Muutosvelvoite auttamisen ehtona: juu vai ei?

Me Lopettajat
1

Tadaaa, minä aloitan topicin!! :bulb: ASIAAN!, huusi Repomies.

Korjaava päihdetyö ja vertaistukitoiminta ovat muutokseen tähtäävää toimintaa; niiden tarkoitus on elämäntavan suuri muutos eli raitistuminen (jossain tapauksissa myös päihteenkäytön vähentäminen tai hallintaan saaminen).

Mutta mitäpä mielipuolta on foorumin hyvät naiset ja herrat auttamisesta ilman muutosvelvoitetta?
Tuli mieleen esim. ne instassit, jotka pohjaavat arvonsa esim. kristilliseen lähimmäisenrakkauteen, ja tekevät laupeudentyötä edelleen päihteitä käyttäville, usein jo varsin huonokuntoisille ihmisille. Esim. narkomaaneille on neulan vaihtoa, maksuttomia terveydenhoitopalveluita, neuvontaa riskien minimointiin piikittäessä yms. Syrjäytyneille päihdeongelmaisille on lisäksi majoituspalvelua, “märkiä” asuntoloita yms.

Hyväntekeväisyysjärjestöjen (usein kristillisiä) leipäjonoissa käy paljon päihteenkäyttäjiä. Joihinkin leipäjonoihin on pääsy kielletty päihtyneenä, useimmissa tuskin erityistä valvontaa on. Mitä mieltä foorumilaiset ovat siitä, että ilmaisia elintarvikkeita jaetaan ihmisille jotka ovat juuri pistäneet rahansa viinaan ja tulevat pistämään jatkossakin ainakin ruokarahat, kun ruokaa saa ilmaiseksi?

Ojennatko itse auttavan käden päihdettä yhä käyttävälle lähimmäiselle? Vippaatko rahaa, annatko kolikon, ruokitko, annatko yösijan? Missä kulkee raja päihdeenkäytön mahdollistamisen ja todellisen hyväntekeväisyyden; lähimmäisenrakkauden välillä?

Antaa palaa mielipiteitä. Ja huom! Tähän asiaan ei ole yhtä ainoaa oikeaa mielipidettä, vaan mielipiteet voivat rönsyillä vapaasti. : )

2

Ei ole olemassa toivottomia tapauksia. Omalla kohdallani lypsin kaikki kanavat, josta vain vähänkään apuja sain, saadakseni onglmiani kohtaamatta jatkaa elämäni tuhoamista. Muutos tapahtui, kun hanat sulkeutui ja vaihtoehtoja ei enää ollut. Jouduin kohtaamaan itseni ja elämäni, pakenematta. Tuon positiivisen kokemuksen valossa, tänään annan mitä itse olen saanut. Yhden mahdollisuuden muutokseen. Esikerkiksi kävin juuri muutaman päivän korjaamassa kaverini autoa, kun hän oli polttanut kaikki rahansa. Samalla remontoidessani autoa, keskustelin hänen kanssaan elämästä, kertoen myös sen, että tiedostan tämän korjailun ja auttamisen muuttuvan vääränlaiseks mahdollistamiseksi silloin, jos useamman kerran alkaisin tätä auttamista toteuttamaan. Kaverini ymmärsi asian, enkä usko että enää pyytää minulta apuja ainakaan samalla tapaa. Toivottavasti keskustelumme laittoi alulle idun elämäntavan muutoksesta. Enempää en voi enkä halua tehdä, tällä tavalla auttaakseni, mutta kokemuksiani sen sijaan olen valmis lapioimaan sen mukaan kuin niitä joku on valmis ottaan vastaan. Elän antaen mahdollisuuden parempaan, en mahdollistaen elää pahemmin.

