Nuori alkkis pyristelee

Me Lopettajat
21

Jospa avaisin tähän hieman juomishistoriaani, ihan vaikka vain itseni vuoksi.

Ensimmäinen känni taisi olla aika hillitty, ei tosin tahdonvoiman vuoksi vaan yksinkertaisesti siksi että viina loppui kesken. Taisin olla 14 v. Seuraavalla kerralla sitten kirittiinkin tarmolla ohi aiemman, lievän päihtyneisyyden. Join todella nopeasti puolitoista pulloa halpaa viiniä. Siinä ei ehditty juuri edes nousuhumalasta nauttia, vaan jalat lähtivät alta ja vaivuin tilaan jossa en osannut edes käsiäni liikutella. Olin todella paskassa kunnossa. Seuraavat 4 vuotta sujuivat melko vailla tapahtumia, koska viinan hankkiminen oli kiven takana. Toki tällekin aikavälille sopii muutama paskaa kännireissua. En koskaan osannut ottaa kohtuudella.

18 v. Päihtyminen koska tahansa, ja viellä laillisesti mahdollistuu. Ja toki tätä mahdollisuutta piti hyödyntää. Join alusta lähtien pääosin yksin, keskittäin ryyppäyksen lähinnä viikonloppuihin, tosin toki tästäkin välillä lipsuin. Vain minä, viina, internet ja musiikki. Säälittävää? Ehkä. En juurikaan vaivannut mieltäni sillä, mitä muut minusta ajattelivat (tai sitten en uskaltanut vaivata). Paitsi morkkiksissa, ja niistä olen kärsinyt lähes ensimmäisistä kännäyksistäni alkaen, ehkäpä koska olin masentunut jo ennen päihdeurani aloittamista. 18 vuotiaana tein myös ensimmäisen itsemurhayritykseni (hätähuuto osin, mutta mukana oli aitoa halua kuolla), laskuhumalassa toki. Oman verensä moppaaminen lattioilta krapulamorkkiksissa ei ole muuten mitään maailman hehkeintä puuhaa. Sama meno jatkuu muutaman vuoden ajan, kunnes muutin suurempaan kaupunkiin opiskelemaan.

Uusi kaupunki toi hetkeksi elämään muutakin sisältöä kuin juomisen, ja olin hetken aikaa selvänä - tosin ainoastaan viikkoja. Paluu vanhaan tuttuun ja totuttuun tapahtui siis melko pian. Tässä vaiheessa mukaan tulivat myös baarireissut, ja jokainen arvannee että nämä ovat mainio mahdollisuus nostaa morkkikset aivan uudelle tasolle. Tapaan koulussani uusia tuttuja, mutta sekään ei hillitse juomishimoja. Mielenterveys alkaa horjua, haen apua, mutta vain hetkeksi. Vähättelin juomista, ja sen vaikutusta henkiseen hyvinvointiini. Toinen itsetuhoyritys tapahtuu. Ei hätkähdytä. Juominen jatkuu, toleranssi kasvaa. Huomaan kykeneväni juomaan viskipullon illassa, kevyestä ruumiinrakenteestani huolimatta. Soluasunnossa asuminen ahdistaa. Millähän sitä lääkitsisi? Aivan niin. Kolmas itsemurhayritys seuraa ~vuoden sisällä. Haluaisivat laittaa osastolle, puhun itseni ulos. Tai oikeastaan tilanne laukesi pakenemiseeni paikanpäältä.

