Nyt tollakin riitti alkoholin nauttiminen. Näin juhannuksen jälkeen aika moni ajattelee näin, mutta minä ajattelin muistaa tämän huomista pidemmälle. Vaikka nyt on kamala krapula, ahdistus ja morkkis, on ihanaa, kun tietää, ettei tätä tarvitse enää koskaan kokea uudestaan mikäli en halua! Olen jo vuoden päivät tehnyt tätä raittiuspäätöstäni, ja ehkäpä tuo eilinen överiksi meno oli se viimeinen niitti. En vaan vielä uskaltanut mennä lopettajien puolelle, katsotaan nyt kuinka tämä elämänmuutos lähtee vauhtiin…
Historiasta sen verran, että nuori ihminen olen, vielä muutamia vuosia alle kolmenkympin, ekat kännit juonut 13 vuotiaana, humalahakuinen juominen alkanut vasta parikymppisenä ja juomismäärät ja örvellys pahentunut koko ajan. En koskaan juo arkisin, enkä krapularyyppyjä. Juomismääräni eivät viikossa ylitä kymmentä. Eli siis suurkuluttaja en ole, ei ole varsinaisesti ongelmia olla juomatta, kunhan vaan tekee mieli. Ja yhtä tuoppia en osaa ottaa, jos juon, juon itseni humalaan. Muisti menee nykyään useasti, ja morkkikset ovat valtavia.
Nyt pitäisi vaan pysyä sitten raittiina tai ainakin opetella juomaan vain se yksi. Helpommin vaan sanottu kuin tehty.
Mulla on ollut aika samanlainen tilanne. Lupauksia lopettamisesta. En ole yksin pystynyt. Huomenna meen klinikalle.
Samalla tavalla on juominen alkanut myös minulla. Kun otan - muisti pois tavallisesti. Toivotan sinulle jaksamista ja voimia tulevaan. Kaikki me tarvitsemme niitä. Koita puhua jollekin läheiselle tai ventovieraalle, pääasia että puhut.
Minä olen 31-vuotias ja vuosia (ja taas vuosia) paininut lopettamisen kanssa. Olen soitellut AA-puhelimiin muutaman kerran, tuntuu hyvältä puhua vapaasti ilman mitään salailumeininkiä. Minä olen pettänyt avopuolisonia, aina aivan samperin kännissä, useasti. En usko, että selviän tästä ilman ammattiapua. Selvinpäin ei tulisi mieleenikään pettää häntä, ei sitten millään. Tuo vitun viina saa vain minut tekemään mitä sairaampia juttuja.
Nyt on jo muutama päivä kulunut tuosta ensimmäisestä kirjoituksestani. Seuraava päivä töissä oli edelleen yhtä helvettiä, oli krapulainen olo fyysisesti, mutta pahinta oli se henkinen tuskaisuus. Morkkis ja ahdistus viikonlopusta vaivaavat edelleen vahvasti. Olen kuitenkin jo pystynyt prosessoimaan asiaa jonkin verran.
Vahvasti edelleen ajattelen, että edellinen kerta oli pitkään aikaan viimeinen, ellei sitten ihan oikeesti viimeinen. Vihaan humalatilaa, itseäni humalassa ja seuraavaa päivää. Vihaan noita asioita enemmän kuin mitään muuta. Ennen nautin muutaman lonkeron ottamisesta ystävien kanssa, nousuhumalan tunne oli ihana ja rento. Nykyään jo ensimmäinen tuoppi ahdistaa, mutta jotenkin se aina tuntuu maistuvan. En siis enää saa minkäänlaista nautintoa juhlimisesta, vai olenkohan koskaan edes saanut?
Rakastan selviä viikonloppuja. Sitä tunnetta kun lauantaina herää hyvin nukutun yön jälkeen, syö rauhassa aamupalan hyvävointisena, ja koko päivä on edessä eikä ahdista edellisen illan tekemiset ja juomiset. Miksi sitten palaan aina vain uudelleen niihin kamaliin tunteisiin juhlimalla?
