Narkkarin Unelmointia

Masentaa vituttaa ahistaa ja maailma sortuu päälle, jospa tänne avautuminen parantaisi oloa :smiley:

Oon teini-iän loppupuolella oleva mies/poika ja olen nisti.

Peruskoulun loputtua en ole tehnyt mitään oikeasti elämälleni merkittävää, Kouluissa yritin käydä mutta kun blossea on niin kiva poltella kouluaikanakin ja blosseissa sinne kouluun on aika vaikea päästä niin meni selälleen koko touhu, Koulunkäynnin epäonnistumiseen voisi myös vaikuttaa keskittymishäiriöni mutta syytän mielummin itseäni koska kun minulle ADD todettiin niin huomasin laittavani kaikki epäonnistumiseni keskittymishäiriön piikkiin enkä hyväksynyt karua totuutta: olen vain laiska saamaton narkkari.

N.13 vuotiaana pilveä kadulta ostaessani myyjä tarjosikin vauhtia (Amfetamiinia), oli huono päätös ottaa vauhti vastaan koska tälläkin hetkellä olen valvonut 4 vuorokautta pirin voimilla ja psykoosi kolkuttaa jo ovella.

Viimeisen vuoden aikana huumeiden käyttö on räjähtänyt käsiin, enään en käytä huumeita vaan huumeet käyttävät minua, en osaa hallita käyttöäni ja itsekurini on olematonta.
Ennen minulla oli vielä periaatteita esim. ikinä en koske piikkiin ja nistiksi en ala, Nurattaa miten naiivi ajattelutapa minulla oli silloin, ehkä vuosi sen jälkeen kun olin vannonut etten ikinä koske piikkiin olin istumassa kaverin kellarissa verinen spigu kourassa.
Sain kokea elämäni ensimmäiset pirivedot. tunne oli mahtava, keho tuntui kevyeltä elämä tuntui yhtäkkiä elämisen arvoiselta ja olo oli muutenkin sanoinkuvailematon, n 5 minuutin aikana ennenkuin nousut loppuivat nauroin hysteeristä naurua kellarin lattialla vaikka ei ollut mitään naurettavaa olo oli vain niin hieno, ois mukava nyt päästä siihen aikaan takomaan vähän järkeä päähäni.

Nykyään melkein kaikki roina mitä käsiini saan menee ruiskulla suoneen lääkkeitä lukuunottamatta, itse luokittelisin itseni ehkä enemmän sekakäyttäjäksi kuin pirinistiksi vaikka vauhti onkin saanut jo liian ison osan elämästäni kiinni, ainut mitä ei ole tullu vielä vedettyä on heroiini.
Pilveä tietysti tulee poltettua joka päivä ja pilveä en edes huumeeksi luokittele se on lääke, jonka olen jo monta kertaa huomannut.

Ainut asia mikä pitää minussa edes jonkinlaista elämänhalua on toivo tulevasta, se että vuonna 2012 tapahtuu niin suuri muutos että tämän muutoksen varjolla pääsen irti kaikesta tästä paskasta mitä itselleni olen tässä vuosien varrella keittänyt, töihin menoa en aijo edes ajatella ennenkuin olen varmistunut ettei mitään maailmanloppua tulekkaan. Mutta mitä jos silloin on jo liian myöhäistä? 2 vuotta kun tykittää amfetamiinia päivittäin ränniin ei tee hyvää kenellekkään, pahimmassa tapauksessa olen silloin jo kuollut tai nipahtanut niin pahasti ettei ole toivoakaan normaalista elämästä.

Onko tää mailmanlopun(alun) unelmointi vaan naiivia nistin kuvitelmaa jolla kehitän itselleni pakoreitin pois tästä narkkareiden asuttamasta ja pirin syövyttämästä kaupungista.

Mitäköhän tässä nyt keksisi, “normaalit” ihmiset kenen kanssa olen aiheesta keskustallut usein kehottavat vaihtamaan kaveripiiriä ja aloittamaan uusi elämä mutta he eivät käsitä ettei ole mitään mihin vaihtaa, tänään kännykkää selailessani tajusin että 90% ihmisistä kenen numeron omistan ovat ainakin kerran käyttänyt suonensisäisiä huumeita, loput ovatkin sitten perheenjäseniä/sukulaisia…

Voi kun löytäisin jonkun ihanan naisen jonka kanssa voisin muuttaa pois tästä paskasta suomesta, Vaikka jonnekkin lämpimään, jos vaikka tätä kautta saisi elämänhalun takaisin.

