Minulla Minnesota-hoito on nyt kestänyt vuoden (ei Lapualla, mutta samaa kamaa), enkä ole vielä tuhlaamassa yhteiskunnan kallisarvoisia laitospaikkoja. En toisaalta edes tiedä missä muualla Suomessa näin pitkäaikaista hoitoa saa, joten vaikeaahan vertailu olisikin. Minä en puhu mututuntumalla, vaan kokemuksesta.
Moni jättää hoidon kesken minnessäkin, mutta katson itse asiaa siltä kantilta, että vain hoidon läpikäyneitä kannattaa analysoida. Ei viiden päivän jälkeen baariin lähtenyt ole kovin mielenkiintoinen tapaus, koska hän ei ole hoitoa saanut. Hoito siis kestää vuoden (eikä päivääkään alle), missä ajassa on jo mahdollista jonkun verran vaikuttaa esimerkiksi ihmisen asennoitumiseen elämää kohtaan. En usko että missään muussakaan hoitomuodossa tutkitaan hoidon tuloksia sen kesken jättäneiden perusteella. Ja jos joku sanoo että helppohan se vuoden hoitoa on verrata viikon petipaikkaan, vastaan että niin onkin
Yli vuoden jälkeen myös varmasti osa lähtee juomaan, mutta raitistuneitakin on melkoisesti. Voin toimia tässä koekaniinina minnesotahoidon tehokkuudesta. Minua ei saa juomaan esim. hoitomuotoani arvostelemalla (mihin jokaisella on toki oikeus), koska olen sisäistänyt mielestäni hoidon melko hyvin ja päivä kerrallaan mennään. Jatkossa hoidan itse itseäni saamieni ohjeiden mukaan, mikä tarkoittaa asioiden miettimistä, “itsetutkiskelua”. Ei minun tarvitse tehdä sitä vain alkoholin takia, vaan olen saanut muutenkin näkemystä elämään vuoden aikana.
Tästä jatketaan ja kaikille “muut keinot kokeneille” suosittelen minnesota-hoitoa lämpimästi.
Toiminta on alkanut -93, joten tuo mainitsemasi luku on vuosituhannen vaihteesta. Nyt potilaita on ollut tietääkseni noin 1800.
Minun tilanteessani se oli juuri oikea paikka. Kotioloissa en pystynyt olemaan selvänä ollenkaan, joten oli paras olla kaukana kotoa, ja intensiivinen terapia heti juomisen lopettamisen perään oli suorastaan tajunnan räjäyttävä kokemus. Mistään lepokodista ei ole pysyvää apua, silloin pitää saada mahdollisimman paljon tietoa alkoholismista. Myös oman elämän läpikäyminen silloin on paikallaan ettei tieto jää kirjaviisauden tasolle. Läheisviikonlopun ansiosta suhteet läheisiin ovat olleet loistavat siitä lähtien.
Tunnen läheisemmin parikymmentä hoidon läpikäynyttä. Näistä kaksi nuorta henkilöä on tullut siihen tulokseen etteivät ole alkoholisteja (?) ja juovat tällä hetkellä. Loput ovat raittiina nykyään, kaksi retkahti jossain vaiheessa vuosia sitten. Itse kokeilin juomista kaksi kertaa ensimmäisinä kuukausina hoidon jälkeen (joten kuulun hoidon keskeyttäneisiin), mutta ei se tuntunut miltään raittiuteen verrattuna. Tylsää ja epämiellyttävää puuhaa. Sen jälkeen olen suuntautunut raittiuteen suurella innolla, joka ei näytä mitään ehtymisen merkkejä!
