@Teme70 Kiitos, ettet tuominnut!
1 tykkäys
Jee, viikko raittiutta takana! Aamu 7 tänään.
5 tykkäystä
Paljon onnea!
1 tykkäys
isosti Onnea 
1 tykkäys
Kiitos Fincoco!
Kiitos Metsanpoika!
Onnea!
1 tykkäys
Ozempic tosiaan vie alkoholinhimon tehokkaasti, ja kun tietää miten kipeäksi siitä tulisi niin ei tee mieli. Mutta samalla sitä melkein kaipaa sitä ajatusten turruttamista. Varsinkin nyt kun pahimmat vieroitusoireet alkavat olla ohi niin sitä on vähän hukassa.
Vaikeinta on ehkä nyt häpeä joka työterveyden kanssa toimimisesta tulee. Nyt kyselevät alkoholinkäytöstäni joka keskustelussa. Mikä tietysti hyvä mutta että hävettää ja harmittaa että olen toiminut niin, eli juonut, että heidän pitää siitä edes kysellä. Ja ei siis kyse mistään varoituksista tms. vaan ihan vain kun on uusi työsuhde niin siellä on ties mitä elämäntapavalmennuksia ja nyt jokaisessa kyselevät alkoholinkäytöstä. Kehuvat kyllä sitä että olen lopettanut mutta silti hävettää. Tosin kyselevät kyllä jatkuvasti myös liikunnasta, ruokavaliosta, seuraavat painoa, kyselevät ihmissuhteistani yms.
Eikö olekkin merkillistä että terveydenhuollon ammattilaiset yrittävät kysellä miten voisivat mahdollisesti auttaa terveyden huoltosi edistämiseksi. Ja kaiken lisäksi vielä silloin kun menet käymään heidän luonaan!? 
2 tykkäystä
Tykkäsin jo aiemmin tuosta @ait0lainen kommentista. En pitänyt sitä ilkeilynä tai epäasiallisena, vaan pilke silmäkulmassa tehtynä vähän ironisena kommenttina.
Ei vertaistuen tarvitse olla pelkkää myötäkarvaa eikä yksi kommenti toisaalta määritä koko foorumia. Kun olen täältä hakenut tukea raittiuspolulleni, olen huomannut sen, että monelle meistä alkoholisteista alussa kelpaisi vain sellainen apu, joka näkee asiat juuri omasta näkövinkkelistä.
Se on täysin ymmärrettävä, mutta sinällään hassu lähtökohta, kun miettii, millaiseen tilanteeseen se oma näkövinkkeli on päätynyt.
Ei kukaan täällä tietenkään voi tietää tilannettasi. Eikä absoluuttisen oikeita tapoja näissä kinkereissä ole. Mutta oman kokemukseni mukaan ilman itsereflektiota toipumisennuste ei ole kovin hyvä.
EDIT - sellainen tuli mieleen, että yksittäisen kommentoijan saa hiljennettyä, jos siltä tuntuu.
3 tykkäystä
Joo eppu ei kannata heti lyödä hanskoha tiskiin palstan suhteen. Yhteisö tämä on siinä kuin muutkin, on eri mielipiteitä, näkemyksiä ja tapoja kommunikoida. Onhan ihan samaa ystävien keskenkin tai perheessä.
Vaivan luonteeseen kuuluu tietty herkkähipiäisyys ja saatetaan kimmastua pienestä. Jälkeenpäin saattaa nähdä asiat toisessa valossa. Se vähän niinkuin kuuluu toipumisprosessiin, siis että ajattelu pikkuhiljaa muuttuu.
Nythän on hyvä, että saat apua ja tilanteesi siellä työterveydessä kartoitetaan kokonaisuutena. Kaikki vaikuttaa kaikkeen, kun iihminen on kokonaisuus. Onnenpotku oikeastaan juuri nyt, jos siltä kantilta ajattelee; uusi työpaikka, niin on helpompi aloittaa jotenkin alusta.
Tsemppiä raittiuteen!
3 tykkäystä
Xxxx
1 tykkäys
Kiitos avoimuudesta! Vaatii rohkeutta, vaikka nimettömänä kirjoittaisikin. En tiedä oletko lukenut alan kirjallisuutta, artikkeleita, tai kuunnellut esim. podcasteja. Suosittelen lämpimästi. Täälläkin monesti pinnalle noussut Annie Gracen Naked mind (suom. Selvin päin) on erittäin varteenotettava teos.
