Niin raivona että punaista näin...

Vilpola
381

Hei taas kaikki,
olen käynyt muutamaan kertaan lukemassa viestejänne mutta en ole jaksanut kirjoittaa. 17v poikani alamäki jatkuu vaan; ennen joulua jäi seuloissa taas kiinni eikä siksi saanut olla jouluna kotona kuin päiväseltään. Tammikuun ensimmäisellä kotilomalla hatkasi heti kun kotiin pääsi eikä ole sen jälkeen näkynyt.
Naurettavinta on, että tiesimme aluksi missä poika majaili ja tyttöystävänsä ilmoitti sen 112 jossa ei vähempää olisi voinut kiinnostaa. Minä ilmoitin pojan laitokselle sekä Sostt mutta he alkoivat tosissaan miettiä asiaa vasta tällä viikolla ja poika on jo kuulemma Etelä-Suomessa :imp: Olen niin vihainen lastensuojelulle, ettei voi uskoa.

Viime yönä sain pojalta oikein tunteisiin vetoavan viestin kuinka hän joutui ottamaan velkaa 150€ jotta pärjää ja rakastaa meitä välinpitämättömyydestämme huolimatta (kun en ole lähettänyt hänelle rahaa hatkareissulle) mutta kaikki päättyy kun henki lähtee velkojien tullessa perään.

Kävi miten kävi rahaa en anna ja sen hänelle kirjoitin. Se olisi loputon suo. Vastasin vain hänelle, että elämä on valintoja ja joissakin valinnoissa emme voi häntä auttaa. Olemme kuitenkin täällä jos hän haluaa palata hatkasta ja autamme pääsemään takaisin jaloilleen.

Tuntuu niin epäoikeudenmukaiselta, että joutuu tällaisia asioita läpikäymään alaikäisen lapsensa kanssa. Ja lastensuojelu, mitä se tekee? Päätöksiä pöydän takana turvallisessa konttorissa mutta hätätilanteessa jatkaa niitä papereiden pyörittelyä ja asioiden vatkaamista. Mitään konkreettista ei tapahdu, he vain rakastavat pitää palavereita.

Samaan aikaan koetan pitää pääni ja muun perheen kasassa ja elää mahdollisimman normaalia arkea.
Olenko kauhea kun välillä mietin, että olisi parempi jos poika kuolisi kuin että tämä jatkuisi vuosia, kenties vuosikymmeniä? Olisiko se ihmisarvoista elämää? Mitä se tekisi meille kaikille? Onko toivoa paremmasta?

Inhoan, etten jaksa olla aktiivinen, harrastaa ja liikkua. Käyn vain töissä ja olen kotona, herkuttelen ja lihon. Monista päätöksistä huolimatta en jaksa huolehtia itsestäni paremmin, olen laiska.
Mutta arki rullaa.

382

Tähtisilmä, et ole kauhea, vaikka välillä toivot poikasi kuolevan. Olen toivonut minäkin, sekä itsekkäästi itseni että myös poikani takia. Yhden tutun poika kuoli käytön seurauksena muutama vuosi sitten ja äiti tietysti suree ja muistaa poikaansa päivittäin, mutta totesi kerran että ehkä kuolema oli pelastus, poika säästyi mahdollisesti paljolta kärsimykseltä.

Meillä huumerumba alkoi vasta pojan ollessa lähes parikymppinen ja sitä on kestänyt melkein 20 vuotta. Välillä oli usean vuoden hyväkin aika. Aina on siis toivoa. Mutta jos jaksat, pidä puolesi viranomaisten kanssa niin kauan, Kun poika on alaikäinen. Ja on se mahdollista vielä täysi-ikäisenkin kanssa. Meillä poika hyväksyi korvaushoidon aikana minut viralliseksi tukihenkilökseen joten olin monessa mukana. Myös lastensuojelun kanssa taistelin, kun pokani ja hänen narkomaani avovaimonsa saivat lapsen. Avovaimo pääsi kuiville ja elää lapsenlapseni kanssa uudessa liitossa. Ja lapsenlapsi on tällä hetkellä aika kivasti pärjäilevä murkku, vaikka ehti hänkin jo hulttioelämää kokeilla, ainakin viinaa.