Uudet tuttavuudet alkavat vieroksua; ihan ansaitusti. Olen kännissä aivan toinen ihminen, joku josta en pidä, enkä halua olla; loukkaan ihmisiä vailla motiivia. Olo alkaa olla todella tyhjä ja turta. Pidän taukoja, jatkan juomista, pyristelen, jatkan juomista. Opiskelu kärsii, rästitöitä kertyy. Pikkuhiljaa alan hahmottaa, ettei näin voi jatkua. Otan uudelleen yhteyttä auttavaan tahoon, puhun melko rehellisesti juomisestani. Psykiatri mainitsee alkoholidementiasta. Onko se tosissaan? Naurettava ajatus, haluaa kai vain pelotella. Keskustelu auttavan tahon kanssa jatkuu, kuten myös juominenkin. Henkiset olotilat alkavat olla aika helvetillisiä, mutten osaa yhdistää niitä viinaan aivan heti; olinhan masentunut jo ennen dokaamisen aloittamista. Lopulta päädyn pisteeseen, jossa alan ottaa kritiikin juomisestani tosissani. On pakko. Räpistely alkoi muutaman viikon tauoilla, ja pitkälti tässä pisteessä olen edelleenkin. Tosin tällä hetkellä ei tee viinaa mieli yhtään, ei tule tunnetta hampaidenkiristelystä.

En tiedä miksi tämän rustasin, mutta siinä se nyt on, juomahistoriani tiivistetysti. Palaan lukemaan kun (ja tiedän, että se on kun) viinahammasta alkaa kolottaa.

22

Tervehdys!

Luin stoorisi ja palaan siihen ehkä myöhemmin,jos sopii. Pääasiallinen syy toiseen tämänpäiväiseen viestiini on kuitenkin tärkeä pointti,jonka unohdin aamulla.
Itseapuryhmien merkitys nimittäin. Jätetään ohjelmien sisällöt kokonaan tarkastelun ulkopuolelle.Niistä Sinun -ja ainoastaan Sinun-kannattaisi itse muodostaa oma mielipiteesi. Kolme vuotta sitten tutustuin eri ryhmiin kahdestakin syystä:

  • saadakseni käsityksen heidän toiminnastaan ja ohjelmasta

  • luodakseni itselleni järkevän viikko-ohjelman tekemällä näiden säännöllisistä istuntoilloista vakituisia,itseäni vapaaehtoiseti velvoittavia kiintopisteitä melko irralliseen elämääni

Eli päihdeongelmassani oli/on ainakin kaksi tasoa.Aineenhallinta ja ajanhallinta.Molemmat tärkeitä. Prosessin edetessä painopiste siirtynyt itselläni jälkimmäiseen.

Jos pelkäät ahdistuskohtausta istuntojen yhteydessä,mainitse tästä ennen tapahtuman alkamista porukan vetäjälle.Sano,että Sinun on ehkä lähdettävä kesken pois. Ymmärrystä luulisi löytyvän. Vältyt turhalta stressitilanteelta ja voisit ehkä kokeilla vaikka 2-3 kertaa viikossa eri ryhmiä.

Tässä näitä. Toivottavasti kuulostaa enemmän “Me Lopettajilta” kuin “Me Opettajilta”! :laughing: Omakohtaisia kokemuksia!

Terkut ja tsemppiä!

23

Saat palata kuten tahdot, olen kiitollinen kaikista kommenteista ja kannustuksesta. Eikä opettamisestakaan haittaa ole, hyvät neuvot kelpaavat aina :slight_smile:

24
25

Kiitos! Arvostan :slight_smile: Ja halit takaisin. Olet hyvä kirjoittaja, käyn mielelläni lukemassa ketjujasi.

Huomenna taidan soitella Antabuksen perään, sateenvarjoksi niitä huonompia päiviä varten.

26

Viikko rauttiutta takana. Jotain kertonee se, että tunnen tästä pientä ylpeyttä. Yritän kuitenkin pitää ylpeyteni aisoissa, sillä tiedän mihin ylpistyminen johtaa.

