Mä viittasin tuohon Fernetin kommenttiin liittyen korvaushoitoon, en kannabiskeskusteluun. Enkä kyllä tarkoittanut erityisesti myöskään sinua, basi, vaan yleistä tapaa (tällä foorumilla) nähdä jotkut asiat absoluuttisina totuuksina, mitä mun nihkeänä postmodernistina on vähän vaikea ymmärtää. Mutta yritän.
Hmm, taidan olla hidas tai muuten vaan hoksaamaton, kun en absoluuttisen totuuden julistajia täältä hirveästi bongaa. Lopettamossa kyllä vierailee jonkin sortin yksiuskoisia ja lisäksi vielä julistajahenkisiä tapauksia, mutta enpä tiedä ottaako noita kukaan kovin tosissaan…? Joidenkin asioiden suhteen koen, että yksiuskoisuus löytyy ihmisestä kuin ihmisestä, kun vähän kaivellaan… mutta ymmärrän toki mitä tarkoitat, ehkä kiinnitämme huomiota eri asioihin. Se on muuten aika merkillinen juttu, kun luen saunan joitakin kirjoituksia, erityisesti aineiden hehkutukseen liittyvistä ketjuista, niin saman kaltainen fiilis tulee kyllä niistäkin; mustavalkoista, ahdasmielistä, yksiuskoista ja kapeakatseista…
Minusta on ihan hyvä nykyinen käytäntö auttamisessa pähdeasemilla. Ainakin omien kokemusten perusteella. Vieroitusoireisiin saa lääkitystä, saa keskustella, mutta ei sitä muutovelvollisuutta ole tuotu pakolla esille, vaan annettu vihjeitä muuttaa elämää oikeaan suuntaan. On saanut tietoutta päihdeongelmasta ja saanut pahimman kierteen katkaistua, vaikka ei ole pakotettu mihinkään muuttumiseen. Ei se pakko eli muutosvelvoite välttämättä raitistaisi ketään, vaan saattaa päinvastoin jopa katkeroittaa muutenkin heikossa henkisessä kunnossa olevaa avun pyytäjää.
Itse asiassa juuri tämä rento ilmapiiri ilman pakkoa sai minut itseni pyytämään antabuksen, jonka ansiosta nyt todella on korkki pysynyt kiinni.
Mä kiinnitin taas huomioni vain perusasenteeseen miten keskustelua käydään. Varsinkin aloitusviesti parin vuoden takaa oikein huutaa tuota kammottavaa objektisointia joka särähtää ikävästi aina silmään. On olemassa joku “me”- niminen ryhmä ihmisiä jotka katsovat oikeudekseen tehdä “niille toisille” jotain. On aktiivinen tekijä (auttava taho) ja teon kohde (autettava). Koko homma on päin persettä silloin kun perusasenne on tuo. Kielenkäyttö miten ihmisistä puhutaan kuin mekaanisista esineistä joita KORJATAAN ja HUOLLETAAN on pahimmanlaatuista päihderiippuvaisten esineellistämistä objekteiksi joille pitää tehdä jotain.
Mutta tässä ketjussa kaikki vaikuttais keskustelevan ihan omista erillisistä teemoistaan. Juoni puuttuu. 
Tässä on muuten huomattavan mielenkiintoinen ajatus. Mitäs olette mieltä, voiko alkoholismi parantua osittain?
Niin siis katkaisuhoitohan on toki ihan ensiapuun verrattava peruspalvelu, eli katkolle pitää päästä aina. Katkoa saa käyttää siis myös pelkkään lepäämiseen ja voimien keräämiseen seuraavaa juopotteluränniä varten, koska ei katkolle tullessa keneltäkään tivata että “meinaatkos nyt raitistua lopullisesti häh?” 
Sittenhän onkin näitä katkosankareita, jotka on olleet jossain katkolla jopa kymmeniä kertoja.
Pidempi laitoskuntoutus on sitten asia erikseen, joka olisi vuorossa katkon jälkeen. Niihin vaaditaan jo nykysin hieman motivaatiota ja muutoshalukkuutta, jopa joihinkin kuntien omiin mestoihin kuten Helsingin Tervalammelle. Niihinkään ei enää pääse vain kuivattelemaan ja lomailemaan.
Päihdeklinikoilla ei muuten enää nykysin ole välttämättä avokatkoa, eli niille ei kannata mennä kinuamaan ryynejä. Helsinki siirti alkoholin avokatkot terveysasemille, joilla kohtelu katkottelijoita kohtaan on kuulemma hyvin nuivaa tai jopa töykeää.
Tämä vähensi avokatkolle hakeutuvien määrää tuntuvasti. 
Tunnen paljon ihmisiä jotka ovat onnistuneet vähentämään pysyvästi alkoholin ja muiden päihteiden käyttöä.
Onko se sitten osittaista paranemista?
Enpä tiedä.
Jos heidän tavoitteensa on ollut juuri tuo, käytön ja varsinkin haittojen vähentäminmen, ja tavoite on saavutettu, niin itselle asetetussa tehtävässä tietysti on onnistuttu kokonaan.
Täydellinen onnistuminen, mutta kenties silti vain osittainen paraneminen - syynä tosin voi olla se, ettei ole halunnutkaan parantua kokonaan.
Uskon, että olisin voinut myös omalla kohdallani asettaa tavoitteen toisin. Tämä kokonaan lopettaminen vaan tuntui selkeämmältä, helpommalta ja jotenkin tuloksiltaankin varmemmalta ja minulle sopivalta.