Voimavaroja on multa mennyt, on mennyt masennuslääkkeitä ja viiniä myös. Paras apu löytyi vertaisryhmästä. Mutta olen lääkärien mielestä ihmeellisen hyvässä kunnossa henkisestikin, vaikka ikää on mielestäni kamalan paljon :unamused:

Jaksamista, taistele ja pidä itsestäsikin huolta. Ihailen sinnikkyyttäsi.

383

Hei tähtisilmä74

Aina on toivoa paremmasta. Olen kuunnellut niin monen käyttäjän selviytymistarinan.
Varmaa vastausta siihen miksi joku selviytyy ja saa elämänsä hallintaan tuskin kellään on
Käyttäjät itse kuvaavat muutoksen haku tilannettaan totaalisella kyllästymisellä ja väsymisellä.
Kun seinä tulee joka puolella vastaan, on käännyttävä ja tehtävä toisia valintoja.
Päätös lähtee heistä itsestään.
Kirjoitit ihan oikein rahan antamisesta ja omista valinnoista. Myös siitä että olette paikalla
kun poikanne haluaa oikeanlaista apua.
Lähes jokainen käyttäjä syyllistää omia läheisiään juuri tähän raha antamiseen liittyen.
Se on heidän tapansa saada asiat menemään heidän haluamallaan tavalla.
Mitä nopeammin läheinen asettaa rajat tällaiselle käytökselle, sitä parempi.
Vaadi päästä mukaan palaveriin, jossa poikasi sijoituspaikan ja sosiaalitoimiston henkilökunta
miettivät poikasi tilannetta. Mielipiteesi täytyy tulla kuulluksi.
Kyse on kuitenkin vielä alaikäisestä, kohta hän on 18 ja vanhempien keinot vaikuttaa vähenevät.
Hyvä että arki rullaa, kevään tullen on helpompi lähteä vaikka lenkille.

Terv. Ohjaaja Kerttu

384

Iltaa täältä pohjoisesta!
Surullista luettavaa oli tähtisilmä74 tilanteesi. Oma poikani ei hatkannut mistään silloin aikoinaan kun mie surkeä äiti en hakenut apua tilanteeseen. Uskottelin itselleni kaiken menevän vaikean murrosiän piikkiin ja siihen että poijan isä oli alkoholisti, väkivaltainen ja arvaamaton. Jos saisin tehdä kaiken uudelleen niin tekisin juuri niikuin sie, hakisin apua poijalle ja enkä rahoittaisi hänen aineiden käyttöä. Onko sulla puoliso tukena? Voimia ja jaksamisia koko teidän perhelle.
Meillä koiruuden kans elämä on ollut rauhallista, edelleen harrastamme yöjuoksua ja myös jäällä kirmailua :laughing:
Poika soittelee vankilasta muutaman kerran viikossa. Ymmärsin että ihan lähiaikoina saa tietää missä istuu loput tuomiotaan.
En tässä kuussa pystykkään tapaamaan poikaa hänen tilanteensa takia enkä myöskään hänen lastaan. Mutta katellaan kevään päälle :slight_smile:
Voimia meille kaikille tällä kivikkoisella tiellä…

385

Tervehdys!
Kirjoittelen tilannekatsauksen pojastani. Entinen rumba jatkuu. Runsas viikko sitten poika soitti ja sanoi olevansa pulassa vaihteeksi. Oli maksettava 200 euron velka diilereille. Pyysi sitä tietysti minulta. Sanoin, että ei onnistu. Luuri siirtyi sitten vieraalle kaverille, jonka ääni ei ollut mitenkään ystävällinen. Hän lausui venäläisellä korostuksella: ”Sinä rakastat lastasi, minä en rakasta häntä ja minä teen hänelle pahaa ellei rahaa löydy.” Minä siihen: ”Ei löydy ja kukas sinä sitten olet?” ”Igor, ja minä teen pojallesi pahaa”. Minä taas siihen: ”En anna senttiäkään, eikä mulla edes ole. Tämä on kiristystä ja panen poliisin asialle, tähän numeroon tulevia puheluita seurataan”. Sitten luuri meni taas pojalleni, jonka haukuin pataluhaksi, kuului varmaan naapuritaloonkin. Sanoin, etten todellakaan tule tukemaan huumebisnestä enää. En nykyään enää ole reagoinut hurjiinkaan asioihin kovin voimakkaasti, mutta tuo inhottavalla äänellä tehty uhkaus vaikutti tunnetasolla niin, että pääni tuntui puutuvan ja sydän veteli vauhdikkaasti. Otin rauhoittavan pillerin, ei auttanut. Lähetin puolison hakemaan brandypullon. Se auttoi, vaikka en toki juonut yksin sitä puolta litraa :open_mouth: . Pojalta tuli myöhemmin illalla tekstari, että ei hätää, hän sai asian järjestymään ja anteeksi. Pah. Tunnetilani oli enemmän raivoa kuin huolestumista. Ei noilla tyypeillä ole mitään oikeutta rääkätä meikäläistä tuolla tavoin.