Kappas vain, tuo mystinen 90% kummittelee näissäkin luvuissa. Erityisen mielenkiintoista on, että kyse on hoidon pitkaikaisvaikutuksista. Parasta on, ettei retkahduksenkaan jälkeen ole alkoholi maittanut, eli voidaan aivan perustellusti puhua hoitotuloksista. Saisivat toki kotisivuillaan päivittää nuo kävijämäärät. 1300 alkoholistia 90% raitistumistodennaäköisyydellä on jo sellainen luku, että Tarharyhmän työpaikkakin on tulevaisuudessa uhattuna. Sitä kautta ymmärrän toki kriittisyyden hoitomuotoa kohtaan - viehän se leivän ammattiymmärtäjien suusta. Toisaalta hoitohenkilöstön eläköityessä jokaiselle hoitoalalle pyrkivälle kyllä tulevaisuudessa työtä riittää. Kanthoonan kriittisyyttä hieman oudoksun - miten sinun näkyvillesi on sattunut aina se epäonnisempi porukka?
Omat kokemukseni tukevat myös lähellä 90%:n huitelevia lukemia omassa minnesota-hoitopaikassani. Edelleen kuitenkin vain niiden osalta, jotka ovat käyneet hoidon loppuun, mutta senhän se vaatii, eikä keskeneräisellä autollakaan ajella. Koska kyse ei kuitenkaan ole mistään avaruustieteestä minnesota-hoidossakaan, tässä pari asiaa jotka mielestäni (!) ja kokemukseni perusteella vaikuttavat tämän hoitomuodon tehokkuuteen:
pitkä kokonaishoitoaika, vähintään yksi vuosi. Tämä on mielestäni suurin syy hyviin tuloksiin, sillä useamman kymmenen vuoden ryyppäämisen aiheuttamaa ajattelutapaa ei korjata muutaman päivän terapialla. Samoin motivaatio hoitoon voi syntyä vasta sen alettua, koska aluksi hoitoon negatiivisesti suhtautuneet ovat huomanneet sen myöhemmin hyödylliseksi.
hoidon aikana ei saa juoda, eikä käyttää PKV-lääkkeitä. Lääkkeet tietenkin lopetetaan tarvittaessa lääkärin määräyksestä. Erittäin tärkeä asia myös, heroinistikaan ei käytä heroiinia toipumisen aikana.
tiukka alku. Ensimmäinen kuukausi on erittäin raskas ja hoitoa on joka päivä. Terapeutti vyöryttää uutta ajattelutapaa päihdepersoonan sijalle, eikä terasseja ehdi pahemmin ajatella.
hyviksi koetut periaatteet. Mitään toipumisen kannalta hyödyllistä aineistoa tai ideaa ei suljeta pois, vaan esim. AA:n aineisto on käytössä, samoin lääketieteellinen tutkimus. Pyritään positiiviseen ajatteluun.
Tämän piti olla asiallinen minnesota-ketju, mutta tää on taas sitä turhaa flametusta, jonka mä otin puheeksi sun omassa “Uusi elämä” ketjussa.
Minä kannatan oikeaa minnesota-mallia, en amatöörimäisiä puoskarilaitoksia enkä tuulesta temmattuja prosenttitutkimuksia. Kyseisen hoitomuodon perusteet kuuluvat ensi vuoden opinto-ohjelmaani, myös eräs päihdetyön opettajani kuuluu tämän hoitomuodon kannattajiin on peräti työskennellyt siinä sisällä.
Hoitomallin alkupaikkoja oli Willmarin valtionsairaala Amerikassa, joka viittais kyllä ihan kivenkoviin ammattityöntekijöihin, eikä peräkylien shamaaneihin.
Mutta kun Smokkiherralla on noin kova ennakkoluulo ammatti-ihmisiä kohtaan, niin jos joskus tulevaisuudessa itse sairastutte tai esim. lapsenne sairastuu tai joutuu onnettomuuteen, niin älkää toki häntä oikeaan sairaalaan tai poliklinikalle viekö. Niissä työskentelee vain väheksyttäviä ammattiauttajia; hoitajia, lääkäreita jne.
Viekää hoitoa tarvitseva lähikylän itseoppineelle poppahenkilölle, jolla on 90 % kivilläparantamisprosentti.
PS. Noista Lapuan henkilökunnasta muakin kyllä kiinnostas niiden koulutustausta. Yksi tai kaksi on kuulemma ainakin lähihoitajia kuten minäkin tällä hetkellä, ja onhan siellä nykysin ainakin omasta takaa ihan oikea lääkäri, mikä on hyvä juttu.