Ja näin jälkikäteen ajateltuna olen sitä mieltä että se oli ehkä yksi elämäni järkevimpiä päätöksiä.
Mainitsemasi “katkosankarit” eivät varmaan ole enemmistö ja he ovat kyllä valitettava tosiasia, jos motivaatio tilanteen parantamiseen puutuu kokonaan. Huonontavat oikeiden hoidettavien hoitomahdollisuuksia.
Aika ikävältä suuntaukselta kuulostaa kertomasi. Ja vastuuttomalta. Se on jo varmaan tappanut ihmisiä, ihan samanlaisia ihmisiä kuin sinä ja minä. Heillä on halu saada juomisensa joko vähenemään tai loppumaan, mutta riippuvuuden vakavuuden vuoksi heillä tulee niin pahoja repsahduksia, että lopetettuaan horjuvat deliriumin ja sydänkohtauksen rajamailla. Avun antamatta jättäminen sitten tappaa avunpyyntäjän sydämmen pettäessä.
Olit lainannut aiempaa tekstiäni valikoiden eli et sitä osaa, jossa kerroin, että vaikka katkolla ei oltu pakottamassa mihinkään, niin menin kohti raittiutta ihan vaan niiden annetujen tietojen takia. Siksi, että auttajat olivat ymmärtäväisiä/myötätuntoisia. Juuri sen asenteen vuoksi olen saanut vuosikausien viikottaisen juopottelun tippumaan kausittaiseen muutaman kerran vuodessa tapahtuvaan. Nyt jopa olen antabuskuurilla ja tavoitteena mahdollisesti täysin alkoholiton elämä. Mitään ei kuitenkaan voi alkoholistina luvata ja en haluaisi kuolla siihen, että jos vielä kerran repsahdan, niin nuiva hoitaja ei hoitoa anna.
Ei millään pahalla, mutta tulee rivien välistä se kuva, että taidat itse kuulua niihin, joilla on sitä nuivaa ja töykeää käytöstä, kun kommenttisi monille on välillä niin tylyjä.
Ei toki, eivät huononna. Koska kuten sanottua: katko on ensiapuun verrattava peruspalvelu johon pitää päästä kaikkien.
Apua on kyllä saatavilla, ja laitosmuotoisiin katkoihin pääsee yleensä melko lyhyellä jonotuksella. Esim. Helsingissä alkoholisteille on tutut Hangonkadun ja Mechelininkadun katkot. Huumekatkot on puolestaan ulkoistettu Järvenpään Sosiaalisairaalaan ja Diakonissalaitokselle, eikä niihinkään ole pitkät jonot.
Olen itse ollut katkaisuhoidossa asiakkaana kaksi kertaa vuonna 2007. Olen kiitollinen Espoon A-klinikalle aivan loistavasta hoidosta, ja muistelen sitä kaikkea hyvällä. Mielestäni katkaisuhoito ja vierotushoito kuuluu peruspalveluihin, niinkuin pitääkin.
Ei se väärin ole että sitä käytetään myös vain lepopaikkana ennen seuraavaa käyttöperiodia, koska se nyt vain on mahdollista. Ei sitäkään voi estää, eikä pidäkään.
Mutta on myös tärkeää, että katkolta on mahdollisuus ohjautua eri hoitoihin, vaikkapa päihteettömyyteen tähtäävään pidempään laitoshoitoon.
Kait se sitten tarpeellista on, tankata voimia että jaksaa taas hummata.
Mutta ei sitä ihan hengenpelastukseen liittyvään ensiapuun pidä samaistaa.
Tunnen kavereita jotka ovat menneet katkolle koska jääkaappi on ollut tyhjä, eikä varaa siihen juhlimiseen. Pari viikkoa katkolla odottamassa että tilille tulee taas saldoa… onko se nyt sitten kans ihan oikein?
Poliklinikalle kun viedään ensiapuun vaikka moponsa seinään ajanut parsittavaksi, niin nykyisen säästölinjan aikana tutkitaan aika vikkelästi josko tuo jäisi henkiin ommeltuna kotioloissakin. Yleensä jos vielä aamulla on tajuissaan, niin ulos laitetaan. Ei siellä oikein pidetä päiväkausia lepäämässä.
Ehkä se on jopa oikeinkin, resurssit kun ovat kuitenkin rajalliset, ja jo nyt osa kansaa huutaa että terveydenhoito nielee meiltä leivän suusta… en sitten tiedä olisiko krapulanhoitoon varattava täysihoitoa kovinkin pitkäksi aikaa.
Kait senkin nyt pystyisi lääkäri määrittelemään milloin hengenvaara on ohi.
Tuntemistani katkolla useasti kävijöistä en muista monenkaan olleen todellisessa hengenvaarassa, ja ne harvat kuoleman porteilla horjuneet on kyllä hoidettu sairaalaolosuhteissa, ihan niinkuin pitääkin.
Hyvä kysymys, kieltämättä.
Alkoholikatkot on nykysin melko lyhyitä: 4 - 6 päivää. Huumekatkot eli -vierotukset yleesä 1 - 2 viikkoa, johtuen vierotusoireiden pituudesta.
Näiden jälkeen yleensä yritetään tuputella pidempää laitoskuntoutusta, mutta etenkään alkoholisteille sitä ei enää ihan nuin vain tipu, vaan pitäisi olla motivaatiota.