Ajatus tuntuu kirkkaammalta kuin aikoihin, ja olo on todella rauhallinen ja hyvä. Aiemmat raitistumisyritykseni kaatuivat aina epäuskoon tulevaisuuden suhteen: “mitä sitten jos raitistuisinkin, elämä ei siitä mihinkään muuttuisi. Tulevaisuudella ei ole minulle mitään annettavaa”. Nyt olen kuitenkin tajunnut, ettei valinta ole selvän- ja juovan elämän välillä, vaan henkisen tilani pahentumisen ja selvyyden välillä. Pääni ei kestä enää viinaa, eikä haittaa yhtään.

Antabukset jäivät tänään hankkimatta koska heräsin liian myöhään, mutta sitten huomenna. Eikä niillä kiire ole, ei juotata yhtään. Haluan kuitenkin ne kaappiini “varmuuden vuoksi”. Enkä sulkenut AA:nkaan ovea takanani lopullisesti, vaan otan osaa jos tunnen sitä tarvitsevani.

27
28
29

Heippa!

Tarjositpas aika voimakkaan samaistumiskohteen, taisit olla muistaakseni ihan samanikäinenkin. En jaksa kirjoittaa nyt kovin paljoa, vaikka kovasti tekisikin mieli juuri nyt höpistä asioista. Tää kirjoittaminen vaan on niin hidasta ja aikaavievää touhua, itse ainakin joudun tekemään usein hirveän homman sen eteen että saan ajatukset kirjoitettua jotenkin ymmärrettävään muotoon, eikä jonkinasteinen perfektionistinen luonteeni oikein salli huonoja lauserakenteita :stuck_out_tongue:

Itsellä tänään 8.päivä juomatta mikä on siis aiempaa sekoiluani ajatellen jo aika hyvä alku. Jee. :slight_smile: Juomatta oleminen tuntuu jo vähän helpommalta (jos jaksat lueppa viime torstaina tänne kirjoittamani ensimmäinen viesti ja vertaa siihen…) Äh. just nyt tuntuu että kirjoittaminen/avautuminen tekee nyt sittenkin hyvää, koitan nyt kuitenkin pitää itseni aisoissa. x) Mulle on tapahtunut viime aikoina niin paljon kaikkea, hyvää ja pahaa, että tuntuu että juttua riittäisi vaikka maailman loppuun… Itselläkin kun vertaistuki on tällä hetkellä ainoastaan tän k.palstan varassa, kirjoittelin tuolla eilen että tänään AA:han tutustumaan mutta menemättä jäi, ei siksi etten uskaltanut vaan jo eilen illalla päätin näin (menossa kyllä edelleen, kertana kun voimia vähän enemmän.)

Huh, olo niin uupunut… Nukkuminen ollut viime päiivinä tosi huonoa, uskon että ihan kai stressin takia. Mieletön yritys ja tsemppi ollut päällä, syöhän tuollainen jo naista… Sitten avopuoliso yrittää tässä samaan aikaan tupakasta irti (sillä takana 15 vuotta reipasta sauhuttelua, ei oo homma helppo…) ja olen tsempannut sitä tässä samaan aikaan aivan helvetisti, haluan NIIN paljon että onnistuu… Okei meen asioiden edelle… xD mutta haluaisin että se ois täällä mun kanssa vielä pitkään ja en halua mun lasten isän polttavan! Sillä on ollut tosi vaikeaa, neljäs päivä nyt polttamatta, uskon että viikon jälkeen silläkin ehkä vähän helpottaa kun huomaa että hei, mä taidan jumankauta ehkä pystyä tähän!! Nyt kyllä huomaa että alkaa ottaa voimille tää kahden ihmisen samanaikainen tsemppaus, taidan ainakin lähipäivät keskittyä nyt vaan lähinnä itseeni…