3

Tämä on sellainen kysymys, että ei ainakaan minulla mitään viisasten kiveä tähän ole tarjota. Toisaalta huolto ja hyysäys nostattaa iänikuisen kysymyksen päihteiden käytön mahdollistavasta toiminnasta vrt. vanha äiti, joka pienestä eläkkeestään maksaa keski-ikäisen juoppopojan juomisen. Toisaalta, voidaanko apua tarvitseva jättää ilman apua? Jätämmekö muitakaan apua tarvitsevia ilman apua? Kysymys on hiukan sama, kuin elämäntavoillaan diabeteksen hankkineen kohdalla, että pitäisikö apu evätä, jos ihminen ei muuta elämäntapojaan? Sivistysvaltion merkki lienee kuitenkin se, että se pyrkii hoitamaan ja huolehtimaan myös heikoimmista yhteisönsä jäsenistä. Ennemminkin kyse voisi kai olla siitä missä menee järjellinen raja ja kohtuus. Onko kaikki holhous tarpeellista? Voiko se joskus olla jopa sellaista, että sen kohteet passivoituvat entisestään? Periaatteessahan hoidon tavoite lienee, silloin kun se ei ole raitistuminen se, että päihteisiin liittyviä liitännäisilmiöihin (monenlainen rikollisuus, syrjäytyneisyys, ongelmien siirtyminen seuraaville sukupolville) pyritään vaikuttamaan ja niiden käytöstä aiheutuvia muita ongelmia pyritään estämään (sairaudet, mielenterveysongelmat, itsetuhoisuus). Jos kaikki muu hoito, kuin raitistumiseen tähtäävä lopetetaan, niin kuka vastaa seurauksista? Rahakin varmaan kiinnostaa, kumpi on kalliimpaa hoito vai hoitamattomuus? Luulen, että laajasti tarkasteltuna, pitkällä aikavälillä hoitamattomuuus. Pystytäänkö rahassa mittaamaankaan ihan kaikkea? Jos kaikki hoito ja huolto lopetetaan, niin se tarkoittaa myös esim. sosiaalihuollon perhetyötä päihdeperheissä. Mitkä ovat sen seuraukset? Ja kuka tietää myöskään sitä märää päihteiden käyttäjistä, joka päätyy raitistumiseen, vaikka hoito ei siihen varsinaisesti pyrikään. Heitäkin varmaan on.

4

Taidan olla Hannun kanssa samaa mieltä. Passiiviseksi opettaminen ei ole auttamista. Saattaa olla enemmän ongelman piilottamista ja siihen jämähtämistä.

Päiväkeskukset todellakin joskus ovat syrjäytyneiden varastoja, joissa syrjäytyneet passivoituvat lisää ja syrjäytyminen muodostuukin pysyväksi , olosuhteiden lisäksi myös tottumuksen voimalla säilyväksi.

No, on paljon helpompaa jakaa halpaa soppaa ja tarjota istuskelupaikka kuin aktivoida ihmisiä, motivoida heitä edes omien arkipäivän asioidensa huolehtimiseen.

Ja tietysti, nyt ei pidä sekoittaa tätä hyysäämistä siihen tarpeelliseen ja inhimillisen yhteiskunnan velvoitteeseen huolehtia vanhuksista, pitkäaikaissairaista, vammaisista, pysyvästi työkyvyttömistä… heidän tarpeistaan huolehtiminen on aivan eri asia.

Parhaimmillaan taas, päiväkeskus - toimintakeskus- yhdistys-ryhmä- mikä tahansa voi olla paikka jossa tarjotaan mahdollisuuksia aktivoitumiseen, annetaan tilaa ja mahdollisesti muita resursseja ihmisten osallistumiseen ja osallisuuteen, tuetaan ihmisistä itsestään lähteviä -joskus pieniäkin- aktivoitumisen, vastuunottamisen ja päämäärätietoisuuden ilmentymiä.

Usein tosiaan käy niin, että elämänhallinnan lisääntyessä ja alaspäin vetävien alakulttuurimallien menettäessä otettaan myös päihdeongelma asettuu ja kutistuu hallittavaksi, voitettavaksi, merkityksensä menettäväksi.

Juuri siten kuin basi yhdessä lauseessan viittasi, ihmistä autettaessa eteenpäin saattaa raitistua vaikkei se olisi auttamisen tärkein (näkyvin?) tavoite ollutkaan.

Tavoitteiden asettelu minusta kuuluu kyllä aina ihmiselle itselleen, ei auttajalle, vaikka olisikin niin helppoa nähdä toisen ihmisen tarpeet viisaammin kuin ihminen itse… ehkä ihmisellä kuitenkin pitää olla jokin “asiantuntijan oikeus” omiin pyrkimyksiinsä.

5

Kyllä toki, ja täytyy muistaa että myös päihderiippuvaisista osa on päihteiden vammauttamia ja pysyvästi työkyvyttömiä. Päihderiippuvuushan on kroonistuessaan invalidisoiva sairaus. Ääri esimerkkinä vaikkapa hiv-positiiviset pitkän linjan narkomaanit, ja tietysti myös alkoholin pysyvästi vammauttamat laitapuolen kulkijat.