Olen muutamille ystävilleni puhunut tunteistani ja alkoholin käytöstäni. Hyvin moni on sitä mieltä, että liioittelen ongelmaani. Itse olen sitä mieltä, että on jo ongelma, mikäli herää miettimään onko minulla ongelma juomisen kanssa. Kaipa nuo ystävieni kommentit johtuvat siitä, että en koskaan juo kuin yhden illan, ei koskaan krapularyyppyjä, olen opiskellut arvostetun ammatin ja suoriudun elämästä kaikin puolin hyvin. Kuoren alla kaikki on kuitenkin murtunut.
Päivä kerrallaan tässä mennään, enkä nyt enempää jaksa edes ajatella. Juoda en halua, eikä siihen ole tarvetta. Yritän saada itseni kuntoon. Se on tärkeintä.
Aivan samanlaista touhua ollut sulla, kuin mullakin. Ainoa vaan, että mä pysty(i)n juomaan sillä yhdellä kerralla vieläkin enemmän, vaikka pienikokoinen olen, ja mä saan edelleen suurta nautintoa siitä nousuhumalasta. Ainoa vaan, että se nautinto tosiaan kestää sen 3 ensimmäistä juomaa ja about 2 tuntia, jonka jälkeen se juominen ei oikeasti enää edes ole kivaa, vaikka ehkä silloin luuleekin niin. Krapulat ovat kamalia, pahimpana ehkä monipäiväinen ahdistus, vaikkei se oksentaminenkaan kivaa ole.
Mulla on taas ensimmäinen krapulan jälkeinen ahdistuspäivä menossa. Tuli sitten juhlittua juhannusta ihan oikeana juhannuspäivänä myös… Mitään typerää en tehnyt, tai ainahan sitä on kännissä typerä, mutta morkkista poden siitä, että mulla on taas huono olo yhden illan takia monta päivää. Ei tätä vaan jaksa.
Mä asetin itselleni tämän vuoden koeajaksi siitä, opinko kohtuukäyttäjäksi vai en. Ensimmäiset 3 kuukautta meni hienosti. Toukokuukin hyvin, kun olin tipattomana. Nyt on taas karannut parina kertana käsistä touhu, joten vähän huonolta näyttää. Jos ei seuraavat puoli vuotta tuo muutosta tilanteeseen, siirryn lopettajien puolelle, en ehkä kirjoittelemaan, mutta käytännössä elämään. Ei taida olla sitten enää muita vaihtoehtoja. Vielä kuitenkin yritän täällä, kun alkuvuosi meni niin hyvin, ja kun tiedän, etten ole sillä tavalla alkoholista riippuvainen, ettenkö voisi olla juomatta, jos vain päätän niin. Ongelma lähteekin siitä, kun annan itselleni luvan juoda, ja vedän sitten perseet olalle mistään piittaamatta.
Että tervetuloa mukaan vaan! Meitä on täällä monta samassa jamassa.
Iloisia uutisia; takana täysin raitis viikonloppu! Olo on siis hyvä, vaikka flunssa vaivaa. Ei tehnyt edes tiukkaa, vaikka mies olutta ottikin päivän aikana. Se kun kykenee juomaan vaikka joka päivä vain yhden (ei kuitenkaan päivittäin juo), ja ottaa reilummin hyvin harvoin. Miten jotkut kykenee tohon? Itse kun lähden “yhdelle”, tulen yleensä kaatokännissä taksilla kotiin klo 04.00.