Huomaan, että haet syyllisiä ulkopuolelta. Meille kaikille tulee elämässä kasapäin vastoinkäymisiä ja joudumme kohtaamaan ikäviä ihmisiä ja tilanteita. Pointti onkin siinä, että ne tunteet mitä se kaikki paskan lappaminen meissä herättää on käsiteltävä ilman alkoholia, tai muita päihteitä. Oli, tai ei tämä henkilö sinun elämässäsi, niin ainoastaan sinulla, sinulla yksin, on päätäntävalta mitä kurkusta alas kaadat.
Hieman aiemmin moitit terveydenhuoltoa, kun siellä tivataan “turhia”. Kyllä he ovat sinun puolellasi. Kirjoitit, kuinka he saivat sinun tuntemaan häpeää. Ehkä sinun olisi pitänyt nöyrtyä ja hävetä menemään. Sekin on tunne mitä me joudumme käymään läpi vesiselvänä ja elämään sen kanssa. Ei tietystikään pidä jäädä siihen rypemään ja alkuun ei ehkä kannatakkaan mutta kun aikaa kuluu ne tunteet täytyy joka tapauksessa kohdata selvinpäin, jos raittiina meinaa pysyä. Kuten täälläkin monesti todettu, alkoholismi on tunne-elämän sairaus.
Toki parasta on heivata moinen ruhjake elämästä ja löytää parhaat keinot raittiudelle. Ja tämä tännekin avautuminen on jo askel siihen suuntaan. Ja muista! Sinulla on kaikki mahdollisuudet tällä kertaa onnistua. Minä ainakin uskon sinuun!
4 tykkäystä
Kirjoitan vielä tänne varovasti. Huomaan olevani nyt niin heikoilla, että pelottaa kertoa itsestään mitään kun ei tiedä miten muut reagoivat.
Huonosti menee. Juomattomuus ei ole täysin pitänyt. Ja tiedän syynkin miksi: kun se jäi, päälle kaatui valtava elämän tyhjyys ja epätoivo. Kaikki se suru ja ne tunteet joita olin paennut juomiseen.
Sillä elämä ei ole hyvää tällä hetkellä. Valtavasti surua ja yksinäisyyttä, epätoivoa ja pelkoa.
En tiedä miten tulla toimeen niiden kanssa. Tänään jo harkitsin psykiatriseen päivystykseen menemistä mutta sen sijaan aloitin työterveyden kautta uudestaan masennus- ja unilääkityksen.
5 tykkäystä
Kovasti tsemppiä. Jos jaksat ja kiinnostaa niin lue ketjuni “menin sitten lääkäriin”. Sieltä ehkä saat kiinni joistain tuntemuksustani. Älä lannistu. Kuten joku tuossa sanoikin sitä on kovin herkillä miten asioihin suhtautuu ja usein sen vuoksi, että aivokemiat ovat niin sekaisin. En usko, että täällä kukaan sanoo pahalla, mutta se voi tuntua pahemmalta kun ei näe ihmisiä eikä voi kuulla äänenpainoja. Itse olin melkein puolivuotta raittiina, mutta retkahdin pidemmäksi aikaa. Mutta taas täällä yritän opetella kohtelemaan itseäni hyvin. Voimia siihen sinullekin 🩷
2 tykkäystä
Kiva @Eppu kun tulit vielä kirjoittamaan. Minä olin täällä alkuun niin ahdistunut, säikky, herkillä etten uskaltanut kirjoittaa oikein mitään ja jos jotain kirjoitinkin, niin aina toivoin koko sydämeni pohjasta ettei kukaan vain vahingossakaan vastaisi minulle mitään. Olin sotkenut aivojani lyhyellä (mutta niin hirveää tekevällä) lääkkeiden (opamox ja tenox) ja alkoholin sekakäytöllä ja lääkkeiden loppuessa jatkoin itseni tuhoamista pelkällä alkoholilla. Pelkäsin aivan kaikkea, minulla oli täysin epätodellinen olo koko ajan ja olinkin aivan seonneessa kunnossa traumoista, menetyksistä, surusta, kivusta ja päihteiden käytöstä. Kun sinnikkäästi aloin saamaan selviä kuukausia alle, alkoi mieli hiljalleen hieman selkeentyä ja rohkaistua eikä muiden ihmisten reaktiot enää ahdistaneet kovin paljoa.
