Heips!
Itselläni on “vain” alkoholiongelma, mutta tiedän noista lääkejutuista sen verran, että jos olet pitkään - puoli vuottakin jatkuvaa käyttöä tyyliin 5-10mg 3-4x pv on pitkäaikaista - käyttänyt, hyvinkin todennäköisesti kärsit vielä niistä oireista. Olet kyllä hyvällä tiellä! Älä lannistu, aivosi käyvät vaan vähän hitaalla vielä, kylä ne pikkuhiljaa tottuvat uuteen aineettomaan elämään.
Usko vaan, mitä enemmän juomattomia päiviä tulee, sitä enemmän alkaa värejä ilmaantua elämääsi. Kyllä se ilo vielä palaa! Voisit kyllä ottaa vitamiinikuurin ja vaikkapa rasvahappoja ( omega), varsinkin, jos syöminen on vähän hunningolla. Sekin auttaa.
Muistan hyvin parin vuoden takaisesta elämästäni, kun tämän palstan avulla aloittelin tätä viinatonta elämää ( ja juu, kyllä niitä retkahduksia on ollut…), miten ahdistavaa se alku oli. Pahinta kohdallani oli häpeä juomisestani ja alkuun kyllä se juomisen himo oli kova. Luulin, että siitä kaikesta selviää nopeasti, muutamassa kuukaudessa. Tänä keväänä olen viimeinkin tullut siihen pisteeseen, että menee päiviä, että en ajattele alkoholia. En haaveile juomisesta, en ajattele sinne johonkin tulevaisuuteen sitä huurteista olutta. Tänään lenkin jälkeen ei edes tullut mieleen olut, vaan vissyvesi, mutta tulevan viikonlopun varalle otin antabuksen. Mökkivieraita tiedossa…
Luulen, että vihdoin olen oppinut ajattelemaan kuten “normaalit”, ei-alkoholistit.
Toivon todellakin lujuutta ja sitkeyttä tällä rankalla, mutta oikealla tiellä. Virtuaalinen voimahalaus tältäkin mummilta!
Huomenta SMiRC. Aikaisin tänään linjoilla koska melkoinen helle tekee nukkumisen hankalaksi. Päivemmällä sitten ehkä taas vaakasuoraan asentoon.
Mulla jäi vielä pari kysymystä auki. Tai täysin varmasti niitä tulee vielä enemmänkin. Olisi kiva tietää jotain työ- ja koulutustaustastasi. Olet siis tällä hetkellä työtön? Oletko mitenkään kytkettynä työkkäriin tai muuhun organisaation perusturvasi takaamiseksi? Normaali palkkatyöttömyys on oikeastaan ihanteellinen tilaisuus raitistumisen starttaamiselle. Määräaikaiseläke vielä parempi. Itselläni ainakin. Viimeinen liittyykin oleellisesti omaan mahdolliseen infrastruktuurimuutokseen. Jätin viime viikolla pidennysanomuksen paikalliseen Kelaan ja odotan mitä tapahtuu. Joko hyväksytään tai sitten ei. Molemmissa on hyvät puolensa. Työkkäri tarkoittaisi sitä, että joutuisin aktiivisemmin etsimään palkallisia hommia. Voisi olla ihan OK, koska itse olen havainnut jo aika pitkään paikoilleen jumittumista. Tarkennettuna sitä, että se on ruvennut häiritsemään. Koen tilanteeni sellaiseksi (vihdoinkin), että potentiaalini ei vastaa saavuttamaani. Olisiko tässä sinullakin yksi turhautumislähde?