Muut ammattinimikkeet on hämäriä, sillä päihdeterapeutti nimistä ammattinimikettä ei Suomessa virallisesti ole olemassa, vaikka sitä usein kuulee käytettävän.
Muutenkin ketju on mennyt siinä mielessä täysin metsään, että tässä ei ole juurikaan keskusteltu itse hoitomallista tai millaista näissä hoitopaikoissa tosiaan on olla asiakkaana, vaan juddu on kääntynyt näihin jonninjoutaviin raitistumisprosenttihölinöihin.
Itse hoitoprosessista ja hoitomenetelmistä voitais keskustella, eli kertokaa siitä; hoidossa olleet?
Objektiivisuus tarkoittaa nimenomaan tosiasioista keskustelemista prosenttien avulla. Objektiivinen totuus prosenttien valossa on, että 90 alkoholistia sadasta raitistuu Lapualla. Minusta tämä on hyvin merkittävä tieto, silla se kertoo, että halutessaan alkoholisti voi raitistua. Ainakin iitselleni tuollainen 90% mahdollisuus antaa paljon toivoa.
Jos tämän asettaa vastakkain toisen objektiivisen tiedon kanssa, voi todeta, että 98 sadasta Järvenpään asiakkaasta menee hoidon jälkeen suoraan kaljalle, niin alkoholistina tuntemuskeni hoitoa kohtaan olisi varsi toivoton.
Kummallista asiassa on se, että poppamiesten hoitotulos on 90% ja koulutuksen saaneen hoitohenkilökunnan hoitotulos on 2%. Jos esim. jalkapallon MM-kisoissa Brasilia häviäisi huomenna Pohjois-Korealle 90-2, tästä asiasta ei todellakaan vaiettaisi lehdistössä. Itseasiassa vastuuhenkilöt eivät selviäisi edes potkuilla.
Omat Järvenpään-kokemukseni toki ovat viime vuosituhannelta, mutta jotain merkillistä on täytynyt tapahtua. Onko Järvenpää viimeisen kymmenen vuoden aikana korjannut hoitosuunnitelmaansa, eikä tavoitteena olisikaan enää raittius vai oliko se omaa luuloani, että siihen suuntaan ohjattiin? Siellä oli silloin pitkiä hoitojaksoja myös huumeidenkäyttäjäperheille (3kk-6kk), jossa lapset siis saivat olla mukana. Loppuivatko määrärahat vai kävikö niinkuin A-klinikalle on näyttänyt käyvän - mennään asiakkaan ehdoilla?
Anyway, jos joku hoitopaikka Suomessa pääsee 90% tulokseen, on suoranainen ihme ettei sitä ole jo huudeltu ympäri maailmaa. Sehän on ihan uskomaton saavutus, eihän muissa maissa päästä lähellekään moisia tuloksia! Vai onko asiakaskunta niin pitkälle valikoitua, ettei ‘toivottomia’ tapauksia sinne edes oteta?
Alkoholismi istui minussa tiukassa ja olen istunut samoissa katkopalavereissa kuin metsien miehet. Ei se minulle pahaa tehnyt, korkeintaan motivoi lisää raittiuteen. Oma älyni ei mitenkään riittänyt tajuamaan, että juominen ei ole hanskassa. Hain jatkuvasti puolusteluita siihen suuntaan, että olen sentään työssäkäyvä, koulutettu, asiallisen näköinen ihminen. Mutta samalle viivalle laitettuna metsien miehet halveksivat minua! Joskus päivien päästä sitten tupakkahuoneessa itkettiin ja naurettiin yhdessä. Metsien miehille katko oli taivas - lämpöä, ruokaa, suojaa. Ajattelin, että minulle tämä on helvetti, ennen kuin tuli se kerta, että pelotti lähteä sieltä kotiin…
Jokainen kokemuksemme muovaa meistä sen ihmisen, jonkalaisia olemme tänään.
