Uskonto.
80-luvun lopussa on kausi missä tuli sählättyä eripäihteiden kanssa ja tuli piste että piti tosissaan miettiä miten tästä eteenpäin.
Tyttöystäväni tuli raskaaksi ja perhe oli tuolloin välttämätön ja onnekas ratkaisu.
Lopetin vuosiksi kaikki päihteet ja alussa mietin uskoon tulemista ratkaisuna, olin törmännyt henkilöön joka oli ollut hyvin rankasti vahvoissa päihteissä kiinni. Hän oli raitistunut ja tullut syvään uskoon, hänen iso lapsikatraansa ja elämä näytti hienolta.
Päätin itsekin pyrkiä uskoon, luin lahkojen kirjasia ja rukoilin rystyset valkoisina jumalaa, jumalalle ei sopinut lähettää minulle mitään viestiä olemassa olostaan.
Nuorimies uusien vastuiden edessä ja heikkoja hetkiä takana, usko olisi ollut kuin nappi silmään. En ollut tuota ennen paljoa päätäni vaivannut hengellisillä jutuilla.
Menin sitten lukemaan raamattua ja mitä pidemmälle pääsin, niin sitä epäuskoisemmaksi tulin.
En siis tullut uskoon. Ja tuon ihailemani ihmisenkin perhekuvioiden ilmeiset vääryydet mielestäni ja persoonanakin tuo heppu paljastui tavalliseksi ulkokultaiseksi mulkuksi.
On aivan selvää että raamattu ei ole jumalan sanaa, eikä mieleni pysty ohittamaan lukemattomia asioita jotka ei voi pitää paikkansa. Siis jos raamattu ei suurelta osalta voi olla totta, niin miten se voisi olla jumalan sanaa?
Olen monesti elämäni aikana sanonut, että jos ovelle tulevilla jehovilla tms. olisi tarjolla pilleri, jolla heräsin uskoon ja voisin heittää vastuun elämästäni jollekin korkeammalle. Valintojen vaikeus häviäisi ja aina vaan katsoisi kirjasta tai kysyisi papilta, niin saisin sen minkä jumala minulle katsoisi kuuluvan.
Niin ottaisin tuon pillerin.
Mietin äsken olenko vielä samaa mieltä, kun viina sumeus on hävinnyt päästäni ja elämä tuntuu ihan kivalta näin. Ainakin miettisin vähintään yön yli