Muoks: Anteeksi pitkä viesti…
Aloitan uuden, alkoholista irti pyristelevän elämäni täällä vähentäjissä, vaikka lopettaminen mielessä onkin. Nyt juuri pelottaa minkäänlainen joko-tai -meininki, joten täällä tuntuu helpommalta aloittaa.
Minulle on vuosien varrella naureskeltu, jos olen vihjannut että olen huolissani juomisestani. Tämä siksi, etten ole koskaan juonut ns. “paljon”. Tällä tarkoitan sitä, että en ota krapularyyppyjä, en juo humalaa kahtena päivänä peräkkäin, en ole kännäillyt säännöllisesti suuria määriä, en juo kirkkaita, en ole “sekoillut” - paitsi että viimeisen vuoden aikana olen huomannut itsessäni muutosta sellaiseenkin suuntaan, mikä ei ole hyvä juttu.
Määrät ei siis ole olleet valtavia, mutta laskurien mukaan suurkulutuksen puolella kuitenkin. Olen tarkkaillut vuosien ajan tilannetta ja pyrkinyt pysymään viikkomäärissä kohtuullisen ja suurkulutuksen rajoilla, mutta kyllä suurkulutus vaanii. Olen jo pitempään lukenut täällä keskusteluja ja seurannut joitakin tarinoita, mutta olen halunnut ajatella että hoidan tämän asian kuntoon yksin. No, en hoida. Nyt on tehtävä jotain.
Juomiseni on hyvin samantyyppistä kuin monilla keski-ikäisillä naisilla. Yksin, kotona, ei häiriötä muille, lapset eivät näe humalaista äitiä, ei (suoraa) häiriötä työelämässä. Hoidan velvollisuudet jne. Ennen tätä vaihetta (kestänyt nyt n. 15 vuotta) en juonut juurikaan. Olin porukassa yleensä se ajokuntoinen.
Syitä säännöllisemmän juomisen aloittamiseen silloin n. 15 vuotta sitten tunnistan ja tiedän - elämä ei ole ollu ihan helppoa. Tämä varmaan yhdistää meitä monia täällä. Itselläni syiden ruotiminen ei ole nyt kuitenkaan päällimäisenä. Nyt ihan ensimmäiseksi haluan vaan olla täysin juomatta edes viikon.
Juominen ja sen suunnitteleminen on jo pitempään täyttäneet ajatukset. Haluan eroon siitä. NYT. Toinen tosiasia on, että minulla ei ole ollut täysin raitista viikkoa vuosiin. Tai en muista milloin - siitä on joka tapauksessa kauan. Viinitonkkaostokset kuitenin lopetin viime kesänä. Kerran lähti vielä tonkka mukaan syksyllä mökille, mutta sen hankkiminen on varmin tapa saada viikon yhteismäärä suurkulutuksen puolelle. Tonkkahankinnat olen siis saanut lopetettua, mistä olen tosi tyytyväinen. Yksi ystäväporukka on myös ollut pakko jättää vähemmälle kun tajusin, että porukassa sain tavallaan lisävauhtia omaan juomiseeni. Kuin saisi luvan, kun ne fiksut ja hauskat ystävtkin joivat vielä paljon enemmän kuin minä. En ole pystynyt vielä ajattelemaan, että voisin olla juovassa porukassa ilman alkoholia, kuten aikoinaan pystyin.
Olen sitten juonut kotona… Ja usein vieläpä niin, että lapset jo nukkuvat. Nyt lapset osin jo omilllaan. Olen hyvä salaamaan. Tähän vaikuttaa myös säännöllinen mutta epäsäännöllinen työ.
Valvominen saa unirytmin sekaisin ja mieliala laskee kun ei saa mitään aikaan. Krapulat ovat pahentuneet - nykyään aiempaa pienempi määrä saa oksentelemaan, mutta välillä myös kertajuomisäärät ovat nousseet. Ei edelleenkään mitään valtavia jos “vertaa”. Vertaa mihin? Suurkuluttajiin, jotka juovat kymmeniä annoksia viikossa. Minun juomistani on vähätelty, mutta tosiasia on että jos haluan voida hyvin, on pakko joko vähentää selvästi tai lopettaa.
Tänne päätin tulla eilen lauantaina. Olin perjantaina ostanut puolen pullon punkun, 0,5l tölkin valkkaria ja kaksi pinttiä olutta. Eihän tuo ole paljon mitään…? Saunaa varten oluet, juustoja ja italian herkkuja punkun kanssa ja sitten vielä se valkkari. Vasta eilen kärsiessäni ihan järjettömästä krapulasta laskin, että annoksia kertyi melkein 11. Voi olla että joku kestää tuon määrän ihan hyvin, mutta minä en. Olin onnistunut huijaamaan itseäni noilla “pikkuostoksilla”. Yhteen aikaan ostin pari kertaa viikossa (niiden parin kaljan lisäksi) litran tölkin viiniä ja jätin aina pohjalle vähän. Nykyään menee aina viimeiseen tippaan. Olen jopa lähtenyt koko illaksi aikomieni parin kaljan jälkeen ostamaan lisää.
Kokonainen viikko ilman alkoholia tuntuu tosi kovalta haasteelta. Olen nyt valmis myöntämään että mulla on ongelma ja haluan tehdä tälle jotain.
Oho, rupesi itkettämään. Ehkä ekan kerran elämässäni tuon kirjoittaessani myönsin että nyt tarvitsen tähän apua.
Että moi vaan, täällä sitä ollaan.
) Ensimmäiset kerrat tuntu ihan hirveiltä, kun kamppailin enkä lopulta saanutkaan kaljaa(voitin siis vedon). Mutta ei mennyt kuin pari kolme kertaa kun se alkoi helpottaan. Ja se tieto siitä, että seuraavalla kerralla on aina helpompaa. Se luo toivoa. Paljon tsemppiä sulle ja kirjottele lisää!