NORSPAN

Todellisuudessahan siinä ei ole yhtään teemua vaikka millä kaavalla jakais…

En halua kuulostaa yhtään loukkaavalta kun se ei todellakaan ole tarkoitukseni mutta tämä kysymys on hauska.

^Itselle laittoi myös silmään että tietää vain teemujen bubremäärän… :open_mouth: Siksi ikä on epäilyttävä… Ilmeisesti aiemmin saanut teemuja ja selvittänyt että samaa ainetta on Subussa… Nyt onnellisesti yrittää saada vedettyä vetoja Norspanista… Toimii parhaiten ohjeen mukaisella tavalla. Tosin kh:dossa päälle joutuu liottamaan, mutta loppuvaiheessa tasaisi hyvin… Näin sitä lekuria kusetetaan… Or is it vice versa?? :laughing:

Hetken jo näytti siltä, et malibu oli oppinut kirjoittamaan buprenorfiinin oikein, mut taisikin olla jostain kopsattua tekstiä. Meni tuuletus hukkaan, kun taisi olla ensimmäinen ja viimeinen kerta, kun malibun tekstissä bupre oli kirjoitettu oikein eikä bubre. Luulis, et sen oppis kirjoittamaan oikein, kun monen käyttövuoden aikana olis sen vaikuttavan aineen nimen oppinut oikein kirjoittamaan edes korvaushoidossa… Kuitenkin esitetään talouseksperttiä, haukutaan Kokoomusta ja sen kannattajia ja ketjun aloittajallekin nauretaan, vaikkei itse osaa vaikuttavaa ainetta kirjoittaa oikein tai tiedä edes sitä, et Norspan-laastarin maksimivaikutus saavutetaan 3. päivänä. Mielenkiintoista.

Siinä norspan laastarissa on tasan 5mg buprenorfiinia. Tosin siintä imeytyy verenkiertoon vain se 5 mikrogrammaa/tunti (0,005mg/h). Eli vuorokaudessa siintä saa sen 24 x 0,005mg buprea = 0,12mg buprenorfiinia/vrk, eli HELVETIN vähän. Johtuen siintä (en muista lääketieteellistä termiä) kun se imeytyy ihon läpi. Ja jäähän siihen laastariin vähän vielä sitä ainetta kun sen repäisee pois.

Itselläni oli 10mg laastarit ja niistä ei ollut minkäänlaista hyötyä, ehkä 4.ja 5. päivänä olo oli normaali, sitten alkoi taas päänsärky ym. sivuoireet mitkä viittaavat aika vahvasti omiin kokemuksiin bupre-vajareihin…

Mulla kun vaihdettiin laastarit teemuihin niin lääkäri laski sen juuri noin, eli laastarista imeytyvä 10mgr/h x 24 = 0,24mg/vrk. eli sain 2x0,2mg teemua/vrk mikä menee tosin vähän yli lasketusta.

Hei kertokaas viisaammat et onko tää Norspan miten “heavy duty” noin niinku kipulääkkeitten puolella? Voiko sitä esim. normi työterveyslääkäri määrätä vai pitääkö olla jotkut erikoisluvat? Maanantaina olis treffit työterv.lääkärin kans ja tarkoitus on miettiä jatkoa tän mun niskaoireiden kans, niin mietiskelin vaan että mitä vois kysyy/ehdottaa. Tramalit saattaa lähteä vähäks aikaa ainakin ku niitä oon syöny jo aikas pitkään.

Niitä saa suht helposti, tosin ei hirveän vahvoja, mullakin vaihdettiin tramalit aikoinaan laastareihin kun sanoin että käy lääkkeet mahaan. Myöntävät laastareita paljon löysemmin kuin teemuja, paljon vaikeampi väärinkäyttää verrattuna teemuihin. Tosin jos vain jaksaa puunata hieman niin saahan sen laastarin vaikuttavan aineen sinne ruiskuun…

Ookoo, kiitti Friedrick. Pitää ehdottaa varovasti tuota vaihtoehtoa lääkärille. En viihdekäyttöä hakis jos vaik nää Norspanit saisinkin, 6 vuoden buprekoukku takana ja vasta saanu lopetettua niin ei uskaltais leikkiä. Sikäli kyl vähän arveluttaa et olisko viisasta ees näitä pyytää, mut tosi mietoja tietty nää laastarit olis. Kait niitä muitakin kipulaastareita (siis joku muu vaikuttava-aine) olis, et täytyy tohtorin kans miettii.

Jos kerran olet buprekoukun käynyt ja päässyt pois siitä niin en todellakaan suosittele laastareita, oikein käytettynä niistä tulee monta kertaa pahemmat viekkarit kuin pitkän ajan viihdekäytöstä.

Itse olen kokenut muutaman vuoden buprekoukun ja siitä koituneet viekkarit. Normaalin jokapäiväiseen viihdekäyttöön verrattuna laastareista tulee aivan helvetillinen olo, vaikka sitä ainetta ei paljon veressä ole niin sitä kuitenkin tulee suht tasaisesti kokoajan ja kun se loppuu niin ei paljoa tramaleistakaan tunnu olevan helpotusta… ja ne viekkarit kestää pitkään.