Viikko sujui sitten rauhallisesti ja sorruin jopa antamaan jokusen parin kympin stipendein ruokaan. Mikäli ne nyt ruokaan menevät. Tiedän, että toimin tyhmästi, yritän kuitenkin olla kiusaamatta itseäni syyllisyydellä. Mutta tällä hetkellä ei Kelastakaan saa rahaa ajallaan, kun Kelan ja sossun palvelut on yhdistetty ja sisäänmenovaihe menossa. Varmaan monella toimeentulotukea saavalla, ihan kunnollisellakin ihmisellä on tosi vaikeaa. Eikä kaikilla ole sukulaisia auttamassa. Eilen illalla tuli sitten pojalta sähköposti, että hän hoiti ne velkansa varastelemalla tavarataloista ja joutui kiinnikin ja on ollut jokusia kertoja kuulusteluissa. Eivät kuulemma kuitenkaan pidä pidätettynä eikä rangaistusta heti tule, koska hänen lukuisat rötöksensä käsitellään nipussa ja kuulemma niistä tulee vähintään 5 vuoden istuminen. Ja uhkasi, että saadakseen tuomionsa vihdoinkin suoritettavaksi menee aseen ja pommin kanssa Kelan toimistoon vaatimaan tukiaan. Kova poika uhkailemaan se on ollut vuosikaudet. Tuosta en ollut millänikään. En vain tajua miksi äidille pitää tuollaista ilmoitella. Vaikutti melkein rehvastetlulta ellei sitten kuvittele, että kauhistun ja laitan rahaa. En jakasanut enää kauhistua. Panisvat pojan tuomiot täytäntöön niin voisi hänelläkin joskus vielä alkaa uusi elämä.

Muuten elämämme, minun ja puoliskon, on ollut rauhallista. On ollut hyvät ulkoilukelit täällä etelärannikolla ainakin. Olosuhteisiin nähden voin mielestäni aika hyvin. Suru pyrkii kyllä usein pintaan.

Jaksamista teille kaikille kohtalotovereille…… ja sille pohjoisen koiruudelle taas rapsutus.

386

Iltaa täältä pohjoisesta!
Vapaapäivää olen viettänyt, kampaajalla kävin ja ystäväni äitiä tapaamassa. Hän oli vartavasten tehnyt lappapuuroa, sain sitä kotiin vietäväksi sekä pussillisen nisua. Tuli niin ikävä omaa äitiä. Molemmat sellaisia vanhan kansan huolehtivia ihmisiä.
Koiruus kiittää mutsia rapsutuksista… kevät on tulossa ja sen huomaa koiruuden käytöksestä, ulkona niin mielenkiintoisia hajuja että mie meinaan vallan jäädä toiseksi. :laughing:
Mutsi, siun pojalla venäläiset kimpussa, minun poijalla oli yleensä skinit… Kuinka monta kertaa pyysi rahaa ettei häntä hakattaisi ja mie tietysti laitoin rahaa. Tulee niin ahdistunut olo kun muistelee noita aikoja. En varmasti koskaan pysty unohtamaan poikani ääntä kun hän vaati rahaa… niin kylmä ja pirullinen. Monet kerrat uhkasi tulla tappamaan minut, mummonsa ja sukulaisensa jos en anna hänelle rahaa.
Sen olen päättänyt että jos sama peli jatkuu hänellä vankilasta vapauduttuaan, niin mie muutan muualle ja en ilmoita hänelle mitään. Laitan välit täysin poikki. Mie enää vain jaksa. Olen sanonut tämän hänelle ja hän vastasi että ymmärtää täysin miltä minusta tuntuu. Niimpä… miten hän voi sanoa että ymmärtää, eihän hänen lapsensa ole vankilassa huumeiden ja rikosten takia :cry: :cry:
Usein tunnen itseni niin yksinäiseksi, en koskaan voinut kuvitellakkaan tällaista tapahtuvan minulle. Voimia meille kaikille, kevät tekee tuloaan.

