Mä lopetin tavan, joka meillä on ollut melkeinpä alusta asti. Lähtöpusu töihin lähtiessä. Se oli se vähäinen fyysinen hellyyden osoitus toiselle ja tajusin, että koitan tässä sitä ylläpitää hampaat irvessä. En tiedä mitä hän ajattelee, kun vaan moikkaan ja lähden. Ajatteleeko mitään. Kun toiselta ei saa lainkaan vastavuoroisuutta ja empatiaa. Riidatkaan ei ole asiasta vaan aina se valuu siihen, että alkaa sättiminen. Hän kommunikoi 10- vuotiaan tasolla: kun sääkin niin määkin… Ethän sinäkään..kun mä olen kuulemma kokoajan pahalla päällä. Sit kun kysyn, että mitä oon sanonu ni et mitään. Näytät siltä. Tarkkailisi itseäänkin yhtä tarkkaan kun mun mielentiloja. Olen suoraan sanonut hänelle, ettei hän ota vastuuta itsestään. Terapeutinkin saanut uskomaan ton kohtuujuomis- höpötyksen. Kuivahumalaa toi on kokoajan. Mä olen kuin edunvalvoja ilman virallista paperia. Siltä musta tuntuu. Ja yksinäiseltä. Ihan helvetin yksinäiseltä. Onneksi 6h päästä soi herätys töihin.
Iso osa terapeuteista taitaa olla melko uunoja, ainakin niitä viedään, kuin litran mittaa, kun vastassa on ”mukava ja väärin ymmärretty ihminen”. Moni terapeutti saattaa olla itsekin ”viiniharrastaja” ja seisoo potilaansa tavoin tukevasti ojassa, eikä näe metsää puilta.
Tuttua hommaa toi kymmenkesäsen kanssa riitely… löydät rutatun viinitörpön pyykkikorista ja kysyt, oletko taas juonut, niin mitää ei olla otettu. Kun ongelma otetaan puheeksi, niin oletko muka joku lääkäri, mene itse hoitoon, olet vainoharhainen. Viimeisin löytö oli viini urheilujuomapullossa, joka kulkee kivasti mukana kaikkialla…syy juomiseen on toki tiedossa, vika on tietysti puolisossa, kun on sellainen.
Kuivahumala se vasta vekkuli kaveri on. Toinen on kuin painekattila tai vanha viheltävä teepannu ilman lääkettä. Keskittymis- ja paineensietokyky on lähes nollassa. Olen huomannut, että kuivahumalaa esiintyy myös juomisen aloittaessa, jos ei nousu synny riittävän nopeasti. Sama ilmiö tapahtuu, jos juomat loppuu kesken ja joutuu painumaan sänkyyn ennen kuin oli suunnitellut.
Meidän suhde päättyy todennäköisesti alkoholin vuoksi ennemmin tai myöhemmin, kuten miljoonien muidenkin ihmisten. Se on sellaista, helvetin surullista, mutta silti vaan sellaista. Eteenpäin se on mentävä ja joskus niitä ihmeitäkin tapahtuu.
“kun mä olen kuulemma kokoajan pahalla päällä. Sit kun kysyn, että mitä oon sanonu ni et mitään. Näytät siltä.”
Hahahaa, joo joo 
Minä täällä nalkutan, lässytän ja kritisoin hänen juomista. Kun kysyn, että mitä olen siis sanonut, en saa vastauksena mitään. Usein kuulemma kiukuttelen, vaikken ole sanonut tai tehnyt mitään erikoista. Jokin minussa taitaa huokua sitä kaikkea sitten… kun en mitään sano enkä tee siihen suuntaan. Näin alkoholistien puolisoista tehdään niitä juomisesta nalkuttajia, heidän itsensä tietämättä.