Toi oli mun kokemus ja mielipide. Toiset saattavat päästä helpommalla ja toiset taas eivät.
Niin ja kivunlievitykseen niistä laastareista ei ole mihinkään, ellei sitten saa väh. sen 20mgr laastarin.
kipuun mieluiten tramal ja joku lihas relaksantti…

Joo itse sain ihan terveyskeskuksesta koska tramalit eivät sopineet ja se on leppoisa sykerö, mutta eihän noi 5milliset auta oikeastaan lainkaan niin lekuri soittaa mulle ja sano viime vastaanottokäynnillä “jos ei auta niin kirjoitetaan vahvempia, tai vaihtoehtoisesti 0,2milliset teemut 2xvrk”. Joskus mennyt 3x0,4 temgesic ja kun vaihdoin yksityiseltä arvauskeskukseen niin aloitettiin tramalit 2x100mg debot tietty. Mutta korvaushoitojonossa olen ja jokapäivä menee ainakin 4mg suboxonee ja joskus hyvällä mäihällä löytyy perus texejä. Noh mut btw. saan tällähetkellä vaihdettua noita laastareita teemuihin ja nyt on vknlopuksi kaksi kasimgmmasta suboxonea ja eilen pistin 8laastaria ympäri kehoa, niin katotaan su tai maanantaina miten pelittää 40mg norspaneja. Täälä kylässä on kyllä aika outoa kun porukka saa yhdestä femman laastarista 2-3 0,4 teemua :open_mouth:

:smiley: :smiley: :smiley: :smiley:

Ei vittu, 8 laastaria, on keho ainakin teipattu kasaan!! :smiley: :smiley:

btw, mullakaan nuo perus tramalit toimi ollenkaan vaikka rouskisi kuinka paljon, Tramadol Hexalin nopeat on ainoat mitkä auttaa kipuun…

Sama homma täällä oli, että vaihdettiin aikoinaan tramalit + kaikenmaailman muut lisät norspaniin, parin viikon välein sai kyllä nostaa annosta ja sitten aiheutti jo paikoissa niin paljon kutinaa, nyt menty sitten tämä vuosi kokonaan oxyconteilla ja rivatrililla, erillistä lihasrelaxanttia en ole enään käyttänyt kun rivat on ollut käytössä, sitä ennen oli xanor, sirdalud + kivunlievityslääkkeitä, tramal, panacod, lyricaa jne jne.

Joo mullakii kutis laastarin kohalt niin vitusti ja sit olikii ain iho auki ku repäs laastarin pois, ei niitä paskoja voi käyttää oikein. Lisäksi siihen vielä nuo ensimmäisten 3 päivän päänsärky, huimaus ja pahoinvointi - ja sama taas kun pistää uuden laastarin.

Itellä ei aiheuttanut millään annoksilla eikä nostoilla kyllä noita pahoinvointeja tai muitakaan sivuvaikutuksia, kivunlievitys oli vaan liian surkea ja se laastarikohdan ärsytys + kutina oli järkyttävä.

Joo 8laastaria on ympäri kehoa ja päätä jomotti vähänaikaa sitten, niin ajattelin sulattaa yhden laastarin 5mg ja sain ilmeisesti sulatettua 100% hyvin kun nyt notkuissa kirjottelen. En ala selittelemään miten sen liottelin kun se on kiellettyä täällä, mutta nyt harmittaa vaan etttä miksi en liotellut kaikkia laastareita korka näin hyvä olo tuli. Sellainen fiilis kuin puolikkaan kasin olisin vetänyt :laughing: :sunglasses: Mutta älkää perkele alkako kokeilemaan iv.nä jos ette tiedä miten se tehdään. Se on kuin “venäläistä rulettia” pelaisi.

Juu mietiskelinkin että mitenkähän noi 8 laastaria sulla vaikuttaa, ei sieltä kuitenkaan älyttömästi sitä ainetta vereen pääse. 5 mikron laastarista sai sen 0,12mg/vrk, eli 8 x 0,12 = 0,96mg/vrk eli vajaa milli…
Itsekkään en noita laastareita käyttänyt kuin “väärin” tai en ollenkaan. Oikein käytettynä enemmin haittaa kuin hyötyä.

Taitaa olla sitten vähän henkilökohtaista mitä sivuvaikutuksia noista saa, ainakin tuo kutina, päänsärky ja pahoinvointi on ollut yleisintä mitä noista on käyttäjät valittaneet.
Contit toimii mulla helvetin hyvin kipuun, tekisi mieli vaihtaa lääkkitys niihin mutta saattaisi olla edessä uusi ja pahempi koukku, nuo kun ovat aika hyvää herkkua i.v :smiley: Tramaleilla ja teemuilla mennään…

Mä ajattelin käyttää ks. laastaria 10 vuoden buprekoukun lopettamisee jossa saan tasaisesti sen annoksen ku tota subuu on niin vaikee säännöstellä ja ajaa annosta alas. Olot sahaa edestakas. Viikon ku oon tota laastarii käyttäny ni alotan lopullisen vierotuksen.

Mut matemaattisesti laskettuna tosta imeytyis vuorokaudes 0,24Mg buprea eli viikossa 10Mg laastarista ei imeytyis ku 1,68Mg eli jossain kohtaa ton imeytymisen on pakko nopeutua muutenhan viidesosa laastarista menis hukkaa. Pakkokai tota on testaaku ei matematiikka selitä kaikkea.

Kannattaa miettiä lääketieteellisesti, ei matemaattisesti. “Vitosen norspan” ei sisällä viittä milligrammaa buprenorfiinia, vaan kyseisestä laastarista imeytyy viisi MIKROgrammaa tunnissa seitsemän vuorokauden ajan.

Siinä pussissa kumminkin lukee joko 5, 10 tai 20mg buprenorphine.