Tosin; kyllä heitäkin voi aktivoida juurikin päiväkeskustoiminnan puitteissa siinä määrin kuin heidän jäljellä olevat voimavaransa sallivat, ja monissa päiväkeskuksissa onkin myös aktivoivaa ja yhteisöllistä toimintaa. Jopa sellaisissa matalan kynnyksen paikoissa, joihin saa tulla päihtyneenä.

Mutta siis: keskustelu jatkukoon!

6

Toisaalta lienee harvinaista, että vaikeasti alkoholisoitunut raitistuu siksi, että rahat kertakaikkiaan loppuvat. Useammin tie tässä tilanteessa luultavasti vie metsien mieheksi ja korvikkeiden käyttäjäksi. Amerikkalaiset tutkimukset osoittavat, että paremmilla asuinalueilla asuvilla alkoholisteilla on suuremmat mahdollisuudet raitistua kuin slummien asukeilla. Heikko taloudellinen tilanne ei siis yleisesti ilmeisesti edesauta raitistumista, vaan päinvastoin: ei ole enää mitään hävittävää, joten miksi pyrkisi viinasta eroon?

Lisäys koskien tässäkin ketjussa mainittua “pohjalla käymistä”. On tietyllä tavalla matemaattinen fakta, että jonkin riippuvuuden kanssa kamppailevalla on väistämättä joskus ollut hetki, jolloin on oltu pohjalla, eli ongelmat ovat olleet suurempia kuin koskaan. Sen jälkeen tilanne on, jälleen matemaattisen väistämättä, alkanut parantua. Tästä saatetaan usein vetää virheellinen tulkinta, että pohjalla käyminen olisi jokin parantumisen syy ja edellytys.

7

Tuota istuin miettimässä pitkän tovin. Kelasin mielessäni tuntemiani ihmisiä -juoppoja.päihdeongelmaisia, selviytyneitä ja selviytymättä jääneitä kymmenien vuosien ajalta.
Eri minun kokemuksellani ole tieteellisen tutkimuksen arvovaltaa, mutta omakohtainen saldo näkemästäni antoi itselleni selvän kuvan;

Mitä varhaisemmassa vaiheessa ennen elämänhallinnan luhistumista, taloudellista ja sosiaalista toivottomuuden tunnetta ovat kohtaamani ihmiset alkaneet korjaamaan ongelmaansa tavalla tai toisella, sitä useammin ja merkittävämmin on myös elämänlaatu parantunut ja päihdeongelma korjaantunut.

Ne “pohjallakäynnit” sankariselviytymisineen ovat kuitenkin poikkeuksia. Kunnioitettavia ja maininnan arvoisia sellaisia, mutta aina parempi on ennuste jos asiaan itse puuttuu kun vielä on esimerkiksi työpaikka tai mahdollisuus opiskeluun tai edes toivoa jommankumman löytymisestä.

Kun ajoissa tajuaa vaaran, se “pieni muutos päivässä” voikin kääntää koko elämän suunnan.

(Minä nyt tietysti jossain mielessä tuhlasin muutaman vuosikymmenen mutta ei kaikkien tarvitse yhtä tyhmiä olla :smiley: )

8

Se pohjallakäyntihän on hyvin subjektiivinen ja henkilökohtainen kokemus, joka voi olla ihan erilainen ja eri asteinen eri ihmisillä. Se on kuitenkin se käännekohta, jossa ihminen havahtuu ja alkaa tehdä korjaavia toimenpiteitä tosissaan, tai tarttuu oljenkorteen.

Pohjakokemuksen ei kaikilla tarvitse olla sosiaaliselle, yhteiskunnan pohjalle ajautuminen, vaikka joillain se on sitä. Jollekin se voi olla vaikkapa ratista kärähtäminen, potkut töistä, jokin erityisen häpeällinen kännimoka tms. Joillekin se voi olla jonkun läheisen kuoleminen päihteisiin. Esimerkiksi eräs kuuluisa entinen narkomaani, rockmuusikko ja nykyinen päihdeterapeutti raitistui kun hänen siskonsa kuoli huumeisiin.

Tutkimusten mukaan 2/3 “seinään lopettaneista” tai kertaheitolla raitistuneista on kokenut jonkinlaisen äkillisen oivalluksen, ravistelevan kokemuksen tai äkillisen kriisin.

