä ja rakastavalta aina vaikuta .
Olen tällä hetkellä onnellinen, ja tunne on kuin olisin palannut helvetin porteilta, mutta jotenkin paha mieli hehkuttaa sitä täällä, koska kaikilla ei asiat ole näin hyvin. Voi miten toivoisin että kaikilla, ketkä ovat koukussa, se olisi vain nuoruuden joku hurahdus, mikä menee ohi. En tiedä auttaako yhtään se, että näyttäisitte näitä keskustelulinkkejä nuorillenne, ainakin tajuaisivat sen, mitä tuskaa ja hätää he tuottavat omille äideilleen ja isilleen. Jos edes jotain jäisi sinne mielen sopukoihin. Voimia kaikille!
Tykki.
Juuri tuo on näin jälkeen ajatellen pahinta. Suhteeni tyttäreeni oli loppuajat ihan kumma. Uskon hänen ehkä todellakin vihanneen minua. Miksi, sitä en tiedä. Hän puhui meistä pahan vyöhykkeenä ja ei suostunut puheisiin. Mielisairaalassa ja sairaalassa oli vastassa synkkä ja mykkä hahmo, joka vain tuijotteli vihaa uhkuvasti minua.
Tyttärelläni oli kuolemaan liittyviä heittoja: keinun, keinun ja keinuni on karu, keinussani on vain yksi naru.
Hän oli täynnä vihaa ja kateruutta, mitä en pysty varmaan koskaan ymmärtämään. Hän oli esikoiseni ja rakastin häntä enemmän kuin mitään. Miksi se ei välittynyt hänelle.
Toisaalta kehottaisin olemaan tosi varovainen, jos hän nyt tulee selvinpäin kotiin ja on mukava. Tyttäreni teki näin ja olin onnesta soikea. Sitten hän hirtti itsensä ja tajusin, että kyseessä oli ollut jäähyväiskäynti. Kissankin halasi ja pussasi. Minä en vaan ymmärtänyt pelästyä, vaan reppana olin onnellinen, kun hän pitkästä aikaa puhui minulle ihan tavallisesti…
A:n äiti, olen sanaton. Ja peloissani. Saat kyllä kaiken myötätuntoni ja sympatiani. Siis ihan kamalaa.
^ Kieltämättä aika rankkaa tekstiä A:n Äidiltä Tykille IMO, mutta täysin ymmärrettävää, sillä A:n Äiti tietää, mihin kaikki voi pahimmillaan johtaa. Mulla ei ole lapsia, eikä tule olemaankaan, sillä, satunnaisista pienistä vauvakuumeista huolimatta, tiedostan vallan hyvin, että minusta ja miehestäni ei koskaan ole täysipainoisesti huolehtimaan lapsesta kaikkien päihde- ja psyykeongelmiemme keskellä. En siis osaa kuvitellakaan, millaista tuskaa oman lapsen lopullinen menettäminen on, varsinkin noin nuorena ja noin traagisissa olosuhteissa, mutta uskon kyllä, että se on ehkä pahinta, mitä ihminen voi joutua kohtaamaan. Enpä mäkään täällä ruusun terälehtiä heittele, vaikka parasta kaikille toivonkin. Elämän reaaliteeteista on ihan hyvä muistutella välillä. Ehkä se on raadollisen kuuloista, mutta voi ehkä auttaa siihen, että ei putoa niin kovaa ja korkealta, sitten jos jotain pahaa taas tapahtuu.
En osaa pahemmin mitään lohduttavaa sanoa sulle, Tykki, eikä varmaan osaa kukaan muukaan, mutta voimia ja kestämistä voin yrittää virtuaalisesti lähettää, jos se yhtään auttaa. Vaikeata, ellei mahdotonta, sun on olla murehtimatta tuossa tilanteessa, mutta kuten sanottu, niin kauan on toivoa, kuin on elämää, eivätkä läheskään kaikki tapaukset pääty pahimmalla mahdollisella tavalla. Yritä, jos suinkin pystyt, ottamaan tästä tilanteesta se kaikki hyvä. Ei kannata pilata sitä, vaikka lopputulos olisi mikä hyvänsä. Huonoja neuvoja, tiedän, mutta mihinkään parempaankaan en ainakaan minä pysty.
Tykki, miten menee? Vieläkö hyvät ajat jatkuvat?