Kuvittelen, että jos minulle nyt melkein kolmentoista vuoden jälkeen kävisi niin huonosti, että tarttuisin viinalasiin, en ehkä lähtisi kuitenkaan Lapualle hoidettavaksi. Saattaisin analysoida itseni siellä kuoliaaksi Kalliola auttoi minut alkuun, mutta tulin sieltä vielä teeskentelijänä pois. Järvenpäästä tulin rehellisesti ja raadollisesti omana itsenäni ulos. Sillä tiellä olen yrittänyt pysyä.
Ei ole epäilystäkään etteikö noin pitkillä hoitojaksoilla saataisi jotain positiivista aikaiseksi, jos potilaat (“asiakkaat”) sitoutuvat hoitoon. Mutta jotenkin luulen, ettei nykyisin enää hoideta ihmisiä noin, vaan pyritään saamaan heidät pihalle mahdollisimman nopeasti, mikäli Järvenpää noudattaa yleisesti noudatettavaa linjaa mm. mielenterveyspotilaiden hoidossa. Olisi hienoa, jos joku saisi vielä noin perusteellisen hoitojakson laitoksessa.
Minnesota-hoidon osalta en epäile lainkaan noiden korkeiden prosenttien suuruusluokkaa, mutta kuten on tullut jo aikaisemmin monta kertaa esiin, siellä olevat potilaat ovat keskimäärin hyvässä kunnossa, hoito kestää sen vuoden (ja vain hoidon läpikäyneet huomioidaan) ja se on intensiivistä. Ei mielestäni voida suoraan verrata sellaista täysin eri tyyppistä hoitoa sairaalahoitoon, jossa ihmiset ovat huonossa kunnossa.
Ei sen puoleen etteikö porukka olisi heikossa hapessa alussa myös minnesota-hoidossa, mutta eivät sairaalakunnossa. Useimmilla on työpaikat tai elämä on muuten vielä kohtuullisesti raiteillaan. Eväät toipumiselle ovat siis huomattavasti paremmat kuin esim. Järvenpäässä jo lähtökohtaisesti. Siksi korkeat prosentit, mutta myös hoito on hyvää. Eivät ihmiset sinne maksa rahaa vain lomaillakseen, vaan tarkoitus on päästä viinasta kokonaan eroon.
Suuri merkitys on varmasti myös sillä, että minnesotassa potilaat sitoutuvat päihteettömyyteen, mitä ei ilmeisesti muualla vaadita. Omasta hoitopaikassani tulee potkut, jos juon lasillisenkin, eikä rahoja makseta takaisin. Siinäkin pikku porkkana pysyä menossa mukana :mrgreen:
Sori nyt että jauhan vielä vanhaa asiaa, mutta niin tuli Järvenpäästäkin, jos hoitojaksolla joi. Kämppis lähti viikon jälkeen, ja toinen melkein heti perään (sairaalaan) juotuaan Antabus-kuurin aikana. Eikä maksusitoumusta saanut uuteen paikkaan, ennen kuin karenssiaika (vuosi?)oli ohi. Mutta ymmärrän kyllä, että siihen aikaan raha oli löyhemmässä.
Kalliolassa olin minäkin omin rahoin ja sitoutunut hoitoon. Raittiutta kesti melkein puolitoista vuotta sen jälkeen. Se oli kuitenkin hoitoon sitoutumattoman ja juovan puolison kanssa ‘hampaat irvessä’ -raittiutta ja Järvenpäähän lähtiessäni jätin kotini ja mieheni tullakseni raittiiksi.
Kyllä sitä päihteettömyyttä vaaditaan varmaan suurimmassa osassa hoitopaikkoja, kuten Cricketkin edellä viittasi.
Mä oon itse ollut mm. ihan julkisen sektorin päihdehoitolassa, jossa päihteettömyyteen sitouduttiin niin ikään hoitosopimuksessa hoitoon tullessa.