Viime maanantaina (jolloin viimeksi tartuin pulloon) kävi niin, että vedin kännit ja hirveässä soosissa lähdin hortoilemaan 4-kaistaiselle autotielle, halusin hypätä jonkin auton eteen ja kuolla. Muistaakseni musta tuntui, että “mä tein tän taas, nyt en enää jaksa, mä en tuu onnistumaan, tää ei ikinä muutu paremmaks.” En meinannut millään uskaltaa hypätä auton alle (kiitollinen siitä nyt, en muuten usko että olisin kovin suurella t. näköisyydellä saanut tuolla konstilla itteäni tapettua, ehkä loukkaannuttua ihan kunnolla, mutta anyways.) kävelin vaan uudestaan ja uudestaan tien yli ja takaisin ja yritin kerätä rohkeutta. Sitten tulikin poliisit, vei mut putkaan ja en oo ihan varma miksi mutta ensihoitajat tuli. Muistaakseni homma meni niin, että multa kysyttiin, oonko mä ottanut mitään muuta. Fiksuna tyttönä tajusin, että jos viilaan vähän linssiin, pääsen t.näköisesti sairaalaan. Valehtelin että oon ottanut myös rauhoittavia ja että en muista kuinka paljon (mulla on mietoihin rauhoittaviin resepti, ikinä en kyllä ole niiden ja alkon kanssa sekoillut.) Oon ollut putkassa muistaakseni 4 kertaa aiemmin, ja musta tuntui että en kestä enää yhtäkään uutta kertaa sitä. Siksi valehtelu…

No, sitten mut vietiin sairaalaan. nukuin pari tuntia ja heräsin sieltä. En edelleenkään missään vaiheessa oikaissut sitä, että en ottanut mitään rauhoittavia. Musta vaan tuntui, että mä en pysty lähtemään sieltä kotiin, että en pysty kohtaamaan sitä mitä oon taas tehnyt. Enkä sitä että mun poikaystävä mahdollisesti jättäis mut, että se ei jaksa mua ja mun sekoilua enää. Tuntu että sitä mä en kestäis, en vaan kestäis. En siis oikaissut rauhoittava-asiaa. Kun lääkäri tuli aamupäivällä kartoittamaan tilannetta, valehtelin (again) että olisi riski että mä teen uudestaan jotain itelleni. Tai en mä oikeastaan tiedä oliko se niin suuri vale, mä olin kyllä tosi rikki… Mutta en siis vaan halunnut pois, halusin jäädä sinne sairaalaan maailman tappiin asti… Ja sittenpä jouduin (PÄÄSIN, se oli parasta mitä mulle on tapahtunut pitkään aikaan!) psykiatriselle osastolle, pakkohoitotapauksena (vaikka suostuinkin sinne siis ihan itse menemään, mutta jos olisin kieltäytynyt mut ois kärrätty sinne siis väkisin, sitähän pakkohoito on.) Mä olin tavallaan tyytyväinen etten joutunut kotiin mutta samaan aikaan ihan kauhuissani (psykiatriselle osastolle, APUA!!) +äärimmäisen murheellinen ja masentunut ton sekoiluni takia.

No, olin siellä sitten kolme päivää eli viime torstaina kotiin. Oli muuten suht koomista, että 400 metrin päässä sairaalasta oli ihan helvetin lähellä etten jäänyt auton alle. Ylitin suojatietä, yks auto päästi mut siis yli. Suojatien puolivälissä toista kaistaa ajava auto suhahti mun ohi, melkein tyyliin varpaiden päältä. Olo oli hetken aika absurdi, oli meinaan tosi lähellä… Ja miten kukaan voi ajaa silleen?? Jotain kieroa karman lakia kai. Että älä tyttö leiki hengelläs, korjaa se kuolema muutenkin. X)

Ja nyt ollaan tässä. Taitaa jo jännittää noi maanantaina alkavat opinnot… että miten mä viihdyn ja kuinka mä pärjään. Kun nyt mun on pakko alkaa pärjätä.