Entäs jos oikeasti kokeilisit paikkakunnan ja kaveripiirin vaihtoa? Mä tein näin tuossa n. 7 vuotta sitten, jätin kaiken, siis ihan kaiken ja muutin 500 km päähän “vanhoista” tutuista ja doupeista. Aika rankka oli Iv käytön ja kaiken muun lopetus mutta hengissä selvisin! Selkärankaa vaatii ja mulla auttoi se että menin äidin valvovan silmän alle eikä ollut siellä pokkaa hölmöillä. Mä jäin aluksi ihan tyhjän päälle kun muutin, ei kavereita, ei tekemistä, ei töitä, ei mitään! Oli tekemistä kyllä siinä että sai itsensä pidettyä kasassa mutta tässä ollaan.

Ja tiedä vaikka se ihana tyttö löytyisi siinä samalla :wink:

Eihän tuo huono idea ole vaan ei ole oikeen mitään sukulaista/raitista ystävää kenen luo voisin lähteä ja jos yksin lähtisin niin pelkään että löytäisin uudelta paikkakunnalta samankaltaisen kaveripiirin kuin täältäkin (kyllä koira koiran tuntee) mutta pitää pistää harkintaan jos jokupäivä osuisi tuommonen mahdollisuus kohdalle.

Postasin saman tekstin muutamalle foorumille ja nyt on kyllä pakko jakaa teidän kanssa mitä joku kukkahattutäti mulle vastasi suomi24 keskustelussa:

"Eli tässäkin tapauksessa kannabis on avannut sinulle portin vahvempiin huumeisiin. On kannabiksen syytä ettet ole päässyt kouluun ja olet vaikeassa huumekierteessä. On merkillistä että kannabiksenkäyttäjät haluavat tuon tavaran vapaasti saataville, ihan kuin nykyisissäkin huumeongelmaisissa ei olisi jo tarpeeksi.

Kannabis on huumetta, se on vaarallinen huume. Voisitko ajatella että vaikka kirjoittaisit elämäntarinasi lehteen/nettiin, niin ehkä muutama kannabiksenkokeilija lopettaisi alkuunsa. Kannabiksesta ei pääse irti ihan tuosta vain.

Ehkäpä saisit elämäsi raiteilleen jos hakeutuisit päihdelääkärin vastaanotolle? "

Miks aina pitää takertua siihen blossiin? ei se tässä kuitenkaan se päällimmäinen ongelma ollut.
Ja vielä päihdelääkärin vastaanotolle… ekaa kertaa taisin “päihdelääkärin” kanssa jutella siinä 13-14 vuotiaana laitokseen jouduttuani ja niistä on yleensä ollut yhtä paljon apua kun tuosta kommentista.

No tuo on kyllä totta että kyllä koira koiran tuntee… Itse olen sen taas saanut huomata ja mulle on vähän taas ongelmia kehittynyt kun tutustuin kivaan poikaan, joka käyttää vähän (ja vähän enemmänkin…) kaikkea.

Kerran nisti, aina nisti :imp:
Mihinkä se tiikeri raidoistaan pääsis. Mutta aina kannattaa yrittää, mulla ainakin kerran toimi!

Itse koitan kovasti taistella mielihaluja vastaan, jo tuonne toiseen topicciin kirjoitinkin että vanha ruma addiktio vähän nostaa päätään. Eipä auta kuin koittaa miettiä mitä paskaa elämä on ollut ja verrata tähän nykyiseen.

On. Mitään erikoista ei tule joulukuun lopulla 2012 tapahtumaan.