387

Aurinkoista sunnuntaita täältä pohjoisesta!
Sellainen napakka keli oli aamulla kun käytiin koiruuden kans lenkillä, mutta mukavaa kun aurinko paistaa.
Miten menee mutsi ja tähtisilmä74? Usein ootte ajatuksissani.
Minun poijalle tuli sitten vankilan vaihto, siirto juuri meneillään. Hänellä pitenee matka lapsensa tapaamiseen, mutta aikoo jatkossakin tavata lastaan. Nyt on tapaamiset olleet joka toinen kuukausi ja poika on ollut todella onnellisen kuulonen kun on kertonut tapaamisista. Sanoo aina että kaikki päihteet ja se entinen “paska” elämä on taaksejäänyttä elämää. Sitä mieki rukoilen ja toivon koko pienestä sydämestäni.
Mulla itsellä elämä menee entiseen malliin, töitä ja koiruutta. :slight_smile:
Aurinkoisia päiviä meille kaikille ja voimia elämän tuuliin

388

Terveiset kauniin talvisesta etelästä.

Hienoa, Sydän karrella, että poikasi saa tarkoitusta elämälleen ja toipumiselleen lapsestaan. Luulen, että meilläkin oli aikanaan niin, kun poika nousi huumesuostaan vastoin korvaushoitoklinikan odotuksia. Ikävä kyllä hän sitten vajosi uudelleen. Mutta oli muutama onnellinen vuosi. Mielestäni hoidossa toipuville, samoin kuin vankilasta kotiutuville pitäisi järjestää työpaikka mahdollisimman heti. Uskon, että meillä olisi poika selvinnyt paremmin, kun olisi saanut töitä jo korvaushoidon loppuvaiheessa. Sitten, kun hän itse sai hankituksi töitä raksalla, oli jo viina hiipinyt mukaan ja siinä meni sitten työpaikka koeajan jälkeen. En oleta, että kaiken saa yhteiskunnalta valmiina, mutta tekemisen järjestäminen olisi kakkien etu varsinkin kun hoitoon on uponnut jo paljon rahaa, joka valuu hukkaan ellei toipujaa sitouteta yhteiskuntaan. Sama koskee varmasti vankilasta vapautuvia, varsinkin kun monilla heistä on päihdetausta.

Minulle tulee todennäköisesti nyt viikolla pariksi päiväksi pojan poika toisesta kaupungista, 15-vuotias. Hän haluaa tavata isänsä ja poikani tietysti poikansa. Viimeksi he tapasivat pari kuukautta sitten pojanpojan kotikaupungissa. Sikäläinen lastensuojelu haluaa, että tapaamisissa on mukana joku muukin. Nyt tapaamiset tapahtuvat meillä ja varmaan pokani haluaa yöpyäkin täällä. Sehän on ihan kivaa, jos hän on jonkinlaisessa kunnossa. Minua kuitenkin pelottaa, että häneltä taas palaa pinna pienestäkin ja sitten palaa minulta pinna, jolloin hän lentää täältä pihalle, mikä tietysti on kaikista kurjinta pojan pojalle. Toivon kuitenkin, että kaikki menisi hyvin. Tilanne pojallani on ennallaan, kaikki asiat sekaisin. Puhelimessa hän on kuitenkin kuulostanut aika rauhalliselta ja miltei luonnollisella tavalla iloiselta. Niin epäluuloinen olen, että uskon sen johtuvan sopivasta, katukaupasta hankitusta subuannostuksesta.

Porskutellaan!

389

Aamupäivää!

No niin, epäluuloni poikani rauhallisuudesta oli aivan oikea. Hän soitti aamulla. Selvennän taas kerran, että minulla on puhelin yleensä kiinni, auki on vain salainen numeroni, jota poika ei tiedä. Puolisoni ei voi laittaa numeroaan salaiseksi eikä liioin elää puhelin suljettuna, joten poikani soittaa ja viestittelee sujuvastai hänen puhelimeensa, mistä tiedot välittyvät minulle. En ymmärrä, miten puoliskoni jaksaa tätä. Puhuin pojan kanssa aamulla. Hän ei voi tulla meille poikaansa tapaamaan ellei saa “lääkettään”. Just. Onneksi hänen poikansa on jo sen ikäinen, että tietää missä iskällä menee. Salailun ja selittelyn aika on ohi. Voin siis sanoa hänelle ettei iskä taaskaan ole kunnossa. Muutenkin “iskä” kuulosti herkästi räjähtävältä, joten on parempi ettei tule meille ollenkaan.