Paljon voimia sinne sinulle <3 Tunnistin viestistäsi omaakin oloani joka on kyllä lieventynyt, vaikka suru, kipu ja tyhjyys ovatkin jääneet asumaan sydämeeni.
3 tykkäystä
Hei Eppu!
Hyvä kun tulit takaisin kirjoittamaan. Tästä voi olla isokin apu ja saat ajatuksiasi jäsenneltyä ja ehkä huomaat, että muilla on ollut samantapaisia tuntemuksia ja olotiloja.
Lohdutusta ehkä tuo sekin, että raittiuden voi saavuttaa ja tunteidensa kanssa oppia elämään, vaikka olisi haasteita mielenterveydenkin kanssa; masennusta, ahdistusta, traumoja tms. Omakin elämäni on helpottunut kummasti raittiiden vuosien aikana.
Tunne-elämän sairaushan alkoholiriippuvuus on ja siitä voi toipua ja elämän tasoittuu pikkuhiljaa, vaikka se voi viedä aikaa.
Tsemppiä kovasti ja mukavaa päivää! 
2 tykkäystä
@Eppu hyvä, että palasit kirjoittamaan! 
Jouduit valitettavasti heti aluksi konfrontoinnin kohteeksi, kun joku muu saa sen tuta vasta joskus paljonkin myöhemmin. Olet oikeasti todella tervetullut palstalle, kirjoita vaan jatkossakin!
Hyvä myös, että sait työterveyden kautta lääkityksen. Vaikka siinä kestääkin, kun lääkkeet alkaa vaikuttaa, silti sen jälkeen voit huomata hyötyjäkin. Omakohtaista kokemusta on, että aamuahdistus ja pelkotilat ovat ilmeisesti helpottamassa. Ja ne oli yksi suurin syy, miksi join.
Tsemppiä alkuun 
1 tykkäys
Kiitos kaikille ystävällisesti vastanneille. Miten te muut joilla ollut samoja kokemuksia siitä, että juomisen jätettyä kaikki suru elämässä kaatuu päälle, olette tulleet toimeen? Kun tuntuu, että voin lopettaa juomisen, voin tehdä vaikka mitä muutoksia elämässäni, mutta entinen onnellinen elämä vain ei tule takaisin. Kuolemantapauksia kun ei voi muuksi muuttaa. On vain loputon suru, tyhjyys ja onnettomuus.
4 tykkäystä
Suru ottaa aikansa ja laimenee, muuttaa muotoaan. Ei kai isoista menetyksistö tarvitsekaan päästä yli? Ainakin munulla ne kulkee mukana, haikeina muistoina.
Jos sinulle on tapahtunut jotain järisyttävää, anna itsellesi aikaa. Toipuminen kestää pitkään… yritä elää hetkessä; juomatta hetki kerrallaan, yritä hyväksyä sekava olo ja sekavat tunteet. Tafttua arkisiin asioihin, syödä ja levätä.
Olet savun ja pölyn seassa, se hälvenee pikkuhiljaa. Kun aikaa kuluu, alkaa selkiytyö, miten elämä jatkuu eteenpäin.
Minulta on kuollut molemmat vanhemmat, omi homeasuntohelvetti, joss meni kaikki tavarat ja tuli terveysongelmia, on ollut hankala avio-ero, lemmikkien kuolemia.
Monessa kohtaa on tuntunut, ettei elämästä tule mitään, eikä mitään ole jäljellä… kun aikaa on kulunut, elämä on voittanut ja elämään tullut hyviäkin asioita.
Itse asiassa raitistuin kauheimman kaaoksen keskellä siinä homeluukussa juuri eronneena.
Tuo hankala tilanne voi sinullakin olla käännekohta, jälkeenpäin sitten näet selvästi, että juuri siinä elämänkulku lähti parempaan suuntaan.
Voimia ja raitista päivää!
3 tykkäystä