Ihanan naisen kun löytää, niin tämä Suomikin menettelee. Toivottavasti löydät. Se on niin vahva asia, että siinä rytäkässä on helppo unohtaa humeet.

kuulostaa toi aika tyhmältä odottaa maailman loppua… :smiley:
itse kans nuori… aloittanut käytön 16 iässä ja "lopettanut# noin vuosi sitten…
minulle auttoi toi päihdelääkärillä käynti jolla onneksi oli vähän järkeä päässä…
hän ei pidä pahana jos välillä blossea polttaa… ja tietää että vedän silloin tällöin… hän ei kyttää käyttöä en anna seuloja, vaan sanon millon olen käyttänyt…
en ole enää yrittänytkään lopettaa täysin… vaihdoin paikka kuntaa… ja olen antanut luvan itselleni vetää
vauhtia joskus… jotenkin on paljon helpompi olla ilman kun tietää että taas vaik parin viikon päästä ostan vähän…
ei se seinään lopetus ole välttämättä hyvä idea… se ahistus vitutus ja jaa pää huutaa aineita. kun olet luvannut itsellesi ei ikinä enää… itse olen todella masentunut kun yritän täysin lopettaa… nyt olen ollut kaks kuukautta ilman vauhtia ja tekkeniä… ja se on nyt pisin aika vuoteen… mut mieli tekee ja tiedän että ostan taas uudestaan…
nyt on alkanut vituttaa entistä enemmän tämä kuivilla olo en ole etes bentsoja vakituissti käyttäbnyt vaan pari kertaa viikossa… nyt aion pyytä resptin lekurilta rauhottaviin niin jospa se pää jatkais koossa pysymistä…
minulle epäillään vahvasti tuota kaksisuuntaista niin on toi vetäminen ja halut ja masennus/ahistus aika jaksottaista…
mut ei se lopettaminen helppoa ole joku tuossa pirissä on ihmellistä kun ei mitään ihmeellistä anna en saa siitä vauhtia en juokse sohvan ympäri vaan istun siinä sohvalla… ja rauhotun vaan siitä… ei siinä ole muuta hauskaa ko ne nousut siksi ei tulisi mieleenkään käyttää nasaalisesti… niin silti tota piriä tekee eniten koko ajan mieli… :unamused:

Sama, mäkään en härvää ollenkaan vaan tuntuu että olen enemmänkin oma itseni. Ja koko ajan tekee mieli vaikka hyvin pystyin olemaan vuosia ilman :unamused:

Toki silloinkin teki mieli ja vetäminen tuli uniinkin välillä…Nyt vaan tuntuu olevan jatkuva mieliteko ja saatavillakin olisi.

Mulla alproxit rauhoittamassa mieltä, tai oli, pitäis käydä resepti uusimassa ja pyytää enemmän. Edelleenkin, kerran narkki, aina narkki.

noi veto unet on kyl aika tuttuja… vitutta herätä kun aine ei toiminu unessa yhtään ja herää kuitenki aina siihen kun on hikoillu ittensä ihan märäksi…
vituttaahan tää olla raittiina välillä… kun ahistaa ja tietää et toinen vaihto ehto ois vetää… ja tietää et kama toimii kun ei ole taas pitkään aikaan ottanut…blossen polttamista en lopeta koskaan… se vie kyl itellä halut joksiki aikaa…
jospa toi lekuri suostus rauhottavat kirjoitta, ei kyl kauaa enää jaksa tätä ahistusta…

Mulla onneksi tää vakituinen ja vastuullinen työ estää hyvin vetämästä, viikolla. Viikonloput sitten asia erikseen. Mä en ole koskaan tykännyt poltella, mitä nyt laskuissa mutta en asiakseen. En tiedä millä tän “himon” saisi loppumaan kokonaan. Mä koitan pitää tän nyt ihan viihteilynä ja viikonloppuhuvina koska ois niiiiin paljon menettävää jos homma lipeis käsistä.

Toivon kasvavani pian aikuiseksi, en isoksi :mrgreen: Ikää tulee mutta sitä tietyn osa-alueen järkeä ei.

itsellä taas on aikaa kun töitä eikä koulua täl hetkellä ole…
himoa ei voi saada mitenkään koskaan loppumaan…
en tiedä sittten ihmisiä jotka on käynyt niin pohjalla että, se aine tuntuu niin vitun myrkyltä…
itsellä tulee kuitenki enimikseen vaan hyviä muistoja aineista vaikka niitä huonoja hetkiä on melko varmasti enemmän… :smiley: on se sillain petollinen tuo henkinen riippuvuus… huh alkoipas taas tekemään mieli vetoja… :frowning:
kiva pääse taas tänää purkaa vitutuksen ammatti auttajalle… :confused:
tuosta narkkarin unelmoinnista… itse unelmoin siitä et saisin rahat kerättyä ulkomaan reissuun ja pääsisin muutamaksi kk pois täält kylmästä pohjolasta… eipä kauheena rahaa vaadi… mut kuitenki sitä joutuisi muutaman kk töis käymään,eikä sais vetää sit tiliä saman tien… :unamused: siinä vaan helposti aina niin käy…

Sama homma mulla tuo että kaikki ajatukset on hyviä ja muistot positiivisia. Vaikka mäkin aika syvällä sukelsinkin tuon myrkyn kanssa välillä… Jotenkin ne hetket vaan on “unohtuntuneet” ja kaikki positiivinen vain mielessä. Pahapaha.