Keskustelin vkl aikana miehen kanssa alkon käytöstäni. Hänenkin mielestään liioittelen ongelmaani, mutta oli sitä mieltä, että yrittäisin nyt olla pidemmän aikaa täysin raitis. Minulla on aloitettu lääkitys, joka ei varsinaisesti aiheuta haittaa alkoholin kanssa, mutta teho toki hiipuu. Hänen mielestään suurin syy raittiina olemiseen on tuo lääkitys, ei tapani käyttää alkoholia. Itse olen hieman eri mieltä, mutta toki lääkitys motivoi myös pysymään raittiina.
Niiskuliini, minäkin olen pienikokoinen mutta näköjään mekin kyetään juomaan enemmän kuin tarpeeks! Kuis on raittiit päivät menneet? Onko ahdistus jo helpottanut? Kirjoitit tuosta vuoden “koeajasta”. Itse olen tullut siihen tulokseen, että tuskin koskaan kykenen ns. normaalikäyttöön. Sillon on minusta helpompaa olla kokonaan ilman.
Kävin tänään lääkärissä ihan muissa asioissa, ja sain labrakokeista vastauksia. Maksa-arvot olivat loistavat, ja vaikka juomiseni on ollut vähäistä, pelkäsin niiden puolesta silti. Nyt olen rauhallisella mielellä.
Kiitos kysymästä, päivät ovat menneet vaihtelevalla menestyksellä. Kyllä se ahdistus siellä taustalla koko ajan kolkuttaa vielä, mutta koitan lohduttautua sillä, että juomisesta se varmasti johtuu ja ohi sen pitäisi mennä, kun ei vaan juo ja vetää B-vitamiinia naamaan. Eilen oli kyllä aika rankka päivä, mutta ehkä lomareissu helpottaa asiaa, ILMAN alkoholia!!
Mä näin viime yönä untakin, painjaista, että join, vaikka mun ei pitänyt. Sitä en kyllä aio tehdä.
Voihan se olla niin, etten mä kohtuukäyttöön pystykään koskaan. Tai siis pystyn, jos katsotaan viikkomääriä, mutta en ehkä pysty koskaan, jos katsotaan kertamääriä. En mä tiedä. Kaksi pystyn juomaan retkahtamatta, jos on siis tarkoitus juoda vain esim. ruoan kanssa, mutta sen jälkeen lähtee kyllä helposti mopo käsistä. Humalahakuinen juominen (yli 2 annosta) pitäisi siis varmaan lopettaa kokonaan. Jotenkin vaan koko ajatuskin ahdistaa. Tai siis se, mitä tapahtuu sosiaalisissa tilanteissa. Nytkin on kolmen viikon päästä vieraita tulossa, sellaisia ihmisiä, joita en ole nähnyt vuoteen ja joiden kanssa aina dokataan. He siis tulevat meille dokaamaan. Ole siinä sitten ilman.
Ei kai ne maksa-arvot niin helpolla heilahtelekaan. Mun eräs kaveri juo tosi paljon ja kävi maksakokeissa, eikä löytynyt mitään. Ei kuitenkaan juo joka päivä, mutta useamman kerran viikossa kuitenkin, ja paljon kerrallaan. Mä kyllä ihailen sua tosta rohkeudesta lopettaa kokonaan! Miten sä hoidat sosiaaliset tilanteet? Vai onko sulla kohtuukäyttökavereita? Mun ystävät ja tuttavat, ehkä kahta lukuun ottamatta, ovat kaikki enemmän tai vähemmän suurkuluttajia, eivätkä näe asiassa mitään ongelmaa. Tsemppiä sulle! Olen tosiaan reissussa, joten palailen lukemaan näitä sivuja muutaman päivän päästä.
Mukavasti raittiina ovat päivät menneet, eivätkä terassit ole houkutelleet Tuntuu pahalta katsoa terassilla olevia ihmisiä, osasta kun näkee, että ovat juoneet päiväkausia ja edelleen sama meno jatkuu. Nuo ihmiset vahvistavat omaa haluani olla raitis. Tällä hetkellä en kaipaa juomista enkä juhlimista.