Sieltähän sitten potkittiinkin joskus tyyppejä pois, kun alkometri värähti jonkun 0,1 promillen verran kaupungillä käynnin jälkeen. Sikäli hieman julmaa, koska joillekin hoidokeille tuo hoitopaikka oli ainoa katto pään päällä.
Mutta minkäs teet; säännöt on säännöt ja sopimus on sopimus.
Se on tosin erikoinen piirre alkoholismissa, että hoitosuhde sanotaan irti jos potilas saa “sairaskohtauksen”.
Joka tapauksessa pääasia, että se raittius on sinunkin osallesi löytynyt. Ei varmaankaan missään tänäkään päivänä hoidon aikana saa käyttää alkoholia - muuten tulee passitus kotiin. Se hoito-ohjelma johon itse osallistuin vuosi sitten oli nimenomaan Järvenpään linjan mukainen. Jossain vaiheessa kysäisin meidä sosiaalihoitajalta uskooko hän itse alkoholistien kohtuukäyttöön. Ei uskonut. Kun sitten kysyin, miksi hän puhuu sellaisesta, hän vastasi, että näin Järvenpäästä neuvotaan ja siellähän on Suomen johtavat asiantuntijat.
Lakisääteisesti potilaan kanssa pitää sopia hoitosuunnirtelmasta. Jos potilaan tavoite on kohtuukäyttö, niin sen mukaisesti myös hoito tulee järjestää. Syystä tai toisesta useimmat alkoholistit tavoittelemat mieluummin kohtuukäyttöä, kuin lopettamista. Toinen asia liittyy noihin bentsoihin osana hoitoa. Ymmärrän toki, että ne kuuluvat katkolle akuutteihin vieroitusoireisiin. Niitä kuitenkin tarjoillaan myös uni- ja mielialalääkitykseen. Potilaat osaavat varsin hyvin luetella, mitä lääkkeitä haluavat mihinkin aikaan päivästä.
Oman kertomuksesi mukaan itselläsi oli aikanaan hyvä motivaatio raitistua. Varmaankin siinä on jo puolet koko onnistumisen edellytyksistä. Ilmeisesti olit myös oivaltanut, että ainoa alkoholismin käypä hoito on olla juomatta. Miten asia oli kohdallasi hoidon aikana - kerrottiinko asiakkaille juomattomuudesta ainoana vaihtoehtona, vai pidettiinkö alkoholinkäytön parempaa kontrollia riittävänä hoitotavoitteena? Entä noiden bentsojen käyttö osana hoitoa - miten siihen suhtauduttiin kymmenen vuotta sitten?
Aha, tämäkin asia selvisi Ilmeisesti olen jotenkin klikkiytynyt a-klinikan hoitotapaan, mutta nyt tiedän että nollatoleranssia vedetään muuallakin kuin minnesotassa.
Juovan puolison kanssa ei ilmeisesti moni onnistu ja on hienoa kuulla, että joku osaa tehdä oikeita ratkaisuja.
Niille ilmeisesti noin 1600 Lapualla raitistuneelle asia ei ole mikään huumorijuttu - vaikka ehkä hymynvirneeseen nyt on jo aihettakin. Jokaisella heistä on mahtava onnistuminen takanaan. Mitään nauramista ei ole myöskään niiden 160 ihmisen kohdalla, jotka Lapuan hoidosta huolimatta eivät ole ainakaan vielä raittiutta löytäneet.
Ah, vihdoin: ihan oikeaa asiaa hoitomuodosta, prosenttilöpinän sijaan. (myös Cricketin viestit J:päästä edellisen sivun lopussa oli avartavia)
Nuo Novamobin kertomat seikat pätee aika hyvin yhteen myös Kalliolasta kuulemieni seikkojen kanssa.
Eli kyseiseen hoitomalliin kuuluu oleellisesti ainakin terapian intensiivisyys (R.Kojohan taisi puhua “aivopesusta”) ja pitkäkestoisuus; eli kuukauden intensiivijakso ja vuoden avohoito.