Mäkin lähtisin jonnekin lämpimään mutta tuo työ, oma koti jne. pidättää täällä kylmässä pohjolassa. Ehkä mä tyydyn vain vielä vähän säästämään siihen kuukauden thaimaan reissuun :smiley:

pitää hankkii jotai muit juttui mitkä roimii ni pystyy permmin olee selvinpäin kai se aika selvä peli on jos ei muuten saa kiskei mistään ja tietää et doupista saa nii tekee sit sirtä, mut ei kantsi heittää kirvestä kaivoon päihdeongelma voi olla just siitä et ei oikeen ikinä ollu sillee hyvin sit ku alkaa vierottautuu doupist ni hiljalleen voi alkaa huomata et elämä onki todella elä’misen arvosta…

oonamuru:
mä olin yhdesvaihees elämääni 3 vuotta vetämättä mitää
sitten kerran lähdin sitä kuningasspeedii hakemaan matkalla mietin
saas nähdä montako vuotta tässä taas menee
no
nyt jälkeenpäin voin laskeskella että lähestulkoon 8 vuotta meni
meni talot, lapset
ja muu rekvisiitta
ei jääny mitään
ei edes valokuvia …
… ei yhtään mitään …

voimia sulle…

Voimia tässä tarvitaankin…

Mulla meni yhteensä melkein 6 vuotta vetämättä mitään ja nyt sitten katkaisin tuon selvän “putken”. Sitä mä en ymmärrä että tuo aikakaan ei ole vienyt näitä “himoja”. Lähinnä on käynyt niin, että kaikki vetämisen huonot puolet unohtuneet enkä nää kuin ne mahtavat ja kivat jutut :unamused:

Sen verran selkärankaa mulla oli viimeksikin että katkaisin vetämisen ihan seinään. Ei tietysti voi luottaa että nyt onnistuisin jos homma lähtisi käsistä. Ei olisi rahakaan esteenä douppaamiselle, sen verran hyvä duuni ja palkka.

Koitan pitää homman viihteilynä ja uskon siihen pystyväni.

se on vaan et käytön syyt voi olla aika moninaiset, toisel ihan eri juttu taustal ku toisel…ei pitäis samastaa kaikki jotka käyttää nii samaan

Suomentaisitko tyhmälle…? Mä en nyt ymmärrä ton mun ja sun viestin yhteyttä.