Niiskuliini, niin, ne sosiaaliset tilanteet. Tiukkoja tulevat olemaan. Mulle on tyypillistä, että kun aloitan pidemmän “kuivan kauden”, eristäydyn ekoiksi viikonlopuiksi kotiin, tarkoituksella, jotta en joutuisi tilanteisiin joissa juodaan. Samoin olen tehnyt nytkin, ja jatkan samaa muutaman viikon ajan. Sen jälkeen on jo helpompaa tavata ystäviä vaikkapa baarissakin, kun on takana välimatkaa biletykseen. Meinaan myös kertoa ystävilleni juomattomuudesta, jotta eivät turhaan asiasta kysele. Pahin paikka tänä kesänä tulee varmasti olemaan eräät häät, joissa tyypillisesti tullaan juomaan ja paljon. Olemme jo miehen kanssa asiasta puhuneet, joten uskon tuostakin tilanteesta selviäväni. Helppoa se ei silti tule olemaan.
Itsekin kykenen kohtuukäyttöön kun katsotaan viikkomääriä, mutta kertakäyttö on sitten eri asia. Ja kun mukaan tulivat muistikatkokset, överikrapulat, ahdistukset ja morkkikset oli pakko viheltää tämä peli poikki. Jotenkin tuntuu helpoimmalta olla kokonaan ilman, kuin että alkaisin laskemaan jokaista juomaa ja ahdistuisin siitäkin. Tiedä häntä. Katsotaan nyt miten tässä edetään.
Mukavia, aurinkoisia ja raittiita päiviä toivottelee,
Huomenna on sitten perjantai, ahdistuksen paikka. Lähteäkö bilettämään ja riskeerata lähes kahden viikon raittius? Vai uskoa itseensä (ja lupaukseen olla juomatta) ja lähteä silti? Vai jäädä suosiolla kotiin, ettei kiusauksia edes tulisi? Siinäpä ongelma. Olen jo saanut kutsun kaverilta, jonka kanssa jokainen kerta on mennyt överiksi, vaikka on lähdetty “yhdelle”. Siksi epäilyttää koko homma. Ehkäpä jään kotiin ettei tarvitse kärvistellä ja katsella kännisiä ihmisiä.
Ei ole juurikan ollut houkutuksia, käväisin tänäänkin terassilla, enkä ottanut tuoppia. Katselin vaan muita juoppoja Ärtymystä olen tänään tuntenut, johtuuko lähestyvästä viikonlopusta ja siitä ettei saisi juoda? Tiedä häntä. Muuten meneekin ihan mukavasti ja edelleen olen tyytyväinen päätökseeni.
Pohdin tänään näitä naisille niin tyypillisiä kännipuheluita En tiedä pitäiskö itkeä vai nauraa. Niin useasti olen itseni nolannut niillä. Omituista kyllä, en juurikaan noista morkkista pode. Se on vaan omituinen juttu, kun humalassa soittaa sellaisille ihmisille joille ei selvänä tulisi mieleenkään soittaa
Miten muilla sujuu? Onko kaikki kesälaitumilla kun on niin hiljaista?
Ajattele vain päivää kerrallaan niin on helpompaa. Torstai nyt juomatta ja nukkumaan. Huomenna voit keskittyä sitten perjantaihin. Kannattaisi tehdä kuitenkin päätös koko juomisen lopettamisesta. Muutenhan elämä pyörii vain etanolin ympärillä…
Niinhän siinä kävi, että eksyin kapakkaan eilen. Tai siis tietoisesti sinne menin, valitettavasti. Jos jotain positiivista pitää asiasta keksiä, niin ylitin itseni ja join “vaan” kolme tuoppia ja lähdin kotiin vaikka jatkotkin olisi olleet tiedossa. Ehkäpä syynä oli tällä kertaa asiallinen seura, jossa ei olisi voinut mennä överiksi. Vaikka oli mukavaa, eikä tänään varsinaista krapulaa olekaan, olen jotenkin tosi pettynyt itseeni. Päivä ei ole mennyt pilalle, olen saanu aikaiseksi paljon, mutta morkkis vaivaa silti. Olen asiaa paljon pohtinut, ja tullut tulokseen, että en koskaan voi pitää alkoholia mukavana, rentouttavana asiana, koska siihen liittyy niin paljon ikäviä muistoja jo alkaen lapsuudesta. Ja koska olen huomannut, että en osaa alkoholia normaalisti käyttää, ahdistus lisääntyy koko ajan. Ja taas aloitetaan alusta…
Ymmärrän kyllä harmituksesi todella hyvin, kun tarkoituksenasi ei ollut juoda ollenkaan. Toisaalta, joit kuitenkin vain kolme, etkä ratkennut sen enempään.