Eräissä väljemmän hoitomallin julkisissa hoitopaikoissa oleellisin miinus lienee ohjelman väljyys; järjestettyä palaveria ym. ohjelmaa on muutamia tunteja päivässä eikä se ole olemukseltaan niin prässäävää; asiakkaiden sallitaan velttoilla enemmän.
Pitkiä, joskus jopa pysyviä raittiuksia on kuitenkin saavutettu jos kuukauden hoitojakson jälkeen jonkinlaisena seurantana on kuulunut pidempi asuminen kuivassa asuntolassa.
Päihteettömyys siis kuuluu kaikenlaisten hoitopaikkojen luonteeseen, ja sitä saatetaan valvoa mm. puhalluskokein ja pisto-ratsioin asuntoloihin.
AA on toki saatavilla kaikissa hoitopaikoissa. Oon itsekin peräti joskus työharjottelussa kuskannut hoitolan asiakkaita AA-palaveriin hoitolan autolla. : )
Luulen, että Lapuan ja muiden AA-pohjaisten hoito-ohjelmien korkeat raitistumisprosentit perustuvat muutamaan keskeiseen asiaan:
Hoidon lähtökohtana on alkoholismi sairautena, jonka ainoa käypä hoito on täydellinen pidättäytyminen alkoholin käytöstä.
Hoitohenkilökuntana on kokemusammattilaiset - alkoholistit, jotka itse ovat lopettaneet alkoholinkäytön kokonaan. Tällaisella hoitohenkilökunnalla on omakohtainen kokemus alkoholismin luonteesta, joten he eivät epäröi lainkaan puhuessaan täydellisestä raittiudesta ainoana hoitokeinona. He voivat myös uskottavasti kertoa potilaille, että täysin alkoholiton elämäntapa on jopa antoisampi vaihtoehto, kuin pienet hiprakat silloin tällöin.
Kun hoitohenkilökunnan pätevyysvaatimuksiin kuuluu kolme vuotta täydellistä raittiutta ja sama aika AA:ssa käyntejä, he ovat käytännössä nähneet, miten alkoholistit raitistuvat ja miten AA-ohjelmaa tulee hyödyntää.
Jos hoitohenkilö itse hapuilee tuon kohtuukäyttöajatuksen kanssa, niin ei ole ihme että potilaillekin syntyy ajatus kohtuukäytön mahdollisuudesta. Vastakin yksi AA-toveri kertoi uskoneensa Järvenpäästä palatessaan voivansa ottaa yhden rentouttavan oluen oltuaan kokonaisen kuukauden ilman. Tuon “yhden” oluen juominen kesti kaksi viikkoa.
Siis valtavan hienoa huomata olevansa väärässä lapuan suhteen !
Oman kuntani sossuun menee Kanthoona nyt ja alkaa vaatimaan heiltä oikeanlaista alkoholismin hoitoa.
On se kumma ettei osata hyödyntää parantavaa hoitoa vaan lähetetään kaikenmailman ventuksiin ja järvenpäihin juoppoja muka raitistumaan kun kerran on olemassa noin loistavasti toimiva alkoholistien hoitola olemassa.
Ajatelkaas jos tämä suomessa eniten työikäisiä tappava sairaus voitaisiin todellakin hoitaa pois lapualla niin miksi ihmeessä yleensä edes muita hoitoloita on olemassa . Siinei kauaa nokka tuhisis laajennuksien kans kun vallataan lakkautetut kyläkoulut alkoholistien auttamiseksi.
En tiedä onko tarkoituksesi vitsailla, mutta ainakin satojen tuhansien työssäkäyvien alkoholistien toipumisen edistämiseksi sijoitus olisi kannattava. Muutama tonni per alkoholisti (jotka valittaisiin tietysti hoitoon soveltuvuuden mukaan) ja saadaan taas suuresta osasta toipuneita ja hyviä veronmaksajia. Nykyinen systeemihän keskittyy lähinnä köyhiin ja kipeisiin, jotka sitten jatkavat juomista. Se hoito on ehkä ainoa mahdollisuus heille, mutta mitä pitkäaikaista hoitoa on käytännössä tarjolla työssäkäyville ja pikku hiljaa hiipuville alkoholisteille Suomessa? Heitä on valtava enemmistö alkoholisteista.