Että let’s pärjäillään!! Kauheasti tsemppiä mitäjos (vai oliko se mitajos :slight_smile: Tosi mahtavaa että muuten uskalsit mennä sinne AA:han. Tiedän tasan tarkkaan mitä äärimmäinen sos.tilanteiden pelko ja ujous on, kärsinyt niistä itse vuosikausia, koulukiusaaminen aiheutti mulla. Noista en kärsi enää, ujo tulen olemaan kyllä aina koska se on mun perustemperamentti, mutta olen oppinut ihan hyvin elämään sen kanssa. Oikein tavallaan innolla odotan että pääsen pitämään esitelmiä tuonne kouluun, koska niitä mä jännitän kyllä edelleen kamalasti ja haluan harjoitella.

ärsyttää kun tuli puhuttua vaan itsestä, mutta toiseen kertaan… Hirveästi tosiaan tsemppiä!

30

Edelleen juomatta, ilman sen suurempia pyristelyitä. Pilvistä laskeutuminen on tosin tapahtunut, ja arjen harmaus alkaa paljastua. Arki tosin alkoi tällä viikolla muutenkin koulun muodossa.

Juomishimoja ei juurikaan ole, vaikka eilen korkkaamisen ajatuksella leikinkin, sen vakavammin siihen tarttumatta. Ei nappaa enää. Antabusreseptinkin sain, vaan saa nähdä tuleeko sitä haettua - ainakaan vielä en koe tarvitsevani sitä tuekseni. Jo reseptin olemassaolo tosin antaa jonkinlaista mielenrauhaa.

Eipä tässä kummempia, odottelen illan pimenemistä ja kävelylle lähtöä :slight_smile:

31

Toka viikko. Mieliala on, kuten ilmeisesti monella muullakin lopettelijalla, sahannut eestaas, välillä jopa pelottavan vahvan euforian puolelle. Arki on tuonut mukanaan haasteita joita osasin odottaakin. Tuntuu kuin joutuisin opettelemaan sen kestämisen uudelleen (jos sitä koskaan lapsena/teininä kunnolla opinkaan).

Antabusrespa on pysynyt noutamattomana. En tiedä tulenko tarvitsemaan sitä, saa nähdä. Paljon oleellisempana juomattomuudelleni koen uskon tulevaan, sillä epätoivo on “viinapirun” aseista katalin. Eipä muuta, eteenpäin.

32

Ja taas aloitellaan, raitistumista siis. Juominen jatkui edellisen postauksen jälkeen n. kuukauden tauon jälkeen (joka sekin oli jo saavutus; selvät viikonloput/viikot olivat jo tuolloin harvassa ja ponnistusten takana). Nyt siis selvänä 5 tai 6 päivää, lieneekö noita tarpeellista laskeakaan.

Vaan turhapa noita menneitä on enempää pohtia, ja kai niistä on jotain oppinutkin. Ei sovi alkoholi tähän päähän, ei sitten yhtään. Juomiseni eteni muuten ilmeisesti aika tuttua kaavaa: alussa ryypätessäni olin humalassa lähinnä letkeä maailmanrakastaja tai pelle, mutta nykyään lähes poikkeuksetta (onneksi vain verbaalisesti tosin) aggressiivinen, muita loukkaamaan pyrkivä idiootti. Mikäköhän tuonkin muutoksen sai aikaan; lisääntynyt paha olo sisällä, jota purin muihin?

Häpeä on voimakas, ollut tosin aina, lapsuudesta lähtien. En koskaan oppinut pitämään itsestäni, joten itsetuhoinen juominenkin luonnistui ilman sen kummempia tunnontuskia. Lisäksi masentunut pääkoppani pyrkii aika-ajoin kertomaan (etenkin kun olo selvänä on tasaantumassa), etteivät asiat selvänä miksikään muutu, joten sama laittaa ranttaliksi ja lasketella menemään kohti täydellistä alkoholisoitumista. Kuitenkin toisaalta tahtoisin elämältä enemmän kuin jatkuvaa vuoristorataa häpeän ja fyysisen paskan olon kanssa poukkoillessa.