Mäkin join lomareissulla, mutta vain ruoan kanssa. Syötiin siis kolme ateriaa ravintelissa yhteensä, eri päivinä, ja jokaisen kyytipoikana meni pieni, kuiva siideri. Enempää ei edes tehnyt mieli, vaikka terassit houkuttelivat helteisessä kaupungissa joka kulmalla.
Eilen olisi ollut pippalot, en mennyt. En uskaltanut mennä selvinpäin, en halunnut ottaa mitään riskiä. Kyllä mua ärsyttää, kun kaikki sosiaaliset riennot kiertyy alkoholin ympärille. Mitään kotitissuttelua en enää harrasta ollenkaan, ja se oli todella helppo lopettaakin (saunakaljakin on mulle ihan vieras käsite), mutta auta armias, jos on jossain kylässä, joku tulee kylään, on jotkut bileet… Ihan kaikkeen liittyy alkoholi. Mä olen alkoholista sosiaalisesti riippuvainen.
On jotenkin ihan pysähtynyt olo. En saa mitään aikaseks, koneella vaan kökötän. Miks pitäis saada mitään aikaseks, mähän olen lomalla. Jos nyt prkl kerrankin vois vaan relata ja olla. Mutta kun ei voi. Mieskin on jostain vihainen, pitää mykkäkoulua ja tiuskii ajoittain. Varmaan sitä potuttaa edelleen mun juhannusörvellys. Hienoa, ihan kuin en itse tarpeeksi olis syyllistänyt itseäni siitä. Tämäkin vielä.
Eilen illalla oli levoton olo. Halusin lähteä bilettämään, ihan selvästi se levottomuus oli kaljanhimoa. Mutta en lähtenyt, ja hyvä niin. Tänään olis ollu sata kertaa huonompi päivä jos olis vielä krapulakin. Juominen pyörii mielessä monta kertaa päivässä, enkä oikein tiedä, helpottaako tää plinkissä pyöriminen yhtään asiaa. Ehkä tää vaan saa aikaiseksi kaljanhimoa? Vai etsinkö mä taas syitä juomiselle? ÄÄh. On tää vaikeeta.
Millon tästä syyllisyydestä pääsee eroon? Olen pohtinut niitä kaikkia tyhmyyksiä joita kännipäissään on tehnyt. Haluaisin vaan unohtaa ne. Mutta toisaalta tekee hyvää ajatella ja puida ne jutut loppuun, tehty mikä tehty. Olen kuitenkin “pahimmilta” virheiltä säästynyt, kai, ehkä.
Musta tuntuu, että mitä enemmän jotain kiellettyä asiaa ajattelee, sitä pahemmaksi se himo sitä asiaa kohtaan vain kasvaa. Ihan luonnollista, tietty. Esim. itsellä olisi tarkoitus laihduttaa muutama kilo pois, ihan normaalipainon sisällä vain, mutta kun laskin kaloreita, ruoka pyöri mielessä koko ajan. Nyt en laske enää, painoa on itse asiassa tainnut tulla tässä kesällä vähän lisääkin, mutta koitan kuitenkin vielä ilman mitään kalorilaskentaa ja ruoan pohdintaa päästä niistä kiloista eroon. Musta tuntuu, että sama mulla pätee alkoholinkin kanssa. Tai siis pätisi, jos päättäisin lopettaa kokonaan. Kielletty houkuttelee ja pyörii mielessä koko ajan.