Kiitos kysymästä, olin liian aikaisin hyvilläni, mitä pahoin pelkäsinkin. En tiedä onko aineita käyttänyt, mutta ainakin viinaa on mennyt ihan kiitettävästi, ja sitä myötä on sössinyt asioitaan, koska aina ne jotain kautta minun korvilleni kantautuu. Toivottavasti ei ole mitään peruuttamatonta tehnyt kuitenkaan. Mutta elän toivossa että vielä jonain päivänä viisastuu. Mites sinulla itselläsi on mennyt, vaikutat tosi symppikseltä? Edelleen toivotan sulle kaikkea hyvää, ja toivon että jonain päivänä pääset aineista eroon sinäkin. Tämä jatkuva pelko on vain niin musertavaa, koko ajan pelkään että jotain kamalaa tapahtuu. Ei pysty oikein syömäänkään. Olen laihtunut varmaan monta kiloa, vaikka ei minulla ole edes mitään ylipainoa. Tätä menoa minusta ei ole jäljellä kuin rusina, vaikka liikkuminenkin on jäänyt jatkuvan suremisen myötä. Parempia aikoja odotellessa…
^
Ikävä kuulla, mutta toivotaan silti edelleen niitä parempia päiviä. Se alkoholi ei todellakaan ole mitään vaaratonta, vaikka laillista onkin. Kovalla juopottelulla voi saada itsensä vielä pahempaan kuntoon, kuin laittomia huumeita käyttämällä. Mitäpä mulle. Talven pimeys masentaa, vaikka lumen tulo hieman maailmaa “valaisikin”, mutta kylmyydestä kärsin jne. Krapula ja morkkis vaivaavat, kun tuli jälleen hieman sekoiltua ja rauhoittavia ja vahvoja kipulääkkeitä(en siis edes kärsi mistään pahemmista fyysisistä kivuista) on taas mennyt ihan liikaakin viime aikoina, ne kun auttavat jaksamaan paremmin. Positiivisesti yritän ajatella, vaikka vaikeaa se on. Toivottavasti säkin pystyt niitä elämän pieniä iloja löytämään kaiken keskeltä ja edes jotenkin keskittymään omaan hyvinvointiisi. Jaksamista kun ei ainakaan helpota se, että päästää itsensäkin täysin repsahtamaan.
Totta puhut Winston, ettei pitäisi päästää itseään repsahtamaan, mutta kun ei ole enää motivaatiota, ei niin mihinkään. Olen menettänyt kaiken elämänhaluni tyttäreni myötä. Jos hän tuosta suosta vielä nousee, niin alan elämään itsekin, mutta tuskinpa ennen sitä.
^ Ymmärrän tuon erittäin hyvin, ihan omakohtaisesta kokemuksesta, että motivaatio itsestään huolehtimiseen tai mihinkään muuhunkaan on pyöreä nolla silloin, kun kaikki tuntuu menevän päin helvettiä. Eipä siinä paljoa auta, että itse yrittää tai muut yrittävät potkia perseelle. Lähinnä se vain pahentaa oloa. Oletko hakenut itsellesi mitään apua esim. mielenterveyspuolelta? En tarkoita, että olisit hullu, mutta sua voisi ehkä auttaa, jos pääsisit purkamaan tuntojasi jollekin ammatti-ihmiselle. Eipä siitäkään välttämättä mitään hyötyä ole, itse olen niin monesti pettynyt juuri noihin ammattilaisiin, mutta kokeillahan aina voi. Kyllä munkin vanhempani ovat käyneet juttelemassa mielenterveyspuolella, vaikkeivat mitään mielenterveysongelmaisia olekaan, siis ihan mun aiheuttamieni unettomien öiden ja harmaiden hiuksien vuoksi. Ovat käyneet myös näissä vertaistukiryhmissä ja ainakin jotain hetkellistä helpotusta kuulemma saaneet niissä avautumisesta, vaikkei se toki ongelmaa mihinkään ole poistanutkaan.
Juu, ymmärrän ettei tarvitse hullu ollakaan, jos käy hakemassa apua kun alkaa pälli levitä. On mulla ollut mielessä, että jonnekin ammattilaiselle on pakko päästä keskustelemaan, mutta vielä en ole saanut itseäni revittyä. Onneksi kohta on joululomaa, niin ei ainakaan tarvitse töissä teeskennellä “kaikki hyvin” oloisena, vaikka kaikki on kaikkea muuta kuin hyvin. Jospa tämä taas tästä, kiitos taas kun jaksat kommentoida ja olla kiinnostunut. Auttaa hetkeksi nuo sinunkin kommentit!
Jos täällä on kaikki tunteet sallittuja, niin minun tunne on se, että tekisi mieli mennä autotalliin. Laittaisin oven kiinni, vähän ilmastointiteippiä että olisi tarpeeksi tiivistä, ja auton käyntiin. Loppuisi tämä maallinen helvetti. Tämmöinen tunne tällä hetkellä.
Oli ihan pakko kirjautua tälle jonninjoutavalle sivustolle ihan vaan sen takia, että satun olemaan tuon “Tykki” nimimerkin takana olevan “raskaimman luokan nisti” pentu, kenestä se täällä angstailee ja puolet siitä on täyttä paskaa. Ikinä en ole subutexia ottanut, tai vetänyt suoneen. Kaikki muu kyllä kieltämättä on kelvannut. Huom. Imperfekti. Viinan juontia en ole lopettanut, enkä ole lopettamassakaan. Miten saisin tuon umpikahelin äitin rauhottumaan ja luottamaan itteeni? Sen verran vielä, että asutaan sen verran pienessä kaupungissa, missä on meininki kun salkkareissa, toiset luulee tietävänsä toistensa asiat paremmin kun ne ite ja siihen lisätään vielä lisää ja lisää paskaa ja kohta on tullut kärpäsestä härkänen. Pikkuhiljaa alkaa keittää yli tää touhu, joudun näillä näkymin tosiaan vaihtamaan kaupunkia, kun koko kaupunki on täynnä pelkkiä vasikoita ja paskanpuhujia.
Ei savua ilman tulta.