Lompakko on taas varastettu, henkkari mennyt mukana. Kuulemma jo viikko sitten. Ainakin näin hän kertoo. Olen edelleen laittanut 20 egen ruokarahoja, jotka hän saa kaiketi pankista niin, että kirjoittaa jollekin henkilökortin omistavalle kavereista valtakirjan. Olen tsempannut enkä ole enää laittanut rahaa nimikkeellä bussilippu, pesulamaksu jne. Olen myös saanut psyykattua itseni rauhallisemmaksi, loittonemaan henkisesti pojastani. Ehkä olen niin väsynyt tähän tilanteeseen, että en enää jaksa reagoida. Poika tulee mieleeni entistä harvemmin ja koen nauttivani aika usein omasta elämästäni.

Olen netistä katsellut, että pääkaupunkiseudulla jonkin kokoisen subuannoksen hinta olisi [Poistettu hintatietoja -Päihdelinkin moderaattori] . Kuinka ollakaan poikani pyytää usein neljää kymppiä. Siksi annan korkeintaan 20 kerralla. Tietysti siitä voi säästää, mutta sellaiseen hän ei kykene. Tupakaan on riippuvuus ja ruokaakin tarvitaan. Kelarahat menevät varmaan “lääkkeisiin” ja velkoihin.

Rauhallista viikkoa ja leppoisaa laskiaista kaikille!

390

Jatkoa eiliselle
Juuri kun täällä kehuin, kuinka rauhallisesti jo suhtaudun pojan absurdiin elämään, prakasin taas eilen. Päivän mittaan tuli jos jonkinlaista viestiä, tarkoituksena saada 20€ lisää. Kun pysyin lujana, sateli tekstareita puoliskon puhelimeen. Viisautta tietysti olisi ollut poistaa ne lukemattomona. Ensin tuli ilmoitus, että on menossa psykoosiin ellei saa lääkettä, voisko äiti soittaa. No ei soittanut. Tunnin päästä tuli ilmoitus, että oli just tullut oikeudesta. Ja sitten näitä psykoosiviestejä, ilmoituksiavelkaantumisesta “äijille” jos ei saa rahaa jne. Ja sitten ilmoitus, että hänen poikansa ei tulekaan. Kuinka ollakaan pojanpoika soitti ja ilmoitti millä bussilla tänään tulee eikä ollut puhunut isänsä kanssa. Aamulla poikani soitti ja vastasin. Kyseli rauhallisesti, mihin aikaan poikansa tulee ja sanoi myös tulevansavastaan häntä ja tahtoisi meillekin. Olin päättänyt että ei käy, mutta katsotaan nyt. En tahtoisi estää isän ja pojan yhdessäoloakaan. Enkä päästä pojanpoikaa isänsä murjuun. Eilisiltani meni kuitenkin pilalle. En kyennyt tekemään mitään järjellistä ja lipitin ahdistuukseni kaapista löytynyttä vodkaa. Onneksi sen verra maltillisesti ettei tänään ole paha olo. Lähden siis vastaan pojanpoikaa ja toivon, että hänen isästään ei ole taas harmia. Kunpa pääsisin näistä emon tunteistani eroon.
Rauhallista päivää teille muille!

391

Hei mutsi

Ihanaa lukea tuo lause: koen nauttivani aika usein omasta elämästäni!
Olet todella onnistunut kasvattamaan välimatkaa poikaasi terveellä tavalla.
Vaikka aika ajoin hyppääkin siihen käyttäjän vuoristorataan, osaa myös hypätä siitä pois.
Kun tunteistaan tulee tietoiseksi voi kääntää ne voimavaraksi itselle.
Toivottavasti pojanpojan tapaaminen meni rauhallisissa merkeissä.
Lapset ovat yllättävän viisaita tällaisissakin asioissa.
Kun hän tietää isänsä tilanteen eikä asioita tarvitse salailla, se luo hänelle turvaa.
Olette puolisonne kanssa olemassa hänelle, ihmiset joihin voi luottaa, se on paljon.