En ole huumeidenkäyttäjä. Muutaman kerran nuorempana on tullut pilveä kokeiltua. Ja taisi joku joskus lääkkeitäkin tarjota, mutta kieltäydyin. Monet ajattelee, että huumeidenkäyttäjät elää jossain maan alla omaa surkeaa elämäänsä eikä oikein päivänvalossa näyttäydy. Eihän se pidä paikkaansa. Tuttavapiirissäni on paljon henkilöitä, jotka polttelevat pilveä päivittäin. Pitävät sitä hienona. Kyllä minullekin tulee välillä himo poltella uudestaan, mutta olen päättänyt etten koske huumeisiin enää. En luota itseeni tarpeeksi, että voisin vannoa sen jäävän siihen yhteen kertaan. Joten parempi pysyä erossa kokonaan. Asiakaspalveluammatissa tulee kohdattua monenlaisia ihmisiä. Järkytyin vähän aikaa sitten, kun olin tekemisissä hieman alle kolmekymppisen miehen kanssa, joka näytti ja haisi kuin vanha spurgu. Hän oli totaalisen pihalla. En voinut kuin ihmetellä, miten joku järjestää itsensä tuollaiseen tilanteeseen. Joku voisi sanoa, ettei kukaan itseään järjestä tuollaiseen jamaan. Ai eikö? Niin, osatekijöitä on paljon lapsuudesta, perheestä, asuinpaikasta, sosiaalisesta statuksesta ja ystäväpiiristä lähtien. Tunnen ihmisiä, joilla on ollut rankka lapsuus, väkivaltaisia vanhempia, alkoholismia. Ja silti he ovat saaneet oman elämänsä koottua yhteen (aka käyvät töissä, kykenevät normaaleihin ihmissuhteisiin, uskovat, toivovat, suunnittelevat elämäänsä jne.). Onko heillä ollut kuitenkin se yksi rakastava ihminen läsnä? Vai voiko kunnian antaa ainoastaan näille ihmisille itselleen? Ovatko huumeidenkäyttäjät muita heikompia? Olen teinivuosina hengannut ihmisten kanssa, jotka käyttävät huumeita. Miksi minä en jäänyt heidän piiriinsä? Katkaisin välit erään väkivaltaisen tapahtuman seurauksena. Olin yksin. Yksinolo on kehittävää. Ja raastavaa. Se pakottaa sinut kehittämään itseäsi. Miettimään elämääsi, sitä kuka olet ollut ja kuka haluaisit olla. Mikään ei itse asiassa tee ihmiselle yhtä hyvää kuin satunnainen yksinolo. Olen joskus käynyt yksin mökillä. Ajanut ensin pari tuntia illan pimetessä. Päässyt perille, laittanut saunaan tulet. Istunut yksin hiljaa mökin rappusilla polttelemassa tupakkia. Ja miettimässä elämääni ja itseäni. Samaan aikaan se on pelottavaakin. Miten reagoin kun ei ole pariin päivään ketään kenen kanssa puhua ja olla. Kaikki ajatukset mitkä päähän eksyy myös pysyy siellä.

Olen satunnaisesti lueskellut tätä keskustelupalstaa. En oikein tiedä miksi. Topicin aloittajalle haluaisin sanoa, että vaikka olemmekin täysin eri maailmoista (näin voi kai sanoa, kun en itse huumeita käytä enkä ymmärrä siitä helvetistä siis mitään), irtiotto on varmasti paras asia mitä voit itsellesi tehdä nyt. Olet alussa yksin, mutta et tule jäämään yksin. Koita uskoa elämään ja onneen ja rakkauteen ja siihen, että ns. tavallinen elämä on tavoittelemisen arvoista. Mikään ei ole hienompaa kuin se, että tuntee aidosti ja puhtaasti kaiken sen raastavan tuskan ja polttavan vihan ja onnen, mikä elämään kuuluu. Itse en ainakaan vaihtaisi tätä mihinkään.

Monilla huumeidenkäyttäjillä koko kaveripiiri koostuu ihmisistä, jotka käyttävät huumeita. Jotenkin haluaisin vain auttaa jotakuta muuttamaan elämäänsä. Jos joku kokee, että joku selväpäinen ihminen olisi tervetullutta seuraa omaan elämään niin saapa toki kertoa. Nyt vois lähtee kunnon hikilenkille. :smiling_imp:

On totta että jos käytät huumeita, todennäköisemmin frendisi koostuu samoja asioita harjoittavasta porukasta, mutta - eikös tää päde oikeestaan aivan kaikkeen?

Taiteilijat hengailee taiteilijoiden kanssa, autonrassaajat keskenään etc etc. Ei tietenkään täysin absoluuttisesti, mutta jos on sama harrastus, niin helppohan siitä on jutun juurta repiä…

Ainoo ongelma tässä on se, että siinä missä esim vaikkapa autonrassaaminen tai maalaaminen ei ensisijaisesti siitä ymmärtämättömissä ihmisissä herätä todella negatiivisia tunteita, toisin on huumeiden ollessa kuvassa, tälläisiä ihmisiä suurin osa siitä maailmasta tietämättömät karttavat pitkälti viimeiseen asti, ajatus siitä että tässäkin tapauksessa kyseessä loppupeleissä on ihminen, ja vieläkin todennäköisemmin ihminen, joka tarvitsee sitä tukea, ystävyyttä, ymmärrystä ja auttavaa kättä juurikin, tuntuu olevan helposti ohitettavissa.

