Ajattelin aloittaa uuden ketjun kun tuo nykyinen jo niin pitkä. Kiitos kaikille vastauksista, on ollut ilo että täällä riittää keskustelua☺️
En tiedä olisinko pystynyt tähän ilman teidän tukeanne, kiitos❤️
Tänään olen miettinyt sitä miksi olen aikaisemmin kiusannut itseäni.
Olen yrittänyt hallita juomistani pitämällä pieniä taukoja. Mukamas sitten olen ansainnut juoda kun olen todistanut itselleni että pystyn siihen.
Ja mitä vielä,olen vain pitänyt itseäni löysässä hirressä.
Näillä ”tauoilla” himoni juomiseen vain pahentui. En pystynyt miettimään mitään muuta kuin milloin voin taas juoda. Kaikki hommat jäi tekemättä kun odottelin vain seuraavaa kertaa.
Tästä seurauksena otinkin sitten kaksin käsin juomaa kun oli taas lupa juoda. Överiksi se usein sitten menikin, kun otettiin menetetyt päivät takaisin.
Lisäksi rupesin pitämään sitä ikäänkuin palkintona mikä lisäsi himojani lisää.
Nyt kun olen lopettanut niin olen helpottunut ettei enää tarvitse odottaa mitään. Jos olisin vain vähentänyt niin eläisin jatkuvassa ahdistuksessa odottaen seuraavaa kertaa. Ei se ole mielekästä kenellekkään ja tuntuu että siitä on jopa enemmän haittaa mielelle.
Juu eipä sitä alkoholin käyttöä riippuvaisena ihan helposti hallita. Ei, vaikka oltaisiin välillä juomattakin. Kyllä alkoholi pysyy kuskin paikalla, vaikka välillä taukoihin taipuukin. Tällä hetkellä minusta tuntuisi ihan älyttömältä ajatuskin, että päättäisin etukäteen vaikka jotain annoksia tai päiviä milloin voin juoda. Muilla olisi herkkupäivä, niin Hiirellä olisi viinapäivä. Kuin siinä kuuluisassa sketsissä. Kyllä voin ihan käsi sydämellä nyt todeta, että mieluummin olen ilman.
Se alkaa viikko olla pulkassa taas. Ei kun seuraavaan. Olkoon se hyvä!
Minä joskus aikoinaan kokeilin sitä että päätin tietyn tauon ja tietyn määrän mitä sillon voi juoda. Niinhän siinä sitten aina kävi että määrät meni ihan pipariksi kun olin niin odottanut sitä että pääsee taas juomaan.
Ja se odottaminen oli kauheaa.
Sitten se lipsuikin jo jokapäiväiseen käyttöön.
Juu sama kävi minulle. Vuoden yritin vähentää nk. aktiivisesti. Vähentäjissä on varmasti vielä vanha ketjuni niiltä ajoilta Elohiiren nimellä. En siellä kai kehdannut avautua ihan tarkkaan, mutta aikamoista pelleilyähän se ajoittain oli. Vähennystä tuli edelliseen vuoteen toki, mutta ei riittävästi. Ei sinne päinkään.
Muistan ajatelleeni ihan alusta lähtien, että todennäköisesti pystyn vähentämään ja hallitsemaan juomistani, jos oikein yritän. Mielenkiinto oli enemmän siinä, jaksanko yrittää ja maksaako vaivan. En jaksanut ja ei todellakaan maksanut. Tulipahan testattua, eikä jäänyt jossiteltavaa.
Muistan kun itse pidin kahden kk tauon juomisesta. Kun lopulta kävin ostamassa alkoholia niin ostin reilusti enemmän kuin ennen taukoa. Ajattelin että nyt kun olen ollut juomatta ” niin kauan aikaa” tirvaisen kunnon kännit palkinnoksi. Ne pari kk tuntui ikuisuudelta. Silloin 100 päivän raittius kuullosti ikuisuudelta johon ryhtyy vain alkoholistit joiden pitääkin pitää taukoa juomisesta…. Nyt kun sitä ajatusmaailmaa muistelee niin kyllä hävettää.
Samahan se oli kun join loppuvuosina kerran kuussa. Sit kun ostin olutta niin sitä piti hankkia repullinen ja kotimatkalla meni pari tölkkiä kun en jaksanut odottaa että pääsen kotiin. Mutta join ne niin että kun tulin kotiin oli nousuhumalan kiva vaihe alkamassa ja kiva pöhinä päällä. Kuvittelin hallitsevani juomisen mutta en hallinnut määriä ja en pystynyt pitämään itseäni erossa kaljasta 5 minuuttiakaan kun kaupasta lähdin
Kyllä olen sitä mieltä että jos on alkoholisti niin ei se vähentäminen valittettavasti useinkaan toimi. Toiset voi tästä olla erimieltä. Näin kuitenkin itse ajattelen. Olen kuullut sellaista että jos löytyy tarpeeksi tahdonvoimaa niin siihen pystyy, ehkä minulta puuttuu sitten se tahdonvoima…tiedä siitä.