Mä en oikeastaan ajattele alkoholia ollenkaan arkipäivisin, paitsi sen verran, että käyn Plinkkiä lukemassa. Sen sijaan aina, kun on joku juomistilanne edessä, ajattelen tietysti. Paitsi niinä kertoina, kun annan mennä vaan, enkä laske annoksia. Krapulapäivänä sitten ajattelen senkin edestä. En kuitenkaan ole pitkään aikaan potenut sellaista tosi pahaa morkkista alkonkäytön takia, koska loppujen lopuksi teen aika harvoin kännissä mitään todella ääliömäistä. Sitäkin on todellakin tapahtunut silloin, kun join joka viikko, enkä todellakaan välittänyt mistään mitään. No joo, viime syksynä viimeksi. Tänä vuonna en ole kuitenkaan tehnyt mitään ihmeen tyhmää kännissä, ellei pelkästään kännitilaa lasketa tyhmyydeksi. Miehenkään kanssa en riitele ikinä kännissä, enkä kenenkään muunkaan. Taidan vaan lähinnä puhua idiootteja.
Mutta joo, päivä kerrallaan kannattaa varmasti mennä, kuten nuo konkaritkin neuvovat: Tänään en juo, huominen huolehtikoon itsestään.
Raittiina edelleen, vaikka kyllä taas eilen illalla mietin terassille lähtöä. Taitaa johtua lomasta tää, normaalisti kun ei tulisi mieleenkään edes ajatella arkena kapakkaan lähtemistä. Tärkeintä kuitenkin etten lähtenyt, ja taas on uusi päivä, olo ok, ja iloinen olen siitä, ettei ole krapulaa.
Aloin eilen pohtimaan sitä, kuinka paljon vähäinenkin alkoholin käyttö näkyy ulkonäössä. Mulle on aina ollut ulkonäkö tosi tärkeä asia. Viime vuosina kun masennus/ ahdistus on vaivannut, olen selkeästi vähemmän kiinnittänyt siihen huomiota. Nyt kun olen asiaan taas paneutunut, olen järkyttynyt. Tuskinpa olisi näitäkään juonteita mikäli olisin nukkunut kunnon yöunia ja juonut vihreää teetä. Nyt olen taas kauheella vimmalla hoitanut naamatauluani. Taisi olla Fernetti joka kirjoitti, että selvänä ollessaan keskittyy neuroottisesti ulkonäkönsä hoitamiseen. Itse olen ihan samanlainen, krapulassakin juon litroittain vihreää teetä ja vettä, kuivaharjaan kroppaani ja teen kasvohoitoja. Käytän myös melko paljon rahaa kosmetiikkaan ja ihonhoitotuotteisiin. Nyt voisi keskittyä pitämään naamataulunsa ja kroppansa kunnossa raittiudella! Ei maksa mitään
Niiskuliini, ole onnellinen ettet ole viime aikoina tehnyt tyhmyyksiä! Minä olen, mutta aika parantaa haavat Olen jo antanut itselleni anteeksi, mutta unohtaa en tietenkään voi, enkä haluakaan.
Yhdyn kaffeemukiin. Alkoholi vaikuttaa myös persoonallisuuteen ja olemukseen. Itselläni juomakauden n. 4-5-vuotta pääteeksi tuli masennus(oikein diagnoosilla), jonka melko suoraan voi sanoa johtuneen juuri pitkästä, tasaisesta ja runsaastakin juomisesta. Masennus ja “kokoonpainuminen” ovat melko yleisiä juopon/alkoholistin vaivoja. Tottuu pitämään normaalina vaikkeivat sitä todellakaan ole. Vaikka turvotus ja valvomisen merkit lähtisivät n. 2-päivässä pois, niin aivokemian korjaaminen vie aikaa. Masennus ja usein samalla ahdistuneisuus ovat pitkäaikaisia hoidettavia…iloa täytyy nyt löytä’ä arjesta, eikä vain “bilettämisestä”.