En yleistäisi noin rohkeasti. Omalla kohdallani työttömäksi jääminen veisi luultavasti pohjan pois kaikelta. Siihen liittyy tietysti raha mutta ennen kaikkea se, että mitä ihmettä sen jälkeen tekisin kaikella vapaa-ajallani. Miksi heräisin aamuisin? Miksi heräisin ainakaan suurin piirtein normaaliin aikaan? Muutamassa viikossa vuorokausirytmini olisi luultavasti sekaisin, valvoisin yöt ja nukkuisin päivät enkä saisi enää mitään tehtyä. Nyt voit tietysti ehdottaa niitä vapaaehtoistöitä mutta jos kerran töitä haluaa tehdä niin eikö kuitenkin ole mielekkäämpää tehdä niitä, mistä maksetaan ja missä annetaan mahdollisuus edetä ja kehittyä? Kyllä minä vapaaehtoistöitäkin olen tehnyt ja silloin tällöin teen edelleen, mutta nykyisin hyvin pienimuotoisesti.
Omalla kohdallani laitan kädet kyynärpäitä myöten ristiin, että saisin vielä seuraavat lähes 20 vuotta pysyä työelämässä (minun ikäluokkani tuskin pääsee eläkkeelle ennen kuin 68-vuotiaana). Minulle työttömyys tässä tilanteessa voisi todellakin olla kaiken loppu.
Huomenta.
No, lyhyesti: Mulla on kesken jääneet humanistisen alan opinnot. Nuoruus meni lujaa ja nousujohtoisesti. Olin alani meiningeissä mukana, oman alan töissä, ja pitkään ulkomaillakin. Sitten tuli burnout, mt-diagnoosit, sairaslomat, ja niin edelleen. Kyllä, olen turhautunut, koska jonkin aikaa olin hommissani hyvä, oli Elämää ja Tapahtumia ja kaikkea suhinaa valtavasti. Noihin juttuihin ei ole paluuta, syitä en sen tarkemmin halua tässä selittää.
Tuolloin myös join alkoholia päivittäin. Ainakin viisi vuotta meni ilman yhtäkään tipatonta päivää, mahdollisesti paljon enemmänkin. Mulla sitten vain kävi niin jännästi, että VASTA kun työt, seurustelut ja kaikki elämästä loppuivat, silloin aloin nähdä metsän puilta ja kykenin tarttumaan a-ongelmani hoitoon.
Tavallisena perspäivärahatyöttömänä olen tällä hetkellä. Kaipaisin toki elämääni jotain aikataulutettua tekemistä, oli se sitten kursseja, vapaaehtoistyötä, tai jotain työllistämishömppäpömppää, mutta hitaasti näiden asioiden kanssa edetään. Vasta vuosi sitten olin osastokamaa, ja toimintakykyni edelleenkin on varsin heikko.
Nuo sun viimeiset lauseet - aika nappiin.
Niin, ja mähän sitten retkahdin eilisiltana, en nähdäkseni sitä illalla kirjoittanut? 6 alkoholiannosta kittasin. Morkkiksen ja ahdistuksen sijaan mulla on kuitenkin tänä aamuna aika määrätietoinen olo. Tuo kertahumala jotenkin vain vahvisti päätöstäni jatkaa tipattomalla linjalla. (Jos tämä vahingossa kuulosti puolustelulta tai vähättelyltä, niin saa vapaasti paheksua )
Loput lääkkeeni vien tänään erään luottokaverin piironginlaatikkoon turvaan. Uudet antabukset otin varmuuden vuoksi, vaikka eivät ne edelleenkään oikein toimi. Ois kyllä kiva tietää miksi.
Moikkis yksi nainen. Arvasinkin, että työasia herättäisi vastakaikua. Kuitenkin tarkoituksella puhuinkin raitistelun aloittamisesta. Työttömyys sinänsä on todella ikävä ja hyvin stressaava asia. Mutta jos se osuu kohdalle, niin voi yrittää nähdä positiiviset puoletkin. Suurin osa työttömistähän haluaakin takaisin työelämään ja toimii sen mukaisesti. Eihän korvauksiakaan ole pysyviksi tarkoitettu. Miten pitkään ja millä motivaatioilla näillä käytännössä eletään, on eri asia.