9

Minulle tuli tätä lukiessani mieleen eräs yksittäinen tapaus. Naapurini (juoppo, kuten minäkin) tuli pyytämään rahaa. Itselläni oli silloin juomaton kausi menossa, joten en heltynytkään antamaan rahaa, sillä tiesin sen päätyvän välittömästi Alkon kassalle. Mies selitteli, että ruokaa pitäisi ostaa ja tupakkaa. Minä sanoin, että hei, käydään yhdessä kaupassa niin ostan sulle sitä ruokaa. Eipä apu kelvannut, vaan mies melkein suuttui.

Mikäköhän tässä oli pointtina? Ehkä se, että juoppo osaa kyllä pelata apujen kanssa juuri niin kuin haluaa, jotta saa juoda lisää, oli avun tarkoitus sitten mikä tahansa - jos hän juoda vielä haluaa. Olisiko sitten niin, että apua on tarjottava, vaikka osa sitä “käyttää hyväkseen”, sillä osalle se onkin mahdollisuus saada elämän syrjästä taas kiinni? Vai pitäisikö auttamiselle asettaa jonkinlaisia ehtoja, kuten minä tein? Silloin apu ei kaikille enää kelpaakaan.

10

Entä miten olisit Tuike suhtautunut, jos mies olisi suoraan sanonut tarvitsevansa rahaa alkoholiin? Vaikkapa siksi että on ihan hirveä olo ja kauheet tutinat.

Useimmat lanttia kerjäävät rappio-alkoholistithan sanovat sen rehellisesti suoraan, kun tietävät itsekin että ne “tarttis saada bussilippu” -jutut ei kuitenkaan ole uskottavia. :slight_smile:

11

Miksi kustantaisin,ruokkisin tai mahdollistaisin omasta tilistäni vieraan tai tutun juopottelua? Se on pohjaton kaivo.Siihen ei riitä kenenkään lompsa.Mikäs siinä,jos ei keksi omille rahoilleen muuta käyttöä,mutta saahan sillä 5 minuutiksi reilun ja niin niin mukavan ja ymmärtäväisen miehen/naisen maineen.

Mullakin asui seinänaapurina vuosi sitten pariskunta,jonka mies oli melko nopsasti oven takana lainaamassa paria kymppiä,kun vaimo oli vienyt herran lompsan töihin mennessään.Kieltäydyin selkeesti lainaamasta ja sain olla rauhassa jatkossakin.Mitä nyt kissat kulki joinakin öinä korvat “lentokoneina”,kun naapurit otti yhteen ja arvattavasti juopottelusta.

Valheilla tämä herra oli sitten useammalta vanhukselta kupannut rahaa juomiseensa näissä taloyhtiön taloissa
ja maksamatta jättänyt.Pihalla tämänkin kuulin pari viikkoa sitten.Nyt kun kehtaa ja pystyy juttelemaan ihmisten ja naapureitten kanssa tavatessa,kun ei ole itse jonkin asteisessa kännissä.

Phnom Penhissä ostin muovikassillisen ruokaa ja toisen vettä ja limsaa yksijalkaiselle rahan pyytäjälle.Hän oli ihan tyytyväinen ja kiitteli,vaikka varmaan ois viinakin maistunut.Mutta se onkin toinen juttu.

Tuikelle tsemppiä.On tuntunut hyvältä lukea hyviä kuulumisiasi.

12

.

13

Nyt kun siis on joulu, ja rauha maassa ja ihmisillä hyvä tahto, ja autamme mielellämme niitäkin jotka ovat ajautuneet heikkoon elämäntilanteeseen, halusin nostaa tämän kysymyksen esille. Idea lähti tuolta Metsänreunan miehen ketjusta.

Köyhien ja syrjäytyneiden joulujuhlat ilmaisine ruokineen: kunnioitettavaa laupeudentyötä vaiko passivoivaa hyysäämistä?
Entä leipäjonot joissa jonottaa satoja, maanlaajuisesti kenties tuhansia, ihmisiä ympäri vuoden?

Jos syrjäytynyt alkoholisti ei saisi elintarvikkeita leipäjonoista, laittaisiko hän vähät rahansa mieluummin ruokaan kuin viiinaan? Epäilen, valitettavasti.

Lopettaisiko i.v. huumeidenkäyttäjä piikittämisensä, jos haittoja vähentävän päihdetyön palvelupisteestä ei saisikaan puhtaita neuloja? Epäilen edelleen.

Ajatuksia herättämään voi alkuun katsoa Areenasta keskusteluohjelman “7. taivas”, jossa aihetta käsittelee joillekin Plinkkiläisilliekin hyvin tuttu päihdelääkäri Pekka Tuomola:
areena.yle.fi/tv/1727925/#/play

14

Onhan se auttaminen aika usein kaksijakoinen asia.