Työssä käyvällä ei ole niin kauhean suurta eroa köyhään ja kipeään. Työpaikasta, autosta, asunnosta, terveydestä ja perheeestä pääsee eroon vuodessa, kun alamäki oikein kunnolla alkaa. AA:n isossa kirjassa puhutaan oikeasti pohjalle asti vajonneista. Heitäkin näkee AA-palavereissa. Tulee aidosti hiljainen mieli joka kerran, kun AA:lainen kertoo tulleensa palaveriin Röllimetsän kautta. Siellä hän on kysellyt “entisten” ystäviensä kuulumisia ihan sillä mielin, josko joku muukin olisi jo halukas vaihtamaan elämäntyyliä. Kun kuuntelee kertomuksia, miten ulosoton velat on vähin erin maksettu ja näkee täysin mallikelpoisen kansalainen on pakko olla nöyrä. Juuri viime viikolla katselin, kun AA-toverin maksurästejä ynnättiin porukalla ja asiantuntijavoimin. Voudin tekemät virheet perkattiin ja todettiin, että puoli vuotta vielä, niin kymmenen vuoden velkavankeus on ohi. Saman prosessin vuosia sitten läpikäynyt toveri laati korjausvaatimuksen voudille, koska maksatukset olivat täynnä virheitä ja vanhentuneita velkoja. Kun vouti oli saanut käteensä listan korjausvaatimuksista, niin oli kuulemma ollut varsin valmis hoitamaan asiat päiväjärjestykseen pikavauhtia - kunhan ei vain joudu edesvastuuseen virheistään.
Katkolla ja kuntoutuksessa käydessä monesti kiinnittää huomionsa vain ulkoiseen olemukseen, joka vaikuttaa aika toivottomalta. Selvän pään kanssa se toivottomuus kuitenkin katoaa jokaiselta. Vaikka alkoholi olisi tuhonnut kävelykyvyn ja puoli päätä muistia, niin oikein hyvin tuntuvat pärjäävän.
Kun tuossa taannoin puhuttiin niistä mersuista AA:n parkkipaikallakin, niin kyllä sen kompressorisportinkin kyytiin istahti vänkirinpaikalle toveri, joka tarvitsi kyydin kotiinsa. Varmaan ihan poikkeuksellista, että AA-palavereihin tuleekin yleensä mersukyydillä kaksi ihmistä yhtä matkaa.
Helpointahan se lopettaminen olisi tehdä hyvissä ajoin - kun ei vielä tarvitse katkoa ja kuntoutusta. Viimeistään siinä vaiheessa kannattaisi lähteä etelänloman sijaan laitokseen, kun työnantaja vielä epäröi hoitoonohjauksen tarvetta. Aina kannattaa kuitenkin muistaa, että alkoholismi muuttuu fyysisesti, psyykkisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti oireettomaksi, kun lopettaa juomisen kokonaan.
kummittelee näissäkin luvuissa. Erityisen mielenkiintoista on, että kyse on hoidon pitkaikaisvaikutuksista. Parasta on, ettei retkahduksenkaan jälkeen ole alkoholi maittanut, eli voidaan aivan perustellusti puhua hoitotuloksista. Saisivat toki kotisivuillaan päivittää nuo kävijämäärät. 1300 alkoholistia 90% raitistumistodennaäköisyydellä on jo sellainen luku, että Tarharyhmän työpaikkakin on tulevaisuudessa uhattuna. Sitä kautta ymmärrän toki kriittisyyden hoitomuotoa kohtaan - viehän se leivän ammattiymmärtäjien suusta. Toisaalta hoitohenkilöstön eläköityessä jokaiselle hoitoalalle pyrkivälle kyllä tulevaisuudessa työtä riittää. Kanthoonan kriittisyyttä hieman oudoksun - miten sinun näkyvillesi on sattunut aina se epäonnisempi porukka?