YN - voit uskoa, että minäkin pistän vaikka mitkä paikat ristiin, jotta saisin enemmän mielekästä rutiinia aikarakenteeseeni. Oli sitten kyse päivistä tai vuosista. Ei se eläkkeelle pääsy tai siinä oleminen aina niin tavoiteltavaa ole. Joillekin jopa totaalinen katastrofi.Merkillistä vain, että tällä statuksella raittiina pysyminen on ollut itselleni helpompaa. Syitä tulisikin selvittää syvemmin. Ja voi muuten ollakin, että minullakin on tilaisuus liittää vielä useampiakin työvuosia elämänkulkuuni. Ei todella mitään sitäkään vastaan. Homman vain on oltava järkevää. Minulla ei ole enää niin paljon kortteja pelissä, että voin lähteä kokeilemaan vääriä reittejä.
Silti mottoni on: teen töitä elääkseni enkä elä tehdäkseni töitä. :mrgreen:
Moikkis SMiRC. No ei kulautteluasi ainakaan kirjoituksestasi huomaa. Pääasia, että olet paikalla ja rehellinen - hyvä. Mulla on noita kertausharjoituksia niin paljon takana, etten edes muista. Kunnes kyllästymispisteeni sitten vihdoinkin löytyi. Paheksumiseen sen verran, että täällä kaikki tietävät mistä on kyse ja käyttäytyvät sen mukaan. Useimmat ainakin.
Etene todella hitaasti. Heitän käänteisajatuksen sisään joka auttoi itseäni. Voi näyttää läpältä, mutta siinä on totuttakin. Ei meillä mitään kiirettä olekaan ratkaista alkoholiongelmaamme. Se pysyy sisällämme elämämme loppuun asti. Ei tarvi tulla tänään tai huomenna valmiiksi. :mrgreen:
Antabus kummastuttaa. Ei aavistustakaan näistä kun en itse ole koskaan ottanut.
Voisitko ystävystyä sellaisen ajatuksen kanssa, että henkinen kasvu on vähän samanlaista touhua kuin vaatteiden osto? Jeps, kyllä vain. Ethän osta tänään vaatteitasikaan sen mukaan minkä kokoinen ehkä olet vuoden päästä. Sopeuta ajattelumaailmasi tämän päivän henkiseen kokoosi. En tarkoita potentiaaliasi enkä henkistä kapasiteettiasi vaan sitä, mikä tuntuu sopivalta ja pukee sinua. Luota vaistoosi.
Retkahduksia sattuu. Tuskin täällä kukaan on kerrasta lopettanut. Antabus ei tehoa kaikkiin. Itselläni tuli vaan vähän poskien punotusta ja hyvin pystyi juomaan. Omin voimin ja vertaisryhmän avuin on juomattomuus järjestänyt kun tuota tukea ei ollut.
Vai niin? No mikäs siinä. Olet sitten kyllä harvinaisen hyvin selvillä sekä omasta tulevasta koostasi että vuoden päästä vallitsevista olosuhteista. Entäs jos vaikka päätät muuttaa Afrikkaan? Ei paljon talvivaatteita tarvita! Mutta hei, Andante. Ei läppäilyä pls.
SMirc, hei!
Sovitin eilen iltalenkkini niin, että pääsin erään pienehkön aa-ryhmän palaveriin. Oli lämmin tunne tavata pari-kolme tuttua ja saman verran ennestään tuntemattomia. Eräs heistä oli aivan hiljattain mukaan tullut keski-ikää lähenevä nainen. Hyvillä mielin jatkoin lenkkiäni palaverin jälkeen ja totesin jälleen, että saman ongelman kanssa tuskailleiden kanssa on mahdollista olla raittiina. Jaettu ilo on kaksinkertainen, jaettu murhe puolittuu.
Kirjoitin ketjuusi myös 8.7. illalla.