Ei varmastikaan lopettaisi, vaan saman neulan kierrätystä harrastettaisiin samoin, kuin ennen vanhaan. Tuo neulanvaihto on myös kansanterveydellinen asia, ei pelkästään käyttäjille, vaan myös kävelykadun roskiksista pulloja kerääville, puistossa leikkiville lapsille ym. jotka voisivat joutua kosketuksiin arvaamattomassa paikassa käytetyn neulan kanssa.

Eri sairaudet leviävät aika helposti neulan kautta, kuten hepatiiti ja hiv, eikä käyttäjä siinä tilanteessa ajattele neulan puhtautta, kun pitää kamaa saada. Sama hepatiittinen neula voi pistää lasta sormeen hiekkalaatikolla tai pullonkerääjää. Eli neulanvaihdolla pyritään ehkäisemään sairauksien leviämistä niin käyttäjiin, kuin sivullisiinkin.

15

Ihan sivuhuomiona…

Missä tulee sitten vastaan se raja jolloin yhteiskunnalla on oikeus ottaa kovempia suojautumiskeinoja käyttöön … onko esimerkiksi hyväksyttävä hepatiittisten neulojen tunkeminen lasten hiekkalaatikoihin -sellaista todellakin tapahtuu, perkele!

Onko ainoa mahdollinen tapa kauniisti pyytää että älkää kilttipienet sinne niitä laittako, vaihdetaan täällä uusiin…

enpä oikein tiedä miten suhtautuisin jos sattuisin paikalle kun sitä neulaa leikkikentän santalaatikkoon työnnetään. Ehkä en uskaltaisi mennä kokeilemaan saanko puukosta vai löytyykö ihan ampumapyssyä… vai syntyisikö asiasta rakentava ja kummankin osapuolen näkemyksiä kunnioittava keskustelu jossa sitten löydettäisiin kaikkia tyydyttävä ratkaisu… vai onko niin ettei siihen asiaan kenelläkään mitään puuttumisen oikeutta ole.

Voiko se ihan niinkään olla että esimerkiksi huumeiden käyttö vapauttaa ihmisen itsensä vastuusta ja vastuu siirtyy muille? Elämisen perusedellytykset ovat mielestäni hiukan eri juttu, oikeus siihen ruokakassiin ja asumisen mahdollisuuteenkin pitää minusta antaa ihan jokaiselle, ja jos minun mieleni mukaan maailma menisi niin työnteon mahdollisuuskin tarttis kuulua perusoikeuksiin mutta ne erioikeudet on hiukan …hmmm…

Ne hiekkalaatikoilla leikkivät lapset nyt kumminkin ovat jotenkin syyttömiä… ei minusta sekään oikein ole että ne lapset pitää sulkea häkkeihin ja pitää tarkan valvonnan alaisena etteivät itseään tartuta…

Sitten jos siihen hoitoasiaan… laki turvaa meille itsekullekin oikeuden hoitoon kun sitä tarvitaan. Ja se on ihan hyvä laki. Kunhan huolehditaan siitä että kunnilla on edellytykset ja mahdollisuudet noudattaa lakia ja sen henkeä. Eikä siihen verotuksen kiristämistä tarvita, ainoastaan sen oikeudenmukaistamista , painopisteen siirtämistä hiukan pääomatulojenkin verotukseen ja köyhiä rankaisevasta välillisestä verotuksesta suuurten tulojen ja omaisuuksien verotukseen.

Lain toteutumista muuten valvoo ja asioissa auttaa päihdeasiamies,
http://www.paihdeasiamies.fi/
Ja olen huomannut että ihan innolla ja taidolla hommaansa tekeekin.
Enpä tiedä, onko monessakaan tämänkokoisessa maassa päihdeasiakkailla tällaista omaa lakimiestä hommissa… ja meilläkin monelta muulta kansalaisryhmältä vielä tuollainen edunvalvoja puuttuu.

Tuohon sivustoon kannattaa tutustua, luulenpa että monesti unohtuu niin hoitopaikoissa kuin vertaistukipuolellakin tämän perusoikeudellisen asian riittävä informointi.

16

Tämä pisti hymyilyttämään :slight_smile:

Me kaikki tiedämme, että kuinka helposti aineissa/alkon vaikutuksessa olevan kanssa tulee rakentava keskustelu onkelmaan liittyen :smiley:

17

Niin eli siis milläs konkreettisilla keinoilla niitä i.v. -huumeidenkäyttäjiä estettäisiin unohtelemasta neulojaan sopimattomiin paikkoihin, esim. lasten leikkipaikalle?