On tietysti ihmisiä jotka pystyvät vähentämään ja pitämään taukoja, se on hienoa ja upeaa että joku pystyy siihen.
Itselläni nämä tauottamiset vain pahensivat alkoholi ongelmaani. Tuli vain mietittyä juomista ympäri vuorokauden että milloin koittaa se hetki kun saa taas korkata. Lopulta en enää jaksanut yrittää ja otin vaan enemmän kuin ennen.
Kuulosti tutulta tuo että jo kotimatkalla aloitettiin kun ei malttanut kotiin asti odottaa.
Tuli myös ostettua aivan kauheita määriä ja siitähän taas tuli sitten viikkoja kestävä putki.
Olen “vähennellyt” aina oikeastaan (valehdellut itselleni) ja kokemukseni on ettei se kyllä auta. Minulla myös sama jos saa yhden vkl oltua juomatta niin seuraavaksi menee senkin edestä ja vielä vähän enemmän.
Tätä itselleni kaipaan. Sillä erolla, että minulla juominen ei pahene tauon jälkeen enkä tauon aikanakaan vain odota juomista. (Välillä sitä silti odotan.) Tuntuu, että olen vihdoin oppinut lepäämään ilman alkoholiakin. Oikeastaan alkoholin vaikutuksen alaisena, en pidä sitä edes kunnon lepona, vaikka iltaisin konkreettisesti lepäänkin. Tiedostan silti koko ajan sen, että niillä kerroilla, kun lepään juoneena, on elimistö kovilla eikä lepää, vaikka kuinka ottaisin betasalpaajaa. Silti minulle on eteenpäin menoa, että en enää koko ajan ylisuorita juoneena, vaan myös lepään ja katson ohjelmia. Silloin ei ole mitään tarvetta enää jatkaa juomistakaan, vaan juon kuplavettä.
Lainasin kirjastosta tosi mielenkiintoisen kirjan alkoholismista. Tässä alla pieni ote kirjasta joka herätti minussa ajatuksia.
Oli harvinainen ilta, minut oli kutsuttu mukaan illanviettoon. Yleensä minua ei kutsuttu rientoihin, enkä yhtään tiedä miksi?
Nyt tajuan ettei minua olisi kannattanut kutsua mukaan. Join liikaa ja mokasin aina. Ei kukaan sellaista halunnut katsella.
Ihmettelit , miten saatoin juoda niin paljon kerralla. Se oli helppoa ja toisaalta pitkällisen harjoittelun tulos.
Tuossa vaiheessa määrällä ei enää ollut minulle merkitystä. Alkoholisteille määrä ei ole sairauden tietyn vaiheen jälkeen merkityksellinen asia. Olennaisinta on tietää, kuinka kännissä on. Minun oli tärkeää tietää, olenko seuraavana aamuna ajokunnossa mennäkseni töihin. Haiseeko henkeni?
Sammaltaako puheeni liikaa?
Alkoholisti kyllä tietää, miltä hänen puheensa kuulostaa, kyse on vain siitä, jaksaako hän välittää. Alkoholia ei nautita olon mukaan, niinkuin normaalit ihmiset käsittääkseni tekevät. Tavikset, normaalin suhteen alkoholiin tai päihteisiin omaavat ihmiset, lopettavat , kun eivät enää halua juoda tai kun ovat riittävän juopuneita.
Alkoholisti ihmettelee muiden jättämiä tuopin puolikkaita tai vajaita viinilaseja. Mitä hittoa? Mitä järkeä on jättää juomatta, kun siitä on maksettu!
Päihderiippuvainen ei edes huomaa tietyn pisteen jälkeen muiden juomista. Ainoa, millä on merkitystä, on oma lasi ja se onko siinä juotavaa vai ei.
On helppoa juoda itsensä tiedottomaan kuntoon. Kun on juonut riittävän kauan, ei enää ymmärrä rajoja. Ei ymmärrä miten pullo viiniä oikeasti vaikuttaa ihmiseen, eikä ymmärrä että pullo rommia illassa ei ole normaali annos.
Vasta raitistumiseni jälkeen ymmärsin, mitä olit tarkoittanut juomiseni määrällä, miten joku voi juoda niin paljon.
Vie aikaa, että ihminen pystyy juomaan itsensä kaatokuntoon ja tekemään sen säännöllisesti. Olin hitaasti luisumassa siihen pisteeseen, että juuri kukaan ei enää halunnut olla tekemisissä kanssani. En vain tiennyt sitä itse. Nyt jälkeenpäin tiedän.
Noinhan se juurikin oli, vain humalahakuista örvellystä ja selvänä töitä töitä, ankara järjestyksen ja huolehtimisen tarve selvänä, ja sitten taas kaikki nurin.
Semmoisena minäkin sen entisen juovan ihmisen elämän näin, hirveästi yritin olla hyvä ja kunnollinen ja kun sain viinaa niin kaikki nollautui ja taas alusta…
Eihän sellaista jaksa.