Paljon kiintoisia ajatuksia ilmoilla tässä ketjussa, kiitos kaikille niistä. Mä olen huono multitaskingissa, joten täytyy mennä ongelma kerrallaan. En voi nojata toiveeseen, että elämään ilmestyisi niin paljon kaikkea säpinää, että alkoholiongelma jotenkin vain jäisi taka-alalle. Kyllä työttömyyden ja ajoittaisen tylsyyden ja turhautumisen keskelläkin pitää pystyä olemaan raittiina. Haluan omasta pienestä elämästäni omassa pienessä kämpässäni sellaisen, että pystyn siitä nauttimaan ilman jatkuvaa päihteilyä. Ja haluan tehdä sen ENSIKSI, ja vasta sitten kun oma arki on hallinnassa, voin alkaa miettiä kursseja, harrastuksia, ja ehkä työnhakuakin. (Vaikka olenkin työkyvyttömäksi todettu.)
Mun viha-rakkaussuhteessa alkoholiin on ehkä vähän liikaa sitä rakkausosastoa vielä mukana. Ajatustyöskentely jatkukoon. Ehkä koko loppuelämä tulee olemaan tätä samaa painimista, mutta olkoon sitten, en mä luovuttamaan ainakaan ryhdy.
Oikein päin ajattelet, kun pistät raittiuden etusijalle. Ilman sitä käy todennäköisesti niin, että harrastukset, terveys, ihmissuhteet jne hajoavat käsiin yksi kerrallaan.
AA on siitä mainio systeemi, että palaverja on kaikkialla, niihin osallistuminen ei sido mihinkään, eikä maksa.
Palaveriin voi mennä jos haluaa lopettaa juomisen. Lisäksi ns. avopapalavereihin voi mennä kuka tahansa.
Otin tuon aivan kirjaimellisesti. Kämpän kuntoon laiton nimittäin. Helpompi viihtyä siisteissä paikoissa. Ja kaikki vanhat visuaaliset rasitteet pois näköpiiristä. Sisustamispuuhissa menee kivasti aikaakin ja ajatuksia. Luopumispelko kyllä hellittää tavallisesti jonkin ajan kuluttua.
Anna ajatustesi rauhassa työskennellä - sittenhän sinun ei tarvitse! Viipaloin kokonaisuudet osa-alueiksi ja liitän sitten yhteen. Mahdollisuuksien mukaan uusilla normeilla.
Kaikkihan painimaan joutuvat, tosin tuskin koko elämää ainoastaan a-ongelman kanssa. Häipyy etualalta.
En paheksu. Olen kokenut repsahteluja, ja kokenut myös tunnetta määrätietoisuudesta ja repsahtamisen tuomasta vahvuudesta. Meinasin repsahtaa tänään, mutta en sitten viitsinytkään turhaan, juuri juhannuksena repsahdin. Anteeksi, huumoria ja outoa sellaista. Mutta totuus siinäkin, jotenkin jännää tämä kun tietyllä tavalla todella se on oma valinta ja tietyllä tavalla riippuvuus vie suuntiin joihin ei tahdo mennä. Taidan olla kuivilla vesillä tänään, ja hyvä niin. Tänään raittiina, raittiina tänään. Tähän liittyen haluankin tähdentää, että edellinen 12 päivää-kommentointini ei tarkoittanut väheksyä raittiita päiviäsi, vaan yritin valaa toivoa, että kyllä se mieliala sieltä kohenee kun raitista pätkää jaksaa kerryttää. Kompuroi siinä sitten välillä tai ei. Ja sinulla tosiaan vielä lääkkeet sekoittavat pakkaa. Mullakin ilman lääkkeitä meni silti noin kolmisen kuukautta ennen mielialan nousua. Kadehtien katselin muita samaan aikaan raitistelevia huumassaan. Olen silti mieluummin pitänyt vakaan linjan melkein kohta vuoden verran, repsahdellut joku nelisen kertaa vuoden mittaan. Mieli on hyvä.