Terv. Ohjaaja Kerttu

392

Puolisosi voisi laittaa estotoiminnon puhelimeen, jolloin poikasi puhelut ja viestit eivät tulisi läpi. Toki varmasti vaihtelee liittymää ja numeroa, mutta tällä tavalla saisitte halutessanne olla edes hetken täysin rauhassa. Tuo toiminto ei enää maksa niin kuin joskus aikoinaan, ja sen pystyy helposti laittamaan päälle/pois itse tilanteen mukaan. Mun mielestä teidän ei tarvitse olla aina tavoitettavissa, etenkin jos mikään ei muutu ettekä itse saa yhteydenpidosta mitään positiivista omaan elämäänne!

393

Puolisosi voisi laittaa estotoiminnon puhelimeen, jolloin poikasi puhelut ja viestit eivät tulisi läpi. Toki varmasti vaihtelee liittymää ja numeroa, mutta tällä tavalla saisitte halutessanne olla edes hetken täysin rauhassa.

Pitää paikkansa, että poika vaihtelee liittymää, josta soittaa. Puoliso on jo tallentanut 46 numeroa!!! Pojan omia prepaideja ja kaverien numeroita. Niihin ei tietenkään kannattaisi vastata eikä viestejä lukea. Mutta olen välillä utelias ja toisinaan huolestunut. Harvemmin vastaan, mutta viestejä sorrun lukemaan. Yleensä niissä kerjätään paria kymppiä. Suurempia summia kerralla en ole enää antanutkaan.

Pojan pojan kolmen päivän vierailu meillä sujui hyvin ja yllättäen hänen isänsä täälläolokin meni mukavasti ekan illan hölöhölö-tilan (vaikutti alkoholihumalata) jälkeen. Ekan illan jälkeisenä aamuna sanoin, että enää ei tarvitse yöksi meille tulla. Pojanpoikanikin tuskastui isänsä hölötykseen. Mutta poika sitten kämpällään käytyään tuli takaisin rauhallisena ja ihmismäisenä, joten annoin hänen olla seuraavatkin yöt. Siitä olen onnellinen, että heidän yhdessäolonsa oli onnistunut ja varmasti tärkeä molemmille. Pojalla on tulossa pari oikeudenkäyntiä kevään aikana. Mielestäni aika ikäviä rikoksia. Toivottavasti nyt tulee ehdollisen sijasta ehdotonta. Miltähän tuntuisi olla normaalin, työssäkäyvän, itsensä elättävän lapsen äiti :unamused:. Toisaalta, eihän sitä osaisi riittävästi arvostaa, kun pitäisi tilannetta itsestään selvänä eikä tietäisi pahemmasta.

Ruhallista yötä ja jaksellaan taas!

394

Iltaa täältä pohjoisesta!
Koiruuden kans vapaata lauantaita vietetään, mulla muutama sidukka ja koiruudelle puruluu (jonka söi jo :open_mouth: )
Poika on nyt siirtynyt toiseen vankilaan, en tiiä istuuko siellä loput tuomioistaan vai miten juttu menee?
On ollut jotenki surullisen kuuloinen kun on soitellut. Kyseli onko kukaan kommentoinut hänen synttäreitään facessa, ei taida olla hän kovinkaan kavereiden mielessä ja en yhtään ihmettele kun mietin häntä huumeiden tuskassa :confused:
Kummallinen rakkaus-viha-sääli-suhde mulla on poikaani…
Mukava kuulla mutsi, että teillä meni tapaaminen loppujen lopuksi hyvin. Lapsenlapsen kannalta on erityisen tärkiä juttu tavata isäänsä ja olla hänen kanssaan tekemisissä.
Itse täällä elän päivä kerrallaan. taloudelliseti on ollut 1.5v. todella tiukkaa kun makselen velkoja ulosottoon. Ja veloista saan syyttää ihan itteäni. Tuossa laskeskelin että parin vuoden kuluttua hieman helpottaa kun saan maksettua sellaisen velan jota en ole päästänyt ulosottoon. Tietysti voisin myydä kotini, mutta kuka vuokrais mulle asunnon kun luottotiedot ovat menneet :question:
Mutta päivä kerrallaan, voimia meille kaikille :wink:

395

Iltaa täältä pohjoisesta!
Tänään meni ylitöiksi töissä ja pyysin kummipoikaani käyttämään koiruutta ulkona. Ajelin kotia päin ja silmiini pisti pyörätiellä rennosti lompsotteleva, mustiin pukeutunut mies rinnallaan ylväästi häntä pystyssä kävelevä dopermanni. Pieni hetki meni ennekuin tajusin että miun oma koiruus siellä oli päivälenkillä :laughing: On kyllä komia otus vaikka niin itse sanonki.
Poijan suhteen on nyt ollut kovin hiljaista, luulen ettei hänellä ole puheaikaa eikä näin voi soitella vankilasta.
Poijan lasta olen ajatellut paljon, kesälomalla meinaan ajella tapaamaan häntä, ja samalla reissulla myös poikaani.
Usein olen ajatellut että mitähän särkyneelle sydämelle kuuluu? Onkos teillä siellä kaikki hyvin?
Aurinkoisia päiviä meille kaikille :wink:

396

Huomenta sydän karrella, mutsi ja kaikki lukijat

Täällä edelleenkin… Miten nopeasti kaksi kuukautta voi mennäkin, siis edellisestä viestistäni! Olipa vaikeuksia kirjautua, taas. En muista tarkalleen tunnuksiani tänne, mutta onnistuipa kuitenkin. Tietokone on vaihtunut ja nyt laitoin automaattisen kirjautumisen päälle! Luen edelleenkin päivittäin viestejä täällä, mutta en vain saa kirjoiteltua.

Korvaushoitolaisilla menee ihan hyvin. Hoito on vielä entisellään ja käyvät pariterapiassa ja tyttö pajallaan ja poika työharjoittelussaan. Erilaisia menoja on heillä aika monestikin, jolloin tarvitsevat lapsenhoitajaa tai kyytiä. Ostin kalenterin itselleni, johon merkkaan omani ja heidän menot, ettei tule päällekäisiä menoja. Olen siis joutilas eläkeläinen :mrgreen: . Kunnasta saa kerran viikossa perhetyöntekijän kotiin neljäksi tunniksi, monella muullakin on kova tarve tuettuun asiointivapaaseen. Ja ei ole muita isovanhempia, sisaruksia, kavereita tai tuttuja joilta voisi kysyä apua!

Olemme jutelleet tytön kanssa paljonkin siitä, että hidasta on toipuminen. Täysin keskenkasvuisina kun ovat huumeilun aloittaneet, niin varmaankin ehkä 15 vuotta menee toipumiseen. Ja ei ole helppoa esim. itsestään huolehtiminen. Mm. hammaslääkärissä käynnit. Paljon hoitoa vaativia vaurioita, mutta tytöllä nyt hyvällä mallilla. Olen hoputtanut poikaakin hoitamaan hampaitaan, ennen kuin on hampaaton ja nyt vielä kun hoidot maksaa sosiaalitoimi(?) Itse olen käynyt nykyään kunnallisella hammaslääkärillä ja jos olisin yksineläjä, en pystyisi niitä maksuja maksamaan, yllättävän kallista! Heillä on vieläkin kovat “himot” karkkiin ja limsaan yms. makeaan ja hampaita vaurioittaviin syötäviin.

On se kiehtova “tyyppi” tuo koirasi, sydän karrella. Olen joutessani alkanut keräämään Pinterestistä kansioita , mm. kukkia, eläimiä, lapsia jne. Löysin sieltä paljon kuvia dobermaneista: miten uljaita, isoja ja vähän pelottaviakin koiria, ennen kuin tajusin, että ovat ehkä amerikkalaisia doppereita. Hurjasti pystyt korvat ja häntä typistetty? ja taitavasti valokuvattu, ehkä oljytyin tai kastelluin lihaksin ja ei mitään mihin verrata koiran kokoa. Näyttivät tosi hurjilta! Sitten tajusin, että eihän niitä Euroopassa enää saa typistellä, eikö niin? Luppakorvasina näyttävät aika lutusilta :smiley:

Kuulostaa mukavilta suunnitelmasi pojanpoikasi tapaamisesta ja tietty poikasikin ja jos tämä aika näin nopeasti kuluu, niin piankos tuo on kesä! Nyt tulee hirveästi lumiräntää aivan vaakatasossa ja oisko tuo uusi lumi vanahan surma :mrgreen:

Toivottelen paljon voimia ja jaksamista meille kaikille!