Eniten raitistumistani taitaa rajoittaa pelko selvää, “normaalia” elämää kohtaan; selviänkö, pärjäänkö, jaksanko? Tänäkin kesänä olisin todnäk päässyt vaivatta kesätöihin opiskelemalleni alalle, vaan enpä uskaltanut hakea - jos vaikka mokaisin itseni, tai en osaisikaan mitään. Ja viinahan tähän auttaa, jepjep.

That’s it. Kirjoittelin jotain, saadakseni taas “projektin” jotenkin käyntiin. Jokapäiväinen häpeä on niin voimakasta, että tätäkin kirjoitellessani - tuntemattomille, nimimerkin takaa- posket alkavat punoittaa ja sydänalaa ahdistaa. Minusta on tullut hiiri ihmisen sijasta.

33

Hyvä on pistää projekti käyntiin! Katoin ketjun alkupäätä ja totesin, että ainakin itsesi ilmaisemisessa olet joko edistynyt kovasti tai sitten et ole koskaan niin huono ollutkaan :slight_smile: Sähän pistät ihan hyvin tulemaan jäsenneltyä ja mietittyä tarinaa!

Edessä oleva on tuntematonta ja sitähän se on, joi tai ei. Sitä emme voi muuttaa, elämällä on tämmöinen luonteensa. Suhtautumista siihen voimme muuttaa, samoin suhtautumista itseemme. Tosin mikään ei ole niin “pelottavaa” kuin uusien suhtautumistapojen opetteleminen ja vanhojen kyseenalaistaminen. Sama pätee toimintaan. Minullekin on tuttua se, että haluaisin kovasti raitistua - mutta haluaisin myös juoda. Niin kauan kuin ei ole miestä ottaa sitä “riskiä”, että jättäisi “tutun ja turvallisen” kokonaan pois laskuista ja antautuisi epämukavuusalueille - tuntemattomaan elämään - ihan vain omillaan, ei oikein ole edellytyksiä raittiiseen elämään. Sen olen oppinut tässä viime vuosina. :slight_smile:

34

Aivan käsittämätön häpeän/syyllisyyden sekamelska myllertää mielessäin, enkä oikein osaa toimia sen edessä millään hedelmällisellä tavalla, ainoastaan välttämällä. Kyse ei tällä kertaa edes ole mistään morkkiskiemurteluista, ei ainakaan perinteisessä mielessä; ts. en ole juonut kohta kahteen viikkoon, enkä häpeile jotain tiettyä tekoa tai ajatusta; häpeän itseäni.

Ja tämä jos mikä tulee olemaan vaikeimpia esteitä raitistumiselleni; miksi edes yrittää kun sisällä ei tunnu olevan mitään pelastamisen arvoista, viemäristä alas koko mies oksennusten mukana…

Huvittavasti muuten kuvittelin juovani “koska se nyt vaan tuntuu hyvältä”, mitään muuta syytä en koskaan osannut paikallistaa. Nyt alan huomata mitä kaikkea juomiseni piti jossain tietoisuuden tavoittamattomissa, tajuta niitä tunteita joita tietämättäni pakenin. Häpeä tuntuu fyysisinä puistatuksina, vapisen kuin vilutautinen. Hyi vittu millaisen sitä itsestään tekikin juodessaan.

35

Moikka mitajos. Muistui viime vuoden puoliset ajatuksenvaihdot mieleen ja vähän pläräsin päästäkseni taas kuvioihisi mukaan. Jos tosiaan jätetään ne vanhemmat jutut, niin kiinnostaisi tietää miten sulla on mennyt huhtikuun puolenvälin jälkeen. Eli oletko tällä hetkellä jonkinlaisissa sidoksissa ryhmiin tai ammattilaisiin yms.? Tsemppiä ja hyvä kun poksahdit taas remmiin. :smiley:

36

Tervehdys. Perinteinen tarina, kirjoittelin ja palasin takaisin entiseen. Huhtikuun puolenvälin jälkeen juomakertoja on pari alla (edellinen juomakerta 6. 5) , mutta koen kuitenkin jonkinlaista kehitystä pääkoppani sisällä tapahtuneen, myös viinan suhteen.