Ja ihmettelin aina että miksi niin tapahtui? Häpesin.
Olin niin ja edelleen olen onnellinen kun pääsin AA-ohjelman pariin ja tervehtymään, ja ymmärtämään että olen sairas jos juon, en hallitse itseäni jos juon.
Kauan sitä piti tapella vastaan, ennenkuin aloin myöntämään totuuden.
Sitten on ihmisiä jotka voi olla juomattaa kuukausia ja taas juovat ja taas ovat selvinpäin. Sitäkään en ymmärtänyt enkä siihen kyennyt.
Me ihmiset kun ollaan niin erilaisia. Mutta silti samanlaisia jos ollaan allergisia viinalle
Hyvä katkelma tuosta kirjasta. Ei mukava, mutta hyvä.
Itse olin vielä siinä vaiheessa, että olin toivottua seuraa kännireissuille. Onhan se kiva, kun voi itse ottaa miten haluaa tietäen, että joku ottaa enemmän. Hyvin harvoin lähdin ns. kesken illan, vaan olin luottoseurana heilumassa pilkkuun ja sen yli. En järin skarppina tai läsnä, mutta paikalla. Ehdottamassa, että yhdet vielä ja näkäräiset kylkeen. Ei sellaisessa seurassa tarvinnut niin miettiä ainakaan omaa kulutustaan. Onhan se hämmentävää, kun tuollainen kärkiryyppääjä hyppääkin janan toiseen päähän ja lähtee mukaan selvinpäin. Koko dynamiikka muuttuu ja muutkin roolit hakevat uudelleen paikkaansa. Pistää miettimään paitsi omaa käyttöään, myös sitä, onko seuraa mukana koko illaksi.
Enää en ole yhtä toivottua seuraa. Aluksi se oli ajatuksenakin ihan hirveä. En kelpaa, minusta ei pidetä. Nyt ymmärrän, että en todellakaan halua niitä saappaita täyttää. Ne jotka edelleen haluavat minut mukaan, ovat niitä, jotka voin laskea ystävikseni. Lisäksi minua pyydetään nykyään niin paljon enemmän muualle, niin uusien kuin unohtumaan päässeiden tuttavuuksien taholta. Toisaalta uskallan itse olla aktiivisempi keksimään muuta tekemistä kuin ryyppäämistä, ja kummasti sitä löytää kaverinkin mukaan, kun vain rohkenee kysyä. Ellei sitten halua mennä yksin, mikä sekin on tosi kivaa.
Minä olin nuorempana se henkilö jota aina kysyttiin mukaan. Olin porukan hauskuuttaja jonka tempuille yhdessä naurettiin.
Jossain vaiheessa tilanne muuttui. Muut aikuistuivat ja rupesivat juomaan sivistyneesti. Minä en osannut. Tässä vaiheessa minut vielä kutsuttiin mukaan mutta touhujani katsottiin vähän kireästi. Muut halusivat nauttia hyvästä ruuasta ja ottaa muutaman lasin viiniä kun itselläni ajatuksena oli syödä vain vähän tai ei ollenkaan että viini nousee hyvin päähän.
Sitten pikkuhiljaa huomasin ettei kutsuja illanviettoihin enää juuri tullutkaan. Porukka alkoi häpeämään puolestani. En kuitenkaan ikinä ole ollut väkivaltainen tai tehnyt mitään järkyttävän typerää mutta ystävilleni juomismääräni olivat häpeäksi.
Minusta tuli myös epämiellyttävää seuraa koska olin aina niin humalassa ettei jutustelusta oikein tullut mitään ja keskityin vain juomaan ja tanssimaan. Huomasin myös että kaveripiirini vaihtui. Aloin viettää aikaa ihmisten kanssa jotka joivat myös paljon, juuri siinä seurassa mitä joskus vähän halveksin. Ajattelin silloin aikoinaan että minusta ei tule ainakaan tuommoista känniläistä.
Lopulta joinkin sitten yksikseen kotona jossa kukaan ei enää arvostellut minua.
Minulle on terapeuttista muistella näitä menneitä ja pikkuhiljaa ymmärtää miten kaikki luisui tähän pisteeseen. Sitä kun ei oikein itse tajua silloin kuin ryyppäsi. Nyt ymmärrän paljonkin.
Olen kertonut alkoholismistani nyt muutamalle kaverille ja he ottivat tilanteen aika hyvin. Sain pitkästä aikaa kutsun kahville vanhan ystävän kanssa joka kertoi että ymmärtää minua nyt paremmin.
Nämä pari kohtaa osuu aika hyvin omaankin touhuun. Minua ei ole enää kutsuttu esimerkiksi synttäreille, grillijuhliin varsinkin paikkoihin missä on muut perheineen alkuillasta.
Kämppä ja muu ulkokuori on täydellisessä jiirissä kaikella on oma paikkansa ja täysi järjestys oikeastaan ihan kaikessa. Näin se on ollut aina…on se uskomatonta.