Ei ihme, että on vaikea irtautua huumepiireistä, huumepiireissä on se ymmärrys, olkoonkin että se pohjautuu ymmärrykseen vedoista, säätämisestä ja näitten asioiden uudelleen, ja uudelleen ollessa se perinteisen paskanjauhamisen ydinjuttu. “Toisella puolella” pitkälti kohdeltaan kuin spitaalista, ymmärrystä ei heru, saati sympatiaa - ja harva on niin kova, että pystyy - varsinkin kaiken mennessä päin totaalista vittua ottamaan loan niskaan, ymmärtämään ymmärtämättömyys, ryhdistäytymään ja kaikista ennakkoasenteista huolimatta - yrittämään.

Silloin kuin tämä sairaalloinen kahtiajako loppuu, alkaa parempi aika - silloin ihmisen ei tarvitse enään häpeillä “surkeuttaan” saati avun pyytämistä - se, milloin se loppuu - niin, no - siihen tuskin kukaan osaa tai pystyy vastaamaan.

Mitä ajattelet siitä, että kaikki eivät pystyisikään samaan tai haluaisi samaa? Jos joku on pystynyt johonkin, tai “minä” olen pystynyt, miksi se tarkoittaisi sitä, että joku toinen pystyy? Voihan se toimia kannustavana esimerkkinä, mutta paheksunnasta tuskin on hyötyä. Ne, jotka eivät ole kyenneet lopettamaan X:ää, ovat voineet menehtyä, eivätkä ole täällä kertomasssa tarinaansa. Onhan meillä yhteiskunnassakin työnjako ja tulonsiirrot, kaikki eivät voi olla vaikkapa arkkitehtejä tai taiteilijoita tai kirjailijoita tai yritysjohtajia. Eivätkä roskakuskeja, siivoojia, talonmiehiä vaikkapa fyysisen vamman vuoksi. Eivät huumeidenkäyttäjät ole jokin yksi yhtenäinen ryhmä, joiden syyt, motiivit, elämäntausta ovat samat. Kuten olet varmaan huomannut lukiessasi tätä palstaa. Lääkeriippuvuuden taustalla on monesti esim.esiintymisjännitys, voimakas ahdistus, paniikkihäiriöt, joihin määrätään bentsoja. Monen opiaattiriippuvuus on voinut alkaa fyysisistä kivuista. Ihmiset ovat myös voineet saada apua hoidoista, vaikka sitä rakastavaa ihmistä ei olisi. Mitä se on se heikkous? Minä olen jossain hyvin heikko, jossain voimakas. Se vaihtelee tilanteenkin mukaan. Muuten olen sitä mieltä, että elämme häpeä vs. kunnia- kulttuurissa… Pohjolan Japani tosiaan. Harakiri vaan, jos epäonnistut tai olet narkomaani tai lääkeriippuvainen tai whatever, omapa on syysi ja häpeäsi…Jos onnistut, se on ihan omaa ansiota ja kunniaa. Yäk. :angry:

Pölönen: Annoit ajattelemisen aihetta. Minä tavallaan edustan niitä kaikkia, jotka eivät käytä huumeita, eivät hyväksy sitä ja kuten Lunar kirjoitti: ““Toisella puolella” pitkälti kohdellaan kuin spitaalista, ymmärrystä ei heru, saati sympatiaa”. Sillä poikkeuksella, että olen alkanut- en olemaan huumemyönteinen- vaan huumeidenkäyttäjämyönteinen. Monet ihmiset vanhetessaan viisastuvat monella tapaa, mutta todellinen myötätunto ja suvaitsevaisuus muita kohtaan eivät välttämättä kehity koskaan. Enkä väitä, että itsestäni olisi tulossa pyhimys. Ei todellakaan. Haluan vain hieman oppia tuntemaan tätäkin maailmaa. Laajentamaan elämänkatsomustani. Tästä tulee helposti mieleen, että haluan tehdä “päivän hyvän työn”. Ei. En oikeastaan edes osaa selittää, miksi koko aihe kiinnostaa minua. Tietämättömyyteni paistaa varmasti aiemmasta tekstistä ja aivan ymmärrettäväähän se on.

“Muuten olen sitä mieltä, että elämme häpeä vs. kunnia- kulttuurissa… Pohjolan Japani tosiaan. Harakiri vaan, jos epäonnistut tai olet narkomaani tai lääkeriippuvainen tai whatever, omapa on syysi ja häpeäsi…Jos onnistut, se on ihan omaa ansiota ja kunniaa.” Tässä olet aivan oikeassa. Jokainen hoitakoon omat ongelmansa, heikot kuolee elon tiellä etc.
Surullista totta tosiaan.