Käyn säännöllisen epäsäännöllisesti (eli kerran-pari) kuussa tilittämässä tuntojani psykhoitajalle - kai siitäkin jotain hyötyä on, uskoisin. AA:ta pyörittelen kyllä mielessäni, mutta mieleni kuitenkin hylkii ryhmässä avautumista, olen aika eristäytyvä luonne. Tai paskat, mitäs sitä kaunistelemaan, diagnoosikin tästä on: mielenterveystalo.fi/aikuis … /F601.aspx

37

OK mitajos, kiitos vastauksesta. Mullakin on päihdeneuvojani kanssa noin neljän viikon välein tapaaminen. Oikeastaan vain rutiinimainen tilannekatsaus. Kuitenkin koen tukihenkilön jollain lailla tarpeelliseksi vieläkin.
Lukaisin tekstissäsi olevan linkin. Jos ryhmät ahdistavat tai eivät anna mitään, jätä rauhassa väliin. Minä kävin kaksi viikkoa sitten 4 vuoden tauon jälkeen taas kurkkaamassa tutun organisaation ryhmää ja tänään olisi ollut tapaaminen. Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että minä tarvitsen heitä yhtä paljon kun hekin minua. Nimittäin en ollenkaan enkä mihinkään.
Mielenkiinnolla luin, että olet kokenut pääkopassasi muutoksia. Haluatko kuvailla? Kysyn siksi, että mullakin on sekä ajattelu- että toimintatapa muuttunut aika lailla raittiuteni aikana. Ehkä tärkeintä on, että pystyn taas enemmän luottamaan vaistooni. Ylivarmistamisen halusta on vain vielä päästävä eroon.
Tsempataan. :smiley:

38

Monelle fiksummalle varmaan aivan itsestään selvä asia, muttei näemmä ollut minulle kun join :slight_smile:, eli: pyrin kohtaamaan oman rajallisuuteni ja myöntämään virheeni, sen sijaan että pyrkisin etsimään syitä ja syyllisiä ulkopuolelta; kliseinen faktahan kuitenkin on, että muiden ajatusmaailmoihin vaikutuskykyni on hyvin rajallinen, mutta omaani voin muokata mielin määrin. Ahdistaa ja hävettää ajoittain helvetisti, mut sellasta se välillä on :wink:

Kunhan vaan en muuttuisi kaiken tietäväksi jeesustelijaksi, sekin vaara tässä kaikessa piilee.

39

Syyni juomiseen: itseviha
Ratkaisu: hanki itsearvostusta not featuring itsepetos

Viina on/oli minulle väline selvitä äärimmäisen alhaisen itsetunnon kanssa, enkä tästä selviä ilman rehellistä katsausta itseeni - ihan noinniinkuin ei-mukadiipillä henkisellä tasolla; en kestänyt katsella peilikuvaani edes todellisessa maailmassa, puhumattakaan psyykkisestä itsereflektiosta. Jos olin mielestäni ruma tai typerä, syy oli olosuhteissa - oikeesti oon aika komee ja fiksu! Kunhan nuo muut ymmärtäis!

Lääke: olet keskiverto, about jokaisella mahdollisella tavalla, deal with it.

Toisaalta tämä on suhteellisen helppo myöntää kun tajuaa, että maapallolla asustaa miljardeja muita; tällänen yks juoppo (ja sen kritisoijat myös!) on aika mitätöntä.

40

Vai että itseviha.

Piti oikein tulla tsekkaamaan että mikäs se tämmönen mitäjos on, kun en ole ennen pistänyt merkille. :slight_smile:
Et kestä katsella peiliin, mutta suosittelet sitä muille?

Voidaan jutella lisää kun palaan bänditreeneistä. Hauskaa iltaa.