Ja sitä juurikin ajoin takaa, että omaan tahtiin toki niitä tekemisiä. Vähän eri lähestymiskulmaa vain asiaan. Jos on kotona kovin tylsää, auttaahan se kaikenlainen lähteminen ja tekeminen ja puuhaileminen kuitenkin. Mutta ehdottomasti oman jaksamisen ja haluamisen rajoissa. Toivon että löydät juttusi!
Aika mielenkiintoinen näkökulma, Iiris. Ja täysin linjassa omani kanssa. Nimenomaan vakaasta peruslinjasta on mullakin kysymys, ei täydellisestä raittiuden onnistumisesta. Tällä tasolla mennään usein toiveitten maailmassa, ei niinkään rationalisuuden ja päätösten.
Näinolllen voin kokea retkahduksenkin opettavana ja vahvistavana kokemuksena jossa ei sinällään ole mitään pelättävää. Jos nyt ymmärsin oikein. En ole perustamassa mitään “Repsahduksen Ystävät” -kerhoa, mutta mulla on tarpeeksi etäisyyttä asiaan jossa ei ole mitään mysteerinomaista.
Etköhän. Helpottavaa, kun minun ei tarvitse kokea repsahduksia liian usein, eikä liian rajuja. Ja kun mieli ei liidellyt alussa jossain korkeuksissa, eikä ole tullut rysähtäen sieltä alas, en ole ollut epätoivon syövereissä enkä onneni kukkuloilla, en onnistunut olemaan täysin repsahtelematta vaan pitänyt harvakseltaan poiketa polulta, meno on ollut sellaista suhteellisen turvallista. Taidan vähän pelätä sitä hallitsemattomuutta mikä juomiseen liittyy, ja olisin kovin neuvoton jos kiihkeästi retkahtelisin koko ajan. Eli mieluummin pidän tämän linjan, ei niin ettäkö repsahdukset olisivat niin hyvä asia, vaan pikemminkin niin että hyvä kun niitä ei näytä tulevan tämän useammin että pysyvät jotenkin hallinnassa, ja siten koko alkoholismini. Minun mielestäni siis alkuun on hyvä lähteä sellaista matalaliitoa.
Sehän on niin, että itseään pitäisi osata kuunnella, mutta joskus liika itsensä kuuntelu on huono juttu. Ja siihen olen oppinut kaiken tämän terapioissa ramppaamisen myötä. Panikoin herkästi, jos olen huomaavinani itsessäni jotain masennusoireita, sitä tuo viime päivien hötkyily varmaan oli.
Aloin eilen muistella, mistä mahtoi johtua viime kevään retkahdukseni, yli kahden tipattoman kuukauden jälkeen. Päiväkirja paljasti, että olin kärsinyt jokseenkin jatkuvaa juomishimoa pitkälti toista viikkoa ennen kuin annoin periksi. Jostain luin että “viinanhimo kestää 20 minuuttia”. Häh, kenellä?
Toissapäiväisestä yhden illan jutusta taisi tällä kertaa olla jotain hyötyä. Nyt ainakin tuntuu siltä. Ikään kuin olisin pitkästä aikaa herätessäni muistanut myös avata silmät.
Nyt kun on hereillä vaihteeksi ihmisten aikaan on mukavampi käydä kaupassakin. Eipä tarvitse jäädä kaljahyllyille pohdiskelemaan.
Mulla sellainen impulssimainen ja todella kova viinanhimo ei oikeastaan ikinä yli 20-30 minuuttia kestänyt. Sain yleensä aika hyvin hanskaan juomalla järjettömiä määriä vettä tai sokeripitoisia juomia.
Aivan toinen asia on saada puudutus johonkin todelliseen tai näennäiseen olotilaan. Jälkimmäiseen liittyy niin paljon suunnittelua, etten pidä sitä enää minkäänlaisena spontaanisuutena vaan jo suunnitelmallisena petaamisena. Johon onneksi voi vaikuttaa.
)