Viestiketjun aloittajalle monicalle voisin sanoa, että katso oikeasti ympärilläsi olevia ihmisiä ja teitä yhdistäviä tekijöitä. Oikeastaan pääpaino ihmisissä. Jälleen kerran kaffeemuki osui ytimeen, kun alkoholista tulee ihmiselle rakas, niin se TODELLAKIN tulee, kuin varkain, sitä ei edes itse aina huomaa. Varsinkaan ajattelun muuttuminen tuli kohdalleni yllätyksenä ja nyt jälkeenpäin pohtiessa, sen voi sanoa muuttuneen radikaalisti. Bilettäminen, usein synonyymi humalahakuiselle juomiselle, tuli arkiviikonkin pääasiaksi.
Joo ainakin Fernetti täällä neuroilee varsinkin naamataulun osalta. Viimeaikoina ehkä lähinnä vain ajatellut asiaa, en niinkään tehnyt mitään asian eteen. Kehon kunnosta nyt ei tarvitse edes sanoa mitään. Ei liikuntaa, ei venyttelyjä ei mitään. Mä oon unohtanut koko kehon olemassaolon.
Krapuloissani olen täällä muuten nytkin, syön porkkanaa, juon mineraalivettä, ananasta ja kohta otan kanankoivet uunista (kunnon ruokaakin pitää syödä krapulassa). Ja gefiluspiimääkiskon kaksin käsin vähän niinkuin vatsaltani anteeksi pyydellen.
Mitään typerää en tehnyt, tai ainahan sitä on kännissä typerä, mutta morkkista poden siitä, että mulla on taas huono olo yhden illan takia monta päivää. Ei tätä vaan jaksa.
Meitä on täällä monta samassa jamassa.
Eilen oli kyllä aika rankka päivä, mutta ehkä lomareissu helpottaa asiaa, ILMAN alkoholia!!
Tai siis se, mitä tapahtuu sosiaalisissa tilanteissa. Nytkin on kolmen viikon päästä vieraita tulossa, sellaisia ihmisiä, joita en ole nähnyt vuoteen ja joiden kanssa aina dokataan. He siis tulevat meille dokaamaan. Ole siinä sitten ilman. 
Sen sijaan aina, kun on joku juomistilanne edessä, ajattelen tietysti. Paitsi niinä kertoina, kun annan mennä vaan, enkä laske annoksia. 
En kuitenkaan ole pitkään aikaan potenut sellaista tosi pahaa morkkista alkonkäytön takia, koska loppujen lopuksi teen aika harvoin kännissä mitään todella ääliömäistä. Sitäkin on todellakin tapahtunut silloin, kun join joka viikko, enkä todellakaan välittänyt mistään mitään. No joo, viime syksynä viimeksi. 
Tänä vuonna en ole kuitenkaan tehnyt mitään ihmeen tyhmää kännissä, ellei pelkästään kännitilaa lasketa tyhmyydeksi. Miehenkään kanssa en riitele ikinä kännissä, enkä kenenkään muunkaan. Taidan vaan lähinnä puhua idiootteja.
Masennus ja usein samalla ahdistuneisuus ovat pitkäaikaisia hoidettavia…iloa täytyy nyt löytä’ä arjesta, eikä vain “bilettämisestä”.
Viimeaikoina ehkä lähinnä vain 
Kehon kunnosta nyt ei tarvitse edes sanoa mitään. Ei liikuntaa, ei venyttelyjä ei mitään. Mä oon unohtanut koko kehon olemassaolon. 