Haittoja vähentävässä päihdetyössähän homma voi pelittää vaikka niin, että käyttäjä tuo vaihtopisteeseen likaset käytetyt värkit ja saa niitä vastaan saman määrän puhtaita tilalle.

Ja asiahan tosiaan on myös kansanterveydellinen, kuten Lumikulkuri edellisellä sivulla oikein sanoikin.

Kunnilla tosiaan pitäisi olla rahkeet järjestää päihdepalveluita hyvinkin monen tyyppisille asiakasryhmille, koska päihdeongelmaisiakin on hyvin monenlaisia: työssäkäyvistä ja toimeentulevista “kabinettijuopoista” ja ihan tavallisista perheenisistä ja -äideistä aina niihin rantojen miehiin sekä syrjäytyneisiin ja rikollisiin i.v. -huumeidenkäyttäjiin, joista viimeksimainitut ryhmät ovat moniongelmaisia.
Lisäksi on se ehkäisevä päihdetyö, ongelmaperheiden lapset, ynnä monta muuta sosiaalityön kohderyhmää joita päihteet joko suoraan tai välillisesti vahingoittavat.

Mikä kunta Suomessa pystyy tänä päivänä vastaamaan kunnolla kaikkiin näihin tarpeisiin palvelujen tarjonnassaan?

18

niin, sivuhuomautus…ehkä sitten asiaankuulumatonkin, se kysymykseni olikin. Eli, onko siis vastuu huumeneulojen hiekkalaatikkoon ahtamisesta meillä muilla vai voitaisko edellyttää että ainakin liki aikuisikää olevat ihmiset olisivat jollain tavalla vastuussa itse tuonkaltaisesta touhustaan?

Lapsiahan ei joidenkin käsitysten mukaan saa kieltää mistään pahuuksista etteivät saisi traumoja… mutta saisko aikuisille jotain kuria ja rotia pitää?

19

Tottakai aikuinen ihminen on vastuussa teoistaan.

Monet heistä, jotka jättävät käytettyjä huumeneuloja leikkipaikoille, tekevät kyllä kaikenlaista muutakin laitonta ja ovat kyllä vastuussa niistäkin sikäli kun kiinni jäävät.

Sou?

20

Eipä ole valmiita ratkaisuja minulla. En ole neulojenvaihtopisteitä vastaankaan, kun niillä kuitenkin kai haittoja enemmän vähennetään kuin lisätään. Mutta ei niillä myöskään huumeidenkäyttöä ehkäistä.

Enkä sitten tiedä, onko minulla mitään sitä vastaan jos ihminen itselleen tekee minkä tekee… ei minua ainakaan joku hiljalleen omalla parvekkeellaan pössyttelevä fiksu kansakunnan toivo joka häiriötä aiheuttamatta säätää omaa olotilaansa ja lieventää uraputkistressiään… mitä se minulle kuuluu.

Mutta, tosiaan, asioissa on noita muitakin ulottuvuuksia. Kun kaikenlaiseen olen johkaantunut, niin noissa järjestyksenvalvontahommmissa olen huomannut että aineiden kanssa pelattaessa tahtoo se muiden ihmisten hengen ja terveyden kunnioittaminen jäädä vähän kakkostilalle sen oman mukavuuden rinnalla. Ja kumma kyllä, selviltä ihmisiltä joutuu paljon harvemmin kaivelemaan teräaseita taskuista ja hihansuista… joten kyllä siinä jonkinlaista harkittuakin väkivallan omakohtaista hyväksyntää mukana on.

Eikä minulla muuten ole mitään pientä kapinointiakaan vastaan, jos siitä olisi kysymys … kunhan sitten siinäkin muistetaan ainakin muiden ihmisten fyysinen koskemattomuus. Ja pitemmän päälle parempi on antaa sille materiallekin, toisten omaisuudelle, ehjänäolemisen rauha.

Tuskin vierastan mitään niin paljon kuin yhteiskuntaa väkivaltakoneistona joka aseilla ja pampuilla pitää jonkun etujen mukaista järjestystä, mutta toisaalta… jotenkin on turvattava se turvallinen olotilakin niille ihmisille joilla ei ole aseita mukana eikä halujakaan villin lännen meininkiin.

Enpä tiedä sitten mikä olisi oikein ja kohtuullista.