397

heipä hei

398

Voi, että tuli vähän sekoiltua näiden viestien kanssa :mrgreen:

Tyttö alkoi neuvomaan mua, että miten osaa tekstistä voisi tummentaa ja vahvistaa, no eipä onnistunut. Ja mitenkähän noita viestejä voisi poistaa? Huoh, minäkin oisin aivan joutilas jollekin tietokoneen käytön opetuskurssille.

Yritän nyt linkittää yhtä juttua tähän: Joo, en ossaa, …kele, …tana

Juttu on Ylen Teemalla 3.4 esitetty “Pilkun jälkeen” ohjelman isyys-jaksossa, näkyy Areenassa.

Reidar Palmgren sanoo: Vanhemmuus on elämän suurin lahja. Se on myös hirvittävä tragedia, lohduton ja sydämen särkevä onnettomuus. Vanhemman rakkaus lasta kohtaan on luja, ehdoton ja ikuinen.

Haluaisin aloittaa uuden ketjun korvaushoidon lopettamisesta ja tarvittavista tukitoimista lopettamiseen ja toipumiseen, ettei löytäisi taas itseään laittomia aineita käyttävänä narkomaanina.

Hyvää kevättä kaikille läheisille!

399

Hei vaan täältä pohjoisesta!
Tässä lomaa aloittelen, taidan olla sen tarpeessa kun pakkaa väsyttään ja pinna kiristyyn :cry:
Poijan kans ollaa viikottain yhteydessä, lyhkäsiä puheluita soittelee vankilasta. Kivoja kuvia sain hänen tapaamisesta lapsensa kanssa. Surullinen olo tulee siitä miten päästi elämänsä tälle mallille. Voisi olla isä lapselleen mutta valitsi päihteet…
Mukava kuulla kuukumisia särkynytsydän. Ja varsinki noin hyviä kuulumisia :slight_smile:
Itsellä mieli vaihtelee päivittäin, ei aina itsekkään pysy perässä. Syvä suru kuitenki aina taka-alalla poikani suhteen. Että piti elämässä mennä näin.
Aurinkoisia kevätpäiviä meillä kaikille!!

400

Moi kaikki!

Olipa hyvä tuo Särkyneen sydämen lainaus vanhemmuudesta. Just eilen kirjoitin yhdelle ystävälle etten pysty poikaani hylkäämään vaikka hän on rikoksia tehnyt. Siteemme on niin luja ettei sitä voi purkaa, ei puolin eikä näköjään toisinkaan. Olen Päättänyt antaa itselleni luvan avustaa poika pienellä ruokarahalla ja maksamalla sen osan vuokrasta, jota sossu ei maksa. Velkoja ja muita isoja kuluja en maksa. En enää syyllistä itseäni avustamisesta, vaikka se varmasti on monen mielestä tyhmää. Pääasia että olen itse sinut tekemisieni kanssa. Viime aikoina poika on ollut puhelimessa rauhallinen ja kyselee kuulumisianikin. Ruokarahasta hän kiittää aina tekstarilla. Ei kiroilua eikä haistatuksia.

Vankilatuomiota ei ole tullut, ehdollista tuli taas, edellinen meni umpeen. Yksi merkittävä oikeudenkäynti tulossa taas kohtapuoleen. Just tällä hetkellä en toivo kauheasti vankilaa. Poika on saamassa jotain työllistyshommaa lähiaikoina muutamaksi päiväksi viikossa ja on hoidellut sossuasioitaan kiitettävästi. Rikollisia tekemisiään hän tuntuu miettineen. Melkein herää pieni toivon pilke, mutta hyvin pieni ja lyhyinä hetkinä ilmenevä. Ja päälle painaa toivon tunteiden jälkeen taas pelko. Hän on sössinyt taloudelliset ja muutkin asiansa niin perusteellisesti, että ns. normaaliin elämään on vaikea päästä enää koskaan. Samoin kuin Sydän karrella minäkin olen syvästi surullinen poikani kohtalosta. Välillä itkettää. Ahdistus on kuitenkin heikentynyt.

Mulla on pihalla linnunsyöttötötsä, jota hyödyntää suuri joukko siivekkäitä ystäviäni. Mustarastaita on monta, samoin tiaisia ja nyt peippojakin sekä sepelkyyhkypariskunta. Käpytikka on säännöllinen vieras. Somaa oli kun punatulkkupariskunta pussaili sireenipensaan oksalla. Kevättä ilmassa.

Porskutellaan taas!